Miksi yhteinen katsomusopetus on tarpeen, ja miten Päivi Räsäsen tapaus ja mandariinisorsat liittyvät siihen

Mandariinisorsat Inkeroisten jokirannassa 27.3.2026
 Kuva Ume

Miksi yhteinen katsomusopetus kouluissa olisi tarpeen:

1. Siksi, että me emme puhuisi mitä sattuu vähemmistönä olevista ihmisistä, kummeksuisi ja väheksyisi heitä, vaan tuntisimme heidän uskontoaan, kulttuuriaan ja tapojaan.

On aivan eri asia käyttää opetuksessa termejä 'oma uskonto' ja 'vieraat uskonnot' korostaen niin ajankäytöllisesti kuin sisällöksellisestikin sitä omaa kuin lähteä siitä, että on viisi suurta maailmanuskontoa ja lukuisia pienempiä uskontoja ja muita elämänkatsomuksia ja ne kaikki ovat kiinnostavia.
Elämänkatsomustietoa (ET:tä) opettaneena näen, että tämän aineen opetussuunnitelma sopisi ihan sellaisenaan yhteiseksi oppiaineeksi, mutta tiedän, että jos Suomeen joskus tällainen oppiaine saadaan, niin sen sisällöstä tulee kova vääntö, jossa "omaa uskontoa" puolustetaan "harhaoppeja" vastaan vimmaisesti.

2. Nykyinen hajautettu katsomusaineiden järjestelmä on vaikea toteuttaa tasa-arvoisesti ja tasokkaasti. 
Laki vaatii järjestämään opetuksen, jos kunnassa on vähintään kolme samaan uskonnolliseen ryhmään kuuluvaa tai uskonnotonta lasta. Jos yksi heistä on ykkösluokkalainen ja kaksi muuta yhdeksäsluokkalaisia ja kaikki eri kouluissa etäällä toisistaan, niin missä heille pitäisi järjestää opetusta ja milloin. 
Isoissa kouluissa, jollaisessa itse opetin ET:tä, on helpompaa, kun voi pitää eri luokka-asteiden ja eri uskontoryhmien sekä ET:n tunnit yhtä aikaa, mutta ongelmana kaikkialla on löytää koulutettuja opettajia eri ryhmille. Opetushan ei saa/ei saisi olla uskonnon harjoittamista tai siihen johdattamista, vaan hyvän elämän opetusta, muun muassa.
Yhteinen opetus loisi yhteisyyttä eroihin tutustuttamalla ja yhteisiä arvoja löytämällä. 

Olen huomannut, että ihmisillä on tietynlainen sokeus oman ja aina lähellä olleen suhteen. Ajatellaan, että oman uskonnon erikoiset seremoniat ovat symbolisia, mutta itselle vieraan taikauskoa ja huvittavaa käyttäytymistä. Kysellään, mitä ideaa on siinä, että hindut vievät ruokaa jumalpatsaille, mutta ei tajuta, miten primitiiviseltä kristinuskon ehtoollisseremonia Jeesuksen lihan ja veren nauttimisineen tuntuu, kun sitä katsoo ulkopuolelta. 

Olen kohdannut myös sellaista loukkaavaa ajattelua, että uskonnottomien perheiden lapset jäisivät vaille moraalia, kun eivät ole siellä kirkon opetuksessa (kuinka paljon he sitä muka kirkolta saavat?) tai muitten uskonnollisten ryhmien ohjauksessa.
Tiedän, että kun ei viitata henkiolentoihin auktoriteetteina, suojelijoina ja anteeksiantajina, niin sitä vahvemmin lapsi oppii ottamaan vastuuta omista teoistaan.
Moraali ei ole uskonnon omaisuutta, se on ihmisyyttä. 

Kun kävin viime viikonloppuna kauppakeskuksessa ostoksilla, siellä oli tavallista enemmän islaminuskoisia ihmisiä, perheitä upeissa juhla-asuissaan. He viettivät paastokauden lopettavaa Eid-juhlaa ja kävivät syömässä ravintoloissa ja ostamassa uusia vaatteita ja lahjoja lapsille. Jos tämä juhla olisi tuttu asia, yhteisessä katsomusaineessa tutuksi tullut, me toivottaisimme heille hyvää Eidiä tuijottamisen sijaan. 
 
Kun toiset ihmiset nähdään jonain muina, ei ihan oikeina ihmisinä, niin heistä usein myös puhutaan alentuvasti.
Ja tästä pääsen tapaukseen Päivi Räsänen ja se mitä hän kirjoitteli taannoin homoseksuaaleista. Hän - lääkäri - sanoi homoseksuaalisuuden olevan "psykoseksuaalisen kehityksen häiriö" ja seksuaalisen kirjon ihmisten oikeuksia ajavan Pride-liikkeen ylpeilevän asiasta, joka on synti ja häpeä. 

Tätä toisten ihmisten tuomitsemista ja sen useampaan kertaan esiin tuomista hän on pitänyt oikeutenaan, koska uskoo näin. 
Entä missä on näiden ihmisten oikeus elää tasavertaisina ja arvostettuina rinnallasi, Päivi Räsänen?

Eri uskonnoilla on omia uskomuksiaan ja ihan käytännön elämänohjeitakin, jotka on kirjoitettu aivan toisenlaisiin oloihin ja toisenlaiseen tietämykseen maailmasta. Ei tuhansia vuosia sitten muistiin merkittyjä ja moneen kertaan muuntuneita, karsittuja ja lisättyjä, kielestä toiseen käännettyjä, toisenlaisen yhteisön tekstejä voi kyseenalaistamatta käyttää tämän päivän ohjenuorana. 

Räsänen on myös yhdistänyt homoseksuaalisuuden muihin paheksuttaviin asioihin ja letkautellut, että jos Pridea juhlitaan, niin pitäisikö juhlia myöskin rikoksia ja alkoholismia. 
Minut pysäyttää julmuudessaan tuo alkoholismin mainitseminen.
Alkoholismi ei ole kenenkään valinta, se on sairaus. Meillä oli sotien jälkeen traumatisoituneita miehiä ns. puliukkoja, joita ei nähty kärsivinä ihmisinä eikä addiktiota yrityksenä lääkitä traumaa vaan paheena. 
Claes Andersson, lääkäri hänkin kuten sinä Päivi Räsänen, perusti muutaman muun humanistisesti ajattelevan henkilön kanssa vuonna 1967 Marraskuuun liikkeen ajamaan parannuksia alkoholistien, asunnottomien ja muiden vähäosaisten elämään.
Myös Pride on vähemmistön asiaa ajava liike. Näyttää siltä, että sillä on edelleen paljon tehtävää.

Me saamme uskoa mihin haluamme tai olla uskomatta. Tärkeää on miettiä, lisääkö oma elämänkatsomus ymmärrystä ja yhdenvertaisuutta, onko se toisia ihmisiä syrjivää vai arvostavaa.
Syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella on laissa kielletty. Kyllä syrjimättömyyden pitää näkyä myös puheissa ja teoissa.

Palatakseni oppiaine-asiaan, ET:ssä käsitellään paljon vähemmistöjä, myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Ohjeena on, että aikuisten ihmisten välillä kaikki sellainen rakkaus on sopivaa, mikä sopii asianosaisille ja on yhdessä sovittu.

Alkukuvassani on meillä jo muutaman päivän välietapissa viihtyneet kaksi mandariinisorsaa. Kyseessä on luontokuvaaja Lassi Kujalan mukaan koiraspari. Koreat linnut on nähty kevätkiihkossaan soidinmenoissa ja parittelemassa.
Kävimme etsimässä näitä jo eilen, turhaan, mutta tänään mieheni meni uudelleen, ja siellähän ne olivat tepastelleet ihmisiä pelkäämättä.
Tällaista poikarakkautta, ei yhtään luonnotonta. 

💗
 

Hei, älkää viitsikö!

Helsingin Sanomien viime sunnuntain esseessä valtiotieteiden tohtori, sosiologian dosentti Linda Hart käsittelee sukupuolen käsitettä ja sen hämärtämisen mukanaan tuomia ongelmia.
"Haluan sanoa kaikille nuorille, erityisesti omaa sukupuoltaan moninaisesti ilmaiseville: kahdesta sukupuolesta puhuminen ei ole vihapuhetta."

Tämän päivän lehdessä sukupuolen ja seksuaalisuuden aiheita teoksissaan käsittelevä kuvataiteilija Susa Tyrniluoto arvostelee Hartin esseetä yksipuolisuudesta. Tyrniluodon mielestä mitään selkeitä rajoja ei ole, vaan jokaisen pitäisi voida itse määritellä oma sukupuolensa. 
"Sukupuoli on bimodaalinen ilmiö, joka ilmenee kaksijakoisena ainoastaan sukusolujen kohdalla."

Bimodaalinen ilmiö. Mutta eikö ne sukusolujen aikaansaamat kaksi huippua sitten ole merkittävästi jakava tekijä? Mikä muu jakaisi ihmisnisäkkäitä yhtä paljon kuin heidän sukusolunsa, jotka muovaavat heistä erilaisia sekä ulkonäöltään, monilta fyysisiltä ominaisuuksiltaan että psyykeltään?  

Tyrniluodon mielestä jaot heteroihin, homoihin ja lesboihin nojaavat liiaksi selkeään jaotteluun.
Entäs sitten transsukupuoliset? En tiedä ketään heistä, joka olisi halunnut itselleen jotain hämärää identiteettiä. He ovat juuri siihen kyllästyneitä, kokevat syntyneensä väärään sukupuoleen ja pyrkivät saamaan selkeästi sen oikean, ainakin ulkoisten tunnusmerkkien, vaatteiden yms. osalta, fyysisen minän toteuttaminen leikkauksineen ei aina ole niin helppoa, eivätkä kaikki sitä edes halua. 

Ääriliberalismi saa aikaan vain pahaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asioiden edistämisessä kuten kaikessa muussakin.
Katsokaa, mitä Amerikassa tapahtuu reagointina ääriliberalismin aikaansaamiin ilmiöihin! Uudet asetukset vievät kehitystä hurjasti taaksepäin. 
Ja nyt huomautan, että en puhu mistään kuplasta käsin, kaikkein vähiten äärioikeistolaisuuden kuplasta. Tuon ajatuksiani julki ajattelevana ja havainnoivana ihmisenä. 

Kun jotkut ääriliberalistit alkoivat väittää, että kouluissa sorretaan uskonnollisia vähemmistöjä ja alkoivat tehdä hölmöjä ehdotuksia koulujen käytänteisiin, niin sehän johti siihen, että nämä vähemmistöt alkoivat saada osakseen vihaa ja ennakkoluuloa riippumatta heidän omista asenteistaan. Monella muuta kuin kristinuskoa tunnustavalla ei ole mitään sitä vastaan, että heidän lapsensa näkevät miten Suomessa toteutetaan uskontoa.
Miettikää, olisitteko itse muualle muuttaneina kiinnostuneita kohdemaan perinteistä, myös uskonnollisista. Itse ainakin olisin ja olen ollut, vaikka en ole kovin pitkään muualla asunutkaan. 
Toimin työaikanani kymmenisen vuotta elämänkatsomustiedon opettajana ja pidän sitä ainetta erittäin hyvänä oppiaineena, jonka toivoisin myös olevan kaikkien yhteinen oppiaine.
Yhteinen eettinen oppiaine ei tietenkään tarkoittaisi sitä, että pitäisi sulkea silmänsä oman yhteiskunnan valtauskonnolta tai jopa vihata sitä tai että pitäisi nähdä kaikki nyt vähemmistössä olevat katsomukset enemmistöuskontoa parempina. 
Minusta kodit ja uskonnolliset yhteisöt vain sopivat paremmin oman uskonnon opettamiseen kuin kaikille yhteinen koululaitos.  

Lasten kasvatuksessa ääriliberalistinen näkökulma on korostanut lapsen vapautta valita ja päättää itseään koskevista asioista ikään kuin lapsi olisi yhtä kypsä kuin aikuinen. Hän ei ole. Lapsen rajoittaminen antaa hänelle turvaa ja varmuutta ja opettaa häntä tulemaan toimeen maailmassa. Ilman tukea monimutkaiseen maailmaan heitettynä lapsi pelkää ja oireilee.
Kouluissa, joissa ei ole selkeitä sääntöjä ja johtajuutta myös opettajat oireilevat, uupuvat ja vaihtavat alaa. 
 
Jätän tuon työotsikkoni vaihtamatta. Hei, älkää viitsikö! Tämä on niille, jotka itsetehostuksen vuoksi ryhtyvät ajamaan asioita, joista eivät edes tiedä mitään. 
Samoin niille, jotka liittyvät kuoroon, koska haluavat olla moderneja ja oikeassa kuplassa.
Entä jos kuuntelisi asiantuntijoita heidän väheksymisensä sijaan ja ajattelisi asioita omilla aivoillaan. Ei sillä väliä vaikka olisi yksin mielipiteineen tai vaikka tulkittaisiin väärin. Tärkeintä on, ettei kadota itseään.