Pamela Druckerman, Kuinka kasvattaa bébé (2012)

Ranskaan brittimiehensä kanssa muuttanut amerikanjuutalainen lehtinainen Pamela saa lapsen ja alkaa kiinnittää huomiota siihen, miten ranskalaiset onnistuvat kasvattamaan lapsistaan paljon paremmin käyttäytyviä kuin hänen Piponsa. Ranskalaislapset eivät vaadi vanhemmiltaan jatkuvaa huomiota, he nukkuvat yönsä parin kuukauden vanhasta ja istuvat ruokapöydässä neljän ruokalajin läpi kaikkea maistellen. Pamela kysyy, miksei ranskalainen kasvatus ole käsite kuten ranskalainen muoti tai ranskalainen juusto. Hän alkaa kulkea silmät ja korvat auki, muistikirja hoitolaukussa. Vähän aikaa tarkkailtuaan hän tulee siihen johtopäätökseen, että ranskalaisilla ei ole niinkään kopioitavia kasvatuskikkoja vaan aivan erilainen käsitys siitä, mitä lapsi on.

Raskaana oleminen Amerikan malliin tarkoittaa kokopäivätyötä: oppaiden ja raskauslehtien lukemista, tsättäilemistä toisten huolestuneiden odottajien kanssa ja antautumista herkutteluun. Ranskalaiset eivät tee raskaudesta numeroa. He saattavat kysyä ohimennen "odotteletko lasta?". He syövät kuten muutkin eivätkä väitä, että sikiö haluaa juustomakaronia ja jäätelökakkua. Ranskalaisäideillä ei ole edes termiä luonnonmukaiselle synnytykselle. He eivät ymmärrä, että joku haluaa kärsiä synnyttäessään ja tehdä synnyttämisestä jonkin suoriutumisen tai ihmeellisen elämyksen. Pian synnyttämisen jälkeen he tapaavat gynekologin, joka tarkistaa, että kaikki on kunnossa niin, että Monsieur voi olla edelleen tyytyväinen. 

Kun vauva tuodaan synnytyslaitokselta kotiin, vanhemmat esittelevät kodin hänelle, uudelle perheenjäsenelle. He selittävät lapselle, mitä tekevät - vien sinut kohta kylpyyn, sitten nukumme koko yön - se ei ole vain rauhoittavaa lepertelyä vaan myös tiedonvälitystä. Ranskalaiset uskovat vauvojen ymmärtävän puhetta jo hyvin varhain ja pystyvän toimimaan sen mukaan järkevästi. Kun vauva herää yöllä, hänen luokseen ei mennä heti, koska niinhän me aikuisetkin heräämme unirytmimme eri vaiheissa ja osaamme vaipua uneen uudelleen. Jos vauvan luo pompataan ensimmäisestä inahduksesta, hän alkaa luulla, että hänen kuuluu herätä valveille vanhempiensa takia. 

Ranskassa kohtaan usein näyn, jota voi pitää pienenä ihmeenä: aikuisia pienten lasten seurassa kotioloissa juomassa kokonaisia kahvikupillisia ja keskustelemassa keskeytyksettä keskenään. Odottaminen kuuluu jopa vanhemmuuden kieleen. Sen sijaan, että ranskalaisvanhemmat sanoisivat levottomille lapsille "hiljaa" tai "lopeta", he yleensä vain sanovat terävästi attend, "odota".

Kun ranskalaiset opettavat lapsensa odottamaan ja leikkimään itsekseen he eivät tee sitä vain oman mukavuutensa vuoksi vaan sivistääkseen lastaan. 

"Nauttiminen" on täällä tärkeä sana. Ranskalaisvanhemmat eivät odota, että lapset olisivat äänettömiä, ilottomia ja tottelevaisia. Vanhemmat eivät vain ymmärrä, miten lapset voisivat nauttia olostaan, jos he eivät pysty hillitsemään itseään. 

Amerikkalaislapset syövät lastenruokaa ja napostelevat välipaloja, ranskalaislapset syövät samaa ruokaa aikuisten kanssa selkeinä ateria-aikoina.

Amerikkalaiset vanhemmat ajavat lapsiaan kilpailuun ja suorittamiseen, ranskalaislasten harrastukset tähtäävät sosiaalisuuteen ja asioihin tutustumiseen.

Amerikkalaiset kehuvat lapsiaan ylenpalttisesti, ranskalaiset vain aiheesta.

Ranskalaisäidit eivät imetä pitkään, koska he menevät töihin pari kuukautta synnyttämisen jälkeen. He myös katsovat, että imettäminen sotkee perhe-elämää ja rakkauselämää miehen kanssa. Amerikkalaisäidit saattavat linnoittautua imettämisen ja mammavaatteiden taakse pitkäksi aikaa kadottaen raskautta edeltävän identiteettinsä. 

Ranskassa arvostetaan yleistä päiväkotijärjestelmää. Crèche (tarha) on niin arvostettu, että kotona olevat äiditkin vievät lapsensa sinne koulutettujen hoitajien kasvatettavaksi muutamaksi tunniksi päivässä. Amerikkalaisilla vähäinen, yleinen päivähoito tarkoittaa köyhäinapua. Työssä käyvät äidit hankkivat kotiin ulkomaalaisen lapsenvahdin.

Äidit ja isät eivät ole Ranskassa niin paljon fyysisesti lastensa kanssa kuin USA:ssa. Jo nelivuotias voidaan lähettää viikon leirille yhteismajoitukseen. Leikkipuistossa aikuiset eivät mene liukumäkeen antamaan vauhtia ja kannustamaan, he seurustelevat keskenään leikkipuiston laidalla. Lapsilla uskotaan olevan aivan omaa elämää ja omia salaisuuksia, teini-ikäisillä myös omaa seksielämää. 

Asioita, joiden laiminlyönnissä ranskalaisvanhemmilla on nollatoleransi on tervehtiminen, kiittäminen ja kauniisti pyytäminen. Kuinka ollakaan juuri tätä kirjaa lukiessani huomasin maaliskuun me-lehdessä Riikka Ala-Harjan kolumnin Bonjour Madame. Siinä hän kertoo, miten alkuaikoina Ranskassa asuessaan luuli teinien pottuilevan hänelle keski-ikäiselle, kun nämä tervehtivät kohteliaasti ”Bonjour Madame”.

Druckerman kirjoittaa hauskasti, kärjistäen ja yksinkertaistaen. Kirja on sekä journalistinen että omaelämäkerrallinen. Hän ihailee selvästi ranskalaista kasvatusta, mutta tasapainoilee kahden kulttuurin välissä. Hän haastattelee useita henkilöitä ja kertoo ranskalaisista kasvatusguruista Rousseausta alkaen. Kirjan lopussa hän saa myös kaksospojat Joelin ja Leon ja joutuu todellakin koettelemaan teorioitaan. Poikien kasvatuksessa Pipokin auttaa äitiään seimessä ja esikoulussa saamiensa topakoiden mallien mukaan. Kun pojat eivät tottele, Pipon ohje äidilleen kuuluu:”Sanot vaan yksi kaksi kolme.”

Mitä itse ajattelen tämän kirjan opeista? Kasvatusmalleissa Atlantin molemmin puolin on hyvät ja huonot puolensa. On hyvin kulttuuri- ja trendisidonnaista, miten me kasvatamme lapsemme. On tietenkin hyvä tiedostaa, mitä omien käyttäytymismallien takana on. 

Itse olen kasvattanut lapseni vain elämällä heidän kanssaan ja tekemällä päätöksiä tilannekohtaisesti, sen hetkisen parhaan kykyni mukaan. Se, mikä on uupunut johdonmukaisuudessa, on toivottavasti korvautunut rakkaudessa. Minun kasvatusfilosofiani voisi olla nimeltään ”vaistonvaraista tempoilua”. 

Tietenkin kasvattajalla aina vaikuttaa oma lapsuus ja kaikki koettu, noin minäkin teen ja noin en ainakaan tee. En lukenut yhtään kasvatusopasta ennen kuin Anna Wahlgrenin Lapsikirjan lasten ollessa jo isoja. Mitenkähän minä oikein onnistuin kasvattamaan kolme Maailman Parasta Poikaa!

En pidä amerikkalaisesta kilpailemisesta. Tästä on hyvä kuvaus Amy Chuan   Tiikeriäidissä. Tälle äidille tosin amerikkalainenkin lasten sparraaminen oli liian lepsua. Hän toi omien tytärtensä kasvatukseen lisämausteeksi aasialaisen ankaruuden. 

Se, mitä mielellään ottaisin mukaan suomalaisten käyttäytymiseen lapsista vanhuksiin on tervehtiminen. Tervehtiminen silmiin katsoen on alkua sille, että ottaa toiset huomioon. On ehkä vaikeampaa vähätellä, sivuuttaa ja heittää läppää toisesta, jos on huomioinut hänet. On hassua, että meillä pidetään jotenkin junttina, jos puhuu tuntemattomille. Porukka saattaa kerääntyä joka aamu samalle bussipysäkille edes nyökkäämättä toisilleen. Suomalaistunut saksalainen Roman Schatz on sanonut tästä piirteestä leppoisan ironisesti, että suomalaiset ovat niin kohteliaita, että eivät häiritse toisen rauhaa turhilla huomenilla ja anteeksipyynnöillä.

  bébé  1979

 

  bébé 2010