sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Chimamanda Ngozi Adichie, We Should All Be Feminists, sen ympärillä tapahtunutta ja omia hämmästelyjäni tämän päivän feminismistä



Tänään on tärkeä liputuspäivä, Minna Canthin päivä ja tasa-arvon päivä. Aiemmin myös Naistenpäivä oli tällä paikalla.

Nigerialainen kirjailija Chimamanda Ngozi Adichie piti vuonna 2012 TED-puheen feminismistä vuosittaisessa Afrikka-konferenssissa Lontoossa. 
TED-puheet ovat alkaneet aiheista Technology, Entertainment ja Design (teknologia, viihde, muotoilu) ja laajentuneet mitä moninaisimmille elämänalueille. (Suomessa pidettiin nuoriin keskittyvä TEDxYouth -tapahtuma viime vuonna Helsingissä.) Puheet ovat kuunneltavissa TED-nettisivuilla.
Adichie oli aiemmin pitänyt jossain TED-tapahtumassa puheen siitä, miten stereotypiat muokkaavat ajatteluamme ja kehitteli aihetta lisää Lontoon konferenssiin keskittymällä sukupuolten stereotypioihin ja siihen, miten ne rajoittavat sekä naisten että miesten elämää. Kun puhe sai valtavat aplodit Adichie päätti muokata siitä esseen, joka julkaistiin kirjana vuonna 2015.

Tämä on nyt se pieni kirja, josta on Suomessa kohistu, koska se suomeksi käännettynä jaetaan lahjoituksena peruskoulun viimeistä luokkaa käyville. Kirja on suomennettu tänä vuonna  nimellä Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä. Eräs historian ja yhteiskuntaopin lehtori heristeli nyrkkiään HS:ssa ja ilmoitti, ettei ryhdy kiistanalaista ideologiaa propagoivien tahojen mainosmieheksi. Myös eräs toimittaja puuskutti, että kouluissa on otettu pakkoruotsin rinnalle pakkoporkkanaa ja pakkofeminismiä ja ettei kouluja saisi näin politisoida. Epäilen, oliko kumpikaan lukenut kirjaa. 

Olisikohan nimi pitänyt muuttaa vähemmän vaaralliselta kuulostavaksi? 

Ja ketä ne epäilyttävät tahot ovat, lahjoittajat? Opetus-ja kulttuuriministeriö, Otava, Jyväskylän yliopisto ja feministinen ajatushautomo Hattu. 

Jos itse olisin vielä opettajana ja opettaisin elämänkatsomustietoa, käsittelisin tämän kirjasen ajatuksia mielellään tunneillani. Englannin tunnilla voisin tarkastella pätkiä alkukielisestä tekstistä vaikka 7-luokkalaisten kanssa, niin helppoa ja selkeää kirjan teksti on.

Takakanteen poimittu kirjan ydinajatus
Siis molempia, tyttäriä ja poikia  on kasvatettava uudella tavalla reilumpaan maailmaan.

Adichie on asunut  vuoroin kotimaassaan Nigeriassa ja vuoroin USA:ssa. (Miten mahtaa käydä, sulkeutuvatko rajat Trumpin aikana!) Hän tarkastelee kirjassa molempien maiden arkipäivän käytänteitä. 

Kun Adichie ojentaa Lagosissa tipin parkkipojalle, tämä kääntyy hänen miesseuralaisensa puoleen ja kiittää, koska olettaa rahan tulevan tältä. 
USA:ssa pojan/miehen oletetaan aina maksavan tytön/naisen puolesta treffeillä - vaikka he molemmat olisivat samassa taloudellisessa tilanteessa. 

Adichie seuraa perhe-elämää amerikkalaisen tuttavan luona. Sekä mies että vaimo ovat yhtä pitkälle koulutettuja ja tekevät amerikkalaiseen tapaan pitkää työpäivää. Kotiin pästyä vaimo tekee suurimman osan kotitöistä ja kiittää miestään, kun tämä joskus harvoin vaihtaa vauvan vaipan, siis hoitaa heidän yhteistä lastaan. 
Tässä huomaan, miten Adichie itsekin ajattelee vielä hoidon kuuluvan enemmän äidille. Hän kysyy, eikö pitäisi nähdä normaalina, että isä auttaisi lapsenhoidossa. Auttaisi! "What if we saw as something normal and natural, that he should help care for his child". 
Me Suomessa emme puhuisi auttamisesta vaan vain hoitamisesta. 
Kyllä suomalaiset ja muut pohjoismaalaiset miehet ovat nykyään paljon edellä tuollaista työnjakoajattelua.

Kun opettaja alakoulussa sanoi, että kokeesta parhaiten selvinnyt pääsee luokan järjestäjäksi, valvomaan keppi kädessä työrauhaa, niin pikku Adichie puhkui intoa ja kunnianhimoa tähän tehtävään. Kun hän sai parhaan arvosanan, järjestäjäksi nimettiinkin toiseksi tullut poika. Opettaja oli unohtanut erikseen mainita itsestään selvän asian, että tehtävään tarvitaan poika. Valittu poika - suloinen lempeä sielu - ei edes ollut kiinnostunut pomon tehtävästä.

Kun me totumme näkemään johtajina vain miehiä, alkaa myös näyttää siltä, että tehtävä ei ole sopiva naisille.
Tässä on pakko mainita, että Merja Kyllönen on juuri ilmoittanut asettuvansa presidenttiehdokkaaksi. Hyvä Merja! Täältä tulee tsemppiä ja kannatusta. 

Adichie kertoo siis kirjassa omista kokemuksistaan ja havainnoimistaan epäkohdista. Ei mitään uutta ja ihmeellistä. 
Kyseessä on tasa-arvon perusteos. Minulle se tuo mieleen Tahar Ben Jellounin niinikään kouluihin sopivan erilaisuuden hyväksymisen ja toisten kunnioittamisen aapisen Isä, mitä on rasismi? Nousisiko tästäkin meteli, jos se jaettaisiin kaikille? Todellakin nousisi. Ne nostaisivat, jotka eivät lue kirjaa.  

Nigeriassa Adichieta on varoitettu käyttämästä itsestään termiä feministi, koska sellainen nainen ei ole naisellinen eikä saa aviomiestä. Hän onkin kutsunut itseään "Iloiseksi afrikkalaiseksi feministiksi, joka ei vihaa miehiä ja käyttää huulikiiltoa ja korkokenkiä omaksi ilokseen, ei miesten". 
Tämä on muutoin hyvä määritelmä,  mutta mielestäni feminismiin sopii hyvin myös miehisen katseen miellyttäminen, jos on hetero (ja vaikka ei olisikaan). Myös hyvin pukeutuneita miehiä on kiva katsella, ja kyllä hekin saattavat katsoa itseään peilistä ja ajatella, että tämä kampaus tai asu saa naiset tai Naisen ihastumaan. On kohteliastakin ajatella toisia eikä nyt ihan yöpuvussa mennä lähikauppaan.
    
Jos miehet eivät lähesty Adichieta, niin kyse on varmaan siitä, että he eivät uskalla, koska hän on niin kaunis.

Adichie märittelee feministin seuraavasti: Feministi on mies tai nainen, joka myöntää, että sukupuoleen liittyy ongelmia ja että meidän pitää korjata tilanne. All of us, women and men, must do better.

Omasta feminismistäni on sanottava, että olen luullut asian olevan selvä. Tottakai kannatan naisille samoja oikeuksia opiskeluun, ammattiin ja omista asioistaan päättämiseen. Tottakai haluan, että yhteiskunnan rakenteet tukevat tasapuolisesti ihmisiä, olkoot he naisia, miehiä tai muunsukupuolisia. 

Viime aikoina olen ihmetellyt uusia ns. neljännen aallon feministiryhmiä, joista kirjailija Laura Honkasalo kirjoittaa Annan nro 11 kolumnissaan näin: "Ahdistava ajatus, ettei maltillista feminismiä saisi enää olla olemassakaan. Jos ei muista syyllistyä kaikkien maailman vähemmistöjen ongelmista ja opetella oikeaoppisia kirjainlyhenteitä sekä termistöä, on automaattisesti niiden puolella, siis naisvihaajien, joiden mielestä naisilta pitäisi ottaa äänioikeus pois." 

Honkasalo oli liittynyt pari vuotta sitten Facebookin Feministiryhmään, jossa olo oli kuin karismaattiseen lahkoon eksyneellä. "Feministiryhmässä happi loppui nopeasti. Joistain aiheista valkoiset eivät saaneet sanoa sanaakaan, toisista aiheista miehet. Ja cis-ihmiset eivät saaneet sanoa paljon mistään mitään. (Cis=henkilö joka on kotonaan biologisessa sukupuolessaan." 

No, en kyllä hyväksy tuollaista pomottamista. Kun miehet eivät enää pomota, niin naisetko ryhtyvät pomottamaan toisiaan! 

Jos ei nähdä mitään naisten puolesta ajettavaa asiaa, niin onko fiksua diivailla termeillä? Miksi tuijottaa omaan napaan, kun maailmassa on paljon naisia, joilla on vielä sama tilanne kuin meillä 1800-luvulla, huonompikin. Heidän puolestaan voi tehdä työtä, oikeasti, lahjoituksin ja menemällä töihin paikan päälle, ei niin, että suutahtelee omassa etuoikeutetussa ryhmässään heidän vuokseen, riitelee siitä, kuka "tajuaa" asiat parhaiten ja moittii niitä, jotka "omivat" köyhempien maiden tyyliä. Itse olen ostanut intaanireservaatista korun, jota käytän ylpeydellä ja Afrikka-mekko oli nuoruuteni vakioasu. En näkisi sen käyttämisessä mitään väärää tänäkään päivänä. 
Sitten on vielä se höpsö ryhmä, jonka feminismi ei ole omaan napaan, vaan sen alapuolelle tuijottamista. He ovat löytäneet sieltä jotain ihmeellistä, josta on ilosanomaa levitettävä kaikkialle. Ja ne jotka arvostelevat toista naista räävittömyydestä, ovat pettureita, koska naisten on pidettävä aina yhtä, se on vapautumista patriarkaatista. Pornotähtikin on ilmeisesti enemmän naisasialla kuin hyviä käytöstapoja myös naisilta vaativa vanhempi bloggaaja.
Ugh, olen puhunut! 

Mutta siis, Adichien kirja on perusfeminismiä, perusihmisyyttä ja perusasiaa.

Viettäkää mukava tasa-arvon päivä kaikki ihanat naiset ja miehet!


Lisäys 22.3.
Ennen kuin jätän tämän aiheen tässä vielä muutama linkki. 
Lukumato on kirjoittanut useamman kirjoituksen, joihin voisin linkittää, tässä yksi. (klik) Ennen ja jälkeen tätä löytyy useampikin feminismiaiheinen kirjoitus. 
Omppu Martinilla olisi myös paljon, joihin viitata, tässä (klik) juuri tästä Adichien kirjasta ja tässä (klik) Koko Hubaran kirjasta Ruskeat tytöt. 

32 kommenttia:

  1. Minä en ole feministi, enkä ymmärrä miksi lasten halutaan lukevan kirja, jossa feminismin kerrotaan tarkoittavan tasa-arvon ajamista myös miehille? Jos ajatuksena on kaikkien tasa-arvo, miksi puhutaan 'feminismistä'? Se kuulostaa provosoinnilta.

    Feminismi kuulostaa esittämälläni tavalla ymmärrettynä jotenkin samankaltaiselta kuin se mitä nykyään nimitetään suvaitsevaisuudeksi. Suvaitsevaisuushan tuntuu nykyään tarkoittavan vain maahanmuuttajien suvaitsemista, sen sijaan oman kuplan ulkopuolisten tai muuten vain omituisten hyväksymiseen se ei vaikuta ulottuvan.

    Mutta hyvää tasa-arvon ja Minna Canthin -päivää kaikesta huolimatta!

    Nimitin itseäni aikoinaan "kantavaksi koiraaksi", kun lapsilla oli synnyttyään neljä kuukautta kestänyt koliikki ja ainoa tapa, jolla heidän viiltävän itkunsa sai laantumaan, oli sylissä kantaminen ja hyssyttely. Vaimo tarvitsi unta ja tarjosin hänelle tähän mahdollisuuden. Tämä oli tämmöinen loppupehmennys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ketjukolaaja, tuo loppupehmennyksesi on mainio. Sama oli meillä esikoisen kanssa. Kun lapsi lopulta saatiin hyssyttelyn jälkeen sänkyyn ja pidettiin vielä sormea kevyesti ohimolla, niin sama huuto alkoi heti, kun yritti nostaa sormea pois.

      Olet oikeassa, tasa-arvokirjan nimi saisi olla meillä toinen. Tämä nimi kertoo ehkä siitä, että tasa-arvosta puhuttaesssa nainen on ollut aina se, jonka tilannetta pitäisi korjata.
      Silti, koululaisten on varmaan myös hyvä tietää, että naisen asema on edelleen monessa paikassa huono, ja siinä voi vaikka käydä luokassa sitten keskustelua suomalaisen naisen historiasta. Esimerkit usalaisesta elämästä toivat huvittavasti mieleen tv-sarjojen elämän. Kyllä skandinaavisessa tasa-arvossa on jenkeilläkin ihmettelemistä.

      Tämä kirja on jaettu Ruotsissa jo aiemmin koululaisille joululahjaksi. Olisi kiva tietää, miten siellä on suhtauduttu.

      Yhteinen tasa-arvon edistämisen liike olisi hyvä juttu meidän yhteiskunnassamme. Sen sijaan että feminismi- ja miesasialiikkeet korostavat kilpaa kohtaamaansa epäoikeudenmukaisuutta, olisi hyödyllistä yhdessä miettiä, miten rakenteita ja asenteita voitaisiin muuttaa niin, että epäoikeudenmukaisuudet vähenisivät molemmilla.
      Miesten riesanahan on esim. asevelvollisuus. Jotkut ovat sitä mieltä, että naisilla lapsen synnyttäminen korvaa sen, mutta en itse ole kyllä tästä samaa mieltä. Kukaan ei pakota hankkimaan lapsia eikä varsinkaan juuri siinä iässä, kun pitäisi opiskella ammattiin. Sitäpaitsi raskausaika saattaa olla elämän parasta aikaa, ei mikään velvollisuus.
      Ja mistähän syystä miehet yhä vaan kuolevat nuorempina kuin naiset? Onko se vain se, että huimat poikalapset ovat rauhallisempia tyttöjä alttiimpia onnettomuuksille vai onko miehellä aikuiselämässä jotain, mikä lyhentää ikää ja mihin pitäisi puuttua?

      Suvaitsevaisuuden lisäämiselle olisi myös tilausta. Joskus 60 ja 70-luvulla oli eri asioiden liikkeitä ja ihmiset kokoontuivat samoihin tiloihin keskustelemaan ja toimimaan. Nyt pähkäillään netissä pienissä porukoissa samanmielisten kanssa. Ja niinkuin sitä nettiä mainostettiin, että voit olla kaikkien kanssa kaikkialla.

      Poista
    2. Vaikkei kukaan ole sitä pyytänyt, kerron vielä yhden pointin liittyen siihen mitä Marjatta nosti esiin tuosta sotaväestä.

      Luultavasti biologisen sopivuuden vuoksi monella maailman kolkalla edelleenkin miehet hoitavat sodankäynnin ja naiset hoitavat kodin ja lapset. Kun sotiminen on miesten hotteilla, ovat miehet siinä yleensä kokeneempia kuin naiset. Kun kansakunnalle pitää valita johtaja, valitaan useimmiten mies, joka hallitsee sodankäynnin ainakin jollain tasolla. Tästä syystä minä toivoin, että Yhdysvaltain presidentiksi valittaisiin Trump, sillä Clinton vaikutti vaaliväittelyissä niin epäröivältä, etten olisi luottanut häneen niin paljon kuin Trumpiin. Yhdysvallat on suurvalta, sillä ei ole ketään tukemassa, jos se joutuu pulaan kuten on Virolla ja luultavasti Suomellakin.

      Minulla ei ole mitään tasa-arvoa tai suvaitsevaisuutta tai maahanmuuttajia tai kettukarkkeja vastaan. Mutta turvallisuuskin on tärkeä asia. Ei saa antaa lumien pudota katolta kenenkään niskaan!

      Poista
    3. Noin se näyttää menevän. Ja minä kun jo jonkin aikaa luulin, että maailma menee rauhan tilaa kohti ja valtiot alkavat kilpailla aseiden vähentämisessä.

      Olin ihan oikeasti haaveillut, että Suomi olisi se maa, joka näyttäisi esimerkkiä tässä, mutta katin kontit, atomipommi tässä varmaan pitää hankkia, kun ollaan pahasti Putinin ja Trumpin välissä.
      Turvallisuus on tärkeä asia ja lopun vertauksesi havainnollisuudessaan osuva.

      Minä en olisi halunnut Clintonia enkä Trumpia kumpaaakaan USA:n presidentiksi. Luulen, että Trump ei kestä neljää vuotta. Tuntuu ihan kauhealta, että hän lisää puolustusmenoja ja vähentää lähestulkoon kaikesta muusta.

      Poista
  2. Kiitos Marjatta ja hyvää tasa-arvon päivää <3
    Kyllönen on vahva persoona ja hän sanoikin tuovansa väriä vaaleihin. Hyvä Merja. Värikkyys olkoon ilomme :)

    Luin juuri Holly Bournen ajatuksia herättelevän Oonko ihan normaali? nuortenkirjan, joka pureutui feminismiteemaan parhaiten lukemistani kirjoista ja vieläpä tärkeässä kehitysvaiheessa eli 16-vuotiaana. Tasa-arvo on todella tärkeää huomioida juuri kasvatus- ja opetustyössä. Olen törmännyt esim. liikuntatunneilla tyttöjen jäävän taka-alalle ja sanovan, että annetaan poikien päättää, ja olen todellakin sanonut, että te ette tosiaankaan anna poikien päättää. Mitä on tehtävissä, jos ala-asteen kuutoset ovat jo päättäneet, että pojat ovat pomoja ja ihme, että kasvattajina ja opettajina ovat suurimmaksi osaksi naiset. Naiset kasvattavat pojista pomoja ja tytöistä vastuunkantajia, huolehtijoita ym. Kasvatus alkaa pienestä, kun tytöille on vain vaaleanpunaisia ja pojille sinisiä vaatteita.
    Tasa-arvon kehittäminen on meidän naisten tehtävä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä pienet arkiset asiat ja valinnat vaikuttavat paljon.

      Minulla on yläluokilta sellainen kokemus, että tytöt dominoivat. Luokkien luottamusoppilaina oli aina enemmistö tyttöjä - toisinpäin kuin Adichiella, joka ei päässyt järjestäjänä pitämään jöötä, vaikka olisi kovasti halunnut. Myös tukioppilastoiminta oli tyttöjen varassa. Jos sinne saatiin poika, niin hän oli erikoistapaus. Monet pojat tuntuivat jotenkin uneksivan ja kypsyttelevän itseään tyttöjen toimiessa. Ehkä tämäkin asia on muuttunut jo tai muuttumassa. pojat ovat löytäneet omaa kulttuuria, mm. räppitouhut ja katutanssit.

      Minusta on tärkeää, että puitteet ovat kaikille samat. Ja sitten se, että saa toteuttaa itseään. Kasvattajatkaan eivät voi aina vaikuttaa kovin paljon. On ryhmän paine, nuorisokulttuuri ja oman jengin mielipiteet.

      Poista
  3. Kokosit hienosti yhteen ajatuksia, joita minullakin on ollut feminismistä viime aikoina. :) Taidankin kiertää naamakirjan feministiryhmät kaukaa... Olin aluksi vähän epäileväinen tuon kirjan suhteen, mutta luettuani sen, olinkin samaa mieltä kirjailijan kanssa asioista. En silti kutsuisi itseäni feministiksi, vaikka tasa-arvon ja naisten oikeuksien puolestapuhuja olenkin.

    Täytyy olla kiitollinen, että on itse saanut syntyä Suomeen, eikä johonkin noista maista, jossa naisten oikeudet on surkealla tolalla. :/ Hyvää tasa-arvon päivää sinullekin ja kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! :)

    VastaaPoista
  4. Jenny, eipä sillä väliä miksi me kutsumme itseämme, kunhan olemme oikeiden asioiden puolella.

    Media on nostanut esiin outoja feministejä, mikä ei ole eduksi tälle termille.
    Minä toivon, että esiteltäisiin naisia, jotka toimivat Naisten Pankissa tai alueellisen tasa-arvon edistämiseksi, jotain vähän vakavampaa kuin mitä nyt on nähty. Ikitoivomukseni (naisten)lehdille on se, että ne esittelisivät eri kulttuurien naisten arkipäivää ja vaikka samassa ammatissa toimivia naisia eri maissa. Ja samanlaisia juttuja muuten myös miehistä.

    VastaaPoista
  5. Hyvää tasa-arvon päivää! Tästä aiheesta voisin vain tylsästi todeta, että tämä on vaikea aihe. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Kannatan kuitenkin lasten kasvattamista siten, että kiinnitetään huomiota heidän osaamiseensa ja kiinnostuksen kohteisiinsa sukupuolen sijasta. Eli ei pakoteta tekemään tai kielletä tekemästä jotain vain koska sattuu olemaan tyttö tai poika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä se tärkein on. Pitää kuunnella lapsen kiinnostusta ja ottaa huomioon persoonallisuus.

      On joitain kulttuureja, joissa tytöt esiintyvät jonkin aikaa ennen puberteettia poikina, jolloin he voivat käydä kerjäämässä tai kaupustelemassa jotain pikkutavaraa ja osallistua näin perheen elättämiseen. Tytöt saattavat jopa nauttia tästä, koska muutoin joutuisivat olemaan sisällä koko ajan.

      Meillä saattaa jopa olla vähän samaa, jos tytön ei anneta olla hiljainen ja arka, vaan verrataan poikiin ja rohkaistaan kiipeilemään samalla tavalla puissa. Lapsi aistii helposti, jos häneen ei olla tyytyväisiä.

      Eihän tämä helppo kysymys ole, kun emme elä tyhjiössä.
      Tässä Adichien kirjassa asia on jotenkin liian yksinkertaistettu kaikkein ilmeisimmillä esimerkeillä.

      Poista
  6. Adichien kirja on loppujen lopuksi melko kesy, ja meillä on varaa todeta monesta hänen esittämästään esimerkistä, että ei meillä enää ole mokomia toimintatapoja. En ymmärrä kohua, joka hänen kirjaansa liittyy ja aion luettaa sen oppilailla, koska se on selkeä ja helppolukuinen ja sen kautta voidaan käsitellä vaikka mitä asioita: väitellä, kirjoittaa kannanottoja, keskustella yhteiskunnallisista asioista. Aivan mahtavaa!

    Minun femnismini on aika kotikutoista, enkä noista viimeisimmistä hifistelyistä ole kuullutkaan. Sanon suoraan, että äitinä oleminen on tuonut feminismini aivan kodin seinien sisäpuolelle ja täälläkin on tekemistä, että ei itse sorru stereotypiohin ja odota itseltään äidillisiä ja vaimollisia suorituksia, saati kuuntele, mitä neuvoja minulle naisena ollaan tyrkyttämässä. Kun samassa huushollissa kasvatan poikia ja tyttäriä, yritän pitää mielessä, että vaadin pojilta yhtä lailla kotitöitä kuin tyttäriltäkin, jne. Muuten saavat olla sellaisia kuin ovat - tämäkin on helppo sanoa, mutta vaikea toteuttaa käytännössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä olisi herkullinen kirja käsiteltäväksi oppilaiden kanssa. Ihan tulee ikävä kouluun kuulemaan teinien mielipiteitä.

      Kotikutoista se minullakin on.
      Olen myös huomannut omassa elämässäni, miten sukupolvien aikana asenteet ovat muuttuneet aina vain tasa-arvoisempaan suuntaan.
      Oma isäni oli kiikuttanut minua vauvana naapuriin, jossa äitini oli iltakylässä siitä syystä, että ei ymmärtänyt, mitä pitäisi tehdä, kun minä itkin. Hän ei osallistunut millään tavalla lasten hoitoon tai muihin sisätöihin, koska hänen työnsä oli pelloilla ja metsässä.
      Tämän sukupolven kasvattamina meillä oli samaa päivätyötä tekevinä mieheni kanssa molemmilla yhä mielessä selkeä kuva naisten ja miesten töistä. Minä hääräsin kotitöissä mielelläni, vaatehuoltoa jopa rakastan, hemmottelin poikia ja odotin miestä kokouksista kotiin. Vähitellen aloin väsyä ja kokea tilanteen epäreiluksi. Niinpä sitten laadin paperille toiseen reunaan listan jokapäiväisistä askareista ja toiseen viikoittain tai harvemmin tehtävistä. Arvaat kyllä kenen nimi toistui ja loisti ainoana siellä jokapäiväisissä. Tällaisten perhekokousten kautta me siirryimme eteenpäin ja pojatkin oppivat tekemään osansa. Nykyään mieheni tekee varmaan enemmän kotitöitä kuin minä.
      Pojat eivät ole koskaan ajatelleet, että he AUTTAVAT vaimoa lastenhoidossa, kuten Adichien kuvaamassa amerikkalaisperheessä. Heillä on eri-ikäisiä lapsia, saa nähdä, millainen maailma heillä tulee olemaan.

      Ja Elina, se että lapsi saisi olla sellainen kuin on ei todellakaan ole helppoa. Eiväthän he aina itsekään tiedä millaisia haluavat olla.
      Noin keskimäärin on varmaan vaikeampaa kasvattaa lasta nyt kuin silloin, kun omat olivat lapsia.

      Poista
  7. Tuo mainitsemasi on Honkasalon subjektiivinen tulkinta Feministiryhmästä. Se ei perustu mihinkään muuhun kuin Honkalon mielipiteeseen, eikä ole minkäänlainen totuus Feministiryhmästä. Olen itsekin ko. ryhmän jäsen, mutta en koe asialliseksi levitellä ryhmän sisäisiä asioita julkisuudessa.

    Otetaan esimerkki: tummaihoinen kertoo kokemastaan rasismista. Valkoihoinen tulee ja sanoo, millä tavoin tummaihoisen olisi pitänyt tilanteessa toimia ja miten käsitellä kokemaansa. Kun valkoihoista huomautetaan siitä, että hän ei ole ko. asian asiantuntija millään tavoin, valkoihoinen loukkaantuu ja häntä on omasta mielestään kohdeltu väärin ja hänen suunsa tukittu.

    Ai saakeli Marjatta, kun mulla pulssi nousee. Kirjoitin just Koko Hubaran esseistä, niin on nyt nämä asiat aika iholla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta tämä on Honkasalon tulkinta ja pakinatyyliä. Olin ajatellut muutoinkin kirjoittaa Suomen feministien riitaisuudesta ja kun käsiini osui tämä lehti, niin lainasin sitä.
      Käsitys Feministiryhmästä on varmaan jokaisella siihen kuuluvalla subjektiivinen.

      Olen lehtiartikkeleista saanut sellaisen käsityksen, että naiset perustavat klikkejä sen sijaan että keskittyisivät yhteisiin asioihin ja että feminismin määritelmää ei saada sovituksi.

      No, äsken laitoin hakusanaksi Feministiryhmä ja löysin Ylioppilaslehdestä Sonja Saarikosken kirjoittaman jutun vuodelta 2014, jolloin Ruotsiin perustettiin pitkän vänkäämisen jälkeen feministipuolue. Saarikoski toteaa näin:
      "FEMINISTIRYHMÄ-NIMISEN Facebook-ryhmän keskusteluja lukiessa pintaan nousee kylmä hiki. Eihän missään tehdä mitään oikein. Kaikki on jollain tavalla pielessä ja antifeminististä."

      Minusta tuntuu, että asiat mutkistetaan ja synnytetään luottamuspulaa tuomalla feminismin perusideaan kaikkea mahdollista muuta, niin ettei enää nähdä ydintä.
      Imagessa oli hyvä juttu kesällä näistä jaotteluista ja oikean sanaston hallitsemisesta. Löysin sen, kas tässä: http://www.image.fi/image-lehti/feministinen-puolue-edustaa-uutta-feminismia-joka-joidenkin-feministien-mielesta-pettaa

      Luin sinun kirjoituksesi Koko Hubarasta ja palaan siihen kommentoimaan.

      Poista
    2. Jos ollaan eri mieltä, onko se riitaisuutta? Mitä jos se tieten tahtoen halutaan tulkita riitaisuudeksi? Feminismiin kuuluu eriävät mielipiteet. Se on myös oikeutta olla eri mieltä.

      Monet Feministiryhmästä kirjoitetut negatiiviset äänenpainot ovat syntyneet siitä, että ko. ryhmässä ollut on joutunut siellä tilanteeseen, jossa hänen äänessäolonsa on kyseenalaistettu. Kyllä olen siellä itsekin tuntenut epämukavuutta, mutta se ihan terveellistä. Toisaalta olen ko. ryhmässä oppinut todella paljon ja ihailen ryhmän ylläpitäjien tinkimättömyyttä ja omistautumista ryhmälle.

      Poista
  8. marjatta

    jos listaa asioita, joissa on meidän feministien kannalta virhe, niin ainakin nämä: palkkaerot - yhä täällä. seksistiset kommentit - on kuultu. vähättely, tytöttely, töiden jakaminen sukupuolen perusteella - näistä ei päästä vähään aikaan. syrjintä etnisyyden tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella - lista jatkuu. asiat eivät taida muuttua ainakaan sillä, että niiden ajaminen julistetaan tyhmäksi kohkaukseksi.

    olen pannut merkille, että tasa-arvon tavoittelu kannattaa aloittaa kotoa, omasta elämästä ja arjesta, silloin niiden ymmärtäminen ei vaadi sukupuolentutkimuksen opintoja.

    ps. omat naistutkimuksen opintoni jumittuivat mm. siinä kohdassa, kun yritin ymmärtää mitä tarkoittaa, kun sanotaan että onnistuessaan sukupuolen ontologioiden poliittinen genealogia dekonstruoi sukupuolen näennäisen substantiaalisuuden sitä muodostaviin tekoihin.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut meri! Nykyään asioista puhutaan helposti mielikuvien pohjalta tuomiten tai kiittäen.
      Joku lyttää kirjan edes lukematta sitä. Joku väittää, että Seta on tullut kouluun turmelemaan lapsia, vaikka Setalla ei ole mitään tekemistä tämän kirjan kanssa. Ei se mitään, aina voi luulla väärin, mutta outoa on se, että oikea tietokaan ei muuta käsitystä.

      Arjessa aatteet koetellaan.

      Tuollainen kieli on kauhistus. Ei sillä ainakaan ole mitään käyttöä muutoksen välineenä.

      Poista
  9. Ja se vielä, että feminismi on kaikkien ihmisten tasa-arvoa, ei pelkästään nais/mies -juttua. Tämä on hyvä aina muistaa ja ottaa huomioon. En huomannut tuossa aiemmassa kommentissani tätä sanoa, koska pidän tätä asiaa niin itsestäänselvänä.

    Kirjoitin tuosta Adichien kirjasta jo ajat sitten ja siinä ongelmallista on mm. se, että hän ottaa sukupuolet oletettuina.

    Tuo toisten kansojen ja kulttuurien asujen käyttö on kulttuurista omimista.

    Nyt taitaa mennä kipaks tää keskustelu, mut sun kanssa Marjatta uskallan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tilasin itselleni tämän kirjan luettuani sinun kirjoituksesi. Ajattelin heti, että onpas selkeä ja yksinkertainen. Kun kuulin, että kirjaa jaetaan kouluihin, niin koin, että se on oikein sopiva.
      Mutta onko se TED-puhe ollut tosiaan näin simppeli? Ehkä Adichie on muokatessaan puhetta kirjaan myös yksinkertaistanut sitä.

      Minusta taas on hyvä, että tässä kirjassa ei käsitellä kaikkia HLBTQI-ryhmiä. Kirjahan paisuisi ihan mahdottomaksi eikä se enää silloin olisi perusteos.

      Omppu, entä Meeri Koutaniemen meksikolaiset kansallisvaatteet ja kampaukset Frida Kahlon tyyliin? Ehkä hän saa omimisensa anteeksi, koska on tehnyt niin arvokasta työtä kehitysmaiden tyttöjen hyväksi.

      Hippiaikana pukeuduttiin lähes yksinomaan vieraiden kulttuurien vaatteisiin, pehmeisiin intianpuuvillahameisiin, Afrikka-mekkoihin ja perulaisiin ponchoihin. Se oli toisten kulttuurien kunnioitusta ja kansainvälisyyttä.

      Ennen lapsilla oli naamiaisissa inkkaripäähineet, nykyään jotain örkkinaamareita. Onko näin parempi?

      Alkuperäiset amerikkalaiset myyvät turisteille kauniita punottuja koruja. Eikö saisi ostaa?

      Tehtiinkö ennen siis kaikki väärin, vai onko kulttuurinen omiminen pahaa jostain tietystä hetkestä lähtien?

      Kipakka on just hyvä! :)

      Poista
    2. Lisään nyt aamulla vielä selityksen. Kaikki lukijani eivät varmaan tiedä tuota lyhennettä HLBTQI, homo-lesbo-bi-trans-queer-interseksusaalinen (luulen). Tästä muuten puuttuu A eli aseksuaali.

      Jatkan vielä noista vaatetuksista. Se on siinä, miten vaatetta käyttää. Ei minusta esim. miehen olisi korrektia ryhtyä käyttämään juutalaisten kipaa helteessä kaljun päälaen peittona. Se on uskonnollinen symboli. Mutta eihän kukaan teekään niin.

      Turkissa myytiin yhteen aikaan kadulla matkailijoille fetsi-patalakkeja, jotka Atatürk aikanaan 20-luvulla kielsi. Joku paikallinenkin saattoi vielä käyttää sellaista jotenkin vitsikkäästi. Se oli perinnettä, kuten meillä koivistolainen karvalakki, joita myydään mm. Helsingin kauppatorilla ja turistit ostavat suojautuakseen viimalta. Meidänkin pikkupoika sai fetsin ja oli söpöydessään lomapaikan henkilökunnan lellikki.

      Siis, Omppu eikö mene niuhottamaiseksi, jos kaikkea syynää tuossa omimismielessä?

      Poista
    3. Tarkitin ensisijaisesti sitä, että Adichien kirjassa ei millään tapaa liikutella nainen ja mies -kategorioita, vaan ne otetaan annettuina. Mitään todellista edistymistä ei voi tapahtua niin kauan kuin naiseen ja mieheen liitetään automaattisesti jotain ominaisuuksia.

      Jotta jotain voidaan purkaa, siihen tarvitaan myös käsitteitä. Kieli on aivan avainasemassa tässä. Kielessä on omat sortavat rakenteensa ja jos niihin ei puututa, ei edistystä voi tapahtua.

      Tarvitaan ns. tiukkaa feminismiä, mutta samanaikaisesti ns. lempeää feminismiä. En koe, että nämä kaksi olisivat mitenkään ristiriidassa keskenään. Feminismissä tarvitaa kykyä kestää epävarmuutta ja nähdä yli sen, mitä on tällä hetkellä. Feminismi ei ole totuuksia, vaan liikettä.

      Kulttuurinen omiminen on tullut suomalaiseen keskusteluun vasta äskettäin. Olen itsekin käyttänyt afrikkalaisia vaatteita, kun niitä minulle varta vasten Afrikasta lähetettäisiin. Enää en käyttäisi. Toki tässäkin voidaan kysyä, että jos toinen kulttuuri tarjoaa sinulle omia kansallisasujaan, niin onko kohteliaampaa käyttää vai olla käyttämättä. En tiedä.

      En osaa nähdä asioiden miettimisen ja itselleen selkiinnyttämisen olevan niuhottamista varsinkaan kun muiden kulttuurien hyväksikäyttö on niin paljon kyseenalaisempaa kuin sen pohtiminen, mistä kaikesta tässä asiassa on kyse ja miten pitäisi toimia.

      Poista
    4. En pääse käsiksi siihen, mitä tuossa ensimmäisessä kappaleessa tarkoitat. Eikö kirjassa juuri pyritä kumoamaan näitä kiteytyneitä kategorioita. Siinä järjestäjähommassakin oli tomera johtajaluonteinen Chimamanda-tyttö ja herkkä pehmeä poika, jota toisten valvominen ei kiinnostanut.

      Ei minustakaan miettiminen ja asioiden selkiyttäminen ole niuhottamista vaan se, jos joku näkee tuomittavana esim. sen, että kaikilla ei ole niin tyylitajua näissä omimisissa. Olen huomaannut tällaista, enkä nyt tarkoita sinua ollenkaan. Ne joita matkitaan eivät edes välitä, mutta jotkut muualla välittävät heidän puolestaan.

      Poista
  10. minulta unohtui sanoa se, että jos katsoo paljon elokuvia, niin feministinen bechdelin testi on aika hauska juttu: http://filmitahti.fi/bechdelin-testi-kayttoon-elokuvien-luokituksissa-ruotsissa/

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä! Varsinkin kohta 3, puhuvatko elokuvan naiset muustakin kuin miehistä. Ajattelin ensin, että Thelma ja Louise läpäisisi, mutta miesongelmiahan nämä naiset pakenenvat. Juno läpäisee, oman elämänsä sankaritar, joka saa lopulta keskusteluyhteyden siihen vanhempaan naiseen. Tyttö nimeltä Varpu läpäisee loistavasti. Kyllä näitä alkaa tulla, kun saadaan hyviä naisia elokuvaohjaajiksi.

      Poista
  11. Esitit tuolla ylempänä kysymyksen siitä, miten Ruotsissa on suhtauduttu esseen jakamiseen. Tässä sinulle muutama linkki, antaa ehkä jo riittävän yleiskatsauksen.

    http://www.corren.se/asikter/ordet-fritt/varfor-borde-alla-vara-feminister-8907412.aspx

    https://ungdomar.se/forum/thread/alla-borde-vara-feminister


    Sen verran mitä olen Ruotsin keskustelua selvittänyt, samoista asioista siellä pitkälti kohuttiin. Ja ennen kaikkea lukematta teosta. Toisin kuin Suomessa, bloggauksissa ei kuitenkaan muistaakseni mainittu minkäänlaisesta kohusta.

    Nyt kun sain kuin sainkin Tukholman kirjastolle e-kirjakortin, lainasin tämän esseen heti ensitöikseni. Aloitan piakkoin lukemisen, joten sitten olen astetta viisaampi asian suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niin. Piti vielä mainita tähän sekin, että mielestäni Ruotsin puolella koko lahjoitushomma on suoritettu jonkin verran järkevämmin kuin Suomessa. Täällähän opettajat on jätetty pitkälti oman onnen varaan teoksen käsittelyssä. Ruotsin puolella sen sijaan teoksen ympärille on tehty pedagoginen materiaali. Siinä on erilaisia tehtävämalleja ja linkkivinkkejä, joiden avulla esseen esimerkit siirretään yleispäteväksi feminismiksi, mutta myös saadaan opiskelijat pohtimaan miten epätasa-arvo näkyy Ruotsissa. Opiskelijat voi esimerkiksi laittaa selvittämään annettujen linkkien pohjalta vallitsevia palkkaeroja. Tai esimerkkikysymyksenä on ''Ruotsi ajaa feminististä ulkopolitiikkaa ulkoministeri Margot Wallströmin mukaan. Mitä luulet feministisen ulkopolitiikan sisältävän?'' Koko ajan sisältö siis sidotaan ruotsalaisnuorten arkeen ja elämään.

      Täältä voi tutustua opettajan materiaaliin (miksei toimisi Suomessakin pienin muutoksin): http://fn.se/wp-content/uploads/2016/08/Alla-borde-vara-feminister_L%C3%A4rarhandledning.pdf

      Poista
    2. 'För nej, alla borde kanske inte vara feminister. Alla delar kanske inte alla feministiska åsikter. Och det är inget fel med det. Även om vissa lobbygrupper verkar vilja sprida en känsla av skam till de som anammar ”fel” åsikter.'
      Tämä kohta jäi tuosta lehtiartikkelista mieleen, ja siinäkin pidetään kirjan nimeä arveluttavana.

      Nimi on ongelmallinen, koska sanan etymologia on naiseen liittyvä. Kuten tuolla jossain aiemmin tapailin, niin nimi on siltä ajalta, jolloin on keskitytty vain naisten oikeuksien ajamiseen, ja jos nyt on tavoitteet laajenneet enemmän yleisen tasa-arvon suuntaan, niin pitäisikö myös nimeä muokata.

      Pitäisi olla selvä, että suvaitsevaisuus käsittää myös ne, jotka suhtautuvat epäröiden tähän kirjaan, koska eivät hyväksy kaikkia puolia feminisimin kentästä.

      Ruotsin koulujen opettajan vihjemateriaali on tasokas ja monipuolinen. Siellä kirja on jaettu lukiossa, mutta materiaali sopii suurelta osin myös peruskoulun viimeiselle luokalle. "Kvinnan då och nu" esim. on aihe, josta jo alakoululaisella on tietoa.
      Hyvä, että tässä materiaalissa on mainittu Adichien lisäksi myös muita. Nopealla katselulla jäi mieleeni Ban Ki-moon ja Malala Yousafzai.

      Suomessa luotetaan paljon siihen, että opettaja tekee kaiken valmistelutyön itse, saa tehdä ja joutuu tekemään. Minä olisin opettajana tosi iloinen jos saisin tällaisia vinkkejä erilaisista teemoista.

      Poista
  12. Itse luin tänään ihan kiinnostavan vastineen tuolle Honkasalon tekstille.

    Itse en sosiaalisen median feministiryhmiä tunne lainkaan ja niiden standardeilla käyttämieni käsitteiden korrektius on luultavasti korkeintaan sinnepäin, mutta nähdäkseni intersektionaalisella lähestymistavalla on pointti. Siinä ei ole juttuna se, että joku ei "saa" sanoa jotain. Pikemminkin on oleellista tiedostaa, että etuoikeus saa esimerkiksi luulemaan, että on oikeutettu tulkitsemaan ja arvottamaan vähemmän etuoikeutettujen kokemuksia. Esimerkkinä vaikkapa rasismi tai seksismi ja kuuluisa "en minä ainakaan ole huomannut sellaista, joten tuskin sitä tapahtuu".

    Intersektionaalinen feminismi ei siis lähtökohtaisesti "syytä" ketään (poislukien kehno argumentaatio ja ikävät ihmiset, joita on kaikkialla). Sen lähtökohtana on omien etuoikeuksien laajuuden tiedostaminen. Käytännössä on siis hyvä tutkiskella vaikkapa omaa puolustautumisen tarvettaan: miksi tuntuu pahalta, jos vaikkapa joutuu kuulemaan, ettei oma näkemys vähemmän etuoikeutetun kokemuksesta tulekaan hyväksytyksi neutraalina tosiasiana? Miksi ahdistaa, jos omasta ajattelemattomasta ja kulttuurisia valtarakenteita pönkittävästä käytöksestä tai puheesta huomautetaan? Miksi tuntuu sorretulta, kun joku puheenvuoro tai kulttuuriteos ei olekaan suunnattu ensisijaisesti itselle ja omalle viiteryhmälle? Ja nämä kysymykset siis yleisen tason esimerkkeinä, ei juuri sinulle Marjatta osoitettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lukijatar linkistä vastineeseen. Täyttä rautaa koko juttu. Hyviä myös nuo sun kysymykset.

      Poista
    2. Vietin tämän illan eräässä tilaisuudessa, jossa kuulin turvapaikanhakijanaisten tilanteista.
      Nyt tuntuu, etten osaa sanoa tähän keskusteluun enää oikein mitään muuta kuin sen, että suhteessa heihin on ainakin helppo tajuta oma etuoikeutettuna olemisensa.

      Irakilaisen perheen äiti saa kielteisen turvapaikkapäätöksen, kun isä, isommat lapset ja perheeseen Suomessa syntynyt vauva saavat jäädä. Todetaan, että äidillä ei ole siellä kotimaassa välitöntä vaaraa. Suomi kohtelee turvapaikanhakijoita kuin natsit juutalaisia keskitysleireillä, joissa heistä käytettin sana Stücke, kappale. Rautatientorin leirissä on kyltti "I am human".
      Tämä on todellisuutta maassamme nyt.

      Lukijatar, nuo loppukysymyksesi ovat kiinnostavia.

      On tilanteita, joissa mikään ei ole suunnattu itselle, esim. juuri erilaiseen kulttuuriin muuttaneella.

      Poista
    3. Jatkan vielä, koska aamu on iltaa virkeämpi.

      Tuolla ylempänä kysyt Omppu näin:"Jos ollaan eri mieltä, onko se riitaisuutta. EI, se on asioiden kehittelyä.

      Olen seurannut tv-dokumenteista Ruotsin feministejä ja katsonut pari Gudrun Schymanin haastattelua. Hän kokosi puolueen hyvin erillisistä ryhmistä, ja eikös sen tärkein tavoite ole nykyään rasismin vastustaminen. On pakko keskittyä johonkin.

      Intersektionaalisuus on tietenkin itsestäänselvä asia. Siis että muutkin sektiot, varallisuus, tausta jne. määräävät ihmisen elämää kuin hänen sukupuolensa. Pitääkö tämän edes olla oma lajinsa feminismiä. Tunnen paljon enemmän yhteenkuuluvuutta homomies Jani Toivolaan kuin johonkin seurapiirikaunottareen, koska Toivolan kanssa on yhteistä väsyminen lasten hoidossa ja toiseuden tunteminen (minulla molemmat lievästi, Toivolalla rankasti, mutta tiedän ainakin, mistä hän puhuu).

      Ahdistuminen jos ei omaa vähemmän etuoikeutetun kokemusta nähdä oikeutettuna? Esim. Mathias Rosenlund on kokenut tätä, kun hänen köyhyyden kokemustaan on vähätelty, samoin turvapaikkaa hakevat kokevat, kun suojan tarvetta ei nähdä. Näissä tilanteissa ei tarvitse kysyä, miksi ahdistuu. Ihminen ahdistuu, jos häntä ei nähdä oikein.

      Huomautetuksi tuleminen on ainakin minulle helpompaa kuin huomauttajana oleminen. Voin puhua yleisellä tasolla, ettei sitä neekeri-sanaa nyt enää saisi käyttää :), mutta jos joku kahdeksankymppinen miellyttävä ihminen keskustellessa sitä käyttää, niin en koe, että minun pitäisi häntä näpäyttää.
      Itseen kohdistuvista huomautuksista sen sijaan saattaa oppia.

      Miksi tuntuu sorretulta, jos teos ei ole itselle suunnattu. Tuntuuko? Eikö sen yleensä vain ohita, jos ei synny kiinnostusta? Joskus on pakko kyseenalaistaa, kuten esim Mäen kissantappovideo, mutta en tunne siinä itseäni sorretuksi, pikemminkin koen ällistystä.

      Poista
    4. Marjatta, tän sun bloggauksen myötä ja luettuani yhden Adichieta käsittelevän jutun olen onnistunut kehittämään itselleni Adichie-kriisin. Kirjoitan siitä oman postauksensa.

      Tuo riitelyhomma. Mua ihmetyttää suuresti, että se, että ollaan eri mieltä tulkitaan riitelyksi. Se on just mainitsemaasi kehittelyä, eihän ajattelu voi mennä eteen päin, jos vaan kaikki toistavat samaa. Tämä alkaa olla iso ongelma nykyisinä poteroitumisen aikoina ja myönnän, että en itsekään usein jaksa lähteä keskusteluun, jos vaikuttaa siltä, että toinen osapuoli on paaluttanut näkökantansa niin, että ne on niin kun ne on maailmanloppuun asti ja varmaan sen ylikin vielä.

      Tuo samaistumisjuttu. bell hooks aikoinaan loi listauksen: valkoiset miehet, valkoiset naiset, mustat miehet, mustat naiset, joka on hierarkinen. Jos esim. on valkoinen nainen, niin kokeeko läheisemmäkäsi valkoisen miehen vai mustan naisen. Itse en osaa ajatella, että tässä asiassa tilanne olisi mitenkään aina sama, vaan riippuu henkilöistä.

      Kysyit myös jossain välissä tarkennusta siihen, että väitin, että Adichie ei pura sukupuolta kategoriana. Sulla oli se koulujärjestäjäesimerkkki, joka onkin hyvä esimerkki, mutta siitä huolimatta mun mielestä Adichie mun mielestä jää tuossa kirjassaan binääriajattelun vangiksi, siis jotenkin niin että hänen ajattelunsa kuitenkin pyörii nais-mies -jutun ympärillä, että tuo jako on hänen tekstissään jotenkin oletettuna. En osaa nyt tämän paremmin tätä avata.

      Mulla meni välit naapuriin, kun hän perusteli, että hänelle n-sana on ihan neutraali ja hän käyttää sitä. No, naapuri oli muutenkin paska tyyppi ja muutti pois, kun koko taloyhtiössä ainoana ihmisenä halusi jotain ja kun muut eivät suostuneet, niin häntä kuulemma kohdeltiin järkyttävällä tavalla väärin. ei tule ikävä.

      Lukiessani vaikka mustien kirjoittamaa kirjallisuutta en tunne itseäni sorretuksi, vaan tunnen, että en ymmärrä tekstistä kaikkea ja että monia juttuja menee ohi. Sit on vähän - tai oikeesti paljon - tyhmää syyttää kirjaa/kirjailijaa siitä, jos itse ei ymmärrä, mistä on kysymys. Tällaista olen huomannut esim. Morrisonin teksteistä kirjoitetuissa jutuissa.

      Poista

Laura Gustafsson, Pohja (Mielenterveysviikko)

Laura Gustafsson kertoo kirjansa alussa pyrkineensä kirjoittamaan niin rehellisen kirjan kuin suinkin  osaa ja näyttämään itsensä tä...