Toinen tuntematon

Toinen tuntematon (2017) syntyi, kun viestintätoimisto Ellun Kanat Kirsi Pihan johdolla ja WSOY ryhtyivät yhteistyöhön tavoitteenaan kertoa naisista, joita mainitaan Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas, joitakin hyvinkin ohimennen. Kirjaan pyydettiin novelleja 22 kirjailijalta ja sen ovat toimittaneet Johanna Catani ja Lari Mäkelä. 

Jokaisen novellin alussa on "ensimmäisestä Tuntemattomasta" ote, josta novelli saa alkukipinän. 
Minusta tämä lähtökohta on hyvin inspiroiva, se antaa sysäyksen ja sen jälkeen vapauden luoda henkilöhahmon tai hahmoja ja heille elämän. Ainoa mikä sitoo, on ajankohta. Nuoremmatkin kirjailijat tuntuvat ottaneen hyvin selvää sota-ajan oloista, esineistöstä ja ilmapiiristä. 

Luin tämän kirjan pääosin lentokentällä ja koneessa matkalla lomapaikkaan. Olen nyt sulatellut sitä muutaman päivän ja löytänyt paljon kiitettävää, mutta myös yhden kriittisen kysymyksen: Miksi muutamat kirjoittajista kirjoittavat naistensa kautta miesten tarinoita uudestaan? Ne me jo tiedämme. Nyt on kyseessä TOINEN Tuntematon. 
Pidin erityisesti niistä novelleista joissa paneuduttiin naisten elämään.

Kirsi Piha sanoo alkusanoissaan, että vaikka nainen ei kuulu rintamatarinaan ja vain häivähtää Tuntemattoman sotilaan sivulauseessa, niin me tiedämme, että hänellä oli valtava vastuu ja tehtävä sota-aikana. Naiset pyörittivät yhteiskuntaa miesten sotiessa. 

Lapset ja koti piti hoitaa, mutta niin myös tehtaat pyörittää ja hevoset kengittää. Naisten elämä ei ollut pelkkää heijastumaa miesten elämästä vaan täyttä ja raskasta arkea, kaipauksen täyttämää toki kaipasi sitten isää, poikaa, veljeä, kihlattua tai puolisoa. 

------

Yksi suosikkinovelleistani on Petri Tammisen Teidän surkeutenne vuoksi. 
Novelli koostuu kahdesta kirjeestä ja yhdestä pienestä paperilapusta. Kirjeet ovat sotamies Riitaojalle.

Ensimmäinen kirje on ruustinna Claudia Lötjöseltä, jolla Riitaojan sisar on töissä. Ruustinna on ottanut oikeudekseen lukea tytön saamat kirjeet ja pitää nyt velvollisuutenaan moittia sotamiestä raukkamaisesta epäisänmaallisuudesta, koska tämä on kirjeissään kertonut peloistaan ja sanonut jopa tavanneensa "julumia ihmisiä". Sodassahan on vain uljaita sotureita ryssää häätämässä. Ruustinna puuttuu asiaan myös, koska pelkää, että sotamiehen sisar Siiri ahdistuu ja hänen työpanoksensa pappilan piikana heikkenee veljen osoittaessa tällaista taistelutahdon puutetta. Ruustinna toivoo, että hänen pieni panoksensa ravistelisi sotamiestä, vaikka varsnainen kohotustytö kuuluukin tämän esimiehille.
Onhan luonnotonta pelätä jotakin sellaista, johon ei voi itse vaikuttaa. Sikäli kuin vihollisen kranaatti sattuisikin juuri teihin, on tuollainen sattumus Jumalan vallassa, Niin yksinkertaista se on. 

Toinen kirje on Siiriltä, joka ei ole tippaakaan ahdistunut, vaan kirjoittaa keveästi ja iloisesti kiitellen veljeään jännittävästä kirjeestä. Sen jälkeen hän luettelee sivun verran, mitä kaikkea on tehnyt ja mitä velikin taas pääsee tekemään, kun pääsee kotiin.
...Minä olen äestänyt ja lannoittanut ja kylvänyt ja jyrännyt ja niittänyt.
Minä olen ollut puintitalkoissa syöttäjänä ja säkittäjänä ja aputyttönä olkien luomisessa ja  jälkien haravoimisessa ja tähkien keräämisessä.  
Minä olen käynyt riihellä ja myllyllä. 
Minä olen korjannut siltaa ja aitaa ja kattoa.
Minä olen valjastanut hevosia.
Minä olen tahkonnut viikatteita. 
Minä olen perannut ojaa ja vetänyt piikkilankaa...
Kirjeen lopussa Siiri hyvästelee veljen reippaaseen tyyliinsä ja pyytää tätä kirjoittamaan, jos ei ole jännittävämpää tekemistä. 

Halvaantuneena makaava äiti on pistänyt Siirin kirjeen mukaan oman lappunsa.
Rakas Risto
Vaikka toiset siellä nyt ampuu niin älä sinä ampu.
Äiti

Osallistun tällä ja kahdella muulla kokoelman novellilla novellihaasteeseen (klik).  


Kiitän Tammisen novellia kiinnostavasta kolmen erilaisen naisen näkökulmasta. 
Vaikka kolmannen naisen osuus on vähäinen, se kertoo paljon ja on hieno lopetus myös rakenteeltaan ja kieleltään täydelliselle novellille.



-----------

  

Sirpa Kähkösen novelli Kesän 1939 poutapilvet kertoo valokuvasta, joka yllättää ja herättää muistoja vanhassa kovan elämän kokeneessa naisessa. 
Punaorvoiksi jääneet sisarukset, joiden pieni veli on huutokaupattu ja kuollut huonossa hoidossa, ovat päässeet neuvokkuutensa ansiosta jaloilleen, tehtaan työläisiksi ja ottaneet huostaansa hylätyn pojan, jolla ei ole edes nimeä. Hän on kulkurilasten joukossakin syrjitty. Toiset nimittelevät häntä Laskiämpäriksi, itse hän pyytää valitsemaan nimistä Julli, Patu, Elätti, mikä vain. Nuoret auttavat pojan jaloilleen ja heistä tulee ystäviä. 
Tuntemattoman henkilön tuoma valokuva on kuva heistä kolmesta kesältä 1939. Nainen on itse keskellä, toisella puolen on veli Toivo ja toisella puolen heidän avullaan selvinnyt Paavo (Patu) Lehto. Molemmat miehet kaatuivat myöhemmin rintamalla.
Niin se vain kävi, että ei ollut niille pojille vapaata mailmaa tarjolla. 
Vanha nainen, vielä juuri ja juuri elossa, mutta jo siirtymässä toiselle puolen, haparoi käteensä kynän ja piirtää ristit nuorukaisten pään päälle. 

Tämä novelli saa minulta kiitosta paikasta. Kähkönen on kuvannut kansalaissodan jälkeisen Tampereen niin elävästi, että lukija kokee olevansa osa miljöötä, jossain siellä soppakeittiön jonossa ruosteisen kipon kanssa tai kauhan varressa. 




-------------


Kolmantena nostan esiin Tommi Kinnusen novellin Nuku nurmelle hyvälle. 

Novellissa haudataan esimiehen käskyn uhmaamisen vuoksi teloitettu nuori mies. Äiti ei hyväksy tilannetta.  Hänen mielestään äidit kuuluu haudata ennen poikia. Vainaja on ollut innokas kirkkokuorolainen, ja nyt ei edes kanttori ole tullut haudalle. Pappi aloittaa virren, mutta saattoväki ei oikein lähde mukaan. Äiti hyräilee sen sijaan itsekseen tuutulaulua Nuku nuku nurmilintu. 

Nämä ovat hautajaiset joihin minä en suostu.

Minä en tuon papin lauluja halua laulaa. 

En veisaa virttä, sillä minulla on omat värssyni. Maailma on lauluista sakea. 

Sata kertaa sinä sanoit kyllä ja yhden kerran ei. Siksi ne sinut ampuivat. Eikä minulla ole edes kaneliässiä sinun hautajaisiasi varten. 

Pidän tämän äidin asenteesta ja annan novellille kiitosta ehjästä henkilöhahmosta.
Äidin hahmossa on uljuutta ja sisua. Hän tietää, että pojan teloitus on väärin ja että se mikä on laillista ei ole aina oikein. 



------------


Toisen tuntemattoman novelleissa näkyy jo aavistus uudesta ajasta, jossa perinteiset yhteiskuntaluokat ovat hämärtyneet. Sodasta raajarikkona palaava ison talon poika haluaa mennä naimisiin piikatytön kanssa. Ensiksikin hän on nyt ehkä huonompi aviomiesehdokas talontyttärille ja toiseksi kaiken koetun jälkeen on helppo viitata kintaalla vanhoille säännöille.  

Suomalaiset naiset olivat olleet työelämässä jo ennen sotaa, mutta sodan aikana ja jälkeen he ovat siinä entistä lujemmin ja tasavertaisemmin.

Muutamissa novelleissa käsitellään naisen siveyttä. 
Sota-aikana nainen ei saa olla ystävällinen viholliselle. Sotilaille tanssinut Veera saa syytteen toiminnasta faskistien hyväksi. 
Lotat eivät saa antautua romanttisiin suhteisiin omienkaan upseerien kanssa. Yksi ainoa kolme sekuntia kestänyt likistys koulun eteisessä saattaa viedä maineen. 
Kauneus on sota-alueella naiselle vaarallinen ominaisuus.  

Suosittelen tätä kirjaa kaikille luettavaksi ja mietittäväksi. 

Kirjaan kirjoittaneilla on avoin facebook-sivu (klik), jossa he pohtivat lyhyillä videoilla oman novellinsa naishahmoa ja tietojaan sota-ajasta.