Juhannuksena 2025: kaatosadetta, kotoilua ja upeaa taidetta

Juhannus meillä päin oli sateinen ja viimainen, mutta minäpä en välittänyt. Oli kiva juhannus!
Kävimme jo viikko sitten, etukäteen, viettämässä mökkijuhannusta, kun silloin oli yksi yksittäinen lämmin päivä.
Olen päättänyt lakata ruikuttamasta säästä. Tästä voitte onnitella minua! 
Suomen kesähän on tällainen, on ollut ennenkin. Kesällä 1976 vietimme juhannusta uudessa asuinkunnassamme Tuupovaarassa, jossa alkoi sataa räntää kesken kesäteatteriesityksen Tulitikkuja lainaamassa. "Edustimme" toppapuvuissa ja olimme poikkeus. Paikalliset rouvat olivat pukeutuneet kauniisiin kesäleninkeihin - kun kerran oli kesä.

Raana Lehtinen, Rakkaudella saaret, 2024,
Taidekeskus Salmela

Sadetta pitäessä luin brittikirjailija Alex Michaelidesin psykologisen trillerin Hiljainen potilas ja aloitin ukrainalaisen Alex Kurkovin romaanin Kiovan korva. Välillä treenasimme kirjallisuustietojamme korteilla, jotka ostin keväällä Porvoon Taidehallin kaupasta. Jokaisessa kortissa on kuusi kysymystä, takana vastaukset. Jipii, kerrankin päihitin välillä mieheni, hän kun voittaa minut aina yleistiedossa urheilusta puhumattakaan.
Aattona oli poutaisempaa. Teimme kävelyretken Ummeljoen puolelle, jossa patikoimme uutta Kymijoen rantaan tehtyä kävelyreittiä lähes rakenteilla olevalle datakeskukselle asti. Ihailimme niittykukkien paljoutta, koiranputkipeltoja, villiruusuja ja kaiken vehreyttä.  

Trilleri, jonka loppu on yllätys, kuten pitääkin,
mutta voi millainen yllätys!

Eilen ajelimme virkistämään itseämme taiteella Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolle ja Mäntyharjulle Taidekeskus Salmelaan. Lähtiessä oli poutaa, mutta matkan varrella alkoi sataa kaatamalla. Auton mittari näytti 11 astetta. Säälin retkipyöräilijöitä, joita tuli vastaan shortseissa ja T-paidoissa läpimärkinä.

Vuohijärven talo, entinen kirkko, on Salmelan myöhemmin rakennettu sisarkohde. Molemmissa on tänä kesänä Reidar Särestöniemen teoksia, yhteensä noin 100. Särestöniemen syntymän 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Vuohijärvellä pääpaino on Särestöniemen vähemmän tunnetussa varhaisessa tuotannossa aina 40-luvulta alkaen. Mukana on Helsingin Taideakatemian koulussa (1947- 1952) ja myöhemmin Repin-instituutissa Leningradissa tehtyjä oppilastöitä, piirroksia ja grafiikkaa ennen värejä leiskuvia isoja Lappi-aiheisia maalauksia, joista Särestöniemi on tullut tunnetuksi.
Salmelassa on kypsän kauden näyttäviä töitä. Kannattaa aloittaa Vuohijärven talolta, joka on aivan Repoveden kansallispuiston kupeessa. Tällaisia helmiä meillä Kouvolassa on, ei pelkkää betonia, kuten myytti kertoo.
 

Reidar Särestöniemi, Molko-Aapo, 1951

Reidar Särestöniemi, Särestön pihapiiri, 1956

Reidar Särestöniemi, Alaston nainen,
mallipiirros Ateneumin ajalta

Reidar Särestöniemi, Ilves, 1969

Reidar Särestöniemi, Keväinen huhtikuu, 1965

Reidar Särestöniemi, Omakuva, Särestön Bulibasa
(vuosi ilmoittamatta). Särestöniemi maalasi itsensä usein faunina,
kuten Picasso. Elinvoimaa, erotiikkaa?

Salmelassa on Särestöniemen ohella myös kuudentoista muun taiteilijan töitä tauluja ja veistoksia. 

Tämän juttuni alkukuva on Raana Lehtiseltä, joka on valittu Salmelan vuoden nuoreksi taiteilijaksi.

Lehtinen maalaa värikylläisiä lapsuuden paratiiseja, joissa elämän pieniä hetkiä on kuvattu taianomaisesti. Lapsuuden kesäkuvissa vehreys melkein tulee ulos kuvasta. Minulle tulee näistä maalauksista mieleen sana 'onni'.

Katja Tukiaisen vaaleanpunaiset tyttöaiheiset työt ovat aina viehättäneet minua. Tukiainen lainaa rohkeasti mytologiasta ja hänen töissään on vaikutuksia sekä korkeakulttuurista että popkulttuurista. 
Hän on maalannut versioita taidehistorian klassikoista kuten Albert Edelfeltin Virginie ja Kuningatar Blanka. Tässä näyttelyssä tyttö ratsastaa torvea soittavan Reidar-faunin selässä. 

Katja Tukiainen, Riding with Reidar, 2025

Katja Tukiainen , I Know, 2025

Suvi-illan vieno tuuli

 

Tämä juhannusruusu on kerrostalomme pihasta viime vuodelta. Silloin nurmikko oli kuiva jo juhannuksen aikaan alkukesän helteiden vuoksi. Nyt nurmikko on syvänvihreä, mutta ruusussa ei syksyisen leikkaamisen johdosta ole kukan kukkaa. Rönsyili liikaa. (Tästäpä tuleekin hauska mielleyhymä: jos rönsyilet liikaa, niin sinut leikataan, oletkos siinä!)

Kurtturuusut kuvan yläpuolella kulkevan tien varressa sen sijaan kukkivat yhtä ahnaasti kuin ennenkin, se osuus, mitä ei ole vielä revitty irti juurineen. Minusta on ollut ihana kulkea meidän kylän raitteja suloisessa ruusun tuoksussa. Meillä on kurtturuusuja todella paljon ja vain reunustamassa tienvieruja. Annettais näitten loppujen olla... please. 

Juhannuksena suomalaiset ajelevat mökeilleen. Niin mekin. Luin jostain tilastosta, että Suomessa on noin puoli miljoonaa mökkiä. Mökin hankinnassa tärkeänä pidetään hiljaisuutta ja rauhaa. Jopa hiljaisilla maalaispaikkakunnilla ihmiset pakenevat vielä isomman hiljaisuuden perässä mökeilleen.

Itse en ole kaivannut mökkielämää, mutta mies alkoi käydä eläkkeelle päästyä kuumana, katseli mökki-ilmoituksia, hankki remontoitavan mökin ja ryhtyi kunnostamaan sitä. Minulle oli iso yllätys, että miehestäni paljastui rakentaja ja nikkaroija. Sopeuduin uuteen tilanteeseen.
No, me teemme kompromisseja. Käymme mökiltä käsin lähiseudulla "ihmisten ilmoilla". Emme myöskään kumpikaan halua elää mökillä askeettisesti. Ei, meillä on mukana pelit ja vehkeet, läppärit ja älykännykät ja iltaisin katsomme telkkaria. Se mitä siellä kaipaan on sanomalehdet aamukahvin kera tutkittavaksi. Yleensä kolmen päivän jälkeen jo alkaa molemmilla tulla koti-ikävä, puuhastelijalla sekä laiskottelijalla.

Mökinomistajien keski-ikä Suomessa on 62 vuotta. Entä seuraava sukupolvi?
No, meillä pojat perheineen, osa ainakin, rakastavat mökkielämää, joten luulen, ettei sitä tarvitse myydä, ja puuhastelijamme pääsee nauttimaan omalle mökilleen vanhanakin (mikä aika ei ole kovin kaukana).
Mökki onkin ollut kiva paikka viettää aikaa laajenevan "klaanimme" kanssa. Nuoriso on päässyt kokeilemaan kesätöitä, kaivoa puhdistamaan, maalaamaan ja ympäristöä siivoamaan. 

Enemmän kuin hiljaista mökkielämää kaipaan usein ihmisvilinää, jossa rentoudun. On ihanaa lomailla isoissa kaupungeissa ja viettää kesällä rantaelämää biitseillä, joilla on paljon ihmisiä. Toisaalta jos tällainen kaupunkielämä olisi aina mahdollista, niin nauttisinko silloin siitä niin paljon?

Eräs asia mistä näkee suomalaisten mökkielämän kunnioituksen, on se, että "olen mökillä" kelpaa selitykseksi vähän kaikkeen osallistumattomuuteen ja asioiden perumiseen, "ei kun me ollaan silloin mökillä". 

Oman rannan isokoskeloperheen elämää on kiva katsella saarimökillämme. Emo opettaa pienokaisiaan uimaan ja selviämään. Kukin vuorollaan lepäilee selässä. Yhtenä kesänä poikasia oli ennätysmäärä, yhdeksän. Monesti poikasten määrä vähenee jo ennen kuin ne pääsevät uimaharjoitteluun asti. Surullista. Meitä nämä sympaattiset vierailijat eivät pelkää. Ne uivat laiturin alla ja kipittävät välillä sen päältäkin. 

Kuva: Ume, Juhannus 2011

Suvi-illan vieno tuuli
huokaa vuoren alta,
hongikon polkua hopeoipi
kuuhut taivahalta.

Hiljaa huojuu korven honka, 
kaukana käkö kukkuu,
vaieten astuvi vaeltaja,
mielen murhe nukkuu.

Eino Leinon runo Suvi-illan vieno tuuli kokoelmasta Elämän koreus, 1915.  

 
Mukavat jussit blogini lukijoille! Siirretään murheet nukkumaan ja  nautitaan kesästä. 

Juhannuksen alla koettua ja luettua (lyhyesti tällä kertaa!)

Se tuli, KESÄ! Olemme viettäneet hellepäiviä saarimökillä mieheni kanssa, hän rakentaen tiskipöytää ja puuhaten kaikkea tarpeellista ja hyödyllistä, minä joutilaana ja lukien - molemmat siis mielipuuhissamme.
Äkkäsin mökkirannassa Kymenlaakson maakuntakukan kurjenmiekan ja otin siitä kuvan. 

Jo ennen hellekautta vietimme saaressa yhden päivän pienen lapsenlapsemme kanssa vanhempien tehdessä sieltä käsin etätöitä.

Kalaa ei tullut, vaikka oli Taikahattu päässä vuoroin kummallakin onkijalla. 

Oli kyllä niin ihanaa, kun tuli kunnon helle ja voi laittaa kesämekon päälle. Ystäväni soitti ja kysyi, miltäs tuntuu nyt kun on sinun ilmasi. Taavetin vohvelibaari oli avattu, samoin kirjasto, josta sain sellaisia uutuuksia, joita Kouvolassa joutuu jonottamaan.   

- - - - - - - 

Olen lukenut kolme kiehtovaa romaania ja yhden hyvin kiinnostavan tietokirjan.  Seuraavassa niistä lyhyet luonnehdinnat, myöhemmin ehkä lisää.

Essi Kummun romaani Loiste (2020) kertoo siitä, miten vaikeaa on rakastaa epäsovinnaisesti, vaikka rakkaus olisi kuinka vahvaa. "Ehkä olen kuvitellut, että tuona iltana rakastetun kainalosta löydetty vapaus on jotain sellaista, mistä voin ammentaa koko loppuelämäni ajan jos me vain saamme toisemme, se riittää, sen jälkeen meihin ei pysty enää mikään." 

Maike Wetzel pohtii romaanissaan Tyttö joka löytyi (2018) lapsen menettämisen traumaa. Kun tuska on musertavan suuri, me haluamme uskoa ihmeeseen. Kun ainoa mitä elämältä haluaa, on saada takaisin lapsensa, niin ei sillä ole väliä, onko hänen korvannipukkansa erilainen kuin pienenä.  

Vigdis Hjorthin kirja Perintotekijät (2020) on perintöriidan yhteyteen istutettu kertomus lapsuudessa koetusta hyväksikäytöstä ja siitä, miten tuhoavaa ja kaikkiin perheen ihmissuhteisiin vaikuttavaa on, jos loukattua ei kuulla. Tässä kirjassa pidän erityisesti kertomistyylistä, joka on kuin aitoa puhetta toistoineen ja yhä uudelleen esiin ottamisineen. Nautin Katriina Huttusen suomennostyöstä. 

Hans Roslingin tietokirja Faktojen maailma (2018) on suositeltava teos erityisesti maailmanlopun povaajille ja kaikille niille, joiden mielestä asiat maailmassa ovat huonommin kuin ennen.  
Rosling rakensi kirjaa 18 vuotta yhteistyössä poikansa Ola Roslingin ja miniänsä Anna Rosling Rönnlundin kanssa. He näyttävät tilastoiden ja kaavioiden avulla, miten maailma on yhä parempi paikka ihmiselle elää olkoon kyse ruuan saatavuudesta tai liikennekuolemista. Sodassa kuolemisen käyrä on suoraan alaspäin, samoin lapsikuolleisuus, kun taas lukutaito ja rokotukset ovat yhä useampien saatavilla. Perheen koko vähenee kulttuuritekijöistä ja uskonnosta riippumatta sitä mukaa kuin nälkä vähenee ja elintaso nousee. 

Miksi ihmiset sitten niin helposti näkevät väärin? Rosling kirjoittaa, että meitä ohjaavat pelko, tarve kehitellä draamaa ja taipumus yleistämiseen.  
On inhimillistä muistella vanhoja aikoja hyvinä ja suhtautua tulevaan epäillen. 

                                                             - - - - - -
                                         
Hyvää juhannusta teille blogini lukijat! Nauttikaamme elämästä, kun se pirulainen viruskin on väistymässä kesän tieltä. Ostimme mökkipeliksi vanhan kunnon korona-pelin. Se saapui juuri sopivasti, voimme ottaa koronamatsin juhannuksen ohjelmaan. Mölkkyä onkin pelattu niin, että osa kapuloista on jo pahasti kolhiutuneita.

Aamu Luumäen Kivijärvellä