Nobelkirjailija Toni Morrison on USA:n mustien elämästä kertovan romaanituotantonsa ohella tehnyt tasokkaita lastenkirjoja yhdessä poikansa Slade Morrisonin kanssa.
Kirjassa The Book of Mean People (2002) on myös erinomaisen kertova kuvitus, kiitos kuvittaja Pascal Lemaîtren.
Kirja pahoista ihmisistä kertoo ensin, millaisia pahat ovat. Jotkut heistä ovat isoja ja jotkut pieniä. Jotkut hymyilevät tehdessään pahaa, useimmat rypistelevät naamaansa tai huutavat, mutta monet pahimmista kuiskivat.
Pahuuden tunnusmerkkien kuvaamisen jälkeen kirja esittelee pikku pupun pahat ihmiset.
Isovanhemmat ovat hämmentäviä.
My grandparents are mean. My grandmother tells me to sit down. My grandfather tells me to sit up.HOW can I sit DOWN and UP at the same time?
Äiti on paha huutaessaan omiin tekemisiinsä uponneelle pupuselle.
Isoveli on paha, kun ei anna pupun yhtään joustaa säännöistä sakkipelissä.
Opettaja on paha, kun vaatii kirjaimia pysymään viivojen välissä.
Paha babysitteri huutaa kiirehtimään:"Hurry up. You are wasting time!" Ja pupu ihmettelee, miten aikaa voi hukata silloin kun sitä käyttää, unelmointiin.
Tästä osuudesta tulee mieleen, miten lapsille pitää selittää asiat kunnolla, koska kaikki - aivan kaikki - on heille uutta. Monesti lasten kysymyksille nauretaan, mutta ne ovat hyviä kysymyksiä. Samoja kysymyksiä pitäisi aikuistenkin kysyä.
How can I waste time if I use it?
Seuraavaksi pupu päättelee, että isot pienenevät, kun ovat pahoja ja pienet eivät yhtään suurene pahuuden töissä. Hekin pienenevät.
Lopuksi pupu päättää, että niin paljon kuin nuo samalla kertaa otsaansa rypistelevät ja hymyilevät isot häntä pelottavatkin, niin hän ei välitä, vaan hymyilee ja pinkoo omille hauskoille poluilleen.
Suloinen kirja. Yksinkertainen noin äkkiä ajatellen, ja rohkaiseva, kuten lastenkirjan pitää ollakin. Mutta tällä kirjalla on myös syvempi taso.
Mitä pahuus on?
Me aikuiset lukijat tiedämme, että nämä pupun kokemat vääryydet eivät ole pahimpia vääryyksiä. Pitäisikö lasta kirjaa lukiessa, iästä riippuen tietenkin, varoittaa pahemmasta.
Miten varoittaa lasta pedofiileistä?
Kuka lukisi tämän kirjan niille lapsille, jotka kärsivät kotiväkivallasta ja luulevat, että heidän kokemansa on normaalia?
Lapsihan kärsii mitä vain, koska ei tiedä, mitä muuta voisi olla? Lapsi voi luulla, että isän, äidin tai muun läheisen kuuluu tehdä hänen kanssaan jotain, minkä tämä sanoo olevan salaisuus ja mikä tekee kipeää. Ei hänellä ole sille asialle sanaa seksuaalinen hyväksikäyttö.
Äskettäin HS:ssa oli artikkeli lasten kurittamisesta (23.5. Jenni Virtanen, Lapset eivät opi tottelemaan luunapeilla). Euroopassa on vielä muutama maa, joissa on laillista läpsäytellä ja tukistella lasta ja kopauttaa hänelle otsaan kipeitä luunappeja. Tällaista lapsen häpäisemistä tapahtuu noissa maissa julkisilla paikoilla. Ai missähän takapajuisissa maissa tällaista vielä tapahtuu? Vastaus: Ranskassa, Italiassa ja Britanniassa.
Lasten ruumiillinen kuritus kiellettiin ensimmäisenä Ruotsissa 1979 ja Suomessa 1984. Eihän tämä tietenkään sitä tarkoita, että ennen vuotta 1984 kaikki olisivat hakanneet lapsiaan meillä tai nyt hakkaisivat Ranskassa. Minä en ole lyönyt lapsiani, jotka kaikki ovat syntyneet ennen tuota vuotta, eikä minua ole lyöty lapsena 50-luvulla, mikä ikätovereista kuulostaa oudolta. Tiesin silti hyvin, mikä on "Koivuniemen herra". Se on itse haettu vitsa, siis kidutusväline, jolla monet vanhemmat hakkasivat lapsiaan paljaalle pyllylle, jonka jälkeen lapsen piti pyytää anteeksi pahantekijältään. Joissain perheissä vitsaa säilytettiin oven päällä, niin ettei ihan joka kerta tarvinnut hakea uutta.
Näin uusia ovat lapsen ihmisoikeudet.
HS:n artikkelissa ranskalaisisä kertoo, miten joutui nöyryyttävään tilanteeseen lomamatkalla Espanjassa, kun oli läpsinyt poikaansa leikkikentällä ja joku nuori nainen oli soittanut paikalle poliisit. Miten monesti lapsi oli mahtanut jo tätä ennen joutua nöyryttävään tilanteeseen! Isä sanoo kaiken lisäksi edelleen läpsivänsä lastaan, koska se on hänellä "spontaani reaktio".
Ranskassa ei haluta lakien kontrolloivan yksityiselämää. Siellä ollaan myös ylpeitä tottelevista lapsista. Tottelevista - millä hinnalla? Ja mitä muuta siellä yksityisyydessä tapahtuu?
Hankin tämän kirjan käytettynä nettikauppa Amazonin kautta. Kirjan alussa on suloinen amerikkalaisella kaartuvalla isolenkkisellä kaunolla kirjoitettu omistuskirjoitus Grandma Springeriltä Reillylle vuonna 2004. Mummi toivottaa hyvää syntymäpäivää ja toivoo, että Reilly rakastaisi aina elämässään lukemista.
Minäpäs pistän pienen viestin Grandma Springerille:
Grandma Springer, if you happen to see this, I'd like You to know that even though Reilly has given the book away it is in good hands. I love this book and will read it to my grandchildren.
