Marko Annala, Kuutio

 

Aatos lysähtää kevätauringon lämmittämälle asfaltille velttona kuin kulhollinen spagettia. Jään hänen viereensä seisomaan enkä sano sanaakaan. Olen seurannut Aatun oikkuiluja jo vuosikaudet, eikä niissä ole mitään toistuvaa kaavaa, joka auttaisi minua valitsemaan oikean välineen oikealla hetkellä. Joskus tehoaa kova sana, joskus mairittelu, joskus lahjonta ja joskus harvoin jopa kiristys, mutta lähes aina valitsen väärän välineen. Nyt tarvittaisiin haarukkaa. Lusikalla ei tee velton spagettikasan kanssa mitään.

Tällä kertaa kohtaus vältetään ottamalla taksi neljän korttelin mittaiselle matkalle. Ensin isä yrittää kantaa neljäkymmentäkahdeksan kiloista poikaansa kotiin anoen mielessään, ettei tämä ihan vielä tulisi hulluksi, vielä hetki, kymmenen minuuttia, mutta kun poika hoksaa taksitolpan, peli on menetetty. 

Aatos on ns. vaikea lapsi, jolle on erilaisia määritelmiä. Aatoksen isä ei suostu poikaansa lokeroimaan. Hän koittaa kasvattaa tätä "syntymävilkasta" tyyppiä hyville tavoille ja sietämään pettymyksiä. Välillä hän tyynnyttää poikaa sylissään pitkään paniikki- ja raivokohtauksissa ja valvoo illalla tämän sängyn vierellä parikin tuntia sivellen pojan poskea unen tuloa jouduttaakseen.

Aatos ei ole vain vaikea, hän  on myös valloittava, värikkäitä sanontoja käyttävä  ja joissain asioissa erityislahjakas pikkupoika. Hänellä on isänsä kanssa sama kiinnostuksen kohde, pelit. Isä tekee työkseen pelifirman verkkolehteä ja pelaa myös vapaa-aikanaan.

Joskus pojan temppuilu ajaa väsyneen isänkin raivokohtaukseen, josta hän tuntee valtavaa syyllisyyttä ja tarvetta hyvitellä lasta, joka on hänen luonaan lähes tyhjässä kodissa vuoroviikoin. 
Vaimon kanssa on tekeillä avioero, mutta sitä mies ei suostu vielä myöntämään. Hän toivoo kaiken palautuvan ennalleen. Uusi rakkaussuhdekin olisi tarjolla, mutta mies ei ole siihen valmis.
Hän jaksaa välttämättömimmän, Aatun. Mikään isyydessä ei ole ollut sellaista kuin hän kuvitteli vauvan kanssa synnytyslaitokselta lähtiessään isyyden tehtävän pakahduttaessa rintaa. Kaikki on paljon vaikeampaa ja usvaisempaa, mutta hän tietää rakastavansa Aatua enemmän kuin mitään ja ketään. 

Kun kukaan muu ei ole näkemässä, Aatun maatessa tulikuumana sylissäni myrskyn riepotteleman huoneen raunioilla tai juuri ennen nukahtamistaan, kun hän hymisee hiljaa itselleen rauhoittaakseen mieltänsä unille: silloin hänen haavoittuvaisuutensa saa minut havahtumaan ja ymmärtämään kuinka pieni hän vielä on, kuinka kesken maailmalle, ja kuinka suuri on minun vastuuni siitä, että hän jonain päivänä olisi valmis. Silloin tajuan, kuinka heikko olen hänen edessään, ja kuinka suuresti toivoisin olevani vahvempi, ja juuri silloin rakastan häntä eniten.

Marko Annala käsittelee romaanissaan Kuutio vaativaa vanhemmuutta mustalla huumorilla, mikä sopii kaaostilanteiden kuvaamiseen hyvin.

Kirja alkaa synnytyskuvauksella, minkä jälkeen isän ja pojan arjesta kertomisen  välissä on katkelmia isän kirjoitusprojektista, jossa hän kertoo oman suvun traagista tarinaa. Kirja päättyy koskettavaan tapahtumaan, joka kasvattaa sekä isää että poikaa.

Kuutiolla on tarinassa sekä konkreettinen merkitys Rubikin kuution ratkaiseminen, että symbolisia merkityksiä. 

Pidän tästä kirjasta ja siitä, millä tavalla se nostaa esiin sen tosiasian, että vanhemmuus voi olla monenlaista. On ihmisiä, jotka oman sopuisan, "helpon" lapsensa kanssa eläessään tuomitsevat ne, jotka istuvat kyykyssä keskellä jalkakäytävää velttona makaavan tai suoraa huutoa kirkuvan kymmenvuotiaan vieressä. 

"Käyn tätä kamppailua päivittäin", toteaa Aatoksen isä. "Tämä on minun todellisuuttani."
Tiedän, että on jopa kasvatusalan ihmisiä, jotka pitävät tiukasti kiinni siitä, että kaikilta samanikäisiltä on vaadittava samaa. Mikään ei ole sen epätasa-arvoisempaa kuin joustamaton saman vaatiminen. Olen sitä mieltä, että ns. armoviitoset peruskoulussa ovat joskus ihan paikallaan. 

Marko Annala on toiselta ammatiltaan muusikko, Mokoma-yhtyeen perustajajäsen, laulaja ja laulujen tekijä.
Hän on kirjoittanut neljä romaania, Kuution lisäksi omaan elämään perustuvan Värityskirjan, Paaston ja Ylvan, jonka toisena kuvittajana on Annalan tytär Iita Annala.

 vaan pitää hä