lauantai 5. syyskuuta 2015

Kouvolassa 4.9. 2015, höyhenenkevyesti ja vakavasti muodista ja blogikirjoittelusta

Liikuntakeskus Fun-Fitin ohjaajia esittelemässä liikunta-asuja

Kouvolassa vietettiin eilisiltana Muodin yötä jo 25. kerran. Tapahtumia on ollut syksyin ja keväin syksystä 2003 alkaen. Järjestäjänä on Kouvolan Ydinkeskusta ry. Illan tarkoituksena on myydä vaatteita ja saada ihmiset kiinnostumaan pukeutumisesta.

Blogini lukijat ovat ehkä jo aiemmin huomanneet, että minä rakastan vaatteita. En ole siis pelkästään murehtinut pakolaiskysymystä, vaikka se on viime aikoina pyörinyt paljon mielessäni ja näkynyt myös blogissa.

Olen leimaamisen uhallakin sitä mieltä, että elämässä tarvitaan myös höpöä ja söpöä. Moni nainen on kokenut, että hänen älyään aletaan heti epäillä, jos on kiinnostunut ulkoisesta kauneudesta. Edesmennyt tutkija Leena Palotie puhui tästä usein haastatteluissa.
Se, että muodista kiinnostuminen olisi epäsopivaa "ajattelevalle ihmiselle" on osittain kaikua tiedostavalta 70-luvulta. Nuoremmat eivät ehkä ollenkaan ajattele näin.  

Olen käynyt paljon keskustelemassa blogeissa. Tunnen vetoa juuri niihin aiheisiin, joita monet välttelevät niiden arkaluonteisuuden vuoksi: henkilökohtaisuus, politiikka, uskonnot ja uskonnottomuus, seksuaalisuus. En pelkää väittelyä. Se on minusta kiinnostavaa. Väittely on eri kuin riitely.

Olen myös käynyt ihmeellisissä keskusteluketjuissa, joiden "hahmot" tuntuvat aivan yhtä eläviltä kuin blogikirjoittajat. Olen saanut niissä hieman makua roolipelien kiehtovuudesta. Kaikki kyseenalaistavat anonyymit eivät ole trolleja.

Nyt minusta on tuntunut kaikkein tärkeimmältä kirjoittaa maahanmuutosta. Aihe on vienyt mukanaan. Olen lukenut myös paljon kommenttiketjuja mm. Jari Tervon blogissa. Olen kokenut niitä lukiessani pohjatonta uupumusta. Mikä ihmisiä vaivaa? Eikö suomalaisten pitänyt olla sivistynyt kansakunta?  

Ateljeeompelimo Ajan Ommel
Takaisin Muodin Yöhön!
Mallit olivat kaikki amatöörejä. Ei siis mitään catwalk-tunnelmaa, vaan ihan kotikutoista vaate-esittelyä. He olisivat voineet hymyillä avajaisissa enemmän. Nuo portaatkin tietysti jännittivät varsinkin vanhoja pappoja ja mammoja.

Kuvani ovat avajaisnäytöksestä, joka on aina Kouvolatalon rouheilla portailla kaupunkimme Kaikkea kivaa betonista -imagon tyyliin sopien. Kaupoissa oli näytöksiä pitkin iltaa aina klo 23 asti. Oli tarjouksia ja arvontoja. Kampaamot, kahvilat ja pubit olivat mukana.

Somalialaisia eri alueiden juhlapukuja

Uusia kouvolalaisia oli mukana esittelemässä omia kansallispukujaan. Aplodit olivat yhtä pitkät uusille ja vanhoille kouvolalaisille.



Jos mallit olivatkin amatöörejä, niin juontaja oli oikea julkkis, tosi-tv-tähti ja USA:ssakin juontotaitoja hankkinut Sauli Koskinen. Hän juonsi hyvin, selkeästi ja rennosti. Aiempina vuosina juontajina ovat olleet mm. Saimi Nousiainen, Marco Bjurström ja Jorma Uotinen. Viime syksynä juontajana oli nukkemaisen kaunis  Sara Chafak.
Viime syksyn juliste, jossa Sara Chafak

Avajaisissa julkistettiin vuoden kouvolalaisnainen. Kouvolan Liike- ja virkanaiset ry palkitsi  liikenneopettaja Jaana Pajula-Ihaksin. Ei vieläkään minua ...

Näytteilleasettajia oli kymmeniä. Kävin joissain vaatekaupoissa, julistenäyttelyssä ja teatterissa. Uusi Voima-teatteri oli järjestänyt tiloihinsa Äkäisten, likaisten ja väsyneiden Äitien illan (näytti olevan ainakin tarjoilua ja lapsille leikkipaikka) ja monologiesityksen Leila Lempinen.

Olen nähnyt Leila Lempisen ennenkin teatterissa ja myös elokuvana, Shirley Valentine. Ei se haitannut yhtään. Samat oivaltavat kohdat naurattivat ja panivat nyökkimään. Monologi on tarina naisesta, joka haluaa voimaantua ja päätyy etsimään onneaan niinkin kornisti kuin gigolon seurassa Kreikassa.

Voi... Kreikka, sieltä se taas muistuu mieleen... tiedättehän, ne kuvat pienistä hukkuneista Bodrumin rannalla.

Oliko tämä ilta tyttöjen juttu? Ei ollut. 

Kävelykadulla parveileva väki koostui lapsista, nuorista, vanhoista naisista ja vanhoista pariskunnista. Työikäisiä oli vähemmän. 
Edellisten vuosien kaljareppuja ei näkynyt. Onko nuoriso siistiintynyt!

Miehenikin oli tällä kertaa mukana. Hän arveli, että menisi kirjastoon, mutta kiinnostuikin seuraamaan illan ohjelmia. Hänen kannatti kulkea mukana, koska sai uuden takin. Hän kokeili Sokoksella kevyttoppaa, sellaista höyhenenkeveää, pieneen pussiin mahtuvaa, halpaa, matkoilla kätevää jakkua. "No, jos sitten palkkapäivänä, olisihan tämä kiva, olisi kyllä tarpeellinen", hän venkoili ja nuukaili. Minä katsoin, että hänen kokoaan oli tasan yksi jäljellä, otin sen ja painelin määrätietoisesti kassalle. Unohdin pakolaiset ja hellin miestäni uudella takilla Kouvolan Muodin Yössä.

Seuraavaksi lupaan kirjoituksia kirjoista. 
  

20 kommenttia:

  1. Kauneus auttaa jaksamaan tässä kurjassa maailmassa. Ei siitä mitään tule, jos koko ajan vain murehtii.

    Ilmoittauduin juuri SPR:n lipaskerääjäksi. Helpottaa vähän, kun voi tehdä jotain konkreettista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aion myös kysellä, mikä voisi olla minun panokseni. Silloin kun meille tuli kongolaisia, perheille kyseltiin tukihenkilöitä, mutta olisi pitänyt osata ranskaa.
      Nyt varmaan tullaan tarvitsemaaan englantia osaavia, ja minullahan on aikaa päivisinkin, joten eiköhän sieltä löydy jotakin.

      Poista
  2. Minä olen myös aina pitänyt kauniista vaatteista -- ihan pikkutyttönä en tosin oikein pystynyt vetämään oikein minkäänlaista prinsessalinjaa kun piti käyttää isosiskoilta pieniksi jääneitä ja nuorin isosisko oli poikatyttö ja hänestä piti ottaa esimerkkiä. Vasta myöhemmin rohkaistuin vetämään omaa linjaani.
    Ja miehesi on NIIN ansainnut tuon uuden takin. Se ei ole pois keneltäkää. Ja hienoa jos löydät oman tapasi auttaa turvapaikanhakijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Sanna!

      Mallin ottaminen isommista sisaruksisita on yleistä. Meidän kuopuspoika piti isoja veljiä idoleinaan, ja niin he kaikki sitten kasvattivat pitkät ponnarit ja kulkivat teineinä muutaman vuoden hauskoissa, resuisissa vaatteissa. :)

      Mieheni on ostanut yleensä vaatteita vasta ihan pakon edessä. Hän käyttää edelleen Kainuun aikaisia, siis 90-luvulla hankkimiaan R-Collection anorakkeja. Kajaanissa oli tuon firman tehdas ja tehtaanmyymälä. Nyt on ilmeisesti jo hieman tyyli muuttumassa, kun hän ihastui tällaiseen "kaupunkilaistakkiin".

      Katsotaan, pakkohan tässä on virkeänä seniorina jotakin tehdä.

      Poista
    2. Mulla on vielä itsellänikin muutama vaate sieltä. Ainakin yksi aktiivi käytössä. Kertoo niiden laadustakin. Ja minähän en heitä menemään niin kauan, ku hihat ei tipu. Vasta tippui yhdestä maripaidasta.
      Miehestäni en vielä tiedä, mutta näinä 3yhteisenä vuotena ei ole liiemmin shoppaillut vaatteita itselleen. Ai joo, kesällä Suomessa intoutui. Osti t-paidan.

      Poista
    3. Katohan, sinullakin on Rockseri-vaatteita. Ne ovat todella kestäviä. Meidän perheessä on ollut noita anorakkeja monen värisinä. Yläkoululaiset käyttivät Kainussa löyhiä Rockseri-collegehousuja ja huppareita lähes univormumaisesti.
      Tällä firmalla on myymälöitä muutamissa kaupungeissa ja laaja verkkokauppa. Katsoin netistä, että nyt on jopa avattu putiikki Berliiniin, ja 2014 Rockserilla on ollut oma näyttely Helsingin Design-museossa. Firma on löytänyt hyvät tuotteet eikä ole lähtenyt muuttamaan hyvin toimivaa linjaansa.

      Tuntuisi jotenkin hassulta, jos mies olisi "turhan" kiinnostunut vaatteistaan. ;) T-paita on sopivan rento ostos.

      Poista
  3. Surullisia, ikäviä asioita on ollut viime aikoina paljon. On aivan hienoa, että väliin voi/saa/uskaltaa tuoda esiin kaunista ja iloakin.
    Vaateet eivät ole kivin minun juttuni, liikunta-asut tekevät poikkeuksen. Niihin joskus satsaankin.
    Muiden maiden parinneasut ovat kauniita siinä missä omammekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii, meidän ilmastossa onkin järkevintä satsata liikunta-asuihin. Ja miten kauniita ne ovatkaan nykyään!

      Nuo somaleiden perinnneasujen värit ovat ihmeen kirkkaita, oikeita jalokivivärejä.

      Minä aion nyt lopettaa synkistelyn kerta kaikkiaan. Ilon kautta eteenpäin!

      Poista
  4. Minusta on hienoa, että kirjoitat kaikenlaisista aiheista blogiisi - sekä vakavammista että kevyemmistä. Pakolaistilannetta ja sen ympärillä vellovaa keskustelua olen kauhun ja epäuskon sekaisin tuntein seurannut monessakin kanavassa. Harmi huomata, että älyllisen keskustelun käyminen tuntuu olevan melko vaikeaa monille.

    Hauska muotitapahtuma tämä. Voisin kuvitella itsekin osallistuvani, vaikken en ole kiinnostunut muodista. Olen kyllä kiinnostunut vaatteista ja pukeutumisesta, mutta en seuraa muotia. Menen omalla tyylillä, joka vaihtelee mielialojeni mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin kauheaa tämä kyyninen ja kova pakolaiskeskustelu. Nyt kun pääministeri lupaa antaa asuntonsa käyttöön, koska hänen kotikunnassaan on pulaa tiloista, niin johan on alkanut ilkeily häntä kohtaan siellä sun täällä, motiivien kysely ja jopa nimittely.

      Joo, en minäkään niin pintamuodista välitä. Tuonnekin menin vakosamettihousuissa, jotka ovat varmaan yli kymmenen vuotta vanhat alaspäin levenevät, sattuivat sopimaan ruskean ponchoni kanssa. Värit ovat minulle tosi tärkeitä. Vaihdan vaatteita niin kauan, että olen tyytyväinen väriyhdistelmään. Missään nimessä en pukeutuisi paljastavasti tai muuten tyrkysti, mieluummin tyylikkäästi tai hauskasti. Ja mielialojen mukaan - kyllä. :)

      Poista
  5. Mä olen tainnut sanoa joskus jotain aiheesta "onko Suomi sivistysvaltio"...mutta hämmästyttävästi huomaan myös ympäröineeni itseni pääasiassa ihmisillä jotka vakavasti suhtautuvat pakolaisasiaan ja joiden keskeinen kysymys on "mitä minä voin/me voimme tehdä", ja nuivailijoista kuulen vain toisen käden huhuja. Tältäkö se kuplassa oleminen tuntuu.
    (itse en voi ihan kauheasti tehdä, annoin pois ylimääräiset talvivaatteet jo viime syksynä, ja, no, tuohon yksiön lattialle ehkä teoriassa mahtuisi joku nukkumaan jos jostain saisi ylimääräisen patjan, paljon muuta ei sitten mahtuisikaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sinä olet sanonut jo enne tätä kriisiä, vahvasti ja hyvin olet sanonutkin.

      Ei sinun ehkä tarvitse ensimmäisenä ottaa pakolaista kotiisi. :) Meidän talossa on jäänyt vanhoja ihmisiä yksin kolmen makuuhuoneen asuntoihin (täällä on asunnot halpoja toisin kuin Helsingissä), joten niihin kyllä mahtuisi.
      Katsoin juuri sellaisen uutisen, että Utsjoella matkailuyrittäjä tarjoaa lomakyläänsä sijoituspaikaksi 30 pakolaiselle.
      Vautsi, miten hyvä kupla! Suomi alkaa näyttää muutakin kuin nuivuutta.

      Talvivaatteita nuo syyrialaiset varmaan tarvitsevat. Jotkut näyttivät kävelevän paljasjaloin Unkarista Saksaa kohti. Meiltä pitäisi löytyä jotain.

      Poista
    2. Joo, katon ja juoksevan veden voin tarjota mikä on enemmän kuin pakolaisleirillä, mutten paljoa enempää...
      Tuolla muualla sumplitaan taas aiheesta. Ja yksi asia joka tietysti vaikuttaa (ja vauhdittaa keskustelua) on että vaikka yrittäisikin olla osallistumatta niin niihin tullee joka tapauksessa törmättyä: jos niiden tänneotossa ei harrasteta mitään suurempaa muslimien tms suosimista, niin tulijoista merkittävä osa tulee olemaan katolilaisia, ja jos vuodessa tulee vaikka 5000 katolilaista maahan (ihan todennäköinen luku) niin se tulee tuntumaan hiippakunnassa jonka nykyinen jäsenmäärä on vähän päälle 10000...(ja nykyiseenkin väkimäärään seurakunnat ovat resursseiltaan alimitoitettuja, kirkot ovat liian pieniä yms)
      Vähän kuin Suomeen tulisi vuodessa 2,5 miljoonaa ihmistä lisää. Turha yrittää olla näkemättä.

      Poista
    3. Monesti näissä auttamistilanteissa käy niin, että köyhemmät ihmiset ovat auttamishaluisempia kuin varakkaat, joilla on niin paljon suojeltavaa omaisuutta, että he eivät ehdi suojella ihmisiä.

      Ihanko totta, että paljon katolilaisia. Mielenkiintoista! No, tämän luulisi rauhoittavan Soinia. :)
      Tuosta katolilaisuudestakin olisi joskus hauska vaihtaa ajatuksia. En tunne ketään muuta katolista kuin sinut.
      Mutta tässä pakolaisten vastaanotossa pitää tietysti olla ihan yhdentekevää, mitä uskontoa kukin edustaa. Kaikkia pitää auttaa valikoimatta.

      Poista
    4. Joo, vastaanottoa en halua keskittää mihinkään ryhmään, mutta eivätpä ne ihmiset mitään tabula rasoja ole...ja yksittäisten tahojenkin on syytä ottaa huomioon mitkä ovat omat osaamisalueet ja resurssit ja kiinnittää erityishuomiota niihin asioihin joita muut eivät voi tehdä tai joita muut tekevät huonommin...

      Poista
    5. Tuo on totta. Tämä asia on nyt hoidettava viisaasti.

      Poista
  6. En tiedä, mitä eroa on mennä kintraavan kakaran tai oman puolison kanssa vaateostoksille. Yhtä huonosti mun hermoille siinä kävisi. Kun aina kohtaa samat kysymykset, että mikä mun koko on? Helpottaa vasta, kun toinen toteaa, että nämä kummatkin housut näyttävät hyvälle ja päästään kaksien kanssa pois.

    Pidän vaatteista, mutta mikään ei saisi minua seuraamaan vaateblogeja.
    Eniten inhottaa kun kuvissa on yksi ja sama laukku.eikö niitä voitaisi sponssata kymmenen, niin ei olisi niin huvittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Minun mieheni on ollut melkein kauppakammoinen, mutta on nyt päälle kuusikymppisenä alkanut välistä jopa viihtyä ostoksilla.

      Sama juttu, Ulla. Vaateblogeille ei riitä mielenkiintoa, olisko ne ehkä tärkeitä nuoremmille naisille.
      Tykkään sen sijaan (edelleen) naistenlehtien suloisesta turhuudesta. Joissain niistä on hyviä vaatejuttuja vanhemmille naisille.
      Meillä on täällä kauppakeskuksessa säännöllisesti senioripäiviä, joissa on eläkeläismalleja pyörähtelemässä. On huomattu kaupungin ikärakenne. Se vaikuttaa myös niin, että H&M:n, Lindexin ym nuorisokauppojen lisäksi on muutama tasokas liike, jotka eivät kuulu mihinkään ketjuun, vaan myyvät eri valmistajien tyylikkäitä, hyvin valmistettuja vaatteita aikuisille ihmisille.

      Poista
  7. Tietenkin vaatteilla on muukin funktio kuin suojata ja lämmittää. (ei kaikille, eikä tarvitsekaan).
    Mä olen aina ollut kiinnostunut vaatteista ja tyyleistä, vaikka inhoankin shoppailua.;)
    Katselin joskus telkkarista jotain muotiohjelmia ja kun siellä analysointiin jonkun muotitalon takin kaulusta ja löydettiin siitä sellainen määrä statementtiä ja filosofiaa, niin totesin, että ihan tällä tasolla en liiku, enkä haluakaan.
    On hyvä pitää elämässä sopiva balanssi kevyen ja painavan kanssa. Vaatteet ja tyyli kuuluu, ainakin mulla, sinne kivaan vähän painavaa kevyempään puoleen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Minulla on varmaan lapsuuden niukkuudesta johtuva yliminä, joka yrittää kieltää turhana sellaisenkin, mikä ei sitä ole. Siihen päälle vielä 70-luvun lokerointi (vain tyhjäpäät ajattelevat ulkonäköään), jota olen halunnut ihan tietoisestikin uhmata ja rikkoa.
      Vähän painavaa kevyempää, hyvin sanottu Sanna. Tämä pätee lukemiseenkin. Tulee luetuksi sekä painavaa että kevyttä ja usein siltä väliltä.

      Poista

Kulttuuriviikonlopun viettoa nuorten kanssa

Käsiohjelman kansi Meillä oli kaksi teini-ikäistä lastenlasta viikonloppuvieraina. Lauantain ohjelmassa oli teatteria ja sunnuntaina k...