keskiviikko 3. elokuuta 2022

Lapset, nuo hirviöt, ja heidän hoitonsa ennen ja nyt





Kävimme taannoin Prisman Pizza Puffassa syömässä, erittäin "kiva" syödä, kun jotkut tuovat sinne niitä kitiseviä kersojaan ulisemaan... Olis porttikiellon paikka. 

Tämä lämminhenkinen viesti oli eilisen Kouvolan Sanomien tekstiviestipalstalla. 

Helsingin Sanomista silmäilen aina HS 50 vuotta sitten - koosteen. Siellä oli nimimerkin Isä Järvenpäästä lähettämä yleisönosastokirjoitus, joka oli otsikoitu "Lapset jalkarautoihin". Isä kirjoittaa, että lapsen  oikeuksista on kait puhuttu liikaa, mikä kauhistuttava asia käy ilmi myös hänen saamastaan nimettömästä kirjeestä, joka kuulostaa alakerran naapurin laatimalta:
"Pankaa nyt välillä se kakara vaikka jalkarautoihin, että edes hetkeen ei tartte kuulla  sitä kauheata töminää, mikä on jatkuvaa. Se häiritsee kyllä jo toisiakin tässä talossa. Varsinkin koska toisilla on suuret juhlat. Kun te kerran vielä muutatte pois, on se ihana asia."

Sillä lailla. Paljon ei ole ymmärrys lapsia kohtaan lisääntynyt 50 vuodessa.

No, sitten jotain lasten hoitamisesta. Monissa medioissa on kerrottu Vihreiden puheenjohtajan Maria Ohisalon ehdottamasta perhevapaauudistuksesta, jossa myös isovanhemmat voisivat käyttää osan lapsen vanhempien kiintiöstä, aikamoisen osan, 63 päivää. 
Jotenkin tuntuu, että tässäkin on vanhan toistoa. Vielä 60-luvulla äitiysloman kesto oli 4 - 6 viikkoa synnytyksen jälkeen, ei päivääkään ennen. Äidit lypsivät töissä maitoa pulloon itkien puseronsa kastumista. Mummi tai jostain lehti-ilmoituksella haalittu kotiapulainen ruokki vauvaa sitten päivisin oman äidin pullomaidolla. Useamman sukupolven maalaistaloissa vanhempi sukupolvi ei päässyt koskaan eläkkeelle, jotkut vanhat ihmiset hoitivat vähäisillä voimillaan vielä lastenlastensakin lapsia.

Miksi äiti tai isä ei haluaisi olla kotona vauvan kanssa, jos kerran saa?
Ja isompi lapsihan pääsee hyvään kunnalliseen päivähoitoon. 

Kun mummi tai isoisä olisi tuttu ihminen vauvan tai taaperon arjessa, voisi kynnys perheen auttamiseen madaltua myöhemminkin. Isovanhemmalla perhevapaajakso olisi mahdollisuus vahvistaa sidettä lapsenlapseen ja parantaa omaa jaksamistaan pitämällä enimmillään noin neljä kuukautta taukoa työelämästä tai lyhentämällä työpäivää kahdeksan kuukauden ajan.
 (ote Ohisalon blogikirjoituksesta)
Outo kirjoitus, jossa on monta asiaa väärin.

Vanhemmaksi tullaan yhä myöhemmin, jolloin isovanhemmat eivät usein ole enää töissä vaan ansaitulla eläkkeellä. Miten tällaiset tauot voitaisiin järjestää vielä työssä olevillekaan, joka tapauksessa pian eläkkeelle jääville, heidän työpaikoillaan?
Hyvin harva vanha ihminen asuu lähellä lastensa perhettä.

Kauheaa tässä blogikirjoituksen kohdassa on ensinnäkin epäluottamus isovanhempiin - hekö eivät muka auta lastensa perheitä ilman tällaista valtion maksamaa siedätystä? - ja kauheaa on myös lapsen hoidon kuvaaminen lepolomana, joka parantaisi isovanhemman jaksamista.
Mikään ei pidä niin kiinni ja ole välistä niin yksitoikkoista kuin pienen lapsen hoitaminen. Jos se on vanhemmalle työtä, niin vielä enemmän se on työtä isovanhemmalle, jonka jaksaminen on vähäisempää. 

Ehkä Ohisalon kaavailema lisäys perhevapaauudistukseen kertookin siitä, että jotkut nuoret vanhemmat huutavat apuun omia vanhempiaan koska lapsen hoito tuntuu heistä ylivoimaiselta. Silloin on apuna sosiaalipuoli.
Jos taas tuntee, että oma työ on niin tärkeää, ettei siitä voi olla pois, niin silloin se työ on usein myös niin hyvin palkattua
, että työssä käyvä vanhempi voi maksaa hoitajalle, kuka hän sitten onkin. 
Jos taas työ on niin kivaa, ettei sieltä malta olla pois, niin silloin voisi miettiä kaksi kertaa arvojaan ja iloita etuoikeutetusta asemastaan.

Isovanhempi on kasvattanut jo omat lapsensa.
Ei isovanhemman kuulu kasvattaa lastensa lapsia arkipäivästä toiseen - hänellä on erilainen rooli, joka on myös tärkeä.  

Lapset kaipaavat hyvin pienestä omanikäisiään kavereita ja heillä on oma sosiaalinen elämänsä. Ei isovanhempi riitä! 

Meillä on seitsemän lapsenlasta, kaksi heistä vähän isompana Mentula-klaaniin liittyneitä ns. bonuslapsenlapsia. 
Kahden ensimmäisen syntyessä olimme pari vuotta aiemmin aloittaneet uudessa työpaikassa ja kuopuksemme oli vasta päässyt ylioppilaaksi, kolmannenkin syntyessä olimme vielä töissä ja innostuneita työstämme. Miten siinä olisi ehtinyt lastenlasten hoitajaksi? Eläkkeelle jäätyä taas halusin nauttia siitä, että olin vapautunut vastuusta ja sain vihdoin päättää, mitä teen omalla ajallani. Tuli sairauksiakin ja niistä toipumista. Luulen, että olemme melko keskivertotapaus isovanhempina. 

Rakastan lapsenlapsiani ja nautin heidän seurastaan.
Tätä kirjoittaessani mieheni on juuri viemässä junalle 12-vuotiasta, joka oli viikon päivät meillä. Hän teki ahkerasti kesätöitä mökillä. Hänen kanssaan kuljimme frisbeegolfradoilla, koska tämä laji on nyt hänelle kaikki kaikessa. Katsoimme pari elokuvaa ja juttelimme kaikenmaailman asioista.
Jokin aika sitten kävimme tapaamassa opiskelijalastenlasta ja  hänen kumppaniaan heidän opiskelukaupungissaan. Voi miten hyvät keskustelut meillä olikaan!
Olen mielelläni kulttuurimummi, joka lukee lapsille, kun he ovat pieniä, vie heitä elokuviin ja taidemuseoihin ja jos mahdollista matkaileekin nuorten perheiden kanssa.
Pienin lapsenlapsi asuu ainoana lähellä meitä. Hän on usein omasta toiveestaan yökylässä. Olemme molemmat kirjallisuusihmisiä, vaikka hän ei aivan vielä osaakaan lukea. Hän on siitä asti kulkenut kirjahyllymme alimman tason, lastenkirjahyllyn, viertä kun oppi kävelemään tukea ottaen. 


PS. Se unohtui mainita, että eduskunnan tietopalvelun mukaan isovanhempien ottaminen mukaan vanhempainvapaaseen maksaisi noin 15 miljoonaa euroa, jos 10 % hoitopäivistä siirrettäisiin isovanhemmille. 
Kyllä en halua saada maksua pienten kanssa viettämästäni ajasta.
Terveisin, Kulttuurimummi 





23 kommenttia:

  1. On minustakin Ohisalon ehdotus aika outo. Tavallaan inhimillinen, muttei loppuun asti mietitty.

    Suomi ei tosiaan ole kovin lapsiystävällinen maa. Toisaalta yleisillä paikoilla huomaa, etteivät kaikki lapset ole myöskään hyvinkasvatettuja. Saksassa ollessani tuli kyllä tunne, että sikäläisillä lapsilla on kasvatuksessaan enemmän rajoja kuin meillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ehkä aina ollut melko vapaa kasvatus verrattuna moniin muihin maihin. Lapsi on saanut olla lapsi pitkään.
      On haluttu kasvattaa lapsen itsetuntoa. Siinä on sitten haittapuolena se, että ilman uhkaavaa, ankaraa aikuista lapsi vie enemmän tilaa, kun häntä kuunnellaan eikä vaienneta.
      Pidän kyllä meidän tapaa parempana, paitsi että käytöstapoja ja kohteliaisuutta pitäisi opettaa. Sen joka osaa käyttäytyä on helpompi sukkuloida maailmassa.

      Poista
  2. Tuntui ihan uskomattomalle Ohisalon ulostulo. Isovanhemmuus on suuri ilo ja kunnia-asia, josta en todellakaan ottaisi maksua. Ei ole ministeri nyt ymmärtänyt isovanhempien roolia ja asemaa. Kuten kirjoitit meitä on hyvin erilaisissa elämönvaiheissa ja eri ikäisiä, matkat voi olla hyvinkin pitkät, miulla lähes 1000 km lastenlasten luo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta (arvaan että sinä), näin on.
      Pitkä välimatka tekee tapaamisista juhlaa, ja kyllä isovanhempien ja lastenlasten suhteissa lähellä asuessakin saisi olla "juhlan tuntua", ei pelkkää arkista hoitamista.
      Minä ilahdun aina, kun tapaan lähilapsukaisen, rakkaan kyläilijän, joka juoksee autosta meidän ovelle innoissaan valmiina kertomaan elämästään ja kavereistaan päiväkodissa.

      Poista
  3. Sanot jo kaiken olennaisen isovanhempien rekrytoinnista lastenlastensa hoitajiksi. Lisään vielä listaan huokaisun siitä, ettei minun isomummun vastuulle enää tarjota ainoatakaan pikkuista tai edes viisivuotiasta. Mutta heidän äitinsä tulevat käymään isoksi ilokseni, kuten tänään vanhin tyttärentytär ihan yksikseen oman tyttäreni ehdotuksesta. Saimme nauttia toistemme seurasta kaikkine juttuineen.
    Melko usein tapaan myös kaikkien tyttärentyttärien perheet🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet Lissu jo seuraavassa vaiheessa, isomummu. Se on taas erilainen elämänvaihe.
      Minäkin olen ajatellut, etten enää säilytä kaikkia leluja yms kun lapsenlapset ovat kasvaneet leikki-iän ohi. Juuri kun olimme muuton yhteydessä myyneet kotikirpiksellä pois kaikki legot sun muut, saimme ensimmäiset lapsenlapset ja lelujen kerääminen alkoi uudelleen. Se oli kyllä kivaa, ja onhan ne lasten tavarat muuttuneet paljon.
      Lastenkirjat säilytän, puolitoista metriä alahyllyä, niissä on kaikki muistot.

      Poista
  4. Luin tuosta Ohisalon ehdotuksesta ja kuulosti kummalta minunkin korvaani. Tosi hyvin avaat syitä ja perustelet, miksi se on ongelmallinen.

    Täältä muualta katsottuna yhteiskuntarakenne Suomessa kyllä tukee melkoisen hyvin (lapsi)perheitä. Eli siinä mielessä en oikein ymmärrä niitä, jotka valittavat Suomen olevan peräti lapsivihamielinen. Tuollaisia kirjeen kirjoittajan kaltaisia änkyröitä löytyy joka maasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta. Minua vain huvitti se, että saman päivän lehdissä änkyröitä nyt ja vuodelta 1972. Ihmisluonto/luonnot ovat ikuisesti samoja. "Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan voi viedä huomispäivän tie..."

      Meillä on lapsiperheiden tuki nykyään todella korkealla. Kun tuettua hoitovapaata voi pitää siiihen asti, että lapsi on kolmivuotias, niin ei voi valittaa. Joillekin vanhemmille tämä on ansa, kun he kokevat syyllisyyttä, jos eivät ole lapsen kanssa kotona siihen asti: äiti/isä kyllästyy ja lapsi kaipaa ikäistään seuraa.
      Mietin, onko mahdollista sekä pitää yllä tasokasta kodin ulkopuolista hoitoa että maksaa kotihoidosta näin pitkään.

      Suomi ei todellakaan ole lapsivihamielinen, mutta jotkut suomalaiset ovat koleampia lapsille kuin mitä olen huomannut joillain lomamatkoilla esim. turkkilaisten olevan. Sama kuin tuo onnellisuus: Suomi on onnellisten maa ( = hyvät palvelut), mutta monet suomalaiset ihan tilastojenkin mukaan onnettomia. Eilen radiosta kuulin, että nuorista joka 4. tyttö ja joka 5. poika on tyytymätön elämäänsä.

      Poista
  5. Hyvin kirjoitin asian Marjatta. Kyllä ministerin ei pitäisi puuttua asiaan jota ei ymmärrä alkuunkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti mitään tällaista ei koskaan lähdetä viemään eteenpäin.
      Hassua, että kun jotain palveluja on saatu hyvälle mallille, niin jotkut haluavat mennä taaksepäin, huonompaan. Kun synnyttäminen on saatu turvalliseksi ja lähes ilmaiseksi sairaalassa, niin halutaan synnyttää kotona. Kun kouluissa meni hyvin, alettiin viedä eteenpäin outoja uusia ideoita, joissa lapset pannaan istumaan iPad-tabletti sylissä ilman pulpettia ja omaa luokkahuonetta muuntuvissa tiloissa ja opetusryhmissä.

      Poista
  6. Jokainen perhe järjestää lapsenhoitoasiat parhaaksi katsomallaan tavalla. Laaja ja monitahoinen asia.
    Itse en ollut koskaan vieraan hoidossa, muistan ajan, kun äitiysloma oli kuusi viikkoa. Kyllä suomessa asiat ovat tämänkin asian osalta hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Meillä on mahdollisuus valita itselle sopiva malli ja yhteiskunta tulee vastaan kaikessa.
      Onkohan niin, että joillain vanhemmilla on ennakkoluuloja päiväkotien suhteen johtuen joistain median julkaisemista huonoista kokemuksista? Meillä on ollut lapsenlapsia päiväkodeissa Rovaniemellä, Tuusulassa, Turussa ja Kouvolassa. Kaikissa on ollut hyvä henkilökunta ja hyvää yhteistyötä vanhempien kanssa. Pienin täällä alkoi kesäloman lopussa jo kaivata päiväkotikavereitaan.
      Minäkään en ole ollut hoidossa. Olin maalaistalon lapsi ja sain alkulapsuudessani huomiota useammalta aikuiselta. Lapsille hyvä, mutta lopuksi isovanhemmpani alkoivat väsyä (perheessä oli jo neljättäkin polvea) ja "pelastautuivat" lepäämään vanhainkotiin.
      Omat lapset olivat perhepäivähoidossa. Siinä hoidon taso oli kirjavaa, hyvää ja vähemmän hyvää. Paikkakunnalle tuli päiväkotikin, mutta emme lähteneet enää siirtämään lapsia sinne, vaikka puitteet ja palvelut kuulostivat houkuttelevilta.

      Poista
    2. Sekin on vielä lisättävä, että ennen kotiäideillä oli helpompaa, kun lapsille löytyi kavereita naapureista eikä aikuisen tarvinnut leikkiä. Nykyään lapsia on vähän ja he ovat enimmäkseen hoidossa kodin ulkopuolella ja järjestetyissä harrastuksissa. Aikuisten on järjestettävä leikkitreffejä, kun ennen lapset juoksentelivat solmimassa itse ystävyyssuhteita pihoilla.

      Poista
  7. Hei Marjatta!
    Erityisen pitkän välimatkan vuoksi tapaan ainoaa lastenlastani liian harvoin. Haluaisin olla ukkina enemmänkin, mutta tilanne on nyt vaan näin ja sille ei voi mitään. Onneksi on sähköiset viestimet, joita kyllä käytämme. Minusta olisi kyllä mukavaa kuunnella lasten tömistelyä. Se on niin harvinaista herkkua.
    Olen kanssasi aivan samaa mieltä Ohisalon ehdotuksesta. Kuuluu sarjaan: ’Poliitikkojen outoja kesäajatuksia’. Isovanhempien rooli on tärkeä ja se toteutuu eri tilanteissa monin eri tavoin. En todellakaan kannata sille mitään O:n pohdinnan kaltaista virallistamista.
    YLE:n tuore kannatusmittaus pitää vihreät edelleenkin alle kymmenessä prosentissa. En yhtään ihmettele. Käsitän täysin senkin, että vihreiden on vaikea saada ajatuksilleen miesten kannatusta. Mutta se on jo toinen juttu se.
    t. manu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä moni nuori aikuinen ei edes kehtaisi pyytää tällaista vanhemmiltaan. Tuo kohta, jossa sanotaan, että isovanhempien kynnys perheen auttamiseen voisi madaltua myöhemminkin on loukkaava (nuo osaamattomat elämän nautiskelijat) Jos on sellaiset välit, että kanssakäymisessä on iso kynnys, niin ei kumpikaan osapuoli lähde sitä tällaisella työsuhteella madaltamaan. Ja se, että he auttaisivat lapsiperheitä jaksamaan lastenhoidossa samalla kun se olisi heille oman jaksamisen parantamista - me isovanhemmat olemmekin sitten oikea supersukupolvi!

      Manu, tykkäsin, kun meidän yläkerrasta kuului ennen joskus pienten askelten tömpsytystä, mutta nyt yläkerran naapurin lapsenlapset ovat kasvaneet ja talossa on hipihiljaista. Minun kotijumppani taas saattaa kuulua alakerran naapuriin enemmän kuin ajoittaiset lastenlasten hyppelyt.

      Vihreiden linja on siirtynyt kauas siitä, mitä se oli joskus. Harmi.

      Poista
  8. Ohitan nyt Ohisalon, koska en ole aiheeseen tarpeeksi perehtynyt. Mutta noihin ekoihin lainauksiin täytyy taas todeta, että Suomi on kyllä yksi lapsivihamielisimmistä maista, joita tiedän. Lapsen täytyy olla hiljaa, kiltti ja vaivaton, jotta hänellä on oikeus olla näkyvä eli näkymätön julkisella paikalla. Ihmettelen miksi ihmisiä niin n paljon risoo lasten äänet. Ehkä itselläni on jokin suodatin, en kiinnitä huomiota trampoliinikiljuntaan, mutta aikuisen nariseva mäkätys aidalla risoo sitäkin enemmän. Yhh.

    Olen samaa mieltä, että isovanhemman lastenhoitotyö on jo tehty. Mummulan kuullu olla arjen nostatuskokemus lapselle, ihan eri juttu kuin oma koti. Silti ja ehkä juuri siksi suhde isovanhempiin voi nousta vielä merkittävämmälle tasolle aikuisena kuin suhde omiin vanhempiin. Jos siis lapset on "tehty" ajoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun vähiin kokemuksiin perustuva näkemykseni on se, että Keski-Euroopassa ollaan tiukempia lasten käyttäytymisen suhteen kuin meillä ja Etelä-Euroopassa usein sallivampia. Venäjällä ollaan hyvin ankaria ja koulivia.
      Suomessa ja USA:ssa lapset saattavat olla keskipisteitä ja viihdytettäviä ruokapöydässä, Ranskassa he istuvat hiljaa ja ovat kuin pikkuaikuisia. Eräs amerikkalainen Ranskaan muuttanut äiti, toimittaja, on kirjoittanut ihailevia kirjoja ranskalaisesta lastenkasvatuksesta ja siitä, miten lapset Ranskassa opetetaan syömään pitkään ja maistelemaan erikoisia juustojakin, kun USA:ssa heille tarjotaan vain mac and cheese -mössöä. Heh! Äidit istuvat Ranskassa korkokengät jalassa leikkikentän reunalla eivätkä missään nimessä mene mukaan nostelemaan muksuja laitteisiin, ja synnytyksen jälkeen piditään tärkeänä äidin saattamista hyvään kuntoon, kun USA:ssa keskitytään vauvaan (kuten meilläkin). Minulla on tämän naisen kirja, äh jossakin tuolla hyllyssä.
      Venäläinen isoäitituttavamme kopautti pöytään ja mulkaisi syöttötuolissa istuvaa, jokeltelevaa lastenlasta, eikä muuta tarvittu, tämä oli sen jälkeen kuin patsas. Toistemme kouluissa vieraillessa tämä tiukka ope ihmetteli, miten minä annoin oppilaiden puhua ja kysellä. Hän taas oli harjoitellut tunnin, jota seurasin, etukäteen oppilaittensa kanssa.
      Turkissa perheet syövät myöhään ravintoloissa ja lapset juoksentelevat pöytien välissä ja leikkivät hippaa, ja Toscanassa vanhat papat pysähtyivät kesken lenkkinsä rupattelemaan meidän perhematkalla mukana olleelle parivuotiaalle
      Elikkä - monenlaista tyyliä on ja tietenkin riippuu aina paljon myös persoonasta, miten suhtautuu lapsukaisiin. Jotkut huomioivat lapsia toiset ei, jotkut pääasiassa negatiiivisesti, toiset positiivisesti.

      Nostatuskokemus, ihana sana, kiitos Esmeralda!

      Poista
  9. Ohisalon idea menee tosiaan joukkoon "kummalliset kesäajatukset", isovanhemmilla on oma erityinen roolinsa, myös ajoittaisena arjen paikkaajana mutta vain ajoittaisena.
    Joskus tuli mieleen että ihanne-etäisyys lapsiperheen ja isovanhempien asuinpaikan välillä olisi varmaan että alakouluikäinen lapsi kävelee sujuvasti yksin sen etäisyyden, mutta että ei nähdä toisiaan joka päivä eikä ehkä edes joka viikko (itsehän olen kasvanut niin, että isovanhemmat ovat samassa talossa, ja on siinä etunsa mutta on siinä myös jännitteensä...)

    Noin muuten, totean että kyllä myös arvostan tapahtumia ja paikkoja, joissa _ei_ ole pieniä lapsia. Kun on huono kuulo, niin yritykset keskustella tai kuunnella jotain käyvät kovin työläiksi kun ympärillä oleva taustamelu nousee, ja kun toisaalta on turha odottaa pienten lasten olevan pitkiä aikoja hiljaa paikallaan niin se taustamelu on väistämätöntä.
    Niinpä esim. kun olin Suomessa, suosin kirkon sunnuntaimessuista iltamessuja osittain siitä syystä että niissä kävi vain harvoin lapsiperheitä, ne ovat päivämessuissa. Mutta tämä mielipide on tietysti niitä joita Ei Saa Sanoa, jos ei halua saada kimppuunsa joukkoa vihaisia vanhempia ja isovanhempia ja syytöksiä lapsivihamielisyydestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahduttavaa, että uhmasit suoraviivaisuutta ja toit esiin tuon, että pitää saada olla myös aikuisseurassa.
      Olen ollut joissain koululaisten tilaisuuksissa, joissa vanhemmat ovat tuoneet harkitsemattomasti mukanaan pikkusisaruksen, joka pilaa lasten esitykset. Muistotilaisuuksissakaan ei vauvan itku ja taaperoikäisen kovaääniset kommentit ole paikallaan.

      On siinä jännitteensä. Minä tunsin syyllisyyttä siitä, että me lapet olimme äidin kuoltua samassa taloudessa asuvalle isoäidilleni rasite. Isäni tuntui ottavan vanhempiensa avun itsestäänselvyytenä. Kolmen sukupolven välillä voi olla paljon ristiriitaa, josta lapset kärsivät. He kokevat syyllisyyttä suosikkiasemastaan tai katkeruutta ohitetuksi tulemisesta.

      Meillä on lähimpänä asuvaan lapsenlapseen noin 14 kilometriä. Se on kiva välimatka.
      Mieheni on haikaillut, että jos asuisimme lähempänä Turun lapsiperhettä, hän voisi järjestää kuljetuspalvelua harrastuksiin. Yhteinen harrastus lapsen kanssa voisi olla kiva yhdistävä tekijä.

      Poista
  10. Harmittaa että Vihreät vahvistaa kannatuksen laskuaan tämmöisillä älyttömillä ulostuloilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. Ehkä yritetään erottautua ja nostaa imagoa, mutta tällaiset harkitsemattomat ulostulot toimivat toisinpäin.
      Siinä blogikirjoituksessa oli kaiken lisäksi, että voisi selvittää myös muiden läheisten mahdollisuutta käyttää osa vanhempainvapaasta. V a n h e m p a i n vapaasta!

      Poista
  11. Me kävimme eilen Hämeenlinnan Pizza Buffassa syömässä. Eipä haitannut, vaikka lapset juoksentelivat ja huutelivat, se kuuluu asiaan. Siellä oli myös mahtava leikkinurkkaus lapsille. Yksi pikkuinen huuteli äiti kakkaa monet kerrat.
    Olin erään isoäidin sijaisena, joka jäi vuorotteluvapaalle, jotta sai hoitaa lapsenlastaan vanhempien mennessä töihin. Nykyään on siis isovanhemmille jo mahdollisuuksia jäädä hoitamaan lapsenlapsiaan, jos ja kun haluaa. Surullisempaahan on nykyään se, että vanhemmat estävät isovanhempien ja lastenlasten yhdessäolon, sillä isovanhemmilla on kyllä halua olla ihan vapaaehtoisesti lastenlastensa kanssa ja ihan ilman, että siitä pitäisi yhteiskunnan maksaa. Todella outo ehdotus. Ehkä se koskee esim. yrittäjänä toimivia isovanhempia tai kansanedustajien isovanhempia, en kyllä muuta keksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tällainen etu koskisi aika harvoja.
      Surullisia tapauksia nuokin, joissa välit on niin poikki, että lapsilta jää isovanhempisuhde kokematta riitojen vuoksi. Tätä on perusteltu esim. niin, että arvot eivät kohtaa. Voi olla myös niin kauheita isovanhempia, että etäisyyden pitäminen on perusteltua.

      Poista

Mitä Bloggari tekee silloin kun ei bloggaa?

Mitä Bloggarimme tekee, kun ei bloggaa? No, se on itsestäänselvää, että hän lukee, kirja/kulttuuribloggari kun on. Entä muuta? Palaan lukemi...