Listasin aiemmissa kirjoituksissani lomareissun ilonaiheitani ja unohdin yhden muun ohessa saamani: kuntokuurin ja fyysisen hyvinvoinnin.
Me emme ole vuokranneet autoa, vaan liikumme jalan ja busseilla. Lähes joka päivä tulee kävellyksi 8 - 9 kilometriä, josta osa ylämäki- ja porraskävelyä.
Oli tarkoitus lähteä myös patikkapoluille, mutta se saattaa jäädä. On sittenkin hauskempi liikkua kaupungeissa ihmisten joukossa kuin vuoren rinteiden autiudessa.
Vedessä uiskentelu (vaikkakin altaassa eikä meressä tällä kertaa) ja ulkona olo, aurinko... kaikki tämä saa minut niin onnelliseksi.
Kun olen ollut viikon verran jossain lämpimässä maassa ja meri-ilmastossa niin alan voida monella tavalla hyvin, jopa kynteni vahvistuvat. Pidän myös pimeistä öistä. Suomen valoisat kesäyöt ovat minulle vain harmi. Pimentävät verhot ovat paljon rumempia kuin muut, mutta niitä hankin makuuhuoneisiin, koska minusta on luonnotonta nukkua valossa.
 |
| Kuva: Ume |
Kirjoitin edellä, etten oikein ymmärrä katolisia pääsiäiskulkueita. No, nyt ymmärrän, kun olen katsonut niitä lisää. Nehän ovat sama kuin meidän vanhojen kirkkojen seinäkuvat Raamatun kertomuksista. Lukutaidottomille ihmisille on esitetty pääsiäisviikon tarina pyhimyshahmojen avulla. Joka päivä tarinaan tulee lisää sisältöä. Ensin kulkueen lähtö kesti puoli tuntia, parin päivän päästä jo tunnin, kun hahmoja oli lisätty. Jeesuksen jälkeen kannetaan aina surevan Marian hahmoa.
Ryhmä lapsia kulkueessa puettuina vaaleaan syreeninlilaan, pojilla pienet herrasmiehen puvut ja tytöillä sifonkimekot, jopa maskit samaa sävyä, valtava määrä tuoreita kukkia, orkesterilla eri päivinä erilaiset asut...
Nykyään kulkueet ovat tietenkin perinnettä, eräänlaisia näytelmiä. Hartautta en ole itse kokenut enkä huomannut kenenkään kasvoilla, en kulkueeseen osallistuvien enkä sitä seuraavien.
Menimme kulkueen jälkeen kirkkoon. Joku rukoili siellä pää painuksissa samalla kun turistit kulkivat kuvaamassa yksityiskohtia ja istuivat kirkon penkeissä tutkimassa kuvasaalistaan.
Matkailu on Kanariansaarille tärkeä elinkeino ja pyhän sekä maallisen sekoitus ei ole näyttänyt häiritsevän ketään.
Minua kyllä suututti muutamien turistien itsekäs käytös. Yksi japanilainen ukkeli seisoi sivuttain kulkueen laidalla, osittain jopa esteenä, peittäen näkymän kaikilta takanaan ja sivullaan seisovilta, kädet koko ajan leveällä ylhäällä videoimassa. Toinen röyhkimys sähläsi kulkueen joukossa kuvatakseen lapsia läheltä. Lapsilla oli tarkat askelmerkit, eihän sinne nyt olisi saanut mennä juoksentelemaan.
Kävimme Pisaverden kenkäkaupassa La Lagunan kaupungissa. Tehdas on pohjoisempana pikku kaupungissa, jonka nimen unohdin. Kengät ovat käsin tehtyjä, osa banaanikuidusta. Hyllyillä oli käyttökenkiä ja esiintymiskenkiä - vai mitä sanotte kengistä, joissa on joka taholle sojottavat pitkät piikit tai joiden perässä kulkee pörheä pinkki pallo, eivät ihan arkitallaamiseen tarkoitettuja. Kaupassa oli myös kivoja aamutossuja, sööttejä kenkiä vauvoille ja mitä mielikuvituksellisimpia laukkuja.
(San Cristóbal de) La lagunan kaupunkia ei turhaan kuvata Teneriffan kauneimmaksi kaupungiksi. Katuja reunustavat mitä komeimmat talot viehättävine pationeen. Ne ovat aikoinaan olleet yksityiskoteja ja ovat nyt museoita ja virastoja.
 |
| Kuva: Ume Punaiset parvekkeilta riippuvat kankaat liittyvät pääsiäiseen. |
Kävimme syömässä ravintolassa Bodegón Viana, jonka tiesimme olevan paikallisten suosiossa. Olimme paikan hiljaisimmat tyypit. Kaikki muut puhua pulputtivat todella kovaa. Suomessa ei ole sellaista äänitasoa ikinä missään, paitsi urheilukatsomoissa. Perheet ruokailivat yhdessä ja kävivät kesken syönnin tuttavien pöydissä maistamassa millaista siellä oli tilattu. Annokset olivat jättikokoisia.Tarjoilu tapahtui melkein juosten. Tykkäsin. Löysin tämän ravintolan Lonely Planetin taskuoppaasta, jossa sanottiin, että vuonna 1976 perustetussa ravintolassa ei ole tapahtunut paljon muutoksia sisustuksessa eikä ruuassa. Siltä se tuntuikin, ihan kuin olisi siirtynyt ajassa taaksepäin.
Tässä ravintolassa oli vielä oikeat ruokalistatkin. Monessa paikassa ne on korvattu korona-aikana QR-koodeilla, joilla toimivat myös opastukset museoissa ja muissa nähtävyyksissä. Oma puhelin toimii kätevästi kaikessa.
Atlantin aallot lyövät rantaan raikkaan turkooseina ja puhtaina.
Viivymme täällä vielä viikon.
Kuva: Ume
 |
| Kuva: Ume |
18.4.
Lisäsin vielä katukuvan La Lagunan retkeltämme ja pari surffarikuvaa, jotka mieheni otti patikointireissullaan kalastusmuseoon päivällä, kun ei jaksanut olla koko päivää altaalla lukemassa kuten minä. No, tietty pidin lounastauon ja joimme kahvit siinä allasravintolassa, mies piipahteli, mutta meikä viihtyi muutoin siinä altaan reunalla klo 11 - 19. Ah ihanaa!
Noita kuvia katsoessa tulee mieleen, että kannattaisi minunkin ottaa opastus kuvaamisessa vastaan ja opetella paremmin kuvankäsittelytaitoja. Umen kuvat ovat niin paljon parempia, vaikka onkin käytössä vain läppäri heikompine mahdollisuuksineen.
