Patrick McCabe, Pikku teurastaja, lukupiiri kotona

Patrick McCabe, The Butcher Boy, 1992
suomennos, Pikku teurastaja, 1998
elokuva, The Butcher Boy, 1997


Nyt löytyi kirja, josta on hauska kirjoittaa keskustelumuodossa, koska pidimme siitä mieheni kanssa molemmat paljon. 

-  Mitä sinä antaisit kouluarvosanaksi tälle kirjalle?

-  Ihan kyllä kympin!

-  Sama täällä. Entä mistä pidit kirjassa niin paljon, että katsot sen kympin arvoiseksi?

-  No, siinä on erittäin koskettava ja yleisinhimillisesti tärkeä teema. Tyyli on epätavanomainen ja erittäin onnistunut.

-  Mikä se teema sinusta on?

-  Rakkaus, tässä tapauksessa rakkauden puute. Läheisyys ja ymmärrys, tässä tapauksessa niiden puute.

-  Niin, kyllä irlantilaispoika Francisin kylässä vallitsee oikein "koko kylä kasvattaa"  -vastakohta, siellä vallitsee pikemminkin "koko kylä hylkää" -tunnelma. Pieni, urhea, vähäosainen poika kolkuttelee oville turhaan. Entä miten kuvaisit tyyliä?

- Tragiikka on onnistuttu kuvaamaan hirtehishumoristisesti ja sarjakuvamaisesti, tarkoitan näitä viuh-viuh ja pläts -juttuja. 

-  Nämä lapsen kokemat tilanteet on niin hienoja, että tekisi ihan mieli lukea sama alkukielellä ja katsoa, minkälaisesta tekstistä kääntäjä Markku Päkkilä on lähtenyt kehittelemään tätä tajunnanvirtamaista ilmaisua. Minäpäs etsin pari  esimerkkiä. 

Sitten siihen tuli kukapa muukaan kuin isä Dominic kaapu päällä viuh vauh ja kiillotetut kengät jalassa nirinari, no mutta Francis mitä kuuluu hurum hurum?

Kaikki meni ihan mukavasti siihen asti kun telkkari simahti. Poks! ... Isä löi sitä tump.
 
-  Huomasitko, että kieli on erilaista niissä parissa, lyhyessä kohdassa, alussa ja lopussa, joissa Francis on aikuinen? Muistellessa hän palaa lapsen maailmaan. Tämä tuo mieleeni Uzodinma Iwealan lapsisotilasromaanin "Ei kenenkään lapset", joka on myös kirjoitettu lapsen kielellä. Molemmissa kirjoissa lapset suhtautuvat asioihin huonoihin olosuhteisiin nähden yllättävän  positiivisesti. 

-  Sellaisia lapset ovat. He sopeutuvat. Ja he uskovat ja toivovat ja luottavat vaikka kuinka kauan. Francis myös käyttää pelleilyä ja hauskuttamista selviytymiskeinona ihmisten joukossa. Mutta jossakin se raja hänellekin tulee.

-  Francis tulee petetyksi aina uudestaan. Se on se pahin, pettäminen, se että unelmatkin olivat valhetta. Tämä johtaa hänet pahoihin tekoihin. Lukija on pettymysten kertyessä jo niin Pikku teurastajan puolella, että alkaa pitää hänen tekojaan oikeutettuna. Siitäs sait rouva Nugent, tumps! Ikävä vain, että Francis joutuu tekojensa vuoksi yhä syvemmälle vaikeuksiin ja yhä pysyvämmin sivuun yhteisöstä. Ei kenenkään pitäisi joutua olemaan niin yksinäinen ja niin rakkauden kerjäläinen. 

-  Tämä kirja on monella tavalla eriarvoisuutta käsittelevä. Kirkonmiehet pyörivät kyllä Francisin ympärillä, mutta eivät todellakaan auttaakseen. Isä Sullivanin ohjaus on senkaltaista, että hän saa Francisilta lisänimen Hiplu. Koulujärjestelmä jakaa pikkupojat eri teille. Paremmasta perheestä oleva leikkikaveri lähtee sisäoppilaitokseen ja Francis joutuu jo lapsena kylän halveksituimpaan työpaikkaan. 

-  Meilläkin taas uudistetaan opetussuunnitelmaa. Toivottavasti hyvään suuntaan. Viime  aikoina pudokkaat ovat lisääntyneet. 

-  Kenelle suosittelet lukemiseksi tätä kirjaa? 

-  Kaikille.

-  Samaa mieltä. Ja erityisesti irlantilaisuudesta, mielenterveysasioista ja lapsuudenkuvauksista kiinnostuneille. Kirjassa on kuvattu upeasti harhat, joihin Francis turvautuu äärimmäisissä tilanteissa. Hän ei esimerkiksi suostu näkemään kuollutta isäänsä kuolleena. Mitä pidät muuten kuvasta? Laitoin siihen alle joulukangasta satuhahmoineen, koska Francis ei saanut elää turvallista lapsen elämää. 

- Se juuri Pikku teurastajalta puuttui ja sen mukana lähes kaikki.