Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seppo Loponen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seppo Loponen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Toni Morrison, God Help the Child

Päätin Toni Morrison -lukuprojektissani lukea sittenkin uusimman ennen kuin palaan takaisin vanhoihin. God Help the Child on julkaistu sekä alkuperäisenä että suomennoksena viime vuoden aikana.


Kirjan teema on lapsuus ja sen vaikutus loppuelämään. Sekä päähenkilö Bride että hänen poikaystävänsä Booker kärsivät lapsuuden traumasta. Bride yrittää unohtaa häpeänsä ja syyllisyytensä ja Booker hellii omaansa.

Alkusitaatti on Raamatusta Luukkaan evankeliumista:
Suffer little children to come unto me, and forbid them not.
Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä.

Kirja on jaettu lukuihin, joissa puhuvat minä-muodossa Briden ja Bookerin lisäksi Briden elämän kovettama äiti Sweetness, hänen valkoihoinen ystävänsä Brooklyn,  lapsuuden tragediaan liittyvä opettaja Sofia ja lyhyessä omassa luvussaan sattumalta tielle osunut kaltoin kohdeltu Rain-tyttö.

Vaaleansävyisestä hipiästään ylpeä  musta nainen Sweetness saa tyttären, joka on sopimattoman musta.
She was so black she scared me. Midnight black, Sudanese black.

Hän häpeää lastaan  ja opettaa tämän kutsumaan itseään etunimellä, etteivät ihmiset edes pitäisi häntä äitinä. Lapsen epätoivottu väri saa isän pakenemaan ja Sweetnessin kasvattamaan tyttären ankaralla kädellä nöyryyteen ja näkymättömyyteen. Ja mitä tekee tyttö, hyljeksitty ja kiusattu Lula Ann Bridewell, jättää häpeän taakseen ja kuoriutuu parin vuoden  Ann Bride -kotelovaiheen jälkeen häikäiseväksi kaunottareksi Brideksi kauneusalalle!
I became a deep dark beauty who doesn´t need Botox for kissable lips or tanning spas to hide a deathlike pallor. And I don't need silicon in my butt. I sold my elegant blackness to all those childhood ghosts and now they pay me for it. I have to say, forcing those tormentors - the real ones and others like them - to drool with envy when they see me is more than payback. It´s glory.

Täydellisyys on osin designerin aikaansaamaa nimenmuutosta myöten. Bridehan tarkoittaa morsianta, ja entinen värikäs Lula Ann alkaa käyttää pelkkiä valkoisen sävyjä.
"Not only because of your name", he told me, "but because of what it does to your licorice skin", he said. "And black is the new black. Know what I mean? Wait. You're more Hershey's syrup than licorice. Makes people think of whipped cream and chocolate soufflé every time they see you."

Musta on uusi musta - siis myös aika nostaa esiin mustien kauneuden. Sinisenmustia alkaa näkyä TV-persoonina, muotilehdissä, mainoksissa ja elokuvissa, mitä rotuerottelun tummaihoisten kesken edukseen kokenut Sweetness hämmästelee. Hänen on vaikeaa nähdä tyttärensä kauneutta ja myöntää kasvatusmetodiensa huonoutta.

Bride saa hyvityksensä ja kostonsa, mutta ei onnea. Äidin rakkauden tavoitteleminen on saanut hänet tekemään jotakin, mitä ei voi ostaa pois rahalla ja mikä ei jätä häntä rauhaan. Oma kalvava syyllisyys, poikaystävän dilemma ja pienen Rainin tarina johdattavat häntä kohtaamaan sen pienen torjutun tytön, Lula Annin, joka ei vielä osannut olla "pantteri lumessa, tummaa kahvia kermavaahdolla".

Entä Sweetness? Milloin hän uskaltaa nähdä oman rakkaudettomuutensa ja lakkaa syyttämästä olosuhteita? 
Olosuhteiden luomat kovat naiset on yksi Morrisonin kirjoissa kulkeva aihe.
Voi kysyä, miten paljon olosuhteet on selittävä tekijä lapsen huonolle kohtelulle ja miten paljon tekosyy. Miten vaikeaa on myöntää elämänvalhetta ja peittelyä.

Kansi on harvinaisen kaunis. Tässä valokuva toimii maalauksen tavoin. Suomennoksen kannessa on myös valokuva, josta en pidä ollenkaan. En voisi kuvitella Bridea tämän näköiseksi ja näin avonnaista vaatetta käyttäväksi. Hänen valttinsa on klassinen tyylikkyys.


Taas englanniksi lukiessani alkoi kiinnostaa muutaman kohdan suomennos, esim. seuraava, jossa Bride tajuaa, ettei ole tiennyt poikaystävästään oikeastaan mitään.
She didn't say so, but it suddenly occurred to her that good sex was not knowledge. It was barely information.

Suomennos on vasta tilattu kirjastoihimme, mutta minun piti laittaa varaus vetämään. Haluan nähdä, miten Kaijamari Sivill kääntää Morrisonia. Kaikki aiemmat romaanit yhtä lukuunottamatta ovat Seppo Loposen suomentamia. Loponen on myös ihailemani Coetzeen kääntäjä. Minun kansani, minun rakkaani on Kaarina Sonckin kääntämä.
Hitaaksi alkaa lukemiseni käydä, jos aina pitää lukea englanniksi julkaistut kirjat toiseen kertaan suomeksi.
Minulla on niin valtava rakkaus englannin kieleen, että luen ääneen tästäkin kirjasta kauniita sanarimpsuja.
At first it was boring shopping for white-only clothes until I learned how many shades of white there were: ivory, oyster, alabaster, paper white, snow, cream. ecru, Champagne, ghost, bone.

Toni Morrisonin kuva kirjan sisäkannelta

Kävin lukemassa Ompun kirjoituksen tästä kirjasta. Hän oli halunnut lukea kirjasta juuri tämän painoksen sen kauniin kannen vuoksi ja kirjoittaa seuraavasti: Morrisonin lauseita tekee mieli lukea yhä uudestaan niiden silkan kauneuden vuoksi.
Juuri niin! Tässä linkki (klik) Ompun  blogiin Reader why did I marry him?

-----------------------------------
Lisäys 22.1.

Sain suomennoksen.
Yllä pohtimani kohta on suomennettu seuraavasti:
Bride ei sanonut sitä, mutta hänen  mieleensä juolahti yhtäkkiä, että hyvä seksi ei ollut toisen tuntemista. Se oli pelkkää tietoa.Siihen olisi voinut lisätä vielä  sanan 'hänestä', se oli pelkkää tietoa hänestä.
Suomennoksessa on enemmän murretta, puhekielisyyttä kuin alkukielisessä, esimerkinä alku: Ei se mun vika ole. Ei mua voi siitä syyttää. Olen jo palauttanut englanninkielisen, mutta minulle jäi sellainen käsitys, että se oli yleiskielellä.


tiistai 12. tammikuuta 2016

Hieman lisää edelliseen kirjoitukseeni Morrisonin Sulasta



Tässä Toni Morrisonin Sulan suomennoksen kansi, johon on otettu osa Corneillen maalausta vuodelta 1984. Tämä on paljon vaikuttavampi kuin englanninkielisen taskukirjan kruusailtu kuva. 

Sula on suomennettu vasta 1995, parikymmentä vuotta julkaisustaan. Morrisonin saama Nobelin palkinto 1993 on varmaan sysännyt kustantamoja suomentamaan hänen varhaistuotantoaan. 

Deweyt ovat suomennoksessakin deweyjä. Käännös on hieno - tietenkin - kääntäjänä Seppo Loponen!

    Kun tuotiin kolmas ja Eva sanoi taas "Dewey", kaikki luulivat että häneltä olivat loppuneet nimet tai että hänen hengenlahjansa olivat heikenneet.
    "Kuinka ne pystyy erottaan toisistaan?" Hannah kysyi häneltä.
    "Mitä niitä erottelemaan. Deweyjä mitä deweyjä."

Seuraavaksi kuvaus tyttöjen heräämisestä seksuaalisuuteen.

Sitten tuli kesä. Kesä joka herpaantui kukintojen painosta. Raskaat auringonkukat tiukkuivat aitojen yli:kurjenmiekat käpristyivät ja ruskettuivat reunoistaan, kaukana purppurasydämistään; maissintähkät päästivät kullanruskeat jouhensa kiertymään varsiinsa. Ja pojat. Kauniit, kauniit pojat, jotka täplittivät maisemaa kuin jalokivet, halkoivat pelloilla huudoillaan ilmaa ja suurustivat joen kiiltävän märillä selillään. Heidän askeleensa jättivät jälkeensä savuntuoksun.
    Sinä kesänä, heidän kahdentenatoista kesänään, kauniiden mustien poikien kesänä, heistä tuli keimailevia, säikkyjä ja röyhkeitä - kaikkea yhtä aikaa.

Morrison ei sievistele ja väheksy tyttöjä väittämällä näiden kaipaavan vain romanttista kädestä pitelemistä. Tytöt keikuttelevat ripakinttuisina joutilaiden miesten "silmälaakson halki" ja ovat salaa mielissään, kun nämä huutelevat "sakkolihaa" ("pig meat" ja "brown sugar"). Morrison osaa kuvata seksin kaipuunkin samalla kertaa sekä rohkeasti että hienostuneesti, mikä on minulla ehdoton tyylivaatimus silloin kun kirjoitetaan intiimeistä asioista. 

Vuosia myöhemmin heidän omat silmänsä lasittuivat, kun he leuka kämmenellä muistelivat niitä mittarimatohymyjä, niitä kyykkiviä lanteita, niitä ratakiskokoipia tuolinrisojen kahta puolen. Niitä kermanvärisiä housuja, joiden pelkkä sauma ilmaisi paikan, missä se mysteeri sykerteli. Ne sileät vaniljahaarat kutsuivat heitä; ne sitruunankeltaiset gabardiinit viittoivat heille.

Toni Morrisonin kuva kirjan sisäkannelta


Bernhard Schlink, Jälkeläinen

Kannen kaunis kuva on George Clausenin maalaus A Village Maiden. Onko todellakin niin, että jos elää ensin siellä ja sitten täällä, ei enää ...