Minun lyhyt historiani! Miten lyhyt? 123 sivua, joissa myös kuvia.
Pidän lyhyistä elämäkerroista. Suomessa lyhyen elämäkertakirjoittamisen taidon osaa mm. Claes Andersson, jonka tuokiokuvista koostuva kirja Jokainen sydämeni lyönti (2009) sisältää 175 sivua. Toinen hänen omasta elämästään ja havainnoistaan kertova kirja Oton elämä (2011) on hieman pitempi. Anderssonilla lyhyys on tyyliasia. Se on varmaan osittain tyyliasia myös kosmologi Hawkingilla. Kirjassa näkyy tiedemiehen tarkka ilmaisu sekä yhteys hänen suosittuun kirjaansa Ajan lyhyt historia, mutta suppeus johtuu hänellä myös kirjoittamisen vaikeudesta. Nykyisillä kehittyneillä laitteilla ALS-taudin rappeuttama 73-vuotias Hawking pystyy kirjoittamaan kolme sanaa minuutissa.
Stephen-poika elää kivaa lapsuutta eksentrisen perheensä kanssa. Hän pääsee matkustelemaan ja omaksuu akateemisen tiedeväen, intellektuellien arvoja.
Koulussa Stephen menestyy keskinkertaisesti, hutiloi eikä suhtaudu kovin vakavasti opintoihinsa. Silti luokkatoverit antavat hänelle lempinimen "Einstein", joten kyllä he hänessä jotain näkevät. Toisaalta 12-vuotiaat kaverit lyövät karkkipussista vetoa, ettei Stephenistä tulisi koskaan mitään.
Stephen aloittaa yliopisto-opintonsa Oxfordissa 17-vuotiaana. Vaikka useimmat opiskelijat ovat häntä vanhempia, asepalveluksensa suorittaneita nuoria miehiä, heitä kohdellaan asuntoloissa lapsina. Colleget ovat opiskelijoille loco parentis, sijaisvanhempia. Tytöt ja pojat opiskelevat eri rakennuksissa, ja tapaamiset ovat valvottuja. Moraalista pidetään tiukasti huolta. Tämä tilanne muuttuu vasta 60-luvun seksuaalisen vallankumouksen myötä, mutta silloin Stephen on jo valmistunut ja elää perhe-elämää.
Jos yliopisto kohtelee opiskelijoitaan lapsina, niin nämä myös käyttäytyvät sen mukaisesti. Suojatuissa oloissa elävät nuoret miehet pitävät opiskelua toisarvoisena ja keskittyvät hauskanpitoon. Kansikuvassa näkyy, miten venekerho juhlii. Tällaista pelleilyä "pojat" harrastivat opiskelun sijaan. Stephen Fry on myös kirjoittanut muistelmissaan samasta asennoitumisesta. Suhteiden luominen ja yhteiset harrastukset olivat vähintään yhtä tärkeitä kuin opinnot. Hawking kertoo, että vaivaton, luonnostaan tuleva lahjakkuus oli suotavaa, mutta pänttääminen leimasi tyypin tylsäksi.
Kaikki muuttuu, kun Stephen saa 21-vuotiaana Cambridgen jatko-opiskelijana kuulla sairastavansa parantumatonta tautia, joka veisi hänet todennäköisesti hautaan parin vuoden kuluttua.
Yksi seuraus sairastumisestani oli, että asenteeni muuttui täysin. Kun joutuu kohtaamaan mahdollisuuden, että kuolee nuorena, huomaa elämän olevan elämisen arvoista ja haluavansa tehdä paljon erilaisia asioita.
Paitsi elämän rajallisuuden tajuaminen Stephenin sai paiskimaan töitä myös tutustuminen Jane Wilde -nimiseen nuoreen opiskelijaan, jonka kanssa hän halusi perustaa perheen.
Opiskelu Cambridgessä jatkui professuurina syksyyn 2009 asti. Hawking ei ole pystynyt opetustyöhön, mistä hän löytää myös positiivista; eipä ole tarvinnut käyttää aikaa alkeiskursseihin. Hän on voinut omistautunut kokonaan teoreettiselle tutkimukselle, jota on tehnyt yhdessä muutaman kollegan kanssa. Monet Hawkingin teorioista ovat saaneet myöhemmin empiiristä vahvistusta, kuten hänen kuuluisa teoriansa mustista aukoista.
Tällä hetkellä Hawking on elänyt jo yli 50 vuotta vammautuneena. Hänellä on takanaan kaksi avioliittoa ja hän on kolmen menestyneen lapsen isä. Hän elää nykyään taloudenhoitajansa kanssa esteettömässä talossa, mutta on kokenut paljon hankalia aikoja kaksikerroksisessa asunnossa asumisen ja apuvälineiden alkeellisuuden vuoksi.
Sähköinen pyörätuoli ja moderni tietotekniikka ovat mahdollistaneet Hawkingille normaalin oloisen elämän. Hänellä on käytössä tietokoneohjelma Word Plus, jota hän ohjaa poskilihastensa liikkeillä silmälaseihin asennetun anturin avulla. Kun sanottava on valmis, kolme sanaa minuutissa -vauhdilla, hän voi tallentaa tai tulostaa sen tai lähettää puhesyntetisaattoriin. Tällä menetelmällä hän on kirjoittanut tieteellisiä artikkeleita ja seitsemän kirjaa sekä pitänyt luentoja ja yleisöesitelmiä. Aiemmin tulkit olivat apuna, kun Hawkingin puhe kävi yhä epäselvemmäksi. Puhekyvyn täydellinen menetys muutti tilanteen elämänmyönteisen tutkijan mielestä itse asiassa parempaan suuntaan. Huono puhe saa kuulostamaan kehitysvammaiselta, vaikka olisi maailmankuulu tiedemies. Hawking on mieltynyt syntetisaattorinsa ääneen ja pitää sitä jo omanaan.
Hawkingin kirja Brief History of Time (1988) sai alkunsa, kun hän halusi tienata rahaa tyttären koulumaksuihin. Kustantaja Bantam halusi kirjan, joka olisi kansantajuinen ja jota myytäisiin lentokentillä kuten aikakauslehtiä.
Kirja pysytteli New York Timesin bestseller-listalla 147 viikkoa ja London Timesin listalla 237 viikkoa. Siitä on tullut kulttikirja, jota on käännetty 40 kielelle ja myyty yli 10 miljoonaa kappaletta.
Hawking miettii kirjan suosion syytä. Hän myöntää, että se johtuu osittain hänen vammaisuudestaan, varsinkin kun Bantam käytti kansikuvana valokuvaa, jossa hän on erittäin surkean näköinen. Hän toivoo kuitenkin, että ainakin osa kirjan ostaneista olisi myös lukenut sen.
Hawking on menestyskirjan jälkeen kirjoittanut muitakin tiedettä havainnollistavia kirjoja ja George-lastenkirjasarjan yhdessä tyttärensä Lucyn kanssa.
Omelämäkerrallisen aineksen ohessa Minun lyhyt historiani sisältää lukuja nimeltä Gravitaatioaaltoja, Alkuräjähdys, Mustat aukot, Imaginääriaika ja Reunattomuus. En hypännyt niitä yli. Olin jopa ymmärtävinäni, mistä on kyse. Hawking taitaa osata popularisoinnin.
Pidän tässä kirjassa erityisesti siitä, että Hawking sanoo selkeästi, että hän on paljon muuta kuin sairautensa, että hänellä on ollut hyvä elämä. Hän on valittamisen sijaan keskittynyt tekemään sitä, mikä on ollut mahdollista ja sanoo onnistuneensa tekemään suurimman osan haluamistaan asioista. Hän on matkustellut laajalti ja on aina valmis hauskanpitoon.
Nuori mies, jonka ennustettiin elävän 23-vuotiaaksi ja joka on ollut muutaman kerran lähellä kuolemaa, on nyt 73 ja toteaa:
On ollut upeaa olla elossa ja tehdä teoreettisen fysiikan tutkimusta. Olen iloinen, jos olen pystynyt edistämään ymmärrystämme maailmankaikkeudesta.
Katsoin jokin aika sitten Hawkingin elämästä tehdyn tuoreen elokuvan Kaiken teoria. Siinä on hyvin samanoloinen velikulta kuin kirjassa. Ainoa mitä elokuvassa jäin kaipaamaan, oli se, että lopussa olisivat esiintyneet edes valokuvina elokuvan päähenkilöt Stephen ja Jane.
Joissakin elämäkertaelokuvissa on ollut tällainen loppuyllätys, ja se on toiminut hienosti, esimerkkinä ranskalainen Koskemattomat, jonka lopussa nähdään valokuvassa tosielämän Philippe ja Driss, ja katsoja jää istumaan liikuttuneena kokiessaan fiktion muuttuvan faktaksi!
