Markku Heikkilä, Jussi Halla-aho - Elämäkerta

 

Markku Heikkilän kirja Jussi Halla-aho - Elämäkerta (2025) on syntynyt Halla-aholle sähköpostitse tehdyin haastatteluin. Heikkilä on haastatellut kirjaa varten myös Halla-ahon perheenjäseniä, työtovereita ja ystäviä sekä tutkinut nettiä, lehtiartikkeleita ja perussuomalaisista kirjoitettuja kirjoja.
Heikkilä kiittelee Halla-ahon perusteellisia ja hiottuja sähköpostivastauksia, joita hän on voinut käyttää kirjassa sellaisenaan, ei tulkiten, kuten usein toisen henkilön kirjoittamissa elämäkerroissa tehdään.

Minulle jäi kirjasta päällimmäiseksi mieleeni kaksi aihetta: maahanmuuttovastaisuus, koska se jyrkkyydessään tuottaa itselleni kummastusta ja se, miten Halla-aho on löytänyt oman psyykensä asperger-piirteet, joiden vuoksi hän on kuormittunut johtotehtävissä ja viihtynyt parhaiten, kun on saanut tutkia vieraita kieliä.
Kolmas asia, johon kiinnitin kirjassa huomiota on voimakas puolustusasenne ja jopa hyökkäävä asenne mediaa vastaan.

- Aina kun olen menestynyt vaaleissa tai minut on valittu johonkin tehtävään, kuten puolueen puheenjohtajaksi, ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajaksi tai eduskunnan puhemieheksi, sama lista 20 vuoden takaisista Scriptan kauheuksista kaivetaan esiin. Pöyristyneissä kolumneissa ja pääkirjoituksissa jyristään, että "Halla-ahon kirjoituksista ei enää voi vaieta" ja Halla-aho ei enää voi paeta vastuutaan". Myrsky pyörii muutaman päivän ajan, kunnes toimittajat toteavat, että en tälläkään kertaa aio pyytää anteeksi, irtisanoutua, erota enkä jäädä sairauslomalle, ja sitten on taas hiljaisempaa, kunnes minut seuraavan kerran valitaan johonkin tehtävään, jolloin sama rituaali toistuu täsmälleen samanlaisena. 

Scripta - kirjoituksia uppoavasta lännestä on Halla-ahon blogi, jossa hän on kirjoittanut yhteiskunnallisia huomioitaan ja varsinkin maahanmuutosta erittäin sarkastiseen tyyliin. Blogin kommenttiosassa, vieraskirjassa, keskustelijat, mm. eräs nimimerkki riikka (Riikka Purra) jatkoivat samalla tyylillä ja toisiaan vinolla huumorilla inspiroiden. Myöhemmin vieraskirjasta kehittyi pelkästään maahanmuuttovastaisuuteen keskittyvä Hommaforum.
Kun joidenkin Scripta-kirjoitusten ja kommenttien tyylistä on pöyristytty, niin Halla-aho on koko ajan vedonnut kontekstiin ja siihen, miten ilkeät toimittajat ja toinen vihollinen, vihervasemmisto, ovat irrottaneet asioita siitä kontekstista.
Mutta, mutta... ei kai missään julkisella alustalla saa kirjoittaa ja kommentoida mitä tahansa ja sitten selittää, että täällä saa kirjoittaa tällaista, tämä on se konteksti.

Olen lukenut tätä kirjoitustani varten Scriptan kirjoituksia, niitä on 401 kappaletta vuodesta 2003 (ensimmäiset kirjoitukset omilta kotisivuilta blogiin siirrettyjä) vuoteen 2019. Vieraskirja on kadonnut vuonna 2019. Kadonnut?

Miksi ei voi pyytää anteeksi? 
- Anteeksipyyntövaatimusten takana ei ole halu käsitellä asiaa loppuun vaan nöyryyttää. Anteeksipyynnön jälkeen hyökkäys jatkuu entisellä raivolla, ja sen jälkeen alkaa pilkka ja ilkkuminen siitä, että kohde ei pysynyt lujana vaan nöyrtyi paineen edessä.

Jussi Halla-aho, kokeilisit!
Tässä on nyt sellainen väärä ajattelu, että se anteeksipyyntö kohdistuisi medialle ja poliittisille vastustajille. Ei se heille olisi, vaan heille ketä te, sinä arvoisa eduskunnan puhemies ja Vieraskirjassasi kuumenneet kommentoijat, olette nimitelleet ja jopa uhanneet väkivallalla. Viistolla tyylillä, sarkastisesti, minkä toteat olleen yleistä maahanmuuttokriitikoilla ympäri maailmaa.
Yleistä, niin - ja väärin. Eihän yleinen ole suinkaan aina oikein.
Ei toisia, eläviä ihmisiä ja ihmisryhmiä saa käyttää oman pelleilynsä välineinä. Sitä on historiassa nähty, ja se on aina tuomittu.
Underground-meininkiä, toteaa vaimosi Hilla maahanmuuttokeskustelusta, jota kuitenkin piti niin pahana, että oli ollut aikeissa lopettaa suhteen.  
Olen melko varma, että kunnollinen, katuva anteeksipyyntö loukatuille henkilöille ja ryhmille heti kirjoitusten paljastuttua olisi lopettanut siitä muistuttamisen, eikä se vieläkään myöhäistä olisi.
Se autismikirjon piirteisiin kuuluva taipumattomuusko estää niin normaalin ja luonnollisen asian kuin anteeksipyyntö?

Sisaren ex-mies kertoo yllättyneensä Jussin kansallismielisestä heräämisestä ja kokeneensa, että tämä ei hänestä oikein sopinut siihen porukkaan.
Olen joskus mielessäni salaa miettinyt - tosin en ole Jussilta hänen kipakan luonteensa tuntien tohtinut kysyä  - että vedättikö hän tietoisesti saadakseen kannattajikseen itseään tyhmempää porukkaa, Olli virnuilee.

Halla-aho työskenteli eräässä vaiheessa opiskeluaikanaan Kiovassa viisumivirkailijana. Hän on nähnyt erilaisuutta, joten hänen muukalaisvihansa ei voi johtua tietämättömyydestä ja siitä, että ei olisi tutustunut mihinkään vieraaseen. En ymmärrä sitä. 

Noin puolet hyvin kirjoitetusta yli 400-sivuisesta tietokirjasta on Halla-ahon poliittisen uran tarkastelua. Tapahtumat ovat tuttuja, mutta pidän kiinnostavana taustojen selvittelyä. 

"Embargo poistuu" on erään kirjan luvun nimi. Siinä Halla-aho paljastaa, miksi hän luopui tavoittelemasta perussuomalaisten puheenjohtajuutta kesällä 2021, vaikka olisi tullut hyvin todennäköisesti valituksi. Hän kirjoitti luopumisen syistään tiedotteen, jolla oli kymmenen vuoden julkaisukielto, embargo. Tässä kirjassa tiedotteen sisältö julkaistaan, kuusi vuotta etuajassa.
Syyt ovat sekä poliittisia että henkilökohtaisia.
Halla-aho on ollut yleensäkin sitä mieltä, että puolueen puheenjohtajien kaudet pitää rajata eikä saa synnyttää "kekkossyndroomaa". Hän tiesi, että jos puolue lähtee hallitukseen, niin kuka tahansa muu puheenjohtajana olisi kokoomukselle helpommin hyväksyttävä kuin hän. 
Henkilökohtaiset syyt painoivat päätöksessä aivan yhtä paljon. Halla-aho oli kärsinyt jo muutaman vuoden pahaa unettomuutta ja stressiä, koska hänellä oli avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi ja mieltä jäyti pelko siitä, että lapsen äiti tuo ikävällä tavalla asian julki. Unettomuus ja stressi johtivat masennukseen ja pessimistisiin ajatuksiin. Halla-aho koki, ettei oma työ maahanmuuton ongelmien ratkaisemiseksi tuottanut tulosta eikä hän halunnut tehdä politiikkaa vain pysyäkseen virassa. Hän ei voinut puhua puolueväelle toivottomuudestaan, mutta selvisi tilanteesta kertomalla syiden paljastuvan 21.6.2031.    

Halla-aho törmäsi sanaan 'asperger' vasta kun eräs sukulaisista sai diagnoosin oireyhtymästä. Hän käsittelee asiaa kirjassa paljon, mutta ei halua, että oma identiteetti määriteltäisiin nepsy-kirjon kautta. 
Tutustuin asiaan yleisestä mielenkiinnosta ja tajusin yllätyksekseni ja vähän järkytykseksenikin, että oireluettelo oli tyhjentävä kuvaus minusta ja niistä ominaisuuksistani, jotka olivat lapsesta lähtien tehneet monista asioista minulle vaikeampia ja monimutkaisempia kuin muille ihmisille.

Yksi asia, missä Halla-aho on saanut laajasti hyväksyntää, on Ukrainan tukeminen. 
Useissa äärioikeistolaisissa puolueissa Euroopassa on vahvaa Venäjä-mielisyyttä, Suomessa ei. Salaliittoteoriat eivät meillä myöskään ole yleisiä, johtuneeko hyvästä peruskoulusta. (Tämä omaa mietintääni, ei kirjassa)

Heikkilän ja Halla-ahon yhteistyö on synnyttänyt tasokkaan auktorisoidun elämäkerran.
Pidän houkuttelevista lukujen nimistä (Tuskainen gladiaattori, uhkaava välirikko, Sabatonia ja villasukkia, Menninkäiset koolla), teksti on houkuttavaa ja käsiteltävät aiheet monipuolisia.
Useissa lehtijutuissa on ihmetelty, miten avoimesti Halla-aho on puhunut elämästään. En ole lukenut monia poliittisia elämäkertoja, mutta ehkä ne sitten ovat enimmäkseen pelkästään politiikkaan keskittyviä ja tylsempiä. Tämä on normaali elämäkerta. 
Halla-aho on hyvä kirjoittaja. Kirjan loppusanat ovat hänen kirjoittamansa ja ne ovat kuin lyhyt novelli elämästä selviämisestä.

Ihailen Claire Keeganin loistavaa proosaa ja hämmästelen erästä presidenttiyttä

Luin kaksi kolmesta jouluna itselleni antamistani Claire Keeganin novellikirjoista. 

Irlantilaista Keegania pidetään yhtenä parhaista nykykertojista, mielestäni ansaitusti.
Kaikki hänen teoksensa ovat lyhyitä, myös ne kaksi suomennettua teosta, jotka on julkaistu romaaneina, Nämä pienet asiat (These Small Things) ja Kasvatti (Foster). 

Arvostan sitä, että tänä tiiliskiviromaanien aikana joku "tyytyy" kirjoittamaan novelleja ja pienoisromaaneja. Keeganin lyhytproosassa sen mitasta riippumatta on kokonainen maailma ja iso kertomus.
Mikä taito luoda niin vähin sanoin sellaista, mikä jää lukijan mieleen. Pysyvästi, ainakin minulla (ellen dementoidu).
Ei ihme, että Keeganin teosten pohjalta on tehty myös onnistuneita elokuvia. 

So Late in the Day kertoo erään Cathalin päivästä, joka näyttää aluksi tavalliselta, pitkästyttävältä perjantailta toimistotöissä Dublinissa. Bussimatkalla asuntoonsa ja pitkin iltaa Cathalin ajatukset askartelevat Sabinessa, jonka hän oli tavannut vuosi sitten ja tilanteissa, joissa Sabine oli ollut häneen tyytymätön. Myös lapsuuden ympäristöstä vilahtaa Cathanin mielessä asioita, joilla lukija ymmärtää olevan yhteyttä miehen käyttäytymiseen aikuisena. Olisin halunnut mennä neuvomaan, älä hyvä mies noin.
Tekstissä on lukijalle pieniä vinkkejä ja kysymyksiä, joiden merkityksen ymmärtää vasta lopussa, jolloin myös selviää, mikä päivä tämä perjantai on.
Keeganin luomat hahmot eivät ole aina rakastettavia, mutta hän on aina heidän puolellaan ja ymmärtää, mistä tietty käytösmalli johtuu.

Kun aloitin lukemisen, niin mietin ensin kriittisesti, miksi näin lyhyt teksti, 47 sivua, julkaistaan omana kirjanaan eikä novellikokoelman osana. Tarinan loppua lähestyessäni tunsin, että näin sen pitikin olla.  
Keeganin metodina on realistisesti kerrottu tarina, jossa on pinnan alla paljon merkityksiä ja tunteita. Jokainen sana tuntuu tarkasti valitulta.
Nykyään on muodikasta kirjoittaa tyylillä, jossa kertoja haparoi ja eksyy pohdinnoissaan sinne ja tänne, Keegan hallitsee tarinansa, lukija voi luottaa häneen.
Kirjan takakanteen on  painettu osia arvosteluista. Eräässä niistä Keegania verrataan Tšehoviin. 

The Forester's Daughter, kertoo erään perheen elämästä syvällä Irlannin maaseudulla. Tässäkin tarinassa miehen ja vaimon suhde on ongelmallinen. Vaimo on tyytymätön karkeaan, yksinkertaiseen mieheensä, sama asetelma kuin Robert James Wallerin romaanissa The Bridges of Madison County, Hiljaiset sillat, josta Clint Eastwood on ohjannut koskettavan draamaelokuvan.
Martha pohtii jo lähtöäkin, mutta miten käy. 

Agholwen tilalla on salaisuus, joka uhkaa paljastua. Paineet kasautuvat, ja lopuksi on vaikea löytää syyllistä. 

Deegan, the forester, is not the type of man to remember his children's birthdays, least likely that of his youngest, who bears a strong, witch-like resemblance to her mother. If occasional doubts about his daughter cross his mind he does not dwell on them for, in fairness, Deegan has little time to dwell on things. In Agholwe there are three teenagers, the milking and the mortagage.

(Metsänvartija Deegan ei ole niitä miehiä, jotka muistavat lastensa syntymäpäivät, varsinkaan nuorimmaisensa, joka muistuttaa noitamaisella tavalla äitiään. Jos hänen mieleensä sattuu nousemaan epäilyä tyttärensä suhteen hän ei jää sitä märehtimään, koska Deeganilla ei todellakaan ole moiseen aikaa. Agholwessa on huolehdittava kolmesta teini-ikäisestä, lypsyhommista ja talolainasta.)

The Forrester's Daughter näkyy olevan myös yksi seitsemästä novellista kokoelmassa Walk the Blue Fields eli tulin ostaneeksi tämän kirjasen turhaan.
Ei se mitään. Kirjaostos ei ikinä ole turha, ja kansihan on tässä kirjassa suloinen, varsinkin kun siinä ei ole mainoslauseita.

Viimeaikaiset poliittiset tapahtumat saivat minut poimimaan kirjahyllystäni muutama vuosi sitten joululahjaksi saamani kahden toimittajan kirjoittaman kirjan presidentti Donald Trumpin ensimmäisen kauden omituisuuksista. Tällä toisella kaudellahan ne ovat moninkertaistuneet.

Kun Trumpin ensimmäinen vuosi presidenttinä alkoi olla lopuillaan vuoden 2018 tammikuussa maassa nousi keskustelua hänen kyvykkyydestään virkaansa. Aamuyön tunteina Trump twiittasi: "I went from VERY successful businessman to top T.V. Star to President of the United States (on my first try). I think that would qualify as not smart, but genius... and a very stable genius at that!" (Etenin ERITTÄIN menestyneestä liikemiehestä huippu-TV-tähteyden kautta USA:n presidentiksi (ensiyrittämällä). Eikös tämä osoita, että kyseessä on ei vain fiksu vaan nero tyyppi... ja kaiken lisäksi hyvin vakaa nero!)
Tämän jälkeen hän toisti määritelmäänsä muutamaan kertaan twiiteissä, esim. heinäkuussa 2019 osana runsasta twiittirypästään: "What you have now, so great looking and smart, a true Stable Genius."
Mitä me olisimme ajatelleet, jos samaan aikaan Suomessa presidentin virkaa hoitanut Sauli Niinistö olisi esitellyt itsensä: "Tässä teillä todella vakaa nero, niin hyvännäköinen ja fiksu!" Myöhemmin Trump käänsi asia niin, että jotkut muut ovat määritelleet hänet vakaaksi neroksi. 

Kolmen aiemman presidentin hallinnossa työskennellyt Peter Wehner oli  ensimmäisiä republikaaneja, joka kyseenalaisti Trumpin kyvyn toimia presidenttinä. Hän sanoi keväällä 2019, että kyseessä on transgressiivinen persoonallisuus, joka nauttii hyökkäämisestä ja hajottamisesta, kokee instituutiot vihollisinaan eikä kunnioita toisten rajoja. 
Jo pari vuotta ennen Wehneriä heti Trumpin toimikauden alussa suomalainen yli kolmekymmentä vuotta ihmisten psyykeä työssään tarkkaillut Claes Andersson määritteli Ylen De äldres råd -ohjelmassa Trumpin käytöstä sellaisen ihmisen käytökseksi, jolla on sekä narsistinen että psykopaattinen luonnehäiriö.

Narsisti on täynnä itseään eikä omaa empatiakykyä. Psykopaatti toteuttaa ideoitaan ilman itsetarkastelua ja syyllisyyttä. Näiden kahden piirteen yhdistyminen ei ole Anderssonin kokemuksen mukaan mitenkään epätavallista.

"Kun narsistinen psykopaatti saa valtaa, hän satuttaa ihmisiä ymmärtämättä asiaa. Ja jos hän ymmärtäisi sen, hän ei välittäisi, koska hän itse ei kärsisi."

Meitä ihmisiä on monenlaisia ja kaikilla on ihmisarvo. Lähes kaikilla on myös jossain elämänsä vaiheessa mielenterveyden ongelmia, eivätkä monet niistä haittaa missään työssä, ovat joskus jopa eduksi - mutta, hei amerikkalaiset, onko viisasta valita presidentiksi narsistisia ja psykopaattisia piirteitä osoittava henkilö? Toistamiseen!
No, tätä ei varmaan kukaan lukutaitoinen usalainen lue ja tiedän, että Trumpin kannatus on ollut suurinta siellä missä lukutaito on heikointa.
Kunhan selvittelin mieltäni. 

Moraalin portailla

 

Kyltti Right to Live -mielenilmauksesta 
Kouvolassa vuonna 2017

Viime aikoina on uuden hallituksemme useammalta ministeriltä sekä eduskunnan puhemieheltä tullut ilmi niin hirveitä asenteita, että olen suorastaan kauhuissani. Nämä puheet ja kirjoitukset eivät sovi sivistysvaltion johdossa oleville, eivätkä ne kerro totuutta Suomesta. Osatotuuden kyllä, valitettavasti. 

Eduskunnan puhemies joutuu mahdollisesti kokoamaan eduskunnan kesken kesätauon äänestämään joidenkin ministereiden luottamuksesta. Yksihän on jo vaihdettu, mutta veikö vaihto parempaan?
Pääministeri kiirehti vakuuttelemaan hallituksen puhtautta ja rasistisesta viestinnästä viimeksi kiinnijäänyt pahoitteli sanavalintojaan valikoidusti (vain sanavalintoja, ei lupausta muutoksesta asenteissa ja tavoitteissa). Kaiken lisäksi eduskunnan puhemies, jonka pitäisi pysyä neutraalina, virnistelee rasistisen viestinnän tuomitseville tulkiten heidän olevan psykoosin kalatsiessa tilassa.
Kyllä psykoosi on aivan muuta kuin suoraselkäisyys moraalisissa kysymyksissä. Aivan muuta!

Eino Huotari- Annukka Kavanne; Elämänkatsomustieto 8. 

Vuonna 1987 julkaistussa elämänkatsomustiedon kirjassa, josta nykyään on uudempi versio, esitellään moraalin kehittyminen kolmen portaan avulla. 
Ensimmäinen porras kuvaa esisovinnaista tasoa, jossa moraali perustuu siihen, että toimitaan oikein, jos siitä on hyötyä itselle, käydään kauppaa ("jos teen näin, niin saanko... ") ja koitetaan välttää rangaistuksia (lapsi on kunnolla, jos on vaarassa menettää viikkorahansa). Jotkut vanhemmat ovat maininneetkin leikillään parhaiksi lastenkasvatuksen keinoiksi lahjonnan ja uhkailun. Tähän sopii myös se venkoilu, että "niinhän kaikki muutkin" ja "aina minua". 
Toinen taso on nimetty sovinnaiseksi tasoksi. Tällä tasolla uskotaan opettajiin, lakeihin ja uskontoon ja halutaan toimia oikein. Tämä on elämää ylläpitävä taso, joka on järjestyneen yhteiskunnan perusta.
Kolmas moraalin porras on itsenäis-periaatteellinen taso. Ymmärretään, että lait ovat yhteisiä sopimuksia ja niitä on aika ajoin korjattava. Korkein moraaliperiaate on ihmisoikeuksien kunniottaminen. Tällä tasolla saattaa joutua toimimaan esimerkiksi, jos tietää, että oma maa on toimimassa väärin eikä voi olla siinä mukana, kuten jotkut venäläiset, jotka ovat ryhtyneet vastarintaan Venäjän hyökättyä Ukrainaan. 

Haluan kysyä, minkä tasoista on vihaa ja uhkailua tihkuva viestittely ulkomaalaisista ihmisistä "samanmielisten" seurassa, ihmisryhmien nimittely ja toisten samanmielisten yllyttäminen lähteä vahingoittamaan pakolaislapsia, jotka ovat erinäköisiä kuin omat? 
Minkä tasoista on uhriutuminen ja väite, että kaikiltahan meiltä löytyy somesta rasistista puhetta, jos "kaivellaan". Harvalta löytyy. 
Minkä tasoinen on se pahoittelu, jossa ei irtisanouduta vahingollisista asenteista, vaan pahoitellaan vain vääriä sanoja ja pyydetään anteeksi "niiltä, jotka ovat teksteistä mielensä pahoittaneet"? Harmitellaan siis vääriä sanoja, koska niistä on jäänyt kiinni, eikä pahoitella yleisesti, vaan annetaan olettaa että loukkaantujat ovat joku tietty pieni joukko, jolta nyt joutuu pyytelemään anteeksi. 

Kyltti Meillä on unelma -mielenilmauksesta
Kouvolassa vuonna 2015

Viha on paha, koska se kasvaa usein puheista teoiksi. Ne jotka puuhastelevat sanallisessa pahuudessa "näin meidän kesken" eivät ota huomioon, että joku porukasta tai ulkopuolelta, jonne sanoma on kiirinyt, alkaa ennen pitkää toteuttaa sanomisia tekojen tasolla, ensin pienten sitten isojen. 
Näin alkoi holokausti, jonka jälkeen muotoiltiin lause "Ei koskaan enää".

Mennäänpä kouluelämään, jossa koko työssäoloaikani toimin.
Kuvitellaan, että koulussa on tullut ilmi pahaa erilaisista muista oppilaista puhuva kiusaajaryhmä. Oman luokkani oppilaita on ollut siinä mukana. 
- Läksyksi oppilas R. Purralle annan tehtävän tutustua koulumme opetussuunnitelman osioon periaatteista ja arvoista. Lisäksi kehotan häntä olemaan rehellinen ja kaikkien suuntaan sama. "Ole oma itsesi!", kuten missikandidaatteja neuvotaan. Pyydä anteeksi, kun olet miettinyt ja pystyt tekemään sen oikein. 
- Koulumme oppilaskunnan puheenjohtajalle J. Halla-aholle annan pinon holokaustikirjoja luettavaksi, ja kehotan lukemaan ensimmäiseksi sen, jonka itse viimeksi tästä genrestä luin, Elie Wieselin omasta kärsimyksestään kirjoittaman kirjan Yö - ja muistutan, että termi on holokausti eikä holohölö. Myös oppilas Halla-ahoa neuvon miettimään syvästi pahoja puheitaan ja pyytämään anteeksi, jos tuntee katumusta. Jos ei, niin lisää miettimistä.   
- Kaikille tässä ryhmässä liepeilleille oppilailleni annan neuvon siirtyä kauemmaksi. Paha tarttuu kuten hyväkin. Se näkyy paitsi puheissa ja käyttäytymisessä, niin ennen pitkää  myös kasvoissa. Se näkyy suupielten halveksuvassa asennossa ja silmissä. Kai te lapset haluatte pysyä ystävällisinä ja helposti lähestyttävinä ihmisinä. Muistakaa, että viha on paha.
Pitäkää itsenne ihmisinä!
 

Kuuden vuoden takainen kirjoitukseni, jossa oli alkukuvan kyltti (klik) .

Viha on paha -kyltti on alkukuvana tässä kirjoituksessani  (klik) . 

Laput silmillä ja suu supussa?

 

Silmieni päällä ei ole topattu bikinien yläosa vaan Tallinnan Rahva Raamatista (kyllä, sielläkin paljon muuta kuin kirjoja) ostamani unimaski. Maskia mainostettiin sillä ominaisuudella, että sen sisällä pitkätkään räpsyripset eivät litisty. Minun ripseni eivät tarvitse näin paljon tilaa, mutta muutoin unimaski on joskus kesämatkoilla tarpeellinen. Haluan nukkua pimeässä ja joskus majapaikoissa on turhan valoisaa yöllä. Kotona meillä on makuuhuoneen verhosysteemissä kaksoiskisko, joka mahdollistaa pimentävien verhojen käytön sisäverhoina, päällä kauniimmat.

Laput silmillä on vertauskuva sille, ettei halua nähdä ongelmia.
Minä en halua kulkea laput silmillä, enkä myöskään halua pitää suutani supussa näkemistäni harmeista. Mutta - haluan tuoda ärsytykseni esiin kauniisti, en repien, ivaten ja provosoiden, kuten nykyään paljon tapahtuu. 

Nyt on mieleeni kertynyt paljon harmitusta, ja selvittelen tässä ajatuksiani  kirjoittamalla. Usein kirjoittaminen auttaa tunteiden työstämisessä siedettävään tilaan.
Olen myös utelias kuulemaan, mitä mieltä muut (mahdollisesti) ovat minun mielenrauhaani häiritsevistä asioista.

1. Äärioikeiston nousu somemaailman syövereistä maamme hallitukseen. 😨

Syksyllä työnsä aloittava hallitus on kokoontunut tänään yrittämään sopia säännöistä. Jos yksi hallituspuolue ei halua sitoutua hallituksen arvoihin, jotka ovat yleisiä humanistisia arvoja, vaan haluaa muiden suostuvan omiinsa ja pidättäytyvän arvostelemasta niitä, niin miten siinä on mahdollista sopia mistään? No, luulen että näkemyseroja peitellään ohuella harsolla, joka repeilee tuota pikaa. 
Hallituksen työskentelyn pohjaksi on lueteltu länsimaisen demokratian perusperiaatteita, kuten tasa-arvoisuus, ihmisoikeudet, kansainvälisten ihmisoikeuksien kunnioittaminen, oikeusvaltioperiaatteet ja vapaan lehdistön kunnioittaminen. Näihin ei todellakaan sovi ihmisten arvottaminen heidän syntyperänsä mukaan, mistä kielivät termit "haittamaahanmuutto", "väestönvaihto" ja "ilmastoabortti", joita lähes jokainen poliittisella urallaan ylennyt perussuomalainen käyttää ja pitää normaaleina sanoina. Minusta nuo ovat kauhistuttavia sanoja kauhistuttavine sisältöineen.
Hallituksen periaatteet ja tavoitteethan ovat täysin vastakkaiset perussuomalaisten ajamille asioille eli sille heille yhdelle ainoalle ja tärkeälle, maahanmuuton vastustamiselle. Miten tällaisen tavoitteen ajaminen onnistuu Suomen hallituksessa tänä aikana, jolloin me Suomessa tarvitsemme työntekijöitä muualta!


2. Äärireagoinnit 😕

Ei jokainen juntti ole rasisti, onpahan vain sivistymätön, eikä jokainen ääriwokeihminen ole paha hänkään, vaan esimerkiksi vain... nuori. Tai hämmentynyt.
Keskusteluyhteyksiä on yritettävä pitää yllä myös, ja varsinkin, eri mieltä olevien kanssa. Me olemme paljon muutakin kuin poliittiset mielipiteemme. Jokainen joka on omassa elämässään tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa tietää tämän, osaa suhteuttaa asioita eikä harrasta ylireagointeja. 
Toivon, että normaali suomen kieli riittää keskustellessa ja väitellessä. Sitä meille opetetaan päiväkodista alkaen, samoin kuin sitä, että pitää ottaa vastuu omista  sanomisistaan eikä hokea että tuokinsanoi ja ainaminua ja läppäläppä. 


3. Eikö Pride olekaan kaikille? 😢

Olen ajatellut, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajaminen on yksi niitä harvoja asioita, jossa voin olla täysin sydämin mukana. Nyt olen pettynyt.
Priden sisälläkin on alettu valita ja jakaa ihmisiä. Kaunis sateenkaarilippu ei riitä, vaan siihen on alettu lisätä väriä, viivaa tai merkkiä vähemmistöille vähemmistön sisällä. Edessä on loputon tehtävä. Mustalle ja ruskealle ihonvärille on omat raitansa, mutta missä viipyvät väriraidat muille ihmisihon väreille. Transihmisille on kolme eriväristä raitaa ja intersukupuolisille iso alue kuvioineen ja väreineen. Joku on jo pahoitellut, että vammaisia sukupuolivähemmistöjä ei ole huomioitu erikseen, mutta entä mielenterveysoireiset ja köyhät? Eikö aseksuaalisuus olekaan tärkeä vähemmistö? Lippua kuulemma muokataan edelleen. Nyt on päästy vasta alkuun. Huokaus...
Sateenkaari on kaunis toivon ja yhteisyyden symboli, jossa jokaisella värillä on merkityksensä: punainen tarkoittaa elämää, oranssi pitää yllä terveyttä, keltainen edustaa valoa, vihreä luontoa, sininen harmoniaa ja violetti henkisyyttä. Hieno yhdistelmä. Miksi se ei riitä?
Ketä nämä lokeroinnit ja eri vaiheissa olevat liput hyödyttävät?
Eikö pitänyt lisätä tasa-arvoa eikä korostaa eroja?

Eräs Mustilan arboretumin kivimaalauksista

En tahdo olla pelkästään negatiivinen ja haluaisin aina lopettaa blogikirjoitukseni hyväntahtoisesti. Siksi loppuun päivänkakkaroita.
Aloin jo laatia tasapainottavaa positiivisten asioiden jatkoa tälle harmituslistalleni. 

PS Kuten rasisteilla on omia salamerkkejään, numerosarjoja, kirjainyhdistelmiä ja kuvia (pesukarhu ei ole söpö eläin, vaan haukkumasana tummaihoisille jne), niin nuorisolla on alkuperäisestä muunnettuja sisältöjä emojeille. Siksi - varmuudeksi:
ensimmäinen emojini kertoo pelon maustamasta epäilystä, toinen huolestumisesta ja kolmas ihan vain surusta.