Noannan kirjablogin Noanna
laittoi minulle 11 kysymyksen haasteen jo kuukausi sitten. Tunsin heti
kiinnostusta vastata, vaikka olenkin helmikuussa pyöritellyt vastauksia
huolella jo samaan kyselyyn. Ei ole tapaistani viivytellä näin, mutta tuli
eteen kaikenlaista. No, mutta tässä, here you are!
Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
11 asiaa minusta:
1. Satakunnassa olin
elämäni alussa mä, samoin Helsingissä
opiskellessa, Pohjois-Karjalassa olin mie,
Kainuussa minä ja nyt Kymenlaaksossa miä. Vaihdan aina sopivan muodon
keskustelukumppanin mukaan. Satakuntaan soittaessa puheen rytmi muuttuu
muutoinkin.
![]() |
| Minä puolivuotiaana Hilja-äitini kanssa |
2. Ensimmäinen
teatteriesitys, minkä näin, oli Viulunsoittaja katolla 60-luvulla Porin
teatterissa. Olin silloin 15-vuotias. Näin ensimmäisen elokuvani, Ben Hurin,
12-vuotiaana Pomarkun Yhteiskoulun jumppasalissa. Kyllä oli kulttuuritarjonta
niukkaa silloin. Myös autoa niskaansa sidotulla köydellä vetävä voimamies
esiintyi oppikoululaisille, ja Yrjö Jyrinkoski kävi lausumassa. Meillä oli
tyttökaverin kanssa kauheita hihityksenpidätysongelmia molemmissa esityksissä,
mutta varsinkin Jyrinkosken mahtipontisuus nauratti meitä, maalaistolloja.
3. Olen ollut mukana
kahdessa kansanliikkeessä, Kuhmon Rauhanpuolustajissa ja Romuvaaraliikkeessä,
jossa vastustimme ydinjätteen loppusijoitusta Kuhmon Romuvaaraan. Nimen
perusteella paikka tuntuisikin sopivan hyvin tähän tarkoitukseen, mutta romulla
tässä nimessä on vanha merkitys "kivi, lohkare". Meillä oli isoja
seminaareja, joissa oli mukana mm. Heidi Hautala ja Vietnamin sodan veteraani, pueblointiaani
Larry Lente New Mexicosta. Larry olisi viettänyt koko illan saunassa. Hän kertoi
mahtavia juttuja pueblojen saunasta.
4. Hienoin juttu
työurallani oli se, että kävin et-kursseja ja opetin tätä ainetta kymmenen
vuotta. Toinen kohokohta oli se, että me, silloisen kouluni kieltenopettajat,
otimme osaa kieltenopettamisen Kimmoke-projektiin - silloin Suomen valtiolla
oli varaa tukea koulujen kehittämistä - ja valitsimme teemaksi kansainvälisyyden. Näissä
puitteissa pääsin Manchesteriin viikon korkeatasoiselle
monikulttuurisuuskurssille, jonka päävetäjä oli intialaissyntyinen professori Gajendra
Verma.
5. Luen parhaillaan Hans
Falladan teosta Yksin Berliinissä. Huikean hyvä kirja pelon alla elävistä
ihmisistä.
6. Ostin opiskelijana 70-luvulla
valtavasti taskukirjoja ja kaikki kurssikirjat omakseni. Ihmettelin, kun jotkut
lainasivat ja jonottivat kurssikirjoja. Mietin, miten he voivat suhtautua noin kevyesti
kirjoihin ja opiskeluun. En sitten kuluttanutkaan opintolainaani paljon
mihinkään muuhun kuin kirjoihin. Vasta nyt eläkkeelle jäätyäni olen heittänyt yliopiston kurssikirjat
pois. Tulkitsen niin, että kunnioittava suhtautumiseni opetusmateriaaleihin
kuvastaa ensimmäisen polven akateemisen ihmisen totisuutta ja epävarmuutta. Nyt
olen paljon rennompi ja hedonistisempi: ostan kauniita vaatteita ja matkustan. Onhan
aikakin toinen.
7. Rakastan sekä
verkkaista kävelyä metsäpoluilla että kuljeskelua hulppeilla ihmisiä täynnä
olevilla kävelykaduilla kuten Barcelonan La Rambla ja Vallettan iso kävelykatu.
![]() |
| La Rambla illalla heinäkuussa 2005 |
![]() |
| Kuvasin Barcelonaa yhdeltä Sagrada Familian parvekkeelta kesällä 2008. Asustimme kolmena kesänä aivan tämän kuuluisan kirkon vieressä. |
8. Olen lapsenomainen
ihminen, naivi hassuttelija ja pidän sitä uhmakkaasti hyvänä piirteenä. Toiset
näkevät minut kuitenkin toisin. Oppilaat sanoivat, että minä olen Täydellisten
naisten hahmoista tiukkapipo Bree Van de Kamp, kun omasta mielestäni olen se höpsykkä
Susan Mayer. Oikein säpsähdin, kun näin itseni videolla ensimmäisen kerran.
Kuka tuo hallittu ja hallitsevan oloinen nainen on? MINÄ?
9. Nämä nostalgisen
näköiset jumppakasetit ovat kuluneet käytössäni yli 30 vuotta. Rakkain
liikuntani on ohjattu pilates, jonka avulla sain ryhtini lonkkaleikkauksen
jälkeen normaaliksi. Tätä 80-luvun kasettien jumppaa on kiva tehdä joskus ennen
saunaa.
10. Yritän sekä nostaa
painoani että kasvattaa lihaksia, koska uskon sitä tutkimustietoa, että
vanhojen kannattaa olla mieluummin hieman pullukoita kuin alipainoisia
ruipeloita. Kun vakava sairaus iskee, niin siitä ei vähällä rasvamäärällä ja
olemattomilla lihaksilla niin helposti selvitä.
![]() |
| Sotkamon Murunen-kahvilan herkkujen äärellä huhtikuussa runsas vuosi sitten |
11. Ostin Tiimarin
loppumyynneistä tällaisia kengännauhareikiin pujotettavia koristeita,
lapsenlapsille, mutta - uskokaa tai älkää - olisin pujottanut nämä perhoset
omiin pinkkeihin lenkkareihini, mutta eivät sopineet, reikäväli 41 numeron kanooteissa
oli liian iso.
Noannan kysymykset
haastetuille:
1. Millä kolmella sanalla kuvailisit itseäsi?
Uskollinen, tunnollinen ja syvällispinnallinen.
1. Millä kolmella sanalla kuvailisit itseäsi?
Uskollinen, tunnollinen ja syvällispinnallinen.
2. Millä kyvyillä
osallistuisit Talent-kilpailuun?
Notkeudella. Teen venyttelyt aina maksimiinsa.
Notkeudella. Teen venyttelyt aina maksimiinsa.
3.Minkä elokuvan olet
nähnyt viimeksi ja mitä pidit siitä?
Yves Saint Laurent. Pidin kovasti. Henkilöhahmot ja muotialan ihmisten elämä tuli hyvin esitetyksi.
Yves Saint Laurent. Pidin kovasti. Henkilöhahmot ja muotialan ihmisten elämä tuli hyvin esitetyksi.
4. Mistä sait idean
bloggaamiseen?
Olin pitänyt lukupäiväkirjoja pitkään, pidän edelleenkin. Päiväkirjani alkoivat muistuttaa palloa, kun tulostin ja liimasin niihin pitkiä lainauksia kirjoista ja laitoin väliin lehtiartikkeleita yms. tärkeää. Nivelrikkoiset sormeni kipeytyivät tässä puuhastelussa, ja muutoinkin alkoi tuntua, että joku muu muoto olisi ehkä parempi. Sitten kirjoittelin jonkin aikaa kirjaesittelyjä Iiris-lehden lukupiiriin. Iiris lopetti, ja ajattelin, että olisi kiva kirjoittaa juttujani jonnekin, ei vain itselle. Silloin tuli idea blogista. Mieheni teki minulle kaikki valmistelut, suurkiitos hänelle! Olisihan tässä vielä tekemistä, hieman estetiikkaa ja otsikoita sekä aakkosellinen hakemisto. Tehdään se, jos inspis iskee. Hyvä tämä on näinkin!

5. Jos saisit valita
minkä tahansa kirjan miljöön tai maailman, mihin muuttaisit?
Vaahteramäen Eemelin maailmaan.
Vaahteramäen Eemelin maailmaan.
6. Suunnitteletko
mielelläsi elämää eteenpäin vai katsotko mieluummin, mitä se tuo tullessaan?
Suunnittelen.
7. Jos sinun pitäisi valita loppuelämäksesi vain lukeminen tai kirjoittaminen, kumman valitsisit?
Lukemisen.
8. Milloin viimeksi tutustuit uuteen ihmiseen?
Äskettäin samassa pilatesryhmässä käyvään naiseen, joka tarjosi autokyytiä, koska meillä on sama matka. Heti selvisi, että meillä on paljon muutakin yhteistä.

9. Bravuurisi keittiössä?
Kaurapuuro. Ai, miten minä taas olen näin vaatimaton - unohdin: lasagne ja tiramisu.
Kaurapuuro. Ai, miten minä taas olen näin vaatimaton - unohdin: lasagne ja tiramisu.
10. Onko sinulla jo
suunnitelmia kesäksi?
On kyllä, paljon. Toivon, että jotkut niistä toteutuvat, vaikka kesääni tulee kuulumaan myös sairastamista. Menisin niin mielelläni suunnitellulle rantalomalle telmimään 4 ja 7-vuotiaiden pojanpoikien kanssa. Lapsenlapset ovat myös perinteisesti tulleet meille ”aktiivilomalle”, johon kuuluu Tykkimäki, liikennepuisto, uimista ja retkiä. Isommat osaavat jo matkustaa itse junalla! Heidän kanssaan olemme käyneet myös taidenäyttelyssä. Kirjoja ja parveke-elämää tietenkin, metsäpolkuja.

11. Mikä tekee sinut
onnelliseksi:
Perhe: mies, pojat ja heidän perheensä. Ystävät. Kirjat, elokuvat, teatteri.
Perhe: mies, pojat ja heidän perheensä. Ystävät. Kirjat, elokuvat, teatteri.
Omat kysymykseni:
1. Mikä kirja/mitkä
kirjat sinulla ovat juuri nyt luettavana?
2. Mistä hankit kirjoja?
3. Oletko itse
kirjoittanut?
4. Paras näkemäsi
teatteriesitys?
5. Elämäsi motto?
6. Bloggaamisen tarkoitus
sinulle?
7. Elämäsi ihanimmat
hetket?
8. Unelmasi?
9. Mikä sinulle on
vaikeaa?
10. Mikä sinulle on
helppoa?
11. Kolme hyvää
ominaisuutta sinussa?
Haastan mukaan yhdentoista
sijaan yhden, Yöpöydällä-blogin Ilonan. Liittykää mukaan muutkin, jotka ette ole
vielä tähän osallistuneet tai haluaistte osallistua uudestaan. Tämä on hieman
työläs, mutta hauska pohdiskeltava.