Matkustaminen tekee vaatimattomaksi, kun näkee, miten pienen tilan kukin meistä maapallolla täyttää.
Nyt olisi tarjolla monta tänä päivänä vastaan tullutta tekstiä, mutta valitsen Päivän parhaaksi tämän Gustave Flaubertin (1821-1880) ajatuksen, koska kaipaan päästä hengittämään jotain muutakin ilmaa kuin tätä suomalaista napinaa ja vikojen etsimistä muista.
Jos hallitus neuvoo pitämään maskia niin se on opposition mielestä pahaa ihmisoikeuksien rajoittamista ja jos ei neuvo, niin silloin Suomen kansalle valehdellaan ja meidät jätetään valistusta vaille. Hoh hoijaa!
Toinen päivän paras olisikin Tuomas Kyrön romaanissaan Kirjoituskonevaras löytämä selitys meidän suomalaisten tavalle etsiä purnaamisen aiheita ja nähdä omat olot huonompina kuin ne oikeasti ovat: Suomalainen onni on lupa valittaa kaikesta.
Otin kirjoitukseni kuvat Istanbulin matkalla keväällä 2012. Silloin olin sitä mieltä, että tänne, tännekin, on päästävä takaisin - pian.
Iskelmässä lauletaan kaupungin vanhaa Konstantinopoli-nimeä ja uutta Istanbulia pohtien:
Nimet muuttuu vain/ja niillä peitetään/ ettei mikään muutu lain/ihminen säilyy entisellään...
Toivotaan, ettei omahyväisyys lisäänny maskien takana välttämättömän liikkumattomuuden myötä. Asiat voi tehdä niin monin eri tavoin hyvin, ja vain vuorovaikutus vie meitä eteenpäin, niin ihmisiä kuin kansojakin.
Istanbul sai Konstantinopolilta/kaiken loiston/ Bosborin rantamilta
Minulla on ikävä matkustelua...
Se toinen matka Istanbuliin on tekemättä. Katselin kuvia ja muistelin, miten mahtava kaupunki; jokainen kaupunginosa kuin oma maailmansa, perinteinen elämä modernin vieressä, maailman parasta ruokaa... suurkaupungin ihmiset niin sydämellisiä kuin vain turkkilaiset osaavat olla.
Mutta Poriin olisi tarkoitus mennä kuun lopussa. Ja viikon päästä on Helsingin Kirjamessut. Etänä - mikä tylsä sana. Vali-vali-valitus! Paras siis vain tyytyä siihen mitä saa, kun ei voi saada haluamaansa, sitä vuorovaikutusta.
Miten siellä? Onko kaukokaipuuta?
