Otin lomareissuun mukaan ottamistani kirjoista kuvan yhdellä siivoojan tekemistä pyyhepesistä.
Matkaopaskirja on itsestäänselvyys, siitä katselin karttoja ja valitsin paikkoja, joissa halusin käydä.
Olen sijoittanut muistivihkoni kuvaan etualalle sen rohkeuteen kannustavan kansitekstin vuoksi. Minähän olen yleensä värittänyt varovasti viivojen sisällä pysyen, mutta samaan aikaan myös rohkaisten itseäni roiskimaan reippaasti viivojen yli, joskus ehkä siinä pikkasen onnistuenkin.
Muut kirjat ovat omiani paitsi matkaopas ja Jaakko Yli-Juonikkaan esseekirja, joka on kirjastosta.
Kirjojen välissä olevat laput, joihin merkkasin tärkeitä sivuja ovat tippuneet matkan varrella, mutta ei se mitään. Kirjoitan, mitä on jäänyt mieleen - ja sittenpä tulee tiivistetyksi.
Eric Kraft, Sweet Miseries - The Personal History, Adventures, Experiences & Observations of Peter Leroy (so far)
Kolme suloista muistelmaa 1950-luvun lapsuudesta pikkukaupungissa Long Islandissa USA:ssa. Elämä isovanhempien Guppan ja Gumman (uusia sanoja mummista ja vaarista minulle) kanssa simpukanpyyntiyhteisössä on hidasta ja tapahtumatonta, ja silti rikasta.
Jokaisen muiston alussa on tekijän vuonna 1983 kirjoittama esipuhe, jossa hän kertoo kenelle ja missä tilanteessa kertoi muiston ensimmäistä kertaa. Tämä aloitus antaa kehyksen kertomuksille, jossa on huumoria ja viisautta.
Takakannen teksteissä Wall Street Journal osuu oikeaan kuvatessaan kirjan poikaa yhdistelmäksi Huckleberry Finniä ja Marcel Proustia, pikkukaveriksi, jonkalainen jokainen olisi halunnut olla, jos vain olisi ollut onnekkaampi tai rohkeampi tai omannut enemmän mielikuvitusta, jota Peterillä on runsain määrin.
Daviesia ei ole suomennettu, harmi.
Carys Davies, Clear
Kirja, jonka ihmistä kunnioittavan tarinan eettisyys tuo mieleen irlantilaisen Claire Keeganin romaanien hengen.
Carys Davies on syntynyt Walesissa ja asuu nykyään Skotlannissa. Hänenkään kirjojaan ei ole suomennettu, mitä ihmettelen.
Clear kertoo kahdesta henkilöstä, jotka löytävät yhteyden toisiinsa. Ivar elää yksin vanhuuttaan syrjäisellä saarella Shetlanninsaarten ja Norjan välissä ja puhuu viimeisten joukossa saaren kieltä nornia. Kirkon kanssa riitaantunut pappi, John Ferguson, ottaa vastaan tehtävän käydä hakemassa Ivar pois saarelta, koska maanomistaja haluaa aloittaa siellä lampaiden pidon. Eletään 1800-luvun puoliväliä.
John joutuu heti saarelle tultuaan onnettomuuteen ja päätyy toipilaaksi Ivarin mökkiin. Miehillä ei ole yhteistä kieltä, mutta John on innokas oppija.
Nautin Johnin kieleen liittyvistä huomioista ja oivalluksista. Ivarilla on Johnin myrskyävälle merelle, rough sea, useita eri termejä, gilgal, skreul, pulter, yog, fester, dreetslengi, samoin erilaisille sumuille. Ivar havainnoi eri tavalla ja tarkemmin kuin John. Konkreettisten asioiden kaksoismerkitykset alkavat avautua Johnille vähitellen. Eräs tuulta kuvaava sana tarkoittaa melko varmasti myös ylimielistä tyyliä puhua, päättelee John, ja kirjaa merkityksen sanalistaansa, josta on syntymässä sanakirja.
Mutta kuinka kauan miesten hyvä elämä saa jatkua? Milloin John joutuu paljastamaan häntä pyyteettömästi hoitaneelle Ivarille saarelle tulonsa syyn? Syyllisyys on yksi tämän vahvan romaanin teemoja.
Otsikko Clear tarkoittaa puhdistuksia, joita maanomistajat tekivät siirtäessään köyhiä ihmisiä pois kodeistaan karjankasvatuksen ja viljelyn tieltä.
Jaakko Yli-Juonikas, Vaurioituineiden aivojen painajaiset
Tuore kuusi esseetä sisältävä teos. Luin matkalla vain yhden esseistä Boomereita woke-kulttuurin puristuksessa ITE-teatterina.
Yli-Juonikas matkaa katsomaan ennakkoon kohua herättäneen Seppo Holttisen näytelmän Iittalan Pirttikoskelle.
"Nyt sitten nähdään, oliko ennustajaeukkojen puheissa perää. Kuinka paljon rasismia löytyy näytelmästä, jota somessa riepoteltiin kuukausia ennen kuin kukaan oli sitä nähnytkään?"
Yli-Juonikas pohtii ite-kulttuuria monipuolisesti ja katsoo vielä kotona DVD-taltioinnin Holttisen kesän 2016 näytelmästä Solidaarisuutta Surgestanissa. Kaiken siirtolaiskriisin aikana vallitsevan väkivaltaisuuden keskellä Holttisen hupailu on näytelmässä lämmintä ja moniarvoista. Boomerit on ikään kuin jatkoa Surgestanille, vain kärkevämpi ja "hapokkaampi".
Maalta kotoisin oleva Yli-Juonikas ei alunperinkään uskonut kokevansa kulttuurishokkia Pirttijärvellä, ja näytelmän jälkeen hän toteaa, että ennakkoluulot häviävät, kun tutustuu vieroksuttuun.
"Nyt vähän harmittaa. Holttinen edustaa sittenkin oikeanlaista monimuotoisuutta, banaalia hyvää. Olisi pitänyt käydä väliajalla halaamasssa häntä ja ottaa yhteiskuva."
Aion lukea nuo viisi muutakin esseetä. Viimeisen esseen otsikko houkuttelee lukemaan, Parhaat tyhmien kirjoittamat kirjat.
Robin Black, Life Drawing
Muistin pari sivua luettuani, että olen jo lukenut tämän kirjan ja blogihistoriasta tarkistin, että olen lukenut Blackilta myös novelleja ja esseitä. No, lahjoitin kirjan hotellin kirjastoon.
Hyllyjä tutkiessani huomasin, että kylläpä onkin suomalaisia käynyt tässä hotellissa ja että suomalaiset ovat edelleen lukevaa kansaa. Suomenkielisten kirjojen lisäksi hyllyssä näkyi eniten hollanninkielisiä kirjoja. Aurinkomatkat lopetti suorat lennot Marmarikseen kolme vuotta sitten. Hotellivirkailija kertoi, että sitä ennen heillä oli suomalaisvieraita, jotka kävivät kolmekin kertaa vuodessa ja kutsuivat hotellia kesämökikseen.
 |
| Lähdössä risteilylle, repussa pashmina ja villatakki siltä varalta, että veneessä olisi kylmä, ja kassissa uimapuku tervehdyttävän mutakylvyn varalle, kaikki turhia. Oli lämmin, eikä tehnyt mieli siihen seisovaan, rikiltä löyhkäävään mutaveteen. Kirjaa en ottanut mukaan, koska esin, että retkellä on paljon katseltavaa ja mietiskeltävää. |
Otin kirjastosta pari ohutta kirjaa, yksi matkakirjalle tärkeä ominaisuushan on sen keveys.
Eppu Nuotio, Myrkkykeiso
Kelpo dekkari. Luin rantapetissä varjon alla välillä vilvoitellen 28-asteisessa vedessä. Oi, kaipaan saitä valoa ja lämpöä...
Takakanteen on painettu Kodin Kuvalehden teksti:"Kirja on kevyt ja lämmin kuin huopa suomalaisella kesäterassilla, ja siinä on ilahduttavan vähän verta ja ahdistusta."
Elias Canetti, Marrakešin ääniä
Nobel-kirjailijan kiehtovia tuokiokuvia Marokon matkan jälkeen, ääniä ja kuvia kidutetuista kameleista, äänekkäiltä kauppakujilta, sokeista kerjäläisistä ja salaperäisestä naisesta ruudukon takana.
Canetti on kirjoittanut matkakertomuksensa vuonna 1987. Arvelen, että Marrakeš, joka nykyään yleensä kirjoitetaan Marrakech tai Marrakesh, on muuttunut noista päivistä jonkin verran.
Canetti oli bulgarialaissyntyinen britti, joka kirjoitti saksaksi ja oli väitellyt kemian tohtoriksi Wienin yliopistosta. Lapsuudenympäristö oli sefardi-juutalainen ja hänen lapsuudenkielensä oli ladino.
Tämä kosmopoliitti kirjoittaa matkalla olemisesta seuraavasti:
"Matkalla ihminen on vastaanottavainen, vastustus jää kotiin. Ihminen katselee, kuuntelee, on innoissaan kaikkein kammottavimmastakin, koska se on uutta."
Lomalta palattua olen lukenut paljon sanoma- ja aikakauslehtiä, mutta myös kaksi todella hyvää romaania.
Mariia Niskavaaran Ester, teurastaja kertoo lihasta niin ihmisen kuin siankin, sadunomaisesti ja ikimuistettavasti. Huomatkaa kannen lihanväri.
Percival Everettin teos James on kunnianosoitus Mark Twainille, jonka huumorin ja inhimillisyyden Everett sanoo vaikuttaneen itseensä jo ennen kirjailijaksi ryhtymistä.
Kirja on kertomus orja Jimin matkasta vapauteen Jamesiksi. Kertomuksessa on mukana myös eräs Huckleberry Finn, erittäin tärkeässä roolissa, ja - mikä upeinta - se korostaa lukutaidon merkitystä ja voimaa vapaan ihmisen ominaisuutena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti