 |
| A. A. Milne, Pienten oma Nalle Puh, kuvitus Andrew Grey Nalle Puhille kyläilyssä tärkeintä on hunaja ja hillo. |
Kirjailija Leena Parkkinen piti Joensuun kirjallisuustapahtumassa alustuksen, joka oli nimetty "Madeleine-leivoksista joka maun rakeisiin - mitä ruoka edustaa kirjallisuudessa".
Etukäteen mietin, että ruoka merkitsee ainakin rakkautta. Vauvan ja äidin imetystuokio on rakkauden välittämistä ravinnon muodossa eikä ihme, että vielä aikuisenakin äidinmaidon makua muistuttavat makeat vaniljaiset jälkiruuat kuten vanukkaat ja pehmisjäätelö antavat lapsenomaista mielihyvää.
Parkkinen kertoi, että lastenkirjallisuudessa syömisellä on sama merkitys kuin aikuisten kirjallisuudessa rakkauskohtauksilla. On myös tutkittu, että samat aivojen osat aktivoituvat lasten herkkuhetkissä kuin aikuisilla erotiikassa. On paljon lastenkirjoja, joissa kuvataan lasten syntymäpäiväkemuja ja riehaantumista herkkujen äärellä, eväsretkien yltäkylläisyyttä ja muita unelmien herkutteluhetkiä.
Aikoina jolloin erotiikan kuvaus kirjallisuudessa oli kiellettyä, homoerotiikan varsinkin, yhteisen syömisen kuvaukset korvasivat sen, mitä ei saanut osoittaa tai mistä ei ainakaan voinut suoraan kirjoittaa.
Ruualla voi kuvata kirjallisuudessa monenlaista:
- yhteiskuntaluokkaa
- vapautta
- yltäkylläisyyttä
- turmiota
- kansallisuutta
- etnistä taustaa
- epookkia
- henkilöä tai miljöötä
- ?
Ruualla on iso merkitys esimerkiksi Satyriconissa, erityisesti sen osassa Trimalchion pidot, Karen Blixenin novellissa Babetten pidot (kokoelmasta Kohtalotarinoita), Marcel Proustin romaanisarjassa Kadonnutta aikaa etsimässä, Veikko Huovisen romaanissa Hamsterit ja Sofi Oksasen romaanissa Stalinin lehmät.
On kiinnostavaa pohtia, mitä kaikkea se näissä kussakin merkitsee.
Stalinin lehmissä ruoka edustaa usein turvallisuutta ja siitä kieltäytyminen vallankäyttöä itseä kohtaan.
Syömähäiriöt ja niistä kirjoitettu kirjallisuus olisi myös ollut kiinnostava aihe tässä yhteydessä, mutta siihen ei ehditty enkä hoksannut nostaa esiin yleisön puheenvuoroissa. En yleensäkään keksi mitään kysyttävää luentotilaisuuksissa, vasta jälkeenpäin tulee mieleen uusia näkökulmia.
Aloin pohtia Satu Taskisen romaania Täydellinen paisti. Siinä ulkomainen miniä koittaa saada aikaan anoppia ja muita miehen sukulaisia miellyttävän aterian. Ruualla ilmaistaan tässä monenlaisia tasoja, ainakin miellyttämistä, valtakysymyksiä ja vierautta.
Jyrki Siukonen, kuvataiteilija ja tutkija, piti mielenkiintoisen esitelmän "Nytkö tuli raja vastaan?", jossa tarkasteli Nansenin naparetkellä 1800-luvun lopulla esiin tulleita ruokaan liittyviä tabuja. Retkellä kalskahtelivat yhteen kolmenlaiset kulttuurit, norjalaisten, saamelaisten ja Grönlannin inuiittien. Sekä Nansen että saamelainen Samuel Paltto ovat kirjoittaneet samasta naparetkestä, mutta Palton kirja on jäänyt vähälle huomiolle, koska sen kielenä on vähemmistökieli saame eikä kirjaa ole käännetty muille kielille.
Herkullinen asetelma, kaksi henkilöä eri kulttuureista kirjoittaa samasta tilanteesta. Fiktiossa tätä metodia käytetään paljon, mutta harvemmin asiateoksissa.
Nansen oli terveysintoilija ja kaiken alkuperäisen kannattaja. Yllättävää on, että retkikunnan norjalaiset söivät raakaa eläinten lihaa, jolle saamelaiset käänsivät inhoten selkänsä. Siinä missä Nansen hamuili liha-aterian jälkeen marjoja suuhunsa mahallaan varvikossa, saamelaiset nauttivat keksejä ja marmelaadia.
Inuiittien elintavoissa riitti ihmeteltävää, esimerkiksi peseytyminen virtsalla on mahtanut tuntua oudolta.
Siukoselta on tulossa kirja Nälkä ja vilu, josta voi lukea lisää retkikuntalaisten syömingeistä.
 |
| Sven Nordqvist, Viirun syntymäpäivät Viiru ja Pesonen valmistautuvat mässäilemään kerrospannukakulla. |
