Osuin taas yhteen monista lehtien mielipidekirjoituksista, joissa neuvotaan irtautumaan joulun sosiaalisista pakkokuvioista ja olemaan itsekseen, jos kerran niin haluaa (tähän asti oikein hyvä, samaa mieltä), ja kutsumaan yksinäinen naapurin mummo torttukahville (nyt meni pieleen!).
Aloin miettiä, mikä se tällainen 'naapurin mummo' on, kun en ole eläissäni tavannut vanhaa naista, joka viruisi akkunassaan, odottaen, että joku puolituttu kutsuisi kahville. Kun joulu on.
Jos minä menisin ehdottamaan jollekin meidän talomme yksin elävistä vanhoista rouvista, että tulepas nyt meille joulua viettämään, kun olet varmaan niin yksinäinen, niin saisin vastaukseksi, että 'kuule, miä voin kävästä vaik sitte joskus pyhien jälkeen, ko miul on nyt niin paljo kaikkee'.
Paitsi että mummo on yksinäinen, hän on vanhanaikainen ja rumasti pukeutunut dementikko ja joko pahantuulinen veskallaan huitoja ja kassalla hidastelija tai itse lempeys. Lempeä mummo on niin lempeä, että hän on lähes satuolento, fiktiivinen kuten kääpiöt, jättiläiset ja Saapasjalkakissa.
Vielä en ole tänä vuonna kuullut radiosta sitä kaameaa, pateettista joululaulua "Hei mummo mitä kuuluu sinne teille", jolla viritellään ihmisten syyllisyydentuntoa omien vanhusten suhteen. Nuoret perheet saadaan tuntemaan, että heidän pitäisi suhata joulun ajan vapaapäivänsä ympäriinsä mummoja ja isomummeja tapaamassa.
Missä iässä naisihmisestä tulee mummo?
Minusta ei tule ikinä. Varmaan minun, kohta 69 v, pitäisi jo olla sellainen.
Olen Maiju-mummi lapsenlapsilleni. Oma isoäitini oli mamma. Tiedän, että isoäideistä on myös versiot mummu, mumma ja mummo.
Mutta että mummo olisi vanhemman naisen yleisnimi, jopa uutisissa käytetty, sitä en ymmärrä. Se on mummottelua. Tytöttely sen sijaan on tässä iässä kivaa, tytötelkää minua, kiitos!
Surkutellaanko vanhempia miehiä kuten naisia? Vähemmän ehkä. Luotetaanko heihin vai eikö heistä vain välitetä? Ainakin heitä aletaan kutsua vanhusnimillä myöhemmin kuin naisia.
Alkukuvassa on kortti postikorttikokoelmastani. Siinä ei ole kuvaajan nimeä. Keräilen kortteja, joista useimpia ei voi lähettää kenellekään. Katselen niitä aina silloin tällöin. Ostin tämän kauan sitten, kun olin allapäin ja tunsin päälläni sellaisen painon, jonka kuvittelin satavuotiaan tuntevan. Nyt ajattelen, että ei välttämättä, ei ikä sitä painoa tee, vaan pelot tai katkera elämänasenne.
Loppuun vielä ote myyttistä mummokuvaa ylläpitävästä laulusta, jonka tuolla tekstissä mainitsin.
hei mummo, mitä kuuluu sinne teille?
me lomalla taas tullaan pohjoiseen
on pohjoisessa päivä yksinäinen,
autioitui aikaa karu maa
vie mökkiin polku iljakas ja jäinen,
jossa mummo yksin asustaa
