keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

Muistikuvista, taiteesta, elämästä

Istun omassa huoneessani, omassa talossa. Takanani on tuhansia sanoja. Minä minusta minuun, nominatiivi elatiivi illatiivi. Sanat ovat vaellusta joka ei pääty, kiertoliike sekin. On huhtikuu; uusi elämä alkaa. 

Enää ei kesä ole ääretön.

Näin päättyy Ritva Siikalan omaelämäkerrallinen teos Rauhoitu nyt vihdoinkin, jossa hän sanoo myös näin: "Kaikki kirjassani on valhetta, mutta minulle totta."  Siinä ilkikurinen vastaus heille, jotka kysyvät, onko kaikki varmasti muistelmissa totta. Nykyään on alettu vaatia fiktioltakin, että kaikki kirjoitettu pitäisi olla totta ja itselle tapahtunutta - muutoin ei saa  kirjoittaa tai pitää ainakin pyydellä kovasti anteeksi tunkeutumista tuntemattomille elämänalueille. 

Kävin jokin aika sitten katsomassa Lahden taidemuseo Malvan näyttelyitä. Ehdin juuri vielä nähdä upeat Nanna Suden ja Marjatta Tapiolan näyttelyt. 
Marjatta Tapiolalla oli kiinnostava näyttely Toisin sanoin, johon hän oli maalannut uusia versioita 1980-luvulla maalaamistaan kipeitä elämänvaiheita kuvaavista tauluista. 

Marjatta Tapiola,
Pääsiäinen, Easter, 1980

Tähän työhön Tapiola on maalannut itsensä tuskaisena käsi silmillä huolissaan siitä, miten pärjää kaksostytärtensä kanssa yksinhuoltajana. Toinen tytöistä tasapainoilee ammeen reunalla ja toinen on vasta pyrkimässä sinne. Maalatessaan taiteilija huomasi sommittelun muistuttavan klassisen taiteen pääsiäisaiheita, siitä nimi. Sama työ muistona parikymmentä vuotta myöhemmin on aivan eri sävyinen. 

Marjatta Tapiola,
Pääsiäinen, Easter, 2022

Olen tyhjentänyt lehtileikearkkuani, mikä tehtävä tulee vastaan aika ajoin, kun se pursuaa niin, että alan kasata "tärkeitä juttujani" sen päälle.  Arkusta löytyi osa vanhaa Anna-lehden artikkelia, jossa on haastateltu kirjailija Tua Forsströmiä. Forsström kertoo, että muisto siitä, kuinka viisivuotiaana varasti appelsiineja ja sai selkäänsä ei nosta enää häpeän punaa poskille vaan näyttäytyy koomisena. Hän on kirjailijana ajatellut paljon muistikuviaan ja pitää tärkeänä tarkastella niitä.

   - Muisti on kuin sisäinen huone, jota kalustamme taukoamatta. Joskus huoneessa pidetään hurjia juhlia, joskus verhot on vedetty ikkunoiden eteen ja asukkaat näyttävät muuttaneen muualle. Se, mitä muistamme, muuttuu koko ajan.
   Sellainenkin, joka muistoissamme liittyy johonkin vaikeaan, kuten kuolemaan, näyttää myöhemmin toisenlaiselta. Tuskakin voi saada ylleen valon.
   - Jotta voisi muistaa, mitä olen muistanut, pitää tehdä ahkerasti muistiinpanoja. Muutoin unohdan juuri ne asiat, jotka ovat käyttökelpoisimpia. 


No niin, nyt voin rauhassa heittää pois tuon lappusen, kun sen sisältö on tallella täällä blogijutussani. 
Jatkan noiden paperikasojen kanssa. Niistä huomaan selvästi, mitä olen pitänyt tärkeänä. Joitain uutisjuttuja ja tiede
artikkeleita säilytän vuodesta toiseen, samoin osuvia mielipiteitä ajan ilmiöistä ja joitain kauniisti muotoiltuja esseetekstejä. 

Jotkut viestipalstojen jutut jaksavat yllättää ja naurattaa yhä uudelleen, kuten tämä tuntemattoman lukijan Kouvolan Sanomien Napakoihin lähettämä ajatus: "No, eihän sitä väkivaltaisin maa ja onnellisin kansa yhdistelmää voi muuten ymmärtää kuin että väkivalta tekee onnelliseksi."

Muistoihin liittyen vielä eräs TV-sarja, jota olen katsonut ja haluan suositella, ruotsalaisen kirjailijan Kerstin Ekmanin romaaniin perustuva Tapahtui veden äärellä. Sarjassa ollaan vuoroin 70-luvulla ja 90-luvulla, selvitellään rikosta ja yritetään muistaa, mitä tapahtui. On huikeaa, että Pernilla Augustin ohella hänen kaksi tytärtään näyttelevät sarjassa, toinen hänen roolihahmoaan nuorena (Asta Kamma August) ja toinen tämän aikuista tytärtä (Alba August). 

NANNA SUSI,
RAIVOISA RAKKAUS, FURIOUS LOVE,2022


NANNA SUSI,
MEREN ÄÄRELLÄ, BY THE SEA, 2022


  

10 kommenttia:

  1. Kerstin Ekmanin romaaniin pohjautuvaan TV-sarjaan uppouduin niin, että Apple watch tulkitsi minun nukkuvan.

    Hienoa katsella kuvia maalauksista, joita en päässyt näyttelyyn katsomaan. Poden näet polveani vielä aika lailla, mikä niistää menohaluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, toivottavasti kesän lämpö auttaa sinua polven kuntoutumisessa.

      Minä katsoin juuri toiseksi viimeisen osan tätä sarjaa. Säästän loppuosan huomisiltaan.
      Uppouduin samalla tavalla kuin sinä, istuin hievahtamatta, ja kun lopputekstit tulivat havahduin, mikä aika ja mikä paikka... jaahas kotona ollaan, ei elokuvissa.

      Apple watch sen vahvisti: hyvä viihde rentouttaa unen lailla.

      Poista
  2. Ei voi kuin ihailla ruotsalaisten taitoa tehdä koukuttavaa tv-draamaa. Tapahtui veden äärellä kyllä naulitsi paikoilleen, loistava sarja ja todellakin hauska tuo Augustien runsas edustus. Alma Pöysti teki myös huikean roolisuorituksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, en meinannut aluksi tunnistaa Alma Pöystiä tässä rajussa roolissa.
      Pernilla Augustin Asta-tytär on aivan saman näköinen kuin äitinsä nuorena, ja näyttelijä kun on hänkin, kuten myös pikkusiskonsa Alba, niin sopivat täydellisesti näihin rooleihinsa.

      Poista
  3. Kerstin Ekmanin teos Tapahtui veden äärellä on aivan mahtava. Suosittelen lukemaan. Katsoin jo tv-sarjasta eka osan ja kylläpä oli hyvin kuvattu ja näyttelijät oli hyvin valittu osiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta. En ole lukenut Ekmanilta mitään.

      Tässä sarjassa on hieno rytmi ja taitavasti tehdyt siirtymät eri aikatasoille niin 70- kuin 90-lukujenkin tapahtumissa. Aikakaudet on myös kuvattu hyvin. Voi sitä 70-luvun kommuuni-ideologiaa!

      Poista
  4. Olen myös säilönyt vaikka mitä lippuja ja lappuja! Ja jossain kohtaa heitin niitä pois, arvaa kaduttaako nyt. Juuri ne ovat mielenkiintoisimpia jäänteitä eletystä elämästä, joiden säilömistä on silloin ehkä aiemmin kyseenalaistanut. Onneksi Marie Kondon ajatukset ovat menneet pois muodista (ne eivät tuota enää iloa?), mutta jossain kohtaa jonkinlainen "siivous" on kuitenkin tehtävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marie Kondolla on kait nyt uusi idea "kurashi" eli eletään isommin rajoittamatta ilon kautta. Olisko siinä samaa kuin kotoilussa ja hyggeilyssä. Jos konmarituksessa lähdettiin karsimisesta, niin tässä kalustetaan koti itselle iloa tuottavasti. Yhteistä Marie Kondon markkinoimissa ajatusmalleissa on se, että molemmissa pannaan kovasti painoa tavaroille. Suomalaisessa kotoilussa pääpaino on ollut saunalla ja sillä, että ei ole tarvinnut stressata millään mitä päälleen pistää tai syö tai onko koti tiptop, mutta kait meilläkin on alettu ajatella, että kotoilu onnistuu vasta silloin, kun on oikeanlainen oloasu ja hienosti katettu eksoottinen iltapala.

      Minulla alkaa olla nyt "seesteinen" olo, kun olen saanut nuo paperini järjestykseen aiheen mukaan ja osan roskiskeen.
      Vei kauan, kun jäin lukemaan kaikenlaista ja uusia kirjojahan piti taas varailla löytyneiden kirjailijaesittelyiden innoittamana.
      Amos Oz on kirjailija, johon tekee mieli tutustua.

      Poista
  5. Marjatta,
    lukaisepa tämän 'karskihkon' ja aina suorasanaisen Pia Valkosen tunnelmia Malva-käynnistä (jutun lopusta), miten Marjatta Tapiolan taulut kurahtelivat nälän kanssa mahanpohjissa:
    http://www.piavalkonen.fi/blogi/2023-04-lapinlahden-pirteat-uskovaispolyamoorikot

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas on runsassanainen pakinoitsija tämä Pia Valkonen. Olen joskus ennenkin törmännyt hänen teksteihinsä.
      Se Marjatta Tapiolan maalaus, joka on tehnyt häneen vaikutuksen, nuori äiti kaksosvauvoineen ja tuomitsevat vanhemmat naiset tummina hänen yläpuolellaan, on kyllä vaikuttava. Se tuo minulla mieleen Orvokki Aution kuvaaman moittivan ilmapiirin.

      Poista

Tuhat ja yksi blogitarinaa

Hannu Mäkelän kirja Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  vierailulla kirjastosta hyllyssäni Katselin blogini tilastoja ja huomasin,...