Kirjoittaminen ja kirjallisuus - keskustelua, ajattelua, toisen ihmisen painostamista?

Jyrki Kiiskinen, runoilija, kääntäjä ja kirjallisuuden opettaja totesi HS:n 60-vuotispäivänsä kunniaksi tehdyssä haastattelussa ("Tätä nykyä nautin runojen kirjoittamisesta kovasti" 7.6), että hän näkee kirjoittamisen ja kirjallisuuden yhtenä suurena keskusteluna ja opettamisen tuon keskustelun ja näkökulmien availuna.

Joan Didion taas korostaa esseessään Why I Write sitä, että kirjoittaminen on minän korostamista ja kirjoittava ihminen tekee käännytystyötä pakottaessaan lukijan kuulemaan mielipiteitään.
Hän kertoo lainanneensa esseen otsikon George Orwellilta ja viehättyneensä sen rimmaamisesta minä-sanojen kanssa I - I - I . Olen kyllä nähnyt tämän otsikon muuallakin ja sehän on ollut myös aiheena eräässä luentosarjassa, jonka luentoja on julkaistu kirjoina. Kaikki kirjallisuudessa virtaa, ja on vaikeaa sanoa, onko jonkun tunnetun henkilön sitaatiksi nimetty todella hänen oma aivoituksensa vai onko hän kirjailijanvainullaan kuullut sen naapuripöydästä ravintolassa ja tallentanut aina mukana pitämäänsä muistivihkoon, jolloin ajatelman äiti/isä oikeastaan on tuntematon lounasvieras. 

In many ways, writing is the act of saying I, of imposing oneself upon other people, of saying listen to me, see it my way, change your mind, It's an aggressive, even a hostile act. You can disguise its aggressiveness all you want with veils of subordinate clauses and qualifiers and tentative subjunctives, with ellipses and evasions - with the whole manner of intimating rather than claiming, of alluding rather than stating  - but there's no getting around the fact that setting words on paper is the tactic of a secret bully, an invasion, an imposition of the writer's sensibility on the reader's most private space.

Tämän hienosti muotoillun tekstin tiivistetty sanoma on siis se, että kirjailija on salatyranni, joka työntyy lukijansa yksityiselle alueelle vaatien huomiota ja että usein tämä aggressio naamioidaan kielellisillä kiemuroilla ja kohteliaalla vihjaamisella määräilyn sijaan, mutta siitä ei päästä mihinkään, että kirjailijan syvin motiivi on sanoa "Minä Minä Minä".

Tämä essee sisältyy Joan Didionin kahdestatoista ennen julkaisemattomasta esseestä vuosilta 1968 - 2000 koottuun kirjaan Let Me Tell You What I Mean (2021). Kirjan esseet on koonnut amerikkalainen kirjailija, kirjallisuuden opettaja ja teatterikriitikko Hilton Als, joka on myös kirjoittanut pitkän esipuheen/esseen Didionin kirjailijakuvasta. Kaikki esseet ovat ajattomia ja sopivat erittäin hyvin tähän päivään, vaikka esim. esseessä Pretty Nancy Didion kuvaa Nancy Reaganin haastattelun tekemistä vuonna 1968.

Joan Didion oli journalisti, joka laajensi kirjoittamistaan lehtiartikkeleista kirjoihin.
Olen poiminut jostain tämän kirjan esseestä lauseen, joka on vielä yksi vastaus kysymykseen, miksi kirjoitan: writing is thinking.

Itselläni ehkä eniten vetää kirjoittamaan juuri ajattelu. Kirjoittaminen on tehokas tapa pähkäillä asioita, punnita ja järjestellä niitä itselleen. 
Koen kirjallisuuden myös yhtenä suurena keskusteluna. Olen aina valtavan iloinen kommenteista täällä blogissa. Joillakin kirjoittajilla ei edes ole kommenttipalstaa blogissaan tai he eivät vastaa kommentteihin. Heitä jatkokeskustelu oman kirjoituksen aiheesta ei kiinnosta. Minä en voisi kirjoittaa niin. Olen kait seurankipeä. Vaiko peräti huomionkipeä? 
Tottakai koetan myös sanoa "see it my way" (se "mie mie mie"), mutta myös erilaiset mielipiteet ovat toivottavia, joskus aivan parasta, koska innostavat selkeämpään perusteluun ja ajattelemaan lisää.
 
Hei bloggari, tai muu kirjoittaja - kaikkihan nykyään kirjoittavat jonnekin (Facebook, Insta...) ja blogikävijöissäni on myös journalisteja ja kirjailijoita - MIKSI sinä kirjoitat? Mikä vetää näpyttelemään mieluummin kuin tekemään jotain muuta? Mikä on kirjoittamisen lumo?

Duane Michals, Joan Didion 2001

Tämä kuva on Suomen valokuvataiteen museon Kämp Gallerian taannoisesta Duane Michalsin valokuvanäyttelystä, jossa oli mitä herkimpiä kuvia tunnetuista henkilöistä.
Minusta tämä kuva on niin paljon kauniimpi kuin tuo kirjan kansi jonka räikeän oranssia väriä kammoksun. Himmensin sitä vähän, jolloin sain ihmisen sieltä oranssin keskeltä paremmin esiin ja koska en halunnut silmienne  sokeutuvan - heh, niin sitä todellisuutta vaan muutetaan ja vängätään omaa näkemystä viattomalle katsojalle. 


PS Olen kirjoitellut aika taajaan, koska on kirjoituttanut (mikä ihmeellinen sanonta), mutta ehkä ensi viikko jää postauksissa väliin. Saamme brittivieraan ja pitää ryhtyä vähän valmistautumaan.
Huh, puhe-englantini on aivan ruosteessa. Se on niin eri asia kuin lukeminen ja kirjoittaminen, jossa voi etsiä sanoja ja valita parhaat. Puhuminen on nopeaa ja häipyvää - ehkä tässäkin on yksi kirjoittamisen viehätys: se mitä sanon säilyy. Ajatella, minulla on lähemmäs 900 kirjoitusta täällä blogissa, hyvässä säilössä!
Hei, lukekaa niitä vanhoja kirjoituksia minua ikävöidessänne. Cheerio! 

Miten te selviätte tästä, ystävät?

 

Kysyn siksi, että itse en meinaa selvitä mitenkään. Lapsenlapsi oli askarrellut päiväkodissa mielialamittarin. Sijoitin itseni sen apeaan päähän.

Monet vertaavat Venäjän hyökkäyksen aiheuttamaa hätää koronapandemian aiheuttamaan. Minulle koronahuoli oli pientä tämän sen perään tulleen kauhun rinnalla.
Pandemian keskellä eläessä tiesin, että maailman parhaat aivot kehittelevät rokotuksia ja tunsin siksi olevani turvassa. Nyt tilanne on aivan mielipuolinen ja arvaamaton. Maailma on panttivankina itsevaltiaalle, jonka mielenterveyden tilasta ollaan huolissaan.
Venäjän presidentti Putin on hyökännyt naapurivaltioon Ukrainaan samalla kertoen käyvänsä myös laajempaa ideologista sotaa ja kostavansa isommin kuin koskaan niille valtioille, jotka lähtevät auttamaan Ukrainaa. Ukraina on hänen ajattelumallissaan ollut menossa väärälle puolen, se piti "pelastaa" lähettämällä maahan "rauhanturvaajia". Ja ketähän muita on pelastamislistalla? Haiskahtaa hurmokselliselta imperialistiselta sodalta.
Ollaanko me Suomessakaan turvassa? Voi, miksi meidän maantieteellinen sijaintimme on tällainen, naapurivaltiona Putinin Venäjä, joka ei välitä ihmisoikeuksista pätkän vertaa, vain harvojen rikastumisesta toisten kustannuksella?
Ellei minulla olisi tätä rakasta omaa klaania, kolme poikaa perheineen, niin harkitsisin muuttaa viettämään eläkepäiviäni jonnekin muualle kauemmas Venäjästä.  Itken ukrainalaisten kärsimysten vuoksi ja samalla murehdin meidän suomalaisten tulevaisuutta. Liikaa stressiä pienelle ihmiselle. 

  
Kriiseissä ihminen siirtyy alun shokista reaktiovaiheen kautta käsittelyvaiheeseen. Minä uskon eläväni kaikkea kolmea vaihetta yhtä aikaa.

Shokista kertoo se, että herään aamulla epäuskoisena tapahtuneen suhteen, anoen päivätietoisuudeltani vakuutta siiitä, että  olen vain nähnyt pahaa unta. Olen myös uskomattoman itkuherkkä sodan lapsikuvien ja siitä muistuttavan musiikin suhteen. Ylioppilaskunnan laulajien "Finlandia", jossa sana Suomi on korvattu Ukrainalla on pakahduttava kunnianosoitus urheasti puolustautuvalle maalle. Katselin eilen illalla Ylen tukikonsertin ja ihailin juontajien kestävyyttä. Valtteri Torikan "Elämä on kaunis" ja Katri-Helenan "Lintu ja lapsi"... En ikinä pystyisi juontamaan tällaisia konsertteja. Lyyhistyisin itkemään koskettavan esityksen jälkeen.
 
Reaktiovaiheessa pyritään ottamaan selvää siitä, mitä oikein on tapahtumassa.
Minulla ei mene ylivirittyneisyydessäni välillä tuntiakaan etten jo taas tarkistaisi, mikä tilanne sodassa on menossa. Oudointa on, että en pysty enää keskittymään romaaneihin. Luen vain poliittisia esseitä ja runoja. Yhä uudelleen yritän selvittää myös kirjoittamalla pois tätä ongelmaa, mutta ei se lukemalla eikä kirjoittamalla selviä.
 
Käsittelyvaiheessa puretaan epävarmuutta toimintaan ja tartutaan siihen, mitä on tehtävissä. Auttamishalu herää.
Ukrainan hyväksi on järjestetty mielenosoituksia ja keräyksiä. Jotkut ovat vieneet Ukrainan ja Puolan rajalle paljon tarpeellista tavaraa ja kyytineet paluumatkalla pakolaisia turvapaikkoihin. Näissä toimissa on ollut myös harkitsemattomuutta. Pitää tietää mitä tarvitaan, ei saa viedä järjestelykeskuksiin turhaa tavaraa mätänemään, ja pitää tietää minne ihmisiä vie. Järkevintä on olla yhteyksissä hyväntekeväisyysjärjestöihin ja toimia niiden kautta.  Itse olen antanut pieniä lahjoituksia tunnettujen järjestöjen kautta. Jos meidän lähelle tulee vastaanottokeskus, vien sinne sellaista mitä ilmoitetaan tarvittavan. Tämä on tuttua jo vuoden 2015 tapahtumista. Silloin vein peittoja ja lapsille askartelutarvikkeita. 
En ole hankkinut jodia ydinvoimalaonnettomuden varalta enkä kerännyt selviytymisvarastoa. Monen muun tavoin ryhdyin kuitenkin  hankkimaan uutta passia, vaikka vanhakin on vielä jonkin aikaa voimassa. Jotenkin vain tuntuu, että aina on hyvä olla passi, jos vaikka joutuu pakolaiseksi. 
Erittäin koominen reagointi sotaan on se, että olen yllätyksekseni ryhtynyt leikkelemään talteen Hesarista kauneimpia kuolinilmoitusten värssyjä, kyynelehtien siinäkin. Olen ennen hyppinyt yli nämä ilmoitukset. 

Olette varmaan katsoneet vähän ennen hyökkäystä kuvatun videon, jossa presidentti Putin eräänlaisessa näytellyssä turvallisuusneuvoston tilaisuudessa seuraa ivallisena, saako hänen lähipiirinsä jäsen sanoitetuksi oikein termein, mitä Ukrainan itäosissa aiotaan tehdä, julistetaanko alueille itsenäisyys vai vallataanko. Aivan kuin George Orwellin luomasta dystopiasta "Eläinten vallankumous", jossa etuoikeutetuksi itsensä korottaneet siat hankkivat lisää etuoikeuksia ja sortavat muita eläimiä muuttamalla termejä ja keksimällä Eläinten valtion sääntöihin uusi loppuja.  

Mikä siinä laajentumisessa mahtaa Putinia niin kiihottaa, että on laskelmoinut voivansa aiheuttaa huolta koko maapallolle? 
Miten käy Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän valtioille, jotka ovat ostaneet pääosan viljastaan Ukrainan pelloilta ja Venäjältä? Maailman auringonkukkaöljystä puolet on tullut Ukrainasta, eikä se ole pois vain ruuanlaitosta, vaan tätä öljyä tarvitaan mm biodieselin valmistamiseen.
Nyt huomaamme, miten maapallolla kaikki vaikuttaa kaikkeen muuhun. Emme ehkä osaa edes kuvitella miten paljon elämä tulee muuttumaan sitten kun tämänkertainen tappaminen loppuu. 

Presidentti Putin, luuletko, että voit loputtomasti alistaa oman maasi ihmiset haluamaasi muottiin ja valehdella  heille? Jos he pitävät vapaudesta, jota ovat jo saaneet maistaa, ei heitä miellytä sinun tarjoamasi mielipiteet ja valinnat. Katso lasten kasvoja evakuointijonoissa ja vastaa heidän kysyvään katseeseensa:"Mikä sinua oikein vaivaa?"
Minulla on seitsemän lastenlasta. Yksi on armeijassa, yksi opiskelee yhteiskuntatieteitä ja poltiikkaa. Pienin on vasta viisivuotias. Näen lehtikuvien lasten kasvoissa omien lastenlasteni kasvot. Sinullakin on kuulemma pieniä lapsia, turvassa Sveitsissä. Mitä sinä vastaat heille?

HS, 10.3.22, Pakolaiset odottavat Ukrainan ja Puolan rajalla Krakovetsissa

 

Lopuksi: Pyydän anteeksi heikkouttani. Ukrainalaisillahan tässä se hätä on? Toisaalta, olisi aika röyhkeää, jos ei mitään tuntisi. Kyllä se taas tästä. 

Porsaita äidin oomme kaikki, sikamaisia juttuja, aikamme ja aikansa ilmiöitä

Sikajuttu 1

Amerikan uuden presidentin käyttäytymistä ja tekoja seuratessa mieleeni on tullut paitsi Richard Scarryn kuvakirjan Eipäs Possu niin myös George Orwellin vuonna 1945 julkaisema satiiri Animal Farm, Eläinten vallankumous. 

Vallankumous alkaa siitä, kun eläimet käyvät tyytymättömiksi kohteluunsa ja elinoloihinsa isäntänsä huonosti hoitamalla maatilalla, kaappaavat tilan ja päättävät hoitaa kaiken eri tavalla, reilusti. Asiat sujuvat aluksi hyvin. Tilalla raadetaan yhteiseksi hyväksi noudattaen seitsemää eettistä sääntöä.  
Vähitellen tilanne muuttuu. Eläinten joukosta nousevat siat hallitsemaan ja kaikkiin sääntöihin tulee lisäys, joka nostaa heidät erityisasemaan. Seitsemäs ja tärkein sääntö oli alunperin muodossa Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta lisäyksen kanssa se kuuluu: Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin muut. Korruptoituminen on muuttanut siat samanlaisiksi kuin ne, joita vastaan noustiin. 

Voiko tasa-arvoisesta olla vertailumuotoja, tasa-arvoisempi, tasa-arvoisin? Olen sinun kanssasi tasa-arvoinen tai sitten en ole. Entä alternative truths? Vaihtoehtoisissa totuuksissa varmaan voi. Niissä valtiolla voi olla myös tavoitteenaan 'rauhaa voiman kautta' ja 'väkivallalla rauhaan'.

Orwellilla oli satiirisessa allegoriassaan mallina luultavasti Neuvostoliitto, mutta tarina sopii mihin tahansa diktatuuriin. 
Tällä hetkellä se tuntuu dystooppiselta varoitukselta länsimaille, erityisesti USA:lle. 

Vain oudossa Nurinkurin-maailmassa myötätuntoisuus on negatiivinen piirre. Tällaisessa maailamssa rakennetaan muureja erottamaan meitä ja muita, ja ihmisiä merestä pelastavia järjestöjä pilkataan kiittämisen sijaan. 
Eräs suomalainen poliitikko kutsui juuri pakolaisten meripelastustoimia meritaksipalveluksi. 
Kun arvot kääntyvät nurinpäin, niin johtajaksi voidaan nostaa ihminen, jonka toimia seurataan pelolla.

Alkukuvan lastenkirjan Eipäs Possu kampittaa toisia minkä ehtii. 
  


Sikajuttu 2

Selasin Maarit Tyrkön vuonna 1993 toimittamaa kirjaa, johon hän on haastatellut Kari Suomalaista. Kirjan nimi on Vanhenemisen taito ja sen kuvituksena on Suomalaisen pilakuvia.

Olen nauranut kippurassa tuota Karin Lippe-vaimonsa muisteluista piirtämää kuvaa lasten leikeistä. 

Kari Suomalainen oli Helsingin Sanomien poliittisena pilapiirtäjänä vuosina 1950 - 1991. Neljäkymmentä vuotta, joka päivä uusi oivaltava  kuva! Hän oli vanhanaikainen asenteiltaan, konservatiivi ja sovinisti. Naisista "miesten hommissa" hän toteaa: 
Sellainenkin on nykyään muotia, että johtoon pitää valita nainen. Saattaa tapahtua, että naiset istuvat kesällä hallituksessa, kun miehet eivät viitsi olla helteellä hommissa. Silloin kaikki muut miehet tuntevat alitajuisesti, että eihän me saada olla edes ministereitä. Ja naiset tunkevat papeiksi ja poliiseiksi ja sotilaiksi ja tuomareiksi, niin että pitää tilkitä seinät, kun niitä mönkii joka raosta. Suomi on pudonnut naistensarjaan. 

....
Pienipäinen olento, jolla on pikkupojan ääni, ei voi olla oikea pappi, poliisi tai sotilas. 

En muista, miten tällaiset tekstit koettiin aikanaan, kieli poskessa kirjoitettuahan tämä on, ja tänä päivänä luettuna pelkästään hauska.

Sikajuttu 3

Voiko tästä edes kirjoittaa? No, olihan se päivälehdissäkin. Muutama päivä sitten uutisoitiin erään humalaisen miehen tunkeutuneen jo toistamiseen sikalaan ja "antautuneen sialle". Mikä sanavalinta! Minusta tuo kyllä kuulostaa eläimeen sekaantumiselta ja eläinrääkkäykseltä. Vai oliko sikalassa ehkä kaksintaistelu, jossa mies hävisi ja antautui! Voi voi, niin pieni on sian liikkumatila tehosikalassa, aidat pitkin molempia kylkiä, ettei siitä taida olla vastustajaksi.

En halua mollata tässä kirjoituksessani miehiä enkä naisia. Enkä sikoja. Kunhan pallottelen asioilla, joita olen miettinyt ja joiden kaikkien yhteydessä esiintyy sika ja ihminen.

Olen nähnyt myös Animal Farm -kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, jossa kauhistuttavin hetki on se, kun jo pitkään sääntöjä mielivaltaisesti pienen hovinsa kanssa 'vaihtoehtoisiksi totuuksiksi' muokannut diktaattori, Napoleon-niminen karju, nousee kahdelle jalalle ja alkaa muuttua kasvoiltaan. Piirteet vellovat ja vääntyilevät, kunnes siasta on tullut ihminen.

Juice! Juicella tämä on toisin päin, 'ihminen on sitä mitä hän syö'. Tämä on se tuttu radikaalimpi joululaulu, mutta sopii kuunneltavaksi milloin vain ja varsinkin tämän sikakimarani lopuksi. Animaation on laatinut Unelma Sirpa-Leena.

3.2. lisättyä
Hyvänen aika, onko Orwellin Animal Farm ohjekirjana Romanian hallituksen jäsenillä! Korruptio on paha - paitsi ei virkamiehillä, jotka voivat harrastaa sitä summasta, joka on lähes yhdeksänkertaisesti kansalaisten vuotuinen keskipalkka. 
All animals are equal but some animals are more equal than others.
Voisin tehdä tänne aamun uutiset luettuani lisäyksen varmaan joka päivä. 
What is up! Mikä meitä - ihmiskuntaa - vaivaa?

17.2. lisättyä
Kävin muuttamassa kirjoitukseni rakennetta vähän selkeämmäksi. Jälkikäteen ei postauksia pitäisi muutella, mutta tämä on jäänyt vaivaamaan, ja vaivaa kyllä edelleen. Taisin haukata liian ison palan, kun yritin mahduttaa samaan juttuun diktatuurit, populismin, feminismin, eläinten oikeudet, ihmisen osana eläinkuntaa ja koitin velä olla leppoisan hauskakin.