sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Kieliä taittuu?



Kuvassa on minun kaksi tärkeintä englannin sanakirjaani. Ne ovat melko samanpainoiset järkäleet, 33 x 22 cm, paksuus 6 cm ja paino yhteensä noin 4,4 kg. Laskin miinuslaskulla, kävin puntarissa kirjat sylissä ja ilman. 
Kuvasanakirjaa selaillessa opin myös suomenkielisiä sanoja, esim silmälasikuvasta opin termin nenätallat, nose pads, silikonipehmusteet nenänpielissä. Risteilyaluskuvassa on viitisenkymmentä sanaa, niistäkin osa minulle aivan vieraita myös suomeksi.
The American Heritage Dictionary of the English Language on yksikielinen sanakirjan ja tietosanakirja yhdistelmä, jossa on myös kuvia ja kaavioita. Siitä on hyvä tarkastaa sanojen sävyjä, koska kirjassa on runsaasti esimerkkilauseita.  

Kieli on maailma  ja kielestä toiseen kääntäminen on aina tutustumista toiseen maailmaan. Eri kielissä on esimerkiksi eri määrä värejä. Anteeksipyyntöä ilmaisevista sanoista pitää osata valita tilanteeseen sopiva, koska sanojen sisällöt ratkaisevat. Lauseet 'voi sinua', 'voi maistuu hyvältä ruisleivällä' ja 'hän voi tulla' ilmaisevat voi-sanan eri merkityksiä - näin yksinkertaista esimerkkiä käyttääkseni. Sanoilla on eri määrä sisältöjä, esim englannin sanalla get kolmisenkymmentä sellaisenaan ja eri prepositioihin yhdistettynä toinen mokoma
Kielet ovat ihania rikkaudessaan!

Huomaan usein lehdissä juttuja, joissa ihmiset kertovat huolettomasti oppineensa jonkin kielen ja montakin kieltä. Siis ihanko totta - kielen - kuten jonkin uuden ruuan valmistamisen!   

Eräs vuosi sitten perheineen ulkomaille muuttanut isä kertoi hiljattain aikakauslehdessä, miten heidän lapsensa käyvät kansainvälistä koulua ja puhuvat jo sujuvasti neljää kieltä ja maailma on heille avoinna. Lapsethan oppivat nopeasti, mutta... hmm, vuosi! 
Eräs toinen henkilö kehuskeli, miten Suomeen muuttanut miniä "opiskeli nopeasti sekä suomen että ruotsin". Ajattelin ensin, että onhan niitä kielineroja, mikä minä olen epäilemään, mutta sitten kuulin, kun tätä henkilöä haastateltiin suomeksi ja vaihdettiin englantiin, koska suomi ei sujunut. Ehkä kielitaidosta olisi voinut puhua vaatimattomammin. 
Viimeksi muutama päivä sitten luin jutun uussuomalaisesta Kongossa syntyneestä henkilöstä, jolla "kieliä taittuu peräti 20". Hän oli oppinut puhumaan useita näistä kielistä pakolaisleirillä, jossa puhuttiin 430 kieltä. Joitain näistä kielistä mainittiin ja aloin tutkia niitä. Kävi ilmi, että monet niistä ovat keskenään ymmärrettäviä, pikemminkin saman kielen murteita. Myös hänellä suomi ja ruotsi molemmat laskettiin hänen osaamansa kahdenkymmenen kielen joukkoon. 

Jos minua ärsyttääkin yksinkertainen suhtautuminen kielen hallitsemiseen, niin minua ei ärsytä olleenkaan ulkomaisten nimien suomeksi lausuminen.
Meillähän on nykyään paljon mm. ravintoloiden, kauneushoitoloiden, kampaamoiden ja tv-ohjelmien sekakielisiä nimiä, joissa puolet on suomea ja toinen puoli englantia tai jotain muuta kieltä, jolloin se vieraskielinen osakin äännetään toisinaan kokonaan tai osittain kirjoitusasun mukaisesti: Madventures, Suomi Love, Kulttuuricocktail, Salon Mari, Parturi-Kampaamo Head Zone. (Niin, eihän Madventures kuuluu tälle sekakielinimien listalle, mutta jääköön esimerkiksi siitä, että on äännetty aina suomalaisittain.) 

Kuuntelin Kansanradiota ja pyrskähdin nauruun, kun eräs tärkeilevä nainen soitti ja marmatti, miten väärin varsinkin vanhemmat ihmiset ääntävät nimiä: "Ei se mikään Trumppi ole vaan Thramp - Danöld Thramp. Kamoon (C'mon). Mooi!
Hih, olen aina sanonut Trump.

Montakos kieltä siellä taittuu? Minä haparoin suomea ja englantia, ruotsia osaan lukea, mutta en puhua, lukioajan saksasta on vähän jäljellä ja espanjasta sekä turkista osaan muutamia turistisanoja.

Mieleeni tulee aikuisena Suomeen muualta muuttaneista julkisuuden henkilöistä kaksi, jotka ovat oppineet suomea todella pitkälle. 
Ykkössijalle pääsee saksalainen Roman Schatz ja toiselle britti Neil Hardwick. Molemmat osaavat jopa leikitellä suomen kielellä. 


27.2.
Lisään vielä tämän, etten tulisi väärin ymmärretyksi. 
En halunnut väheksyä kenenkään kielitaitoa, enkä leveillä omallani (aiheetta), vaan kirjoitin tämän suuresta kunnioituksesta kieliä kohtaan.
Minulla on lista nimeltään 'Hassuja asioita', johon kirjoittelen kaikenlaista, mikä hämmästyttää. Poimin sieltä noita esimerkkejäni, joissa puhuttiin nominatiivimuodossa, miten joku on oppinut suomen, kun minusta pitäisi käyttää partitiivimuotoa ja sanoa oppineensa suomea. Opiskelin kansalaisopistossa ranskan, itseopiskeluna venäjän ja lomamatkoilla portugalin - voiko näin sanoa, ei voi! Sen sijaan voi sanoa, että opiskeli kansalaisopistossa ranskaa, itseopiskeluna venäjää ja lomamatkoilla hieman portugalia.  


30 kommenttia:

  1. MM

    "Laskin miinuslaskulla, kävin puntarissa kirjat sylissä ja ilman."
    Tapani mukaan leikittelen kysymällä:
    - Paljonkos oli lähtöpaino?
    Ja
    sitten kysymykseesi
    "Montakos kieltä siellä taittuu?" vastaamalla:
    - Vain suomi sujuu, sekin ontuen. ;)

    Enkun kielen hallintaasi kadehtien ja sitä peilaten / vasten: oma englantini on silkkaa siansaksaa, joten ymmärtänet, miksi luen lähes pelkästään suomalaisia kaunokirjailijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hyvin suomennettu teos on aina antoisampaa lukea kuin alkukielinen, jos kieli ei suju hyvin. Eri asia sitten, jos lukee ikään kuin opiskellakseen.

      Minulla on sama vaatimaton suhtautuminen kuin sinuilla, "ontuen" suomeakin. Ihailen puhujia, jotka ehtivät muotoilla sanottavansa täydelliseen muotoon spontaanissa valmistelemattomassa keskustelussa, ja vierasta kieltä puhuessahan kaikki käy hitaammin, jos kieltä ei käytä ja se pitää ottaa sitten äkkiä käyttöön.

      Heh, Hikkaj, mikä kysymys! Vastaus: noin 60 kiloa. Saan syödä joulukonvehdit loppuun.

      Poista
  2. Minä luen suomen lisäksi ruotsia, englantia, espanjaa ja saksaa, ja ranskaakin, jos kieli on helppoa. Kielten hallitsemisesta olen kaukana, vaikka puhun jollakin lailla englantia, ruotsia ja espanjaa. Kävin kouluni siihen aikaan, kun puhumista ei opeteltu ja kaiken piti olla virheetöntä. Kesti kauan ennen kuin uskalsin puhua vieraita kieliä ja huomasin, että virheitäkin voi tehdä ja siitä huolimatta tulee ymmärretyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, viitsit lukea noin monella kielellä. Hienoa!

      Joo, vieraalla kielellä lukeminen on minustakin aina helpompaa kuin puhuminen, ainakin paljon lukevalla ihmisellä. Lukiessa sanoja arvaa ja lukeminen sujuu, vaikka ei tarkista mitään, vaan lukee vain. En ikinä käytä sanakirjoja lukiessa. Tykkään katsella niitä muuten ja kirjoittaessa juutun sitten tarkastelemaan sanoja niiden sävyihin perehtyen. Kirjoittaminenhan on myös helpompaa kuin puhuminen, koska siinä voi käyttää aikaa.

      Minun kouluaikanani oppikirjoihin ei kuulunut mitään äänitallenteita ja ääntämisessä kuuli vain opettajan tyylin, mitä nyt jotain Peyton Placea alkoi nähdä televisiossa. Sitten kun pääsi käyttämään kieltä, niin sehän oli ihan oma maailmansa.
      Kun itse opetin englantia, niin oppilaat kuulivat monenlaisia variaatioita kielestä australian englantia ja intianenglantia myöten.

      Poista
    2. Kun kerran kielestä on puhe, niin minun on ihan pakko korjata tuo yhdyssanavirhe, australianenglanti tietysti.

      Poista
  3. Nii'in kieli on aika laaja juttu. Osaan vain hyvin suppean "kokoelman" eng. sanoja ja puheeni ei ole eng. kieltä. Mutta: jotenkin osaan sanottavani saada ymmärretyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on kynnys, että ymmärtää ja vielä isompi, että saa itsensä ymmärretyksi. Monissa tilanteissa se riittää.

      Poista
  4. Heh! Tulipa mieleen pakinoitsija Ollin juttu, jossa kirjeopisto lupaa opettaa kenet tahansa puhumaan englantia yhtä hyvin kuin kuka tahansa syntyperäinen englantilainen neljän vuorokauden kuluttua opiskelun alkamisesta. Kurssin jälkeen opiskelija osaa sanoa "ää ää ää" – aivan kuten syntyperäinen englantilainenkin neljän vuorokauden kuluttua opiskelun aloittamisesta.

    Tässä omassa äidinkielessäkin riittää jatkuvasti uutta oppimista. Vieraista kielistä parhaiten taittuu englanti. Ruotsia luen sujuvasti ja puhun kuin syntyperäinen ruotsalainen – ehkä noin viiden vuoden ikäinen.

    Vajaa vuosi sitten päätin harjata ranskan taitoni siihen kuntoon, että vaativampikin lukeminen sujuu. Päivittäisellä harjoittelulla olen jo pääsyt pitkälle – ja se on kaiken lisäksi ollut hauskaa ja jännittävää. Seuraavaksi yritän samaa saksalle.

    Viroa ja unkaria olen opiskellut yliopistossakin, mutta harjoituksen puute on vienyt muistista melkein kaiken. Tallinnassa olen ajautunut koomisiin väärinkäsityksiin, kun olen kuvitellut puhuvani viroa. Unkariksi osaan kysyä: "Missä postitoimisto sijaitsee?" Osaisin myös kertoa, että se sijaitsee Nagyarin metsässä. Ei koskaan tiedä, vaikka nämäkin joskus tulisivat tarpeeseen.

    Kielet ovat joka tapauksessa hurmaavia. Uusi televisio-ohjelma "Sanansaattajat" osoittaa, että kieli voi olla myös mitä parhainta viihdettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pakinoitsija Olli! Yhteen aikaan kaupattiin kielten pikakursseja, oli jopa sellaisia, joissa luvattiin nukkuessa taikoa kieli päähän, kunhan jätti nauhan pyörimään.

      Hyvä Hannu! Juuri tuota kielten opiskelu vaatii, päivittäistä harjoitusta ja ylläpitoa. Yhden kielen opiskelu myös tukee toisen oppimista ja tekee sen helpommaksi.

      Kiitos, että muistutit tuosta ohjelmasta. Se on mennyt minulta ohi. Nyt tutkailin, että se näyttää olevan MTV3:n ohjelmia ja näkyy siis myös Katsomossa. Aion katsoa!

      Poista
  5. Mitä enemmän kieliä opiskelen, sitä varmemmaksi tulen siitä tosiasiasta, että osaan oikeasti vain äidinkieltäni suomea 😂 Ruotsia puhun sujuvasti, mutta päivittäin tulee edelleen eteen tilanteita joissa en pysty ilmaisemaan itseäni juuri sillä tavalla kuin haluaisin - puuttuu sana tai nyanssi ja sitten saan käyttää jotain kiertoilmausta. Homma hoituu mutta sellaista kommunikoinnin iloa tunnen aika harvoin. Mutta kun pääsee puhumaan suomea toisen samalla tavalla kieltä luovasti käyttävän kanssa niin voi veikkonen sitä puhumisen iloa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin se menee. Vieraalla kielellä on aina vähän vajaampi ja tylsempi kuin sillä ensimmäisellä, omalla. Kuitenkin tiedän, että sinusta tuskin huomaa, että et ole alkuperäinen ruotsin puhuja, mutta suomea puhuessa pääset rentoutumaan.

      Ihmisillä on kielen osaamisen suhteen hyvin erilaisia käsityksiä. En usko, että noissa minun esimerkkitapauksissanikaan oli tarkoitus kauheasti leuhkia, he vain olivat ihastuksissaan vähemmästä ja pitivät jo sitä lyhyessä ajassa saavutettua kielitaitoa riittävänä moneen tilanteeseen.

      Poista
  6. Kylläpä sattui, koska olen itse ajatellut kirjoittavani postauksen liittyen (britti)englantiin ja sen lukuisiin murteisiin/aksentteihin. Ääntäminen vaihtelee todella paljon eri alueilla. Jenkkienglannissa sama plus brittienkkuun verrattuna myös sanasto on erilainen. Simppelinä esimerkkinä vaikka “pavement” Briteissä kun taas Jenkeissä se on “sidewalk”. Myös kirjoitustavat vaihtelevat näiden maiden välillä (colour vs. color).

    Olen opiskellut äidinkieleni eli suomen lisäksi englantia, ruotsia ja saksaa. Ruotsi ja saksa ovat ruosteessa: ymmärrän molemmista kieliopin, mutta sanastot ovat nykyään todella suppeita. Ruotsiksi pystyn lukemaan yksinkertaisia juttuja, mutta enpä nyt sanoisi että “handlaan” sen. Sama saksan kielen kanssa, joka on vielä enemmän ruosteessa. Osaan erottaa virkkeistä lauseenjäsenet, mutta en välttämättä ymmärrä juuri mitään.

    Enkun suhteen tulee mieleeni sama kuin Marilla eli mitä enemmän kieltä opin, sen paremmin tajuan, että on vielä paljon opittavaa. Mutta nautin siitä, kun opin uusia sanoja ja käsitteitä, joista osa on hyvinkin paikallisia tai muuta erikoissanastoa. Ei minulla silti ole vaikeuksia tulla ymmärretyksi/ymmärtää enkkua (ja myös sen eri nyansseja).

    Kielen voi oppia ja sitä hallita, mutta se että näkee syvemmälle kulttuuriin, maan käytäntöihin, lakiin/politiikkaan ja ymmärtää niitä eri nyansseja on sitten asia erikseen ja vaatii muutakin paneutumista kuin kielioppisäännöt ja sanaston hallinnan. Toisaalta minusta kielten opiskeleminen on aina mahtava asia enkä pidä ajatuksesta, että toisen kielitaitoa vähätellään tai kielen osaamisen ja hallinan “vaatimuksena” on suunnilleen sadan vuoden käyttökokemus plus pitäisi pystyä laatimaan vähintään kolmensadan sivun mittainen essee maan kulttuurista. :D

    Minulla muuten taannoin ihan ekoja kirjaostoksia täällä täällä oli Oxford English Dictionary.

    Koen, että Roman ja Neil (jolla on suomen kansalaisuus) ovat samalla ”tasolla” suomen kielen kanssa kuin moni suomalainen. Sama juttu Paul Westlaken suhteen. Itse en ajattele tässä aksenttia, vaan suomen kielen ja kulttuurin sisäistämistä yleisesti. Aksentti on mielestäni muutenkin melko toissijainen asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos monipuolisesta kommentistasi, Elegia!

      Tämä minun The American Heritage on painettu 1970. Nyt vasta huomaan, että alussa on useita mielenkiintoisia kirjoituksia kuten Dialects of English ja Good Usage, Bad Usage and Usage (alkaa hurmaavasti kuvauksella siitä, miten ajatus tuottaa sanan ja sana ajatuksen).
      Sain tämän kirjan USA:ssa poikakaverilta sen juuri ilmestyttyä ja revin muutama vuosi myöhemmin pois yhden alkusivuista, joille hän oli kirjoittanut pitkän ylipalvovan omistuskirjoituksen. Olin juuri tavannut tulevan mieheni enkä halunnut hänen näkevän tuota tekstiä. Suhteemme vakiinnuttua kirjoitin päättäväisesti uuden tekstin "Unto ja Maiju Mentula" - uskollinen minä :D. Höpsö minä.

      Joo, kielitaitoa on monenlaista eikä sen tasolla väliä, paitsi jos kieli on ammatti. Minun korvaani karahtaa vain se, jos kerrotaan nominatiivimuodossa, että nyt on opittu uusi kieli, ihan kuin kertotaulu tai laulun sanat.

      Minä aloin nauttia englannin kielestä vasta kun olin ollut sen varassa vähän yli vuoden USA:ssa ja sen jälkeen olikin entistä varmempi olo opiskella. Siellähän oli samoilla kursseilla myös niitä, joilla englanti oli äidinkieli ja sen tietää ketkä olivat äänessä keskustelurymissä, ei suinkaan juuri lukiosta valmistuneet suomalaiset teinit vaan sosiaaliset jenkit omalla kielellään.

      Kääntäjän ainakin pitäisi olla muutaman vuoden välein pitempiä jaksoja siinä maassa, jonka kielestä kääntää. Monipuoliset sanakirjat ja muut opukset ovat myös tärkeitä. Jos teksti kertoo jostain kaukaisemmasta paikasta, jossa on täysin erilainen kulttuuri, niin kuvat ovat erittäin tärkeitä, koska kuvasta näkee millainen puu tai juhla-asu on kyseessä ja vasta silloin voi löytää oikean vastineen näille omasta kielestään.

      Poista
    2. Vielä noista ääntämiseroista, englannissahan kirjoitusasu ei niin muutukaan eri murrealueilla, mutta ääntäminen sitäkin enemmän.
      Olimme Pohjois-Irlannissa joskus 90-luvulla ja kylläpä oli vaikeuksia ymmärtää sitä puhetyyliä. Kassahenkilö kysyi haluammeko kassin ja se kuulosti ihan "Do you want to pay, luv?" (muistaakseni hän ei käyttänyt kohteliasta would you like to -muotoa). No, tuossahan tilanne selvitti asian, kuten yleensäkin. Ihmettelin vain, miten englanninopettajina olimme alkuun niin avuttomia. Pitempään ollessa olisi tietenkin tottunut.

      Jo minun työssä ollessani (lopetin 2010) yläkoululaisten oppikirjat olivat niin hyviä, että niissä oli pitkät listat britti- ja usanenglannin sanoja rinnakkain. Olisipa ollut minunkin nuoruudessani niin en olisi pyytänyt kortsua, "rubber", drugstoressa vanhoillisessa USA:ssa, kun pyyhekumia yritin ostaa ja olisi pitänyt pyytää "eraser". Myyjä ymmärsi kyllä, nauroi vain makeasti. Minä pyysin kaiken lisäksi "India rubber" (kumi materiaalina). Myyjä sanoi: "I guess they make them over there, too." Ja tuo guess-sanahan on myös eri, Englannissa vain merkitys arvata ja USA:ssa paljon muuta.

      Odotan innolla (I look forward to...) kirjoitustasi englannin murteista ja aksenteista. Huoh, muistan eräänkin puhelinkeskustelun vahvaa intianenglantia puhuvan henkilön kanssa.

      Poista
    3. Varmasti paljon muistoja liittyy noihin sinun kirjoihisi. Minulla ei vastaavia liity Oxfordiini, mutta on se silti jokseenkin rakas edelleen. :D

      Ja ehdottomasti kääntäjille ja vastaaville on eri kriteerit, mutta itse lähinnä taviksia ajattelin. Henkilöitä, jotka ovat opiskelleet/opiskelevat kieltä x. Itse en ymmärrä, miksi omaa kielitaitoa pitäisi väheksyä: jos on opiskellut kieltä, osaa kieliopin ja on laaja sanavarasto ja vaikkapa lukee kys. kielellä, niin miksipä ei voisi sanoa, että taitaa kielen. Juu, jotain voi mennä ohi mutta so what. Minusta on hienoa, että käyttää kieltä, jota on vuosia opiskellut. Sillä lailla sitä oppii lisää.

      Olen itse törmännyt (en osallistunut, koska pääasiassa en osallistu keskusteluihin Facessa enkä nykyään edes lue mitään kirjallisuusryhmiä siellä) joskus jossain Facen kirjallisuusryhmässä sellaiseen ilmiöön, että muita kuin äidinkielellään lukevia vähätellään ja arvostellaan, etteivät kuitenkaan ymmärrä kaikkea eikä lukukokemus voi olla “täydellinen” ja plaa plaa. Keskittyisivät omiin lukemisiinsa. Kyllä itse uskon, että kirjasta voi saada paljonkin irti, vaikkei olisi erikseen opiskellut kys. maan kulttuuria ja kynene tekemään siitä viiltäviä viidensadan sivun syväanalyysejä. Ihan kuin kieli pitäisi hallita täydellisesti ennen kuin on sopivaa edes sanoa, että osaa jotain kieltä. Mutta tämä “täydellisyyden vaatimus” on varmaan jokin suomalainen juttu.

      Itse tässä nyt ihan röyhkeästi aion julistaa, että kyllä juu taipuu englannin kieli ja hallitsen brittienkun, mutta en tietenkään ole kaksikielinen. Vai miksen olisi? Mitä vaaditaan, että rohkenee sanoa olevansa kaksikielinen? En tiedä kaikkia Suomessa esiintyviä sanoja/sanontajakaan saati että osaisin kaikki murteet. Lisäksi kieli elää ja muuttuu alati ja minun Suomeni on pysähtynyt vuoteen 2009. Opin muuten jokin aika sitten uuden synonyymin vessassa sijaitsevalle käsisuihkulle: persepuhelin. :D


      Saas nähdä saanko aikaiseksi sitä postausta Briteissä käytettävistä aksenteista. En ole aiheen asiantuntija, joten uskaltaneeko siitä edes kirjoittaa mitään… (tässä nyt vähän sarkasmia mukana) ;)

      Poista
    4. Elegia, jos olet ollut jo... mitä 14 vuotta.. Englannissa, niin voimme täydellä syyllä julistaa sinut kaksikieliseksi!
      Jos minä aloin vuoden kielikylvyssä kotoutua ja tuntea oloni jo vähän ulkosuomalaiseksi USA:ssa, niin en voi edes kuvitella, miten paljon olisin oppinut, jos niitä vuosia olisi ollut enemmän.

      Kait meissä suomalaisissa (monissa meistä, itsessäni ainakin) on tiettyä itseemme kohdistuvaa ankaruutta ja vähättelyä (ei minua varten tarvitse, mekö muka onnellisia, osaan ihan vähäsen... ei huono).
      Sain juuri kuulla suomenkieltä opiskelevalta läheiseltä henkilöltä termin 'kielivaranto', joka tarkoittaa jokaisen ihmisen omaa kielten varastoa, johon kuuluu vähän kaikkea, esim jostain kielestä vain kohteliaisuussanat, toisesta pelimaailman kieli, murteet joita käyttää tiettyjen henkilöiden kanssa yhteenkuuluvuuden tunteen vuoksi jne. Ajattelin, että tämän leppoisan määrittelyn mukaan voisin laskea kielivarantooni jopa norjan ja tanskan, joista oli opinnoissani lyhyet kurssit.

      Sekakielisyydestä näissä opinnoissa sanotaan seuraavasti:
      "Eri kielten rinnakkainen käyttö viestintätilanteissa auttaa jouhevoittamaan keskustelua enemmän kuin yhdessä kielessä pitäytyminen. Monikielisyys tukee luovaa, elävää ja leikittelevää kielenkäyttöä." Tämä tuo mieleen arabiankielen ilmauksia suomeen yhdistävän maahanmuuttajanuorten kivan kielen. Toisessa kielessä jollekin asialle on hyvä ilmaus ja sitten käytetään sitä.

      Tuo kuvaamasi diivailu alkukielellä lukemisesta on typerää ja osoittaa paitsi typeryyttä niin myös turhaa epäluottamusta hyviin suomentajiimme.

      Poista
    5. Taisit ymmärtää väärin: siis suomalaisia, jotka lukevat esim. enkuksi vähätellään ja väitetään, etteivät mitenkään voi ymmärtää syvällisesti kaikkea lukemaansa. Eli kyseessä nimenomaan kielitaidon dissaaminen.

      Olen itsekin varsin vaatimaton, mutta en kynnysmatto. Jos oikeasti kokee varmuutta jostain ja osaa, niin itsensä vähättely on turhaa siinä missä se toinenkin ääripää eli itsensä ylivoimaiseksi jumalaksi nostaminen. Oman vajavaisuutensa tiedostaminen on hyvä asia, koska siten voi oppia lisää. Itse en ole täydellinen missään.

      Kuulostaa kivalta tuo “kielivaranto”, joka oli minulle ihan uusi termi.

      Poista
    6. Juu, niinpä luinkin (omien odotusteni mukaan väärin) ja siis näinkin päin... mitä nyt ei "tuomaroitaisi".
      Luulin, etten saisi niin suurta elämystä Schulmanin isä-kirjasta (Skynda att älska) ruotsin kielellä, koska ruotsia en pidä yllä kuten engalntia, mutta voi, mikä vaikutus...

      Luin viikonlopulla 50-luvun lehdestä hienon lauseen "Elämänviisaus piileekin siinä, osaammeko oikein arvioida sijaintimme elämänkentässä!". Tämä liittyy erääseen keskusteluun, josta kirjoitan ihan oman jutun. Kaikilla on omat ikkunansa asioihin ja ilmiöihin ja niiden pohjalta sitten porskuttaa. Tärkeintä olisi, ettei sementoi mielipiteitään.

      Poista
  7. Pidän kielistä, vaikka en osaakaan muita kuin suomea. Siis siten äidinkieltä, kuin nyt tavallinen tallaaja osaa. Viroa opettelin virolaisen ystävi avustuksella ja pärjään sillä auttavasti, kirjoitan paremmin. En glantia, ruotsia ja saksaa olen lukenut koulussa josksu 60-luvulla. Puhua niitä en osaa muuten, kuin ehkä joten kuten saan asiani selvitettyä.
    Viimeksi hankin saamen kielen opukset, mutta se oli liian avikeaa. luovutin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, saame! Kuuntelen joskus Ođđasat -uutislähetystä. Miten se kieli ja tyyli kuulostaakin niin hyväntahtoiselta.
      Ehkä saamea olisi helpompi oppia jossain ryhmässä kuin yksin, kuten useimmiten muitakin kieliä.

      Mieheni on käynyt monta vuotta viron tunneilla ja espanjan kielessä hän oli oikein ammattikorkeakoulun kurssillakin.
      Minä taas en tunne kiinnostusta laajentaa kielivarantoani, vain mennä syvemmälle tässä yhdessä ainoassa rakkaassa.
      Joskus luen tosin ruotsinkielisiä romaaneja, viimeksi Alex Schumanin 'Skynda att älska', koska sitä ei ollut vielä suomennettu. Kirja on kaunis haikea kuvaus suhteesta isään, joka jo pojan syntyessä oli vanha mies.

      Poista
  8. Minulla on viime aikoina ollut ikävä meidän sanakirjojamme, niitä muhkeita järkäleitä joita manailin pölyjä pyyhkiessäni, ja jotka vähän vähältä lahjoitimme kierrätykseen. Ajattelin että pärjäisimme netin sanakirjoilla. Eivät ole niin helppoja eivätkä niin ajan tasalla kuin olisi voinut olettaa. Virheitä ja puutteita. Toki paljon niistä apuakin. 📚

    Samoja mietteitä minulla kuin sinullakin kielitaidosta. En ikinä sanoisi että "hallitsen englannin kielen" tai että "opin italian kielen" jo lukiossa. Enkku ja italia ovat kaksi vahvinta vierasta kieltäni, mutta yhtenään tulee muistutus siitä että kielitaitoni on vajavainen, muun muassa kun katselen joka ilta italialaista visailuohjelmaa. Vielä on pitkä matka kaksikielisyyteen 🙂 Mutta hyvä näin. Oppiminen on hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, nyt sinun pitää metsästää niitä kirjoja takaisin.
      Olen huomannut, että vanhat sanakirjat ja tietosanakirjat ovat tasokkaita ja voi miten kauniitakin ne ovat. Itseänikin harmittaa muutaman kirjasarjan hävittäminen.

      Ulkomaankieliset tv-ohjelmat ovat todella hyviä kielen opettajia ja vahvistajia.
      Mikä ihanuus, että meillä ei dubata, vaan saamme kuulla muita kieliä.
      Katselin kerran lomareissulla Turkissa kurdinkielistä kanavaa, jossa toistuivat samat ohjelmat joka ilta. Huomasin, että niistäkin voisi oppia kieltä, varsinkin jos olisi vielä samaan aikaan ihmiskontakteja saatavilla.

      Oppiminen on ilomme. ♥

      Poista
  9. Tiedän etten pärjäisi nykyisissä yliopisto-opinnoissa lainkaan, koska ne monin osin niin englanninkielisiä ja oma taito vaatimaton. Sanasto varsinkin. Toisinaan yritän lukea kaunokirjallisen kirjan englanniksi mutta on täysin kirjasta kiinni, meneekö vai ei. Johonkin kirjaan pääsen ihan pintatasolta kiinni, toinen on täysin suljettu ovi: en ymmärrä juuri mitään. Faktapohjaiseen kirjaan ei mitään mahdollisuuksia ellei aihe ole itselle täysin tuttu. Sanakirjan kanssa en laiskimuksena kuitenkaan lue mitään. Joskus jonkun inspiroivan sanan katson.
    Ruotsiksi luen joitakin suomentamattomia proosateoksia mutta heikkoa sekin on. Teos jää tietenkin torsoksi laatuunsa nähden. Mistään varsinaisesta kaunokirjallisesta lukemistaidosta ei siis kyse.
    Siinäpä se, koko vieraskielitaitoni. Ei hääppöistä.
    Toki hyvin mielelläni viljelen ja heittelen italian- ja ranskankielisiä huudahdusanoja ja fraaseja, kaikkein yksinkertaisimpia, arjessa perheeni kanssa eri tilanteissa. Luultavasti nekin osittain ihan pieleen. Mutta monikielellisyysfiilistä sekin antaa vaikka eivät varsinaista informaatiota välitäkään.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monikielisyyttä sekin.

      Uskon, että tottuisit pian opiskelualasi englantiin, Jope, mutta onhan se lisärasite, että joutuu opiskelemaan esim. fysiikkaa ja yhteiskuntatieteitä vieraalla kielellä. Tämä on pienen kielialueen ihmisten kohtalo.
      Meidän opiskeluaikanamme (minun ja sinunkin, vaikka olet paljon nuorempi) vierasta kieltä tarvitsivat pääasiassa vain ao. kielen opiskelijat.

      Monille nykynuorille englanti on ikään kuin toinen kieli, koska he käyttävät sitä some- ja pelimaailmassa. Heille vieraalla kielellä opiskelussa ei ehkä siksi ole ihan niin isoa kynnystä.

      Poista
  10. Lapset ovat ihanan oppivaisia. Tyttöni osasi jo kolmen vanhana ulkoa 1-10 usealla eri kielellä. Nykyisin hänen työkielensä on englanti ja kotikielensä inarinsaame. Lasten uskomatonta oppimiskykyä olen saanut onneksi ihailla työkseni. Seuraan mielelläni ohjelmia erityislapsista, joilla on huikeita erityisoppimiskykyjä. Kykyjä oppia myös monia eri kieliä.
    Olen opiskellut ruotsia, englantia, saksaa ja espanjaa. Englantia tulee käytettyä eniten. Luin Tinan Harneskin upean kirjan Lumeenkylväjät, joka voitti Vuoden Kirja 2023-palkinnon. Siinä Kaj mietti suomalaisesta vaimostaan, että hänen kielellään rakkaudenosoitus on kuin tappotuomio, mutta että hän rakastaa sitä suomalaista äänensävyä. Onneksi meillä on olemassa kielten rikkaus. Ja SuomiLove on muuttanut nimensä Loveksi. Love tarkoittaa saameksi kymmenen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä onkin, pelkkä Love nykyään, eikä kait äännetä 'lav' vaan 'love'.
      'Rakastaa' kuulostaa kyllä kaikelta muulta kuin rakastamiselta, 'helliä' on jo parempi.

      Meitä on moneen lähtöön, niin lapsia kuin aikuisiakin. Lapset oppivat mielellään kaikenlaista, mitä heille opetetaan - ja koko elämähän on heillä oppimista.

      Tuntemistani oppilaista on monesta tullut huippumenestyjiä jollain alalla, eikä se useimmiten näkynyt heissä mitenkään erityisesti lapsuudessa.

      Se on hienoa, että autismin kirjon lapsilla ja nuorilla koulumenestys on usein aivan huippua, vaikka sosiaalisessa elämässä ja arjen asioissa onkin hankaluuksia. Ne saattavat myös aikuisena korjautua, ellei poikkeavuus ole kovin iso.

      Poista
  11. En ole vielä tottunut siihen, että Suomessa lausutaan englanninkielisiä sanoja suomeksi kuten Voice of Finland on ”voise” , vaikka onhan se toisaalta ihan hauska asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassunkuuloista se kyllä on, pelleilyn makua. Lienee ajateltu, että kun ei muitakaan kieliä osata ääntää, niin laitetaan englanti samalle viivalle. Meillähän ei enää opiskella paljon muuta kuin englantia ja ruotsia, harmi.

      Englanninkielisille leffoille ei keksitä suomalaisia nimiä, ranskalaiselokuva Anatomie d'une chute on Putoamisen anatomia, saksalainen Im Westen nichts Neues on Länsirintamalta ei mitään uutta, mutta amerikkalaiset alkunimillään The Holdovers, Everything Everywhere All At Once - näissä kyllä on pakko ääntää nimet oikein tai siihen suuntaan, menisi liian omituiseksi kirjoitusasun mukaan ääntäessä.

      Poista

Minna Rytisalo, Tommi Kinnunen: Huokauksia luokasta

      Sen huomaan, että koulumaailmassa on vuosi vuodelta enemmän pois työntäviä voimia. Tuntuu kuin kaikki tehtäisiin päinvastoin kuin opet...