1. HARMAASIEPOT
Meillä on mökkisaunan seinässä oven yläpuolella entisen omistajan koristeeksi kinnittämä karahka, jonka on varmaan ajateltu muistuttavan jalopeuraa. Oksaa lienee myös käsitelty, ainakin sitä on korostettu maalilla. Seinässä oli enemmänkin "luonnon ihmeitä", mutta muut olemme siirtäneet nuotioon.
No, mietimme, miksi kaksi pientä lintua alkaa lennähdellä edestakaisin saunan terassille istahdettuamme, kunnes huomasimme, että - hyvänen aika, siellä karahkan mutkassahan on pesä. Minä, joka en sauno ulkouinnin yhteydessä (enkä edes ui kylmissä vesissä), julistin heti, että nyt tuli ihmisille saunankäyttökielto. No, eiväthän nuo ole uskoneet, mutta näyttää siltä, että harmaasiepot ovat tottuneet siihen, että aika ajoin lähistöllä on ääntä ja liikettä.
Kerran mieheni kurkotteli ottamaan kuvan ylhäältä käsin. Silloin pesässä näkyi juuri kuoriutunut poikanen ja kaksi vielä kuoriutumatonta munaa. Sen jälkeen olemme koittaneet olla häiritsemättä lintuperheen elämää.
2. HÄÄPÄIVÄ
Meillä tuli 51 vuotta täyteen avioliittoa. Sen kunniaksi julkaisen pari kuvaa tärkeästä päivästä.
Kävimme vihittävänä Kouvolan kaupungintalolla, joimme Unton kotona hääkahvit ja lähdimme häämatkalle muutaman kilometrin päähän Käyrälammelle, jossa Unton isällä oli pieni pala rantaa ja siellä jalasmökki. Nyt tontti kuuluu Käyrälammen virkistysalueeseen, jossa on upea uimaranta, sauna, vesipuisto, esteetön kävelypolku lammen ympäri, useita ravintoloita ja pelikenttiä, ulkokuntosali, koirapuisto, tasokas camping-alue ja vieressä Tykkimäen huvipuisto. Silloin ennen oli vain munkkikioski lammen toisella puolen uimarannalla. Sieltä kuului vaarin palstalle kutsuhuuto: "Tuoreit munkkei!"
Kuvat otti mieheni kaveri Martti ja valmisti Unto itse.
Minulla on kirsikanpunainen hame, kengissä valkoista ja ruskeaa ja pusero valkoinen. Untolla on kahvinruskea vakosamettipuku ja paita sekä minun hameeni värinen solmio.
3. VUORENPEIKON POLKU
Olen patikoinut elämäni ihanimman ja karmeimman - karmeanihanan - polun. En puhu nyt vertauskuvallisesti avioliiton polusta, se on ollut turvallista polkua, vaan eräästä patikkapolusta Luumäellä.
Luimme paikallislehdestä, että Inkilän kylässä on ollut pari vuotta hyvin vähän tiedossa oleva kahden paikallisen miehen suunnittelema Vuorenpeikon polku, joka on osittain erittäin vaikeakulkuinen. Polku kulkee luonnonsuojelualueella ja on tehty luontoa kunnioittaen, eli ei mitään rakennettuja portaita ja kaiteita, vaan merkitty luonnonmukainen reitti.
No, kylläpä olikin haasteellinen taival: solia, louhikkoa, luolia, lippakallioita, jyrkkiä nousuja ja laskuja. Kavutessamme mieheni pitempiraajaisena ylsi joissain kohdin kallioseinää kiivetessääme kiinni puunrungosta ja minä kiipesin pitämällä kiinni hänen vyötäröstään. Välillä ryömin nelinkontin ja laskeuduin istuallaan, koska niin oli turvallisempaa kuin seisaallaan. Mietin, miten selviän - hyvin!
Erään luolan läpi mennessä edellä kulkeva mieheni kuuli matalaa murinaa. Minä ajattelin, että kun se reviiriään puolustava murisija, näätä, minkki, kettu, mikä lie, jo varoitteli miestäni, niin sehän hyökkää kohta minun kimppuuni. Ei hyökännyt vaan hiljeni.
Paluumatkalla pysähdyimme Mentulan kylään vievän Mentulantie-kyltin luona poseerailemassa ja perille Taavetin keskustaan päästyä palkitsimme itsemme Massimon kahvilan herkuilla. Al chiosco da Massimo on pieni ravintola, jossa on tarjonta, puitteet ja tunnelma kuin olisi siirtynyt Italiaan.
4. ROKKIMUSIKAALI
Minä en käy perinteisissä kesäteattereissa, koska en pidä mistään huussihuumorista ja kohelluksesta. Korvenkylän teatteri on poikkeus. Siellä on aina tasokas näytelmä, osaavat esiintyjät, hyvä katsomo ja mukavat istuimet.
Tänä kesänä heillä oli iso produktio, kirjailija Ben Eltonin ja Queen-yhtyeen alkuperäisjäsenten Brian Mayn ja Roger Taylorin rakentama musikaali We Will Rock You.
Maailmasta on tullut kylmä paikka, jossa robottimaisia ihmisiä hallitsee yksi yritys, Globalsoft. On kuitenkin joitain kapinallisia, joilla on muistumia yksilöllisemmästä ajasta, jolloin rokki raikui. Unennäkijä Galileo ja reipas Scaramouche päättävät lähteä etsimään kadonnutta aikaa.
Erityisesti jäi mieleeni Lauri Pönni Galileona, Piia Jussila Scaramouchen roolissa sekä nuori kitaristi Joona-Samuli Järvinen.
Lavalla oli koko ajan elämää, upeaa laulua ja liikettä, kaikki hyvin ammattimaista ja korkeatasoista. Kiitos ohjaaja, koreografi, koronjohtaja, lavastaja, puvustaja ja te kaikki, jotka saitte tämän aikaan!
 |
| Esityksen yhteydessä myytiin paitoja. Pitihän se paita ostaa. Kuva on paidan rintamuksesta. |
5. NELIAPILA
No, nyt se löytyi, se mitä olen koittanut etsiä monena kesänä!
Tulimme lapsenlapsen kanssa meidän kerrostaloalueen leikkikentältä, ja hän kumartui poimimaan maasta jotain - neliapila! Ja kohta uudelleen - viisilehtinen apila! Minä aloin touhuta, että nyt ne nopeasti prässiin kirjapinon alle, kuivatetaan ne sinulle. "Sinä saat ne", sanoi ihana seuralaiseni. "Me on poimittu koulun pihastaki vaikka kuinka monta."
Lapset ovat lähempänä maata ja näkevät siksi meitä korkealta katsovia enemmän.
Tekoäly kertoo, että nelilehtisiä onnenapiloita on yksi viidestätuhannesta ja että viisilehtinen on vielä paljon harvinaisempi. Sen onniominaisuus on erityisesti rahallisen onnen tuominen löytäjälleen. Löytäjälleen -ihanaa, mutta jospa myös vähäsen onnenapilan lahjaksi saaneelle.
Heinäkuuni ja alun elokuutakin on ollut miellyttävien tapaamisten ja kiinnostavien tapahtumien aikaa.
Huomenna menemme taas Taavettiin. Käymme tapaamassa siellä välietapissa mökille kumppaneineen matkaavia vanhimpia lastenlapsia, jo nuoria aikuisia.
Lauantaina on Kouvola Pride, eiköhän sielläkin käydä piipahtamassa.
