Petri Tamminen, Se sano

Petri Tammisen romaanin Se sano -sisälehdellä on lisäotsikko Unohtumattomat lausahdukset. Tamminen on koonnut lausahduksia ihmisiltä kirjaansa varten järjestämällään keruulla ja haastatteluilla. Kukin lainattu lause on aito ja alkuperäinen, mutta tarina sen ympärillä on Tammisen lakonista tyyliä. 

Ensi lukemalla minulle jäi kirjasta jotenkin pettynyt olo, tässäkö kaikki, nämä pienet jutut vain, mutta sitten luin kirjan uudelleen ja se avautui minulle lämpimänä yhteisöllisenä kuvana ihmisistä, joita on satutettu ja rohkaistu, moniäänisenä muistelmateoksena vanhasta Suomesta. Tuli mieleen lavatanssit Lauantain toivotut ja lämpiävien saunojen tuoksu, nuoriso tapaamassa toisiaan maitolavojen kupeessa.
Jokainen tarina jättää miettimään, mitä muuta tämän ihmisen elämässä on ja olenko itse kokenut mitään vastaavaa. Seuraava tarina on aivan erilainen, ja kirjan lukeminen alkaa tuntuu samalta kuin katsoisi dokumenttia suomalaisten elämästä.  

Muistelijat ovat enimmäkseen vanhempaa väkeä ja muistot ajalta jolloin kehu oli harvinaisuus ja negatiivinen arvostelu sanottiin suoraan, koska tiedettiin, että maailma on kova ja on paras karaistua ajoissa ja olla ylpistymättä. 

                          Palapeili

Eteinen oli hämärä ja kylmä kuin kirkonholvi.
    Isä katseli minua palapeilin kautta.
    Koita nyt laihduttaa jos tykkäät siitä pojasta, se alkaa
pian kattella hoikempaa.
    Peilin kautta saatana sanoi.

Usein mieleen kaihertamaan jäänyt lause on kuultu lapsena vanhemman tai opettajan suusta ja aikuisena aviopuolisolta. Tämä on ymmärrettävää, koska ne ihmissuhteet, joissa eletään yhdessä arkea, väsytään ja kyllästytään, saavat puhumaan varomattomammin kuin etäisemmissä ihmissuhteissa. 
Meillä on varmaan kaikilla omat unohtumattomat lausahduksemme, sekä toisten meille lausumat lannistukset ja kohotukset että omat toisille lausumamme.

Yksi erityisen ihana tarina Tammisen kirjassa on nimeltään Uuteen elämään. Siinä kummitäti sanoo huonossa seurustelusuhteessa kärvistelevälle tärkeät sanat: "Sinä ansaitset parempaa."

Monet kuvatut tilanteet ovat traagisuudestaan huolimatta myös koomisia.
Täti neuvoo kokeista kymppejä napsivaa tyttöä pitämään kynttiläänsä vakan alla ja vastaamaan koulutodistuksesta kyseleville, että keskinkertainen. Niin kuului tehdä vaikka kaikki kylässä tiesivät, miten kunkin perheen lapset pärjäsivät koulussa.
Tilastomatematiikan tohtori ei pysty pitämään alustustaan kansainvälisessä konferenssissa, koska koulussa on sanottu, ettei hänellä ole päässä muuta kuin permanentti. Hän ei myöskään laula, koska muistaa alakoulun opettajan huomautuksen: "Jos Marja-Liisa laulaisi vähän hiljempaa niin muut pysyisivät äänessä."

Nämä koomiset tarinat ja niiden minimalistinen kerrontatyyli nostavat mieleeni Sinikka Nopolan tyylin ja hahmot. Nopolan Äiten neuvot Likalle ovat yhtä tylyjä kuin Tammisen erään kertojan mummon tokaisu täysillä Sibeliuksen Ristilukkia laulavalle lapsukaiselle: "Sinähän laulat kuin ammuvainaa."

Toinen kirjailija, jonka Tammisen Se sano -proosa tuo mieleeni on runoilija Heli Laaksonen. Laaksonen on muistellut, miten hänelle paras paikka lapsena oli mummun peiton alla tämän lämmössä ja pierunhajuissa. Tammisen eräässä tarinassa pappa, vanha sodankäynyt mies, jolla lapsikin huomasi mielialojen vaihtelun ankaruudesta leppoisuuteen, on välistä täynnä elämäniloa ja onnea ja lapselle hyvä esikuva. 
   On se lysti ku saa ellää!

    Kun pääsi papan kainaloon heinänteon kahvitauolla
tai talvella saunan jälkeen piisitulen lämmössä, oli
helppoa olla samaa mieltä. 
     
Niin, ne omat unohtumattomat... koulumuistoja tulee mieleen minullakin.
Keskikoulun englanninopettajan kauniilla käsialalla vihkooni kirjoittama: "Erinomainen vihko, Marjatta". Se kannusti enemmän kuin hyvät arvosanat. Vihko on minulla vieläkin tallella.
Lannistavinta lausahdusta en halua muistella, koska olen kauan sitten tajunnut, että se oli sanottu stressaantuneena vaikeassa elämäntilanteessa ja olen varma, että sanoja on sitä katunut.  
Eräs erittäin hieno unohtumaton lause on oppilailta pitkän taistelun jälkeen saamani tunnustus:"Siä ootkii kiva." Sain tämän eräältä vaikealta ryhmältä, joka oli alusta asti minua vastaan, häiriköi tunneilla ja teki minut epätoivoiseksi. Ymmärsin levottomuuden johtuvan siitä, että heillä opettajat olivat vaihtuneet jatkuvasti ja he eivät enää jaksaneet enempää muutoksia. Kotonakin asiat olivat monella huonosti. No, lopulta he tottuivat minun opetustyyliini. Erään tunnin jälkeen sain nipun kirjallista palautetta  anteeksipyyntöineen. Tuon siteeraamani lauseen jäljessä oli vielä nöyrä jatko:"Myö oltii yksii kusipäit - anteeks."
 
Me naiset -lehden Olennaiset-palstalla on lyhyt juttu Tammisesta ja hänen uudesta kirjastaan. Tammiselta kysytään, mistä lauseesta hän haluaisi itse tulla muistetuksi. Hän valitsee seuraavan: "Ei se ole niin justiinsa." 
Samanlainen armollinen jälkimaku jää myös kirjasta Se sano.