Matkalta tultua: Banksylla oli sanottavaa

 

Banksy, Love is in the Air, 2003, MOCO Lontoo
Tämä teos ilmestyi ensin muraalina Israelin Länsirannan Beit Sahouriin, sen jälkeen printtiversiona.
Teksti suomeksi: Me olimme kaikki ihmisiä, kunnes rotu irrotti meidät toisistamme, uskonto erotteli meidät, politiikka jakoi meidät ja varallisuus luokitteli meidät.

Yksi paikoista, joissa olin jo etukäteen suunnitellut käyväni Lontoossa ollessamme, oli taidemuseo MOCO, jonka näyttelyssä oli tunnettuja nimiä: Andy Warhol, Haring, Banksy, Basquiat, Kusama, Robbie Williams, Hirst ja muita. Näyttely sisälsi katutaidetta, maalauksia, videoita, installaatioita ja uusinta digitaalista taidetta.

Oli kiinnostavaa nähdä iso osasto Banksyn töitä. Enää en harmittele, että en onnistunut näkemään Mänttä-Vilppulassa esillä ollutta Banksy-näyttelyä korona-aikana. 

Katseltuani palestiinalaista kukkienheittäjää MOCOssa päädyin seurailemaan  palestinalaistaustaisten ihmisten ja heitä tukevien Nakba Day -tapahtumaa Lontoon kaduilla. Tähän päivään oli jo osattu varautua, koska äärioikeisto on alkanut järjestää aktivisti Tommy Robinsonin (Stephen Yaxley-Lennon) johdolla samaan aikaan Unite the Kingdom -vastamielenosoituksensa.
Mielenosoitukset pidettiin erillään ja turvallisuudesta oli huolehtimassa noin 4000 aseistautunutta poliisia, panssariajoneuvoja ja droojena.
Kaiken lisäksi samaan aikaan oli iso urheilutapahtuma, FA Cupin loppuottelu Wembley-stadionilla. Nämäkin tapahtumat päättyvät valitettavasti usein aggressiivisiin yhteenottoihin.
Kaikki meni melko hyvin, vain noin 40 ihmistä pidätettiin kymmenientuhansien joukosta.
Minua pelotti Palestiina-tapahtumassa se, että sinne kaikesta huolimatta pääsisi räyhäporukkaa, mutta vasta seuraavana päivänä näimme MEGA-tyyppejä (make England great again) hurraamassa kaverille, jota poliisi kuljetti käsiraudoissa. 

Nakba Day, Lontoo, 16.5.2026

Nakba Day, Lontoo, 16.5.2026

Nakba Day, Lontoo, 16.5. 2026

Nakba Day, Lontoo, 16.5.2026

Banksyn kaikki taide on kantaaottavaa, usein ironista. 

Eräs vaikuttava teos kuvaa poliiseja hyppimässä iloisina niityllä, vaikka todellisuudessa he estivät erittäin väkivaltaisesti New Age -porukan Stonehenge-festivaalin kesällä 1985 hakaten pampuilla jopa lapsia ja raskaana olevia naisia.

Battle of the Beanfield, 2009

Minulle mielenkiintoisimpia Banksy-näyttelyn töistä oli luonnonsuojeluaiheinen työ, jossa taiteilija on muokannut vanhaa idyllistä maisemaa tuoden siihen uuden elementin ja häiritsevän ajatuksen utopian katoamisesta. Tätä sarjaa varten Banksy on hankkinut vanhoja tauluja kirppareilta ja kaatopaikoilta.
Hän haluaa hätkähdyttää varakasta etuoikeutettua eliittiä, mutta hätkähtääkö eliitti? 

Banksy, The Waterfall, 2006

Banksyn poliittisesta taiteesta ja mielenosoituksista innostuneina me painelimme omaan voimattomaan mielenosoitukseemme Hyde Parkiin Puhujien nurkkaukseen. 
Tämä 1800-luvun puolivälissä rakennettu paikka on sananvapauden ja julkisen keskustelun symboli, nykyisenä somepaasaamisen aikana ehkä vain sitä, mutta aiemmin myös elävä aktiivisen väittelyn paikka.  

Unto sanoi puineensa nyrkkiä sotaherroille Putinille ja Trumpille. 

Minä muistutin suomalaisia siitä, että olisimme myös onnellisia, ei vain tyytyväisiä, kun meillä kerran on kansainvälisesti vertailtuna niin hyvät puitteet onnelliseen elämään. 

Sidmouth-vierailumme alussa emäntämme Diana irrotti meille päivän The Times -lehdestä talousartikkelin, jossa kehutaan suomalaisen yhteiskunnan  toimivuutta, koska meillä jutussa siteeratun brittipoliitikon mukaan on valtion tukemia asuntoja, huokeaa energiaa, toimivat palvelut ja luottamusta ansaitsevat instituutiot. 

Olin tietysti hyvilläni näistä huomioista, mutta mietin samalla ja toin esillekin, kuinka kauan. Huonolla politiikalla voimme menettää kaiken. 

Koronan tässä vaiheessa

Tämä mainio kuva on 7-vuotiaan Aatos Kalakosken kilpailutyö HS:n Meidän perheen ja Lasten uutisten piirustuskilpailussa taannoin. Kilpailu on ohi, joten en vaikuta tämän työn esiin nostamisella tuloksiin. Aiheena oli korona-aika. Kävin äänestämässä Aatoksen työtä, koska se on minusta niin onnistunut. Taustojen värit vaihtuvat kiinnostavalla tavalla kuhunkin ilmeeseen sopien, ja mitkä ilmeet, viimeisessä paljon kertova käsi mukana. Kaikkia noita ilmeitä on ollut kuluneen koronavuoden aikana eräällä Marjatta Mentulallakin, välillä kaikki saman päivän aikana. 

Saimme mieheni kanssa rokotteen kolme viikkoa sitten, ja kun tilanne on ollut aika hyvä eikä tullut liikkumiskieltojakaan, niin uskaltauduimme pienelle automatkalle Länsi-Suomeen.
Turussa sattui olemaan kevään kauneimmat päivät. Teimme pitkän kaupunkikävelyn auringon helliessä ja joimme kevään ensimmäiset kahvit ulkona pojan perheen kanssa. Halasimme kaikki kuusi tyyppiä useampaan kertaan ja tunsimme suurta tyydytystä ihan vain heidän katselemisestaan.
Muutama kuukausi saa aikaan paljon muutosta niin 13-vuotiaassa kuin mummissakin. Lapsi on hujahtanut päätään pidemmäksi mummiaan, jonka pää on vaalennut lisää pandemiaa murehtiessa ja läheisiä ikävöidessä.
Jatkoimme Turusta Huittisiin, jossa tapasin siskoni, lisää halauksia, ja sitten kotiin Kouvolaan Forssan, Riihimäen ja Lahden kautta.
Oli viimeinen päivä ennen lounaspaikkojen aukaisemista, joten jouduimme hakemaan tienvarsipaikoista ruokaa autoon ja närkkimään pahvirasiat sylissä huonoa ruokaa ja juomaan kahvia, joka oli kuin kitkerää värjättyä vettä. No, yksi mieheni sanonnoista on "matkalla kelpaa huonompikin ruoka", ja kyllähän me perillä saimme valtavan hyvää sapuskaa, oli ihanaa syödä sosiaalisesti ja toisten laittamaa, joten olkoon.
Paitsi että olen harmitellut samaa asiaa myös silloin, kun ravintolat ovat normaalisti auki. Ulkomailta palatessa meidän tienvarsiravintoloiden heikon tason on huomannut aina selvästi. Monissa muissa maissa vastaavissa paikoissa kahvi tehdään kuppi kerrallaan ja sämpylöitä ei ole tungettu muoviin, vaan ne saa paperiin kääräistynä. Iso bussillinen porukkaa pelmahtaa kahvilaan ja kaikki on palveltu nopeasti, leivät pariloitu leipägrillissä halutessa, ja kahvi on vahvaa ja virkistävää. 

Kyselin työssäkäyviltä, tai siis kotona kodinhoitohuoneen nurkkaan järjestetyn työpisteen ääressä ja lapsen koulupöydän nurkassa työskenteleviltä, onko etätyö alkanut väsyttää.  Minulle kerrottiin, että se on huomattu, että työpaikka on paljon muutakin kuin työnteon paikka, että kaivataan kontakteja ja että on ikävä tapaamisia kahviautomaatilla ohimennen myös sellaisten työkavereiden kanssa, joiden kanssa ei muuta yhteistä olekaan. Sain kuulla, että työn merkityksellisyyttä on  vaikeampi pitää yllä etänä kuin työpaikalla. 
Toivottavasti sellainen skenaario ei toteudu, että työnantajat alkavat säästää työtiloissa. Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee toisen fyysistä olemusta myös työssään, ei vain kuvaa ruudulla. 

Yllä oleva kuva on Lasse Rantasen. Sekin on Helsingin Sanomista, jonka Kulttuuriosaan 12.3. oli valittu muutamia kuvia tanskalaisen Politiken-sanomalehden ja kansainvälisen Society for News Design -järjestön 113 kuvittajalta saamista yli neljästäsadasta kuvasta. Kuvittajat olivat 44 maasta ja edustivat 69 mediaa. Piirretty pandemia -kuvat ovat kaikki loistavia ja osoittavat, miten paljon yksi kuva voi kertoa.

Pandemia tulee näkymään taiteessa varmaan monella tavalla.
Suomen kansallisooppera ehti jo valmistaa satiirin Covid fan tutte, joka oli muutaman kerran normaaliesityksenä ja nähtävillä myös televisioesityksenä.
Jo nyt on kirjoitettu useamman tekijän kirjoituksista koottuja kirjoja siitä, miltä eristys on tuntunut, mutta osa niistä on ehkä laadullisesti heikkoja nopean julkaisupaineen vuoksi. Sanaa essee käytetään nykyään genren rajoja laventaen lähes kaikesta muistiin merkitystä. Luulen, että parhaat kirjat tästä aiheesta syntyvät, kun aikaa on kulunut, on saatu perspektiiviä tapahtumiin ja ajatus kypsynyt.

Minulla on parhaillaankin kirjastosta kaksi pandemia-aikaa käsittelevää kirjaa, kiinalaisen Fang Fangin Kun kaupunki suljettiin ja suomalainen eroottisten novellien kokoelma Kevät ilman kosketusta, jonka 17 nimekästä kirjoittajaa ovat kukin kirjoittaneet novellin, mutta mikä on kenenkin, sitä ei kerrota. Luulen, että erotan Katja Ketun tyylin Jaakko Yli-Juonikkaan tyylistä.
Kun nyt vain ehtisi lukea. Ellen ehdi, niin lainaan taas uudestaan. En kehtaa tunnustaa, miten paljon minulla on kirjoja lainassa kirjastosta, pieni sivukirjasto tuossa hyllyssäni, ja varauksiakin parisen kymmentä. 

Tätä kirjoittaessa tuossa näytön sivussa vilahtelee uusia sähköposteja, joissa matkatoimistot houkuttelevat kaukomatkoille. En edes avaa niitä. Minulle matkat ovat ajankohtaisia sitten, kun kohteessa on suurin piirtein samanlaista kuin ennenkin. Ei ole mitään mieltä lähteä tyhjiin kaupunkeihin, joissa paikat on suljettu ja rannallakin pitää kävellä maski naamalla. 
Jatkan siis bikinikunnon ylläpitoa etäpilatesjumpilla ja toivon, että saamme mökille biitsitunnelmaa. 

On hienoa, että tartunnat näyttävät menevän alaspäin viime kesän tapaan. Ehkä kesätapahtumat toteutuvat. 
Meillä on (olisi) lähiseudulla ainakin Kaakon Kamarimusiikki -tapahtuma ja Kymi Libri -kirjamessut. 
Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla on tänä kesänä upeaa taidetta (klik) ja yhteen sen monista konserteista meillä onkin jo liput. Konsertti on meidän hääpäivänä ja siinä Maria Ylipää ja Waltteri Torikka laulavat kauneimpia elokuva- ja  musikaalisävelmiä Salmela Festival -orkesterin säestämänä.
Salmelan lähellä Vuohijärven Luonto- ja kulttuuritalolla on monenlaista, muiden muassa Miina Äkkijyrkän töitä.
Haaveilen reissusta Mänttä-Vilppulaan katsomaan Banksyn taidetta.
Ensimmäisenä ja tärkeimpänä tapahtumana on kahden lapsenlapsen ylioppilasjuhlat, jotka toteutuvat isompina tai sitten pienempinä.

En viitsinyt kirjoittaa kaikesta yllä konditionaalissa. Eiköhän ainakin ulkotapahtumat onnistu. Olimmehan me viime kesänäkin ulkokonsertissa.
Ja jos ei, niin sitten sopeudutaan taas siihen tilanteeseen ja katsotaan eteenpäin. 
Viimeinen kuvituskuvani selventää tätä ajatusta. Se on yksi Helsingin Sanomien Piirretty pandemia -kuvista.