keskiviikko 24. elokuuta 2022

Pohdin Sanna Marin -kohua ja esitän kysymyksiä

Olin ällistynyt, kun puolitoista vuotta sitten loppiaisena tuijotin televisiosta, miten USA:n istuvan presidentin usuttama roskajoukko rynni kongressitalolle ja otti kuvia toisistaan puhemiehen huoneessa heiluttelemassa virallisia papereita ja puhemiehen nuijaa. Koin saman syvän hämmästyksen tunteen, kun näin videon, jossa Suomen pääministerin "ystävät" pilailevat hänen virka-asunnollaan virallisissa lähetyksissä käytetyn sermin edessä Finland-kyltti paljaiden rintojensa edessä. Luin, että oli julkaistu myös video, jossa he marssivat humalaisina hoilaten pitkin pihaa kuin teinipissikset muutaman muun vieraan kanssa. Jos videointihuoneessa olisi ollut rekvisiittana Suomen lippu, olisivatko tytöt pilailleet sen kanssa? 

Esitän lisää kysymyksiä, koska tämä tapaus vaivaa minua. Se vaivaa paljon. 

- Miksi pääministeri Sanna Marin kerää ympärilleen porukan somevaikuttajista, jotka kalastelevat seuraajia ns uskaliaisuudella? Pintajulkkikset elävät julkisuudesta. Tietenkin he pörräävät korkeassa asemassa olevan päättäjän ympärillä, mutta miksi hän viihtyy heidän seurassaan ja kutsuu heitä ystäviksi? 
Lasten esikoulukirjoissa on tehtäviä, joissa kysytään, mikä ei kuulu joukkoon. Somevaikuttaja, somevaikuttaja, pääministeri, somevaikuttaja, somevaikuttaja? Helppo tehtävä. 

- On muutamia virkoja, joissa kaikenlainen varovaisuus on erityisen tärkeää turvallisuuden ja uskottavuuden kannalta. Presidentin, pääministerin, ulkoministerin ja puolustusministerin ainakin on oltava tarkkoja julkisuuskuvastaan. Miksi pääministerimme on mukana lähes sadan hengen biletyssivustolla, jonka - tietenkin - piti olla salainen? Somessa mikään ei ole salaista. Sudenkuopat välttää sillä, että välttää ne. 

Miksi en saisi esittää näitä kysymyksiä nyt kun mokaaja on nainen?
Mitä tasa-arvoa se on, että Alexanderia moititaan, kun esiintyy lehdistötilaisuudessa shortseissa ja lapsen pyynnöstä tikkatauluna huvipuistossa, mutta Sannaa pitäisi vain kiittää "instituution ravistelusta", kun esiintyy videoilla, joissa huudellaan rivouksia ja kiehnätään Sabinan kanssa tanssilattialla?
Pitääkö naisten tekemisiä katsoa läpi sormien, antaa tasoituspisteitä? Noloa, erittäin noloa! 

Olen lukenut myös sellaisia selityksiä, että pääministeriä pitää ymmärtää hänen nuoruutensa vuoksi. Onko vähän alle nelikymppinen enää niin nuori?
Ja ovatko tuonikäiset sitten yleensäkin liian kypsymättömiä vaativaan valtakunnalliseen virkaan? Toivon, ettei näin olisi.
Eikä olekaan. Jokainen on yksilö. Eivät kaikki milleniaalit tarvitse stressaavan työn vastapainoksi raskaita huveja. Jotkut virkistyvät esim. lukemisesta. (Haa, sainpahan tähänkin kirjoitukseeni lukemisen ylistyksen ylivertaisena harrastuksena!) 
Tietenkin vanhemmilla ihmisillä on enemmän kokemusta ja viisautta. Fyysinen jaksaminen vain vähenee. Pitää olla superihminen, että viideltä aamulla nukkumaan mentyään herää yhdeksältä virkeänä eikä viikonlopun bileputken jälkeen ole "edes krapulaa", kuten Sanna Marin omasta kunnostaan totesi. (Edes? Mitä muuta sitten voisi olla - kooma?) 

Miksi pääministerin juhlimisessa "railakkaastikin" korostetaan sen "normaaliutta"? 
Anna Kontula puuttui Twitter kirjoituksessaan tähän asiaan sanomalla, että pääministeriä ei pidä puolustella sillä, että kaikki muutkin kännää, koska Suomessa on paljon ihmisiä, joilla ei ole tapana juhlia humalassa vapaa-aikanaan ja heidän elämäntapansa on myös ihan oikea. Olen samaa mieltä.
Ei tämä juhlinta nyt ainakaan mitään ihailtavaa ja esimerkiksi asetettavaa ole. Se on yksi vapaa-ajanviettotapa, joka houkuttelee yhä harvempia nuoria. 
THL:n tilastot näyttävät, että suomalaiset juovat vähemmän ja harvemmin kuin ennen ja 18 - 24 -vuotiaista vajaa kolmannes ei juo koskaan.   

Tämän tärkeämmiltä asioilta tilaa vieneen kohun yhteydessä jotkut ovat puhuneet myös siitä, että media on toiminut väärin, kun on julkaissut saamansa materiaalin ja että koko ongelma on median luoma.
No, entäpä jos törttöilyistä olisi vaiettu? Silloin me eläisimme edelleen sitä aikaa, kun Kekkosen sairaus salattiin ja monet linjasta poikkeavat ajatukset piti jättää sanomatta. Sitäkö me haluamme? Sitäpaitsi olisi niistä julkaisuista somealustoilla kuitenkin kohuttu ja vängätty ja ihmetelty, miksi virallinen media on hiljaa - olivat ne sen verran erikoisia ulostuloja. 
Mielestäni avoimuus ja läpinäkyvyys sekä korruptoitumaton vapaa media ovat erittäin tärkeitä demokraattisia arvoja. Ei media saa olla vallan alla ja sen pönkkänä vaan valppaana vahtina. 

Vastuullisuus? Uskottavuus? Riskien välttäminen? Näissä asioissa on nyt säröä. 
Pelkään, että esiin tulee vielä jotain uutta ja pahempaa. Tänään ei tietääkseni ole ainakaan vielä julkaistu mitään uusia videoita.
 
Sanna Marin, kuuntelisistko Vladimir Vysotksin laulun Mistä tunnet sä ystävän? ja miettisit, mitä oikea ystävyys on. 
Ystävä ei ole sellainen joka vuotaa sinusta noloja videoita asemaasi vaarantaen.

Tulee mieleen myös, oliko näidenkin videoiden tarkoitus positiivinen. Ajateltiinko peräti, että bilettäjä-Sanna imago lisää suosiota nuorempien kannattajien keskuudessa?   

Mistä tunnet sä ystävän
Onko oikea sulle hän
Ajat ankeimmat selvittää
Kuka viereesi jää
Kun on sinulla vaikeaa
Ja kun tarvitset auttajaa
Silloin ystävyys punnitaan
Menee muut menojaan

Siitä tunnet sä ystävän
Kun on vierelläs vielä hän
Turhat tuttavat silloin ois
Hävinneet pian pois


46 kommenttia:

  1. Juttelin näistä vuodetuista videoista parikymppisen veljentyttäreni kanssa ja hän oli aivan shokissa siitä, että yksityiseltä sometililtä oli vuodettu jotain julkisuuteen. Hän oli sitä mieltä, että tällainen on hänen mielestään ihan sama kuin yksityisten kirjeiden vuotaminen julkisuuteen ts. kirjesalaisuuden rikkominen. Ehkä tässä on jonkinlainen sukupolvien välinen ero.

    Mutta muuten olen sitä mieltä, ettei minua kiinnosta tippaakaan mitä rouva tekee omalla ajallaan. Minua kiinnostaa tietää mitä hän aikoo tehdä sähköhintojen nousun pysäyttämiseksi. Eli kunhan asialliset hommat hoituu, saa olla ihan niin Ellun kana kuin tahtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki IT-asiantuntijat ovat sitä mieltä, että somealustat eivät ole turvallisia, varsinkaan Tiktok, josta tämä Kesärannan viestintähuoneessa kuvattu ilkkuva otos oli levitetty.
      Ei sen vuotajan tarvitse olla tilin omistaja tai kukaan yhteisellä tilillä julkaisevista, vaan joku voi kaapata tileiltä arkaluonteista materiaalia. Sehän juuri onkin korkeissa viroissa olevien kohdalla vaarana. Henkilöimago ei heidän kohdallaan ole pelkkä yksityisasia, vaan he edustavat myös työnantajaansa, ja ovat siksi someväijyjien kohteena.
      Sitäkään ei aina ymmärretä, että vaikka kuinka tehdään poistoja, niin kerran someen laitettu myös pysyy siellä tallessa.
      Pitää siis laittaa niille tileille vain sellaista kuvaa ja tekstiä, minkä voi näyttää kenelle tahansa.
      Ryhmätilit eivät yleensäkään kuulosta kovin luotettavilta. Kahdenkeskisestäkin voi tulla riesa, jos suututaan ja välit menevät poikki. Se on nähty parisuhdesotkuissa, naiset itkeskelevät, kun alastonposeerauksia julkistetaan erotilanteissa. Ja eikös naiset keskenään nykyään laita koko ryhmälle kuvia, jotka ovat liian intiimejä yleiseen levitykseen.

      Poista
    2. Marjatta, otos oli levitetty Instasta - ei Tiktokiusta. Tässä keississä monella tuntuu olevan yllättävän vähän oikeaa tietoa mikä ei sinänsä ole ihme, kun edes vakaviksi uutistoimijoiksi itseään tituleeravat mediat eivät jaksaneet tarkistaa faktoja.

      Pakollinen lisäys: en ole Sanna Marin -fani enkä mikään muukaan fani. Sen sijaan itsekin toimittajana työskennelleenä kiinnostaa tuo medioiden massiivinen arviointikyvyn puute.

      Marinin tanssahteluun sun muuhun en ota kantaa, minua kiinnostaa ihan muu tässä keississä. Sakari Timonen on kuvannut tätä uutisoinnin kulkua todella hyvin useissa kirjoituksissaan. Tässä eräs.

      https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2022/08/23/totuus-myohajunassa/

      Poista
    3. Ai jaa, olen lukenut useammasta lähteestä, että Kesäranta-kuva olisi malli-kosmetologi-someinfluensseri Sabina Särkän Tiktok-tilin videolta, jossa räpätään Kesärata-biisiä muijista ja tisseistä. Se aiempi videokooste oli kerätty Instasta. Mutta sama se missä - ei olisi pitänyt olla näin pöljää touhua missään.

      En itsekään ole kenenkään poliitikon fani, ellei sitten vähän Sauli Niinistön ja Anna Kontulan (en siis puoluekannan mukaan ollenkaan, vaan persoonan).
      Minusta ennen niin terävä Saku Timonen on jo pitkään mennyt hyvin yksipuoliseksi ja todellakin puolia ottavaksi. Hän on blogiseurantalistallani, mutta en ole enää edes jaksanut lukea hänen kirjoituksiaan. Luin nyt tuon viimeisen. Minusta hänen ei pitäisi nimitellä koulukiusaajiaksi kaikkia tästä keissistä huolestuneita. Itse en ainakaan ole sellainen.
      Siellä on joku toinenkin minun lisäkseni, hänen siteeraamansa, löytänyt analogian Capitol-kukkulan tapahtumiin. Ei tietenkään kyse ole samanlaisesta tilanteesta, mutta ollaan valtion virallisissa tiloissa ja käytetään siellä olevaa rekvisiittaa omiin poseerauksiin, mikä ei ole arvokasta käyttäytymistä.

      Poista
  2. Hei Marjatta! Kovasti olen tykönäni pohtinut ja miettinyt olenko buumeri mielipiteineni. Minusta Marinin käytös pääministerinä on ollut sopimatonta ja instituutiota horjuttavaa. Tähän ei kohdallani vaikuta poliittinen kantani vaan turvallisuus ja arvot. Valtakunnan korkeinta valtaa käyttävä ei voi olla niin naiivi, ettei ymmärrä mitä nämä ” ystävät” haluavat ja tekevät.
    Nyt täytyy toivoa ettei vahinkoa tule enää ja hän ymmärtää asemansa.
    Terveiset samalla ruskaan valmistautuvasta Lapista. Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, buumereilla on vuosikymmenten perspektiivi asioihin, joten buumerimielipiteitä pitäisi kuulla.
      Jos Marin olisi kysynyt joltain vanhemmalta poliitikolta, miten somessa kannattaa esiintyä, hän ei olisi poseerannut noissa videoissa eikä tuonut virka-asunnolle päihtynyttä somevaikuttajaväkeä. Tanssilattioilla salaa kuvatut otokset ovat sitten erikseen. Tottakai tällaiset kohut yllyttävät ihmisiä stalkkaamaan kohun keskelle joutunutta, varsinkin kun jotkut lehdet (Seiska) maksavat aika hyvin roiseista kuvista.
      Toivottavasti Marin tosiaan on jatkossa varovaisempi ja oppii rentoutumaan rauhallisesti kotona. Heh, tässä tulee mieleen presidentti Niinistö ja rouva Jenni Haukio, jotka tekevät öisiä metsäretkiä tutustuttaen Aaroa sammakoihin ja lepakoihin.
      Ja miten rentouttavaa onkaan eläytyä hyvän romaanin maailmaan Olen varma, että on paljon muitakin tapoja unohtaa budjettiriihet ym ongelmalliset asiat kuin bilettäminen ja urheilu.

      Lapin maaruska on niin kaunis. Otapa taas kuvia, niin saamme ihailla.
      Meillä on koivut keltaisina, ei syksystä vielä vaan kuivuudesta. Toissapäivänä satoi pitkästä aikaa, mutta maa janoaa lisää. Nyt on ennusteissa ukkosta ja helle, saa nähdä paukahtaako tänään.

      Poista
    2. Taitaajäädä ruskakuvat ottamatta, lähden sinne Hannan luo Seattleen kuukaudeksi syyskuun puolivälissä.

      Poista
    3. Ahaa, no niinpä jäävät. Käväisin lukemassa Wikipediasta, että Seattlessa on ainavihantia puita, eli ei ehkä ole sitten kultaisia vaahteroita ja punaisia haapoja kuten meillä, mutta paljon muuta näettävää ja koettavaa. Olet kyllä onnekas, kun pääset tällaiselle matkalle! Voitkin ruveta jo parin viikon kuluttua miettimään, mitä pakkaat mukaan.
      (Meillä on lokakuussa parin viikon matka Euroopassa, josta tulee sitten juttua tänne blogiinkin. Se menee osin päällekkäin sinun matkasi kanssa.

      Poista
  3. Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja pohdinnoista. Viisaasti puhuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aino! Minua on vaivannut tämä kiusallinen tilanne, joka vieläkin on päällä. Jospa se siitä selkenee ja rauhoittuu.
      Minua itseäni rauhoittaa se, kun selvittelen asioita kirjoittaen ja pääsen vielä näin kommenteissa keskustelemaan.

      Poista
  4. Naureskelin ystäväni kanssa kuinka meidän kesäisistä juhlista olisi oikeilla kuvaushetkillä ja leikkauksilla saanut kuvan, että siellä ne on ihan lärvit, vaikkei pisaraakaan juotu. (Tästä sitten joku toimittaja voi tehdä päätelmän, että huumeitahan siellä käytettiin, kun alkoholia ei näkynyt.) Toki meidän laulamat biisit ja moovit ja habitukset oli kyllä ihan nörtteilyä, puuttui kaikki "trendikkyys" ja "seksikkyys", joten ketään tuskin kiinnostaa. :D

    Mutta kyllä jollakin tavalla pm:n biletys on ollut minulle pettymys. Ehkä kyse on juurikin seurasta. (Joku tanssiminen ja laulaminen tietyllä tapaa (nykyaikaisella) ei nyt mitenkään ravistele.)
    Sitten mietin pitääkö tässä kuitenkin myös miettiä omia asenteita. Koska itse en seuraa juurikaan somea, enkä oli innoissani someinfluenssereistä yms.niin sekö tässä hiertää. Nykyaika, trendikkyys, nykyään hyvin tavallinen tapa kuvata ja jakaa kaikki, kaikki mitä en itse tee? (Niin minähän yleensä rentoudun juurikin vaiikka luonnossa tai lukemalla.) Ovatko he sen huonompaa tai parempaa seuraa kuin kukaan muukaan? Olisiko ok, jos pm. bilettäisi perinteisen ministeribiletysseuran kanssa, yritysjohtajien ja teollisuuspamppujen? (Ja tarpeeksi vanhojen kanssa, jottei syntyisi liikaa kuvamateriaalia? ;))
    Muistan kun Niinistö oli jossain vaiheessaa ennen Jenniä (ja Tanjaa, ja oliko niitä muita?) ihan kuuluisa ja tunnettu tyyppi Helsingin yössä parin muun valtaapitävän miehen kanssa. Se oli ennen somea ja älypuhelimia. Itse näin Ilkka Kanervan Helsingin yössä ja siitä olisi saanut" kohukuvan". Mutta sitä ei otettu, koska kännykkäkamerat eivät olleet niin yleisiä ja "kaikkihan Ilen tavat tunsi". Kunnes siitten hänkin joutui kohun kohteeksi. Minusta ne silloiset teot oli tökeröitä ja tympeitä, mutta silti mielestäni molemmat osapuolet joutuivat aivan liian suuren kohun ja ajojahdin johteeksi.
    Matti Vanhanen ja naishommat. Aivan kohtuutonta median taholta.
    Minusta tämäkin olisi saanut pääosin jäädä kohisemaan sinne someen. Mediasta olisin mielummin halunnut kuulla myös Marinin puheesta suurlähettiläspäivillä.

    T. Sanna (en tiedä osaanko enää kirjautua, joten mennään näin. :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, onhan näitä ollut. Sauli Niinistö viivytteli presidenttikisaan ryhtymistään juuri sillä, että hän kun on tämmöinen puolivallaton poikamies poikamiehen tapoineen, niin virka ei sovi hänelle, mutta sitten löytyi Jenni ja sitä myötä rauhallinen kotielämä.

      Kuvata ja jakaa kaikki - rehellisesti puhuen, se on minusta kauhean tyhmää ja tyhmistyttävää. Haluan lukea kirjan, joka on hiottu isosta määrästä tekstiä ja katsoa elokuvan, joka on leikattu isosta määrästä kuvattua materiaalia. Miksi katsoisin kuvavirtaa jonkun ihmisen elämästä ja lukisin hänen mieleensä juolahtaneita lähes seulomattomia ajatuksia?
      Jos työkseen kertoo elämästään päivästä toiseen kilpaillen toisten samaa tekevien kanssa, niin varmaan on kiitollinen, jos löytää jotain uutta, esim. kaikkia kiinnostavan julkisuuden henkilön joka suostuu selfieihin ja antaa luvan kuvata itseään.
      Vielä parempi, jos sieltä löytyy jotain rohkeaa tai hätkähdyttävää - seuraajamäärät nousevat kohisten, yhteistyötahot valitsevat mainostajikseen niitä, joilla on paljon seuraajia, tv-tuottajat kiinnostuvat, pääset tosi-tv-ohjelmiin ja jopa juontajaksi ja palkkiot kasvavat kohisten.
      Minä pelkään, että kaiken tämän kohinan myötä jopa kirjoista tulee jotain muuta kuin perinteisiä kirjoja.

      Poista
  5. Marjatan tuntien hän on syvällinen , ja pohdiskeleva lahjakas ajattelija pyrkien objektiivisuuteen ja totuuteen tarkastellen asioita useammasta näkökulmasta. Minä olen Marjatan tunteva, "kuplaihminen.", jota nyt kovasti nukuttaa,mutta palataan asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, I know who you are. Kiitos kehuista ja hyvää yötä. Palaillaan tähän ja muihin taas virkeinä ja innokkaina kuplia puhkoen.

      Poista
  6. Ei voi kuin ihmetellä mikä ”ystävä”piiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ketä pidät ystävänäsi kertoo sinusta. Somenäkyvyyden tavoittelu on kait yhdistänyt Marinia ja näitä henkilöitä, joiden seurassa hän viihtyy. Siinä näkyvyyden tavoittelussa someimagon kautta on vain se vaara, että se ahmaisee liikaa reaalielämää ja tekee ihmisestä onnettoman.
      Ystävä-termin sisältö on ilmeisesti hyvin erilainen eri ihmisillä. Käytetäänkö sitä nykyään huolettomammin kuin ennen, myös kavereista ja tutuista?

      Poista
  7. Hyvä kirjoitus sinulta.
    Kohu on ihmetyttänyt ja jossain määrin ärsyttänytkin.
    Pettynyt olen pääministerin harkintakykyyn. Juhlia voi, mutta olisin olettanut, että hän tekee sen hienostuneesti ja tyylillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minä olen huolissani pääministerin puolesta. Olen ollut siitä asti, kun katsoin Maria Veitola yökylässä -jakson, jossa Marin kertoo elämästään. Stressi syö ihmistä ja jos siihen ei löydä lievennystä, niin se vain pahenee. Onko pm:n kestostressi niin paha, että kesälomakaan ei antanut iloa?
      Opettajan työssäkin oli joskus keväällä sellainen tilanne, että jännittyneisyys tuntui juhannukseen asti ja huoli alkoi kasvaa jo heinäkuun lopussa.

      Poista
    2. Ehkä me myös odotamme päättäjiltä liikaa.
      Minä toivon, että ministerimme olisivat lukeneita ja paljon lukevia, pohtivia, idearikaita ja tarmokkaita, yhtä aikaa intellektuelleja ja ripeitä toimijoita. Joskus esim kulttuuriministerinä on ollut juuri toiveideni mukainen henkilö, useimmiten ei.

      Poista
  8. Ihana ja kaunis Sanna. Tsemppiä hänelle raskaaseen työhönsä, jonka hän on hyvin ansiokkaasti hoitanut. Bilettäminen ja tanssiminen on ihan ok ja sitä olen minäkin tehnyt nuoresta asti. Tänäkin kesänä on tullut tanssittua lavatansseissa ja biletettyä sukujuhlilla. Ja tanssinhan minä myös Muumimaailmassa, kun Mörkö houkutteli tanssimaan. Tanssi ikuistettiin videolle. Olipa Muumimaailmassakin ihanaa tanssiporukkaa, joka ei mököttäny, vaan pisti villisti jalalla koreasti.
    Let´s dance Marjatta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanssi on elämäniloa, lapsikin liikkuu rytmin kuullessaan.
      "Nemo saltat sobrius, nisi forte insanit", väitetään Ciceron sanoneen, eli kukaan ei tanssi selvänä paitsi hullut, ja siitä on muunnoskin - paitsi lapset. Tämä koskee tietysti julkista tanssia aamun tunneilla ravintoloissa. Lavatanssit on eri juttu. Mitä olen niissä käyviltä tutuilta kuullut, niin lavatansseissa käyminen on nykyään harrastajien liikuntamuoto, ei sitä jännittävää parin etsintää mitä se ennen vanhaan oli, jolloin ujommat nuoret miehet tarvitsivat myös rohkaisuryyppyjä.
      Ei alkoholissa tietenkään mitään pahaa ole, jos sitä vain osaa käyttää. Siitä haetaan iloa ja rentoutusta, mutta päihteillä on myös se vaikutus, että jos niitä erehtyy ottamaan liikaa, niin tulee tehdyksi harkitsemattomia tekoja.
      Päihtynyt porukka Ruisrockin jatkoilla päämiehen virka-asunnolla oli menettänyt harkintakykynsä kuvatessaan hölmöjä videoitaan. Sekä taustasermi että Finland-kyltti olivat ulkomaillakin tuttuja virallisista palavereista eli tuo "kaksi naista ja tissit"-kuva ja videolla hoilottaminen Kesäranann piha-alueella antoivat sen viestin, että täältä tulee nyt tämmöistä lähetystä.
      Mai, etkö ole nähnyt tuota kuvaa, kun kirjoitat vain viattomasta tanssimisesta . Video oli näkyvillä vain vähän aikaa, mutta kuva jäi elämään ja on ollut kummasteltavana eri puolilla maailmaa. Sitä kuvaa Marin pahoitteli, ja aivan syystä.

      Juu, let's dance.

      Poista
    2. Mai, vielä tämä. Ihana ja kaunis - niin mutta onko sillä poliitikon tehtävässä väliä? Ei varmaan haittaakaan. Tärkeintä on olla hyvä ottamaan asioista selvää, tekemään yhteistyötä ja viemään asioita eteenpäin. Varmaan on jotain muutakin, mutta nämä tulevat nyt ensimmäisenä mieleen.

      Poista
  9. Hyvin puhuttu, Marjatta. Sinulla on elämän tuomaa viisautta ja käytännöllisyyttä. Tällaista arvokkuutta tarvitsemme juuri nyt myös poliittiseen eliittiimme. Kyse on tehtävästä, jossa edistetään maamme parasta - sellaista tehtävää tulee hoitaa arvokkaasti ja asiat priorisoiden. Kyllä on myös aika juhlia, mutta siitä ei pidä muodostua tällaista kalabaliikkia - juhlia voi myös tyylillä ja hyvällä maulla. Humalaisten ihmisten touhujen seuraaminen on kiusallista ja herättää usein myös huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäranta on paikka, jonne ei mielestäni voi viedä arvostelukyvytöntä ja täysin mauttomasti käyttäytyvää porukkaa. Ihmisten käytös kertoo heidän kunnostaan. Tässä kohtaa minusta pääministerin arvostelukyky petti aivan täysin. En tahdo puuttua hänen muualla tapahtuneeseen toimintaansa, mutta on niin, että tuossa jo lähtökohtaisesti oli haistettavissa ikävyyksiä.

      Poista
    2. Niin oli. Olishan niitä ehkä ollut muitakin paikkoja, ja mitä olen ymmärtänyt niin viisas ymmärtää lopettaa ajoissa. Jatkoilla tapahtuu möhläyksiä, jopa onnettomuuksia. Entä jos joku örveltäjistä olisi hukkunut? Ja jos joku nyt väittää, että nuo ihmiset ottivat Kesärata-kuvansa täydessä harkinnassa selvin päin, niin sitä pahempi.
      Entä kuvan julkaisemishetki, se hetki kun Marinin ystävä ( ! ) päätti, että laitanpa tuon Tiktokiin - kyllä julkaisijan on täytynyt olla melkoisessa kunnossa silloinkin tai sitten on tahtonut ilkeillä ja aiheuttaa vaikean tilanteen. Tai on superhölmö.

      Toivottavasti SDP:n kokouksessa on Marinille määrätty vanhempi henkilö mentoriksi. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan apua ja neuvoja muilta kuin noilta bilettäjiltä.

      Poista
    3. Näin on. Pääministerin pestejä on Suomessa vain yksi kerrallaan. Sen tehtävän hoitaminen on arvokas kunnia-asia, jossa on vastuita ja paineita ilman että itse niitä toiminnallaan lisää. Toivotaan, että tilanne rauhoittuu tältä osin, ja hallitus pääsee asiakysymyksiin ja että se myös saa omalta, sen vallassa olevalta osalta ratkaistua käytännössä niitä ongelmia, joita suurin osa suomalaisista kohtaa tulevana talvena - esimerkiksi kuusinkertaistuvan sähkömaksun muodossa (tämä nyt vain havaintona omasta elämästä).

      Poista
    4. Huh huh, elämä vaikeutuu, emmekä vielä edes tiedä mikä kaikki kallistuu.

      Poista
  10. Sanna Marin on jäänyt kiinni siitä että se tanssii ystäviensä kanssa!
    Kaksi sen tuttua naista on suudellut toisiaan!
    Turvallisuusuhka!
    Arvovalta on mennyttä!

    https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=pfbid0drnt14RmikY9krYxP1WpDmoeHmrpFHGW3eFvzzMsj177hCEg1ba8g5gSQZfmVFEJl&id=100009938131062

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä juttu. Sitä sinäkin Ville H ehkä haluat sanoa. Ikävä ja turha.
      Sitä tässä vielä mietiskelen, miksi nykynaiset tekevät niin ison numeron rinnoistaan. On tissiflashmobia, Free The Nipple -liikettä, juostaan kuvaan Olaf Scholtzin viereen ja heitetään paita pois (kaasusaartoa vastaan!) - omaa konservatiivisuutta vastaanko siinä kapinoidaan? Ainakaan vanhempi pohjoismainen sukupolvi ei välitä, näkyykö nännit vai ei. 70-luvulla moni ei käyttänyt liivejä ja uimarannoilla oltiin 2000-luvulle asti paljon yläosattomissa. Meillä Suomessa, saunan ja luontevan alastomuuden maassa, tämä paljastelu tuntuu turhalta, jostain muualta apinoidulta protestilta. Nämäkin Marinin videohuoneeseen tunkeutujat riisuivat paitansa - mitä varten?
      Minusta tämä kaikki videoitu touhu näyttää valtavan infantiililta, mitä sanaa en haluaisi yhdistää politiikkaan valtakunnan tasolla.

      Poista
    2. Ja nyt on HS tehnyt Gallupin, joka kertoo, että 42 prosentilla käsitys Marinista pääministerinä on heikentynyt kohun vuoksi ja 9 prosentilla parantunut. Tämä kertoo mielestäni siitä, että suomalaiset odottavat päättäjien keskittyvän asiakysymyksiin.

      Poista
    3. 46 prosentin mielestä kuva on ennallaan. 46 + 9 = 55 prosentin mielestä ei ole huonontunut. Mitä milloinkin painotetaan...

      Poista
    4. Ajattelin tuosta tilastosta, että lähtötilanne on muuttumattomuus, jolloin uutta siihen tilanteeseen on vain huonontuminen ja parantuminen, ei se mikä on pysynyt ennallaan.
      No, nämä tilastot muuttuvat kaikilla poliitikoilla uran eri vaiheissa ja tietysti aina jos jotain erikoista tapahtuu.

      Poista
  11. Jutun ydin on mielestäni se että valtamedia julkaisee ilman lupaa yksityisiä valokuvia ja videoita. Tämähän on rikollista. Miksi tästä ei puhuta?

    Yksityisyyden suojasta välittämättä pääministeri leimataan välinpitämättömäksi juhlijaksi. Ei ihme että mielipidekyselyissä käsitys pääministeristä on heikentynyt.

    Mitä olennaista on paljastettu - juhlissa on tanssittu ja pussailtu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietääkseni noita kaikkia alkujaan päälle 90 hengen yhteistilillä julkaistuja videoita oli jo levitetty erilaisilla sosiaalisen median alustoilla ja se Kesäranta-valokuva oli ollut puolitoista kuukautta Sabina Särkän avoimella Tiktok-tilillä. Eikö Marin siis itse seurannut ystävänsä tiliä, vai ajatteliko hän tämänkin olevan imagolleen hyväksi? Pitäisikö avustajien alkaa muiden töiden ohella seurata bilekavereitten tilejä!
      Journalistinen media ei siis tehnyt mitään kaappausta, vaan toi julki sellaisen, mistä jo pöhistiin. Media on nykyään niin monitahoinen. Samoin on käynyt mm metoo-syytöslistojen kanssa ja aiemmin miespoliitikkojen möhläyksissä (Toimi Kankaanniemen viestittelyt, Touko Aallon piiskaukset homoklubilla jne). Myös esim. naistenlehdissä julkaistaan kaiken aikaa somesta poimittua materiaalia.
      En tunne lakia niin tarkasti, mutta tuntuu vahvasti siltä, että tässä ei ole tapahtunut rikosta.

      Minusta niissä videoissa ei ole niin kovin paljon moitittavaa. Ne eivät yksinään olisi paljon Marinin kannatusta laskeneet. Instagram-tililtä koostetun jälkeenhän jotkut Marinin seurueen kanssa yhtä aikaa ravintoloissa bailanneet julkaisivat lisää kuvia, joista yksi oli minusta rivohko. Sellaisia hetkiä "amatööripaparazzit" metsästävät, varsinkin jos niille on tilausta.
      Ainoa huolestuttava ja todella mauton näistä julkaisuista on mielestäni se Kesäranta/Kesärata-kuva, joka sai Marinin itsensäkin lopulta pyytämään anteeksi. Se kuvahan pilkkaa Marinia, pääministeriyttä ja Suomea. Pääministerin virka-asunnon videohuoneesta käsin viestitään paidat ylhäällä humaltuneina! Nyt on mediassa kerrottu, miten joissain maissa on tykätty tästä vapaamielisyydestä - jotkut siellä ovat tykänneet - mutta maailmassa on paljon maita ja enimmäkseen maiden johdolta toivotaan asiallisuutta.

      "Juhlissa on tanssittu ja pussailtu." Tämä ei ole vaarallista, mutta se on, jos pääministeri sallii ystäviensä tehdä pääministeri-instituutiosta ja Suomesta pilkkaa.

      Poista

      Poista
    2. Pääministeri ei ole yksityishenkilö vapaa-ajallakaan, vaan hän on työssä aina, 24 tuntia vuorokaudessa. Kun tähän tehtävään hakeutuu, pitää tietää, että työ on ”päällä” aina, samoin kuin presidentillä.

      Mediaa ei kannata syyttää siitä, että se hoitaa tehtäviään ja raportoi siitä, mitä valtakunnassa tapahtuu, myös tällä tasolla. Nämä kohuthan välttää sillä, että ei anna niihin aihetta. Pääministeri on ollut tehtävässään jo useita vuosia, joten aikaa oppia on ollut. Pääministerin tehtävä ei lisäksi ole työharjoittelupaikka. Media on vallan vahtikoira, ja hyvä niin, niin järkyttävä on sellainen yhteiskunta, jossa media ei saa kirjoittaa vapaasti.

      Poista
    3. Tekeekö suutelukuva sellaisenaan pilkkaa pääministeri-instituutiosta? Kyllä tuo tulkinta kulkee aikamoisen mutkan kautta. Vai onko se media, joka tekee pilkkaa pääministeristä nostamalla sen some-alustalta ja kytkemällä kuvan pääministeriin?

      Voi olla että laillisuusasioita vielä käsitellään. Minulla on sellainen käsitys että sisätiloissa kuvattuja kuvia ei saa julkaista ilman kuvattujen lupaa. Jos yksityiset kuvat ja videot ovat kiertäneet somessa ei sekään oikeuta niiden julkaisemiseen esimerkiksi Hesarissa ilman kuvattujen lupaa. Tanssivideo oli yksityisellä tilillä.

      Mielestäni tässä jupakassa on sekä yle että HS vajonnut seiska-lehden tasolle. Kohu ja spekulaatiot on suhteetonta suhteessa siihen mitä oikeasti on tapahtunut. Vapaa lehdistö on demokratian kulmakiviä, mutta kuinka vapaa se on Suomessakaan? Useimmilla medioilla on taustavoimia jotka vaikuttavat siihen mitä ne nostavat esiin, mistä vaietaan ja mistä suorastaan valehdellaan.

      Ulkomailla Sanna Marin on tunnetuin ja arvostetuin suomalainen poliitikko kautta aikojen ja reaktiot ovat olleet toisenlaisia kuin Suomessa. Guardian vertaili pääministerien tanssivideoita ja Sanna Marin sai suosiota. Saksassa pohditaan onko pääministerillä tanssikielto. La Repubblican pitkä artikkeli kytkee Marinin ajojahdin kateuteen.

      Poista
    4. Ulkomailla Sanna Marin esiintyy eri kontekstissa kuin Suomessa. Keski- ja Etelä-Eurooppa on koko Pohjolaa vanhoillisempi monessa asiassa. Siellä jo kauniin nuoren naisen poliittinen ura on toisissa sfääreissä kuin meillä. Ei tarvita edes poliittista sisältöä. Siitä ei puhuta maailmalla. Onko sitä oikeasti?

      On myös katsottava tosiasioita silmästä silmään. Ulkomaiden Marin-kontekstista puuttuu mm. se, että juhlinta oli monipäiväistä, peräti neljä kertaa runsaan viikon sisällä. Sekin on mm. Saksassa epäselvää, että pääministeri ei ollut pelkästään pienessä iloisessa tanssihiprakassa.

      Ulkomaille on muodostunut sellainen kuva, että nuorta kaunista poliitikkoa on paheksuttu laulun ja tanssin vuoksi. Tämähän ei ole ollenkaan olennaista tässä asiassa. Ensinnäkin poliitikko on keski-ikäinen perheenäiti, ja toiseksi, laulua ja tanssia ei ole pääministeriltä kukaan kieltänyt. On älyllisesti epärehellistä esittää asia tässä väärässä valossa.

      Poista
    5. Niin, toisten mielestä tämänsorttinen näkyvyys on haitaksi, toisten mielestä eduksi ja suurimmalle osalle kait ihan sama.

      Pääministerin tehtävä ei ole työharjoittelupaikka, sanoo Lukija edellä kommentissaan. Näin on, kaiken lisäksi se on määräaikainen työ ja pääministerin on pidettävä mielessään myös elämänsä tämän pestin jälkeen.

      Anonyymille kommentoijalle haluan sanoa, että tuolla kuvalla o n suora kytkös pääministeriin. Kuvahan on otettu yhdessä hänen virallisista työtiloistaan. Sama sininen sermi taustanaan ja Finland-kyltti edessään hän on käynyt videoneuvotteluja sekä Suomeen että ulkomaille.
      En ymmärrä, miksi se tila oli edes auki tälle porukalle.

      Poista
    6. Joo, aivan totta tuo suhtautuminen. Meillä huolehditaan siitä häiritseekö bilettäminen pääministeriyttä ja onko pääministeri toimintakykyinen bileputken jälkeen, pysyykö työpuhelin mukana ja tallessa. Ulkomailla taas monet ja jotkut Suomessakin arvelevat, että jaahas naista määrätään ahtaaseen malliin, ei laulua eikä tanssia eikä varsinkaan suutelemista.
      Jotkut tässäkin keskustelussa puhuvat vain tanssimisesta, vaikka se ei ole asian ydin. Eihän Suomi nyt mikään amish-yhteisö ole. Meillä saa tanssia.
      Meillähän myös riisuudutaan reippaasti ja estoitta. Olen nähnyt useita tanssi- ja teatteriesityksiä, joissa ollaan alasti, mm Leea Klemolalla on yksi luottonäyttelijä, joka on melkein kaikissa esityksissä luontevasti alasti, milloin koirana milloin ihmisenä. Mutta valtioneuvoston virallisen videoseinän edessä paidan nosteleminen ei tietenkään ole sopivaa, vaan mautonta.
      Jos se jonkun mielestä sitten on ihan tavallista tai superrohkeaa, niin hohhoijaa.
      Miksi tällaista pitää edes selittää... ?

      Poista
    7. Minä mietin tätä asiaa myös analogian kautta, esimerkiksi siten, että miltä asia näyttäisi jossakin toisessa vastuullisessa asiayhteydessä. Jos vaikkapa yliopiston rehtori / professori veisi fukseja virkatiloihinsa ja nämä riisuisivat siellä paitansa, pussailisivat ja pitäisivät edessä jotain yliopiston symbolia ja paikka tunnistettaisiin julki vuotaneista kuvista vaikkapa rehtorin kansliaksi tai professorin työhuoneeksi. Mitä seurauksia tällaisesta olisi, jos asia olisi edes ajateltavissa mahdolliseksi? Luulen, että aika harvassa olisivat ne, jotka yrittäisivät spinnata jutun siten, että siinä ei lopulta olisi rehtorilla mitään vastuuta asiassa. Potkut tai vakava varoitus olisivat paljon todennäköisempi seuraus. Luultavasti rehtori / professori joutuisi hakeutumaan uuteen työpaikkaan. Tällä en tarkoita, että pääministerin pitäisi erota tehtävästään tämän kohun vuoksi, mutta hänellä on aika tavalla vastuuta ja vastuu myös tarkoittaa yleensä jotain (seurauksia myöten), kuten analogia osoittaa. Suomessa on vain yksi pääministeri kerrallaan, kun taas bilettäviä nuoria naisia sadoin tuhansin.

      Poista
    8. Olettaen vielä, että professori avoimesti myöntäisi, että seurue on paikalla hänen kutsumanaan ja että hän isännöi / emännöi tätä porukkaa. Sekä pääministerin että rehtorin tapauksessa on melko luontevaa tulkita, että ao. tilat eivät ole tarkoitettu tämäntyyppiseen juhlintaan. Myöskään se ei auta puolustukseksi, että 30 vuotta sitten eräs toinenkin rehtori jossakin päin maailmaa käyttäytyi typerästi.

      Poista
    9. Vesa, yliopiston hallintotiloissa kuvatuista riehakkaista videoista pääteltäisiin, että kyseessä on valtaus, joita on joskus aiemminkin tapahtunut, ei rehtorin juhlien jatkot.
      Kaikissa korkeissa instituutiossa varjellaan instituution imagoa ja paikkoja pidetään suljettuina paitsi ohjatuilla kierroksilla. Onhan eduskunnan kahviossakin tarkemmat kuvaussäännöt kuin jossain ympäristön kahviloissa.
      En todellakaan näe, että näissä asioissa pitäisi instituutioita ravistella.

      Jossain on selitetty, että pääministeriä vainotaan, koska hän on "työväen tyttö" ja kaltaisessaan seurassa, ei oopperaväen parissa. Yleinen väite on myös se, että naista ei hyväksytä korkealle paikalle.
      Molemmat selitykset ovat keksimällä keksittyjä ja virheellisiä. Voi miten naisministeriviisikkoa onkaan ihailtu ja kannustettu.
      Naisten varsinkin on vaikea katsoa tilannetta objektiivisesti ja tunnustaa mokaa mokaksi. Ainoana julkisuuden naisista olen huomannut uutistoimittaja Riikka Uosukaisen ja kansanedustaja Anna Kontulan sanovan selkeästi, että tässä kohdassa pääministeri on ollut varomaton ja toiminut väärin. Ei kai hän turhaan pahoitellut sitä kuvaa, jolta tunteelliseti tilanteeseen suhtautuvat sulkevat silmänsä ja puhuvat tanssin ja pussailun kieltämisestä.

      Erikoista nykyään on puritanismin ja sallimisen vuorottelu. Uuspuritanismi selittää varmaan paitojen nostelun. Uhmataan vaikka ei pitäisi olla mitään uhmattavaa.
      Tämä juolahti mieleeni kun luin aamun Hesarista jutun brittiläisestä elokuvaohjaajasta Joanna Hoggista. Hän sanoo, että kaipaa Lontoon 80-luvun avointa, luovaa ilmapiiriä, jolloin ei korostettu sukupuolia vaan paiskittiin töitä yhdessä.

      Poista
    10. Juuri tuollaista avoimuutta ja luovuutta itsekin kaipaan. Polarisointi ja asioiden huono käsittely vain lisää polarisaatiota. Uskon, että aika moni mies ja nainen olisi valmis ylittämään turhat dikotomiat ja tekemään työtä asioiden eteen. En suinkaan väitä, etteikö esimerkiksi feministeillä riittäisi työtä, mutta tämä polarisointi ja asioiden kääntäminen sukupuolikysymyksiksi silloinkin kun siihen ei ole selviä perusteita, ärsyttää ihmisiä entisestään ja saa heidät myös varpailleen suhteessa toisiinsa. Hyvät käytöstavat ja toisten kunnioittaminen riittäisivät hyvin pitkälle jopa silloin kun pyritään muuttamaan maailmaa. Asiakysymyksissä pitää ravistella osaamisella.

      Poista
    11. Osuin Helena Petäistön kolumniin, jossa hän tarkastelee poliittisten päättäjien juhlintaa. Ranskaa hyvin tuntevana hän sanoo, että siellä on tiukat vaatimukset.
      "Muiden maiden johtajien juhlintaa voi katsoa enemmän tai vähemmän huvittuneena läpi sormien, mutta jos omat johtajat erehtyvät samaan, ei armoa yleensä anneta. Kenellekään vallan kahvassa olevalle ei juhlinta tuo lisää arvovaltaa eikä arvostusta myöskään vallanpitäjien kansainvälisissä pöydissä."
      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/helena-petaiston-kolumni-juhlintaa-seuraa-aina-dagen-efter/8496908#gs.a1zohb

      Lisään siis Helena Petäistön niihin, jotka tarkastelevat tilannetta rehellisesti ja puolueettomasti.

      Niin, milloin ja mistä tuo kaikki omista kuplista huutelu oikein alkoi? Miksi aina pitäisi määritellä joku vastustajaksi ja olla varpaillaan siinä mitä ja ketä kritisoi, ettei vain saisi itseensä väärää leimaa? En suostu siihen, koska muistan vielä jotenkin hämärästi, että on ollut toisenlaista, rennompaa ja ystävällisempää elämää.

      Poista
  12. Mielestäni jokaisen kirjan kirjoittajan pitäisi myös ottaa lukeva yleisö aina huomioon eikä kirjoittaa itsepäisesti vain itselleen.

    Olen aika pitkälle eri mieltä, useista syistä. Sen verran samaa mieltä että laatu pitää pitää yllä, ei saisi sortua johonkin muottiin jonka kerran löydettyään ei siitä luovu vaan tuottaa yhä uudestaan samoilla asetuksilla uusia tarinoita.
    Muusikkona tiedän että jos aletaan tekemään biisejä siltä pohjalta että mitä yleisö haluaa, päädytään Nickelbackiksi,. Ihan hyvä bändi, tekee juuri niin ostava yleisö sen haluaa tekevän.- Sadan vuoden kuluttua ei kukaan kuuntele Nickelback iä, se o saletti. kun tehdään kuluttajan lähtökohdista taidetta niin päädytään tekemään keksikertaista, itään sanomatonta, hajutonta, mauton paskaa joka kelpaa mutta joka ei ei ole tuoreutensa menetettyään jättänyt juurikaan muistijälkiä.
    Toisille ihmisille tämä käy hyvin sillä he olvat yleensäkin sitä ryhmää joka ei käytä/kuluta taidetta - musiikkia, kirjallisuutta, kuvateita, heille riittää keskinkertaisuus kun eivät enempää halua/tajua/kiinnosta.
    Helposti myös kadotat sen mitä olet tekemässä sillä jos tekemisiäsi ohjailee jokin muu kuin luomisen tarve, tarve saada sisästään jotain ulos, niin päädyt automaatiksi. Miksi hukata hyvää lahjakkuutta keskinkertaiseen kun voi tehdä jotain upeaa, mahtavaa ja erinomaista? Keskinkertaisuuksia on ihan riittävästi, niitä jotka tekevät kuten sinä haluaisit, ottavat huomioon lukijansa. He suoltavat tusinakirjallisuutta pehmytkantisina paperinkeruuastiat täyteen.

    Vaan oikein ajatuksia herättävä postaus.. . ostaisin innolla uusia kirjoja vaan kun kuulun siihen, noin miljoonan ihmisen joukkoon Suomessa jonka tulot ovat alle tuhat euroa kuussa, ei siinä ostella uusia kirjoja, varsinkaan nykyisessä inflaatio-kierteessä, hyvä kuin on varaa antikvariaatin pehmytkantisiin. Onneksi sisältöön ei vaikuta pakkaus, oli kirja sitten kuinka hienosti pakattu ja koviin kansiin, ei se takaa sisällöllistä hurmaa ja ihanuutta.
    Vaan kirjoja minä rakastan!!
    Jos muuten harrastat runoutta niin isännöin Runotorstaita, huomenna tulee uusi aihe ja siitä minun versioni. Käy kurkkaamassa ja osallistu/lue muiden tuotoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitit tämän ilmeisesti tuon seuraavan kirjoitukseni Kuka saa kirjoittaa kirjoja -kommentteihin. Useammat lukijat näkevät sen siellä, joten siirrän sinne.

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...