Pärttyli Rinteen kirja Viimeinen sana on yksi monista koulutragedioiden kuvauksista. Epäröin tarttua kirjaan, koska Lionel Shriverin romaani Poikani Kevin on niin samaa aihepiiriä ja on pysynyt mielessäni rajuna tämän aiheen kuvauksena. Pidän myös Elina Hirvosen romaanista Kun aika loppuu. Kirjoitinkin siitä, mutta onnistuin myöhään eräänä iltana poistamaan postaukseni. Älkää kysykö, miten. Minähän tarvitsisin sihteerin - ja sellainen minulla onkin, tai ainakin mikrotukihenkilö, täällä kotona, mutta olin silloin poissa kotoa. Tuo on ainoa postaus, jonka olen hävittänyt, ja kyllä harmitti, koska siinä oli niin hyvää kommentointia.
Sekä Shriverin että Hirvosen romaanit kertovat häiriintyneestä nuoresta vanhemman silmin. Rinteen romaani menee suoraan ampujan ja muiden nuorten hapuilevaan elämään ja ajatuksiin.
Lukion viimeistä luokkaa käyvä Franz ei pärjää koulun itsevarmoille urheilijapojille, mutta hän haaveilee olevansa ylivertainen filosofi. Kun jännitys estää häntä esiintymästä nuorten filosofiaväittelyssä, hän kieltää tapahtuman arvon ja selittää itselleen olevansa näin lapsellisten juttujen yläpuolella. Kun Franzin jo hylännyt tyttöystävä hälyttää tämän hakemaan itselleen yöllä ABC:ltä mässytysherkkuja, Franz tottelee. Virpi on halunnut välillä "jonkun pidemmän miehekkäämmän miehen", mutta Franz vaalii silti haaveitaan ja toivoo kohoavansa ystävästä takaisin "pikkuisensa isännäksi".
Nuorten kömpelö seksi pornosivuja matkimalla on surullista luettavaa.
Rinne ei selitä, hän näyttää. Hän näyttää Franzin kotona viisastelemassa vanhemmilleen. Hän näyttää Franzin matelemassa tyttöystävän edessä ja koheltamassa kaverinsa Kolehmaisen kanssa. Hän näyttää Franzin laatimassa ja pitämässä kouluesitelmäänsä. Keskustelu opettajan kanssa esitelmän jälkeen on koskettava, hyvin todentuntuinen kohtaus.
Pidän tästä kirjasta todella.
Rinne on onnistunut nuorten kuvauksessa.
Hän osaa filosofina kuvata Franzin päätymisen Nietzschen oppien kannattajaksi. Tämä on sellaista, mitä en ole muista tätä aihetta käsittelevistä kirjoista lukenut. Olen itsekin kiinnostunut filosofiasta ja olen pitänyt lyhyitä filosofian valinnaisainekursseja yläkoulussa. Eläydyin Franzin opettajan Helenan tilanteeseen vahvasti. Vaikea paikka.
Kirja jättää huolestuneen ajatuksen. Mitä me voisimme tehdä meidän franzeillemme? Eikö löydy mitään muuta kuin väkivalta, missä he voisivat päteä ja toteuttaa miehisyyttään?
Kirjan kansi on erittäin onnistunut. Kiitos Janne Lehtinen!
Pari pientä kieliasiaa jäi askarruttamaan, johtuvat ehkä kirjoittajan asumisesta ulkomailla. Parissa kohdassa oiotaan matonkuteita, pitäisi kai olla maton hapsuja. Matonkuteet ovat niitä kangassuikeroita, joista matto valmistetaan. Franz suihkuttaa kaulalleen ennen treffejä hajuvettä. Käytetäänkö miesten tuoksuista todella nimeä hajuvesi? Minusta kuulostaisi paremmalta käyttää tässä kohdassa tuotteen nimeä: hän suihkutti kaulalleen Chimmy Choo Mania tai Hugo Mania.
Pärttyli Rinne asuu Skotlannissa. Hän on paitsi filosofi myös dramaturgi ja käsikirjoittaja. Viimeinen sana on hänen esikoisromaaninsa.
Lopuksi pieni tekstinäyte. Franz on lähdössä korkein odotuksin ja haavein filosofiatapahtumaan.Tällaistahan saattaa olla kotikeskustelu ihan tavallisen diivailevan murrosikäisen kanssa. Mistä ihmeestä vanhempi pystyisi päättelemään, että pojan päässä on pian suunnitelma nousta suurimmaksi rakkauden filosofeista järjestämällä oma performanssi?
- Riittääkö kolme voileipää?
Franz söi muroja vaitonaisena. Äiti laittoi eväspussiin kaksi punaista mehutetraa ja jäi odottamaan vastausta. Franz päätti harkita huolella, mitä sanoisi. Tätä varten oli ymmärrettävä äitiä paremmin. Mistä äidin toimissa oikein oli kyse? Mitä oikeastaan oli äitiys? Paitojen silittämistäkö, mehutetrojen laitteluako, niitäkö todella? Eikö äitejäkin kutsunut jokin korkeampi voima, korkeampi tehtävä, jonka läpäisi elämänvirta itse. Mikä oli tämä olento joka ikuisesti hääri hänen ympärillään ja nimitti itseään äidiksi? Oliko äiti iloinen vai huolestunut? Nämä suuret kysymykset haihtuivat hänen päästään yhtä nopeasti kuin ne olivat sinne tulleetkin. selvästi äiti oli hänen äitinsä, ja siksi pitikin pohtia ennen kaikkea mitä äiti oli hänelle. Näin ollen kysymys äidistä palautui kysymykseksi hänestä itsestään. Äiti odotti tovin, ja kun Franz ei vastannut, paketoi sitten pussiin neljä sämpylää.
- Vanhemmissaan näkee omat rajoituksensa. Sen mikä on ylitettävä, jotta olisi olemassa, Franz sanoi muroja rouskuttaen.
Äiti laski katseensa hämillään. Hänen käsissään oli appelsiini ja Mars-patukka.
