Unto Mentulan valokuvanäyttelystä Kielosta kissankelloon & omia muistojani myös

 

Oma suosikkini Unton näyttelyssä on tämä pörröpää,
voikukka, Taraxacum vulgare. Joku muisteli, että se olisi
 Taraxacum officinale, mutta molemmat ovat oikein.
 Sen sijaan minulla on kasvi, jonka nimeksi olen kirjoittanut
 'sian kärsämö' - heh, minä, joka olen aina sanonut, ettei 
yhdyssanoissa voi mitenkään tehdä virheitä. 

Mieheni Unto Mentula kiinnostui vanhoista koulukasvioista eli herbaarioista (silloinen nimi oli kasvisto) jo kauan sitten, kun hän huomasi, että kannoin yhteiseen kotiimme myös painavan kansion, jonka kannessa luki kullanvärisin kirjaimin Kasvisto. Oman kasvionsa hän oli hävittänyt ja kertoi, ettei se ollut hänelle merkityksellinen, vaikka kasvit ovatkin.
 
Olin säilyttänyt aarteeni erinäisissä muutoissa opiskelija-asunnoista toisiin siirtyessäni, vaikka muutoin olin hävittänyt kaikki koulumuistot, jopa ylioppilastodistukseni. Miksikähän?
Minulla liittyi ehkä kasvien keräämiseen sellaisia tilanteita ja tunteita, joita halusin muistaa, esim. se, miten tunsin epäoikeudenmukaisuutta siitä, että isoveljeni ei ollut kerännyt kasveja ennen minua. Häntä ei päästetty oppikouluun, koska isäni paitsi että oli jostain syystä koulutuksen vastainen ylipäänsä niin ilmeisesti ajatteli, että  koulu veisi pojan pois maatilalta ja nuorenisännän roolista. Tiedän, että ilman kouluakin veljeni kaavaili aivan muuta ammattia itselleen, mutta ei ehtinyt päästä sinne asti, koska kuoli jo 17-vuotiaana. 
Toinen kasvien keräämiseen liittyvä asia minulla oli pelko ja jännitys siitä, miten onnistun kasvitenteissä. Tenttitilanteessa opettaja nosti jonkun kasvin sieltä kuulusteltavan oppilaan pinosta ja peitti tiedot, joihin oli merkitty suomalainen nimi, latinalainen nimi, heimo ja kasvupaikka. Nämä piti sitten osata luetella kuin vettä vaan. Tietenkin pärjäsin erinomaisesti, "pinko" kun olin.
Entisajan koulussa opeteltiin muutoinkin paljon asioita ulkoa. Nykyaikana kahdeksankymmenen kasvin latinalaisen nimen muistaminen ulkoa tuntuu oudolta. Joissain harvoissa kouluissa opiskeltiin latinaa vieraana kielenä, mikä ehkä auttoi. 
Nyt mietin, miten minä edes sain sen noin A3 -kokoisen painavan kansion koululle; koulumatkaani kuului neljä kilometriä pyöräilyä ja bussimatka.
Jännitin tätä kasvihommaa niin, että se varmaan oli osaltaan syynä siihen, että sairastuin anoreksiaan.

Kuuntelin hämmästyneenä Unton näyttelyn avajaisissa toisten muistelijoitten veijaritarinoita siitä, miten oli käytetty isompien sisarusten kasveja, vaihdettu vain info-laput, ja miten kasvit oli ollut keräämättä vielä viikko ennen koulun alkua ja äiti oli sitten ne kerännyt. Olisinpa minäkin ollut noin rento...
Yleisesti muisteltiin, miten kivaa se kerääminen oli ollut ja miten oli innolla kerätty paljon yli vaatimusten.

Kun muutimme yhteiseen kotiin, Unto vei joitain minun kasvisivujani kehystettäväksi ja niin me saimme tauluja, jotka valitettavasti ajan mittaan  kellastuivat seinällä ja joutuivat roskiin. 
Kun hän nyt innostui uudelleen tästä aiheesta J. Karjalaisen kauniin laulun ansiosta, hän kuvasi yhden minun kasveistani, ketohanhikin, meille tauluksi.
Tekniikka on kehittynyt ja valokuvaharrastajat pystyvät itse tulostamaan tasokkaita kuvia. Näyttelykuvia voi tietysti myös teettää ja niitä tehdään hyvinkin erilaisille taustoille, esim. kanvakselle ja kalliille metallipinnoille. Unto on aina pitänyt kuvan sisältöä tärkeämpänä kuin prameaa ulkoasua. Hän teki myös näyttelykuvansa itse.

 

Kasvien lajituntemus tuli 1800-luvulla tärkeäksi osaksi yleissivistystä. Oppikouluissa aloitettiin kasvien kerääminen 1860-luvulla. Aluksi vaadittiin 70 lajin kokoelma ja tuntemus, mutta määrä vaihteli vuosien mittaan eri kouluissa. Minun kasviossani on noin 80 kasvia. Kuulin juuri, että eräs nyt kahdeksankymppinen mies oli silloin aikanaan kerännyt 650 kasvia ja jaotellut niitä eri tavoin.
Kasvien keruusta luovuttiin  vuonna 1969 ennen kaikkea luonnonsuojelullisista syistä. Nyt jotkut koulut ovat aloittaneet perinteen uudelleen maltillisemmin kasvimäärin ja usein digimuodossa.  

Kulttuuritalo Wanha Rautakauppa Myllykoskella, näyttelyn avajaisissa 2.6.2026.
Paikalla oli  myös henkilöitä, joiden kasvioita oli kuvattu näyttelyyn.
Joillakin oli kasvioitaan mukanakin. 

Unto aloitti projektinsa etsimällä kasvioitten omistajia Facebookissa. Hän sai paljon yhteydenottoja ja haki kasvioita kotiin kuvattavaksi.
Erikoisin löytö oli Kuusankosken lukion iso toimistokaappi täpötäynnä kasvioita. Kukaan ei tiennyt, miten ne olivat sinne päätyneet. Oliko oppilaita pyydetty jättämään kasvionsa kouluun vai oliko joku opettaja suunnitellut museotoimintaa? Vanhin näistä kasvioista löytynyt kasvi oli erään Aino Enqvistin metsävaahtera vuodelta 1909. Kuva siitä on Unton näyttelyn vanhin kuva. 

Kertovissa valokuvanäyttelyissä tärkeää onnistuneiden kuvien ohella on tarina kuten kaunokirjallisuudessa.
Kielosta kissankelloon on taltioitua perinnettä sekä estetiikkaa.
Joissain kuvissa Unto on tehnyt kuvan kasvista alkuperäistä kasviokuvaa taiteellisemman ja kuvannut yksityiskohdan, ei koko kasvia sellaisena kuin se on kasvioon tallennettuna. 

Näyttely on Myllykoskella enää tämän kuun loppuun, mutta siirretään kuun vaihteessa kauppakeskus Veturiin, joka on noin kolme kilometriä Kouvolan keskustasta. Siellä se on nähtävänä 2. - 31. heinäkuuta, ja sen jälkeen kuvat ovat jossain sängynaluslaatikossa meillä. Ehkä joku pääsee seinällekin.
Valokuvaharrastajilla kuvien ja kokonaisten näyttelyiden säilyttäminen vaatii tilaa.

Perunan kukintokin on todella kaunis, kun sen nostaa arvokkaasti esiin.

Minun tehtäväni mieheni näyttelyjen pystytyksessä on oman mielipiteeni ilmaiseminen kuvien asettelun suhteen ja nimilappujen kiinnitys. Kameraseuran kaverit ovat uskomattoman nopeita ja taitavia laittamaan kuvia seinälle erilaisin ripustusmenetelmin. He ovat tehneet näitä töitä talkoilla paljon pystyttäessään yhteisnäyttelyitä ja omiaan.
Tällä kertaa suunnittelin näyteikkunan. Siinä on kasviprässi, kasvistoja ym, mutta heijastus oli niin paha, että kuvasin vain näyteikkunan kasvikirjat. Vanhaa kouluaikaista kasvikirjaa meillä ei ole enää, ellei sitten ole mökillä. 

Untoa inspiroinut J. Karjalaisen laulu Terve, Sirkka Lautamies alkaa näin: 

Terve, Sirkka Lautamies

Mä katson sinun kukkia

Kesäkuussa kakskytviis

Niityltä Pyterlahdella sä otit kissankelloja

Sä otit ketoneilikan apilan ja maruunan

Kostealta nurmelta lehdossa joen rannalla

Sä otit kurjenmiekkoja

Terve, Sirkka Lautamies

Mä katson sinun kukkia

Lehdillä vanhan kasviston

Laulun jatko kertoo 1920-luvun historiasta. Pyterlahti sijaitsee Virolahdella ja siellä on vanha louhos, josta on viety kiveä Pietariin. Kaunis laulu ja haikeankaunis esittämistapa.

Jotain suurta pysyvää mitä jälkehemme jää

Kuvaan juhannusruuusua näyttelyn pystytyksen yhteydessä.