Miä, Marjatta - faktaa enemmän kuin fiktiota

Noannan kirjablogin Noanna laittoi minulle 11 kysymyksen haasteen jo kuukausi sitten. Tunsin heti kiinnostusta vastata, vaikka olenkin helmikuussa pyöritellyt vastauksia huolella jo samaan kyselyyn. Ei ole tapaistani viivytellä näin, mutta tuli eteen kaikenlaista. No, mutta tässä, here you are!

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1. Satakunnassa olin elämäni alussa mä, samoin Helsingissä opiskellessa, Pohjois-Karjalassa olin mie, Kainuussa minä ja nyt Kymenlaaksossa miä. Vaihdan aina sopivan muodon keskustelukumppanin mukaan. Satakuntaan soittaessa puheen rytmi muuttuu muutoinkin. 

Minä puolivuotiaana Hilja-äitini kanssa

2. Ensimmäinen teatteriesitys, minkä näin, oli Viulunsoittaja katolla 60-luvulla Porin teatterissa. Olin silloin 15-vuotias. Näin ensimmäisen elokuvani, Ben Hurin, 12-vuotiaana Pomarkun Yhteiskoulun jumppasalissa. Kyllä oli kulttuuritarjonta niukkaa silloin. Myös autoa niskaansa sidotulla köydellä vetävä voimamies esiintyi oppikoululaisille, ja Yrjö Jyrinkoski kävi lausumassa. Meillä oli tyttökaverin kanssa kauheita hihityksenpidätysongelmia molemmissa esityksissä, mutta varsinkin Jyrinkosken mahtipontisuus nauratti meitä, maalaistolloja.

3. Olen ollut mukana kahdessa kansanliikkeessä, Kuhmon Rauhanpuolustajissa ja Romuvaaraliikkeessä, jossa vastustimme ydinjätteen loppusijoitusta Kuhmon Romuvaaraan. Nimen perusteella paikka tuntuisikin sopivan hyvin tähän tarkoitukseen, mutta romulla tässä nimessä on vanha merkitys "kivi, lohkare". Meillä oli isoja seminaareja, joissa oli mukana mm. Heidi Hautala ja Vietnamin sodan veteraani, pueblointiaani Larry Lente New Mexicosta. Larry olisi viettänyt koko illan saunassa. Hän kertoi mahtavia juttuja pueblojen saunasta. 

4. Hienoin juttu työurallani oli se, että kävin et-kursseja ja opetin tätä ainetta kymmenen vuotta. Toinen kohokohta oli se, että me, silloisen kouluni kieltenopettajat, otimme osaa kieltenopettamisen Kimmoke-projektiin - silloin Suomen valtiolla oli varaa tukea koulujen kehittämistä - ja valitsimme teemaksi kansainvälisyyden. Näissä puitteissa pääsin Manchesteriin viikon korkeatasoiselle monikulttuurisuuskurssille, jonka päävetäjä oli intialaissyntyinen professori Gajendra Verma.

5. Luen parhaillaan Hans Falladan teosta Yksin Berliinissä. Huikean hyvä kirja pelon alla elävistä ihmisistä. 

6. Ostin opiskelijana 70-luvulla valtavasti taskukirjoja ja kaikki kurssikirjat omakseni. Ihmettelin, kun jotkut lainasivat ja jonottivat kurssikirjoja. Mietin, miten he voivat suhtautua noin kevyesti kirjoihin ja opiskeluun. En sitten kuluttanutkaan opintolainaani paljon mihinkään muuhun kuin kirjoihin. Vasta nyt eläkkeelle jäätyäni olen heittänyt yliopiston kurssikirjat pois. Tulkitsen niin, että kunnioittava suhtautumiseni opetusmateriaaleihin kuvastaa ensimmäisen polven akateemisen ihmisen totisuutta ja epävarmuutta. Nyt olen paljon rennompi ja hedonistisempi: ostan kauniita vaatteita ja matkustan. Onhan aikakin toinen.

7. Rakastan sekä verkkaista kävelyä metsäpoluilla että kuljeskelua hulppeilla ihmisiä täynnä olevilla kävelykaduilla kuten Barcelonan La Rambla ja Vallettan iso kävelykatu. 

La Rambla illalla heinäkuussa 2005

Kuvasin Barcelonaa yhdeltä Sagrada Familian parvekkeelta kesällä 2008. Asustimme kolmena kesänä aivan tämän kuuluisan kirkon vieressä.

8. Olen lapsenomainen ihminen, naivi hassuttelija ja pidän sitä uhmakkaasti hyvänä piirteenä. Toiset näkevät minut kuitenkin toisin. Oppilaat sanoivat, että minä olen Täydellisten naisten hahmoista tiukkapipo Bree Van de Kamp, kun omasta mielestäni olen se höpsykkä Susan Mayer. Oikein säpsähdin, kun näin itseni videolla ensimmäisen kerran. Kuka tuo hallittu ja hallitsevan oloinen nainen on? MINÄ?

9. Nämä nostalgisen näköiset jumppakasetit ovat kuluneet käytössäni yli 30 vuotta. Rakkain liikuntani on ohjattu pilates, jonka avulla sain ryhtini lonkkaleikkauksen jälkeen normaaliksi. Tätä 80-luvun kasettien jumppaa on kiva tehdä joskus ennen saunaa. 

10. Yritän sekä nostaa painoani että kasvattaa lihaksia, koska uskon sitä tutkimustietoa, että vanhojen kannattaa olla mieluummin hieman pullukoita kuin alipainoisia ruipeloita. Kun vakava sairaus iskee, niin siitä ei vähällä rasvamäärällä ja olemattomilla lihaksilla niin helposti selvitä. 

Sotkamon Murunen-kahvilan herkkujen äärellä huhtikuussa runsas vuosi sitten

11. Ostin Tiimarin loppumyynneistä tällaisia kengännauhareikiin pujotettavia koristeita, lapsenlapsille, mutta - uskokaa tai älkää - olisin pujottanut nämä perhoset omiin pinkkeihin lenkkareihini, mutta eivät sopineet, reikäväli 41 numeron kanooteissa oli liian iso.

  

Noannan kysymykset haastetuille:

1. Millä kolmella sanalla kuvailisit itseäsi?
Uskollinen, tunnollinen ja syvällispinnallinen.

2. Millä kyvyillä osallistuisit Talent-kilpailuun?
Notkeudella. Teen venyttelyt aina maksimiinsa. 

3.Minkä elokuvan olet nähnyt viimeksi ja mitä pidit siitä?
Yves Saint Laurent. Pidin kovasti. Henkilöhahmot ja muotialan ihmisten elämä tuli hyvin esitetyksi. 

4. Mistä sait idean bloggaamiseen?
Olin pitänyt lukupäiväkirjoja pitkään, pidän edelleenkin. Päiväkirjani alkoivat muistuttaa palloa, kun tulostin ja liimasin niihin pitkiä lainauksia kirjoista ja laitoin väliin lehtiartikkeleita yms. tärkeää. Nivelrikkoiset sormeni kipeytyivät tässä puuhastelussa, ja muutoinkin alkoi tuntua, että joku muu muoto olisi ehkä parempi. Sitten kirjoittelin jonkin aikaa kirjaesittelyjä Iiris-lehden lukupiiriin. Iiris lopetti, ja ajattelin, että olisi kiva kirjoittaa juttujani jonnekin, ei vain itselle. Silloin tuli idea blogista. Mieheni teki minulle kaikki valmistelut, suurkiitos hänelle! Olisihan tässä vielä tekemistä, hieman estetiikkaa ja otsikoita sekä aakkosellinen hakemisto. Tehdään se, jos inspis iskee. Hyvä tämä on näinkin!

5. Jos saisit valita minkä tahansa kirjan miljöön tai maailman, mihin muuttaisit?
Vaahteramäen Eemelin maailmaan.

6. Suunnitteletko mielelläsi elämää eteenpäin vai katsotko mieluummin, mitä se tuo tullessaan?
Suunnittelen.

7. Jos sinun pitäisi valita loppuelämäksesi vain lukeminen tai kirjoittaminen, kumman valitsisit?
Lukemisen.

8. Milloin viimeksi tutustuit uuteen ihmiseen?
Äskettäin samassa pilatesryhmässä käyvään naiseen, joka tarjosi autokyytiä, koska meillä on sama matka. Heti selvisi, että meillä on paljon muutakin yhteistä.

9. Bravuurisi keittiössä?
Kaurapuuro. Ai, miten minä taas olen näin vaatimaton - unohdin: lasagne ja tiramisu.

10. Onko sinulla jo suunnitelmia kesäksi?
On kyllä, paljon. Toivon, että jotkut niistä toteutuvat, vaikka kesääni tulee kuulumaan myös sairastamista. Menisin niin mielelläni suunnitellulle rantalomalle telmimään 4 ja 7-vuotiaiden pojanpoikien kanssa. Lapsenlapset ovat myös perinteisesti tulleet meille ”aktiivilomalle”, johon kuuluu Tykkimäki, liikennepuisto, uimista ja retkiä. Isommat osaavat jo matkustaa itse junalla! Heidän kanssaan olemme käyneet myös taidenäyttelyssä. Kirjoja ja parveke-elämää tietenkin, metsäpolkuja.

11. Mikä tekee sinut onnelliseksi:
Perhe: mies, pojat ja heidän perheensä. Ystävät. Kirjat, elokuvat, teatteri.

Omat kysymykseni:

1. Mikä kirja/mitkä kirjat sinulla ovat juuri nyt luettavana?

2. Mistä hankit kirjoja?

3. Oletko itse kirjoittanut?

4. Paras näkemäsi teatteriesitys?

5. Elämäsi motto?

6. Bloggaamisen tarkoitus sinulle?

7. Elämäsi ihanimmat hetket?
8. Unelmasi?

9. Mikä sinulle on vaikeaa?

10. Mikä sinulle on helppoa?

11. Kolme hyvää ominaisuutta sinussa?

Haastan mukaan yhdentoista sijaan yhden, Yöpöydällä-blogin Ilonan. Liittykää mukaan muutkin, jotka ette ole vielä tähän osallistuneet tai haluaistte osallistua uudestaan. Tämä on hieman työläs, mutta hauska pohdiskeltava.

 

Ydinkohtia

Teksti kirjanmerkistä

Minulla on tapana pitää lappua kirjan välissä ja merkata siihen lukiessani tärkeitä sivunumeroita, kohtia, joihin haluan palata. Yleensä kirjasta löytyy jokin huippu: uusi näkökulma, jokin asia ilmaistuna nasevammin kuin koskaan ennen, jotain tavattoman kaunista tai jotain, jolla on henkilökohtainen sanoma juuri minulle. Tällaiset ydinkohdat ovat eri kohtia eri lukijoille. Kerron nyt muutamasta viimeksi luetusta sen kohdan, joka on jäänyt päällimmäisenä mieleeni pyörimään.

Delphine de Vigan, Yötä ei voi vastustaa (2013 - alkuteos Rien ne s'oppose à la nuit 2011)

Nyt tiedän, millaiseen jännityksen tilaan tämä kirjoitustyö minut saattaa, miten paljon kysymyksiä se herättää, miten paljon se häiritsee, väsyttää, toisin sanoen vie voimiani sanan fyysisessä merkityksessä. Halusin kenties kunnioittaa Lucilen muistoa, tehdä hänelle paperisen ruumisarkun - minusta ne ovat kaikkein kauneimpia - ja lahjoittaa hänelle romaanihenkilön kohtalon.

Kirjailija kirjoittaa muistelmateosta äidistään. Hän joutuu penkomaan menneitä etsiessään äitinsä tuskaisuuden alkuperää. Monesti tällaista työtä epäillään ja katsellaan pahansuopaisesti, mutta näinhän se juuri on: paperinen ruumisarkku. Miten kauniisti sanottu!

 

 

Anna-leena Härkönen, Takana puhumisen taito (Kirjan ja ruusun päivän kirja 2014)

Yksi vuosikausia huonossa liitossa kärvistellyt nainen oli selittänyt ystävälleni: - Kyllä mä tiedän, että pitäs erota mutta mä en jaksa, kun on talvikin tulossa!

Tässä tiivistyy Härkösen omin tyyli:koominen, ronski ja maanläheinen. Ja nyt sen keksin - meretemazzarellamainen! Kyllä, Mazzarellan ja Härkösen arkifilosofisessa, tapauksia luettelevassa rupattelutyylissä on paljon samaa.

Schoschana Rabinovici, Thanks to My Mother (1998)

There in that car, on a journey into the unknown, I learned that people in extreme situations can behave completely differently from the way they usually do. No one can know how he would himself behave. Many who give the impression of being strong might allow themselves to become discouraged, and weak ones might become heroes. 

Olen nähnyt näin tapahtuvan, ja tiedän itse olevani aika kova luu pahassa paikassa. Yleensä varsinkin naiset luulevat olevansa  - ja heidän uskotaan olevan - pinteeseen joutuessaan voimattomia kirkujia, mutta tosipaikassa he saattavat saada supervoimat ja olla tosi valppaita ja kylmähermoisia.

Ähäkutti, maltoin ottaa lainaukset lyhyinä ja kirjoittaa niukasti. Olen kohta Twitter-kelpoinen. Montako merkkiä twiittauksessa saikaan olla? Miten sillä on tuollainen nimi, visertely! Meillä ainakin linnut visertävät tosi pitkään ja perusteellisesti ilman rajoituksia.

Lisää Berliinin matkalla koettua

Berliinin matkamme muodostui tälläkin kertaa ihmisoikeuspainotteiseksi, vaikka oli tarkoitus myös vaellella puutarhoissa ja kylpeä turkkilaisittain. Onneksi olemme miehen kanssa samanmielisiä, kuten vanhat pariskunnat yleensäkin. Ja työnjako pelaa: minä löydän liikaakin kohteita, joihin tiedän kokemuksesta molempien haluavan, ja mieheni tutkii yksityiskohdat, aukioloajat ja miten mennään. Mieheni olisi ehkä rauhallisempi matkaaja ilman minun ahnetta asennettani.

Berliinissä on aivan upeat muistomerkit kaikille natsiajan vainotuille ryhmille. Näitä muistomerkkejä valvoo valtiopäivien päätöksellä 25.6.1999 perustettu säätiö, joka järjestää myös paljon toimintaa: työpajoja, keskitysleireiltä selvinneiden tapaamisia, erikoisnäyttelyitä, on-line näyttely koululaisille.

Euroopan surmattujen juutalaisten muistomerkki sijaitsee aivan Brandenburger Torin lähellä. Se on 2711 erikorkuisesta betonipylväästä koostuva 19 000 neliömetrin alue, joka on valmistunut 2005. Sen alla on informaatiokeskus, johon on ilmainen pääsy läpivalaisun kautta. Keskuksessa on lukuisia sanomalehtikuvia, kirjeitä ja videoita, joilla holokaustista selviytyneet kertovat kokemastaan.

Jonkin matkan päässä kivipaasimuistomerkistä Tiergartenin puiston varrella on 2008 avattu vainottujen homoseksuaalien muistomerkki, vielä yksi betonipaasi, joka on pystytetty vinoon. Sen ikkunasta voi katsoa suuteluvideon. Tämä muistomerkki haluaa muistuttaa, että maailmassa on vieläkin paljon maita, joissa suuteleminen on vaarallista. Ryhmille tarjotaan myös työpajaa "Forbidden Love".

Tiergartenissa on myös kaunis musta lampi, jonka keskellä olevaan kivipylvääseen toimitetaan joka päivä tuore kukka. Lampea ympäröivissä laatoissa on niiden keskitysleirien nimiä, joissa Euroopan romaneja surmattiin. Lammen vierellä pitkässä paneelissa on lisää tietoa näistä vähemmistöistä, joita usein kutsutaan vain yhdellä nimellä, mustalaiset, romanit, Gypsies, vaikka heissä on hyvinkin erilaisia ryhmiä. Tämän muistomerkin pystyttämisestä päätettiin 1992, mutta se valmistui vasta 2012. Pitkä suunnittelu on kannattanut, koska muistomerkki on henkeäsalpaavan kaunis.

Gypsies-jaottelua, usein käytetään nimitystä Sinti and Roma

Toiselle puolen tietä, osoitteessa Tiergarten 4, ollaan vasta valmistamassa muistomerkkiä niiden muiston kunnioittamiseksi, joita sterilisoitiin ja surmattiin sairauden tai kehitysvamman vuoksi. Natsit kutsuivat tätä surmaamista eutanasiaksi. Samassa osoitteessa on sijainnut päämaja, jossa darwinistista vahvemman eloonjäämisoppia on sovellettu, suunniteltu ja toteutettu "eutanasiana". Luulin, että tämäkin merkki olisi jo paikallaan, kun esitteessä oli hieno kuva vaaleansinisestä 30 metriä pitkästä lasipaneelista antrasiitinharmaalla betonipinnalla, mutta se olikin vasta visualisointia. Kävelimme paikalle ja siellä olivat traktorit työssä pohjan teossa. Tämän linkin kuva ennustaa, että muistomerkistä tulee todella kaunis.

Anne Frank Zentrum Hacheshe Höfen jugendkorttelissa on pieni, kodikas museo ja toimintakeskus, jossa on pysyvän näyttelyn lisäksi seminaareja ja tapahtumia. Pidin erityisesti keskellä huonetta olevasta teltasta, jossa saksalaiset nykynuoret puhuvat videoilla asioista, joista Annekin oli kiinnostunut. 

Alkuperäinen päiväkirja vitriinissä

Eliminoitavia lapsia

Esimerkkilapsi

Kerrankos sitä erehdytään! Valokuvaliikkeen mainoskuvassa "Kaksi upeaa arjalaista lasta, mutta lapset olivatkin juutalaisia Levyn suvun lapsia, Herbert 4 ja Ellen-Eva 13.

Berliinin reissumme oli monipuolinen ja antoisa. Ehkä vielä pitää kuitenkin kerran palata. Brechtin kotimuseo jäi omituisten aikataulujensa takia käymättä ja tuo sininen lasimuistomerkki kiinnostaa nähdä valmiina.

Sää suosi meitä mahtavasti. Söimme joka päivä ulkopöydissä, mikä tuntui uskomattoman hienolta. Kävimme DDR Museossa, Maailman kulttuurien talossa, Helmut Newtonin laajassa valokuvanäyttelyssä, kahdessa elokuvassa ("her" ja "The Grand Budapest Hotel"), Galerie-tavaratalossa ostamassa miehelle T-paitoja, kun hän ei arvannut, että olisi T-paitakelit, tutustumassa eri kaupunginosiin, taidemarkkinoilla ym. Seurasimme myös elämäni hienointa vappukulkuetta. Se oli kilometrejä pitkä, hyvät julisteet, karnevaalimeininkiä, kansainvälistä sanomaa, hienoa pukeutumista ja erilaista musiikkia. Aivan liikutuin, kun opettajien ja tieteentekijöiden ryhmä kulki ohi. Lapset rauhan puolesta -osasto vaikutti samalla tavalla. 

Mieheni kuvaamassa vanhan juutalaisen hautausmaan muuria. Tänne on puettava portilla olevasta korista kipa päähän, koska juutalaisille pää on pyhä paikka ja siksi peitettävä.

Berliinin kulkuvälineistä voisi kirjoittaa aivan oman postauksensa, mutta totean vain, että kylläpä toimii hyvin. Käytimme busseja, metroa ja raitiovaunua, sekä junaa keskitysleirimatkalla. Pyöräilijöitä oli paljon, kaupunkipyörät käytössä ja useissa paikoin oma väylä pyöräilijöille. Hauskimmat turistikulkupelit olivat sähkön avustamana kulkeva pyöräriksa, seitsemän hengen renkaan muotoinen pyörä, jossa vain yksi polkee suoraan eteenpäin, kaksi sivuilta ja kaksi selkä menosuuntaan sekä lasten polkuauton näköinen miniauto. Segwayt näyttivät olevan suosiossa. Olen nähnyt tämän laitteen aiemmin vain ruotsalaisen Solsidan-sarjan Freddellä.  

Bloggari tässä poseeraa berliiniläisen poikaystävän vieressä, jonka mahasta on valinnut  paikan, johon seuraavaksi sännätään.

Kyllä piisaisi kirjoittamista ja kuvia. Mutta hei – kirjablogihan tämän piti olla!

DDR Museon ostalgista nostalgiaa

Berliinin matkalta, Sachsenhausenin keskitysleiri

Puolen tunnin junamatkan päässä Berliinistä idyllisessä Oranienburgin pikkukaupungissa on keskitysleiri, jossa pidettiin vankeina yli 200 000 ihmistä 1936 - 1945. Vankeihin kuului alkuun vain poliittisesti epäilyttäviä, mutta pian natsi-ideologia määräsi myös rodullisesti ja biologisesti alemmiksi määritellyt ihmiset vangittaviksi ja eliminoitaviksi. Keskitysleirille tuotiin juutalaisia, mustalaisia, homoja ja erivärisiä sekä Saksasta että Saksan valloittamista maista. Vammaisia ei tuotu edes leirille asti, heidät tapettiin muualla, koska heistä ei ollut hyötyä. Ideologian mukaan paras hyöty leirille valituista ihmisistä saatiin tappamalla heidät työllä, ja paljon kuolikin raskaan työn ja aliravitsemuksen seurauksena. Kun tämä keino ei ollut tarpeeksi nopea, leirillä alettiin teloittaa ihmisiä eri tavoin: hirttämällä, päähän ampumalla ja pesuhuoneiksi naamioiduissa kaasukammioissa. Tämä kaikki oli minulle tuttua asiaa kirjoista, dokumenteista ja elokuvista, mutta keskitysleirillä asia muuttui eläväksi.

Leirin edessä tien varressa on iso rakennus, joka on ollut kaiken keskitysleiritoiminnan suunnittelu- ja koulutuskeskus. Nykyään siinä on museo. Sachsenhausenista suunniteltiin mallileiri muille. Sen sijainti pääkaupungin kupeessa toi paikalle myös mediaväkeä, jota harhautettiin eri tavoin. Oli mm. yksi moderni sairaalahuone moderneine laitteineen, muualla potilaat olivat kurjissa oloissa useampi samassa sängyssä. Juutalaisia ei hoidettu ollenkaan. Lääkäreinä oli nuoria harjoittelijoita ja muutamia "tutkijoita", jotka suorittivat kokeita mm. istuttamalla sairauksia terveisiin ihmisiin. 

Ennen ironista leiriporttia on ollut leirin johtajien ja vartijoiden taloja puutarhojen ympäröimänä. Niitä ei ole enää jäljellä kuin kuvissa. Portin toisella puolen muurin sisällä aukeaa toisenlainen elämä. 

Työ, jota leirillä tehtiin, oli aluksi monenlaista, ihan järkevääkin, valmistettiin mm. huonekaluja. Mutta sodankäynnin kiihtyessä kaikissa pajoissa alettiin valmistaa aseiden osia. Itse työ oli monesti siedettävämpää kuin tuntikausien seisottaminen nimentarkistuksissa aamuin illoin kylmässä ja sateessa avoimella kentällä.

Jotkut asuinparakeista ovat säilyneet alkuperäisinä, hävitettyjen tilalle on kentälle merkitty niiden ääriviivat. Eri ryhmät pidettiin tiukasti erillään alueilla, joista jokaiseen oli vartiokopeista hyvä näkymä. Sachsenhausenin julmuuden arkkitehtuuria on toistettu lukuisissa muissa keskitysleireissä. 

Vankikoppi

Rankaisupaaluja

Tämä teloituspaikka oli minulle melkein liikaa. Kuuntelulaitteessa, jossa selostettiin 37 kohdetta - noin neljä tuntia ja useita kilometrejä kului koko kierrokseen - kaunis englanninkielinen ääni esitteli, miten nerokkaasti paikka oli suunniteltu: sopiva luisu, niin että veri loiskuu hyvin alas, "blood could easily sluice out".

Ruumiiden hävittäminen oli iso ongelma, johon kehitettiin uunit. Silti myös kylän kanava oli loppuvaiheessa aivan tukkeessa ihmisten jäännöksistä.

Pakeneminen leiriltä oli lähes mahdotonta. Ennen sähköpiikkilankaa leirin laidoilla oli alue, jolle erehtyvän vartijat saivat heti ampua. Vartijat saivat näistä uroteoistaan kuntoisuuslomia.

Leirialueella on paitsi alkuperäisiä rakennuksia ja esineistöä, myös muistomerkkejä ja massahautapaikkoja, joihin on kerätty kaikkialta leirialueelta löytynyttä tuhkaa.

Nelikymmenmetriseen obeliskiin on kirjattu niiden maiden nimet, jotka luovuttivat kansalaisiaan Sachsenhauseniin. Tässä joukossa ei ole Suomea, mutta Suomikaan ei ole viaton tässä eurooppalaisessa massamurhassa. Meiltä luovutettiin natseille sodan loppuvaiheessa parikymmentä juutalaista.

Leirialueelta on Oranienburgin asemalle vajaa kaksi kilometriä. Siinä pois tallatessa mielessä kävi monenlaista. Muistan, miten lapsena puhuttiin, että eihän sellaista olisi tapahtunut, jos olisi tiedetty. Hah, tottakai tiedettiin! Eräässäkin juutalaismuseossa kerrotaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa keskitysleiriltä sukulaisille ghettoon salakuljetetusta kortista, joka oli välitetty eteenpäin ja julkaistu vasemmistosanomalehdessä. Korttiin oli kirjoitettu, että näillä leireillä tapetaan kaikki. Tietenkin natsien propagandakoneisto vastasi heti tällaiseen tietoon idealisoiduin kuvin. Mutta miten ihmeessä oranienburgilaiset, aivan aidan takana asuvat, olisivat voineet olla tietämättä? Sitäpaitsi ennen Sachsenhausenia siellä oli ollut jo vuoden ajan 1933 - 1934 Oranienburgin leiri vanhassa panimossa Berliiniin vievän valtamaantien varressa. Tähän leiriin näki suoraan tieltä.

Tietäminen ei ole ongelma, vaan kysymys, mitä sitten, vaikka tietäisikin? 

Miten paljon me tiedämmekään nykyään - ja miten vähän me osaamme tai voimme tehdä! 

Hotellimme vieressä oli Ukrainan suurlähetystö, jonka seinustalla oli ajankohtainen muistopaikka.

Saska Saarikoskella on tämän päivän HS:ssa kolumni "Keskitysleirillä ei hymyillä selfiessä", jossa hän kertoo kahdesta käynnistään Auschwitzin leirillä Puolassa. Hän mainitsee, että leiri on nykyään suosittu turistikohde myymälöineen ja hampurilaiskioskeineen, kun se hänen edellisellä vierailullaan vuonna 1985 oli syrjäinen muistomerkki. Sachsenhausen on onneksi yhä hyvin epäkaupallinen, ei kioskeja eikä pääsymaksua, hyvin vaatimaton opastus rautatieasemalta. Mekin kävelimme ensin harhaan, koska olimme tottunet näkyvämpään opastukseen. Alueella on kirjasto ja arkistoja, kaikessa on arvokas tuntu. 

Myös Berliinin kaupungissa on lukuisia muistomerkkejä natsiajan uhreille. Kirjoitan niistä myöhemmin.

Minä haluan aina positiivisen lopun, siksi vielä tämä kuva toisinajattelijasta, joita aina diktatuureissakin löytyy. Kuva on maanalaisesta museosta, joka löytyy Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkin alta Berliinin keskustasta. Uusi sotalaiva on telakalla saatu valmiiksi. Hitler on pitänyt puheensa ja kansallishymni raikaa: tämä mies ei sojota kättään, vaan pitää ne puuskassa, koska hän tietää oikean ja väärän eron.

Lähtöselvitys, Berliinin viikko edessä

Huomenaamulla starttaamme mieheni kanssa viikoksi Berliiniin, toinen kerta molemmilla. Se edellinen kerta oli pari vuotta sitten tammikuussa, jolloin asuimme taidetoimikunnan residenssissä, miehen taideharrastuksen ansiosta, minä siinä siivellä mukana. Silloin kolusimme paljon taidemuseoita ja gallerioita. Ei ollut mitään tungosta missään, koska ajankohta oli todellakin off-season. Saatoimme viettää pari - kolme tuntia jossain galleriassa katsoen videofilmejä taiteilijan elämästä tai taiteilijasta työssään. 

Nyt asumme hotellissa kynän osoittamassa kohtaa, siis ihan ydinkeskustassa. Ajankohta on otollisempi ulkoiluun, todella hienoja lämpötiloja on luvassa, joten todennäköisesti kävelemme puistoissa ja tutustumme paremmin eri kaupunginosiin.  

Lasimestari-blogista sain vinkin hyvästä turkkilaiskylpylästä. Olen ollut usein Turkissa, mutta ei ole tullut koskaan käydyksi hammamissa, koska olen ollut siellä aina aurinkolomalla, jolloin biitsin lämpö voittaa hammamin. Jospa nyt sitten jonain päivänä rentouttaisin Berliinissä kulkemisesta väsynyttä kroppaani suloisessa turkkilaisessa hammam-käsittelyssä. 

Myös Katja Jalkasen helmikuinen Berliinin loman postaus nostatti intoani jo silloin varattuun matkaan.
Saa nähdä, mitä kaikkea tulee koetuksi. On utelias ja innokas olo. Teemme joka ilta uudet väljät suunnitelmat seuraavaksi päiväksi. Läppäri on mukana, joten mikäs on suunnitellessa. Sattumalle jätämme tietenkin paljon tilaa, kuljemme silmät auki ja katsomme, mitä vastaan tulee. 

Lukutilanteeni on sellainen, että kaksi hyvää kirjaa on kesken, Hans Falladan romaani Yksin Berliinissä, josta kiinnostuin Donna Mobilen kirjoissa ja Delphine de Vigan romaani Yötä ei voi vastustaa, joka alkoi houkuttaa, kun olin lukenut Leena Lumin blogikirjoituksen. Fallada on niin paksu, että sitä en ota mukaan ja Vigan taas on jo niin pitkällä, että luen sen ehkä loppuun vielä tänä iltana. Kirjan ja ruusun päivän kirja, Anna-Leena Härkösen kolumnikirja Takana puhumisen taito, lähtee mukaan, samoin sen kanssa ostamani brittikirjailija Saskia Sarginsonin pokkari The Twins. Eikä muuta tarvita, Berliinissä on kirjakauppoja, jos tulee pula. Ja mitä jos yrittäisinkin jättää tällä kertaa lukemisen vähemmälle ja huomioida enemmän. 

En lupaa kirjoittaa matkalta, mutta matkan jälkeen tulee varmaan jonkinlainen kooste huomioinneista. Käyn kyllä piipahtamassa blogissa - eihän sitä osaa ilmankaan olla - lukemassa toisten postauksia. 

Tällainen check-in tällä kertaa! Auf Wiedersehen!