![]() |
| Jääkukkia 19.01.26, Kuva: Ume |
Minä luen yhä aamuisin kahta oikeaa painettua sanomalehteä. Moni sivu menee ohi itsestään selvänä, jos olen sattunut lukemaan samat uutiset jo verkkomedioista, mutta pitempiä esseetyyppisiä artikkeleita ja featurejuttuja luen vain paperilta.
Helsingin Sanomien tiedesivuilla tammikuun lopussa oli artikkeli otsikolla "Tutkimus: Seksismi voi olla myös hyväntahtoista". Artikkelin Åbo Akademin tekemästä tutkimuksesta on kirjoittanut Matti Mielonen.
Olettamus tutkimuksessa on ollut, että huonommin parisuhdemarkkinoilla menestyvät miehet ovat taipuvaisia pahantahtoiseen seksismiin ja hyvin menestyvät miehet hyväntahtoiseen seksismiin.
Pahantahtoinen seksismi määritellään tässä tutkimuksessa ajatteluksi, jonka mukaan naiset ovat alempiarvoisia kuin miehet ja silti pyrkimässä niskan päälle. No, se on selvä.
Entä hyväntahtoinen seksismi? Minulle ei juttua edes useamman kerran lukiessa ole selvinnyt, mitä se on. Aloin epäillä, että se on sitä, mitä on ainakin tähän asti kutsuttu romantiikaksi.
Tutkija Catharina Walldén: "Se voi vaikuttaa myönteiseltä, mutta se vahvistaa huomaamatta perinteisiä sukupuolirooleja ja rajoittaa naisten toimijuutta suojelevan paternalistisuuden kautta."
Hyväntahtoinen seksismi siis lähtee siitä ajatuksesta, että miehet huolehtivat naisista ja suojelevat heitä, eikä se ole hyvä.
"Tämä lisää naisten riippuvuutta miehistä ja saa eriarvoisuuden näyttäytymään luonnollisena. Se hidastaa todellista tasa-arvoa", Walldén muistuttaa.
Siis kun miehet suojelevat naisia ritarillisesti, kantavat naisten painavia laukkuja ja luovuttavat takkinsa palelevan naisen hartioille, niin sekö hidastaa tasa-arvoisuuden kehittymistä.
Jos tämä on paheksuttavaa, niin sitten suuri osa romanttisista elokuvista ja maailmankirjallisuudesta joutaa tuomiolle!
Minusta tässä sekoitetaan ja hämärretään asioita.Huolehtiminen kuuluu romantiikkaan, ja myös naiset suojelevat ja hoivaavat miehiä, eri tavalla vain. Mitä vaaraa toiselle ihmiselle osoitetussa välittämisessä on?
Sitäpaitsi, miehillä on enemmän lihaksia kuin naisilla, joten he jaksavat kantaa painavia tavaroita paremmin ja lihaksethan pitävät kehon lämmön korkeammalla.
Mikä olisi se "todellinen tasa-arvo"?
Tyypillistä, että juuri Suomessa kiinnostutaan tällaisesta tutkimuksesta.
Nyökyttelinkin pari päivää myöhemmin lukiessani HS:n Elämä & hyvinvointi -sivujen juttua "Turhan kylmä kulttuuri". Jutun on kirjoittanut Kira Gronow ja hän haastattelee siinä suomalais-kreikkalaista Aino Mavrigianikisia, joka on sitä mieltä, että suomalaisesta arjesta puuttuu lähes täysin "eros". Suomalaiset rakastavat etelässä lomaillessaan näkemäänsä käyttäytymistä, johon kuuluu lämpimiä katsekontakteja, pientä kujeilua ja viatonta flirttiä ja tempautuvat ehkä itsekin mukaan ystävälliseen, rentoon tyyliin, mutta eivät tuo sitä mukanaan lomatuliaisina vaan muuttuvat totisiksi ja pidättyväisiksi jo lentokentällä.
No, sehän on tietysti tämä pakkanen, joka jähmettää meitä ja sulkee meidät sisätiloihin.
Suomessa on myös pitkään ajateltu, että kaupunkielämään kuuluu viileä käyttäytyminen ja että on jotenkin moukkamaista puhua ja varsinkaan "avautua" asioistaan tuntemattomille. Tämä on mielestäni muuttunut jo paljon.
Olen myös lukenut, että virolaisten mielestä Suomessa ollaan paljon rennompia ja hymyilevämpiä kuin Virossa.
Kaikki Venäjällä käyneet (silloin kun siellä vielä käytiin) tuntevat varmaan sikäläisen lähes koomisen töykeyden asiakaspalvelussa.
Lopuksi positiivinen uutinen eilisistä Kouvolan Sanomista: Kuntarahoituksen Onnellisuusrahasto jakaa vuosittain 100 000 euroa hankkeelle, joka parhaiten parantaa yhteisöllistä onnellisuutta ja - jee, Kouvola sai sen tänä vuonna onnellisuuslavaa varten!
💞 Onnellisuuslava!💞
Se on henkilö- tai pakettiautolla siirrettävä, koottava esiintymislava, jolla viedään tapahtumia niille ihmiselle, joille osallistuminen on muutoin vaikeaa. Kouvola on koko Suomen kylärikkain kunta, jossa monella on pitkä matka keskuspaikkojen kulttuuritaloille, mikä varmaan vaikutti idean palkitsemiseen.
En ole aiemmin tiennytkään Onnellisuusrahastosta, ihanaa että sellainen on olemassa.
Tänään oli valoisa päivä. Auringon lämpö jo tuntui kasvoilla pikkuisen, kun tuuli oli selän takana. Ilahduin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti