perjantai 29. joulukuuta 2017

Ossi Nyman, Röyhkeys




Olen lukenut ajankohtaisen kirjan, josta epäröin kirjoittaa, koska kirja herättää kysymyksiä, joihin ei ole suoraviivaista vastausta.

Ossi Nymanin esikoiskirja kertoo paljolti hänestä itsestään, enimmäkseen yksinkertaisella kaiken arkielämän, syömiset, lukemiset ja odottamiset yksityiskohtaisesti raportoivalla tyylillä, mutta samalla se onnistuu pöyhimään työn käsitettä ja asenteita heitä kohtaan, joille ei ole töitä ja joista osa ei edes halua tehdä työtä. 
Kirjan viimeisessä luvussa, jossa työtön minäkertoja käy kirjoittajakoulutuksessa, tyyli muuttuu ylirealistisesta kokeilevaksi ja fantasioivaksi kertojan hahmotellessa itselleen taitelijaidentiteettiä. 

Ensimmäisessä luvussa Turku päähenkilö on Turussa Bruce Springsteenin keikalla. Hän on yksinäinen tarkkailija, nuori mies, jonka ujoutta lisää se, että hän epäilee toisten näkevän itsensä loisena. Hän ei ole käynyt koskaan oikeissa palkkatöissä vaan aina harjoittelussa, eikä ole saanut näin ollen oikeaa palkkaa vaan päivärahaa.

Kertoja on käynyt ammattikoulun keittiöpuolen, mutta ei mainitse, miksi ei ole hakenut oman alansa työtä, vaan tehnyt harjoittelua puutarhatöissä, joissa olisi viihtynytkin, mutta sitä työtä hänelle oli järjestetty työvoimatoimistosta vain kolmeksi kesäksi. Saan sen käsityksen, että kertoja ei ole tähdännyt töihin ollenkaan, ja kyllä, hän sanoo myös suoraan olevansa työn välttelijä. 

Olimme Heikin kanssa valmistuneet yhtä aikaa ja saaneet valmistujaispäivänä rehtorilta ruusut, jotka olimme heittäneet kotimatkalla ojaan. Kaupungilla olimme katselleet ylioppilaita, jotka olivat heitelleet karkkia kuorma-autojen lavoilta ja oli tuntunut, että heillä oli vielä monenlaista edessä. Meillä oli ollut ammatit ja oikeus työttömyyskorvaukseen ja teimme Heikin asunnossa saavillisen kotiviiniä ja joimme sen viikossa. Viini oli maistunut elämältä ja vapaudelta ja marjaesanssilta. Heikistä ei kuitenkaan ollut työttömäksi, vaan hän meni pian metallialan töihin. 

Mietin, onko alakoululaisen tyylinen kirjoitustapa tehokeino vai osaamattomuutta. Kaikki banaalitkin asiat luetellaan ja minä-sanaa käytetään turhan paljon verbin kanssa.
"Nousin jyrkkää hiekkatietä kalliolle ja metsään. Kävelin rauhassa vielä korkean metallisen piipun jälkeenkin, jonka kohdalta minä yleensä lähdin juoksemaan."
Miksi kustannustoimittaja ei ole vetänyt äskeisestä minä-sanaa yli? Nämä lukuisat tekstistä pomppaavat minä-sanat ovat ärsyttäviä ainakin minun kielikorvalleni. 

Toisessa luvussa Tampere kertoja osallistuu työllistymiskoulutuksiin, joiden ainoa tarkoitus tuntuu olevan niiden järjestäjien työllisenä pitäminen.  Kertojamme tarkkailee kurssilaisia ja miettii, onko heissä hänen tapaansa työn pakoilijoita vai vain saamattomia tai epäonnisia. Suurin osa ryhmästä on hiljaa ja vastailee mitäänsanomattomasti yli-innokkaan uraohjaajan kysymyksiin. 
Uraohjaaja kehuu ryhmää huikeaksi ja tekee heille tärkeitä kysymyksiä, kuten onko karkki ja cokis terveellistä syötävää. 
Kurssilaisista yksi ainoa, Marko, on aktiivinen. Hän puhuu kansalaispalkan puolesta. 
Vastikkeettoman rahan antaminen ihmiselle olisi viesti, joka sanoisi, että tervetuloa maailmaan, tässä sinulle sen verran rahaa, että pystyt pitämään ruumiisi ja sielusi elossa. Jos taas haluat saada enemmän rahaa, niin meillä löytyy ammatteja tankotanssijasta palomieheen ja puhelinmyyjästä aivokirurgiin. Marko sanoi, että tällöin jokainen ihmisen ymmärtäisi lapsesta saakka, että hän riitti ihan vain olemalla olemassa, ja hyvässä lykyssä nämä ihmiset alkaisivat ajatella, että myös tuolla toisella ihmisellä on sama oikeus olla olemassa kuin minulla.

Tässä kohtaa kirjan lukemista aloin kysellä vakavasti. 
Entä jos yhä useampi valitsisi toimettomuuden, niin kuka meitä kaikkia pitäisi yllä? Yhteiskunnan rakenteiden ylläpito vaatii osallistumista. 
Pitää tehdä myös raskaita ja likaisia töitä. Pitää rakentaa teitä ja siltoja, pitää kuskata roskia ja pestä likapyykkiä.
Tiedän erään nuoren miehen joka kävi ammattikoulun autonasentajalinjan, mutta ei valmistuttuaan halunnutkaan olla "rasvamontussa" eikä tehdä muita "paskaduuneja", joihin sitten yllättäen kuuluivatkin lähes kaikki, mihin hän olisi pystynyt. Minusta hän vaikuttaa toimettomana melko väsähtäneeltä. Ehkä päivätyö antaisi kuitenkin hyvän ja virkeän olemuksen, itsetuntoa ja kunnon yöunet. 
Toisaalta, kun työtä ei kerta kaikkiaan ole kaikille, niin nykyistä byrokraattista ja kallista tukijärjestelmää pitäisi yksinkertaistaa eikä mutkistaa, kuten suuntaus on viime aikoina ehkä ollut. Lisään "ehkä", koska en tiedä hallituksen suunnitelmista kuin jotain pintapuolista, mikä on näkynyt otsikoissa. 

Minäkertojan tyttöystävä Kaisa oli lähtenyt Pariisiin, jonne kertoja ei ollut Kelan rahoista riippuvaisena voinut lähteä. Hän pelkää, että Kaisaa alkaa hänen toimettomuutensa  ärsyttää ja kertoo toivovansa joskus, että myös Kaisa olisi yhtä kunnianhimoton kuin hän ja suostuisi elämään yhteiskunnan tuilla, "olisimme kuin kaksi aikuista lasta". 
Hmm, tottakai Kaisaa alkaa ärsyttää! Haluaisin tuupata kertojan ylös ja antaa kannustuspotkun persuuksiin. 

Kirjan kolmas luku Helsinki kertoo tilanteesta kaksi vuotta myöhemmin.  
Kertoja on nyt kirjailijakoulutuksessa ja saa ohjausta tunnetuilta kirjailijoilta. Hän haluaa tulla samanlaiseksi kuin nämä itsensä kirjailijaksi esittelevät Rimmiset ja muut, kuuluisammaksi vain. Hän suunnittelee romaania, jonka ensimmäinen osa sijoittuisi Turkuun, toinen Tampereelle ja kolmas vielä kirjoittamaton Pariisiin. Kertojalle ilmestyy kesken kaiken taiteilijanimi, snobahtava Lahdenmäki. Hän asuu yhdessä Kaisan kanssa, joka nyt arvostaa hänen aloitteellisuuttaan. Hän on jo jotain. Kirjoittajakurssilaisen olo vain on ristiriitainen, oliko hän onnellisempi Turun aikana ilman tavoitetta, meneekö elämä hukkaan, jos hän menestyy. 
Kerronta on irronnut arkitodellisuudesta. Kirjoittaja kuvittelee tuntemiensa ihmisten elämää ja muistelee lapsuuttaan, jossa isä jyskytti ennen töihin lähtöään pojan huoneen ovea ja käski etsiä töitä. 
Tässä luvussa on kivaa ironiaa omasta mahtavuudesta ja lupaavaa kieltä. 

Alan uskoa, että Nyman on hyvällä alulla. Röyhkeys on siis myös kirja kirjailijaksi kasvamisesta. Toivon, että Nyman julkaisee lisää ja menestyy. 

Mielestäni tämä kirja kuvaa kasvamista yleensäkin. Ammattikoulun käyneet pojat ovat monesti hyvin lapsellisia siirtymään aikuiseen elämään. Jos siinä vaiheessa putoaa, niin elämä voi ankeutua ja ovet sulkeutua. Nymanin/Lahdenmäen isä on oikeassa.

Kirjan nimi Röyhkeys on mielestäni joko kysymys tai ironinen veto. 
Näettekö te todellakin tällaisen häpeilevän ja aran tyypin, minut, röyhkeänä? 
Pitäkää tunkkinne, en ala pelleillä olevani huikea, kun minun on vaikea sitä huikeutta nähdä.  

Kirjan pohjalta noussut kohu on ollut osittain yksipuolista, koska siinä on keskitytty vain yhteen osaan kirjasta, työn välttelyyn. Aihe myös tietenkin myy ajankohtaisuudellaan, joten se on ollut hyvä täky mainonnassa.

Kirjan kansi on outo, liian värikäs ja iloinen, nuorisokirjamainen. Hahmo on ilmeisesti Nyman itse. Olisin tehnyt tähän kirjaan rauhallisemman kansikuvan. 


Lisäys 31.12.
Kävin lukemassa lehtikirjoituksia ja toisten blogikirjoituksia. Yleensä kirjaa on kehuttu, myös tyyliä. 
Minua häiritsi aikamuotojen kömpelö käyttö (esim. tuossa ensimmäisessä sitaattissani pluskvamperfektin ja imperfektin vaihtelu) ja turhat minä-sanat (siis esim. näin, oma keksimäni esimerkki:leikkasin viipaleen leivästä, laitoin voita päälle ja minä söin sen). Harmittaa, kun en ymmärrä, mihin kirjailija tällä pyrkii. Selvittäisikö joku sitä minulle?
Toinen asia, mikä oli minulle uutta, oli se, ettei arvosteluissa ja blogikirjoituksissa ole pohdittu tämän romaanin esiintuomaa elämäntapatyöttömyyden käsitettä. Kirjahan ei  olisi saanut huomiota näin paljon ilman sitä.
Joku kommentoija oli kysynyt, miksei kirjaa ole kirjoitettu suoraan pamfletin muotoon. Se on hyvä kysymys. Itsekin olin jossakin keskustelussa päätellyt, että työn käsite on nostettava uuteen pohdintaan. Tämä kirja on myös merkki siitä. 
Kirjasta on hyviä kirjoituksia mm. seuraavissa blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie, Kulttuuri kukoistaa, Tuijata, Kirja hyllyssä, Reader, why did I marry him?, Kirjojen kauneudestaOpus Eka ja Hannan kirjokansi

Lisäys 9.1.
Keskustelu sen kun vain jatkuu. Luin juuri viimeksi pitkään keskusteluketjuun kommentoineen Opus Vei -blogia pitävän ararararsin tekstin "Tällaisiakin ihmisiä on", jossa hän puhuu oivaltavasti työhaluttomuuden tabuistamisesta.

88 kommenttia:

  1. Niinpä, jos ei viitsi tehdä töitä mutta kehtaa ottaa korvauksia "yhteiskunnalta" niin mitä se on? Röyhkeyttäkö? Petturuutta? Pelkkää halpamaista itsekkyyttä? (Ettei osaa edes kirjoittaa, se on minulle uutinen.)

    Voiko tässä hyvinvointiyhteiskunnassa - jossa työtä tekevät maksavat veroja keskimäärin jotain 45 % tuloistaan- todella heittäytyä muiden elätettäväksi ja tuntea siitä vielä röyhkeää ylpeyttä?

    Muutamassa blogikirjoituksessa näin on ajateltu ja ko. "romaania" kiitelty. Sitä en ymmärrä enkä pysty edes kiistelemään moisen ajatusmaailman kanssa. Henkilökohtaisia ongelmia meillä itse kullakin. Näköjään.

    Vähän outoa tämä röyhkeyden ajatusmaailma; kun itse teki töitä n. 40 vuotta eikä miettinyt että voisi heittäytyä yhteiskunnan elätettäväksi... tai vaikka miettikin tiesi ettei se ole moraalisesti oikein eikä mahdollista. Useimmat meistä haluavat vielä elättää itsensä. Ja ymmärtävät mistä hyvinvointiyhteiskunta syntyy ja elää. Ja senkin mitä se tarkoittaa (tiet, koulut, poliisit, sairaalat, terveyskeskukset, julkiset taidelaitokset jne jne.). Joku Nyman ei kai tätä ymmärrä eikä haluakaan ymmärtää.

    Nyt sitten eräät pölkkypäät keräävät adressia ettei töitä tarvitse etsiäkään, aktiivisesti. Kun aikanaan lähdin Kotkasta opiskelemaan Helsinkiin, tiesin ettei kotiseudulta löydy töitä it-alalta, joten piti jäädä Helsinkiin. Jäin, tietysti.

    On vaikea ymmärtää perustetta että tulisi saada työttömyyskorvauksia jos haluaa itsepintaisesti asua paikkakunnalla, jossa ei ole töitä. Niinkö hyvä ja rikas tämä yhteiskunta on? Entä ne sadattuhannet, jotka aikanaan menivät Amerikkaan ja Ruotsiin - mitä jos he olisivat ajatelleet samalla tavalla? Eivätkö he uhrautumisellaan pelastaneet tämän Suomen? Samalla kun pelastivat oman elämänsä!

    Melkein purskahdin nauruun, kun joku työttömien edusmies sanoi, että työttömän pitäisi saada joku ylimääräinen korvaus valtiolta että suostuu menemään töihin. Onko tämä todella suomalainen ajatus? Onko täällä jo olemassa jonkinlainen piilevä kansalaispalkka, joka tarkoittaa ettei tarvitse osallistua yhteiskunnan kehittämiseen jos "ei huvita"? Jos on, miksei minulle kerrottu?

    No, eihän se näin musta-valkoista ole, onneksi. Hyvää Uutta Vuotta sinulle Marjatta! Ja lukijoillesi, myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, Kyösti.

      Tämä kirjan Marko, päähenkilön kaveri, sanoo jopa, että kansalaispalkkaan pitäisi kuulua se, että ihmiselle maksetaan siitä hyvästä, että hän on kokopäiväisesti kunnon kansalainen eikä ala rikolliseksi.

      Nykyään on sellainenkin suuntaus, että kaikki yksilölle häpeää ja syyllisyyttä tuottava halutaan normaalistaa, työhaluttomuus, ylensyönti, päihteiden käyttö jne. sen sijaan että haettaisiin ongelmaan apua. Häpeän uskotaan ikään kuin häipyvän sillä että se on ulkoistettu toisille, te olette minun häpeäni aiheuttajia ja minä olen hyvä näin.
      Tämä ei ehkä ihan sovi tähän yhteyteen, mutta jotain tällaista nykyisessä oma-aloitteisuuden ja vastuun häivyttämisessä myös on. Ollaan totuttu hyvään. Ajatellaan, että yhteiskunta on kuin jokin hyvyydessään ehtymätön jumala, joka jakaa mannaa unohtaen, että sitä hyvää jaetaan toisten työllään keräämästä potista.

      Tunnen nuoria, jotka eivät suostu lähtemään minnekään työn perässä kotikaupungista. Oma asunto pitää kuitenkin saada vanhempien asunnon läheltä. Kun tukisysteemillä eläminen on jo toisessa polvessa, niin vanhemmatkin pitävät itsestään selvänä, että yhteiskunta kustantaa nuorelle asunnon heti koulun loputtua. Mitäs sitä nyt "aikuinen" toisten nurkissa!

      Nymanin päähenkilö kyllä liikkuu kaupungista toiseen ja elää erittäin kunnollista elämää. Kotiviinikohtaus liittyi vain murroisän kohellukseen.
      Tällä kunnollisuudella Nyman viettelee lukijan uskomaan sanomaansa: minä haluan kirjoittaa, maksakaa te minulle, niin minä kirjoitan. Suomessa, pienellä kielialueella ei kirjoittamisella elä kuin muutama, joka sitten haaliikin kirjoitustöitä kolumneista oopperoihin ja elokuvakäsikirjoituksiin. Suurimmalla osalla kirjailijoistamme on muu ammatti ja kirjat syntyvät vapaa-ajalla, jopa yöunista nipistäen. Meillä ei ole valitettavasti, toistaiseksi ainakaan, ollut varaa maksaa ylläpitoa kirjoittajakoulutuksesta alkaen kirjailijaksi suunnittelevalle. Röyhkeys-Lahdenmäki kyllä pelkää kirjaa työstäessään, että vapaus menee ja että kirjoittaminen on kuin muukin työ. Sitähän se on! Pitää istua ja saada aikaista määräajassa, tulee sopimuksia ja kiirettä elämään.

      Työelämässä paahtavan lukijan kriittisyyttä hämärtää myös ehkä romanttinen ajatus heittäytymisestä vapaaksi olijaksi. Samaa on ollut keskustelussa Päivi Kanniston (Elämäni nomadina) tyylisistä uransa hylkääjistä, jotka ryhtyvät kulkemaan paikasta toiseen, kutsuvat itseään nykyajan nomadeiksi ja kirjoittavat nykyaikaisella välineillä kirjoja siitä, miten toiset eivät uskalla elää heidän tavallaan. Nämä ihmiset ovat saanet Suomessa ilmaisen koulutuksen, jättäneet työpaikkansa ja käyttävät kaikkilla kulkiessaan eri yhteiskuntien palveluja hyväkseen. Minusta he eivät ole rohkeita vaan röyhkeitä.

      Kuten sanot, Kyösti, niin työttömyys-asia ei ole mustavalkoinen. Vanhempana työttömiksi joutuneiden ei esim. ole helppoa lähteä kotiseudultaan. Nuorena pitäisi lähteä, mutta kaikista ei siihen ole.
      Kyllä minua ärsytti, kun eräs nuori perheetön kollega ei halunnut lähteä minnekään, vaikka sai täältä vain opettajan sijaisuuksia. Usutin häntä Korvatunturin yläasteelle kokemaan Lapin lumoa.

      Hyvää Uutta Vuotta myös sinulle, Kyösti!

      Poista
    2. Kiitos Marjatta!

      Mietiskelin tätä asiaa vähän enemmän aamulla (siis asiaa, en tuota kirjaa). Työttömyys on aina pieni tai joskus iso tragedia. Muistan kuinka velipojaltani, joka oli kirjapainoammattilainen, meni työpaikka kun lehtiä yhdistettiin Kouvolan Sanomiin. Velipoika olisi kai päässyt Kouvolaan töihin mutta eihän peruskotkalainen saareltaan minnekään lähde, ei edes Kymiin.

      Monelta taantuvalta alueelta on vaikea päästä irti jos omistaa asunnon, talon tai torpan. Talon hinnalla esim jossain Kotkan liepeiltä saa Helsingistä kenkälaatikon kokoisen yksiön. Tosin moottoritietä pääsee Kotkasta Hesaan noin tunnissa, joten...

      Tuli mieleen, että eikö "valtio" voisi perustaa jonkinlaisen yhtiön (vrt roskapankki aikanaan), joka ostaisi työn perään muuttavalta asunnon kohtuuhintaan ja myisi sen sitten, jos saisi kaupaksi; jos ei, niin yhteiskunta kuitenkin hyötyisi siitä että ao. ihminen on saanut työpaikan, maksaa verot jne.

      Ja niin me vanhat voisimme köllötellä sohvalla ja ihmetellä tätä maailman menoa hyvällä omallatunnolla, hah.

      Poista
    3. Niin, jokaisella on oma kohtalonsa, jossa myös sattuma vaikuttaa paljon.

      Meillähän oli loppuvuosina Kuhmossa asuessa iso, hyväkuntoinen omakotitalo hulppealla tontilla, ja täällä Myllykoskella saimme sillä rahalla vanhasta kerrostalosta tilavan, mutta paljon remonttia vaativan kerrostaloasunnon. Helsingissä olisimme saaneet varmaan vaatekomeron.
      Jos muutto Kainuusta ei olisi ollut oma valinta, niin olisi tuntunut kyllä katkeralta. Lähdimme nuorina syrjäseuduille töihin, koska siellä sai koulun pihan laidalta työsuhdeasunnon. Meillä tyhjätaskuilla ei olisi ollut rahaa edes normaaliasunnon takuuvuokraan eikä silloin ollut luottokortteja kuten nyt.
      Ajat ja ongelmat muuttuvat. Silloin oli ihan tavallista lähteä muualle.

      Koulussa opetin, että pitää lähteä oman onnensa hakuun ja maailmalla pärjää kyllä. Ja kyllä Kainuusta on lähdettykin. Opiskelijan lähtö oli aina oikea muutto, paljon isompi asia kuin sillä, joka opiskeli omalla kotipaikkakunnalla. Oppilaat suhtautuivat vakavasti tulevaisuuteensa, mistä varjopuolena oli ahdistus ja lukuisat itsemurhat, joita oli joskus lukioikäisillä aivan epidemioina.
      Täällä Inkeroisten yhteiskoulussa syksyllä 2000 aloittaessani hämmästelin oppilaiden lapsekkuutta verrattuna kainuulaisiin samanikäisiin. Pojat luottivat yhä vielä siihen, että tehtaalle pääsee isän ja isosisän jalanjäljissä, mutta silloin juuri tilanne alkoi muuttua.

      Olikohan 80-luku viimeinen vuosikymmen, jolloin elettiin työelämän kannalta onnellista elämää? Ei ollut lamaa eikä automatisointia siinä määrässä kuin nyt.

      Ideoimasi asuntoasiassa auttaminen voisi kyllä helpottaa suuresti ihmisiä, joiden on pakko muuttaa työn perässä. Meilläpäin terveydenhoitoa siirretään parhaillaan enemmän Kuusaalta Kotkaan. Matkahan ei ole työmatkaksi pitkä, asuntao ei tarvitse vaihtaa, mutta saa nähdä "nöyrtyvätkö" lääkärit siirtymään naapurikaupunkiin vai hakevatko mieluummin Helsingistä töitä. Se on tämä naapurikiista uskomattoman iso asia.

      On tässä ollut ihmettelemistä monenkin asian kanssa. Saa nähdä mitä kohta alkava vuosi tuo tullessaan.

      Poista
    4. Kommentoin vain tuohon Kannistoon.

      Minua v-tuttaa (pardon) hyväosaisten, koulutettujen, fiksujen ihmisten pullat rusinasta -vapaus. Kannisto esim. kritisoi instituutioita ja kuitenkin hänelle kelpasi ulkomaisen yliopiston - en muista maata enkä nyt googlaa - apuraha, jonka avulla hän kirjoitti nomadiutta käsittelevän väitöskirjansa. Pariskunta ei myöskään tee minkäänlaista vapaaehtoistyötä - kai se sotii heidän arvojaan vastaan - vaan kaikki aika on ihanan itsekkäästi omissa käsissä.

      Kyöstille vain sellainen kommentti, että olet harvinaisen hyväosainen, jos maksat 45 % veroja! Minun veroprosenttini ei ole edes kahtakymmentä. "Orjapalkalla" olen tehnyt töitä noin 25 vuotta ja itsekunnioitukselleni on hyväksi, että olen kuitenkin elättänyt itseni - ei yhteiskunta.

      Poista
    5. Hyvä Hoo Moilanen, me kaikki maksamme tuloveroa (joka minulla on alle 30 %) ja sitten jokaisesta ostoksesta alvia, ja nämä yhteenlaskettuna tarkoittavat keskimääräsillä tuloilla noin, muistaakseni, 44 % kokonaisveroastetta. Niin se vaan on! Eli julkine talous ottaa melkein puolet tuloista, vaikka tienaat sen keskimääräisen.

      Poista
    6. Totta, Kyösti, hyvä kun tarkensit! :)

      Poista
  2. En ole lukenut Nymanin kirjaa, joten en osaa yhtään sanoa kuinka yksi yhteen se kenties on todellisen Ossi Nymanin ja hänen todellisen elämänsä kanssa. Tai kuinka paljon kirjassa on fiktivistä "väritystä", provokaatiota, satiriisuutta tms.

    Mutta Marjatta ja Kyösti, jos olette katsoneet ja lukeneet uutisia, niin ennen tätä vuotta sai jatkuvasti kuulla eri firmojen yt:stä (pienten firmojen irtisanomiset ja konkurssit ei tietenkään päässeet uutisiin). Kaikki työttömät ei suinkaan makaa sohvalla "röyhkeinä". Kolme kuukautta voi olla aika lyhyt aika työllistymiseen (ellei kaikkien ole aivan pakko mennä vaikka sitten provisiopalkkaiseen puhelinmyyntityöhön, pahimmillaan johonkin firmaan mikä lähinnä pyrkii myymään diipadaapaa dementikoille.). Kaikille työttömille ei löydy 18h pätkätyötä tai Te-toimiston kurssia tms./3kk. Käsittääkseni tätä asiaa tässä uudessa aktiivimallissa vastutetaan.
    Kaikille ihmisille ei myöskään muutto yksin vieraaseen kaupunkiin ja sinne sopeutiminen ole ihan helppo läpihuutojuttu. Mutta ehkä he ovat vaan huonoja ihmisiä? Pitääkö työn perässä muuttaa jos on perhe? Entä jos perheessä toisella on työ ja toisella ei? Kuinka pian toisen olisi hyvä aktiivisena ihmisenä muuttaa toiselle paikkakunnalle vai pitäisikö molempien/koko perheen muuttaa? (Monet tuntemani aikuiset, jotka joutuivat muuttamaan useammin kuin kerran lapsuudessaan, eivät missään nimessä haluaisi vastaavaa omille lapsilleen. Mutta ehkä tämä minun "otos" on vaan poikkeus ja sattumaa.)
    Asiat on harvoin mustavalkoisia, työttömyydessäkään. Ihan niinkuin sanoittekin. (tuosta ikäsyrjinnästä: nykyäänhän monissa paikoissa jo 40v. on liian vanha!) Luulen että opettajilla ei ole niinkään ongelma ettei löydy työtä, vaan ettei saa virkaa (ainakin omassa kotikunnassani& lähikunnissa on näin). It-alalla työllistyy hyvin. Ihan vaan kuin mietin teidän työnäkökulmasta.
    Olen samaa mieltä, että on huolestuttavaa, kun tukisysteemeillä elämistä pidetään itsestäänselvyytenä tai jonkinlaisena valintana ja että se siirtyy sukupolvelta toiselle. Pidän myös huolestuttavana, jos (ja kun) ihan oikeasta työnteosta ei makseta palkkaa, vaan ihminen saa vain työttömyyskorvausta (sillä peruspäivärahalla eletään kyllä aika niukasti, ainakin etelä-Suomessa).

    Hyvää uutta vuotta 2018!

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, keskustelu oli vähän laajentunut sillä välin kun tätä naputtelin. Tarkoittaako tämä sitä, että ensi vuonna mun pitää odottaa hetki ennen kuin meuhkaan?;)
      Sanna

      Poista
    2. Sanna, minun mielestäni sinun ei pidä odottaa. Jokainen lisä keskustelussa tuo siihen jotain uutta ja vie keskustelua eteenpäin.

      Tässä oli moni kirjoittanut melko yhtä aikaa. Minäkin aioin kirjoittaa vain tuonne perään, mutta kun kaikissa kommenteissa on jotain hyvin kiinnostavaa, niin kommentoin tapani mukaan jotain jokaiselle.

      Nymanin kirjassa ei ole provokaatiota. Se on hyvin rauhallinen ja pohdiskeleva. Se mikä siinä on uutta ja erilaista kuin esim. Mathias Rosenlundin teoksissa työttömän elämästä on avoin työn vieroksunta.

      Tuollaista se on kuten kuvaat nykyään.
      Itselläni on ollut vakinainen työpaikka koko ajan. Kaksi kertaa olen lähtenyt ja molemmilla kerroilla omasta halustani. Tämä kuulostaa monesta nykyopettajasta ylelliseltä. Minusta opettajan ammatti on juuri sellainen, jossa olisi hyvä nuorena (jolloin lähteminen on helpompaa) olla erilaisissa kouluissa ja kokea elämää eri seuduilla, maaseudulla ja kaupungissa. Joskus oli sellaistakin käytäntöä, että jotkut opettajat vaihtoivat vuodeksi päittäin. Opettaja-lehdessä oli tästä ilmoituksia. Ei muutto siis aina ole mikään onnettomuus. Se voisi olla myös antoisaa. Itse olisin ollut innokkaampi lähtemään kuin on ollut mahdollista.

      Poista
    3. Minun isäni oli opettaja ja muutti työn tai asunnon perässä uransa aikana neljä kertaa, välimatkat 200km, 600 km, 450 km ja 350 km. Ekan muuton vanhemmat tekivät kaksin, toisessa ja kolmannessakin lapset olivat niin pieniä ja alakouluikäisiä, että kukaan ei valittanut. Mutta neljäs muutto oli sitten jo osalle liikaa ja yksi sisaruksistani oli kuolemaansa saakka jotenkin katkera, että hänet revittiin pois kaveripiiristään.

      Poista
    4. Muutot eivät ole lapsille helppoja. Ilman lapsia sen sijaan on vapaa seikkailemaan.

      Meille tuli miehen kanssa kerran sellainen höyräys, että pitäisi lähteä opettamaan Mosambikiin, mutta kun kysyimme pojilta asiaa - he olivat ala- ja yläkouluiässä - niin yksi heistä ilmoitti hirttävänsä itsensä pihapuuhun, jos me jatkamme haaveestamme puhumista. Se loppui siihen.
      Kun viisikymppisinä muutimme (ei muuten ollut ikäsyrjintää, kun valitsivat meidät) niin kaksi lastamme oli jo opiskelemassa ja nuorin meni uudella paikkakunnalla lukion toiselle. Hän oli hyvin tyytyväinen, on luonteeltaaan tasainen ja sopeutuva. Hän sanoi, että muuttopaikkakunnan pienessä lukiossa ei klikkiydytä, vaan kaikki ovat kavereita. Minä, joka olin eniten toivonut muuttoa, olin meistä ainoa, joka haikaili entiseen jonkin aikaa.

      Poista
  3. Monen yleisenä (ennakko)luulona tuntuu olevan, että jos työttömiä kohdeltaisiin kuin ihmisiä, he alkaisivatkin vain loikoilla ja laiskotella. Siksi heitä pitää jatkuvasti kritisoida ja moittia, "aktivoida" ja tölviä ja järjestää älyvapaita laumatilaisuuksia, jotka lähinnä loukkaavat osallistujien älyä ja itsekunnioitusta (sikäli kun työttömällä on oikeus kunnioittaa itseään ihmisenä). Kuitenkin suurin osa ihmisistä kaipaa sitä työtä (ja he ovat aktiivisia ja hakevat niitä), eivät he halua maata persaukisena himassa tekemättä mitään, kun ei ole varaa tehdä mitään. Ja koska kaikille ei kuitenkaan riitä töitä, niin parempi että työtä saavat ne, jotka sitä oikeasti haluavat.

    Huomaa, että ihmisen arvo mitataan edelleen työllä. Jos ei ole töissä, ei ole mitään. Kaikkien pitää elää samalla tavalla samojen arvojen mukaan ja jos vähänkin poikkeaa (edes ajatuksiltaan ja kehtaa ne ääneen sanoa) tuosta normista, se koetaan suorastaan RÖYHKEÄNÄ.

    Minusta ihmisen pakottaminen muuttamaan jonnekin työn perässä olisi röyhkeää. Entä jos on puoliso, jolla on työtä: tuleeko ero eteen, kun toinen osapuoli muuttaa työn perässä esim. toiselle puolelle Suomea. Yksinäisen kenties on helpompi muuttaakin, mutta onko se työ oikeasti niin tärkeää, että sillä voi perustella ihmisen repimisen juuriltaan, jos ei ihminen ole siihen valmis. Minusta ei. ihmisen henkinen hyvinvointi on tärkeämpi. Uskallan ajatella näin, koska en elättele mielessäni kauhuskenaarioita, että kohta kukaan ei tee mitään. Ihmisillä on edelleen tarve tehdä työtä ja tuntea itsensä tärkeiksi.

    Suomen työllisyys ei myöskään lisäänny millään silmänkääntötempuilla ja tilastosiivouksilla, kuten tähän asti on tehty. Suomea ei saada nousuun sillä, että työttömiä pakotetaan tekemään samoja töitä kuin muutkin orjapalkalla. Tämä on nyt trendi: yritykset hakevat "harjoittelijoita", joilta kuitenkin vaaditaan melkoista ammattitaitoa, mutta palkkaa ei makseta, kun kyseessä "työharjoittelu". Ja kukas tämän lystin maksaa: no veronmaksajat. Eli tilasto siivoutuu, mutta rahaa kuluu yhtä paljon tai enemmän kuin ennenkin. Tämä on karhunpalvelus koko yhteiskunnalle: näin nimenomaan katoavat ne työpaikat. Ja kuka tästä hyötyy: no se yrittäjä (ja näissä on isoja ja vakaita nimiä), joka käyttää orjatyövoimaa. Ei siis valtio, ei veronmaksajat. Ja kaikki tämä meidän hallituksemme siunauksella.

    En ole tätä kirjaa lukenut, mutta aion lukea kunhan täältä pääsen Suomeen käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Elegia, ihminen on rakennettu niin, että hän kaipaa mielekästä tekemistä ja ponnistelua. Yleensä läsimään jääminen on kai pettymysten summa. Näin olen tähän asti asiasta ajatellut.
      Nymanin kirjan Rovaniemellä nuoruuttaan viettävä päähenkilö ei saa työtä edes Joulupukin pajakylän tonttuna, koska on hurjan iso ja muutoinkin väärän näköinen. Näin hän selittää asian itselleen. Hän on ehkä myös käyttäytynyt työhaastattelussa väärin, koska haastattelija soittaa vielä kotiin ja sanoo, että työtä pitää haluta enemmän.
      En tiedä, onko nyt jokin sellainen ihmisryhmä, joka ei halua toteuttaa itseään niin paljon työn kautta ja tyytyy myös aineellisesti hyvin vähään. Korvauksilla ja tuilla ei todellakaan eletä aineellisesti hyvää elämää.
      Tiedän, että olisin ollut koululaisena ikionnellinen tontun työstä ja tehnyt kaikkeni sen pestin saamiseksi. :) En saanut koskaan yhtään taskurahaa ja himoitsin kauniita vaatteita ja kirjoja. Opintolaina ja ilta- sekä kesätyöt toivat vasta minulle omaa rahaa. Ryntäsin heti Akateemisen taskukirjahyllylle ja vaatekauppoihin.

      Kuvaamasi orjapalkkaus on häpeällistä. En ikinä olisi menneinä vuosikymmenninä kuvitellut, että näin voidaan tehdä. Myös kunnat palkkaavat esim. opettajia vain juuri työajaksi, vaikka tunteja olisi viran verran. Muistan kiitollisena ensimmäistä opettajantyötäni Tapiolassa Jousenkaaren kansakoulun 2. luokan opettajana opiskelujeni lopussa. Varsinainen opettaja muutti Ruotsiin ja minut palkattiin tammikuun alusta heinäkuun loppuun eli sain palkan myös kahdelta kesäkuukaudelta. Kun lisäksi vedin kesäkursseja, niin sain rahaa kodin tarvikkeiden hankkimiseen, kun elokuun alussa muutimme Pohjois-Karjalaan ja aloitin varsinaisen aikuisen elämän.

      Poista
    2. Eihän kukaan pakota ketään muuttamaan minnekään, ei edes työn perässä. Suomen perustuslaissa taitaa jopa olla lause että kaikille luvataan työtä. Lupaus jota kukaan eikä mikään pysty lunastamaan.

      Probleema on siinä, että jos joku ei halua, siis ei halua, muuttaa työn perässä, niin millä legimiteetillä hän edellyttää saavansa yhteiskunnalta tukea omaan elämiseensä. Millä moraalilla hän ajattelee että muut ihmiset maksavat hänen asuntonta, telkkarinsa, kännykän, leipänsä ja lihapullat?

      Tämä on moraalisesti paljon monimutkaisempi kysymys kuin pinnalta tuntuu. Vähän samanlainen kuin tuo että jotkut ihmiset kieltäytyvät rokottamasta lapsiaan ja kuitenkin edellyttävät, että yhteiskunta hoitaa lasten sairaudet jos sellainen onnettomuus kohtaa.

      Poista
    3. Tämä on juuri se pointti, joka pitäisi kirkastaa kaiken empatiapuheen sisältä.

      Sairaus estää työnhaun, ja ketään kykenemätöntähän ei jätetä oman onnensa nojaan, mutta tottakai terveen ihmisen on moraalitonta olla omasta päätöksestään, elämäntapavalintana, toisten elätettävänä.
      Minä en ymmärrä, miten tämän voisi hyväksyä!

      Eihän työ kenellekään ole niin täydellisen nautittavaa kuin hetkittäin.
      Monessa työssä alku on helvetillisen vaikeaa - koettu on sekin - mutta vuoden parin päästä sama työ voikin jo tuntua omalta.

      Poista
    4. Marjatta, eiköhän henkilön työttömäksi jäämisen syitä ole aina ollut monenlaisia. Varmasti aina on ollut myös sellaisia, joita ei työ niin kiinnosta (mitä en näe kovin dramaattisena niin kauan kuin kaikille ei kuitenkaan ole töitä ja nämä ihmiset ovat marginaalissa, joten on jokseenkin turha maalailla uhkakuvia sen perusteella ja leimata kaikkia työttömiä sellaisiksi). Työttömyys ei kuulu - eikä ole koskaan kuulunut - niihin asioihin, joista tekee mieli huudella kylillä, otaksun. En siis usko, että on syntynyt mitään "sellaista ihmisryhmää", vaan sellaisia yksittäisiä ihmisiä on aina ollut olemassa.

      En ole tosiaan lukenut Nymanin kirjaa, mutta kommentoin nyt sen perusteella, mitä siitä kirjoitit liittyen tuohon pajakylätyöhön. Huomaatko miten vähättelet päähenkilön itseanalyysia ("selittää asian itselleen") ja heti oletat, että hän on ehkä käyttäytynyt VÄÄRIN työhaastattelussa (eli oma vikasi, kun en saanut työpaikkaa). Olettamuksesi perustat siihen, että työnantaja on soittanut perään ja kertonut, että "työtä pitää haluta enemmän." Näin kirjaa lukematta minä tulkitsisin tuon puhelinsoiton lähinnä vallankäytöksi ja ivailuksi. Tuskin tämä päähenkilö on ollut ainoa hakija, kaikki eivät mitenkään voi saada kyseistä paikkaan. Paikan kenties sai se, joka tajusi kertoa, että "tiesi jo 3-vuotiaana halunneensa työskennellä pajakylän tonttuna eikä ollut uskoa tuuriaan nähdessään työpaikkailmoituksen ja heti silloin tiesi, että työ on saatava hinnalla millä hyvänsä plus muuta nuolentaa ja hyperbolaa." Kukaan muu "ei halunnut" tarpeeksi tämän rinnalla. Kuinka asiallista sitten on soitella hakijoiden (ties vaikka työnantaja olisi soittanut ja kertonut tämän kaikille hakijoille, jotka eivät paikkaa saaneet) perään tällainen "lällätyspuhelu"? Sinä et näe siinä mitään kummallista, ainoastaan työpaikanhakijan näet toimineen mahdollisesti "väärin".

      Tämäpä kertookin paljon näistä asenteista työttömiä kohtaan. He ovat jo oletuksena altavastaajia, heidät on jo leimattu etukäteen ja heistä etsitään syitä, vaikka fakta on että niitä työpaikkoja ei nyt vain kaikille ole ja samaa paikkaa hakee useita henkilöitä.

      Minulla on eräs opettajaystävä, joka tekee lähinnä sijaisuuksia (eikä tosiaan saa nauttia kesäkuukausien palkasta, koska luonnollisesti se varsinainen opettaja "tulee töihin" siksi aikaa) ja joskus muita keikkatöitä. Hän haluaisi kovasti vakituisen työn, mutta sellaista ei vain heru. Varmaan voit mennä häellekin kertomaan, että hän varmasti tekee jotain väärin työhaastattelussa, kun ei kerran vakituista työtä saa.

      Hieno kuulla, että sinun elämäsi on sujunut niin hienosti, että koet aiheelliseksi arvostella työttömien elämää. Tällä viittaan kommenttiisi Merille, jossa ihmettelet miksei työttömät juuri lähde vapaaehtoistyöhön. Mistä sinä tiedät, mitä työttömät tekevät? Se, ettet näe heitä katukuvassa (?) tai et tiedä näkeväsi jos näetkin, ei tarkoita sitä että heillä on ajankäytöllisiä ongelmia. Moni työtön osaa keksiä ihan itse itselleen tekemistä ilman, että täysin ulkopuolinen ihminen tulee sormella osoittelemaan ja arvostelemaan. Ja sitten toiseksi: mitä jonkun ihmisen tekemiset edes sinulle kuuluvat? Työtön vastaa tekemisistään työvoimatoimistolle (vai millä nimellä se nykyään kulkee?), hän tuskin tarvitsee erillistä kriitikkoa tai peräti kriitikkolaumaa elämälleen.
      Kyöstille: Toisin kuin sinä minä en näe työttömyyttä henkilön moraalisena ongelmana. En edes siinä tapauksessa, että henkilö ei (syistä jotka hän itse vain tietää ja ne vaihtelevat kullakin) halua lähteä toiselle paikkakunnalle töihin. Ne lähtevät, jotka voivat - kaikki eivät vain voi enkä itse näe aiheelliseksi lähteä arvostelemaan heidän moraaliaan.

      Poista
    5. Vielä lisäys, joka unohtui. Minusta tämä koko työttömyyskeskustelu on absurdi. Ihmisiä kiinnostaa lähinnä työttömien oletettujen persoonien ja moraalin pohtiminen/kritisointi/dissaaminen (ja niiden niputtaminen yhdeksi ja samaksi massaksi), ei niinkään se miten niitä työpaikkoja saataisiin enemmän ja miten tehdä palkkaaminen mahdollisimman helpoksi. Moni pienyrittäjä olisi valmis palkkaamaan väkeä, mutta se on usein mahdotonta siihen liittyvän maksuviidakon takia. Lopulta edes yhden työntekijan palkkaaminen tulisi niin kalliiksi pienyrittäjälle, että se on käytännössä mahdotonta, kun palkkaakin pitäisi maksaa. Ketä tämä tällainen systeemi palvelee? Ei ketään. Pitäisi miettiä, mitä voidaan tehdä (ja sitten tehdä) että nämä potentilaaiset työpaikat saadaan otettua käyttöön: se olisi kaikkien etu. Tämä niin kuin vain yhtenä esimerkkinä.

      Poista
    6. Elegia, viet monia sanoja suustani.
      Jo vuosia on monissa paikoissa rummutettu, että työttömyys on oma vika, ikään kuin työttömyyden poistaisi työttömien ryhdistäytyminen, eikä työpaikat, joista saa palkkkaa.
      En tiedä johtuuko iästäni ja kaupunkilaisudesta, mutta minusta on kummaa, että samaan aikaan kun puhutaan digiloikista ja tietoyhteiskunnasta, puhutaan että työttömien pitäisi mennä risusavottaan ja marjoja poimimaan (ilmeisesti siis ihan elannokseen). 2010-luvun Suomessa? Haluamme olla koulutuksen, digitalisaation ja puhtaan energian ja innovaatioiden huippumaa ja yhtä aikaa puhutaan suunnilleen jostain käpyjen keräämisestä työnä jolla saadaan työttömät töihin ja Suomi nousuun. Minusta se ei kuulosta kehitykseltä ja 2000-luvulta.

      Kaikkien olisi hyvä muistaa, että ne asiat jotka toisille on helppoja (oli se muutto vieraalle paikkakunnalle, yli-innokkuus työpaikkahaastattelussa tai mikä hyvänsä), ei välttämättä ole helppoa kaikille. Se ei tee vielä kenestäkään huonoa ihmistä tai epäkelpoa kansalaista.
      Sanna

      Poista
    7. P.s. Tykkään poimia marjoja omaan käyttöön, oli töitä tai ei.:) En edes tiedä mistä löytäisin niin paljon, että voisin niitä myydä.

      Poista
    8. Elegia ja Sanna, tässä on nyt väärää tulkintaa liittyen minun asenteisiini. En ole koskaan vähätellyt vähäosaisia enkä vähättele nyt. Minäkö se olenkin röyhkeä?

      Kerroin omasta työurastanikin juuri siinä mielessä, että olen ollut onnekas ja ajat ovat muuttuneet. Tunnen työttömiä eri sosiaaliluokista, myös omissa sukulaisissa.

      Ossi Nymanin kirjan päähenkilö kertoo nuoruuttaan muistellessaan, miten alkoi jo silloin käyttäytyä niin, ettei saisi työtä. Hän meni tuohon haastatteluun, koska isä potki oveen ja käski mennä, ei omasta halustaan. Kuvittele, Elegia, tilanne, jossa teinipoika makaa huoneessaan ja sekä isä että työhaastattelija ovat hänestä huolissaan. Myöhemmin hän menee samalla tavalla työhaastatteluihin - kun määrätään - ja myös kertoo sen haastattelijalle, tulin vain koska määrättiin. Tämä on hänen strategiansa työn välttelyssä huomaamattomaksi vetäytymisen ohella. Minä en yleistä eikä Nyman. Hän kertoo tällaisesta henkilöstä.

      Työttömät saattaisivat jopa loukkaantua tästä kirjasta, koska siinä minäkertoja asettaa itsensä toisten yläpuolelle. Hän katselee kurssilla ympärilleen, olisiko siellä toisia kieltäytyjiä, vai kuuluvatko kaikki muut saamattomiin tai epäonnisiin. Nämä eivät ole minun termejäni, vaan kirjailijan.
      Työttömien keskuudessa on hierarkiaa.

      Tähän liittyy myös se, että tietenkään kaikki eivät koe vapaaehtoistyötä ja marjanpoimintaa omakseen, risusavotasta olen kuullut vain maahanmuuttajien yhteydessä. Enpä ole kuullut kenenkään sitä järjestäneen. Jotkut maahanmuuttajista meilläpäin menivät paikalliseen palvelutaloon auttamaan vanhustenhoidossa, kun olivat asettuneet.

      Huomio, minkä tein Merille kirjoittaessani liittyi siihen, että jossain toisten blogikirjoituksessa tai keskustelussa oli painotettu, että on muutakin työtä kuin palkkatyö. Työttömissä olisi iso reservi, ja vapaaehtoistyö toisi myös perspektiiviä elämään esim. sellaiselle työttömälle nuorelle, joka on vaarassa hautautua asuntoonsa. EN yleistä, mutta heitä on. Meidän talossa on yksi. Toinen talon työtön nuorimies on useita kertoja tuomittu rikollinen. EN yleistä. Toimettomana oleminen ei vain sovi useimmille ihmisille.
      Kun SPR järjesti kaupungissamme tilaisuuden, jossa voi ilmoittautua vapaaehtoistyöhön turvapaikanhakijoiden saapuessa, niin siellä oli vuorotyöläisiä, jotka katsoivat ehtivänsä apuun joskus ja eläkeläisiä.
      Toivon, että työttömillä on toimintaa, joka pitää heidät virkeinä ja juatta kestämään vaikeaa elämäntuilannetta.

      En maalannut uhkakuvia vaan pohdin, miten työn käsite mahtaa muuttua ja olen huolissani siitä, että yhteiskunta ja yhteisöllisyyden käsite rapautuvat.

      En ole tässä kirjoituksessani enkä keskuteluketjussa sanonut ketään huonoksi.

      Poista
    9. Anteeksi kirjoitusvirheet:... auttaa kestämään vaikeaa elämäntilannetta.

      Siis juuri näitä asioita tämä kirja haastaa pohtimaan: työn käsite, yhteisöllisyys, yhteiskunta, työttömäksi joutuminen ja itse valittu työttömyys. Pitäisikö ne ohittaa ja löytää kirjasta vain jotain muuta?

      Sinä kyllä Elegia leimaat julmasti minut tässä työttömien halveksijaksi kertoessasi miten minä "oletan" kaikenlaista ja tulkitsen ikävästi kirjan tilanteita, vaikka minä en oleta mitään ja sinä et sen sijaan ole kirjaa lukenut. Jos luet kirjan, niin huomaat, että en olettanut. En viitsi kirjoittaa tähän koko loppukappaletta.
      Puolustin joissain keskusteluissa Mathias Rosenlundia hänen omaelämäkerrallisesta kirjastaan keskusteltaessa. Jonkun mielestä työtön ei saanut tupakoida. Kaikenlaisia asenteita on, mutta minä en tue niitä.

      Pidän rehellisestä keskustelusta, joissa ei kaunistella asioita ja luetaan kirjakin niin kuin se on.

      Poista
    10. Marjatta, kuten selkeästi yllä mainitsin: "En ole tosiaan lukenut Nymanin kirjaa, mutta kommentoin nyt sen perusteella, mitä siitä kirjoitit liittyen tuohon pajakylätyöhön." Mainitsin myöhemmin vielä toisenkin kerran, että tulkintani ovat syntyneet nimenomaan lukematta kirjaa. Tietysti on aina vaarallista kommentoida kirjasta kirjoitettuja lainauksia, jos ei ole kirjaa kokonaan lukenut. Toisaalta jätit melko oleelllisen osan kertomatta, joten minkäänmuunlaisen tulkinnan tekeminen olisi ollut melko vaikeaa. Parasta tietysti olisi ollut olla tekemättä mitään tulkintaa ja olla hiljaa, mutta koin kappaleesi melko provosoivana sellaisenaan.

      Nyt pistän suuni suppuun, koska en tosiaan ole kirjaa lukenut (aion kyllä lukea, kunhan saan sen käsiini). Pahoittelen kommentistasi vetämiäni johtopäätöksiä: hienoa kuulla että asia ei ole kohdallasi niin kuin kommenttiesi perusteella virheellisesti oletin. Valitettavan moni kyllä ajattelee niin.

      Poista
    11. Tulee vähän voimaton olo kun ajattelen, miten paljon olen kirjoittanut elämän syrjimistä, työttömistä ja maahanmuuttajista jo aiemmin monenmonissa kirjoituksissani. Voisin yhdistää ne yhden otsikon alle "Heikkojen puolesta".

      En tiedä, minkä olennaisen osan jätin kertomatta. Jo postauksessani kirjoitin, että kirjan kertoja ei halua mennä työhön. Hänen kohdallaan ei ole siis kysymys siitä, että työtä ei olisi tarjottu vaan haluttomuudesta ottaa sitä vastaan.

      Kirjan loppu on kaunis. Loppulause kertoo paljon:"Haastattelija soitti minulle kuitenkin vielä kotiin ja sanoi, että työtä täytyy haluta enemmän." Kun olen ollut paljon tekemisessä nuorten kanssa, niin en voisi ikinä tulkita tällaista huolehtivaa elettä sinun tavallasi lällätykseksi.

      Poista
    12. Tässäpä se osa, jota kommentoin ja johon viittasin. En kopioinut sitä kommenttiini, koska oletin että on selvää, mihin viittasin kun kerran mainitsin sen selkeästi (eli viittaan VAIN pajakylätyökohtaan: nyt mainitsen asian jo kolmannen kerran).

      "Nymanin kirjan Rovaniemellä nuoruuttaan viettävä päähenkilö ei saa työtä edes Joulupukin pajakylän tonttuna, koska on hurjan iso ja muutoinkin väärän näköinen. Näin hän selittää asian itselleen. Hän on ehkä myös käyttäytynyt työhaastattelussa väärin, koska haastattelija soittaa vielä kotiin ja sanoo, että työtä pitää haluta enemmän."

      Seuraavassa kommentissasi eli vastauksena minulle avaat enemmän tätäkin kohtaa (mitä minä en voinut mitenkään tietää). Mutta tuollaisenaan kuin yllä: sitä nimenomaan kommentoin ja tulkitsin.

      Selkeästi emme nyt saa otetta toistemme ajatuksista ja tarkoituksista. Ja koska en ole edelleenkään lukenut kirjaa, niin en jatka enempää.

      Poistin edellisen kommentin, jonka sisältö oli sama kuin tämän. Tähän kommenttiin olen ainoastaan lisännyt pari tarkentavaa kohtaa, ettei tulisi väärinymmärrystä enempää.

      Poista
    13. Tiesin, mihin viittasit, mutta en ymmärrä syyttävää sävyäsi. Miksi minun pitäisi nähdä siinä tilanteessa jotain kummallista, mitä siinä ei ole?
      Antaa olla.

      Poista
    14. Työpaikoista on pula eikä töitä riitä kaikille, se on fakta. Tämän kitjan kirjoittaja on käyttänyt aikuisikänsä töiden välttelemiseen. Sivustaseuraajana tulkitsen niin, että se on ilmiö mikä kismittää Marjattaa. Minua ainakin sellainen ottaa päähän. Nähkääs on hyvin itsekäs elämäntapa olla vain saamapuolella yhteiskunnalta.

      Poista
    15. KIITOS!
      Juuri näin, en pidä itsekkyyttä tavoiteltavana asiana. Tässä pöydälläni on Amnestyn tarralevy, jonka yhdessä tarrassa lukee "Yhdessä olemme vahvoja". Kaikki mikä nakertaa yhteisöllisyyttä on minusta väärin, ei vain instituutioiden vaan myös yksilöiden itsekkyys.

      Et arvaa, miten iloinen olen siitä, että luet minua oikein.

      Nyt ollaan jo vuodessa 2018.
      Toivon, että tänä vuonna saisi kysellä ilman että leimataan pahantahtoiseksi.
      Toivon, että voisimme keskustella rauhallisesti punniten asioista, eikä tarvitsisi vain peukuttaa.
      Toivon, että näkisimme asioissa rohkeasti monta puolta.
      Mutta tämä onkin jo uuden kirjoituksen aihe, johon palaan, kun ehdin.

      Kun tämä keskustelu on vielä vireillä, niin haluan mainita hyvän työttömyystilastojen puhdistajan menneiltä vuosilta. Ilkka Taipale kulki pitkin kyliä ja auttoi päivärahasysteemin byrokratiassa kituvia sairaita pääsemään sairauseläkkeelle.
      On tämä nykyinen tilastojen puhdistuskin ihan hyvä juttu, koska työttöminä on pidetty myös jo pitkään töissä olleita ja jopa kuolleita. Onhan siinä ainakin kulunut turhaa virastoaikaa heidän tietojensa siirtelyyn.
      Taipaleen työn kaltaisia konkreettisia toimenpiteitä tarvitaan. Tiedän itsekin monta monisairasta, jotka ovat väärällä listalla.

      Poista
    16. Tuossa toisessa kommentissani puhuin/tarkoitin, että yleisesti puhutaan (en että juuri täällä) yhä useammin työttömistä yhtenä ryhmänä, ja laiskana sellaisena. Tai että työllisyysongelma hoidetaan risusavotoilla yms. (sinällään minulla ei ole mitään niitä vastaan, mutta minusta se on enemmänkin askel taaksepäin kuin eteenpäin). Tai että oletetaan työttömän olevan velvollinen selittämään asioitaan ja tilannettaan kenelle tahansa. Tai että työ ilman palkkaan on tosi jees.

      En heristänyt sormea sinulle Marjatta, tai kenellekään muullekaan täällä, että kukaan olisi väittänyt joitain ihmisiä huonoiksi. Tarkoitin, että eiköhän meillä jokaisella tule hetkiä, kun ymmärryksemme kanssaihmistä kohtaan loppuu, kun katsomme asioita (luonnollisesti!) omien kokemusten, kykyjen ja tunteiden kautta. Näin käy niin pienissä kuin isoissa asioissa. Tiedäthän: Eihän se tupakoinnin lopettaminen voi niin vaikeaa olla! Tai: miten se vieläkin haikailee eksänsä perään. Tai: minä laihdutin tekemällä sata vatsalihasliikettä päivässä, se on vaan tahdosta ja asenteesta kiinni. (Rivien välistä voi arvata mitä on "oikea" asenne ja tahto ja mitä sen puute.) Tai kun yli 3000 kuussa tienaava sanoo silmät kirkkaina, että se työtönhän voi poimia vaikka marjoja, sillähän tienaa, ja vielä verottomasti. Tai niin kuin itse opin osin kantapään (ja työni) kautta, että ihminen joka sanoo tuntevansa kipua, tuntee kipua, vaikkei sille olisi löytynyt (vielä) lääketieteellistä syytä.

      En tiedä selventikö tämä yhtään mitään. Ehkä sentään sen, etten syyttänyt ketään, ellen sitten meitä kaikkia.;)
      Sanna

      Poista
    17. Sanna, se kommenttisi oli ihan ok, olen samaa mieltä kaikesta. Olen pahoillani.
      Halusin vastata teille molemmille, sinulle ja Elegialle, kun en päässyt enää sinne väliin, mutta siitä vastauksestani muotoutui kyllä täysin vastaus Elegialle, jonka kommentista tulin kauhean surulliseksi, koska en ollut tiennyt hänen näkevän minut noin halpamaisena.

      Kaikesta oppii. Opin, että ihmiset lukevat selkeääkin tekstiä eri tavoin ja että joillain voi olla paikkansapitämättömiä ennakkokuvitelmia meistä itse kustakin. Minä olen vielä niin sinisilmäinen, että luulen kaikkien näkevän minut kilttinä ja hyvänä ihmisenä. Monesti en huomaa myöskäään edes selviä piikkejä. Ohitan niitä myöskin kuin en huomaisi, koska en halua olla mikään loukkaantuja.
      Sanna, hyvä, että selvensit tätä.

      Poista
    18. Elegia, asia on ok. Annan luonteeni ja ymmärrykseni repostelun sinulle anteeksi, vaikka sinä et ole siinä mitään outoa nähnytkään. Kai sinä kuumenit ja arvostelukykly petti.
      Arvaa, kumpi koski enemmän: se, että et luottanut minun luetunymmärrystaitooni vai se, että kuvasit minua sydämettömäksi. No, jälkimmäinen ilman muuta! Älylläni olen pärjäillyt, mutta se että minua sanotaan sydämettömäksi on sama kuin sanoisi että kirahvilla on lyhyt kaula. Taas tänäkin aamuna itkeä tihrustin sanomalehtien äärellä maailman pahuutta ja heikompien sortamista.
      Tämä hyökkäys-puolustuskommenttiketju ei ole minulle mieleen, se vei väärille raiteille, kuten Liisu tuolla alempana toteaa.
      Presidentti Sauli Niinistö puhui uudenvuodenpuheessaan ansiokkasti toisten mielipiteiden kunnioittamisesta. Se on hyvä muistutus tänä someluukkaamisten aikana.

      Poista
  4. marjatta, kyösti, sanna, elegia

    olen paljon miettinyt tuota ossin lanseeraamaa ideaa, ja olen sillä kannalla, että työpaikkoja ei yksinkertaisesti voi pedata kaikille. työssä-työtön –dikotomia on siinä mielessä vähän kulahtanut malli. ihmisiä riittää työeetoksen kanssa niin moneen junaan: on säännöllistä palkkatyötä tekeviä, on pätkätöitä haluavia, on omia työproggiksia arvostavia, on joutilas luokka, luova luokka ja niin edelleen.

    kaikki maailman ossit edustavat minusta ihan tervetullutta antiteesiä kaikille työmuurahaisille, jollaisia meidän vieläkin oletetaan olevan. jos ei muuta, niin ainakin ossin pamfletti herättää ajattelemaan sitä, voisiko niin sanotun luterilaisen työmoraalin läpitunkema suomalainen elää yhteiskunnassa täysiarvoista elämää, vaikka hän ei pyrkisikään luomaan taloudellista lisäarvoa kenellekään.

    jos meillä olisi mallina perustulo, niin se korjaisi näitä ansio- ja arvostusloukkuja. saatan kuulostaa teistä utoopikolta, mutta uskon että työn etiikan ja eetoksen suhteen tulee tapahtumaan isoja muutoksia lähitulevaisuudessa.

    uutta vuotta täältäkin!

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan muutoksia tulee seuraavan kymmenen vuoden sisällä paljonkin.

      Kun robotit pystyvät tekemään jo nyt ylivertaisesti joitain aivotöitä, kuten esim. diagnosoimaan sairauksia, niin ihmisen työ vähenee ja muuttuu. Vai tuleeko sitten jotain uutta? Toivottavasti sellaista, mitä suurin osa ihmisistä osaa tehdä. Nykyään jopa varastohyllyjen täyttäminen vaatii jotain erikoisosaamista.
      Työkoneet ovat vieneet pois lihasvoimaa vaativia töitä, jotka olisi sopinut monelle vahvalle miehelle ja miksei naisellekin ihan hyvin ja antaneet hänelle tyydytyksen tunteen hyvin tehdystä työstä. Nymanin päähenkilö tuntee nostalgiaa, kun kuuntelee Springsteenin lauluja ajalta jolloin työ on ollut arvokasta ja kunniakasta.
      No, hoivatyö ja kasvatus vaatii kyllä ihmisen panosta. Luulisin.

      Eräs asia, mitä en ymmärrä on se, miksi minkään ikäiset työttömät eivät juuri lähde ajankulukseen tekemään vapaaehtoistyötä. Omalla paikkakunnalla vanhuksia ulkoiluttavat vähän heitä nuoremmat eläkeläiset, jotka jaksavat vaivoin työntää pyörätuolia loskassa.

      Jotain piti vielä sanoa, mutta nyt lähden katsomaan Kummisetä kolmosen. Lisään, jso tulee mieleen.

      Meri, mukavaa uuden vuoden vastaanottoa sinulle sinne Englantiin! Have an awesome holiday! Sinulla taisi olla hiljattain sanan "awe" pohdiskelua.

      Poista
  5. Aamulehdessä näkyy olevan tuore juttu kirjan kirjoittajasta! Se löytyy googlaamalla Elän yhä työmarkkinatuella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää olevan todella hyvä arvio.
      Kirja herättää keskustelua, siinä mielessä hyvä, mutta en kyllä näe siinä sitä "syvältä säteilevää ironiaa" mitä Aamulehden toimittaja näkee.
      Työllistymiskoulutuksen kuvauksessa on komiikkaa (tuttua tällaisten kurssien kuvaamisesta muualtakin), samoin päähenkilön suhtautumisessa kirjoittajakoulutuksen tuomaan arvonnousuun. Muutoin minulle välittyy alakuloinen tunnelma, jota yksinkertainen ja kömpelö lauseenmuodostus korostaa.

      Poista
  6. Jos joku käy vielä täällä ketjun perässä, niin tiedoksi että lisäsin vielä postaukseni loppuun joitain linkkejä toisten blogeihin.

    VastaaPoista
  7. Täällä oli paljon hyviä ajatuksia. Omalta osaltani voin sanoa, että olen juuri käynyt puoli vuotta palkattomassa työssä tunnin matkan päässä. No, yhteiskuntahan senkin maksoi, samoin kuin jos olisin ollut kotona, mutta maksoin kyllä itsekin aika paljon siitä, että SAIN käydä siellä... Tällä kertaa minulla oli varaa tehdä näin, mutta aina ei tietenkään tule olemaan.

    Tuolla kyseisellä työnantajalla ei ole varaa omilla rahoilla palkata ketään, ja minusta sellaisille voitaisiin harjoittelijoita ja muita antaakin. Mutta on varmaan paljon työnantajia, jotka pystyisivät kyllä palkkaamaan ihan oikeita työntekijöitä, mutta eivät näissä oloissa palkkaa, kun on luotu tuo systeemi, jossa voi aina ottaa kaikenlaisia työkokeilijoita työkkärin kautta... että kyllä siinä systeemissä vain olisi parantamistakin! Johan tulisi kummasti työpaikkoja lisää!

    Mutta ihmisen arvo ei ole kiinni hänen tekemisistään, kuten Elegia jo sanoikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksesi jakamisesta, Syksyn Lehti!

      Systeemissä on paljon parantamista. Kun työnantaja ei ole reilu, niin työntekijältäkään ei voi odottaa sitä.

      Jokaisella ihmisellä on ihmisarvonsa. Jokaisella on myös sekä ihmisoikeuksia että ihmisvelvollisuuksia.

      Poista
  8. Voi että. Uskaltaako tähän nyt mitään kirjoittaa. En ole lukenut sitä kirjaa, josta tässä viestiketjussa ei erityisemmin kirjoiteta. Työttömänä olin pitkään, nyt minut laitettiin elakkeelle.

    Joskus kun olin valtion virastossa työllistämismäärärahoin palkattuna, eräs ikäiseni virkamies harmitteli, miten he joutuvat (veroillaan) elättämään työttömiä. Valtion virastoissa työtä tekevät harvoin osallistuvat mihinkään tuottavaan toimintaan, he siirtelevät papereita ja käsittelevät tietoja. Monet näistä töistä voitaisiin tehdä automaattisesti tietotekniikan avulla, kuten onneksi nykyään usein tapahtuukin. Yhteiskunnalta palkkaa saavien virkamiesten ja viranhaltijoitten määrää tämä automaatio ei tunnu pienentävän. He ovat suojatöissä valtiolla ja kuvittelevat elättävänsä työttömiä.

    Koulussa luin monia vieraita kieliä: saksaa, ruotsia, ranskaa ja englantia. Niistä ei ole ollut minulle koskaan mitään hyötyä, vaikka sain varsin mainioita arvosanoja. Onkohan kovinkaan moni kouluissa opetettu asia tosiaankaan tarpeen koko väestölle? Säästämisen valtion menoissa voisi ihan kernaasti aloittaa opetusmenoista. Turhat oppiaineet kuten vieraat kielet pois. Eivätpähän mene koulutetut ihmiset käyttämään hyväkseen toisten maitten sosiaaliturvaa! Onneksi meillä Suomessa sellainen ulkomaalaisten harjoittama sosiaaliturvan hyväksikäyttö ei ole mahdollista.

    Valitettavasti joudun vielä kirjoittamaan tähän loppuun, että kaikki ihmiset eivät synny tasa-arvoisina eivätkä he ole tasa-arvoisia. Ihminen on perintötekijöittensä ja perintöosainsa sekä kokemustensa yms. summa. Kaikkia voidaan punnita samalla vaa'alla ja tulokset poikkeavat toisistaan merkittävästi. Kaikki eivät ole saman arvoisia. Työttömyytensä hyväksyvien leimaaminen röyhkeiksi hyväksikäyttäjiksi on samaa jatkumoa koulun pihalla tapahtuvan ruokajonon muodostumisen kanssa. Nokkimisjärjestyksessä jokainen edustaa itseään ja omaa etuaan. Työttömiltä edellytetään luokkatietoisuutta, siis kykyä tajuta oma huonommuutensa ja kansakoulunopettajien paremmuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketjukolaaja, toivoinkin, että sinä tulisit kommentoimaan, koska olen lukenut jo aiemmin sinun blogistasi näistä asioista ja tiedän kokemuksistasi.

      Olen samaa mieltä kanssasi kaikesta paitsi kielten opiskelun merkityksestä. Kyllä jokainen opittu kieli rikastuttaa opiskelijan maailmankuvaa, ja jos lukee pitemmälle, niin uuden kielen avaama maailma on suuri nautinto. En osaa muuta kuin englantia tällä tavalla, vaikka ruotsiakin olen opettanut.

      Onneksi en ole kansakoulunopettaja, vaan peruskoulunopettaja, henkeen ja vereen. Jouduin ensimmäisinä työvuosinani kinastelemaan oppikoulunopettajien kanssa, jotka olisivat halunneet säilyttää vanhan jaon tai ainakin tasokurssit.
      Tarkoitat ilmeisesti Spede-elokuvien "kansakoulunopettajaa", joka tarkkaili elämää pikkurilli pystyssä ja istui kaiken päivää luokassa opettajan pöydän takana julmistellen sieltä. Oikeasti Uno Cygnaeus perusti hyvän koulun, johon nykyinen peruskoulukin paljolti pohjautuu.

      Poista
  9. Ohhoh - täällähän keskustellaan kiinnostavista ja tärkeistä asioista, mutta vuodenvaihteen hötäkän takia huomaan sen vasta näin jälkikäteen.

    Minusta on tärkeää tiedostaa, että työnteon rooli on nykymaailmassa muuttunut. Koko järjestelmämme on rakennettu entisaikojen rakenteiden mukaiseksi, esimerkiksi työsuhteen luonteen ja pituuden osalta, ja siksi se ei nykyisin aina toimi parhaalla mahdollisella tavalla. On siis tärkeää, että näistä asioista keskustellaan, ja tässä keskustelussa Nymanin kirjalla (jota en ole lukenut) lienee tärkeä osansa.

    Nykymaailmaan kuuluvat esimerkiksi pätkätyöt, vajaatyökykyisyys, pysyvä korkea työttömyys ja työelämän jatkuva tehostaminen. Niinpä myös järjestelmää pitäisi jatkuvasti kehittää. Perustulo tuntuu yhdeltä mielekkäältä tavalta ratkaista näitä ongelmia, vaikka se antaa halukkaille täälläkin kovasti paheksutun mahdollisuuden jäädä pieneen elintasoon tyytyen jopa muiden elätettäväksi. En näe sitä kovin ongelmallisena, sillä jo nyt elätämme koko ajan suurta työttömien joukkoa (joista suurin osa kuitenkin haluaisi työllistyä).

    VastaaPoista
  10. pekka

    minulla on varmaankin aika idealistinen kuva työn etiikasta ja siksi minusta on hiukan surullista, että ossin työmoraalia epäillään niin vahvasti, että häntä ja hänen lajitovereitaan patistellaan niin sanottuihin 'oikeisiin' töihin.

    tottakai työ on yksi tärkeimpiä yhteiskuntaa ylläpitäviä toimintoja, mutta osa minusta toivoo, että varsinkin tuo kahdeksasta neljään -tyyppinen palkkatyö kuolisi pikkuhiljaa pois. maailmassahan elää jo nyt historiallisen suuri joukko ihmisiä sellaisen kellokortin ulkopuolella.

    sitäpaitsi automatisaatio hävittää lähivuosikymmeninä lähes puolet nykyisistä työpaikoista. uutta työtä syntyy tilalle hitaasti, ja merkittävä osa siitä kaikenlaista sälää, eli ihan muuta kuin kokoaikaista palkkatyötä.

    ihmisen käsitys työstä perustuu kai aika pitkälle siihen, mitä mieltä hän on hyvän elämän ehdoista. yhdelle vapaus elämässä mahdollistuu työelämään osallistumisen kautta, toiselle sen ulkopuolella.

    meidän hyvinvointimallimme perusta on siinä, että kaikki osallistuvat, kaikki hyötyvät ja kaikki maksavat. minulla taas on tuo perustulokaipuu, vaikka myönnänkin että se on vähän epämääräistä ja taloudellisesti epärealistista: mistä tulevat ne rahat, jotka annetaan kansalaisille? no, uskon että siinäkin on kyse poliittisesta tahdosta. rahahan ei ole pohjimmiltaan mikään niukka resurssi vaan ihmisten välinen valtasuhde.

    hyvää tulevaa sinulle, pekka

    meri

    VastaaPoista
  11. Pekka ja meri, kiitos kommenteistanne!

    Tämä perustulo on juuri kokeiltavana oliko noin kahdellatuhannella kansalaisella Suomessa. Saa nähdä, mikä on kokeilusta saatu tieto.
    Se malli ei ole aivan ongelmaton sekään.

    Huoli on tietääkseni juuri tuo, miten se riittäisi. Se ei myöskäään poistaisi kaikkea byrokratiaa, kun niitä tulorajoja pitäisi edelleen vahtia. Se olisi myös pienempi kuin nykyinen työttömyyskorvaus + asumistuki, joten lisätyötä pitäisi useimmille kuitenkin löytyä, ainakin perheellisille. Muistan lukeneeni jutun eräästä yksinhuoltajasta, joka oli arvottu kokeiluun ja totesi, että hänen kohdallaan se pudotti tuloja ja saattoi hänet tukalaan tilanteeseen. Yksineläjät selviävät aina ja voivat taipua monenlaiseen systeemiin, erilaisiin työaikoihin, muuttoihin ja uusiin oloihin, mutta lapsilla saisi olla pysyvyyttä.

    Minusta nykyisen systeemin vallitessa pitää kyllä täysin työkykyisiä myös patistella, jos alkaa olla ns. ideologista työstä kieltäytymistä. Sairaat sen sijaan pitäisi päästää sairauseläkkeelle eikä kiusata pitämällä heitä työttömien listalla ja määräämällä heidän kohdallaan turhiin kuntoutuksiin ja kursseihin.

    Minäkin toivotan teille molemmille hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, vielä tuosta kansalaispalkkakokeilusta. On hyvä myös kuulla, mitä muiden maiden kokeiltavana olevat mallit kertovat. Ei kai tämä vielä ole käytössä missään?

      Poista
    2. Olen koko ajan unohtanut mainita yhden asian, minkä vuoksi mielestäni ei pidä antaa kenenkään noin vain jättäytyä muiden elätettäväksi patistelematta. Tämä on ollut mielesäni niin itsestäänselvänä.
      Olen nähnyt paljon tulevia kotiinjääjiä ja myöhemmin todennut, että joidenkin kohdalla huono ennuste myös toteutui. Yläkouluissa on oppilaita, joita pitää hakea koulusta kotiin, kun ei kaverin puhelinherätyskään kesken päivän tehoa. Opinto-ohjaajat tekevät valtavasti töitä näiden oppilaiden kanssa, mutta sen jälkeen he putoavat, koska kukaan ei enää välitä.
      Kaikilla koulun jälkeen ei ole taiteellisia ambitioita, vain jotain epämääräistä saamattomuutta ja kiinnostumattomuuta.
      Ihan oman itsensä takia kaikki ihmiset pitäisi pitää osallisina mukana yhteiskunnassa.

      Poista
  12. Luin koko tämän keskustelun eli kaikki kommentit. (Kirjaa en ole lukenut).
    Hämmästyin miten hyviä, asiallisia ja hyvin perusteltuja puheenvuoroja KAIKKI tähän keskusteluun osallistujat ovat kirjoittaneet.

    (Ainoa kohta, josta en pitänyt oli se, kun ei tyydytty omaan hyvin perusteltuun mielipiteeseen, vaan alettiin etsiä aiheettomasti virheitä jonkun toisen mielipiteistä. Se sotki siltä osin koko tämän keskustelun ja aiheutti pahaa mieltä, varsinkin kun siinä tavallaan alettiin syyllistää toista ihmistä.)
    Jokaisella on, se on tietty, oma mielipide asiasta kuin asiasta. Toisen mielipidettä olisi syytä kunnioittaa, tai ainakin kuunnella se, varsinkin, jos se on vakavasti harkittua ja aitoa puhetta.

    Työttömyys on vakava asia. Varsinkin siinä tilanteessa, jos työtä ei kertakaikkiaan ole siinä mielessä, että sitä tekemällä saisi hankittua toimeentulonsa. Työtä kyllä on, ja tulee olemaankin. Työ ei mihinkään voi kokonaan kadota. Työpaikat voivat muuttua tai loppua kokonaan ammateissa, joita ei enää ole. Automaatio hoitaa hommat.
    Myös halu tehdä työtä on eri ihmisillä erilainen. (Esimerkki: nuorempana potkin vihaisesti kaapinovea ja olin vihainen, kun piti tiskata. Minusta kaikki kotityöt olivat tylsiä ja ikäviä . Nykyisin suhtaudun niihin toisin. Kunnioitan ihmisiä, jotka jaksavat hoitaa kotinsa ja tekevät sitä työtä vieläpä mielellään.)

    Minulle sanottiin, että työ on niin arvokas asia, että tulee aika, jolloin pitää maksaa siitä että saa tehdä töitä.

    Yksi ryhmä ihmisiä, "jotka eivät tee työtä" on monen mielestä taiteilijat. "Ne voi tehdä mitä haluaa sillloin kun haluaa", on aika yleinen käsitys. Ehkä tämän luulon takia erikoisesti kaikille taiteenaloille on tuhatmäärin hakijoita.

    Mitä taide on työnä, siitä meillä on kokemusta. Kuvataiteilija ja säveltäjä tietävät, mitä on eläminen ilman kuukausipalkkaa, elää satunnaisten tulojen, apurahojen ja tilaustöiden turvin. Monilla kirjailijoilla on sama juttu. Ei siinä laiskotella. Joka hetki työ on mielessä. Taiteen tekeminen on yllättävän raskasta sekä henkisesti että fyysisesti.
    Täytyy olla tietty palo mielessä, ennen kuin taiteenalojen "houkutuksille" antaa periksi. Lisäksi se kaipaa monenlaisia muita sielun ja hengen ominaisuuksia, joita ilman ei kannata edes haaveilla "tulevansa taiteilijaksi". Harrastuksena taide sen sijaan on mainio asia. Se antaa elämään positiivisia vaikuttteita monella eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, kiitos! Olen onnekas ja kiitollinen siitä, että olen saanut näin hyviä keskustelijoita tänne.

      Pitää jättää saadut moitteet ja epäluulot taakseen. Kun kerroin miehelleni, että minun epäillään menevän nälvimään työhaastattelussa toiseksi jäänyttä opettajaa, hän nauroi makeasti ja osoitteli minua:"Siun...!" Minullahan oli hyvänä kollegana monta vuotta opettaja, jonka paikan "vein" haastattelussa ja joka teki sitten samassa koulussa vierekkäisessä luokassa tuntiopettajan töitä. Palaveerasimme ja jaoimme materiaaleja, järjestimme teemapäiviä ja vaikka mitä, ystävinä. Blogimaailmassa saattaa luulla tuntevansa toisen, mutta juuri siinä, tuntemisessa, se ei ole läheskään samaa kuin reaalimaailmassa.

      Totta, nuorena ihminen on monesti ylpeämpi, "röyhkeämpi". Elämä kolhii ja opettaa. Juttelin aivan äskettäin lääkärin vastaanotolla erään vanhan miehen kanssa, joka sairauksista keskusteltuamme sanoi kohtalokkaalla äänellä:"Meitä riisutaan."

      Taiteilijan leipä on kapea ja epävarma. Kun palo on kova, taidetta tekee öisin silmänaluset mustana, mutta se ei vetele kauan, fysiikka tulee vastaan, Pitkiä apurahoja saadakseen on oltava jo paljon näyttöä, ja jos sellaisen saa, on vaikea järjestää virkavapaata päivätöistään.
      Taiteilijapalkka on myös ollut välillä harkinnassa. Sitäkään ei tietysti voi myöntää vasta taiteilijuutta suunnittelevalle tai taiteilijaksi itsensä ilmoittavalle, koska taiteilija ihmisestä tulee vasta näyttöjen kautta.

      Liisu, tiskaamisesta pitää kertoa eräs toisen henkilön muisto. Hän muisteli, miten asui pienenä tyttönä viikot oppilasasuntolassa. Kuhmossa oli vielä 70-luvulla asuntolakäytäntö pitkämatkalaisille. Tämä mainittu henkilö sanoi, että meni aina keittiöön tiskaamaan asuntolanhoitajan kanssa, koska hänestä oli niin ihanaa uittaa käsiään lämpimässä vedessä ja tiskata hanavedellä, kun kotona vesi kannettiin kaivosta ja piti lämmittää hellalla.
      Minä olin teininä nirppanokka. Kiukuttelin, kun piti kesälomatkin siivota kotona, eikä rahaa saanut mistään. No, tänään olen leipponut ja häärännyt mielihyvällä valmistautuen huomenna saapuviin vieraisiin. Kotityöt on kivoja, pidän eritoten silittämisestä ja muusta vaatehuollosta.

      Poista
    2. Lause toisen kappaleen lopussa:Blogimaailmassa saattaa luulla tuntevansa toisen, mutta se tunteminen ei ole läheskään samaa luokkaa kuin tunteminen reaalimaailmassa.

      Poista
  13. marjatta

    haluan vielä alleviivata yhden asian, joka unohtui noista aiemmista kommenteistani. se on se, että ihailen sinun ja kyöstin työmoraalia - te arvostatte yrittämistä ja ahkeruutta, mutta teksteistänne päättelen, että osaatte myös iloisen hyödyttömyyden taidon.

    myönnän kuuluvani ossin jengiin, joka löysää heti, kun välttämätön turva on saavutettu. siitä huolimatta en haluaisi että maailmasta tulisi mikään oleskeluyhteiskunta, vaan että ihmisellä olisi nimenomaan työtekoon kohdistuvaa kunnianhimoa, koska onhan työllä tietenkin puhdasta vaihtoarvoa suurempi merkitys.

    ehkä perimmäisin työn tekemisen kannustin on elämän tarkoituksen etsiminen. sairaanhoitaja-, opettaja- ja palomiesystävänkin sietävät ankaran arjen ja huonon palkan työnsä tärkeyden ansiosta.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meri

      Me emme olisi tulleet toimeen ilman kahden hengen säännöllistä kuukausipalkkaa. Kun perheessä oli kolme murrosikäistä poikaa, minun palkkani meni lähes kokonaan ruokalaskuun. Oli opintolainat ja asuntolaina yhtä aikaa, sitä tavanomaista, ei mitään rahalahjoja kummankaan kotoa.

      Myös ns kutsumusammateissa on joskus turhauttavia aikoja.
      Varmaan minua on auttanut kyllä jaksamaan se, että olen aina tuntenut tekeväni arvokasta työtä.

      Otan helposti velvollisuuksia nykyäänkin, vanhasta tottumuksesta ja luonteeni vuoksi, mutta onneksi on joitain asioita, joissa osaan hellittää ja rentoutua. Ah, Välimeri...taide, elokuvat...

      Poista
  14. Ei minustakaan ihmisen tehtävä ole olla suorituskeskeinen työmyyrä. Mutta jos löysääminen tarkoittaa tietoista yhteiskunnan tukien varaan heittäytymistä, en voi hyväksyä. Löysäillä sopii niin paljon kun sielu sietää, jos tekee sen oman tai puolisonsa pussin varassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vuorotteluvapaat ja pitkät hoitovapaat esim. sopivat sille, jolla on omaisuutta käytettävänä. Työssä käyvä, palkallaan elävä, mahdollisesti opintovelkainen, on näihin päiviin asti joutunut paitsi tekemään täysipäiväisesti töitä myös valitsemaan asuinpaikkansa sen mukaan missä on töitä ja/tai missä on varaa asua.
      Opettajapariskuntana emme pystyneet jäämään Helsinkiin kalliiden asuntojen vuoksi. Olisiko pitänyt jäädä ja hakea asumistukea, koska tuntee olevansa enemmän kaupunki- kuin maalaisihminen? Vastaus on tietenkin ei, mutta näin nykyään jossain määrin ajatellaan. Ei kai mieluinen asuinpaikka voi olla ihmisoikeus kenellekään, työlliselle tai työttömälle!
      Olen sopeutunut sinne, missä minun on ollut varaa asua. Myllykoski City on mukava paikka, Helsingin keskusta on toteutumaton unelma. Tiedän monia muitakin, jotka ovat muuttaneet Helsingistä kalliiden asuntojen vuoksi. Tällaista elämä on. Kaikkea ei saa.

      Poista
  15. Vielä tuosta perustulosta. Olen sen ideassa pitänyt siitä, että se lisää työttömän ansioita aina lyhyissäkin työsuhteissa ja samoin se lisää eri lailla vajaatyökykyisten mahdollisuuksia osallistua edes jotenkin työelämään. Luulisi tämän olevan kansantaloudelle hyödyllistä?

    Epäilyjä ihmisissä herättää se, että onko meillä siihen varaa, semminkin jos kovin moni heittäytyy sen varaan toisten elätettäväksi? Ja onko se väärin?

    Rehellisesti sanoen: en tiedä. Ei perustulo kaikkea korjaisi, mutta paljon vääristymiä on nykyisessäkin järjestelmässä. Paljon riippuu myös siitä miten perustulo mitoitettaisiin. Kannattaa kuitenkin kokeilla, sillä uutta ajattelua jatkuvasti muuttuva yhteiskuntamme tarvitsee.

    Olen ymmärtänyt, että käynnissä oleva kokeilu, jossa on vielä paljon puutteita, on herättänyt kansainvälisestikin paljon kiinnostusta. Voisiko Suomi olla tässä asiassa eturintamassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan se outoa, että tekemätöntä työtä on ja samalla on työttömiä, joiden ei kannata tai joille on tehty vaikeaksi sitä tehdä. Kuulostellaan.

      Poista
    2. Myös tämä vasta alkuun pantu aktiivimalli on syytä katsoa.

      Aamun Kouvolan Sanomissa oli artikkeli sen toteutuksesta täällä.
      Oppilaitokset saivat vasta joulukuussa tietää, kuinka paljon niillä on oikeutta järjestää työvoimakoulutusta, mutta sitä ollaan panemassa alkuun tämän kuun lopussa. Meidän aikuiskoulutuskeskus saa järjestää koulutusta 60 opiskelijavuoden verran. Kun opiskelijavuosi on 365 työpäivää ja lyhimmät koulutukset puolen vuoden mittaisia, niin onhan sitä aika paljon. Meillä olisi töitä puhdistus-, metalli-, rakennus- ja ravitsemusalojen ammattilaisille ja lähihoitajille. Siis vieläkin tarvitaan lähihoitajia, vaikka työttömiksi jääneistä paperimiehistä osa kouluttautui juuri muutama vuosi sitten lähihoitajiksi.
      Eräs haastateltu henkilö toivoo, että myös vapaaehtoistyö hyväksyttäisiin suoritetuksi työksi (se vaadittu 18 tuntia kolmen kuukauden ajalla). No niin juuri tätä toivoin!
      Varmasti oma luova työkin lasketaan mukaan, mutta sivuja pitää olla näyttää vähän enemmän kuin Nymanilla, luulen. Alle kahden sadan sivun romaani 13 vuodessa ei riitä. En sano tätä ollenkaan pahalla.

      Joku epäilee toisaalla lehdessä, että aktiivimalli on uhka "ammattityöttömille" ja siksi siitä nousi haloo, koska normaalisti ihminen haluaa käydä työssä ja elättää itsensä, miksi se kuuluisi muille.
      Varmaan on tätäkin. Tiedän että on, tunnen sellaisia ihmisiä, kyynistyneitä, ja toivon että he virkistyvät aktivoitaessa.
      On myös epäluuloa muutosta kohtaan ja pelkoa epäasiallisesta kohtelusta. Kelan väkeen on aina kohdistunut myös niputtavaa ennakkoluuloa. En ollenkaan usko, että siellä kaikki olisivat jotain keskitysleirin kapoja. Nämä ennakkoluulot pohjautuvat johonkin vanhaan kuten opettajiin kohdistuvat ennakkoluulot.

      Poista
  16. Kävin kommentoimassa uusinta postaustasi ja olisi pitänyt käydä täällä ensin. Sinulta saa aina mainioita neuvoja siitä miten pitäisi kirjoittaa. Tarkistin heti kommenttini, koska kirjoitin "minä" ja verbin yhteen, jee.

    Hieno juttu, että yhteiskuntaa pöyhitään erilaisilla kirjoilla. Kaikki ei tosiaankaan ole hyvin toimeentulevia ja menestyviä. Luin jutun kolmesta ex-kansanedustajasta, jotka saavat sopeutumiseläkettä. Heiltä kysyttiin miksi he nostavat sitä. Yhdellä syynä työttömyys, yhdellä työttömyys plus uusi yritys, joka ei vielä tuota mitään ja kolmas ei halunnut kommentoida. Siis kaikki kolme työttömiä.

    Luin artikkelin vastavalmistuneista ylioppilaista, joista valmistumisen jälkeen vuonna 2016 pääsi jatko-opintoihin vain joka kolmas. Kaikki muut ovat suurin piirtein työttömiä. Suomessa on korkea nuorisotyöttömyys, joka on vain kasvanut ja josta ollan hiljaa, kun muuten työttömyysluvut on saatu laskusuuntaan erilaisilla tukikeinoilla, kuten työharjoitteluilla ja 60+ ikäisten puolen vuoden pakkotyöllistämisellä, johon kunnat on velvoitettu. Työtön ei saa tietenkään samaa palkkaa kuin muut työntekijät, eli hänet asetetaan heti toisen luokan kansalaiseksi.

    Ihmettelenpä vain! Tekemätöntä työtä on paljon, mutta siitä ei olla valmiita maksamaan. Kunnat ovat saanet mainion keinon saada halpatyövoimaa laillisin keinoin. Esim. mieheni työpaikalla on neljä työharjoittelijaa, sijaisia ei palkata. Työharjoittelijoille kuntien ei tarvitse maksaa mitään, vaan he saavat työttömyyskorvausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai käynnistäsi molemmissa!

      Kyllä minäkin käytän minä-sanaa verbin edessä, (minä) teen useinkin niin, mutta tässä kirjassa on monta pitkää virkettä, joissa ensin on verbit ilman minä-sanaa ja sitten lopuksi minä-sanan kanssa ihan kuin tekijä olisi vaihtunut (istun tässä, luen kommentteja, mietiskelen ja minä imeskelen kurkkutablettia).
      Eräs asia, mikä minua muun muassa nykyään häiritsee teksteissä on asia-sana käyttö esineen asemesta. Jossain mainoslehtisessä tarjottin rasioita pienten asioiden säilyttämiseen, miksei pikkuesineiden säilyttämiseen. Minusta hiuspinnit, liittimet yms eivät ole asioita.
      Olenkohan erityisherkkä :) kielen suhteen!

      Paljon pitäisi pöyhiä ja korjata. Toivottavasti muutosta parempaan suuntaan tapahtuu keinolla tai toisella, mallilla tai toisella.
      Aktiivisuuskeinojen pitää purra myös työnantajiin ja koulutusten järjestäjiin.

      Juttelin tänään puhelimessa sekä lyhyen työttömyyskauden kokeneen akateemisen koulutuksen saaneen että lähes kouluttamattoman pitkäaikaistyöttömän kanssa, jonka lapsi on aloittanut suoraan työttömän elämän.
      Sivistys lisää henkistä pääomaa, ja sitä kautta myös kykyä käsitellä kohdalle sattunutta. On tyrmistyttävää kuulla, mitä työttömien kerrostalossa (kyllä, lähes kaikki työttömiä) asuva on mieltä heistä, jotka suostuvat haravoimaan lehtiä puistossa (mitä se siitä hyötyy) ja varsinkin maahanmuuttajista (v---n nee-----stä), jotka ulkoiluttavat vanhuksia. Siellä lamaannuksen sisällä kihisee viha. Olenkin eniten huolissani vähäisen koulutuksen saaneista työttömistä ja toivon, että heidät saataisiin mukaan normaalielämään. Järkevä koulutus paikkakunnan tarpeiden mukaan olisi ainakin yksi askel pois lamaannuksesta.

      Poista
  17. Kiitän Mai Laaksoa, hän on ainoa joka tietoinen siitä mistä tässä yhteiskunnassa on nyt kyse, mikä on meininki.

    Palkatonta työtä tehdään jo niin paljon, että herätys! Näin ei voi jatkua, aktiivimalli ainoastaan rankaisee eikä vapauta palkkatyötä vaille jääneen "kunnianhimoa tehdä työtä", kuten tuolla joku varsin ylevästi sanoi.

    Nymanin kirjaa en ole lukenut, mutta ei se varmaan ole minulle mikään suuria ajatuksia herättävä romaani. Kuulun työssäkäyviin työttömiin, kuten kymmenet tuhannet muutkin ikäluokkani (1950-luku) ihmiset, jotka nyt vaan potkittiin pois työpaikoista ja töistä joita luulivat tekevänsä eläkeikään saakka. Olen ollut viimeiset 8 vuotta työttömän statuksella, mutta siihen on kuulunut yhteensä noin kuusi vuotta työntekoa (opiskelua, palkatonta työtä, palkkatuettua työtä ja osa-päivätyötä, kaikki määräaikaisia + vapaaehtoistyötä). Lomia ei juuri ole ollut, palkkatuetusta työstä sentään saa tes:n mukaisen palkan, mutta se on yleensä hyvin pieni. Olen hyvinkoulutettu ja ammattitaitoinen, ollut työelämässä yli 30 vuotta. Muutama vuosi vielä, niin pääsen eläkkeelle. Toivottavasti jaksan sinne asti.

    En ole ainut, meitä on paljon. Joita solvataan, joille ilkutaan, joita pidetään laiskoina vetelehtijöinä, muiden siivellä eläjinä. Ja joiden todellisesta elämästä kukaan ei halua tietää yhtään mitään. Sen korvaa fiktio, mielikuvat ja harhaluulot.

    Anteeksi pitkästä kommentista, mutta työttömyys syö ihmistä, se kuluttaa, se on stressaavaa ja ahdistavaa. Eikä kivaa oleilua isoilla tuilla, jotka tulevat tilille kuin manulle illallinen.
    Niihin satuihin ei kannata uskoa. Kiitos jos jaksoitte lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa Nyman olisikin kirjoittanut kirjan suuresta työttömien enemmistöstä! Se kirja puuttuu.
      Tämä kirja on vain omiaan herättämään ja vahvistamaan ennakkoluuloja sinunkaltaisiasi yritteliäitä työttömiä kohtaan.

      Me olemme syntyneet samalla vuosikymmenellä, minä vuonna 1950. Paljon on tapahtunut meidän elinaikanamme hyvinvoinnin lisäämistä.
      Olin ensimmäisiä, joka sai valtion takaaman opintolainan. Siihen ei sisältynyt samanlaista ilmaista osaa kuin nykyään. Olisinko osannut hakea jonkun vakavaraisen sukulaisen takaajaksi, tuskin. Tukia alettiin yleensäkin vasta kehitellä silloin.
      Nyt ollaan sitten tässä.

      Kommenttisi on todella tervetullut tässä ketjussa. Sen voisi lähettää terveisenä Nymanille. Jospa seuraava kirja ei-niin-marginaalisesta henkilöstä.

      Voin myös kertoa, että kun paperitehtaita suljettiin täällä Kymenlaaksossa, niin eräskin perhe lähti uuden elämän alkuun Australiaan. Heidän elämästään oli juttu paikallislehdessä ennen lähtöä ja toinen, kun olivat perillä.
      Normaalisti ihminen ei tähtää työttömyyteen.

      Toivon parasta sinun elämääsi ja hyvin ansaittuja eläkepäiviä, kun se aika koittaa.

      Poista
    2. Työttömyys syö ihmistä. Kyllä. Olen todennut sen läheltä. Ennenaikaista vanhenemista ja sairastumista.

      Poista
    3. Kiitos Anonyymi <3

      En ole lukenut kirjaa, joten en pysty siitä kommentoimaan, mutta muuten yhteiskunnan asiat kiinnostavat ja olen tarkkaan seurannut niitä.

      Työttömät on syyllistetty rumasti ja ihmisiä viilataan linssiin surutta. Kukaan ei voi olla enää varma omasta työpaikasta ja omasta jaksamisesta.
      Hyvinvointivaltio alkaa olla pahoinvointivaltio, valitettavasti.

      Kaikkea hyvää päiviisi <3

      Poista
  18. Hei Marjatta ja kommentoijat!

    Olen täsmälleen samaa mieltä Anonyymin kanssa. Työssäkäyvä työtön on hyvä ja samalla äärimmäisen surullinen termi kuvaamaan nykyaikaa. Olen tähän asti jaksanut jollakin tavalla uskoa tulevaisuuteen mutta nyt tuntuu, että tämä "aktiivimalli" vie voimat lopullisesti. Olen kouluttautunut korkeasti ja tehnyt työtä nuoresta saakka. Hakijoiden määrä yhtä työpaikkaa kohden on noussut viime vuosien aikana aivan hurjalla tavalla. Syrjäisempiinkin paikkoihin on hakijoita eikä työn saanti todellakaan ole omasta aktiivisuudesta kiinni! Työpaikan saa aina joku, mutta samalla kymmenet tai sadat jäävät ilman. Siksi tämä "aktiivimalli" tuntuu julmalta, epäinhimilliseltä.

    Marjatta, kaikella kunnioituksella, mutta kun kirjoitat menneestä ajasta, kuinka silloin piti muuttaa työn perässä eikä ollut varaa nirsoilla työn suhteen... Oletkohan oikeastaan tietoinen tämän päivän tilanteesta? Olisitko sinä jaksanut koko työurasi niin, ettei sinulla ikinä olisi ollut tietoa seuraavan lukuvuoden, jopa lukukauden, töistä? Onko tunteja ja jos on, niin missä koulussa? Tämä on todellisuutta tämän päivän Suomessa monilla aineenopettajilla, ei pelkästään vasta valmistuneilla vaan myös pitkään opetustyötä tehneillä, joiden opetustunnit ovat vähentyneet tai kokonaan kadonneet yt-kierrosten ja koulutusleikkausten takia. Millainen mielialasi olisi ollut, jos vuosien jälkeen olisit huomannut, että vaivalla hankkimasi yliopistokoulutus valuu hukkaan? En usko, että olisit silloin "aktiivimallia" kannattanut. Minusta tässä on turha vedota menneeseen. Yhteiskunta on täysin toinen kuin silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä yhteiskunnan muutosta olen yrittänyt kuvata omasta elämästäni kertomalla. Ennen oli paremmin töitä, mutta ei tukia, nyt on huonommin töitä, mutta onneksi pitemmälle kehittynyt hyvinvointiyhteiskunta.
      Mielialani ei olisi ollut hääppöinen, jos en olisi saanut tehdä työtä, johon olin kouluttautunut. Olisin koittanut sitten etsiä mitä tahansa työtä tietenkin. Toivon, että olisin jaksanut.

      Tämä keskustelu on tällaista tilanteen pohtimista eikä kenenkään syyttelyä. Lähdin alunalkaen kirjoittamaan kyselevällä asenteella. En syytä ketään muita kuin romaanihenkilöä, joka katsoo olevansa oikeutettu kategoriseen työstä kieltäytymiseen ja elämiseen toisten kustannuksella.

      Malleista sitten, en ole nähnyt mitään muita malleja esitettävän kuin nyt käyttöönotetun aktiivimallin ja kokeiltavana olevan perustulomallin.
      Voi olla, että löytyy parempiakin. Jotain on tehtävä.
      Perustulomalli sopisi ehkä luonteeltaan aktiviisille, mutta jo pudonneita se, ilman mitään muita toimenpiteitä kuin tietyn rahasumman saaminen, syrjäyttäisi entisestään.
      Toisin kuin joku tuolla edellä esitti on paljon ihmisiä, jotka eivät osaa järjestää elämäänsä ja kaipaavat ohjantaa. Tämä koskee varsinkin nuoria työttömiä.

      P.S. Teitä on nyt ainakin kaksi eri Anonyymiä. Jos tulette vielä mukaan tähän keskusteluketjuun, niin laittakaa kommenttiinne vaikka etunimi tai jotain, niin tietää kumpi puhuu.

      P.P.S. Kukaan Nymanin kirjan lukenut ei ole ilmeisesti kommentoinut tänne jostain syystä. Miksi?

      Poista
    2. Olenko tietoinen tämän päivän tilanteesta? Uskoaakseni olen, omien kolmi-nelikymppisten lasteni, tuttavien ja varsinkin työttömien sukulaisteni kautta.

      Poista
    3. "Oletkohan oikeastaan tietoinen tämän päivän tilanteesta? Olisitko sinä jaksanut koko työurasi niin, ettei sinulla ikinä olisi ollut tietoa seuraavan lukuvuoden, jopa lukukauden, töistä?" (Anonyymi yllä)

      Anonyymi, kyllä uskoakseni lähes kaikki opettajat, entisetkin, ovat tietoisia tämän päivän opettajien tilanteesta. Itsekin seuraan tilannetta entisen opettajien luottamusmiehen kiinnostuksella.

      Tilanne on siitä kummallinen, että ei se aikojen saatossa oikeastaan suurestikaan ole muuttunut opettajien työllisyysvarmuuden kannalta.

      Jo 70 - 80-luvulla osa opettajista teki tuntejaan määräaikaisina ja tilapäisinä tuntiopettajina, jolloin seuraavan vuoden töistä ei ollut takeita. Itsekin aloittelin tuntiopettajana, kunnes eräänä vuonna vanhempi lehtori eläkkeelle ja minut valittiin avoimessa haussa tuntiopettajan tehtävästä vakituisen lehtorin virkaan.

      Kuvaavaa on, että kun itse jouduin jäämään ääneni takia työkyvyttömyyseläkkeelle kymmenkunta vuotta sitten, virkaan ei valittu enää vakituista lehtoria, vaan epäpäteviä tuntiopettajia. Tällä hetkellä oppilaitoksessa ei ole enää suomen kielen opettajaa ollenkaan, vaan tunnit annetaan esimerkiksi vieraan kielen opettajalle täytteeksi.

      Virat ovat siis vähentyneet, ja nykyään on käsittääkseni sellainen käytäntö ainakin keskiasteen oppilaitoksissa, että opettajalla on velvollisuus koota tuntimääränsä mistä tahansa hänelle osoitetuista aineista. Tämä on se muutos tänä päivänä, eli siis virkojen ja ikävä kyllä opetustason lasku, kun tietyn aineen pätevyyttä ei vaadita enää opetukseen. Se ei siis kuitenkaan ole uutta, että opettajan asema olisi nyt merkittävästi huonompi kuin ennen. Aina se on ollut epävarma, ja aina on ollut liian vähän virkoja.

      Sekään ei ole opettajista kiinni, että osa opettajista lomautetaan tai ulkoistetaan kesäksi, palkatta, ja valitaan, jos valitaan, syksyllä uudelleen. Näin on aina ollut.

      Poista
    4. Noin se on, kuten Iiris sanot. Osa opettajista on aina ollut määräaikaisia ja tuntiopettajia.

      Oppilasmäärän väheneminen on lopettanut virkoja, samoin se, että kunnat säästävät olemalla perustamatta virkoja, vaikka tunteja olisi yli opetusvelvollisuuden. Tätä on myös tapahtunut kautta aikojen. Jossain virkaa ei ole pantu auki, koska siinä on haluttu pitää epäpätevä henkilö ("papin vaimo tai nimismiehen vaimo"), joka viranhaussa olisi hävinnyt kelpoisuuden omaavalle hakijalle. Kaikenlaista sumplimista on ollut sekä ennen että nyt.

      Koulu, jossa tein pisimmän rupeaman oli aloittaessani yli tuhannen oppilaan ja noin 60 opettajan yläaste (nykyään yläkoulu) ja tänä päivänä oppilaita on alle 250 ja opettajia 30. Osa opettajista on varmaan nyt yhteisiä alakoulun ja lukion kanssa, koska muutoin heidän määränsä olisi käsittämättömän suuri. Silloin kun minä opetin tuossa koulussa, me olimme vielä lähes kaikki päteviä, omiin aineisiimme erikoistuneita.
      Sallittakoon tämä muistelu esimerkkinä aikojen muutoksesta ja haja-asutusalueiden väestökadosta ja sen seurauksista.

      Poista
    5. Anonyymi, minua askarruttaa vielä m i s t ä erityisesti päättelet, että minä en ymmärrä nykyaikaa.
      Jos heittää tuollaisen väitteen, pitää myös perustella. Näin esitettynä ajatuksesi kuulostaa vain jonkinlaiselta ennakkoluuloisuudelta ikää kohtaan, "nolo vanhus" -muotitermin viljelyltä.
      En tajua logiikkaa siinä, että pitkän aikaperspektiivin omaava olisi kapeampi tajuamiseltaan kuin se, joka on katsellut maailmaa lyhyemmän aikaa. Kaikella kunnioituksella, emme tarvitse tässä keskustelussa sukupolviristiriitaa.
      Emme myöskään sinä-kielisiä vähättelyjä, ne kuuluvat muille foorumeille, ja paras kun ei minnekään.

      Poista
  19. marjatta

    olen nyt lukenut ossin kirjan, ja vastasin sinulle omalla tontillani. kiitos inspiraatiosta ja rutkasti onnea - meinasin sanoa huomiselle, mutta sehän onkin jo tänään!

    meri

    VastaaPoista
  20. Marjatta ja muut,

    hyvää keskustelua täällä! Henkilökohtaisesti ja oman työtaustani kautta ymmärrän hyvin pitkälle koulutettuja ihmisiä, joiden mahdollinen työelämä on todella pienissä pätkissä ja niitäkin, jotka ansiokkaan uran ja kovan yrittämisen jälkeen putoavat täysin tyhjälle. Omassa elämässäni stressaavin ajanjakso oli 1998-2008, jolloin olin kahden pienen lapsen vanhempi ja olin muutaman kuukauden, puolen vuoden ja vuoden määräyskirjoilla ja apurahoilla. Ei ollut päivää, jolloin en olisi miettinyt toimeentuloa ja sitä, mistä leipä seuraavaksi.

    Kun pääsin (!) sitten vakituiseen työhön, otin lainaa ja nyt olen jokaisesta päivästä kiitollinen: pystyn maksamaan lainani ja elättämään perheeni puoliksi - ilman vaimon tuloja emme viiden hengen taloutena eläisi mitenkään, koska toisen tulot menevät oikeastaan kokonaan lainoihin.

    Minulle ei ole ikinä käynyt mielessä, että jäisin toisten elätettäväksi. Jo opiskeluaikoina tein töitä eli töissä ollaan oltu suunnilleen 27 vuotta. Olen kiitollinen, että palveluksiani on tarvittu.

    Suomessa on syytä kantaa huolta työelämästä ja myös sen pätkittäisyydestä. Suomessa on syytä kantaa huolta hyvinvointiyhteiskunnasta. Samalla huoli kohdistuu myös meidän työssäkäyvien jaksamiseen: elätämme yhä suurempaa joukkoa ihmisiä - he eivät ole vain työttömiä. Tulevaisuudessa näitä elätettäviä on yhä enemmän, ja jotkut vaativat kaikille lisää kuin se olisi jokin Herran lahja... Itse olen mieluusti maksamassa veroja, siitä ei ole kyse, koska arvostan monia niistä periaatteista, joilla yhteiskuntamme on rakennettu. Ihan kaikkea en silti niele, vähiten ideologista vastuunpakoilua, vaikka se puettaisiin minkälaisiin vaatteisiin tahansa. Yhteiskuntaa pitäisi rakentaa positiivisemmin.

    Ideologista työttömyyttä en siis ymmärrä, vaikka hyvin ymmärränkin akateemisen prekariaatin ahdinkoa. Ideologinen työttömyys voi olla jollekin itseoikeutettu protesti, mutta yleisempänä ilmiönä en näe siinä mitään hyvää.

    Minustakin olisi mukavaa olla pelkästään kirjailija, mutta omassa tilanteessani se ei ole taloudellisesti mahdollista. En tosin syytä siitä yhteiskuntaa tai ideologisoi tilannetta vaan näen tilanteen realistisesti omien elämänvalintojeni valossa.

    Pitää varmaan lukea Nymanin kirja jossakin vaiheessa.

    VastaaPoista
  21. Lisään vielä, että suurin ongelma yhteiskunnassamme eivät ole työttömät vaan poliittiset rakenteet ja ohjaus, jotka seuraavat luonnollisesti globaaleja virtauksia.

    VastaaPoista
  22. Keskustelu jatkuu näköjään kiinnostavana. Vesa Haapalan huomioiden innoittamana jatkan sitä vielä hieman itsekin.

    Jotakin on länsimaisissa yhteiskunnissa, ja siis myös Suomessa, vinksahtanut viime aikoina raiteiltaan. Meillä on ennen kokematon taloudellinen hyvinvointi ja silti on moni asia vinossa. Niinpä tyytymättömät ihmiset äänestävät vaaleissa (myös) erilaisia protestiliikkeitä, ikään kuin niillä nyt sinänsä olisivat ratkaisun avaimet käsissään.

    Mikä meni pieleen? Kenen on syy? En usko, että vastaus on helppo tai yksioikoinen, vaikka monet aatteensa lähtökohdista toisinajattelevia helposti syyttävätkin. En usko, että mikään puolue esimerkiksi halusi tai suunnitteli nykyisenkaltaista työttömyysongelmaa.

    Tältä pohjalta takaisin Ossi Nymaniin, jonka kirja on herättänyt paljon pahennusta. On kuitenkin ymmärrettävää, että yhteiskunnassa, joka ei pysty järjestämään kaikille mielekästä työtä, syntyy erilaisia protesteja. Yksi protestin muoto voi olla juuri se, että tekee välttämättömyydestä hyveen ja heittäytyy piruuttaan muiden elätettäväksi.

    Voi myös kysyä, että jos ei yhteiskunta varakkuudestaan huolimatta pysty takaamaan kaikille työtä, voisiko ajatella että hyväksyttäisiin sitten se, että osa ihmisistä ei edes yritä löytää niitä? Tulotaso ei tällöin voisi olla kovin korkea, mutta riittävä inhimilliseen toimeentuloon. Antaisiko tämä näille ihmisille mahdollisuuden tehdä muuta itselleen tärkeää?

    Olisiko se kauhean paha? Lienemme näet samaa mieltä siitä, että suurin osa työttömistä ei ole valinnut osaansa vapaaehtoisesti. Jos emme voi mitään pysyvälle työttömyydelle, eikö olisi mielekästä antaa työttöminä ja siis muiden elätettävinä olla niiden, jotka sitä eniten haluavat?

    Pohdiskelee eräs, joka ei vieläkään ole Nymanin kirjaa lukenut, mutta joka pitää sen herättämää keskustelua äärimmäisen tärkeänä.

    VastaaPoista
  23. Vesa ja Pekka, kiitos teille molemmille kommenteistanne!

    Vesa, hienoa että kuvasit oman työelämäkokemuksesi. Uskon, että omien kokemusten jakaminen rikastuttaa ja lisää ymmärtämystä.
    Ja kyllä, ongelma on globaali. Se tekeekin siitä vaikean.

    Pekka, jos kansalaispalkka otetaan käytöön, niin kyllä kai se on sitten yleinen ja yhtenäinen, ei se voi olla vain sitä eniten haluaville. Eihän työttömiä voi jakaa tällä tavalla kahden kerroksen väkeen.
    Eikö työttömillä ole ollut ja ole edelleen kaiken aikaa mahdollisuus tehdä itselleen tärkeitä asioita niin halutessaan? Aktiivimallin 18 tuntia työtä tai viitenä päivänä jotain järjestettyä palvelua kolmen kuukauden aikana on vähän.
    Haaste on saada kehitetyksi järkeviä kursseja ja työpalveluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vielä eräs malli, josta ei ole paljon puhuttu, negatiivinen tulovero.

      Poista
    2. Marjatta - perustulon, tai miksi sitä nyt sitten kutsutaankaan, eräs ajatus on juuri se, että sitä saavat kaikki saman verran. Se ei siis voisi olla kovin suuri. Sen lisäksi jokainen voisi halutessaan ja kyetessään hankkia lisäansioita, jotka eivät vaikuttaisi perustuloon, vaan olisivat puhdasta lisätuloa.

      Juuri tästä syntyisi se vapaaehtoisuus. Joku voisi halutessaan tyytyä pieneen perustuloonsa ja käyttää aikansa vaikkapa palkattomaan vapaaehtoistyöhön, mutta toiset voisivat tehdä perinteistä päivätyötä ja ansaita enemmän. Näin "työttömiksi" jäisivät ne, jotka olisivat siihen valmiita ja halukkaita, eivät ne, kuten nykyisin, joille se ihan sattumalta lankeaa.

      Kuulostaa järkevältä ja oikeudenmukaiselta. Maailma on kuitenkn sen verran monimutkainen paikka, joten en tiedä miten hyvin se saataisiin käytännössä toimimaan. Ajatus on kuitenkin niin hyvä, että kannattaa kokeilla, semminkin kun monet minua tietävämmät pitävät sitä mahdollisena.

      Poista
    3. Juu, näin olen perustulon ymmärtänytkin, mutta muotoilit. Pekka, sen jotenkin niin, että luulin sinun tarkoittavan jotain muunlaista tukea.

      On hyvä katsoa meneillään olevan kokeilun tulos; kuinka moni perustulolle arvotuista joutui turvautumaan sosiaalitoimiston apuun ja mistä työtä haluavat sitä sitten löysivät. Jotenkin minusta tuntuu, että perustulomallissa ihmiset vasta olisivatkin heitteillä.

      Kaikki kannattaa katsoa ja verrata.
      Se mikä on hyvä teorioissa ei olekaan aina niin hyvä käytännössä.

      Tämä asia pyörii niin paljon päässäni, että heräsin aamulla eläytyneenä kurssin vetäjäksi TE-kurssilla, jossa kaikki osallistujat olivat ylimielisiä ja innottomia, jopa avoimen vihamielisiä.
      Siinä puolinukuksissa Te-kurssi sekoittui peruskoulun tasokurssiajan yleiskursseihin, joissa joskus lähemmäs 40 tässä aineessa ja yleensä muutoinkin heikoimmin pärjäävää oppilasta oli koottu yhteen. Opettajalla oli näissä ryhmissä täysi työ motivoida oppilata tai edes pitää kaikki luokan seinien sisällä. Avustajia ei ollut. Kun into ruotsin oppimiseen oli nollassa, piti tehdä jotain aivan muuta (jopa koulutuksissa neuvottiin ideoimaan mitä tahansa, mikä saa oppilaat kestämään sen 45 minuuttia), puhua mopoista, piirtää ja värittää (kuviin saattoi sitten ujuttaa sanoja ruotsiksi), järjestää vitsinkertomistuokioita, keksiä kivoja yllätyksiä, niin etteivät oppilaat kävisi turhautuneina toistensa kimppuun. Kaiken hulabaloon keskellä opeparka yritti kannustaa ja huolehtia myös niistä muutamista rauhallisista oppilaista, joilla oli halu oppia ja siirtyä seuraavalle tasolle. Tässä työssä ei voinut onnistua, mentiin vain päivä kerrallaan.
      Joskus sekin riittää.
      Tasokursseista luovuttiin onneksi. Nykyäänkin jotkut kaipailevat niitä. Älkää!

      Tuntemani akateemisena työttömyyskauden elänyt oli ollut kurssilla, jossa opetettiin alkeita siitä, mitä hän teki joka päivä työssään ja harrastuksissaan, käytti tietokoneita. Ei hän silti protestoinut, oli ollut kiinnostavaa katsoa, miten kurssi järjestettiin ja oppiko muu porukka. Tämä kurssi olisi sopinut oikein hyvin tuntemilleni vähän koulutetuille.

      Poista
    4. Yhteiskunta on nykyisin niin monimutkainen, että kaikki muutokset todellakin saattavat aiheuttaa myös arvaamattomia seurauksia. Siksi muutoksia olisi hyvä etukäteen huolella selvittää ja mahdollisuuksien mukaan kokeilla.

      Nykyinen järjestelmä on luotu toisenlaisena aikana ja siksi se on joiltakin osin tänä päivänä hyvin kömpelö. Siksikin olen suhtautunut näihin perustuloihin (tai kansalaispalkkoihin tai negatiivisiin tuloveroihin) myötämielisesti. Kannattaisi ainakin kokeilla eikä vain jääräpäisesti puolustaa kaikkia saavutettuja etuja, joita nykyjärjestelmiin liittyy.

      Yleensä sanotaan, että suurin osa työttömistä haluaisi työllistyä, mutta samaan aikaan pelätään, että perustulo (tai vastaava) johtaisi siihen, että liian moni jättäytyisi pois työelämästä. Kuinkahan lienee?

      Tuo heitteille jääminen on hyvä kysymys. Osa ihmisistä syrjäytyy aina, joten lisäisikö perustulo (tms) syrjäytymistä? Ja miten ja kuinka paljon yhteiskunnan pitäisi siihen puuttua, ettei se menisi holhoamiseksi, jota myös paljon tunnutaan vastustettavan?

      Poista
    5. Pekka, jännä juttu, että tähän asti holhoaminen on ollut ulkopuolisilta tullutta kritiikkiä liialliseen tukemiseen, on jopa puhuttu hyysäämisestä ja nyt tuen saajien sisältä tulee protestia holhoamista kohtaan.

      Pitäisikö antaa syrjäytyä rauhassa?
      Ehkä! Mutta sitten - jossain vaiheessa - saattaa tulla vastaan yhteiskuntarauha!
      Oletettavaa ja erittäin toivottavaa olisi myös, että ihmiset oppisivat paremmin välittämään toisistaan, kun "sossun tädit" eivät olisi rientämässä apuun.

      Tekee mieli kuvata kaksi tilannetta, joiden välillä on kuutisenkymmentä vuotta. Molemmissa on päähenkilönä nuori mies.

      Kotonani oli iso tupakeittiö ja kaksi makuuhuonetta. Meitä oli kahdeksan henkeä kolmessa sukupolvessa. Joskus luonamme majaili viikkoja kerrallaan myös eräs koditon kulkumies, joka ei ollut kirjoilla missään, emme koskaan kuulleet edes hänen oikeaa nimeään. Hän oli nimellisesti apumiehenä heinänteossa yms. kausitöissä, mutta oleili hyvin paljon tuvassa naisten ja lasten lämmössä. Äitini (Raamatun Martta ja Maria yhdessä naisessa) parturoi hänet ja ompeli uuden paidan siinä ohessa kun teki perheelle vaatteita, hoiti kotia ja ison karjan. Tupakeittiön nurkassa oli murrosikäisellä veljelläni sänky ja pieni hylly. Isä olisi toivonut hänestä tilalle jatkajaa eikä päästänyt lahjakasta poikaa oppikouluun. Veljelläni oli muita suunnitelmia. Hän kävi kenkätehtaalla töissä ja keräsi rahastoa päästäkseen poliisikouluun, johon ei vaadittu isoa pohjakoulutusta. Tyttöystäväkin oli, huhuttiin. Elämä jäi kesken, kun veli kuoli 18-vuotiaana liikenneonnettomuudessa.

      Entä se toinen poika? Hän elää 2000-luvun Suomessa. Hän asui työttömien vanhempiensa kanssa omassa huoneessaan, jossa mm kaksi televisiota, toinen vain pelaamista varten. Koului sujui innottomasti, samoin sen jälkeinen ammattikoulu. Koulun jälkeen hän muutti heti oman kotiin tyttöystävän kanssa ja oli vajaan vuoden koulutustaan vastaavassa työssä, mutta lopetti, koska "se ei ollutkaan hänen työtään", itse-etsintä oli kesken. Se on nyt parikymmpisenä edelleen kesken. Kaveri ei edes hakenut läheisen kaupungin uuteen isoon tehtaaseen, koska kukaan kaverikaan ei hakenut ja tehdastyö on paskatyötä.

      Minusta näiden kahden tapauksen välillä pitäisi löytyä jokin keskitie. Sellainen on ollut jossain vaiheessa, mutta olemme menneet siitä ohi ja osa ihmisistä on oppinut, että ei tarvitse tehdä mitään jos ei tahdo.

      Poista
    6. Ehkä yhteiskunnan puuttumista vastustavat työttömistä ja työllisistä eniten akateemiset originellit.
      Olen huomannut joissain kirjoitteluissa perusteetonta ihannointia. Nyman nähdään jonain Che Guevarana ja työttömät ihailtavina elämäntaitajina.

      Ehkä tätä aktiivisempaa työtä kohti työntävää holhoamista vastustavat kiivaimmin ne, jotka haluavat pitää kiinni saavutetusta työttömän asemasta ilman velvoitteita.

      Olen huomaannnut tällaista. Myös tällaista. Minua saa korjata.

      Poista
    7. P.S. Työllinen on kyllä ihan kauhea sana, mitä vikaa on työssäkäyvässä?

      Poista
  24. pekka

    mun lempikirjailija samuli paronen ehdotti jo kauan aikaa sitten, että kansalaisille maksettaisiin riippumattomuusrahaa, joka turvaisi elämisen välttämättömyydet, olipa ihminen töissä tai ei. parosta haastateltiinkin asian tiimoilta ja hän oli sitä mieltä, että perustulomallissa muun muassa eläke- ja vakuutuslaitokset kävisivät turhiksi. tästä turhan byrokratian purkamisesta säästyisi paljon julkista rahaa.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meri
      Vastaan sulle jotain, kun Pekka ei ole vielä ehtinyt.
      Uskon, että säästäminen on tässä tilanteessa se kaikkein tärkein. Kunpa nyt löytyisi sellaisia henkiköitä, jotka laskevat oikein.

      Poista
  25. heh, tää ketju osoittaa, miksi Röyhkeys oli viime vuoden ainoa romaani, joka merkitsi yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä näyttää!

      Minuakin alkaa jo tämä paahtaminen naurattaa. Tiedä mikä malli tässä vielä keksitään.

      Sinulla on todella hyvä, rehellinen kirjoitus tästä kirjasta. Laitoin siitä erillisen linkin tuonne postaukseni perään.

      Moni blogisti on kirjoittanut Nymanin kirjasta vain kaunokirjallisena teoksena ohittaen lähes kokonaan kirjan tabuaiheen, työhaluttomuuden. Niinhän tabut ohittuvat, kunnes joku NÄKEE ne.
      Minusta on hyvä tarkastella työhaluttomuuden syitä ja seurauksia monipuolisesti. Iso aihe.

      Poista
  26. tuo ararararsin kirjoitus oli minusta ihana, kiitos siitä. tekee mieli laittaa tähän vielä yksi puoltolause ossille, sillä suuresti fanittamani teemu keskisarjakin on ottanut kantaa ossin ideologiseen työttömyyteen:

    "ossi nyman ei ole idolini, mutta ymmärrän häntä kanssasyntisenä ja historioitsijanakin.....jos ossi tulee toimeen ja säilyttää itsekunnioituksensa joutilaana, hänen arvonsa ovat täysjärkisiä. työllisiä toki sapettaa omasta selkänahasta repiä ei-kaltaistensa elämäntapaa. lieneekö tämä argumentti 2010-luvulla jo hämärtynyt? kustannustaakkana painavat myös lukemattomat turhat ja jopa haitalliset työ- ja opiskelupaikat. niiden kitkeminen on poliittisesti varmaan yhtä mahdotonta kuin paluu kunnan jauhot -malliseen nuivaan sosiaaliturvaan......en osaa neuvoa ossia enkä häntä patistelevia virkamiehiä. moraaliseen järkytykseen rohkenen tarjota yhtä pikkuhelpotusta. jos työttömiä on käytännössä puoli miljoonaa, suokaamme osalle tilastoissa kauniimpi nimitys ilman kurssituksia....."

    lopuksi teemu kertoo miehestä, jonka hän tapasi pohjois-suomessa: "hän nostaa muutaman satasen työmarkkinatukea tai päivärahaa, lämmittää mökkinsä, marjastaa, kalastaa ja vähän auttelee naapureitaan. Kovapalkkaisiin tyhjänistujiin verrattuna hän ei ole työtön vaan pieneläjä."

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tuntenut tällaisia pieneläjiä Kainuussa. Epäilen, että jotkut heistä eivät nosta mitään tukia, tai jos nostavat niin niistä jää rutkasti säästöön. He elävät omavaraistaloutta ja saavat pientä korvausta korjailemalla koneita tai tekemällä jotain muuta omaan osaamiseensa liittyvää naapuriapua, josta korvaus saattaa tulla esim. hirvenlihana.
      Mutta ehdotapa tätä korven ukon mallia, he ovat miehiä, työttömälle kaupunkinuorelle!

      Poista
  27. Ararararsi lainaa kirjoituksessaan kohtaa, joka saa minut uskomaan, että olen lukenut kirjan "oikein", tai ainakin kuten kirjoittaja on tarkoittanut ja toivoisi sitä luettavan.
    (Kirjasta syntyy tietenkin uusi tulkinta joka kerta, kun se luetaan. Kirjailija tai toiset lukijat eivät voi päättää, mikä on oikein.)
    Kyse on kirjoittajakurssin opettajista, jotka lukevat tätä kirjaa ennen sen julkaisua, mutta sama voi koskea myös kirjan lukijoita ja siitä kirjoittaneita.

    "Monet opettajat olivat kehuneet tekstiä ja alkaneet paasaamaan siitä kuinka huonosti työttömiä kohdeltiin tai siitä kuinka vaikeaa elämä oli pätkätyötä tekevälle ihmiselle, ja minusta tuntui, että he ymmärsivät tekstin tahallaan väärin ja sivuuttivat kokonaan sen, että päähenkilö ei halunnut tehdä töitä. He olivat sillä tavalla värittyneitä ihmisiä, että halusivat nähdä päähenkilön rehtinä ja ahkerana kaurismäkeläisenä hahmona, jonka ahdinko oli yhteiskunnan ja olosuhteiden syytä."

    VastaaPoista
  28. Nyt näyttää keskusteluinto hiipuneen, joten ehkä on aika hiljalleen päättää tämä porina.
    Olen saanut tästä paljon mietittävää.

    Mieleeni jäi toivomus työnantajille reiluudesta ja perustulo/kansalaispalkka/riippumattomuusraha (merin Samuli Paroselta poimima termi) aktiivimallin tilalle ehdotettuna.
    Joissakin kohti keskustelumme sai kiivaitakin sävyjä, mikä on ihan ok aiheen kipeyden huomioon ottaen.

    Julkisella puolen ei luulisi olevan vaikeaa vaatia aktiivisuutta myös työnantajapuolelta, yksityisen kanssa on vaikeampaa.
    Yksityistetty terveydenhuolto ja muu hoito askarruttaa mieltäni. Tosin olen nähnyt molemmilla tahoilla, yleisellä ja yksityisellä sekä hyvää että huonoa palvelua, vähän työntekijöitä ja tarpeeksi työntekijöitä.
    Vapaaehtoistyö on toivottavaa, mutta se ei kerrytä valtion kassaa.

    Kiitos Kyösti, Hoo Moilanen,Sanna, Elegia, meri, Syksyn Lehti, ketjukolaaja, Pekka, Liisu, Mai, Iines, Vesa, ararararsi ja useampi Anonyymi!

    Tämä kirjoitus on tällä hetkellä toiseksi luetuin teksti koko lähes viiden vuoden blogikirjoitteluni aikana. Epäilemättä juuri käydyn keskustelun ansiosta.

    P.S. Saa kommentoida edelleen, jos tulee mieleen jotain uutta.

    VastaaPoista

Syksyä kohti: liikuntasuunnitelmia, putkiremonttia, matkoja ja luettuja kirjoja

Syksy tulee hiljalleen. Vielä tänäänkin on ihanan lämmin päivä.  Aion polkaista tämän tekstin kirjoittamisen ohessa "polje henkesi ed...