Kävimme taannoin Prisman Pizza Puffassa syömässä, erittäin "kiva" syödä, kun jotkut tuovat sinne niitä kitiseviä kersojaan ulisemaan... Olis porttikiellon paikka.
Tämä lämminhenkinen viesti oli eilisen Kouvolan Sanomien tekstiviestipalstalla.
Helsingin Sanomista silmäilen aina HS 50 vuotta sitten - koosteen. Siellä oli nimimerkin Isä Järvenpäästä lähettämä yleisönosastokirjoitus, joka oli otsikoitu "Lapset jalkarautoihin". Isä kirjoittaa, että lapsen oikeuksista on kait puhuttu liikaa, mikä kauhistuttava asia käy ilmi myös hänen saamastaan nimettömästä kirjeestä, joka kuulostaa alakerran naapurin laatimalta:
"Pankaa nyt välillä se kakara vaikka jalkarautoihin, että edes hetkeen ei tartte kuulla sitä kauheata töminää, mikä on jatkuvaa. Se häiritsee kyllä jo toisiakin tässä talossa. Varsinkin koska toisilla on suuret juhlat. Kun te kerran vielä muutatte pois, on se ihana asia."
Sillä lailla. Paljon ei ole ymmärrys lapsia kohtaan lisääntynyt 50 vuodessa.
No, sitten jotain lasten hoitamisesta. Monissa medioissa on kerrottu Vihreiden puheenjohtajan Maria Ohisalon ehdottamasta perhevapaauudistuksesta, jossa myös isovanhemmat voisivat käyttää osan lapsen vanhempien kiintiöstä, aikamoisen osan, 63 päivää.
Jotenkin tuntuu, että tässäkin on vanhan toistoa. Vielä 60-luvulla äitiysloman kesto oli 4 - 6 viikkoa synnytyksen jälkeen, ei päivääkään ennen. Äidit lypsivät töissä maitoa pulloon itkien puseronsa kastumista. Mummi tai jostain lehti-ilmoituksella haalittu kotiapulainen ruokki vauvaa sitten päivisin oman äidin pullomaidolla. Useamman sukupolven maalaistaloissa vanhempi sukupolvi ei päässyt koskaan eläkkeelle, jotkut vanhat ihmiset hoitivat vähäisillä voimillaan vielä lastenlastensakin lapsia.
Miksi äiti tai isä ei haluaisi olla kotona vauvan kanssa, jos kerran saa?
Ja isompi lapsihan pääsee hyvään kunnalliseen päivähoitoon.
Kun mummi tai isoisä olisi tuttu ihminen vauvan tai taaperon arjessa, voisi kynnys perheen auttamiseen madaltua myöhemminkin. Isovanhemmalla perhevapaajakso olisi mahdollisuus vahvistaa sidettä lapsenlapseen ja parantaa omaa jaksamistaan pitämällä enimmillään noin neljä kuukautta taukoa työelämästä tai lyhentämällä työpäivää kahdeksan kuukauden ajan. (ote Ohisalon blogikirjoituksesta)
Outo kirjoitus, jossa on monta asiaa väärin.
Vanhemmaksi tullaan yhä myöhemmin, jolloin isovanhemmat eivät usein ole enää töissä vaan ansaitulla eläkkeellä. Miten tällaiset tauot voitaisiin järjestää vielä työssä olevillekaan, joka tapauksessa pian eläkkeelle jääville, heidän työpaikoillaan?
Hyvin harva vanha ihminen asuu lähellä lastensa perhettä.
Kauheaa tässä blogikirjoituksen kohdassa on ensinnäkin epäluottamus isovanhempiin - hekö eivät muka auta lastensa perheitä ilman tällaista valtion maksamaa siedätystä? - ja kauheaa on myös lapsen hoidon kuvaaminen lepolomana, joka parantaisi isovanhemman jaksamista.
Mikään ei pidä niin kiinni ja ole välistä niin yksitoikkoista kuin pienen lapsen hoitaminen. Jos se on vanhemmalle työtä, niin vielä enemmän se on työtä isovanhemmalle, jonka jaksaminen on vähäisempää.
Ehkä Ohisalon kaavailema lisäys perhevapaauudistukseen kertookin siitä, että jotkut nuoret vanhemmat huutavat apuun omia vanhempiaan koska lapsen hoito tuntuu heistä ylivoimaiselta. Silloin on apuna sosiaalipuoli.
Jos taas tuntee, että oma työ on niin tärkeää, ettei siitä voi olla pois, niin silloin se työ on usein myös niin hyvin palkattua, että työssä käyvä vanhempi voi maksaa hoitajalle, kuka hän sitten onkin.
Jos taas työ on niin kivaa, ettei sieltä malta olla pois, niin silloin voisi miettiä kaksi kertaa arvojaan ja iloita etuoikeutetusta asemastaan.
Isovanhempi on kasvattanut jo omat lapsensa.
Ei isovanhemman kuulu kasvattaa lastensa lapsia arkipäivästä toiseen - hänellä on erilainen rooli, joka on myös tärkeä.
Lapset kaipaavat hyvin pienestä omanikäisiään kavereita ja heillä on oma sosiaalinen elämänsä. Ei isovanhempi riitä!
Meillä on seitsemän lapsenlasta, kaksi heistä vähän isompana Mentula-klaaniin liittyneitä ns. bonuslapsenlapsia.
Kahden ensimmäisen syntyessä olimme pari vuotta aiemmin aloittaneet uudessa työpaikassa ja kuopuksemme oli vasta päässyt ylioppilaaksi, kolmannenkin syntyessä olimme vielä töissä ja innostuneita työstämme. Miten siinä olisi ehtinyt lastenlasten hoitajaksi? Eläkkeelle jäätyä taas halusin nauttia siitä, että olin vapautunut vastuusta ja sain vihdoin päättää, mitä teen omalla ajallani. Tuli sairauksiakin ja niistä toipumista. Luulen, että olemme melko keskivertotapaus isovanhempina.
Rakastan lapsenlapsiani ja nautin heidän seurastaan.
Tätä kirjoittaessani mieheni on juuri viemässä junalle 12-vuotiasta, joka oli viikon päivät meillä. Hän teki ahkerasti kesätöitä mökillä. Hänen kanssaan kuljimme frisbeegolfradoilla, koska tämä laji on nyt hänelle kaikki kaikessa. Katsoimme pari elokuvaa ja juttelimme kaikenmaailman asioista.
Jokin aika sitten kävimme tapaamassa opiskelijalastenlasta ja hänen kumppaniaan heidän opiskelukaupungissaan. Voi miten hyvät keskustelut meillä olikaan!
Olen mielelläni kulttuurimummi, joka lukee lapsille, kun he ovat pieniä, vie heitä elokuviin ja taidemuseoihin ja jos mahdollista matkaileekin nuorten perheiden kanssa.
Pienin lapsenlapsi asuu ainoana lähellä meitä. Hän on usein omasta toiveestaan yökylässä. Olemme molemmat kirjallisuusihmisiä, vaikka hän ei aivan vielä osaakaan lukea. Hän on siitä asti kulkenut kirjahyllymme alimman tason, lastenkirjahyllyn, viertä kun oppi kävelemään tukea ottaen.
PS. Se unohtui mainita, että eduskunnan tietopalvelun mukaan isovanhempien ottaminen mukaan vanhempainvapaaseen maksaisi noin 15 miljoonaa euroa, jos 10 % hoitopäivistä siirrettäisiin isovanhemmille.
Kyllä en halua saada maksua pienten kanssa viettämästäni ajasta.
Terveisin, Kulttuurimummi
