Se suuri kirjasiivous

 Vuonna 1976 hankkimamme Askon Skaala-hyllystö on kokenut viisi
muuttoa ja ollut välillä kahdessa osassa. Alkuperäinen väri oli ruskea,
mutta kun minulle tuli valon ja kesän kaipuu, niin mieheni maalasi 
hyllykön vaaleansiniseksi. Nykyisessä olohuoneessamme meillä on
niin paljon valoa, että tummanruskeakin kävisi. 

 

Kodin siivouksen suurin ja palkitsevin urakka on ehdottomasti kirjahyllyjen siivoaminen.
Kyllä nyt on hyvä mieli, kun olen käynyt hyllyt läpi ja kirjat ovat uljaasti ojennuksessa.

Tein tämän homman järjestelmällisesti viikon aikana. Isompia hyllyjä meillä on neljässä huoneessa, lisäksi keittiön pieni keittokirjahyllykkö. Kauneimmat keittokirjat olen ylentänyt olohuoneen taidekirjojen joukkoon.
Kävin hyllyt läpi ylhäältä alas hyllyosa kerrallaan. Kiipeilin keittötikkaille ja toin muutaman opuksen mukanani, toistin tätä, ja kun koko rivi oli lattialla imuroin kirjat imurin pehmeällä harjalla. Sitten kiipesin pyyhkimään hyllyn, ja ei kun kirjoja takaisin kunhan olin tarkastanut, olivatko ne säilyttämisen arvoisia, useimmiten olivat. Välillä jäin pitkäksi aikaa selailemaan löytöjäni.

Meillä ei ole hyllyissä aakkosjärjestystä, mutta olen pyrkinyt keräämään saman kirjailijan kirjat peräkkäin. 
Etsin pitkään John Willamsin Stoneria kaveriksi saman kirjailijan romaanille Nothing But the Night. Se löytyi, kun etenin viimeisessä vaiheessa miehen työhuoneeseen. Vielä on kadoksissa J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa, For Esmé – with Love and Squalor kaipailee sitä vierelleen. Ja onhan minulla ollut myös Franny and Zooey - missäs se on?
Kun tein koko ruljanssin yhtä päätä ja vielä muistin, mitä missäkin on, niin huomasin, että joitain kirjoja oli kaksin kappalein. Muistin, että Neil Hardwickin Hullun lailla oli juuri äsken kädessäni ja miksi se on nyt taas tässä. Yrsa Steniuksen Elämäni mies näyttää myös kiinnostaneen niin paljon, että on pitänyt hankkia kaksi.
Kun ei ole aakkosjärjestystä, niin olen pyrkinyt aihejärjestykseen, mikä helpottaa. Mielenterveys- ja kouluaiheiset romaanit sekä tietokirjat esim. ovat suurin piirtein omissa ryhmissään.
Jos päättäisin ottaa käyttöön aakkosjärjestyksen, niin joutuisin kantamaan kirjoja todella paljon huoneista toisiin, mitä tein nytkin, mutta vain saattaakseni saman kirjailijan kirjat yhteen paikkaan. Myös erikorkuiset hyllynvälit olisivat ongelma. Olemme suunnitelleet ne mahduttaaksemme hyllyihin enemmän kirjoja.

Joskus olen lainannut kirjastossa kirjan, joka on hyllyssäni, kun en ole sitä omista hylllyistä löytänyt. 
Ehkä se aakkostus olisi paikallaan.   

 

Minun työhuoneeni (= kirjoitteluhuoneeni) hylly, Ikean Billy.
Taustalla näkyvä pöytätaso ulottuu seinästä seinään, se oli ollut edellisellä
omistajalla ompelijan leikkauspöytänä. Yleensä pöytätila täyttyy molemmista
reunoista keskustaa kohti, jossa minulla on toimistoläppäri, nyt se on
ihanan selkeästi tyhjänä.

 

Makuuhuoneessa meillä on yhden seinän peittävä hyllykkö, mutta ovellisena, Lundiaa.

Tärkeimmät esineet siellä ovat valokuvamapit, -kansiot ja -albumit, joita on lähes pari metriä, mutta on sielläkin jonkin verran kirjoja. 

Haluatte varmaan tietää, mistä kirjoista tämä kirjojen rakastaja pystyi tässä ruljansissa luopumaan. No, joistain huonoista tietokirjoista, joiden tieto ei enää ole ajankohtaista ja kevyehköistä kaunokirjoista.
Punnitsin kellertäviksi muuttuneita pieniprinttisiä 70-luvun taskukirjoja, joita ostin opiskelijana. Voi ei, ei niitä - klassikkoja! Olin yleensä kirjoittanut niihin nimeni ja ostovuoden ja jopa joitain kirjan herättämiä ajatuksia. Vaikka en niitä koskaan luekaan, ne saavat olla, koska niissä on muistoarvoa. Joitain vanhoja kirjoja ei ehkä enää edes saa mistään. 

Kaikkein eniten minua kiinnosti mieheni työhuoneen (= valokuvien valmistushuone) hyllyt. Luulen, ettei hän ole koskaan käynyt niitä läpi täällä asumamme 26 vuoden aikana. Hän yritti myös vastustella selittäen, että kirjahyllyn ominaisuushan on tomuisuus. No, kun alkuun päästiin, niin hänpä innostui asiasta todella ja kävi kaikki lipastonlaatikkonsakin läpi. Hän luopui isosta pinosta näyttelyesitteitä ja heikompitasoisista valokuvakirjoista. Hänellä oli myös pieniä sanakirjoja eri kielillä. Niistä olimme samaa mieltä, roskiin vain. Nykyään matkoilla on kätevintä käyttää kieliapuna puhelinta.

Minulle kiva löytö mieheni hyllyillä oli postimerkkikansiot, hänen omiaan sekä poikien. Säilytimme ne tietenkin. 

Lopuksi tuli mieleeni hyllyjen turvallisuus. Vain yhdessä taitaa olla kiinnitys seinään, mutta ne vaikuttavat kyllä tukevilta. Niin kirjoja kuin rakastankin, niin en sentään haluaisi kuolla kaatuneen kirjahyllyn alle.

En voi käsittää, miten jotkut pitävät kirjahyllyjä rumina. Minusta ne ovat kodikkuuden ydintä. Ja sanomattakin on selvää, että minulle kirja on esine, ei pelkkää tekstiä ruudulla tai kuuntelua.
Pidän myös siitä, että pöydillä on sanoma- ja aikakauslehtiä. Ne ovat runsautta ja tae sille, että viihtyy. 
Ennen lehtiä oli odotustiloissa, nykyään ei enää paljon. Ajatellaan, että kaikki tuijottavat puhelimiaan. Kun tarkemmin ajattelen, niin eihän nykyään edes odotella. Päivystävälle lääkärillekin saa tarkan ajan, ellei asia hoidu tsättäilemällä. Kun aikaa "säästetään" ja kaikki hoidetaan nopeasti, niin siinä on se huono puoli, ettei päästä istuskelemaan ja juttelemaan toisten odottelijoiden kanssa. Minulla on kivoja muistoja keskusteluista tällaisissa tilanteissa. Saatoin aloittaa jonkun jutun lehdestä, mutta liityin pian vieressä käytyyn hauskaan keskusteluun.
 
Meillä on olohuoneessa lukutuolin vieressä pikkupöytä, jossa on pari hyllytasoa lehdille, mutta kyllä niitä aina on myös ison ruokapöydän päässä ja yöpöydillä. 
Minulle lehtikin on esine, mutta luen kyllä joitain sanomalehtiä netistä. 
Naistenlehden hemmotteluidea ei toteudu ruudusta katseltuna. 

Entä ns sohvapöytäkirjat, painavat kauniit taide- ja sisustuskirjat. Ne ovat kirjojen maailman koruja, ja niitä pitävät esillä sisustuselementteinä hekin, joiden mielestä iso hylly on raskas ja pilaa sisustuksen.
Meillä tällaiset kirjat ovat sohvapöydän alatasolla. Haluan, että pöytä on tyhjä, niin että mikään ei ole häiritsemässä näkökentässäni, kun katson hyvää elokuvaa televisiosta, paitsi tietenkin joskus kahvikuppi ja herkullista syötävää.

Tämä Tukholman Fotografiskassa katselemani kirja kiehtoi minua
niin paljon, että tilasin kirjan kotiin päästyä itselleni. Se painaa
yli kaksi kiloa ja on iso joka suuntaan, joten se olisi ollut hankala
kantaa kotiin matkatavaroissa.