 |
| Kävelyreittini varrelta Myllykosken Koivusaaresta |
Olen lueskellut uudelleen sieltä täältä joskus antikvariaatista ostamaani Mika Waltarin vuonna 1948 ilmestynyttä matkakirjaa Lähdin Istanbuliin. Waltari kirjoittaa kiehtovasti sodanjälkeisestä Euroopasta ja silloisen matkustamisen hankaluuksista. Kirja on harvinaisen upeaa, pohdiskelevaa kulttuurireportaasia ja aika on tehnyt siitä myös historiallisesti arvokkaan.
Kaiken värikkään ja elämyksellisen ohessa matkailija Waltari lepää välillä puistoissa, katselee ohikulkevia ihmisiä ja kirjoittaa runoja plataanien kuoriin.
Hän tulee myös verranneeksi katselemaansa itämaista elämää omaan länsimaiseen, mikä minusta on erityisen kiinnostavaa, koska hänen kuvaamaansa itämaista verkkaisuuttahan ei kovin paljon enää Turkista löydä.
Leikki leikkinä, mutta ajatteleva ihminen ei voi välttää epäilystä, että länsimainen teknillinen ja sosiaalinen kehitys on johtanut ihmisen tiettyyn epämukavuuden ja pakonalaisuuden tuntoon suhteessa työhön ja yhteiskuntaan. Ruotsi on työtehon ja teknillisen edistyksen johtavia maita Euroopassa, mutta tuloksena on tuskaneuroosin hallitseva asema 40-luvun nuoren kirjailijapolven aiheiden valinnassa. Jo kysymys siitä, että vapaa-aikojen vietosta on tullut sosiaalinen ongelma, johon keksitään erilaisia ratkaisuja, osoittaa, että joko ihmisessä tai järjestelmässä on jotakin vikaa.
Pakostakin tulee mieleen Jerusalemin kuningas Salomonin pohdiskelut Vanhan Testamentin Saarnaajan kirjassa.
Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä.
Niin.
Mikä mahtaakaan olla suosituimpia aiheita meidän aikamme nuorten kirjailijoiden romaaneissa? Mututuntumalla sanoisin, että paha olo. Entä HS:n Lauantai-liitteessä? Veikkaan ruokaohjeiden ohella mielenterveyden häiriöitä.
Mikä määrä sääntelyä ja ohjausta on ihmiselle hyväksi? Milloin hän menettää yksilöllisen vastuullisuuden tunteen ja muuttuu laumaihmiseksi?
Ja milloin ohjantaa on liian vähän, niin että ihmiset alkavat käsitellä pelottavaa vapauttaan ja orpouden tunnettaan asettamalla toisilleen tiukkoja sopivaisuuden rajoja - ja taas ollaan laumoissa, joita nykyään myös kupliksi kutsutaan.
 |
| Mökin keittiön pitsiverho on ollut ikkunassa jo 60-luvulla. En vaihda sitä mihinkään modernimpaan. |
Paha olo - moderni suomalaisuus?
VastaaPoistaIhmettelen tätä samaa. Kaikilla mittareilla suomalaisten pitäisi voida hyvin ja suuntautua elämään. Jos kirjallisuus ja taide on toista mieltä, niin kenen mieltä se edustaa?
Vai onko suomalaisessa geeniperinteessä jotakin huolestuttavaa?
PoistaHyviä kysymyksiä, Kyösti.
Tuntuu siltä, että ei osata oikein päättää, ollaanko onnellisia vai onnettomia.
Mediassa julkaistaan huolestuttavia masennustilastoja, mutta samaan aikaan ollaan ykkössijalla monissa onnellisuutta ja sen edellytyksiä mittaavissa tutkimuksissa.
Kirjallisuudessa näyttäisi olevan trendikästä vatvoa omia tunteita ja käyttää psykologista kieltä.
Kaikki mielessä tapahtuva myös kuvataan kauhean monimutkaiseksi.
Ehkä elämä sitten koetaan niin kaoottiseksi.
Ei kai kaikesta voi syyttää someakaan?
MM
Poistaihan muuta asiaa,
eli pitäydypä tuolla Tomi Norhan pakeilla:
https://www.kirjavinkit.fi/haastattelut/tomi-norha-ja-sillanpaalainen-tyyli/
Saat Naarasperho/musiikki-mietteisiisi valaistusta. :)
Hikkaj, hyvin laaditut kysymykset ja paneutuneet vastaukset.
PoistaNoin sitä musamiesten roolia ajattelinkin.
Minulla on samoja mielikirjoja kuin Norhalla.
Siis musamiesten piipahdukset pohjustamassa Ellin irtiottoa, mutta minusta Elli olisi vain voinut lukea lehdestä ilmoituksen.
PoistaTerveiset muuten Joensuun kirjallisuustapahtumasta! Juuri palaitiin. Oli kyllä taas oikein hyvä. Kirjoitan sen synnyttämistä ajatuksista kun ehdin.
On tullut pettymyksiä, elämän realiteettien kanssa on jouduttu käsipäivään, vatvotaan pettymystä Ehkä odotukset ja todellisuus olivat kaukana toisistaan. Elämästä on tullut liian helppoa.
VastaaPoistaNäitä tunteiden vatvomiskirjoja en jaksa lukea. Moni vanha asia pysyy ja paranee kuin sinun pitsiverhot.
Ajattelen myös, että saatetaan käyttää turhan paljon psykologian kieltä. Sen sijaan, että puhuttaisiin surusta, apeudesta ja pettymyksestä puhutaankin masennuksesta.
PoistaEi aina tarvitsisi diagnosoida.
Jännä juttu, että Suomi on valittu vuosi vuoden jälkeen maailman onnellisimmaksi maaksi ja suomalaiset onnellisiksi ihmisiksi. Ovatko muiden maiden ihmiset vähemmän onnellisia, vai jättääkö tutkimus mielenterveyden kokonaan ulkopuolelle.
VastaaPoistaNiinpä.
PoistaKysyin tuolla Kyöstille vastatessani, miten paljon voi syyttää somea.
Kuuntelin aamulla automatkalla Ylen Radio 1:n ohjelmaa Ruben Stiller, jonka otsikkona oli Pisan kaatuva torni ja nyt olen valmis vastaamaaan - aika paljon, varsinkin lapsilla ja nuorilla. Suomen koulumaailmassa on digiloikkaa pidetty liian tärkeänä. Lisäksi koulua on pilattu parikymmentä vuotta erilaisilla oudoilla muutoksilla, jotka tekevät lapsista turvattomia ja yksinäisiä.
Monessa muussa maassa on menty perinteisemmällä tyylillä.
Minua on koko Ruotsissa asumiseni ajan innostanut ruotsalaisten yhteisöllisyys. Täällähän ei esimerkiksi etätyö ole samanlainen kiistakapula kuin Suomessa. Olen ymmärtänyt, että suomalaiset rakastavat etätyötä ja monet eivät ymmärrä ollenkaan miksi pitäisi tulla toimistolle kun kotona työt sujuvat "niin paljon tehokkaammin". Ruotsissa etätyö on sallittua, tottakai, mutta yhtä itsestäänselvää on että myös toimistotyöllä on oma arvonsa. Kaikki ne kontaktit, spontaanit keskustelut ja hullut ideat - ei niitä synny jos kaikki istuvat kotona töitä tekemässä. Lisäksi yhdessä tekeminen lisää ihmisen hyvinvointia.
VastaaPoistaTuntuu siltä, että Suomessa ihmiset nyt linnottautuvat poteroihinsa - sekä fyysisesti että henkisesti - ja sehän ei tee kenellekään hyvää!
Mari, juuri näin se on!
PoistaEi ole hyvä murehtia yksinään asioita. Yhteisöllisyys kannattelee. Sen huomaa jo ystävien kanssa vietetyn illan jälkeen.
Joissain kaupungeissa on yksinäistä työtä tekeville tiloja, joista voi vuokrata työhuoneen ja tavata toisia samassa talossa työskenteleviä lounas- ja kahvitauoilla. Minusta tämä on hyvä järjestely.