Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. helmikuuta 2020

Jakamattoman ihmisarvon puolesta Helsingissä 1.2.2020




Jokainen meistä on varmaan todennut ilmapiirin muuttumisen yhteiskunnassamme. Puhe on entistä raaempaa ja loukkaavampaa. Ilmiöt kuten ala-arvoinen nimittely ja loukkaaminen, varsinkin somessa, uhkakuvien kehittely ja levittäminen, asioiden vääristely, syntipukkien osoittelu, uhriksi tekeytyminen valheiden avulla (tapahtunut jo tämänpäiväisen tapahtumankin raportoinnissa toisaalla) ja voiman tunnossa pullistelu ovat pahaa enteilevää oirehdintaa. Kun tätä tapahtuu, me toivomme, että se loppuisi, mutta se ei vain lopu itsestään.

Joulun aikaan tapahtui sellaista, mikä sai muutaman ihmisen aloittamaan liikkeen hyvien arvojen lisäämiseksi. Jotkut röyhkeät ryhtyivät jahtaamaan vankileiriltä Syyriasta Suomeen tuotua kahta orpolasta ja heidän hakijoitaan levittäen heidän kuviaan ja nimiään joukkovihan kohteiksi somessa. Näinkö pitkälle on menty? Tästä tyrmistyksestä syntyi Silakkaliike sisarliikkeenä Italian Sardiineille. Parvikalan valitseminen kansanliikkeen tunnukseksi kertoo yhteisöllisyydestä. 




Silakkaliike on kerännyt facebookissa jo yli 28000 jäsentä ja samaa mieltä olevia on tietenkin paljon muitakin. 

Liikkeen periaatteita ovat jakamaton ihmisarvo, luonnon kunnioittaminen, tieteen arvostus, yhdenvertaisuus ja syrjimättämyys.  
Erään tämänpäiväisessä Silakkaliikkeen tapahtumassa näkemäni kyltin teksti Sivistys-Suomi ilmaisee nämä periaatteet hyvin.



Fishmobiksi nimetty tapahtuma oli Kansalaistorilla. 
Kiasman kulmalle oli kokoontunut muutamia Odinin sotureita häiritsemään voimakkailla äänentoistovälineillään tapahtumaa. Heidän vastineensa Ei rasismille -iskulauseille oli huuto Silakat uuniin. 



Minä niin toivon, että tämä vihahuutelu loppuisi ja ihmiset osaisivat elää yhdessä toisiaan kunnioittaen. En ymmärrä, miten joillekin vihan ilmapiiri on niin tärkeä, että he asettuvat  vastajoukoksi niille, jotka pyytävät ilmapiirin parannusta ja korostavat normaalin, rauhallisen, sivistyneen kanssakäymisen  tärkeyttä.

Me ihmiset olemme toistemme ympäristö. Tämä on filosofi Esa Saarisen lause, jonka löysin vuoden hotellissa asuneen, hotellin kanssa yhteistyötä sosiaalisen median kanavillaan tekevän nuoren miehen haastattelusta. Hänelle oli kirkastunut vuoden aikana, mikä elämässä on tärkeintä. Se on vastuu siitä, miten toisiamme kohtaamme. 
Me voisimme olla ympäristönä toisillemme vihanta puisto eikä taistelukenttä, eikö vain? 


maanantai 16. toukokuuta 2016

Bloggari tutustuu korikseen ja räppiin

                                     

Jokin aika sitten kerroin blogikirjoituksessani käyneeni korisottelussa ja että kirjoitan, mitä näin ja koin, kunhan käyn toisen kerran. No, jäi käymättä. Kouvoillahan oli voittoisa loppuottelu Tampereen Pyrintöä vastaan täällä kotikentällä ja voittivat. Olisi pitänyt mennä! 

Siinä ottelussa nokialaisia vastaan, jonka näin aiemmin, oli hieno tunnelma.
Ajattelin ottelua näytelmänä. Käsikirjoitus ja ohjaus menivät nappiin: mahtava jännitys ja  juuri oikea rytmi. Roolitus onnistunut.

Olin ajatellut olla aivan cool. Sanoinkin seuralaisilleni etukäteen, että en välitä katsella mitään tuloksia taululta, keskityn vain katselemaan pelaajia ja kannustan molempia puolia. Mutta niin vain kohta hakkasin käsiäni yhteen Kouvojen puolesta unohtaen kipsin ja kaikki. 

Kouvojen puolella pidin erityisesti pelaajasta nimeltä Thomas Gipson III. Hän liikkui ihanan sulavasti. Vastustajien BC Nokian puolella pidin itäeurooppalaisesta jättiläisestä, Dragan Labovicista päinvastaisesta syytä. Hän oli suloisen kömpelö, kuin karhu pitkine selkineen ja lyhyine säärineen. Hän jyräsi vikkelämpien välistä 207-senttisen itsensä korin alle ja nosti pallon koriin. 

Asiantuntemuksen puutteeni osoitin heti alussa, kun kysyin mieheltäni, keitä nuo mafiamiehen näköiset pukumiehet ovat. Valmentajia siis. En ollut nähnyt muuta koripalloa kuin omien poikien pelejä koulujen saleissa. Niissä valmentajat olivat verkkareissa.

Jos haluat nauraa edelliselle urheilutapahtumassa käynnilleni, klikkaa tästä.
                                  
Kouvolan Sanomien kuva
Eilen olin Kouvolan torilla katsomassa artisteja nimeltä Karri Koira, Asfalttisoturi ja Musta Barbaari. Lavalla oli myös prinssi Jusuf hoitamassa laitteita, ja hänkin veti yhden biisin.
Räppäreitä, juu! Minä katsomassa! Ja nautin. 

Esiintyjät tulivat Kouvolan Lakritsin toimitusjohtajan Timo Nisulan kutsumina. Nisulan mielestä nämä kaverit ovat hauskoja tyyppejä ja Musta Barbaari erityisesti sopii Lakritsipäivään, koska hän laulaa hittibiisissään Salil Eka Salil Vika olevansa "stadin revityin laku".

Esitys oli huumoripitoinen, kodikas, rasismistereotypioita karnevalisoiva ja rento. Nuoret miehet ottivat erityisesti lavan edessä jammailevat pikkulapset huomioon. Ja kyllä ne pienet eläytyivätkin. Joku kaksivuotias pyöri välillä silmät kiinni ja kauhoi ilmaa kuin ammattilainen. Minä liikehdin vaisummin, kuten Jenni Haukio ja Michelle Obama katsoessaan nuorten esityksiä käynnissä olevan Washingtonin huippukokouksen aikana.

Kouvolan Lakritsi on jo 110 vuotta vanha firma. Se on saanut alkunsa Viipurissa 1906 perustetusta Papulan Vesitehdas Oy:stä ja sisaryhtiöstä Makeis- ja Mehu Oy. 

Kouvolan Tornionmäessä Papulan tehtaan lähellä teini-ikäisenä asuneen mieheni isä oli eläkepäivillään töissä tässä firmassa. Silloin siellä oli lakujen ja limsojen lisäksi vielä leipomotoimintaakin. Mieheni muistelee lämmöllä, miten hänkin oli yhteen aikaan pulska poika, kun iskä kantoi hänelle töistä epämuotoisia lakuklönttejä, viinereitä ja limsaa.

Nisula aikoo tehdä lakustaan "maailman revityimmän".   
Jokin aika sitten hän sai puhuttua suunnittelija Eero Aarnion ottamaan materiaaliksen lakritsimassan ja muovaamaan firmalle edustustuotteen. Tuotetta kehiteltiin vuoden päivät ja niin syntyi Kummitus, Aarnion ensimmäinen elävästä materiaalista tekemä veistos. 

Kummitus on luultavasti nähtävillä tehtaalla, mutta ei ole tullut käydyksi, joten kuvana on nyt vain googlekuva. 
Kummitus on esillä myös Helsingissä Designmuseon Aarnio-näyttelyssä Helsingissä, ja sitä tullaan myymään sisustusliikkeissä hienossa pakkauksessa.  



P.S. Eilen tämä kirjoitus oli vielä edellisen häntänä. Katsoin paremmaksi erottaa, koska nämä on jo nähty ja dekkaritapahtuma on tulossa. Sitäpaitsi lyhyempi on luettavampi, eikö vain?

torstai 24. syyskuuta 2015

Pakolaisten vastaanottaminen kotikaupungissani 2, vihaa asukasinfossa

USA, Homer Page
Anjalankosken hylätyn kaupungintalon valtuustosalissa järjestettiin toissailtana tiedotus- ja keskustelutilaisuus hätämajoitusyksikön toiminnasta eli asukasinfo, niin että naapurusto Kouvolan Keltakankaalla saisi tietoa siitä, miten hätämajoitusyksikkö toimii ja mitkä ovat sen säännöt.

Paikalla infoa antamassa oli useampi henkilö, Kaakkois-Suomen monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä Anna Buzaeva, hätämajoituskeskuksen johtaja Satu Kurri, kaksi ohjaajaa ja sairaanhoitaja.

Aluksi katsottiin heijastettuja kuvia, kuten edellisessäkin SPR:n tapahtumassa viikko sitten. Näimme mm. kuvan Homsin kaupungista, tai siis paikasta, jossa sen pitäisi olla, mutta joka oli pommitettu, niin että sen tilalla oli pelkkiä kivenmurikoita. Ajattelin, että tuskin nyt kukaan enää toistelee sitä kliseetä, että pitäisi auttaa paikan päälle. Kyllä vaan toisteltiin, sitä ja kaikkia muitakin.

Kun saavuin ystäväni kanssa paikalle, valtuutettujen paikat oli jo varattu. Siispä menimme yleisölehterin reunalle, jossa oli vielä istumapaikkoja. Meidän takanamme seisoi vihaisen näköisiä miehiä muurina. Alhaalla etupaikoilla oli myös aggressiiviisia naisia, jotka eivät millään meinnaneet jaksaa kuunnella yhtään mitään.

SPR:n edustajat ottivat esiin lukuja Suomen turvapaikanhakijatilanteesta, muuttuvista ennusteista ja kertoivat  Kouvolan tilanteesta. He olivat suunnitelleet esitellä ensin asian ja sitten jakaa pyydettyjä puheenvuoroja, kuten yleensä on tapana, mutta osa yleisöstä ei malttanut odottaa. 

Miksei helvetti meille ole tästä ennen kerrottu? Nyt pudotetaan sitte atomipommi päähän. 
Kuinka kauan niitä tänne tulee. Vittu niitä tulee ovista ja ikkunoista, ei ne koskaan lopu. Ja kuinka pitkäks aikaa ne tänne jää. .. ja nuo luvut on kyllä ihan vaan propagandaa, ei ne mitään kolmella eurolla päiväs elä. 

Ensimmäisen epäasiallisen puheenvuoron jälkeen Satu Kurri varoittaa, että meillä on järjestysmiehet täällä ja kaksi poliisia. On syytä käyttää asiallista kieltä, paikalla on lapsiakin, ja puheenvuoroa pyydetään käden nostolla. Järjestysmieht jopa lähestyivät huutajia. Tämä ei toiminut, vaan yleinen hulina sekä istualtaan huudellut lauseet jatkuivat.

Onko niillä lupa lähtee sieltä ulos? Nehän voi tulla pihoihin, mul on kaks pientä tyttöö. Saako soittaa poliisin jos ne tulee? 

Osa noin sadan hengen porukasta oli tullut saamaan tukea ennakkoluuloilleen, ja kun sitä ei tullut, niin viha kuului salissa muminana, kiroiluna, päällehuuteluna ja buuauksina. Vihaajien mielestä maahan tulevat saavat heti tonnin käteensä, ja kun heitä ei uskottu, he ratkaisivat asian leimaamalla SPR:n väen valehtelijoiksi. 
Tilaisuudessa olisi ehkä  tarvittu ulkopuolinen puheenjohtaja.

Ja niil on tullessa rahaa, joillain on paljonki. On hyvät vaatteet ja kännykät. Mitä niille mitään tarttee antaa!

On kyllä surullista kuunneltavaa tämä möykkä. Tässä nämä ihmiset ovat antamassa meille tietoa, mutta täällä näemmä tiedetään itse kaikki paremmin. Mikä atomipommi nyt on muka pudonnut? Eihän tässä ole mitään tapahtunut kenellekään. Ja ollaanhan me nyt tiedetty näistä turvapaikoista, onhan niitä ympäri Suomea, ja meilläkin on ollut pakolaisia monista maista jo ennen tätä kriisiä. Sodan keskeltä lähtee ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista, varakkaammat pääsevät helpommin pois pinteestä. Eikö ole hyvä, jos saadaan vaikka valmiita kirurgeja ja muita ammatti-ihmisiä. Aiemmin pauhattiin, että ei tänne saa ottaa muita kuin hyvin koulutettuja ja rikkaita ja nyt kuulostaa siltä, että vain kerjuukuppi kädessä kontaten saa tulla.

On niistä ollu haittaa. Joku on pyytäny tupakkaaki. Ei ne tiedä, miten täälä ollaan.

Koittakaa nyt terottaa niille, etteivät kajoa toisten omaisuuteen. Tässä yks päivä näin, kun kaks nuorta poikaa nojas autoon, oli vähän parempi, semmonen urheiluauto, ja siinä otettiin selfietä. Ei sillain saa toisten omaisuutta vahingoittaa.

Ei niillä ole meidän kristillisiä arvoja. Siellä on ihan erilainen tapa suhtautua naisiin. Minuakin näin pukeutuneena pidettäisiin siellä huorana. 

Hei, mut meilläkin ennen vanhaan pyydettiin toiselta tupakkia. Voisiko se olla vaikka mahdollisuus tutustumiseen?

Eikös monet näistä nykyisistä pakolaisista ole lähteneet juuri niitä islamisteja pakoon ja ole itse islamin maallistuneempaa laitaa?

Kuinkas moni teistä, jotka suhtaudutte tolleen myönteisesti asuu täs ihan lähellä? Käsi ylös! Ja kuinkas moni teistä ottas sitten niitä omaan kotiinne?

Mut tiedättekö kukaan, kuinka paljo se Sipilä saa, kun antaa asuntonsa niitten käyttöön. Ei se sitä ilmatteeks anna. Varmaan kymppitonnin se saa.

Sipilä sano televisiossa, että se antaa sen korvauksetta käyttöön. Kyllä se heti ilmi tulis, jos olis toisin. 

Onko niin vaikeaa uskoa, että on olemassa hyviä ihmisiä? Onhan tuolla Lapissa yksi matkailuyrittäjäkin antanut koko mökkikylänsä pakolaisten käyttöön määräämättömäksi ajaksi. Niin kauan kuin tarvitaan.

SPR:n edustaja selittää, että turvapaikkakeskusten ympärillä ei ole missään todettu lisääntynyttä rikollisuutta. Hakijat odottavat vihreää valoa ja ovat siksikin varovaisista varovaisimpia. Eräs mies yleisöstä kertoo asuneensa Helsingissä kuukausia ennen kuin sai kuulla, että naapurissa on vastaanottokeskus eikä ollut häiriötä. 
Vähän päästä nainen etupenkissä toteaa, että kuten me kaikki tiedämme, nämä keskukset lisäävät väkivaltaa. 

Miten voi selittää asioita ihmisille, jotka eivät kuuntele, eivät ymmärrä kalvolta numeroita eivätkä usko ketään!

Minun mies ei kyllä lähtisi puikkimaan pakoon. 

Niinpä niin! Ja seuraavaksi tietenkin taas kerran, miksi tulee enemmän miehiä ja miksei auteta omia vanhuksia ja plaa plaa. Kysyjä itse ei luultavasti auta ketään vapaaehtoisena, toteaa vain, että valtio jakaa rahoja väärin.

Eikö ihmiset lue, katso uutisia ja ota vastaan tietoa? 

Jollakin on otsaa huhuilla käytävältä poliisia vastaamaan hänelle - nyt heti! Tietenkään poliisit eivät tule, he ovat paikalla valvomassa järjestystä, ei vastaamassa kysymyksiin. 

Olisiko sitten hyvä, jos ei tehtäisi mitään, ehtii Anna Buzueva kysyä. Sittenkö olisi turvallista? Meillä on kansainväliset sopimukset, joiden mukaan me otamme maahan turvapaikanhakijoita.
Ja vanhusten parissa saa myös tehdä vapaaehtoistyötä. Olethan tehnyt?

Osaan kysymyksistä pystyttiin vastaamaan; osa oli sellaisia, ettei niihin voinut olla vastausta tässä vaiheessa ja näillä henkilöillä; osa peittyi väliin huudeltujen epäasiallisuuksien alle. Kommentteihin tuli sekä aplodeja että buuauksia. Minusta oli turha luoda puolia niillä taputuksilla. 

Olisin halunnut keskustella siitä, mitä jokainen meistä voi tehdä nyt tässä tilanteessa, että kaikki sujuisi hyvin. Siihen ei tullut mahdollisuutta. 
Osa oli vielä siinä pohdinnan vaiheessa, että luuli voivansa kääntää historiaa taaksepäin, niin ettei meillä olisi koko pakolaisongelmaa. Ja osa oli jonkin omituisen ksenofobian ja hysterian vallassa. He pelkäsivät jopa koiriensa puolesta. 
Joku yritti puhua näille suhteellisuudentajunsa menettäneille lempeästi, että vasta yhdessäolo opettaa, että me olemme kaikki niin samanlaisia.

Tilaisuuden järjestäjät yrittivät lopettaa, mutta aina löytyi joku, joka halusi huudella viimeisen "viisauden". 

Lähellä istuva mies sanoi minulle lähtiessä, että miksei tänne tuotu yhtä "niistä". Siis turvapaikanhakijoista - huh huh - siis näytille tähän lynkkaustunnelmaan? Ei, kun hän vaan ajatteli. Tämä mies ei ilkeillyt, hän ei vain tullut ajatelleeksi, että pakolaiset ovat tulleet pitkän matkan monen turvapaikan kautta. Pitäisikö heidän jokaisessa välietapissa tulla lavalle näyttelyesineeksi?

Kun olin sulkemassa auton ovea, joku mieshenkilö sihisi ohi mennessään jotain, mistä en saanut selvää. Nousin ja kysyin:"Anteeksi, nyt en saanut selvää." Hän sanoi, että niiden kirurgien pitää pysyä siellä paikan päällä. Ja minä, että näitkö sen kuvan Homsin raunioista. Sielläkö? mutta hän ei vastannut mitään, vaan häipyi kiireellä. 

Kotona kaivoin esiin valokuvan kesältä 1969, kun olin kansainvälisellä työleirillä Englannissa. Olin norjalaisen Haraldin kanssa käymässä Lontoossa, nojailimme pysäköityyn Rolls Royceen ja pyysin ohikulkijaa näppäämään pokkarillani kuvan. Siinä me virnuilemme ja ohikulkijat hymyilevät hupsuille nuorille. 

Tämän päivän Kouvolan Sanomissa toimittajat toimivat kansanvalistajina. Sehän on yksi heidän tehtävistään.  
Lehti on etsinyt vastauksia asiallisiin ja asiattomiin kysymyksiin ja haastattelee kahta hätämajoitukseen asti selvinnyttä. Molemmilla oli vaatteet jääneet Välimereen, ja päällään olevan vaatetuksen he olivat saaneet lahjoituksena ihmisiltä pakomatkansa varrella. 


Germany, Otto Hagel
Molemmat kuvat ovat valokuvateoksesta The Family of Man, jonka 1. painos on julkaistu jo vuonna 1955.


24.4.2026, kymmenen vuotta myöhemmin.
Huomaan, että täällä on käyty, kun linkitin tämän kirjoitukseni uusimpaan juttuuni. Muistot nousivat pintaan katsottuani elokuvan I Was a Stranger.
Tässä linkit blogitrilogiaan pakolaisten vastaanottamisesta:
Kirjoitus 1 SPR:n kokouksesta.
Kirjoitus 3, jossa jo positiivistakin. 



torstai 10. syyskuuta 2015

Kouvolassa 8.9. 2015, Suomi lukee!




Ja taas Kouvolan kävelykadulla joukkovoimaa osoittamassa!

Syyskuun 8. on kansainvälinen lukutaitopäivä. Monessa paikassa pallollamme puuttuu vielä lukutaitoa. Meillä Suomessa sen pitäisi olla jo itsestäänselvyys. Suomen kieli on niin helppoa oppia lukemaan, että jotkut oppivat sen itsekseen 3 - 4 -vuotiaina. Sujuvasti lukemaan oppineella voidaankin arvioida lukeneisuutta eikä lukutaitoa.

Lukutaito on avain tasa-arvoon, menestymiseen, terveyteen ja jopa rauhaan. Se on asia, jota kannattaa kehitysavun kautta tukea.

Kouvolassa osallistuttiin parinkymmenen muun paikkakunnan ohella Minäkin luen!-mielenilmaukseen. Mukavaa, kun tiesi, ettei tarvitse osoittaa mieltä mitään vastaan, vain kokoontua hyväntahtoisesti ja leikillisesti hyvän asian ympärille, tekemään lukemista näkyväksi. Mielen ilmaus ja mielen osoittaminen? Kynnys tempaukseen osallistumiseen on ainakin matalampi, kun mieltä ilmaistaan eikä osoiteta.


Nuoria mielenilmaisijoita itse teossa!

Kävelykadulle muodostettiin Lukutoukka-jono. Osallistujat lukivat kirjaansa ääneti yhdessä 10 minuuttia. Jono ei ollut ihan sotilaallinen, vaan piti sisällään rykelmiä. Kaikki lukivat hiljaa, ihmeellistä, vaikka suurin osa lukijoista oli koululaisia. Lukeminen sai olla perinteistä tai digitaalista. Useimmilla näytti olevan kirja. Lähelläni seisova lukiolaispoika luki Eino Leinoa.

Myös vanhempia ihmisiä - ja lapsi!
Paikallisradion haastattelija kuului kysyvän nuorilta, ovatko he ennen lukeneet julkisesti ja nolottaako. Miksei hän kysynyt, onko kivaa lukea tällä tavalla yhdessä? 

Se että nuoria oli näin paljon paikalla, oli tietysti äidinkielen opettajien ansiota. Ehkä oppilaat saavat jotain korvausta "menetetystä ajastaan". Minua ilahdutti silti kovasti nuorten lukeminen. 

Aloin miettiä, milloin itselläni olisi ollut päivä ilman lukemista, varmaan joskus yli 60 vuotta sitten. Minun helvettini voisi olla lukemisen kieltäminen.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Kouvolassa 4.9. 2015, höyhenenkevyesti ja vakavasti muodista ja blogikirjoittelusta

Liikuntakeskus Fun-Fitin ohjaajia esittelemässä liikunta-asuja

Kouvolassa vietettiin eilisiltana Muodin yötä jo 25. kerran. Tapahtumia on ollut syksyin ja keväin syksystä 2003 alkaen. Järjestäjänä on Kouvolan Ydinkeskusta ry. Illan tarkoituksena on myydä vaatteita ja saada ihmiset kiinnostumaan pukeutumisesta.

Blogini lukijat ovat ehkä jo aiemmin huomanneet, että minä rakastan vaatteita. En ole siis pelkästään murehtinut pakolaiskysymystä, vaikka se on viime aikoina pyörinyt paljon mielessäni ja näkynyt myös blogissa.

Olen leimaamisen uhallakin sitä mieltä, että elämässä tarvitaan myös höpöä ja söpöä. Moni nainen on kokenut, että hänen älyään aletaan heti epäillä, jos on kiinnostunut ulkoisesta kauneudesta. Edesmennyt tutkija Leena Palotie puhui tästä usein haastatteluissa.
Se, että muodista kiinnostuminen olisi epäsopivaa "ajattelevalle ihmiselle" on osittain kaikua tiedostavalta 70-luvulta. Nuoremmat eivät ehkä ollenkaan ajattele näin.  

Olen käynyt paljon keskustelemassa blogeissa. Tunnen vetoa juuri niihin aiheisiin, joita monet välttelevät niiden arkaluonteisuuden vuoksi: henkilökohtaisuus, politiikka, uskonnot ja uskonnottomuus, seksuaalisuus. En pelkää väittelyä. Se on minusta kiinnostavaa. Väittely on eri kuin riitely.

Olen myös käynyt ihmeellisissä keskusteluketjuissa, joiden "hahmot" tuntuvat aivan yhtä eläviltä kuin blogikirjoittajat. Olen saanut niissä hieman makua roolipelien kiehtovuudesta. Kaikki kyseenalaistavat anonyymit eivät ole trolleja.

Nyt minusta on tuntunut kaikkein tärkeimmältä kirjoittaa maahanmuutosta. Aihe on vienyt mukanaan. Olen lukenut myös paljon kommenttiketjuja mm. Jari Tervon blogissa. Olen kokenut niitä lukiessani pohjatonta uupumusta. Mikä ihmisiä vaivaa? Eikö suomalaisten pitänyt olla sivistynyt kansakunta?  

Ateljeeompelimo Ajan Ommel
Takaisin Muodin Yöhön!
Mallit olivat kaikki amatöörejä. Ei siis mitään catwalk-tunnelmaa, vaan ihan kotikutoista vaate-esittelyä. He olisivat voineet hymyillä avajaisissa enemmän. Nuo portaatkin tietysti jännittivät varsinkin vanhoja pappoja ja mammoja.

Kuvani ovat avajaisnäytöksestä, joka on aina Kouvolatalon rouheilla portailla kaupunkimme Kaikkea kivaa betonista -imagon tyyliin sopien. Kaupoissa oli näytöksiä pitkin iltaa aina klo 23 asti. Oli tarjouksia ja arvontoja. Kampaamot, kahvilat ja pubit olivat mukana.

Somalialaisia eri alueiden juhlapukuja

Uusia kouvolalaisia oli mukana esittelemässä omia kansallispukujaan. Aplodit olivat yhtä pitkät uusille ja vanhoille kouvolalaisille.



Jos mallit olivatkin amatöörejä, niin juontaja oli oikea julkkis, tosi-tv-tähti ja USA:ssakin juontotaitoja hankkinut Sauli Koskinen. Hän juonsi hyvin, selkeästi ja rennosti. Aiempina vuosina juontajina ovat olleet mm. Saimi Nousiainen, Marco Bjurström ja Jorma Uotinen. Viime syksynä juontajana oli nukkemaisen kaunis  Sara Chafak.
Viime syksyn juliste, jossa Sara Chafak

Avajaisissa julkistettiin vuoden kouvolalaisnainen. Kouvolan Liike- ja virkanaiset ry palkitsi  liikenneopettaja Jaana Pajula-Ihaksin. Ei vieläkään minua ...

Näytteilleasettajia oli kymmeniä. Kävin joissain vaatekaupoissa, julistenäyttelyssä ja teatterissa. Uusi Voima-teatteri oli järjestänyt tiloihinsa Äkäisten, likaisten ja väsyneiden Äitien illan (näytti olevan ainakin tarjoilua ja lapsille leikkipaikka) ja monologiesityksen Leila Lempinen.

Olen nähnyt Leila Lempisen ennenkin teatterissa ja myös elokuvana, Shirley Valentine. Ei se haitannut yhtään. Samat oivaltavat kohdat naurattivat ja panivat nyökkimään. Monologi on tarina naisesta, joka haluaa voimaantua ja päätyy etsimään onneaan niinkin kornisti kuin gigolon seurassa Kreikassa.

Voi... Kreikka, sieltä se taas muistuu mieleen... tiedättehän, ne kuvat pienistä hukkuneista Bodrumin rannalla.

Oliko tämä ilta tyttöjen juttu? Ei ollut. 

Kävelykadulla parveileva väki koostui lapsista, nuorista, vanhoista naisista ja vanhoista pariskunnista. Työikäisiä oli vähemmän. 
Edellisten vuosien kaljareppuja ei näkynyt. Onko nuoriso siistiintynyt!

Miehenikin oli tällä kertaa mukana. Hän arveli, että menisi kirjastoon, mutta kiinnostuikin seuraamaan illan ohjelmia. Hänen kannatti kulkea mukana, koska sai uuden takin. Hän kokeili Sokoksella kevyttoppaa, sellaista höyhenenkeveää, pieneen pussiin mahtuvaa, halpaa, matkoilla kätevää jakkua. "No, jos sitten palkkapäivänä, olisihan tämä kiva, olisi kyllä tarpeellinen", hän venkoili ja nuukaili. Minä katsoin, että hänen kokoaan oli tasan yksi jäljellä, otin sen ja painelin määrätietoisesti kassalle. Unohdin pakolaiset ja hellin miestäni uudella takilla Kouvolan Muodin Yössä.

Seuraavaksi lupaan kirjoituksia kirjoista. 
  

perjantai 28. elokuuta 2015

Kouvolassa 27.8.2015, monikulttuurisuutta



Viime keväänä monet maahanmuuttajat Kouvolassa olivat kertoneeet ilmapiirin muuttumisesta. Huutelu ja nimittely oli aiheuttanut turvattomuutta. Keskustelujen tuloksena syntyi rasisminvastainen toimintaryhmä Käsi kädessä, joka hiljattain vaihtoi nimekseen Herää!.

Eilen tämä ryhmä yhdessä Maahanmuuttajien liikuntahanke MaaLin kanssa kutsui ihmisiä kokoon osoittamaan huolensa tilaisuuteen, joka nimettiin Meillä on unelma, kuten Helsingin tilaisuus kuukausi sitten. Nimi on peräisin Martin Luther Kingin lauseesta "I have a dream", jota hän toisti kauniissa puheessaan 28.8.1963, sattumoisin lähes sama päivämäärä kuin meidän tapahtumallamme, vaikkakin yli 50 vuotta sitten.

This nation will rise up and live out the true meaning of its creed:"We hold these truths to be self-evident, that all men are created to be equal."

Olimme mieheni kanssa mukana. Tilaisuus oli ikimuistoinen. Olen valmistanut kuvakavalkadin teille katseltavaksi. Olkaa hyvä.


Marssimme ihanassa säässä rumpujen säestyksellä. Osa kävelijöistä pisti tanssiksi. Kauppahallin kohdalla myyjät tulivat vilkuttamaan. Muutoinkin kävelyreitin varrella kannustettiin ja hymyiltiin. Kulkueeseen osallistuneita oli yli 300 ja esityspaikalla kävelykadulla lisää.


Vihaa vastaan tarvitaan kaikkia suomalaisia: kukkahattutätejä, pappeja, muualta tänne muuttaneita ja urheilujohtajia.

 

Monikulttuurisuus on todellisuutta. Jotkut taistelevat tuulimyllyjä vastaan ja luulevat, että on olemassa jokin muu suomalaisuus.



Sekä demarinuoret että keskustanuoret olivat näyttävästi mukana. Oli hienoa, että nuoret tahtoivat olla mukana kertomassa, että isänmaallisuus on kattavaa eikä karttavaa. Sana isänmaallisuus on pyritty omimaan viharyhmien käyttöön.
Se on siihen liian arvokas.
 


Emerituspiispa  Voitto Huotari pahoitteli sitä, että uskontoja käytetään vihan välineinä, vaikka niiden sanoma on rakkauden sanoma. Hän oli menossa Tiranaan suureen uskontojen tapaamiseen, jossa myös pohditaan keinoja vastustaa vihaa.   



Pakolaisena Suomeen saapunut demarikansanedustaja Nasima  Razmiyar oli pettynyt Timo Soiniin, koska tämä antaa vihapuheen jatkua puolueessaan. Hän ennusti, että vuosi 2015 tullaan muistamaan siitä, että kymmenet tuhannet suomalaiset toivat esiin huolensa sen hyvän Suomen puolesta, jossa ihmisiä on arvostettu ja kunnioitettu. Hän ihmetteli yhdenmukaistamisen pyrkimystä. Haluaisiko joku, että ympärillä olisi klooneja! 




Nuori vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar kertoi oman tarinansa.  Hän on syntynyt Istanbulissa ja tullut sieltä Kyproksen ja Englannin kautta Suomeen. Hän totesi, että ulkomaalaisen näköinen joutuu koko ajan selittämään ja perustelemaan oloaan täällä. Yanar oli 14-vuotias tullessaan Suomeen. Hän oli silloin päättänyt tehdä joka päivä työtä suomen kielen ja muun sopeutumisen eteen. Hän on onnistunut siinä. Tämän hymyilevän energiapakkauksen suomen kielen ääntämys oli täydellistä, ja hänen puheensa oli hyvin valmisteltu ja napakka. 

Molemmat sekä Nasima että Ozan totesivat, että maahanmuutto tuottaa ongelmia, jotka pitää hoitaa hyvin. Ongelma ei ole tällä hetkellä yksin Suomen, mutta Suomi ei voi myöskään jäädä muun maailman ulkopuolelle tänä kansainvaellusten aikana.



Kyltit olivat puhuttelevia. 




Lämpimässä alkuillassa tanssittiin...  




Ja räpättiin. Paljon näitä poikia pienempi somalitaustainen musiikkikoululainen Felix esitti kappaleen All of you. Paikkakunnan trubaduuri Mika Byman lauloi kantaaottavasti, miten aina löytyy mamumpi, jota pilkata. Vellamo Virtanen, 11-vuotias tyttö piti puheen, jossa toi viestin aikuisille siitä, miltä rasismi lapsen silmin tuntuu. "Rasismi on ihan kauheaa ja tyhmää. Koulussa en ole onneksi sitä paljoa kohdannut." 




Vellamo sanoi myös, että te aikuiset olette malleja meille.

      

Herää-ryhmän edustaja puhumassa.



Romanipariskunta kertoi, että Kouvolan mustalaiset toivottavat kaikki tervetulleeksi. He toivoivat, ettei mikään kansanryhmä koskaan missään joutuisi kärsimään, kuten romanit Hitlerin vainoamina.



Urheilijat ovat niin meillä kuin muuallakin maailmassa ryhtyneet vastustamaan rasismia. 




Viha on paha! Voiko tästä olla eri mieltä?

Talviaika, jaksaa, jaksaa... juttua vuodenajoista, ja pilapiirtäjien huumoria

Vielä väriä Myllykoskella. Taustalla häämöttää käytöstä poistetun tehtaan piippu.  Lähistöllä on tusinan verran jättimäisiä nostokurkia; mol...