Aattelu rulettaa

Mökkiranta

Otsikko on Pekka Kytömäen oivaltavan palindromikirjan nimi. 

Kaiken aikaa tapahtuu asioita, joissa aattelu e i ruleta. En nauti tästä ajasta. Haluaisin palata jonnekin 90-luvulle, aikaan ennen lapsellisia sometappeluita ja twiiteillä tiedottamista.

Huomattava osa perussuomalaisten ministereistä on todistetusti jakanut rasistisia ja fasistisia viestejä sosiaalisessa mediassa. Yksi on nyt luvannut, että kyllä hän voisi irtisanoutua rasismista "sellaisena kuin se on klassisesti ymmärretty". Siis mitä? Onko olemassa jokin uusi ja moderni rasismin muoto? Onko olemassa hyväksyttyä ja ei-hyväksyttyä rasimia? Voiko olla silleen pikkuisen ja hyväksytysti natsi? Vai onko tämä ministeri peräti käyttänyt sanoja natsi ja jutsku rohkeasti tabuja uhmaten ("Me natsit ei oikein tykätä semmoisista jutskujutuista.") kuten lapset tietyssä ikävaiheessa ns vessasanoja. Minua nauratti, kun lapsenlapsi rallatteli päiväkodista haettaessa pissakkakkapeppupimppi. Päiväkotilaisista on hauskaa toistella "arveluttavia" sanoja, mutta se on ohimenevä vaihe ja katoaa itsekseen. Nämä ihmisryhmiin kohdistetut loukkaukset on selitelty myös huumoriksi. Ei siitä muuta kuin että huumori on vaativa laji. 
Entä se ajatus, että saksalaiset eivät ymmärrä muokata natsimuistomerkkejä turistikohteiksi - rulettaako aattelu siinä? Eipä ruleta.

Kaikkein hämmästynein olen siitä, että itsestäänselvää rasismin ja fasismin tuomitsemista hämärretään keskusteluissa yleisesti, muutkin kuin näihin loukkauksiin osallistuneet, etsimällä kaikenlaista muuta pahuutta ajastamme ja ikään kuin oikeuttamalla se pieni rasismi sillä, että kyllähän siellä toisessa ääripäässäkin on sitä ja tätä! Mitä? Ja missä? Ai että joku maalasi graffitteja ja joku on koulusketsissä teininä mustannut naamansa?

Entä anteeksipyynnöt? Vasta pakotettuna ja toisella suupielellä pelleilykavereille viestien, että ei tässä mitään, sorry vaan te niuhot, jotka olette loukkaantuneet ja jos nyt turhaan pelkäätte Suomen maineen vuoksi.
Missä viipyy anteeksipyynnöt niille loukatuille ryhmille?

Ja voiko ihminen noin vain muuttaa maailmankuvaansa päiväminässään, ilman että ne öiset ajatukset vaikuttavat työhön, jota tehdään meidän kansalaisten valitsemana meidän elämäämme koskien. 

Väsyn näihin hölmöilyihin. V ä s y n.

Vasta juuri olemme pääsemässä ohi pahimmasta miesten metsästämisestä osana ylikuumennutta #metoo-toimintaa, jossa hups tuli hieman "oheisvahinkoja". Huomasitteko pikku-uutisen, miten Kevin Spacey on vapautettu kaikista yhdeksästä seksuaalisen hyväksikäytön syytteestään? Häntä syytettiin miesten seksuaalisesta ahdistelusta lontoolaisessa Old Vic -teatterissa, jossa hän toimi taiteellisena johtajana. Jo aiemmin hänet oli vapautettu vastaavista syytteistä New Yorkissa. Kun aika on otollinen ja paahdetaan höyry päällä, löytyy aina ihmisiä jotka yrittävät hyötyä syyttämällä julkisuuden henkilöitä - armotta, koska heitä ei mielletä ihmisiksi.
Aattelu rulettaa?   

Valitsevatko amerikkalaiset todella presidenttiehdokkaakseen henkilön joka on syytettynä vakavista, jopa maanpetostyyppisistä rikoksista? Pääseekö tämä henkilö mahdollisesti presidentiksi asti johtamaan maata vankilasta käsin? Kyllä täytyy olla etevä ja korvaamaton henkilö!

Venäjästä ja sen aggressioista en jaksa enää sanoa mitään. Olen kauhuissani. Ihmettelen vain sitä, että jotkut pitävät yhä täällä meilläkin presidentti Putinia viattomana länsimaailman uhrina. 

Toisten elämän moralisoiminen ja rajoittaminen: kenellä on pienin hiilijalanjälki, kuka osaa oikeat sukupuolijaottelut, feminismin termit ja ihmisten lokeroinnit...! Senkö takia jotkut nyt eivät sitten tohdi tuomita edes rasistista käytöstä, etteivät vain leimautuisi moralisteiksi? Kyseessä on täysin eri asia!
Ihmisarvossa ei ole mitään neuvottelemista - se on tai sitä ei ole. 

Yksi Pekka Kytömäen palindromirunoista kuuluu seuraavasti:
Olemassaolo:
loassa melo.

Olette ehkä ihmetelleet blogitaukoani. Olen ollut sosiaalinen, viettänyt aikaani lasten ja lastenlasten kanssa, käynyt mökillä. Olen lukenut paljon, mutta en ole ehtinyt kirjoittaa lukemastani, vaikka juuri kirjoista kirjoittamista kaipaan.
Kunhan saan tämän "tilannekatsaukseni" pois alta, niin sitten on kirjojen vuoro. 

Heinähattu piirtää, Vaari seuraa

Kiinnostavimpia viime aikoina lukemiani on Osamu Dazain The Flowers of Buffoonery, jossa väsynyt kirjailija kertoo nuoruuden itsemurhayrityksestään ja sen jälkeisestä pelleilystä parantolassa parin kaverinsa kanssa. Vanhempi ihminen tarkastelee hämmentyneenä ja ihaillen nuoren itsensä "ilveilyn kukkasia" tilanteessa, jossa yleensä käyttäydytään toisin. 

Olen nauttinut kovasti eri-ikäisten läheisteni seurasta. Sääkin on suosinut meitä. Muualla maassa on satanut kovastikin, meillä on nautittu auringosta.
Pääsimme mökille, jossa yksi lapsenlapsista teki kesätöitä, kantoi roskia, teki klapikoneella klapeja ja maalasi saunan seinät tervamaalilla.

Kävimme teinien kanssa katsomassa kaksi uutta toimintaelokuvaa Mission Impossiblen ja Indiana Jonesin. Totean vain, että sitä toimintaa oli tarpeeksi paljon ja se riittääkin vähäksi aikaa. 
Katsoin jokin aika sitten myös Oppenheimerin, jonka rakenneratkaisusta pidin. Lopussa palataan viehättävästi erääseen selittämättä jääneeseen tapahtumaan. Tämä elokuva tuntui hieman pitkitetyltä, kuten minusta lähes kaikki ylipitkät, kolmituntiset. 
Suosittelin teineille katsottavaksi kolmea elokuvaa - jos jostain löytyy: Pan's Labyrinth, Beasts of the Southern Wild ja Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä. 

Toivotan lukijoille hyvää viikonloppua, kesäisiä nautintoja ja mielenrauhaa!

 

Muotokuva Mummista eli minusta