Taidenäyttelykäyntejä & väärennös ja muuta kummeksuttavaa

Olen käynyt useammassa lähialueen taidenäyttelyssä. 

Taidekeskus Salmelassa on sekä vanhojen starojen töitä että kuvataidekilpailun kautta valittuja nuorten taiteilijoiden teoksia. Vanhojen mestareiden työt olivat tuttuja eivätkä siksi minua kiinnostaneet, 
Nuorten näyttelystä sen sijaan löysin montakin taiteilijaa, joiden tyyliin ihastuin.

Yaroslav Leonets, Portrait of a Girl, 2023

Yaroslav Leonetsin öljytyöt miellyttivät minua kovasti, samoin Maria Patrikaisen etsaustöiden hento viiva ja Terhikki Vaaralan lennokas tyyli öljyväritöissään.

   

Maria Patrikainen, Toivon kannattelema, 2025

Terhikki Vaarala, Onnen aalloilla

Salmelan ohella käyn kesäisin Vuohijärven kulttuuritalolla, joka on Salmelan sisarmuseo. Siellä on tänä kuten viime kesänäkin ja luultavasti monta vuotta eteenpäin Reidar Särestöniemen töitä, harvinaisiakin, osa yksityiskokoelmista. Tämän kesän näyttelyn nimi on Reidar Särestöniemi Experience.

 

Reidar Särestöniemi, Suopursuja, arktisia elementtejä, 1971

Maalausten ohessa näyttelyssä on Särestöniemen omia ja hänen ystävänsä Brita Polttilan lausumia ajatuksia Särestöniemen taiteesta.

"Mies, riekko ja ilves ovat yhtä, ihminen, eläimet ja maisema yhtä. Vihreä kuunsirppi, unelmien merkki, valaisee hiljaista unta ihmisen ja luonnon liitosta." (Brita Polttila)

"Pienestä asti olen nähnyt näitä värejä ja nyt olen oppinut löytämään ne paletista - mikä riemu." (Reidar Särestöniemi 1958)

Omakuva vuodelta 1970 - muka, siis väärennös! Pysähdyin tämän kuvan luo, koska siinä oli niin oudot värit ja pieni koko. Sanoin miehellekin, että katos vaan, Reidar on maalannut tällaisillakin väreillä. Tämä työ on nyt lähetetty tutkittavaksi. Harmi, että Taidekeskus Salmelan paperiesitteen takakannen kuvana on juuri tämä rumanvärinen jäljitelmä. 

Tekijä ?

Yhtenä sateisena päivänä ajelimme Taidekeskus Antarekseen Sippolaan. 

Siellä on näyttely, jota mainostetaan nimellä Mikko Sakala - maalauksia ja valokuvia. Esillä oli pieni ryhmä Sakalan Talo-maalauksia ja paljon upeita valokuvateoksia, joissa perusvalokuvan lisänä on maalausta ja lisäelementtejä. 
Teoslistassa on maininta, että Mikko Sakala on valmistanut valokuvateokset  yhteistyössä valokuvaaja Manja Riihelän kanssa. Jaa - minusta valokuva on aika oleellinen osa näitä teoksia. Ihmettelenkin, miksi näyttelyn nimessä ja sanomalehden Menot-palstan ilmoituksissa tekijänä on yksin Mikko Sakala, joka ei ole valokuvaaja. Googlesta löysin tekstin, jossa kerrottiin, että työt on tehty studiossa niin, että mallia on maalatttu ja varustettu lisukkein ja Riihelä on ottanut ja valmistanut kuvat. Eihän sitä kuvaa vain oteta, siinä on paljon työtä "ottamisen" jälkeen. Tiedän, että Sakala ja Riihelä ovat aiemminkin tehneet yhteisnäyttelyn (ainakin yhden), mutta silloin tekijöinä mainittiin molemmat.
Minä kyllä nyt laitan kuvien alle molempien nimet.  

Manja Riihelä, Mikko Sakala, Sisaret (2018)

Manja Riihelä, Mikko Sakala, Sininen muotokuva (2022)

Manja Riihelä, Mikko Sakala, Unista ja puista IV (2022)

Viimeisin taidenäyttelykohteeni oli Kouvolan Taidemuseo Poikilo. Siellä on kahden lasitaiteilijan Alma Jantusen ja Johannes Rantasalon yhteisnäyttely Sirkus.

Poikilo on varta vasten taidemuseoksi rakennettu, samassa rakennuksessa on myös kaupunginmuseo. Salmela, Vuohijärvi ja Antares taas ovat olleet ihan muussa käytössä.
Salmelan taidemuseoon Mäntyharjulla kuuluu entinen iso seurakunnan talo, apteekkarin talo, postitalo ja aittoja.
Vuohijärven kulttuuritalo oli ennen kirkko. Molemmissa on myös konserttisalit, Vuohijärvellä sisätilassa ja Salmelassa katetussa ulkotilassa.
Antares on rakennettu entisen meijerin tilaan. Sen rouheus on viehättävää. Riennämme miehen kanssa molemmat aina Antareksessa kuvaamaan erästä ovea.

Mutta siis Poikilon sirkustunnelmiin: 

Alma Jantunen, Papagallo (2026) ja Papukaijapuu (2026)

Johannes Rantasalo, Töttispöljerö (2026), Jötrö (2025)  ja Puoltottine (2026) 

Lasitaiteilijat ovat toteuttaneet töissään lapsenkaltaista irrottelua, pelleilyä ja iloa.
Lasiin on yhdistetty reippaasti metallia, mikä ei liene aivan helppoa. Eräässä Rantasalon vaikuttavan käsisarjan töistä lasikäsi työntyy ulos metallista repäisten siihen reiän. 
Osa Rantasalon töiden nimistä on kuin Harry Potter -kirjan suomennoksesta. Pöhvelö, Guu, Huhvatti, Huihutti, Bobojoo. Ei ihme, että näyttelyssä oli käymässä paljon lapsia. Iloiset huudahdukset ja kommentit säestivät katseluani.

Johannes Rantasalo, SuperGlassHero, 2018

Sateinen alku- ja kohta jo sydänkesäkin on ollut otollista aikaa paitsi näyttelyissä käymiselle niin myös lukemiselle - ja olisi se hellekin tottavie.

Parhaita viimeksi lukemiani kirjoja, joista en ole ehtinyt tehdä blogijuttua, ovat Milla Härmän Loma (niin osuvaa lasten kuvausta ja nykylapsiperheen kuvausta) ja kiinalaiskirjailijan Yu Hua Kiina kymmenellä sanalla (Kiinan tunnetuimpiin kirjailijoihin kuuluva Yu kirjoittaa kiinnostavasti ja hauskasti maan kolmesta vallankumouksesta: kulttuurivallankumous, talousihme ja korruption kitkentä yhteiskunnassa, jossa jäljitelmien tekemisestä, vrt. väärennökset, ja höynäyttämisestä on tullut hyväksyttävää käytöstä). Sen sijaan Karl Ove Knausgårdin Yökoulu ei oikein sytyttänyt (liikaa lavertelua ja sivupolkuja, jotka eivät liittyneet tarinaan). Pidän edelleen Knausgårdin parhaina Taisteluni-sarjan joitain osia ja ehyttä harkittua Vuodenaika-sarjan romaania Kevät. Ehkä vielä kirjoitan näistä kirjoista lisää.
Nyt alkaa kuitenkin jakso, jolloin blogijutut ovat hieman tauolla. On tulossa kesävieraita, ja on touhuja lastenlasten kanssa.

'Kesävieras' on paljon kertova termi. Me emme puhu talvivieraista, jouluvieraista kylläkin. Samat ihmiset saattavat käydä muinakin vuodenaikoina, mutta kesä on erikseen. Me arvostamme sitä niin paljon. 

Lopuksi teos, joka sopii ajankohtaan. Meillä on ollut joinain aamuina alle 10 astetta lämmintä. Juuri nyt säähän taitaa tulla muutos, lämmintä ainakin viikoksi.

Susanna Snellman, Kesää kohti, 2026

Mikä näistä tähän juttuuni kuvaamistani teoksista on suosikkisi?
Minulla blogijutun ensimmäinen kuva ja vanhan miehen kuva risukon takana, Unista ja puista. 

Aiheita, aiheita...

Miten minä vielä jokin aika sitten mietin kesälomaa blogista ja olin jotenkin apeana muutoinkin! Nyt tuntuu, että on valtavasti aiheita, joista on into kirjoittaa, enkä tiedä edes, minkä ottaisin työn alle ensimmäiseksi.

1. Mieheni näyttely, johon hän sai idean minun keskikouluajoilta hyvin säilyneestä kasvistostani (nykyään käytetään sanaa kasvio) ja J. Karjalaisen laulusta Terve Sirkka Lautamies. - Kyllä, tästä teen ehdottomasti oman juttunsa. 

2. Luin Ani Kellomäen ja Tiia Koivusalon kirjan V*tun vaihdevuodet ja totesin sen erittäin tärkeäksi kirjaksi.
Aivan liian huonosti on hoidettu vaihdevuosiksi kutsuttua fyysistä ja psyykkistä olotilaa, jossa naiset koittavat pärjätä keskimäärin yli puolet elämästään. 
Kirja sisältää kirjoittajien omia ja monien muiden naisten kokemuksia sekä asiantuntijoiden kirjoituksia. 
Tämä kirja pitäisi jokaisen naisen lukea mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. 
Kirjoitan lisää, kun ehdin. 

3. Ihmisen kirjoittamaa vai "chattibottiproosaa"? Minua askarruttaa tekoälyn käyttö kirjallisuudessa.
On kirjoja, joita tekoälytunnistin on todennut virheellisesti tekoälyn tekemiksi ja muutaman sanan vaihdolla selkeästi ihmisen aivojen tuotteeksi. Epäilysten välttämiseksi jotkut kirjailijat ovatkin alkaneet käyttää kirjoissaan ja verkkosivuillaan logoa "ihmisen kirjoittama". Pitäisköhän jo alkaa suunnitella omaa logoa tälle vaatimattomille blogisuvulleni!
Todella mielenkiintoinen aihe keskusteltavaksi.

4. Luonnoksissani on juttu nimeltä Oi nuoruus! ja siinä kuvana vanhoista dioista löytynyt kuva itsestäni 25-vuotiaana.
Tämä aihe liittyy myös kohtaan 2 ylempänä. Olen tajunnut olleeni noin kolmekymmentä vuotta vaihdevuosissa, parikymmentä vuotta oireettomana, koska sain tehokasta hormonihoitoa ja viimeiset kymmenen vuotta erilaisia oireita hoidon puutteen vuoksi kokien. Vähemmästäkin tulee apeita oloja, vaikka olisi kuinka peruspositiivinen. 

Nuorena ei tajua, miten kevyt olo on verrattuna siihen, mitä se on sitten joskus. Onneksi muutokset tapahtuvat yleensä hitaasti ja niihin ehtii tottua. 

Luin Oi nuoruus! -luonnokseni. Se on hauska, työstän sen valmiiksi tässä lähiaikoina ja yritän säilyttää hauskuuden.

Kesällä 1975

Semmoista. 

Olen harjoitellut ottamaan yhtä iisisti kuin Reunan kirjakauppakissa Saaga. Mökkireissullakin makasin rantapetissä ja luin kirjoja kaksi perättäistä päivää miehen pörrätessä erilaisissa tehtävissä. Hän maalasi laiturin, niitti kasveja polkujen vieruilta mahdollisten punkkihyökkäysten estämiseksi, grillasi ja touhusi. Molemmat saimme mitä halusimme ja olimme tyytyväisiä lomaseemme.
 
Voisi kyllä olla useampi päivä peräkkäin poutaa ja lämmintä, kesä kun on.
Juhannuskin näyttää niin epävakaiselta, että luonnon helmassa olon sijaan lähdemme todennäköisesti Vuohijärven kulttuuritalolle katsomaan Reidar Särestöniemi Experience -näyttelyä. Reidar Särestöniemen töitä on Vuohijärvellä esillä jo toista kesää ja jatkoa on luvassa vaihtuvin teoksin useammaksi vuodeksi. 

Saaga 2.6.2026

PS
F-Secure -virustorjuntaohjelma on varoittanut joitain lukijoita minun blogistani. Otin yhteyttä sinne, ja sain ilmoituksen, että se on ollut väärä hälytys. Täällä on siis turvallista vierailla. Sellaista sattuu. 

Kulttuuritapahtumia Kaakon kulmalla ja vähän muuallakin

 

Pelakuut hehkuvat Luumäellä Satun Makiat -kahvilan terassin kukkalaatikoissa. Tänä kesänä kaikki kukat ovat harvinaisen uhkeita. Poikkeamme mökkireissuilla tässä kahvilassa pikkusuolaisella, niin ei tarvitse heti perille päästyä ryhtyä ruuan laittoon, eli lämmittämään ruokaa mikrolla, joskus harvoin grillaamaan. 
Heinäkuu oli oikea kesäkuukausi, vilukissakin tarkeni uida. 

~ Jos edellinen kirjoitukseni innosti näkemään Reidar Särestöniemen taidetta, niin tässä infoa siitä, missä satavuotisnäyttelyitä (sata vuotta taiteilijan syntymästä) vielä on. 
Didrichsenin taidemuseon ja rovaniemeläisen Kulttuuritalo-Korundin juhlavuosinäyttelyt ovat jo ohi, mutta Kouvolan Vuohijärvellä menossa ja Oulussa vasta tulossa.
Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon näyttelyn piti päättyä 10. elokuuta, mutta parhaillaan selvitetään jatkoajan mahdollisuutta, jolloin näyttely kestäisi vähintään elokuun loppuun. Päivittäinen kävijämäärä on Vuohijärvellä jopa nelinkertaistunut ja tästä kesästä onkin tulossa kaikkien aikojen ennätyskesä. Vuohijärven erikoisuus on taiteilijan varhaisvaiheen työt. 
Oulun taidemuseossa alkaa Särestöniemi-näyttely 27.9. ja kestää vuoden loppuun. Tässä näyttelyssä painopiste on taitelijan maisemamaalauksissa ja luontokuvissa. Joissain aikalaiskritiikeissä Särestöniemeä arvosteltiin liiasta värien leiskumisesta, mutta hän on kertonut tutkineensa luontoa lapsesta asti ja saaneensa kaikki värit sieltä. Lapin ruskan nähnyt lienee samaa mieltä, sieltä se väriloisto tulee.

"Mie en ole hyökkäävä. Sitä aggresiivisuutta on ihan tarpheksi asti. Mie kerron näissä tauluissa ihmisille asioita. Ja näytän sitä, minkä mie näen."
(Lapin Kansan haastattelusta 1975, jossa kulttuuritoimittaja Armi Harju siteeraa pitkästi Särestöniemeä, otteen on poiminut Noora Vaarala Särestöniemi-elämäkertaansa.)

Paras kohde Särestöniemen taiteen kokemiseen olisi tietenkin Särestöniemen koti- ja taidemuseo Kittilän Kaukosessa. Sinne menosta haaveilen.

Reidar Särestöniemi, Taivaanjaara ja yöaurinko,
Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon näyttelystä 2025

~ Juhlavuosista puheen ollen, meillä tuli mieheni kanssa täyteen puolivuosisataa avioliittoa, kultahäävuosi. Emme ehtineet juhlia hääpäivänä kuin kahvilakäynnillä Kouvolassa, mutta onhan tätä vuotta vielä lähes puolet jäljellä.  
Sen sijaan kävimme kahden nuoren juhlissa, rippijuhlassa ja Prometheus-juhlassa. Molemmissa juhlissa pojille annettiin elämänohjeita. Minä tietenkin uuden ihastukseni August Pyölniitun aforismeja: "Miten vähän ihminen voikaan seistä itsensä nojassa" (huom! painotus: vain itsensä nojassa) ja "Ei kannata kumartaa pienille oville". 

~ Meillä oli tässä aivan nurkalla Suomen leppoisimmiksi kirjamessuiksi nimetty tapahtuma Kymi Libri, mutta en ehtinyt sinnekään. Heinäkuussa on aina niin paljon kaikkea päällekkäin ja limittäin, ja jos on sellainen että tarvitsee aina kivan tapahtuman jälkeen omaa aikaa, niin kaikkeen ei kerkiä. 
Kymi Libri oli nelipäiväinen: sarjakuvaa, politiikkaa, kaunokirjallisuutta ja dekkareita. Harmi, että jäi väliin, koska tämän tapahtuman jatko ei ole aivan varma. 

~ Huomenna käymme Sippolassa Taidekeskus Antareksessa ja elokuvissa.
Antareksessa on juuri avautunut uusi näyttely, jossa on töitä yhdeltätoista helsinkiläisen Valligrafia-taideyhteisön jäseneltä ja arkkitehti-valokuvataiteilija Timo Ryttäriltä. 
Elokuvateattereissa ei ole mennyt pitkään aikaan mitään elokuvaa, jonka olisin halunnut nähdä. No, nyt menee Materialists, joka ei ehkä ole mikään mestariteos sekään, mutta kaipaan itse elokuvateatterissa oloa.

~ Tässä kuussa avautuu mieheni  Unto Mentulan ja toisen pitkän linjan valokuvaharrastajan Kalle Salosen valokuvanäyttely Ajassa. Se on Kulttuuritalo Wanhan Rautakaupan näyttelytilassa täällä meillä Myllykoskella 11.8. - 5.9. Näyttely koostuu mustavalkoisista, filmille kuvatuista ja pimiössä vedostetuista kuvista, joiden aika ja aihe vaihtelevat.
Kirstinkallion kylätalolla tässä lähellä on pimiö, jossa mieheni on  viettänyt tuntikausia kuvia tekemässä. Vanhimmat kuvat ovat 70-luvun lopulta ja uusin tältä vuodelta, kaikki vanhalla tekniikalla valmistettuja.

~ Keskiviikkona ajelemme taas mökkipaikkakunnalle Luumäelle, mutta ehkä ei mökille ollenkaan (säävaraus) vaan suoraan ja vain Kotkaniemi-foorumiin, joka järjestetään nyt neljännen kerran presidentti Svinhufvudin museona toimivan kotitalon pihassa. Kävimme tässä turvallisuuspoliittisessa seminaarissa viime kesänä ja pidän sitä hyvin tasokkaana. Tämän kesän teema on Suomen suunta muuttuvassa maailmassa ja puhujina on useita asiantuntijoita. 
Tilaisuus striimataan ja on nähtävissä Yle Areenassa. Lisää tietoa tästä. 

Kukkia Taavetin torin laidalta, vieressä ihana
Massimiliano Baratellin kahvila Al chiosco da Massimo
ja leikkipuisto sekä aikuisten puistokuntosali
ja - tärkein kaikista - kirjasto 💖

Reidar Särestöniemi - mies imagonsa takana

 

Kannen valokuva: Studio Kuvasiskot, 1976
Kannen suunnittelu: Jussi Karjalainen

Reidar Särestöniemi -mielikuva sementoitiin 1960-luvulla, nousukiidon vuosina. Moni suomalainen tuntee hänet vieläkin sellaisena kuin media hänet silloin esitteli: rempseänä rikkaana lappilaisena, joka maalasi värikkäitä maisemia ja tyhjensi porvarien taskut.
Siinä tarinassa Reidar kehtasi ja kykeni. Mutta tosiasiassa hän varoi ja pelkäsi.

Yrjö rakas, jokakerta kun kirjeesi saapuu, saapuu myös kevät ja sarviini puhkeaa lehti. Olet minulle elämän kuvio, olet minulle kaikki.
(Ote Reidar Särestöniemen kirjeestä keväällä 1967 rakastetulleen runoilija Yrjö Kaijärvelle. Tämä rakkaudentunnustus on päässyt osaksi kirjan nimeä, Sarviini puhkeaa lehti - Ihmeellinen Reidar Särestöniemi. 'Ihmeellinen' tulee nimeen siitä, että nuori Reidar pohti haluavansa olla jotakin, esimerkiksi ihmeellinen).

Kulttuuri- ja feature-toimittaja Noora Vaarala on kirjoittanut ansiokkaan ja monipuolisen elämäkertakirjan Reidar Särestöniemestä (1925 - 1981) tähtäimenään korjata vääristynyt itetaiteilija & Lapin shamaani -imago, joka tästä taiteilijasta levisi jo nuorena. Sitä kuvaa levittivät toimittajat ja osittain myös aikalaistaiteilijat ja kulttuuriväki. 

Särestöniemi poseeraa 25-vuotiaana Suomen
Taideakatemiassa maalaamansa  
Arabialainen miesmalli -teoksen kanssa.

Miksi ja miten tällainen imago pääsi syntymään?

Särestöniemen uran alussa Lappi ei ollut vielä tunnettu suomalaisille etelän ihmisille. Lapin matkailu oli vähäistä ja alueen ihmiset, taiteilijat mukaan lukien haluttiin nähdä eksoottisina hahmoina. Tämä on vaikuttanut esim. Timo K. Mukan ja Kalervo Palsan henkilökuvaan. 

Ounasjoki, pohjoinen viima, hankikantama. Hyppelehtivä moottorikelkka kevättä katkaisemassa. Ohjaustangossa kiinni etukumaraan painunut partainen hahmo. 
Lapin harteilla lentää hiisi. 
"Noidan sukua olet Reitari, turha kieltää." 
(Monalisa-lehden tunnelmointia jutussa vuodelta 1972)

Lapin shamaani -myytti sekä palveli että rasitti taiteilijaa.

Hän hoiti itse taulujensa myynnin, oli pakkokin, koska ei päässyt mukaan Helsingin taiteilijapiireihin eikä saanut myöskään apurahoja tai palkintoja. 
Särestöniemen taide oli aikakauden taide-eliitin makuun liian rehevää ja rouheaa, kaupallista, isoa ja värikästä ja häntä itseäänkin pidettiin liian räikeänä, erikoisesti pukeutuvana ja rehvakkaana. Joku arvostelija oli naljaillut Reidarin taulujen syntyvän niin, että  hän roiskii maaleja kankaalle ja veli Anttu talloo päällä.

Särestöniemi oli Pariisin matkallaan ihastunut Marc Chagallin taiteeseen, mikä mielestäni näkyy hänen töissään. Chagallin Vitebskin kyläyhteisön kuvissa on samaa iloisuutta ja fantasiaa kuin Särestöniemen Kittilä-kuvissa. Hän on kuvannut omaa tyyliään surrealistisella tavalla naiiviksi ja sentimentaaliseksi.
Helsingin taidemaailman torjuvuuteen kyllästyneenä Särestöniemi piti isoja näyttelyitä ulkomailla lännessä ja pohjoisessa. Helsingissä hänellä oli yhteistyötä vain Didrichsenin taidemuseon kanssa.
   
Ehkä osa Särestöniemen vähättelyä johtui myös kateudesta. Valtaeliitti rakasti hänen taulujaan ja hän ansaitsi niillä todella hyvin. Vitsailtiin, että porvarilla on oltava "taistolaiset kakarat ja Särestöniemi seinällä". 

Reidar Särestöniemi sai professorin arvonimen presidentti Kekkoselta, joka tajusi hänen taiteensa arvon, mutta taiteilijaprofessorinimitys kulttuuriväen taholta jäi puuttumaan. 

Kekkonen kuljetti arvovieraita Särestöniemessä, samoin Kittilän kaupunginjohtaja ja moni muu, niin että lopulta vieraitten kestitseminen, syöttäminen, juottaminen ja seurustelu kävivät voimien päälle ja veivät liikaa aikaa luovalta työltä. 
Rakkaitten ihmisten kuolemista johtuva masennus, lääkkeet ja alkoholi veivät lopulta taiteilijan hautaan alle kuusikymppisenä. 

 

Särestöniemi ei ollut itetaiteilija vaan hyvin kouluttautunut maailmanmatkaaja, joka innostui ja sai vaikutteita taiteesta eri mantereilla.  
Hän opiskeli Suomen Taideakatemian tutkinnon ja yliopistokurssien lisäksi kolme vuotta Leningradin Ilja Repin-insitituutissa ja teki ensimmäisen Ranskan ja Italian matkansa jo 1952. Perhe tuki nuorta taiteilijanalkua myymällä metsää, ja Reidar itse paiski metsätöitä.  

Rikastuttuaan Särestöniemi pakeni pitkiä pimeitä talvia etelän lämpöön, mikä myös rikkoo kuvaa "aidosta Lapin ihmisestä". Kotona lapsuuden Särestöniemessä Reidarilla ei ollut edes sähkövaloa, tottakai hän nautti kun sai maalata hyvässä valossa.

Särestöniemi maalasi usein tauluihinsa "auringon
potenssin". Tässä se on viiksekkäiden mieshahmojen kanssa
taulussa Sukuni juuret ovat yöauringon maassa.  

Tiedätkö, että julkisuuden tarve on minullakin - että tahtoisin julistaa itseäni sellaisena kuin olen. Sitten ihmiset kivittäisivät pahan hengiltä. Voi perkele!
(Särestöniemi ystävälleen Brita Polttilalle)

En ole ennemmin tunnustanut itselleni, miten ulkopuoliseksi sentään koen itseni, tuota tunnetta on joskus raskas kantaa. Koetko Sinä koskaan samantapaista? Jaksatko aina välittää yhteiskunnasta, joka pitää herkintä minääsi rikollisena?
(Särestöniemen kirjeestä Yrjö Kaijärvelle)

Homous oli Suomessa rikos vuoteen 1971 ja sairaus vuoteen 1981 asti. 
Särestöniemi maalasi tuskaansa. Hän maalasi urospuolisia eläimiä ja omia mielikuvitushahmojaan, kuten taivaanjaaraa, joka on taivaanvuohen ja pässin yhdistelmä. Kun rikosnimike poistui, hän maalasi jonkin aikaa syleileviä miehiä, mutta palasi eläimiin, kun asenteet eivät muuttuneetkaan. Lakiin jätettiin kaiken lisäksi varoitus, jonka mukaan on edelleen rikos, jos kehottaa julkisesti "samaa sukupuolta olevien väliseen haureuteen". No, kuvahan voidaan helposti nähdä houkuttelemisena. Kehotuskielto kumottiin vasta 1999.

On ymmärrettävää, että lehdet kirjoittivat homoudesta varovaisesti ja toppuutellen. Tätä on tapahtunut paljon Särestöniemen jälkeenkin. Vaikka taiteilija itse olisi ollut aivan avoin, niin media on vaiennut suojellakseen. 

Vaarala pohtii, miten nykyään elämme homouden salonkikelpoistamisen aikaa, joten ehkä Särestöniemikin vielä nostetaan Tove Janssonin ja Tom of Finlandin rinnalle suurena queer-taiteilijana.
Itse näkisin kyllä tärkeämpänä, että hänen taiteensa pääsisi isoon näyttelyyn Ateneumiin, sukupuoli-identiteetistä huolimatta, ei sen ansiosta.
 
Eikö olisi jo aika, että kaikki ihmiset voivat vapaasti kertoa kumppaninsa nimen, olkoon se Maija tai Matti ilman että siitä tehdään numero tai paljastumisasia!   

Vaarala käsittelee kirjassaan myös Särestöniemi-tutkijoiden varovaisuutta ja Rosa Liksomin myyttistä tulkintaa kohteestaan. 
Liksomin Reitarissa ja siitä sovitetuissa monologeissa eksotisointi, karnevalisointi ja fantasia ovat aivan ydinasia. Liksom kuvaa Reitarin perhekunnan jäsenet kuten lyhytproosansa hahmot alkukantaisiksi, yliseksuaalisiksi ja väkivaltaan taipuviksi. Kieli on Liksomin meänkielen tyyppistä kieltä, ei Kittilän murretta.
Minulle tulee mieleen Liksomin Kittilästä Gabriel Garcia Márquezin Macondo, joka on kuvitteellinen kylä. Kittilä on oikea paikka. 
Biofiktiossa lukijan pitää muistaa, että se on joistain tosiseikoista huolimatta kirjailijan mielikuvituksen tuotetta. 

Paitsi taiteilija Särestöniemi oli myös ympäristöaktivisti, antelias ja takertuva ystävä sekä eläinrakas perheihminen. Hän rakasti Lapin jokia ja jänkiä. Ounasjoen hän koki veljekseen ja lohduttajakseen. 

Vaaralan kirjaan liittämissä Reidarin kirjeissä näkyy hyvä kirjoittaja, joka suunnitteli yhdessä vaiheessa jopa runokirjan julkaisemista. 

Ounasjoki tulvi keväisen suvisena yli törmien ja ulottui pituussuuntaan aina maanääriin asti, ja kohisten putosi vesi maanääreltä tyhjyyteen. Seisoin rannalla joen veljeyden ilosta, ja tummat pyörteet kuljettivat muassaan maailman kaiken turhuuden. Sitten maalasin veteen sen oikean runon ja ihanasti välkkyen näin sen menevän, ja minulla oli tallella suuri voima, pälvet kumppanina lähdin puhuttelemaan Mustaakaltiota. 
(Kirjeestä tekstiilitaiteilija Elsa Montellille 1962)

Nousevalla auringolle ja tuulille puhun Yrjö Sinusta, kerron, että rakastan sinua ja kun ajan lumikelkalla yli alakuloisten aapojen olen tulossa sinua vastaan, haen kevättä, haen Sinua, haen ihmistä. Jos voit, tule silloin kun jäät lähtevät Ounasjoesta, mutta sydämeni sanoo tule heti.
(Kirjeestä Yrjö Kaijärvelle helmikuussa 1967) 

Maan päällä ja taivaassa, 1971, kaksiosainen taulu, jonka Särestöniemi maalasi pian Kaijärven
kuoleman jälkeen. Yhteinen elämä ja rakkaus jatkuu kuoleman jälkeen nuorina enkelimiehinä. 
Maan päällä miehiä suojaavat kuutilosilmät, joita Särestöniemi käytti usein
tauluissaan symboleina.

Juhannuksena 2025: kaatosadetta, kotoilua ja upeaa taidetta

Juhannus meillä päin oli sateinen ja viimainen, mutta minäpä en välittänyt. Oli kiva juhannus!
Kävimme jo viikko sitten, etukäteen, viettämässä mökkijuhannusta, kun silloin oli yksi yksittäinen lämmin päivä.
Olen päättänyt lakata ruikuttamasta säästä. Tästä voitte onnitella minua! 
Suomen kesähän on tällainen, on ollut ennenkin. Kesällä 1976 vietimme juhannusta uudessa asuinkunnassamme Tuupovaarassa, jossa alkoi sataa räntää kesken kesäteatteriesityksen Tulitikkuja lainaamassa. "Edustimme" toppapuvuissa ja olimme poikkeus. Paikalliset rouvat olivat pukeutuneet kauniisiin kesäleninkeihin - kun kerran oli kesä.

Raana Lehtinen, Rakkaudella saaret, 2024,
Taidekeskus Salmela

Sadetta pitäessä luin brittikirjailija Alex Michaelidesin psykologisen trillerin Hiljainen potilas ja aloitin ukrainalaisen Alex Kurkovin romaanin Kiovan korva. Välillä treenasimme kirjallisuustietojamme korteilla, jotka ostin keväällä Porvoon Taidehallin kaupasta. Jokaisessa kortissa on kuusi kysymystä, takana vastaukset. Jipii, kerrankin päihitin välillä mieheni, hän kun voittaa minut aina yleistiedossa urheilusta puhumattakaan.
Aattona oli poutaisempaa. Teimme kävelyretken Ummeljoen puolelle, jossa patikoimme uutta Kymijoen rantaan tehtyä kävelyreittiä lähes rakenteilla olevalle datakeskukselle asti. Ihailimme niittykukkien paljoutta, koiranputkipeltoja, villiruusuja ja kaiken vehreyttä.  

Trilleri, jonka loppu on yllätys, kuten pitääkin,
mutta voi millainen yllätys!

Eilen ajelimme virkistämään itseämme taiteella Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolle ja Mäntyharjulle Taidekeskus Salmelaan. Lähtiessä oli poutaa, mutta matkan varrella alkoi sataa kaatamalla. Auton mittari näytti 11 astetta. Säälin retkipyöräilijöitä, joita tuli vastaan shortseissa ja T-paidoissa läpimärkinä.

Vuohijärven talo, entinen kirkko, on Salmelan myöhemmin rakennettu sisarkohde. Molemmissa on tänä kesänä Reidar Särestöniemen teoksia, yhteensä noin 100. Särestöniemen syntymän 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Vuohijärvellä pääpaino on Särestöniemen vähemmän tunnetussa varhaisessa tuotannossa aina 40-luvulta alkaen. Mukana on Helsingin Taideakatemian koulussa (1947- 1952) ja myöhemmin Repin-instituutissa Leningradissa tehtyjä oppilastöitä, piirroksia ja grafiikkaa ennen värejä leiskuvia isoja Lappi-aiheisia maalauksia, joista Särestöniemi on tullut tunnetuksi.
Salmelassa on kypsän kauden näyttäviä töitä. Kannattaa aloittaa Vuohijärven talolta, joka on aivan Repoveden kansallispuiston kupeessa. Tällaisia helmiä meillä Kouvolassa on, ei pelkkää betonia, kuten myytti kertoo.
 

Reidar Särestöniemi, Molko-Aapo, 1951

Reidar Särestöniemi, Särestön pihapiiri, 1956

Reidar Särestöniemi, Alaston nainen,
mallipiirros Ateneumin ajalta

Reidar Särestöniemi, Ilves, 1969

Reidar Särestöniemi, Keväinen huhtikuu, 1965

Reidar Särestöniemi, Omakuva, Särestön Bulibasa
(vuosi ilmoittamatta). Särestöniemi maalasi itsensä usein faunina,
kuten Picasso. Elinvoimaa, erotiikkaa?

Salmelassa on Särestöniemen ohella myös kuudentoista muun taiteilijan töitä tauluja ja veistoksia. 

Tämän juttuni alkukuva on Raana Lehtiseltä, joka on valittu Salmelan vuoden nuoreksi taiteilijaksi.

Lehtinen maalaa värikylläisiä lapsuuden paratiiseja, joissa elämän pieniä hetkiä on kuvattu taianomaisesti. Lapsuuden kesäkuvissa vehreys melkein tulee ulos kuvasta. Minulle tulee näistä maalauksista mieleen sana 'onni'.

Katja Tukiaisen vaaleanpunaiset tyttöaiheiset työt ovat aina viehättäneet minua. Tukiainen lainaa rohkeasti mytologiasta ja hänen töissään on vaikutuksia sekä korkeakulttuurista että popkulttuurista. 
Hän on maalannut versioita taidehistorian klassikoista kuten Albert Edelfeltin Virginie ja Kuningatar Blanka. Tässä näyttelyssä tyttö ratsastaa torvea soittavan Reidar-faunin selässä. 

Katja Tukiainen, Riding with Reidar, 2025

Katja Tukiainen , I Know, 2025