keskiviikko 28. helmikuuta 2024

Hyvästä elämästä, Kalevalasta ja Jaakko Teposta


Kuvasin tämän ikkunan takaa, ikkunalasissa on heijastuksia kadusta
ja kuvaajasta. Toivottavasti tekstistä saa selvän. 
 

Kun näkee tällaisen ilmoituksen kävelylenkillään kirjakaupan ikkunassa, niin tulee mieleen, että tuonnehan minun on mentävä. Mikä upeinta, kävi ilmi, että näitä lauantaitilaisuuksia on pitkin kevättä eri aihein.
Hyvä elämä, onnentunteet ja yhteiskunta, jossa on hyvä elää?

Reuna-yhteisö, johon kuuluu sekä rautaisia ammattilaisia että ryhmä vapaaehtoisia ja satunnaisia talkoolaisia, on tuonut kylällemme uutta kulttuurielämää ja ideoinut kivoja tapahtumia.
Reunan tilat ovat kodikkaat ja tapahtumat aina mielenkiintoisia, tämä uusin kuin minulle tehty, vaikka en ole osannut sitä kaivata. 
 

Pehtoorin (GöranTornaeus) maukkaan keiton nautittuani huomasin pöydän välikössä pinon vanhoja lehtiä. Selailin 1952-vuoden Suomen Kuvalehtiä, joissa oli juttuja Helsingin olympialaisista ja ihania kuvia herttaisesta missistämme Armi Kuuselasta. Sitten tartuin Emäntä-lehteen vuodelta 1957 ja pysähdyin erään Liina Pulliaisen kirjoittamaan kolumniin Elämännäkemys ja sen pariin virkkeeseen.
"Katsellessamme aina vain omasta ahtaasta akkunastame, luulemme siihen sektoriin sisältyvän elämänkaikkeuden, itse jääden - keskiöön!
Elämänviisaus piileekin siinä, osaammeko oikein arvioida sijaintimme elämänkentässä." 
Kuinka sattuikaan, eikö tässä olekin vastaus hyvään elämään ja onnellisuuteen - oman sijainnin oikea arviointi elämänkentässä? Jätin lehden auki pöydälle ottaakseni tämän upean sitaatin esiin jossain vaiheessa keskustelua. 


Keskustelu oli antoisaa ja se kesti kolmisen tuntia, johdattelijana Reuna-kustantamon toimitusjohtaja Olli Sarpo. Myös kustantamon perustaja (ja paljon muuta) Tarja Tornaeus sekä filosofiaklubilaiset esittivät oivaltavia näkökulmia ja kysymyksiä. Meitä keskustelijoita oli juuri sopivan verran, kaikki halukkaat pääsivät ääneen. 
Kerrattiin taustaksi Aristoteleen ajatuksia ja Maslowin tarvepyramidia. Pohdittiin, että elämä on hyvää, kun se on ihmisen mittaista, vertailtiin elämää demokratiassa ja autoritatiivisissa oloissa ja pohdittiin, mikä on se paikka jossa kukin on onnellisimmillaan. 


Eräs tunisialaistaustainen henkilö, kokki ammatiltaan, kertoi ymmärtävänsä, miksi suomalaiset on arvioitu maailman onnellisimmaksi kansaksi. Hän sanoi jopa, että monessa maassa työskennelleenä asia on hänelle päivänselvä: suomalaiset ovat vaatimattomia. Sveitsissä kokatessa hän oli saanut aina lisää vaatimuksia ja ottanut vastaan valituksia, Suomessa ei, koska ihmiset eivät odota mitään erityistä. Suomalaiset ovat jopa niin vaatimattomia, että eivät voi uskoa saamaansa onnellisuussijoitusta.

Minusta meidän onnellisuussijoituksemme johtuu eniten kaikista niistä hyvinvointivaltion luomista puitteista, joita meillä on onnellisina olemiseen. Onnellisuusmittareissa onnen edellytyksillä on iso osuus.
Yhteiskunta pitää huolta fysiologisista tarpeistamme ja turvallisuudesta ja pyrkii auttamaan myös sosiaalisten tarpeiden täyttämisessä, mutta elämisen tarkoitus ja mielekkyys jokaisen on löydettävä itse. 
Olemmeko me suomalaiset onnellisia? Tyytyväisiä ja elämänhaluisia?
Me emme kyllä näytä laumana kovin onnellisilta tuolla kadulla viimassa talsiessa. Mutta onko sekin sitten onnea, ettei tarvitse olla niin kohtelias, että hymyilisi vastaantulevalle ja pitäisi ovea auki perässään tulevalle? Ei, kyllä se on kohteliaisuuden puutetta. Eräs keskustelijoista sanoikin, että jos hänen lapsuudessaan nuori ei olisi avannut ovea vanhalle ihmiselle, niin siitä olisi ilmoitettu hänen vanhemmilleen. Nykyään ollaan vapaita säännöistä. Yksilöllisyys, oma rauha ja oma hyvinvointi ovat tärkeitä, huomaavaisuus ei niinkään.
Roman Schatz on lohkaissut, että suomalaiset arvostavat toisen yksityisyyttä niin paljon, että eivät halua häiritä hänen rauhaansa tervehtimällä.   

Missä olen onnellinen?
Minä tunnen oloni merkitykselliseksi lukiessa ja kirjoittaessa, saan syviä onnen tunteita kahlatessani lämpimässä meressä (silloin kun pääsen Välimerelle) ja rakastan olla kotona. Kuvastavatko nämä vaatimattomuutta ja vähään tyytymistä? Ehkä, en ainakaan osaa toivoa mitään luksusta, enkä nauttisi sellaisesta. Voin kyllä haaveilla lottovoitosta, jolla kustantaisin koko Mentula-klaanin Välimerelle yhteiselle lomalle, mutta tiedän, että se on epätodennnäköistä ja olen tyytyväinen tähän mitä minulla on. 
   

Tänään on Kalevalan päivä. Olen päivän kunniaksi lukenut osia eepoksestamme. Kirjan loppuhan on huikea. Marjatta-neito (neitsyt Maria-myytti) tulee raskaaksi puolukasta ja synnyttää pojan, josta tulee suuren Väinämöisen haastaja ja syrjäyttäjä.

"En mä portto ollekana, 
Tulen lautta lienekänä.
Olen miehen suuren saava,
Jalon synnyn synnyttävä,
Joll' on valta vallanlenki, 
Väki Väinämöisellenki."


Väinämöinen luovuttaa ja häipyy veneellään"yläisihin maaemihin, alaisihin taivosihin", mutta soitto jää.

Jätti kantelon jälille,
Soiton Suomelle sorean, 
Kansalle ilon ikuisen,
Laulut suuret lapsillensa. 

Jaakko Teppo, trubaduuri ja viihdetaiteilija kuoli toissapäivänä 26.2.
Muistan kun kuulin ensimmäisen kerran laulun Hilma ja Onni ja olin pakahtua laulun surullisuudesta. Onni on jäänyt yksin pientilalleen, kun häneltä vei Hilman parempi mies, Onni Laukkanen, "se kylän ravattisonni". 
Ajelimme tänään mieheni kanssa uimaan Valkealaan, vähän kauemmas vaihteeksi, ja kuuntelimme koko automatkan Jaakko Tepon lauluja, joista monet ovat hyvin yhteiskunnallisia ja vähäosaisten puolella. Pilkillä-biisissä Ryynäs-Topi on jäänyt työttömäksi, kone on korvannut miehen ja Topi pilkkii elääkseen, kun taas jotkut vain päivettyäkseen.  

Ja viereisellä reiällä ongittaa
Kylän pohatta laiska ja kiero
Onko ihme jos se enemmän kaloja saa
Siiman molemmissa päissä on liero 

Juuri ennen kuin muutimme Kuhmosta vuonna 2000 kävin Kuhmo-talolla konsertissa, jossa esitettiin Jaakko Tepon lauluja. Laulaja itse kävi myös tervehtimässä yleisöä lavalla, mutta ei esiintynyt, koska oli huonossa kunnossa sairastettuaan aivoinfarktin.
Eiköhän yleisössä istunut myös
Toivo Ryynänen, Tepon laulujen samannimisen antisankarin esikuva, kuhmolainen koneenkuljettaja. Miehet olivat tavanneet armeijassa ja olivat pitkäaikaisia ystäviä.
Topin vaimo oli perhepäivähoitaja ja nuorin poikamme oli jonkin aikaa päivähoidossakin Ryynäsillä silloisen rivitalokotimme lähellä. 
Toivo kuoli koronapandemian alkuaikoina sairauskohtaukseen ja rouva Ryynänen (etunimeä en muista) pian hänen jälkeensä koronaan. 

Jaakko Tepon kuplettilauluissa on tallella paljon historiaa ja maalaiskulttuuria, joka on nykyään kadonnut. 
Ajat muuttuvat ja suomalainen kulttuuri muuttuu. 
Minusta on tärkeää muistella sen alkuaikoja ja vaiheita joista on tultu nykyisiin kulttuurin muotoihin. 

Elias Lönnrot
kokosi Kalevalan suullisesti säilyneistä kansanrunoista kahdessa osassa nimellä Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista 1835–1836. Hän lopettaa eepoksensa juhlavasti jättäen jälkeensä tuleville tehtävän:

Oksat karsin, tien osoitin.
Siitäpä nyt tie menevi,
Ura uusi urkenevi 
Laajemmille laulajoille, 
Runsahammille runoille
Nuorisossa nousevassa,
Kansassa kasuavassa. 


Kuvasin Kalevalani HS:n Jaakko Teppo-sivun päällä.
Kirja on petroskoilaisen Karjala-kustantamon  julkaisema vuonna 1979.
Olen ostanut sen Kuhmon kalevalaisen kulttuurin keskuksesta Juminkeosta,
joka taisi olla silloin vielä nimeltään Kulttuurikornitsa. 


11 kommenttia:

  1. Jännästi minäkin olen Jaakko Teppoa linkittänyt Kalevalaan jo parina päivänä, ja surrut kaikkien aikojen tulkin kuolemaa. Kuuntelimme Jaakko Teppoa auton c-kasetilla matkalla kadonneeseen Suomeen. Onko enää laittaa tekohampaita yhteiseen lasiin? Olemmeko enää samassa veneessä?
    Kaikesta huolimatta toivotan hyvää suomalaisen kulttuurin iltaa! Kuuden kirjan kantokassilla mieli täynnä musiikkia ja taidetta sitä on helppo toivottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä huomasin kirjoituksesi Instassa, kun vein tätä omaani sinne ja sitten en enää sitä löytänytkään. Blogissa on kivampi, kun nuo toisten kirjoitukset näkyvät tuossa sivurullassa, ainakin isommissa laitteissa ja ne muistaakin siitä. No joo... mutta siis, kyllähän Jaakko Teppo oli selkeästi Kalevalan perinteen jatkaja.
      Se elämä mitä hän kuvaa nousee hänen sanoituksissaan esiin pienissä yksityiskohdissa, kuten juuri tuossa, että nuorilla ihmisillä on tekohampaat. Oli huono hammashoito ja huono ruoka ja olen kuullut, että jossain päin Suomea nuori saattoi saada hampaat rippilahjaksi.
      Mietin ymmärtävätkö nuoremmat ihmiset, missä Onni muistelee Hilmaansa, kun hän sanoo muistelevansa kuopan katolla - perunakuopan katot olivat maataloissa kuin pieniä mäkiä.
      Ieva-laulussa pitää tietää, että Ieva oli ensimmäisiä tietokonepohjaisia parinhakuohjelmia, entisajan Tinder.

      Kassillinen kirjoja kuulostaa hyvältä!

      Poista
  2. Ei päivän iloksi tarvita kuin hyvä sana eikä mikään ole entisellään.
    Jaakko Tepon laulujen aiheet ovat sieltä hänen synnyinseudulta, ihmiset ovat se ravattisonni mukaan lukien siellä eläneitä ja vaikuttaneita ihmisiä. Irwin taisi aloittaa nämä yhteiskuntaa kritisoivat laulut, Jaakko Teppo lauloi sen tavallisen maaseudulla elää kituuttavan ihmisen elämästä.
    Laulut ja laulujen aiheet ovat muuttuneet, kaikki muuttuu, mutta kevät tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanat muuttavat maailmaa, niin se on, sekä yhden ihmisen että yhteisöjen.

      Tepolla on lauluissaan ilmaisuvoimainen kieli, tuokin ravattisonni eli keinosiementäjä. "Kunnes Hilman vei multa Onni, Laukkanen kylän ravattisonni" Nimestä päättelen, että Onnikin voisi olla paikkakuntalaisia, käynyt kouluttautumassa ja vie paluumuuttajana Hilman.

      Kevät tulee, tuliskin pian eikä enää lumia heittelisi.

      Poista
  3. MM

    vähintään hyvät verrokit otit mukaan: Kalevala ja Teppo J.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan.
      Mietin, että sinä olet saattanut nähdä Joensuussa Onnen kerjäläiset - Jaakko Teppo musikaalin. Se kiersi ilmeisesti monella paikkakunnalla, mutta on mennyt meiltä ohi. Harmi.

      Poista
  4. Tuo vaatimattomuusteoria suomalaisista tuntuu aika todenperäiseltä. Itseeni heijastettuna ainakin, olen yleensä vähään tyytyväinen ja iloitsen pienistä asioista. ♥

    Kylläpä löysin mainion lauantaimenon 📚

    Kalevalan teksti on upeaa, kohottavaa, ihailtavaa 🌹
    Luin nuo rivit pariin kertaan ja tunsin sivistyneeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus: Tarkoitin tietenkin kirjoittaa "löysit mainion lauantaimenon" enkä *löysin*.

      Poista
    2. Joo, aion käydä lauantaikeskusteluissa aina jos ei ole muuta sovittua ohjelmaa, vieraita tms.

      Taas tuli mediassa joku uusi uutinen, jota voimme "nolostella": Suomi on Maailmanpankin tekemissä mittauksissa paras tilastosysteemeissä.

      Presidentti Sauli Niinistökin otti lähtöpuheissaan esiin vaatimattomuuden.
      Eilen hän sanoi lehdistötilaisuudessa virheistä kyseltäessä, että joku toinen olisi saattanut tehdä paremmin, hän teki niin hyvin kuin osasi.
      Ja tänään lähtöpuheessaan eduskunnalle näin:
      "Arvoisat Suomen kansan edustajat
      Moni meistäkin on jäänyt kummastelemaan, miten Suomi on ollut pitkään kärkijoukossa, mitataanpa maailmalla mitä tahansa hyvää.
      Jotain kummaa siinä on, kun on oltu vähän vaatimattomia ja sellaisia, että jalat maassa vaan. Vai siinäkö on menestyksen syy – tässä perisuomalaisuudessa? Kyllä tämä maa on arvoilla rakennettu. Luottamuksella itseensä ja toisiinsa. Ottaen vastuun itsestään ja muista, kukin mittansa mukaan, ja tuntemalla, mikä on oikein tai väärin. Sellainen on maailman onnellisin kansa."

      Poista
  5. Vaikka englanti uhkaavasti puskee suomen kielen päälle, on meillä onneksi eri alojen taiteilijoita, jotka tekevät taidetta suomeksi. Paljon kirjailijoita, elokuvantekijöitä, muusikoita. Minulle suomen kieli on olennaisin suomalaisen kulttuurin tukipylväs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma kieli pitää yllä omaa kulttuuria ja on tärkein kansaa yhdistävä tekijä.
      Se on järkevää, että tiedemaailmassa käytetään yhteistä globaalia kieltä, joka tällä haavaa on englanti, mutta taide kukoistakoon suomeksi.

      Poista

Minna Rytisalo, Tommi Kinnunen: Huokauksia luokasta

      Sen huomaan, että koulumaailmassa on vuosi vuodelta enemmän pois työntäviä voimia. Tuntuu kuin kaikki tehtäisiin päinvastoin kuin opet...