Kevättä Tukholmassa ja kotona

Elisabeth Bucht,  Möte med lejon

Käväisimme mieheni kanssa Tukholmassa parissa näyttelyssä.
Historiallisen museon aulassa on vastassa tekstiilitaiteilija Elisabeth Buchtin pukema leijona. Alunperin leijonapatsas on seissyt Pireuksen satamassa, tämä on kopio siitä. Neuleen etuosan teksti kuuluu: Min identitet ligger i din blick och förändras varje gång du blinkar. Niin totta!

Toinen kohteemme oli valokuvataiteen museo Fotografiska. 
Paras  sen näyttelyistä oli minulle Cooper & Gorver, I Know Not These My Hands, amerikkalaisen Sarah Cooperin ja itävaltalaisen Nina Gorverin yhdessä rakentamat valokuvamaailmat. Nämä naiset kuvaavat paljon alkuperäiskansoja ja herättävät kuvillaan eloon vanhoja tarinoita, myyttisiä satuja ja fantasioita. 

Näyttelyn nimi tulee Adelaide Crapseyn runosta: 

Amaze

I know
Not these my hands
And yet I think there was
A woman like me once had hands
Like these.

Upeat valokuvat ja vahva, unenomainen tunnelma matkalla lukemassani Sinikka Vuolan romaanissa Replika saivat minut tallaamaan mietteliäänä Tukholman katuja. Miten kaunista ihminen voikaan saada aikaan!

Ja pahaa. Pysähdyimme Åhlensin tavaratalon luona. Siinä oli paljon muitakin katselemassa kukkia ja viestejä, joissa ihmiset koittivat valaa toisiinsa uskoa hyvän voittoon terrori-iskun jälkeen.

Laivalla tuijotimme merta ja juttelimme kokemastamme. Kannelle ei tullut muita kuin eräs thaimaalainen ravintoloitsija, vanha mies pojanpoikineen. Hän antoi meille käyntikorttinsa ja kutsui kunniavieraaksi omaan ravintolaansa Phuketissa paitsi että minä en kuulemma kestäisi sitä kuumuutta. Minä? Minähän olen syntynyt väärään ilmastoon ja suorastaan rakastan hellettä.  

Helsingin Sanomissa oli juttu omasta elämästään kertovista bloggaajista, elämäjulkaisijoista, joista parhaat tienaavat aloittelevan toimittajan verran kertomalla jutustelunsa ohessa vaivihkaisesti tuotteista ja palveluista.  
Mainostamisen alkuaikoina oli ihmisiä, jotka kävelivät kadulla iso mainospahvi kaulasta riippuen, elävinä mainoksina esim. jollekin ravintolalle. Onko ammattimainen elämäjulkaiseminen siis ikäänkuin digiversio tästä, nykyaikaa?

Minähän olen elämäjulkaisija amatööritasolla, välillä kirjoja, välillä silkkaa elämää.
Hitto vie, jos olisin vähänkään ammattimaisempi, pyytäisin Fotografiskasta palkkion, kun kirjoitan ihaillen heidän näyttelystään ja Joutsen-firmalta myös pienet provikat päälläni olevan untuvatakin esittelystä. Hatun perhonen on Vanhan Ylioppilastalon joulumyyjäisistä, vetoketjuista tehty käsityö. Eihän käsityöläisiltä voi pyytää palkkiota mainostamisesta, ei voi. Heille mainostaisin ilmaiseksi. Huulipuna on Lumenen, siinähän on iso menestyvä firma. Varmaan maksaisivat, jos kertoisin, miten upealta tuntuu huulilla puna nimeltä Nordic Seduction.

Retkeilemme usein Ahvionkoskilla. 

Ahviolla on kaunista kaikkina vuodenaikoina. Minä otin viime käynnillämme kuvia sammalista ja mieheni kuvasi vesiaiheita.     

Tänään kävelimme Kymijoen rantaa.  Unto kuvasi linnun kodin, tässä vaiheessa vielä tyhjänä. 

Huomasin, että blogissani oli käyty hakusanalla "yrjö on päälä toivo on mennyt". Älähän nyt hyvä ihminen, aina on toivoa. Hyvää vapun jatkoa!