![]() |
Arboretum Mustila, 18.04.2025 |
Pitkäperjantai
Retki Arboretum Mustilaan Elimäelle.
Kävimme Mustilassa ihailemassa kevään ensimmäisiä kukkia. Toukokuun lopussa menemme uudelleen, kun alppiruusut ja atsaleat kukkivat runsaina omissa metsiköissään.
Tekee myös mieli katsoa, olisiko heillä myynnissä oman puutarhan jalostamia, erittäin hyvin meidän talviamme sietäviä Marjatanalppiruusuja. Semmoinen mökille.
![]() |
Caj Bremer, Hevosderby II, Parsiisi 1960 |
Lankalauantai
Retki Gumbostrand Konst & Form -taidekeskukseen Sipooseen.
Tänne menimme suomalaisen kuvajournalismin uranuurtajan, valokuvaaja Caj Bremerin juuri avatun näyttelyn vuoksi.
Näyttelyn nimi on Kvinnan bakom allt/Kaiken takana on nainen. Näyttely koostuu Bremerin vuosina 1950 - 1980 eri puolilla maailmaa ottamista kuvista, joissa on naisia omissa ympäristöissään.
Näyttelyn jälkeen kävimme Porvoon vanhassa kaupungissa kahvilla Tee- ja Kahvihuone Helmissä. Sää oli ihanan lämpöinen, parikymmentä astetta, tarkeni hyvin ulkopöydissäkin sisäpihalla.
Illaksi kotiin lauantaisaunaan.
Pääsiäispäivä
Hiljaiseloa kotona.
Satoi koko päivän, hyvä että oli tullut ulkoilluksi edeltävinä päivinä.
Tein venyttelyjumpan.
Luin loppuun norjalaiselta Oliver Lovrenskilta 19-vuotiaana julkaistun esikoisromaanin Silloin nuorena. Harvinaisen vahva, persoonallinen ja lukijaa avartava teos nuorten elämästä väkivallan ja päihteiden maailmassa, jossa on myös paljon ystävyyttä ja kaipuuta.
Katsoimme miehen kanssa loppuun nelijaksoisen brittisarjan Playing Nice/ Vaihtuneet elämät. Sarjaa mainostetaan sillä, että se koukuttaa ja on pakko katsoa nopeasti loppuun. Totta, jännite piti. Usein sarjoja ja elokuviakin myös kritisoidaan siitä, miten laskelmoituja niiden juonirakenteet ovat, mutta - toisaalta - sehän juuri on käsikirjoittajien ammattitaitoa, saada rytmi oikein ja saada katsoja pysymään tuoliinsa nauliintuneena mukana. Juuri jännitteen puute on se, mistä suomalaisia käsikirjoituksia usein moititaan. Mutta näin jälkeenpäin tuntuu valitettavasti siltä, että tämän sarjan anti jäi köykäiseksi ja muutamat ratkaisut olivat erittäin epäuskottavia.
2. Pääsiäispäivä
Sosiaalisena ja omissa oloissa.
Palatessa poikkesimme omassa kirjastossa, jossa on tänäänkin omatoimiaika klo 7 - 20, lähikirjaston etuja. Palautin kaksitoista kirjaa lukematta ja kolme luettuna, Petri Tammisen romaanin Sinua sinua (hyvä!), Ágota Kristófin romaanitrilogian Iso vihko, Todiste ja Kolmas valhe (kiinnostavia) ja Jenny Erpenbeckin pienoisromaanin Vanhan lapsen tarina (hieman pitkitettyä symbolista kerrontaa siitä, millainen ihmisestä tulee totalitarismissa). Lovrenskin kirjan jätin vielä tähän työpöydälleni. Siitä oma juttunsa sitten kun tulee tarve muotoilla ajatuksia
Ihan kelpo pääsiäinen.
![]() |
Caj Bremer, Laatokalla 1980, Bremer pitää tätä kuvaa yhtenä näyttelynsä parhaimmista. Hetki taltioitu taitavasti. |
Mukava pääsiäinen sinulla! Petri Tammisen uusinta odottelen myös tänne meidän kirjastoihin, pitää ehkä tehdä taas ostopyyntö... Olin säästänyt itselleni Markus Nummen Käräjät juuri tähän pääsiäisviikonlopun luettavaksi ja voi että miten loistava se onkaan! Vähän vielä luettavaa jäljellä mutta pakko se on lukea tänään loppuun. Jo ihan senkin takia, että kirjasto kutsuu omaansa takaisin.
VastaaPoistaJa samalla pitää palauttaa pino muitakin kirjoja, aika moni lukematta mikä tekee minulle aina pahaa kun pitää mukamas kaikki kirjat aina lukea. Mutta inspiroiduin nyt tuosta viileänrauhallisesta merkinnästäsi, että palautit 12 kirjaa lukemattomina ja kolme luettuina. Minäkin voisin ihan rauhallisin mielin keskittyä tosiaan niihin kirjoihin, jotka olen lukenut ja jättää lukemattomat sikseen 😊
Käräjät on todella hyvä.
PoistaMinulla käy usein niin, että palautan kirjan jo seuraavana päivänä lainaamisesta sitä vähän tutkittuani tai samalla seisomalla siinä automaatilla. Innostun varaamaan kirjoja positiivisten arvostelujen perusteella, mutta erotan nopeasti ne, jotka eivät kiinnosta minua tarpeeksi.
No minulla ihan sama, varailen kirjoja heti kun näen jossakin jonkun mielenkiintoisen maininnan. Mutta tuo on hyvä vinkki, että heti katsoo päällisin puolin onko kirja kiinnostava vai ei ja palauttaa sitten saman tien. Täytyy nyt kehitellä joku hyvä systeemi, ettei kertyisi tällaisia kirjapinoja...
PoistaMM
VastaaPoistatodella: kelpo pääsiäinen Sinulla ja teillä.
"Lovrenskin kirjan jätin vielä tähän työpöydälleni."
Tuota jäin 'hihittelemään': työpöytä Sinulla vielä käytössä!
Juu - ja millainen - kun muutimme tähän asuntoon, niin minun "työhuoneekseni" pian muotoutuvassa huoneessa oli valmiina ikkunan alla seinästä seinään yltävä melkein kolmimetrinen puinen pöytätaso, leveäkin, molemmissa päissä laatikostot. Edellinen omistaja oli harrastanut ompelua ja hankkinut tällaisen kaavojen levittelyyn ja leikkauspöydäksi. Toimistoläppärini on tässä keskellä ja pöydän päät täynnä jos jonkinmoista tärkeää tavaraa - pitäisikin taas raivata.
PoistaTyöaikana tämä taso oli hyvä kokeiden tarkistukseen.
Joten äläpäs yhtään hihittele siellä, Hikkaj, kyllä bloggari tarvitsee kolmimetrisen työpöydän.
Leppoisaa ja vaihtelevaa tuntuu pääsiäisen viettosi. Kuinka mahtanee vappusi sujua? Ehkä mökillä...
VastaaPoistaVappuaattona palaamme muutaman päivän Tallinna - Riika -reissulta ja päivä vapun jälkeen on kyläilyä vanhimman pojan ja miniän luona Tuusulassa, sekin erinäisten merkkipäivien juhlistamiseksi, eli vapusta tulee palautumispäivä kotona. Tekee mieli lisätä "jos kaikki hyvin menee", Baltian matkaa jouduttiin jo kerran siirtämään terveyssyistä.
PoistaMies kaipailee kaiken aikaa mökille, minä mieluiten vasta kesällä.
Lepäily reissujen välillä elvyttänee niin, että jaksatte suunnistaa mökille.
PoistaMuuten: ovatko juttusi kuvat Unton ottamia? Olipa niin tai näin, hienoilta näyttävät.
Kiitos! Nämä ovat minun Honor Smart -puhelimella ottamiani ja käsittelemiäni paitsi viimeinen, jonka Unto otti omalla Samsungillaan ja minä käsittelin. (Hän sanoo, ettei tarvitse laittaa kuvaajan nimeä aina silloin, kun kuva ei ole erityisen hyvä :)). Meillä on molemmilla halvat puhelimet. Olen kyllä huomannut, että monella on paljon teräväpiirtoisempia värkkejä, mutta huonon kameran kanssa oppii kuvankäsittelyä paremmin.
PoistaJoo, kyllä kesällä mennään moneen otteeseen mökille aina muutamaksi päiväksi kerrallaan.
Auts, minun on pakko korjata tämä: eihän me vapun alla mihinkään Baltiaan mennä, vaan nyt on se peruuntunut Länsi-Suomen reissu ja Baltia on toukokuun lopulla. Aivosumua... :)
PoistaTuo näyttely olisi kiinnostavaa nähdä. Helmissä olemme kahvitelleet aina kun olemme käyneet Porvoossa. Ihanan vanhahtava kahvila ja maistuvat leivonnaiset.
VastaaPoistaViimeisin kuva on hieno, kun katselet valokuvaa.
Hyvä näyttely kivassa paikassa, jossa myös taidekauppa ja ravintola. Bremerin ohella siellä oli myös muutaman muun taiteilijan näyttelyt.
PoistaMieleeni jäi Heidi Linsénin villalangasta tuftaamalla valmistettu Sunnuntai-sarja, jossa nainen kahlaa meressä ja työt on nimetty kellonaikojen mukaan, jotkut vain muutaman minuutin välein, lähikuvia ja laajempia.
Muutin tuon viimeisen kuvan harmaaksi, koska en halunnut viedä roosanvärisellä takillani huomiota pois itse valokuvasta, josta ei tullut otetuksi kuvaa ilman minua siinä riikinkukkona.
Caj Bremerin Mämmikoiran muistelmat on meillä mökin kirjahyllyssä, hankittu vuosituhannen alussa Hgin kirjamessuilta. - Minulla sama vaikutelma tuosta tvsarjasta Vaihtuneet elämät, jäi aika tylsä maku, teennäinen. Ruotsalainen Uskottomuus oli myös ontto tapaus, ekan jakson jaksoin. Ei sielläkään aina onnistuta.
VastaaPoistaSen sijaan Susipalatsi, jota suosittelit, on oikein hyvä. Katsoimme ensimmäisen kauden ja jätimme vähän tauolle. Myös Kuningatar Ena, sekin Yle Areenassa, on hyvää historian kuvitusta.
PoistaKaikkein mieleenjäävin viime aikoina katsomistani sarjoista on Adolescence, Netflix-sarja, joka selittää vaaroja joita nuoret kokevat nettimaailman vuoksi. Tämä sarja jättää paljon mietittävää ja kysymyksen, eikö meidän pitäisi olla enemmän huolissamme ja mitä me voisimme tehdä.
Oi, Mämmikoiran muistelmat - se minun pitää lukea - ja Bremerillä näkyy olevan myös kirja Mämmikoiran keittiössä. Molemmat varmaan hauskasti kirjoitettuja kirjoja.
Perun Enan positiivisen arviointini. Loppua kohti mustavalkoisuus ja alleviivaaminen lisääntyi häiritsevästi. Ena oli liian kaukaaviisas, kaikki hänen poliittiset neuvonsa, joita ei sukupuolen vuoksi kuultu, osoittautuivat oikeiksi.
PoistaViimeinen kuva on hieno, vangitseva, kaunis. Luulin ensin että katselet siinä kuvaa Michael Jacksonista 🙂
VastaaPoistaTeillä oli mielenkiintoinen pääsiäinen. 🌿
TV-sarjan jännite on aihe jota olen itsekin miettinyt. Suosikkisarjani La Promesan tekijät ovat mestareita luomaan kiinnostuksen joka jakson loppuun. On ihan pakko nähdä miten se tilanne jatkuu. En juurikaan pety.
Kuvittelen sinut valtavaa kirjapinoa tasapainotellen kun menet kirjastoon. 📚 Kiva kiva.
Mies on silloin tällöin katsonut jonkin osan tuota sarjaa kielen vuoksi.
PoistaNyt on hyvä, kun pääsee pyörällä kirjastoon, ei kädet veny. :)
Tuo Caj Bremerin näyttely kiinnostaisi kovasti, harmi kun on vain niin kaukana. Paitsi nyt minulle tulikin yhtäkkiä aikaa, mutta matkanteko silti rasittaa ja maksaa. Kiitos tästä otannasta näyttelyyn ja pääsiäiseesi! Olette kyllä tosi aktiivisia, itse koen olevani ihan muumio jo tässä iässä :D
VastaaPoistaVai niin, sinähän olet multitaskaaja - hyvä, että olet saanut aikaa, vaikka siinä onkin toisaalta negatiivinen puolensa. Epävarmuus tietenkin estää nauttimasta vapaaksi tulleesta ajasta lomana.
PoistaMeillekin tämä kohde oli juuri ja juuri päivämatkaksi sopiva.
Me koitetaan nyt käydä missä ehditään, koska mies sai peruutusajan pieneen operaatioon, jonka jälkeen on toivuttava rauhallisesti, avoleikkaus kuitenkin. Toisaalta juuri nyt ei pitäisi kauheasti liikkua, ettei saa tartuntoja.
Huomenna ollaan lähdössä aiemmin peruuntuneelle Länsi-Suomen reissulle ja Baltian matka jouduttiin siirtämään hamaan tulevaisuuteen, koska silloin meillä on täällä toipilas ja "hoitaja". No, tästäkin selvitään.