Anne Moilanen, Uhma

Tässä tulee vuoden 2026 ensimmäinen kirjoitukseni ja ensimmäinen kirjan innoittama kirjoitus.

Pidän Anne Moilasen romaanista Uhma monestakin syystä, mutta tärkein on rehellisyys keski-ikäisen eronneen naisen elämän kuvaamisessa.
Toinen asia, mikä herätti heti kiinnostukseni on Moilasen kainuulainen tausta. Hänen lapsuudenkotinsa on Suomussalmen keskustaajamassa Ämmänsaaressa. Kirjan lapsuuden- ja nuoruudenkuvaukset ovat hyvin todentuntuisia niin miljöön kuin ihmisten käyttäytymisenkin suhteen. Ei turhaa kaunistelua, vaan sanoja, jotka ovat yhtä tarkkoja kuin selkeäpiirtoinen valokuva menneisyyteen. 
Luin Suomen Kuvalehden artikkelista, että Moilanen suunnitteleekin 'prequelia' eli esiosaa Uhmalle, romaania, jonka aiheena on 90-luvun ja vuosituhannen vaihteen kainuulainen nuoruus.

Moilanen on monipuolinen media-alan ihminen ja työskennellyt myös ministerin erityisavustajana. 
Sytyke romaanin kirjoittamiseen tuli sattumalta. Hän oli kirjoittanut somepäivityksen, jossa kertoi yökerhokäynnistään. Kirjoitus sai valtavasti suosiota riemastuttavan "himokas nainen"-näkökulmansa ja tyylinsä vuoksi, mutta Moilanen päätyi poistamaan sen epäasiallisten kommenttien vuoksi. Kustantajat olivat kuitenkin ehtineet huomata päivityksen ja ihastua siihen. 

Monta mieskontaktia, nolla järkevää. Oliko ilta onnistunut vai oliko se katastrofi? Riippuu näkökulmasta. Ajattelen kuitenkin, että tätä menoa jossain vaiheessa pakostakin tapahtuu jotain. Minulla on korkeat kriteerit, mutta olen todella sinnikäs. En lopeta, ylipäätään mitään toimintaa, ennen kuin ollaan maalissa. Jos vain lompakko ja maksa kestävät, niin Kalleen uudestaan. Ehkä jo seuraavana torstaina!

Kirjan päähenkilö Maria on käynyt läpi kaksinkertaisen pettymyksen, eronnut pitkästä avioliitostaan touhukkaan Turbon kanssa ja joutunut rakastajansa, ihanan Pedron, pettämäksi ja jättämäksi. Marian vauvakuumeen tuloksena syntyneet neljä lasta, ovat vuoroin vanhemmillaan ja Marian valtaa pohjaton yksinäisyys.
Nyt on kilpailtava nuorten naisten kanssa, valmistauduttava huolella yökerhoiltoihin ja kuljettava silmät auki. Miksi lähteä lomareissulle vain ollakseen naisystäviensä kanssa, kun voi myös iskeä komean miehen. Lomaromanssi ei kuitenkaan tuo iloa pitemmäksi aikaa, vaan jättää jälkeensä surun ja tyhjyyden. 
Marian kriisissä ei ole kyse vain seksin puutteesta, vaan koko elämän puntaroinnista. Mitä nyt? Millainen nainen olen? Mitä teen loppuelämälläni?

Miksi en osannut olla kevyt, lehahteleva, leikkisä - liihotella kevyesti läpi elämän? Edes hetken, ja edes silloin kun yritin? Miksi vyöryin kaikkien ihmisten päälle kuin panssarivaunu niin, että he säikähtivät, ahdistuivat ja lähtivät pois? Miksi läsnäoloni oli kuin vaatimus, ilmeisesti jo pelkkä olemassaoloni?

Marian uhma kohdistuu vanhenemiseen ja oman äidin ja muitten synnyinseudun vanhempien naisten asenteisiin. Äiti ei halua edes kuulla Marian eroaikeista. Miksi häiritä moisella pupulla kivaa saunailtaa, ainahan naiset ovat sopeutuneet, ja tarvitseeko sen yhdessäolon niin kiihkeää olla. Marian mielestä tarvitsee. 

Luin tämän kirjan arvosteluja ja huomasin joukossa sellaisia, joiden kanssa olen aivan eri mieltä. No, niinhän se on, jokainen lukija lukee eri kirjan, vaikka lukeekin samaa kirjaa.
 

Uuden Suomen Puheenvuorossa Tarja Kaltiomaa ihmettelee, mitä uhmaa siinä on, että haluaa liehua miesten unelmien kohteena ja tuhlata aikaansa siihen rooliin sen sijaan että eläisi omaa elämäänsä. Hän toteaa, että eihän nykyajan uhma tällaista ole.
No, minä puolestaan kysyn, mikä se naisen "oma elämä" sitten olisi? Eiköhän useimmat naiset ihan itse valitse, että se on elämää miehen kanssa, koska on olemassa sellainen asia kuin erotiikka. Monista naisista on kivaa meikata ja pukeutua, kun lähtevät kodin ulkopuolelle ja jopa kotona, koska itsestään huolehtiminen tuo hyvää mieltä, kuten kohteena oleminenkin joskus. 
Maria on keksinyt yhden oman aforismin, joka pätee moneen tilanteeseen ja on tervettä itserakkautta: "Jos näet tilan, sijoitu keskelle."
 

Toinen kirja-arvio, joka pisti silmääni on kirjan leimaaminen kevyeksi hattaraksi näkemättä sen kerroksia. Esim. HS:n Helena Ruuska nihkeilee ja sanoo, että kirjassa ei ole ironiaa tai muuta raikastetta.
Minä näen tässä kirjassa hyvin paljon raikasteita: itseironiaa, lempeää huumoria, leikkisyyttä ja liioittelua. Polttava, joka hetki mielessä viipyvä vauvakuume, niin raju seksi, että tarvittaisiin suojakypärä, parisuhdeterapeutti joka pelkää villiintyneiden jalopeurojen tavoin huutavaa pariskuntaa.

Käyntiemme aikana hän vetäytyi huoneen nurkkaan, istui tuolissaan jalat ristissä ja käsi poskella ja huokaili. "Voi, voi, kyllä tässä on nyt niin paljon negatiivista vuorovaikutusta", hän sanoi kerran. Ihanko totta? Kävimme hänen luonaan viisi kertaa huutamassa, ennen kuin totesimme homman turhaksi. 

Tekstiä rytmittävät proosarunon muotoon painetut tekstiviestit petturi-Pedrolle. Viestit voi lukea sekä traagisina että koomisina. 
Halusin niin kovasti juuri sinut
Juuri sinut
En ketään toista
Olet paska jätkä
Paska jätkä ja valehtelija
Kulukumulukku meillä päin sanottiin
Ei minkään arvoinen

Näen Moilasen kirjan rehellisessä naisen seksuaalisuuden kuvauksessa samaa kuin Maija Laura Kauhasella romaanissaan Ihmeköynnös (täällä siitä). 
Seksi on ilo, ei mikään ahdistava asia, jota ilman olisi parempi olla ja elää sitä omaa elämäänsä. Myös Kauhasen kirjan arvioinneissa näkyi toisilta naisilta tullutta tietynlaista epäilyä ja epäröintiä, voiko tuosta nyt pitää ja onko se edes tasokasta. 

Odotan Moilasen toista romaania. Yläasteikäisen diskosta kotiin juoksevan Marian kuvaus Uhmassa on niin valloittavaa, että aloin muistaa jopa oman murrosikäni tunnelmia 60-luvulta Satakunnasta. Kylmässä ja pimeässä sielläkin juostiin, ja pyöräiltiin, monesti liian ohuissa vaatteissa.
 
Kun juoksin pitkin Ämmänsaaren pimeitä syrjäisiä teitä, silmät alkoivat hiljalleen tottua hämärään. Kopistin eteenpäin kuin hevonen ja näin ympärilleni kuin pöllö. Joskus kuu valaisi hanget ja loi valoa maisemaan. Useimmiten mitään valoa ei kuitenkaan ollut, ei aina edes tähtiä. Oli vain hangen himmeä salaperäinen hohde, jonka oppi näkemään pimeässä, suorat tiet ja äärimmäinen kylmyys. Hengitys, pakko juosta, kuumat kiristävät reisilihakset, jotka paloivat rasituksesta farkkujeni alla. Ajattelin, että juoksen nopeammin kuin kukaan on ikinä juossut, ja niin minä juoksinkin. Uudestaan ja uudestaan.

PS Unohtui: kirjan kansi. Se on Ville Laihosen tekemä ja näyttää kirjan kirjoittajalta. Kaunis kuva.  

Nytkis ry:n kysely ja voisiko se johtaa myös itsetutkisteluun?

"Naiset voivat ansaita heihin kohdistuvan väkivallan esimerkiksi tietynlaisella pukeutumisella, käytöksellä tai ulkonäöllä."  

Jos minun pitäisi valita, olenko - vähintään jokseenkin - samaa mieltä tämän väittämän kanssa, niin kokisin tehtävän vaikeaksi. Sama kuin huonosti laadituissa kielten opiskelun tekstin ymmärtämistä testaavissa tehtävissä.

Ensinnäkin epämääräinen VOIVAT, toiseksi hämärän tunnepitoinen ANSAITA ja kolmanneksi KOLME ERI ASIAA.
 
Jos näistä kolmesta yksikin pitää paikkansa, jokseenkin, niin ehkä sitten joo, jos vaikka nainen käy päälle, niin käytöksen vuoksi kyllä... ulkonäöllä, hmm saa kyllä olla minkänäköinen vain, ja saa panna päälleen mitä tykkää, mutta pitääkö minun nyt sitten olla samaa mieltä, koska siinä on tuo käytös (tietynlainen?) ja sana "voivat" eli ehkä, on mahdollista, että... joissain tapauksissa, itsepuolustuksena on pakko... olen kuullut. 
Niin. 

Ansaita? Erittäin tunnepitoinen sana tässä valittu kyselyyn! Ansaita, siis merkityksessä "on ihan oikein heille, siitäs saavat". 
Tästä ei voi vetää sitä johtopäätöstä, että vastaaja olisi samaa mieltä. Hän on vain kuullut näin tapahtuvan.

Tässä Naisjärjestöt yhteistyössä -yhdistyksen eli Nytkis ry:n kyselytutkimuksesta 90 prosenttia kyselyyn vastanneista 1058 miehestä oli sitä mieltä, että naisiin kohdistuva väkivalta on aina väärin. 
Tätä ei ole nostettu otsikoihin, vaan sellainen johtopäätös, että etenkin nuoret miehet suhtautuvat myötämielisesti naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. 

Kaikki kyselyn väittämät eivät liity naisiin, vaan kyselyssä on myös väittämä, jossa ei erotella sukupuolia "Joskus on välttämätöntä käyttää väkivaltaa tullakseen kunnioitetuksi" sekä väittämä miesten kesken tapahtuvasta väkivallasta.
Naisten miehiin tai toisiin naisiin kohdistamasta väkivallasta ei ole suoraa kysymystä. 
Kaikissa ikäryhmissä alle puolet miehistä on täysin samaa mieltä seuraavan väitteen kanssa: "Miesten naisiin kohdistama väkivalta on yleisempää kuin naisten miehiin kohdistama väkivalta." 

Tuossa aluksi siteeraamassani väkivallan ansaitsemista mittaamaan tarkoitetussa väittämässä ei myöskään ilmaista, ketkä (miehet, naiset, muut?) eivät siedä naisten tietynlaista (hämärä termi tämäkin) pukeutumista jne. Voihan kai naisetkin käydä toistensa päälle kapakassa (senkin bitch, älä yritä mun miestä...), ainakin somemaailmassa naiset riitelevät vähintään yhtä paljon kuin miehet.    

Mitä tästä kyselystä sitten on seurannut?
Jotkut leimaavat taas kerran ulkomaalaiset nuoret miehet tilastojen vääristäjiksi. Kyselyn tulkinnassa kyllä painotetaan, että vähemmistöjen määrä jäi niin pieneksi, että sillä ei ole mitään merkitystä. Toiset taas löytävät syyllisiksi äärioikeiston rääväsuut ja incel-porukan. Kukin ennakko-oletustensa ja ennakkoluulojensa mukaan. 
Pääministeri Orpo riensi ojentamaan isällisesti poikiamme, presidentti Stubb on tietääkseni ohittanut koko gallupin, mikä lienee viisasta. 
Ei tästä kyselystä ja sen tulkinnoista mielestäni ainakaan kannata kauheasti huolestua.   

Käykää tutkimassa kyselyä, tutkikaa avoimesti ja kriittisesti.

Valitettavasti en voi luottaa tämän kyselytutkimuksen uskottavuuteen monessakaan mielessä. 
Hyvin laadituissa kyselyissä kysymykset ovat selkeitä ja yksiselitteisiä, samoin vastausten tulkinnat. Tässä näin ei ole. 

En kiistä väkivaltaa, tietenkään. Ihmettelen vain tämän kyselyn logiikkaa. 

Tässä linkki: linkki 1

Ja tässä tarkemmin: linkki 2.  

Laajempi raportti julkaistaan ensi vuoden aikana.


Toivotan kaikille mukavaa, rakkaudellista alkavaa viikkoa hippiajan kehotuksella: Make love, not war!

Kävin viime kesänä itetaiteilija Veijo Rönkkösen
patsaspuistossa Parikkalassa. Tämä veistos on yksi sadoista,
joita Rönkkönen valmisti yli 50 vuotta kestäneen
taiteilijuutensa aikana. 

20.11.
Lisää Nytkis ry:n kyselyn synnyttämiä ajatuksia:
1. Eikö naisjärjestöillä tule mieleen tutkia myös, mikä omassa toiminnassa on vaikuttanut naisvihamielisten miesryhmien syntyyn? 
- Olisiko #metoo-liikkeen ylilyönnit, mm. miesjahti ja syyttömien miesten maineen pilaaminen "oheisvahinkoina" taistelussa? (elokuvaohjaaja Aku Louhimies,  ruotsalainen kaupunginteatterin johtaja Benny Fredriksson ja moni muu). 
- Olisiko feminismin radikaaliryhmät, joissa kehotetaan pääsemään eroon miehistä kokonaan, muutamaa siitosyksilöä lukuunottamatta?
2. Miksi naisten jätkämäinen vihapuhe miehistä ohitetaan usein voimaantumisena ja rohkeuden osoituksena?
3. Olisiko naisten pyrittävä hillitsemään taitoaan henkisen väkivallan käyttäjinä?
Ei iva, moittiminen ja salavihkainen manipulointi saa olla syy fyysiseen väkivaltaan, mutta mitä hyvää niissä on?

Jos on tarkoitus pyrkiä sopuun ja tasa-arvoon, niin minusta myös naisten pitää tutkia kriittisesti omaa käyttäytymistään.
Ehdotan kriittistä tutkimusta aikamme feminismistä ja sen käyttämistä keinoista. Tutkimus voisi olla monitieteellinen.
 
Jos tutkimuksen päälauselma olisi "Ei kaikki ihmiset - mutta liian moni", niin vasta silloin siitä voisi saada eväitä myös käytännön elämään, jopa ohjeita huomaavaiseen käyttäytymiseen KAIKILLE.