torstai 6. toukokuuta 2021

Ja Oscarin saa... parhaan lyhytelokuvan palkinto 2021 ja muuta Oscar-palkinnoista




Parhaan lyhytelokuvan Oscar-palkinnon sai tänä vuonna hyvin ajankohtaisesta - on ollut pitkään ajankohtainen - aiheesta tehty elokuva Two Distant Strangers. Aihe on mustiin kohdistuva poliisiväkivalta USA:ssa.
Musta nuori mies on USA:ssa niin suuressa vaarassa joutua rikoksesta epäillyksi ja saman tien poliisin tappamaksi, että mustien poikien vanhemmat neuvovat teinipoikiaan kulkemaan kädet poissa taskuista, ettei heidän vain epäiltäisi kaivavan esiin asetta. 

Poliisi on ampunut mustia miehiä kotiovelle epäiltyinä ryöstöaikeista, kun he ovat vaihtamassa lukkoa kotinsa oveen tai avaamassa oman pyöränsä lukkoa. Joku on tullut ammutuksi syödessään jäätelöä kotisohvallaan tai kävellessään ostostensa kanssa lähikaupasta kotia kohti. Poliisin tukehduttaman George Floydin kuoleman jälkeisenä vuorokautena poliisit tappoivat 6 mustaa nuorta miestä ilman syytä aseettomina arkisissa tilanteissa. 

Elokuvan Two Distant Strangers ohjaajat Travon Free ja Martin Desmond Roe kertoivat Oscar-gaalan etkoilla, Punaisella matolla, vai oliko jatkoilla (minähän katson aina palkintojuhlalähetyksen kaikkineen), että tämä elokuva on heidän vastauksensa ongelmaan ja yritys saada myös valkoiset ymmärtämään, miten todella vaikeaa mustan ihmisen on säilyä hengissä, jos kohtaa kadulla poliisin.  

Carter James on mitä tavallisin nuori kaveri, graafinen suunnittelija, muodikkaasti pukeutunut, komea nuori mies.  Hän herää nuoren naisen luota ja kiirehtii kotiin lähtöään, koska koira odottaa siellä ulkoiluttajaansa. Tunnelma on kepeän flirttaileva.
Ulos astuttuaan Carter sytyttää tupakan ja törmää kääntyessään kevyesti toiseen henkilöön, joka ohittaa hänet läheltä. Normaalit anteeksipyynnöt, normaali tilanne, mutta paikalle saapuu konstaapeli, joka alkaa tentata Carteria tupakan laadusta ja haluaa tarkastaa hänen reppunsa. Carter kyseenalaistaa toimenpiteen ja on kohta maassa ja useampi poliisi hänen kimpussaan. Avunpyynnöistä huolimatta hänet kuristetaan. Seuraavaksi Carter herää painajaisesta ja on samassa tilanteessa saman nuoren naisen, Perrin, luona kuin aiemmin. Carter pitää tilannetta outona, mutta rauhoittuu, käy tutun vuoropuhelun ja hyvästelee Perrin. Hän astuu kadulle, jossa tilanne saman konstaapeli Merkin kanssa toistuu pienin muunnoksin. Ollaan aikasilmukassa.
Useimmiten tappaminen tapahtuu ampuen. Kerran Carter viivyttelee ja jää Perrin asuntoon, mutta viivyttely ei auta. Sillä kertaa poliisit rynnäköivät asuntoon etsimään huumeita erehtyen ovesta, mutta eihän sillä niin väliä, musta mikä musta. 
Kun painajainen on toistunut jo 99 kertaa Carter suunnittelee strategian, jota Perrikin kannattaa: jos ei voi tappaa tappajaansa, pitää yrittää puhua hänelle.
Carter kertoo konstaapeli Merkille tietävänsä, mitä ympärillä olevat ihmiset kohta tekevät ja saa tämän uskomaan aikasilmukkaan. Hän pyytää poliisia kuskaamaan itsensä kotiin tarkoituksenaan tutustuttaa tämä itseensä, kertoa miten vilpitön ja tavallinen kaveri hän on ja estää painajaista toistumasta. Ajomatka on leppoisa, Carter takapenkillä ristikon erottamana ja poliisi edessä. Jutellaan niitä näitä.
Perillä paljastuu, että poliisi on hänkin ollut täysin tietoinen aikasilmukasta. Hän onnittelee Carteria komeasta esityksestä, miten sulavasti tämä osasikin puhua - bravo -  ja miten herttaisesti tämä yritti vedota hänen inhimilliseen puoleensa.
Koira heiluttaa häntäänsä ovella, mutta isäntä ei pääse kotiin asti. Hän makaa kadulla ovensa edessä ja päästä valuva veri muodostaa Afrikan karttakuvion asfalttiin. Sitten onkin taas aika herätä painajaisesta.   

Siis onko näin pakko jatkua?
Jotkut elokuvaa arvostelleet ovat hermostuneet siitä, että Carter ei puolusta itseään, vaikka tietää mitä on tulossa. Hän voisi toimia ennen kuin Merk saa aseensa esiin. Mutta mitä hyötyä siitä olisi? New York on täynnä samanlaisia poliiseja. 
Elokuvan sanoma on, että yhä useampien valkoisten on haluttava muutosta. Muutoin se ei tapahdu.
Carter toteaa 101. kerran kadulle astuessaan, että on näemmä ihan sama mitä hän tekee tai sanoo, se mies haluaa tappaa hänet, mutta yksi asia on varma: joskus vielä hän pääsee koiransa luo.

Pieni yksinkertainen tarina, hyvät näyttelijät ja vahva sanoma. Alleviivaava.

Katsojan on helppo samaistua Carteriin ja kokea hämmästystä siitä, miksi tämä ei saa kulkea kuten valkoiset kadulla. Miksi valkoinen poliisi ylireagoi ja pitää jokaista mustaa mahdollisena rikollisena? 
Poliisiautossa tapahtuneessa rupattelussa konstaapeli Merk toteaa, ettei ole koskaan puhunut yhtä kauaa mustan kaverin kanssa. 
Loppukohtauksessa kamera pysähtyy poliisin virka-auton ovitekstiin. Ovessa lukee isoin kirjaimin kolme sanaa Courtesy, Professionalism, Respect (huomaavaisuus, ammattimaisuus ja kunnioitus). 

Pääosissa Carterina on laulaja-näyttelijä Joey Badass ja konstaapelina Andrew Howard. Perrin roolissa on Zaria Simone. 

Loppulaulun The Way It Is aikana näemme listan nimiä heistä, joille on käynyt tosielämässä kuten Carterille fiktiossa. Päivittäin, pienin muunnoksin, turhaan. 

Katsoin tämän elokuvan Netflixistä, josta olen onnistunut katsomaan myös muutaman muun hyvän ehdokkuuksia ja palkintoja napanneen elokuvan:
- The Trial of the Chicago 7 (Eddie Redmayne ja Sacha Baron Cohen loistavat rooleissaan, oikeudenkäyntidraama)
- Hillbilly Elegy (Glenn Close taas kerran todella hyvä, perhekuvaus USA:n takamailta)
- Ma Rainey's Black Bottom (rakenteellinen rasismi 20-luvun Chicagon musiikkipiireissä)
- Mank (10 ehdokkuutta! Käsikirjoittaja Herman J. Mankiewicz kirjoittamassa Citizen Kanea)
- Pieces of a Woman (vaikea kotisynnytys, kehityskertomus)

Luulen, että hekin, jotka ovat karttaneet Oscar-elokuvia niiden laskelmoinnin ja loiston vuoksi voisivat olla tyytyväisiä tämän vuoden satoon. Suurten filmimogulien elokuvat olivat poissa ja esillä oli indie-tuotantoa. Suurten ei kannata lanseerata elokuviaan niin kauan kun pandemia estää ison levityksen.
Jos Steven Spielbergin uusi joulukuulle ensi-iltaan suunniteltu West Side Story -musikaali olisi ollut mukana, niin sehän olisi kaapannut monta pystiä. Aiempi vuoden 1961 West Side Story sai 10 Oscaria. Sitä enemmän, 11 palkintoa, ovat saaneet Ben Hur vuonna 1959, Titanic vuonna 1997 ja Taru sormusten herrasta, Kuninkaan paluu vuonna 2003. 
Moninaisuus, jota on kaivattu ja jopa kiintiöity, toteutui itsestään luontevasti.    

Nyt odotan, että näen oikeassa elokuvateatterissa Nomadlandin ja Minarin. Molemmat kertovat USA:n köyhistä, Nomadland köyhistä vanhoista ihmisistä ja Minari korealaisesta siirtolaisperheestä Arkansasin maaseudulla amerikkalaista unelmaa tavoittelemassa.

Otimme jokin aika sitten Netflixin ohella myös Mubi-palvelun, koska siellä pitäisi olla klassikoita ja useita festareilla palkittuja indie-elokuvia, joita ei ole Netflixissä ja joita harvemmin tulee elokuvateattereihin. 

Entä te blogini lukijat? Oletteko onnistuneet näkemään uusia Oscar-leffoja?
Entä miten suhtaudutte suoratoistopalveluihin? Onko aikaa katsoa? Pidättekö kalliina? Netflixin alin maksu (minulla on se) on 8,99/kk, ei paha. Mobi taitaa olla suurin piirtein samanhintainen. Joskus olemme  käyttäneet Viaplaysta ilmaisen kokeilukuukauden ja miehellä on silloin tällöin jokin maksullinen urheilukanava.  

Minusta Oscar-gaalan hieno osuus on In Memoriam, jossa luetellaan kuluneena vuonna menehtyneitä elokuva-alan ihmisiä. Viime vuonna kuolleita olivat mm elokuvamusiikin säveltäjä Ennio Morricone ja näyttelijät Max von Sydow ja Olivia de Havilland. Viimeisenä kuvakavalkadissa oli Ma Rainey's Black Bottom -pääosan koskettavasti esittänyt nuori Chadwick Boseman, joka oli ehdolla parhaan miespääosan palkinnosta. Hän on todella hyvä kärsimättömän trumpetistin Levee Greenin osassa ja postuumi palkinto olisi kuulunut asiaan. Näin on tehty ennenkin vastaavissa tilanteissa. Palkinto meni Anthony Hopkinsille roolistaan dementoituvana isoisänä elokuvassa The Father. Myös hän on todennäköisesti  hyvä, mutta hän on saanut jo kaiken mahdollisen, myös miespääosan Oscarin. 

No, (sosiaalinen) mediahan se mormottaa. Nyt on arvosteltu Hopkinsia siitä, että hän ei lähtenyt Walesista palkintogaalaan, vaikka tiesi olevansa ehdokkaana eikä katsonut juhlaa yöllä kotonaan, vaan nukkui. Aikaerohan tekee sen, että Euroopassa on juhlan aikaan yö. Hopkins on 83-vuotias ja oli ilmeisen varma  siitä, että Boseman voittaa. Miesparka oli herätetty vuoteestaan neljältä yöllä. Päivän valjettua hän teki videon, jossa kävelee nummilla pyydellen anteeksi, ettei ole valmistanut puhetta, koska ei odottanut palkintoa.

Annan vielä lopuksi kukkia kaikille elokuva-alan ihmisille.
Kymenlaaksossa olemme edelleen pandemian kiihtymisvaiheessa ja elokuvateatterit odottavat kokoontumisrajoitusten heltymistä ennen kuin avaavat ovensa.
Odotan sitä ja luulenpa, että kun pääsen kotisohvalta oikeasti elokuviin, niin vuodatan muutaman kyyneleen liikutuksesta jo ennen elokuvan alkua. 


25 kommenttia:

  1. Kyllä minäkin odotan elokuvateattereiden avautumista. Nautin elokuvateatterissa istumisesta, tuntuu niin hyvältä upota totaalisesti elokuvan tunnelmaan. Kiitos tuon lyhytelokuvapalkinnon saaneen elokuvan esittelystä. On tärkeä aihe, on hyvä kun aiheesta on tehty elokuva ja hienoa että se on palkittu. Olen katsonut tänä vuonna palkituista vain Ma Rainey's Black Bottom. Me käytämme paljon Netflixiä. Hyvien elokuvien lisäksi siellä on paljon tasokkaita sarjoja. - Hyvää äitienpäiväviikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle, Anneli!

      Elokuvateatterissa uppoutuminen on ihan toista kuin kotisohvalla ja elämys voimakas. Tämän vuoden palkituista on kehotettu katsomaan varsinkin Sound of Metal isolta valkokankaalta visuaalisuuden ja äänen vuoksi.
      Nyt en enää edes etsi mitään noista palveluista, odotan kiihkeästi elokuvateatteriin pääsyä.

      Netflixissä on hyvää ja huonoa. Joskus menee jonkin aikaa niin ettei sieltä löydä mitään kunnollista, joskus taas löytyy todella tasokasta katsottavaa. Muistaakseni siellä on lähes kaikki tämän vuoden lyhyet ja pitkät Oscar-dokumentit.

      Ylen kanavilla ja Areenassa on ollut myös hyviä minisarjoja, viimeksi ruotsalaistanskalainen rikossarja Lumienkelit, joka kertoo paljon myös yhteiskunnasta.

      Poista
  2. marjatta

    brittitoimittaja reni eddo-lodge puhui helmikuisessa hesarin jutussa siitä, miten rodullistetut ihmiset kokevat asioita, joista valtaväestöllä ei ole hajuakaan. hän ei enää kestä sitä emotionaalista kuilua, joka syntyy kun rodullistettu ihminen kertoo valkoisille kokemuksistaan.

    tuli mieleen eräs etuoikeutettu suomalainen nainen, joka kommentoi george floydin tapausta ja sanoi, että kuinka kummassa ne mustat osaavatkin aina hakeutua sinne poliisin pampun alle.

    tällaista graavia typeryyttä on vaikea niellä. se, millä sävyllä jostakin ryhmästä puhuu, luo suoria seurauksia siitä, miten ko. ryhmää kohdellaan.

    rasistisella maailmankuvalla on taipumus normalisoitua. luen parhaillaan amerikanirlantilaisuutta käsittelevää kirjaa, jossa kerrotaan miten irlantilaiset saavuttivat valkoisuuden aseman yhdysvalloissa sietämällä ja osallistumalla mustien rotusortoon.

    *

    minulla oli yhteen aikaan noin puolenkymmentä suoratoistopalvelua. nyt olen ajatellut pärjätä bbc iplayerin, stv:n ja areenan kanssa. pari viikkoa sitten otin cmoren siksi aikaa, että ehdin katsoa kaikki martin beckit. disney plussakin on harkinnassa sitten, kun the golden girls tulee katseluun.


    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi joi, minäkin haluaisin katsoa The Golden Girls.
      En ole koskaan katsonut siitä kaikkia kausia, mutta se mitä olen nähnyt inspiroi minua niin, että halusin antaa meidän eläkeläisnaisporukallemme sarjan mukaan nimen Tyttökullat. Sillä nimellä kokosimme vuosien ajan porukan lounaille ja elokuviin, mutta nyt yksi, meidän Sophia Petrillo, on jo porukasta poissa.
      Sarjan paras hahmo on minusta Rose Nylund, rakastettava ihana Rose.

      Outoa, että Suomessakin jotkut puhuvat noin rasistisesti George Floydin tapauksesta. Ymmärrän, että USA:ssa on porukkaa, joka on äidinmaidossaan imenyt käsityksen eriarvoisuudesta. Edellinen presidenttikin oli sitä mieltä, että teineinä raiskauksesta ja murhasta vangituille ja keski-iässä syyttöminä vapautetuille mustille miehille ei tarvitse korvata mitään, koska he ovat kuitenkin tarpeeksi syyllisiä ihonvärinsä vuoksi ja jo tehneet tai olisivat vapaana tehneet jotain muuta rikollista. Meidän yhteiskunnassamme ei ole tällaista asennepohjaa ja koulun katsomusaineissa opetetaan kaikille ihmisten tasa-arvoa ja kunnioitusta.
      Tuo elokuva on niin yksinkertainen ja jotkut ovat sitä siitä arvostelleetkin tyyliin "kyllä tämä tiedetään", mutta se siinä juuri onkin kauheaa, että kaikki tämä tiedetään ja silti sitä tapahtuu koko ajan lisää. Sitä paitsi, luulen että USA:ssa on ihmisiä, jotka eivät ihan oikeasti tiedä, miten asiat ovat.
      Joskus se mikä sanotaan tarpeeksi simppelisti saattaa myös nytkäyttää asioita eteenpäin.

      Poista
    2. Meri, tuo kirja amerikanirlantilaisista mitä luet kuulostaa kiinnostavalta.
      USA:ssa on tosiaan muitakin sorrettuja kuin afrikkataustaiset, esim. latinot. Ja juutalaiset ovat olleet Ku Klux Klanin vainolistoilla siinä missä mustatkin. Nyt taitaa kaikkein epäilyksenalaisin olevan musta teinipoika.

      Poista
    3. Minä olen täällä täpinöissäni, kun sain juuri DNA-tutkimuksen (hupsuuksissani tilasin) tiedot etnisyydestäni: en olekaan ihan supisuonalainen, vaan minussa on kai muutama prosentti keskiaasialaista ja Amazonin alkuperäiskansoja. Heh heh!

      No, sitä vain piti vielä sanoa, että en tykkää tuosta termistä 'rodullistettu', koska se kuulostaa niin alentuvalta ja negatiiviselta määrittelyltä, samoin kuin syrjäytetty tai mitä näitä muita passiivimuotoisia nykysanoja onkaan.
      Meillä on erilaisia etnisiä taustoja, se on fakta. 'Etniseen vähemmistöön kuuluva' kuulostaa sen sijaan neutraalilta termiltä.

      Poista
    4. marjatta

      tunteet ja affektit sanojen suhteen ovat aina vähän arvaamattomia ja sävy sanojen takana usein kiihkeää.

      tässäkin mietin pitkään mitä sanaa käyttäisin. tulin siihen tulokseen, että rodullistaminen on käyttökelpoinen täsmäsana nimenomaan silloin, kun haluaa kuvata jotakin prosessia, jossa johonkin johonkin ryhmään liitetään erilaisia stereotypioita.

      jos kirjoittaisin gambialaisen ystäväni kanssa tekemästäni taidematkasta, en tietenkään sanoisi, että siellä me rodullistetun kaverini kanssa tuijotimme vermeerin taulua kaksi tuntia.

      huomaan joskus ärtyväni etnisten vähemmistöjen elämään liittyvistä termeistä, jotka pitäisi hallita. toisaalta on hyvä, että uusia sanoja keksitään; ei ole kauan siitä, kun naisten tai lasten kokemuksia vähäteltiin niin, ettei niille ollut edes sanoja.

      ps. antti metsänkylä twiittasi sanoista hauskasti: "opin äsken uuden sveitsinsaksan sanan: bödeli. "für das saufen vorbereitete boden im magen." siis jotain sopivaa syötävää vatsanpohjalle ennen ryyppäämisen aloittamista. cordon-bleu -leike esimerkiksi. kehittyneessä kulttuurissa on kaikki tarvittavat käsitteet käytettävissä."

      meri

      Poista
    5. Joo, minä käsitän, että jossain kiusaamistilanteessa henkilö itse voisi sanoa, että häntä rodullistettiin, kun alettiin haukkua etnisten piirteiden vuoksi, mutta jos rodullistettu-termiä käytetään ihmisen pysyvänä määrittelynä, niin se on liian lopullinen ja leimaava, ihan kuin olisi kyse kastijaosta.

      Koen sanan 'syrjäytetty' hieman samalla tavalla holhoavana ja liian määrittelevänä terminä. Ossi Nyman kirjoitti kirjassaan Röyhkeys, että on omasta valinnastaan ilman työtä eikä siis ole kenenkään syrjäyttämä.

      Poista
  3. Kaunisteletko hieman, Marjatta, Hollywoodin käyttäytymistä? Jos mogulit aikoinan "laskelmoivat" jonkin suhteen, niin eikö tämä nykyinen Oscar-tilasuus ollut laskelmoitu johonkin toiseen suuntaan?

    Ainakin Hesarin kriikko oli hyvin hyvin suuttunut, kun "laskelmoitu" palkintojärjestys vinksahti väärään suuntaan: viimeisen palkinnon saikin valko-ihoinen eikä musta näyttelijä. Tilanne on pedattu toisenlaiseen huipennukseen.

    Tätäkö se "moninaisuus" tarkoittaa?

    Ikiaikaisena filmihulluna, joka pitää myös Hollywoodin mahtielokuvista, suhtaudun hyytävällä varauksella ajatukseen, että elokuvien sisältö määritellään muualla kuin niitä tekevien päässä. No, ihmisiähän hekin ovat ja sopeutuvat sosiaaliseen paineeseen. Elokvan tekeminen kunnolla on kallista puuhaa.

    Eikä elokuva parane siitä että se on indie. Ehkei aina huononekaan. Olivatko Godardin elokuvat 50-60 luvulla indieitä? Enpä sanoisi niin.

    Morriconet yms olivat Hollywoodin ja Cinecittan suuruudenpäivien tekijöitä.

    Tietysti olen vanhanaikainen ja kaavoihin kangistunut. Mutta en todellakaan odota, että James Bondia esittää kohtapuolin musta näyttelijä tai nainen enkä sitä, että kaikki Hercule Poirotit tehdään uusiksi niin, että yksityisetsivä on Hermione Poirot.

    Hollywoodista vielä: aikaisemmin, kulta-aikoina, käskirjoituksia siellä tekivät William Faulknerin, F. Scott Fitzgeraldin, Raymond Chandlerin kaltaiset mestarikirjailijat - tosin usein heidän osuuttaan ei edes mainittu lopputeksteissä. Nykyinen Hollywood (jos sellaista on edes olemassa) on vääntynyt kummallisiin suurelokuviin, joiden käsiksien kirjoittamiseen ei todellakaan tarvita Faulkneria eikä Fitzgeraldia.

    Tuon Mankiewicz -filmi pitäisi nähdä, mutta taitaa jäädä näkemättä. Mistä tulee mieleen että olen aina sanonut, että Wellesin Kane on pitkäveteinen elokuva, ja nythän on paljastunut "tieteellisesti" ettei se olekaan maailman paras filmi.

    Kun tuossa vieressäni nyt pyörii C More kanavalla Arsenalin ja Villarealin välinen semifinaalipeli (43 min pelattu, 0-0), niin pistän huomioitavaksi että jos haluaa nähdä kaiken parhaan eurooppalaisen futiksen, siitä pitää maksaa jotain 60 e / kk. Ei siis halpaa huvia elokuvien katsomiseen verrattuna. Ammattipyöräilynkin katsominen on muuttunut maksulliseksi, hemmetti.

    Kun Yleveroa maksaa jotain 160 e vuodessa luulisi sillä saavan riittävästi elokuvia katsottavaksi. Muttei saa, kaiketi.

    (Eksyin siis taas aiheesta, hah.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyösti, et eksynyt yhtään.

      Tiedostin tuon vaaran, että palkinnoissa laskelmoitaisiin kiintiömäisesti, mutta ei tuntunut siltä, vaan kuten kirjoitin moninaisuus näytti toteutuvan itsestään eli hyvät suoritukset voittivat. Tietysti ne ovat aina mielipidekysymyksiäkin, ketkä ehdolle asetetuista voittavat.
      Frances McDormand sai kolmannen kerran parhaan naispääosan palkinnon, vaikka Viola Davisin pääroolia Ma Raineyssa oli kehuttu (ja hyvä hän onkin). En ole nähnyt Nomadlandia, jonka pääroolista McDormand palkinnon sai, mutta hän on kyllä aina loistava, joten ei sinä varmaan ole mitään syytä Hesarin kriitikolla suuttua.
      Naissivuosan palkinto taas meni amerikkalaiskorealaisen elokuvan Minari eteläkorealaiselle näyttelijälle, joka selitteli hauskassa puheessaan, että eihän hän nyt voi voittaa Glenn Closea (joka on todella hyvä Hillbilly Elegyssä), nämä usalaiset vain ovat niin vieraanvaraisia. Siinä hän taisi tiedostaa sen vaaran, että joku vielä luulisi voiton tulevan jostain muusta kuin hyvästä suorituksesta.
      Vaikeaa...

      Käytin ehkä noita termejä indie ja filmimoguli huolimattomasti. Elokuvarahoitus on tärkeää. Minarin takana esim. oli yhtenä rahoittajana Brad Pitt.
      Pidän todella vanhoista mahtielokuvista, Citizen Kanestakin - Rosebud, miten koskettavaa - mutta näistä uudemmista nykyisen Hollywoodin suurelokuvista en. Siellä on aina ollut joku tylsähkö musikaali tai ylipitkä draama, jossa kaikki on ollut niin laskelmoitua ja siistiä ja se on napannut sitten parhaat palkinnot. Tällä kertaa ei ollut yhtään tällaista.
      Titanicin suosiota en käsittänyt, mutta siitä nyt onkin jo kauan.

      Poista
    2. Ja se vielä unohtui mainita, että tuota samaa on Untokin kummeksunut, että urheilua on siirretty maksumuurien taa.

      Poista
    3. Joo, tässä minäkin höpisen itsestään selvyyksiä ikään kuin olisi jotakin tähdellistä huomautettavaa. Jos joku elokuva maksaa vaikkapa 300 miljoonaa dollaria, niin kaipa on tarkoitus että sen näkee vähän enemmän kuin vaikkapa 10 000 katsojaa. Ja kun noin on, täytyy tavalla tai toisella miellyttää aika monenlaisia ihmisiä. Hyvä puoli taiteen kannalta on, ettei kukaan tiedä etukäteen mikä on hitin tai bestsellerin resepti.

      Elokuvista ja kirjoista nautistekelija on vähän paradoksaali olento, koska hän olettaa että joku tekee taideteoksen juuri hänelle eikä kennellekään toiselle ja samalla tajuaa, että häntä syvimmin koskettaa teos joka koskettaa monen muunkin sydäntä.

      Minäkin olen välillä melkoinen pässinpää kun vaadin taidetta joka on ainutkertaisen yksilöllistä ja erilaisempaa kuin mikään muu. Jos joku sellaisen pystyy tekemään, eihän sitä voi kukaan toinen ihminen ymmärtää. Joten yhteisiä tuntoja on näppäiltävä.

      Urheilu "sopii" maksumuurien taakse kenties siksi, että urheilutapahtuma on nähtävä ja koettava suorassa lähetyksessä; vain alan asiantutntijat kelaavat pelejä ja suorituksia jälkilähetyksinä ja nauhoituksina. Eli, jos et maksa suorasta lähetyksestä, et saa mitään.

      Elokuvia yms tv-kanavat voivat lähettää yhä uudestaan uusintoina, koska aina on joku joka ei sitä ole vielä nähnyt ja on niitä jotka haluavat nähdä näkemänsä uudestaan. Minäkin olen katsonut esimerkiksi Sergio Leonen Huuliharppukostajan tai Howard Hawksin Rio Bravon ainakin 10 kertaa, mutta en ole yhtäkään futismatsia katsonut kahteen kertaan. Ja kohta taas voisi tsekata miltä se Rio Bravo tuntuukaan!

      Poista
    4. Juu, se on totta, urheilussa tärkeää on se hetki - olen ymmärtänyt. Itse en seuraa paljon urheilua, joskus taitoluistelua. Jos seuraisin enemmän, niin uskon, että hurmaantuisin ja kiinnostuisin kovasti seuraamaan ja fanittamaan joitain persoonia. En siis uskalla astua sille tielle, heh.

      Parhaita ovat ehkä sellaiset hitit, jotka syntyvät spontaanisti ikään kuin vahingossa tai ne on saatu tuntumaan siltä.
      Muistan pari kehuttua elokuvaa, joita pidettiin niin täydellisinä ja joista itse en välittänyt yhtään: Titanic ja musikaali La La Land.
      Sitten on yksi elokuva, jonka muistelu parhaillaankin nostaa ihon kananlihalle, Lars von Trierin ohjaama Dancer in the Dark ja sen siltakohtaus, jossa sokeutuva Selma (Björk) laulaa I Have Seen It All. Siinä on varmaan jotain minulle tärkeää. Tein tuon elokuvan katsottuani Björk-CD:n, jota kuuntelin aina automatkoilla. Laulajista toinen mieluinen, sellainen johon en ikinä kyllästy on Nina Simone.

      No niin... höpiseminen on kivaa, ja on kiva tietää, mistä blogikaverit pitävät. Höpistään siis ja ollaan pässinpäitä, jos siltä tuntuu.

      Poista
  4. Siilinjärveläisiä on Kuopion seutukunnan väestöstä isompi osuus kuin afroamerikkalaisten osuus on Yhdysvaltain väestöstä. Harvoin täälläkään poliisia näkee, ehkä kerran kuussa partioauto huristaa talon ohitse. Ehkä ovat Amerikoissakin partiointia vähentäneet säästösyistä? Saattaa olla, että tulevaisuudessa poliisina toimivat tekoälyllä varustetut robotit, jotka osaavat olla ihmisiksi?

    Meillä ei ole ollut vuosiin mitään korttikanavia. Joskus jotain kokeiltiin maksuttoman ajan ja muutama elokuva katseltiin. Nykyään voi Areenalta katsella ilmaiseksi aika paljon elokuvia, eikä kerkeä kaikkia ruveta toljottamaan. Meille ei tule myöskään mitään maksullista sanomalehteä. Anoppi tilasi meille pyyteettömänä lahjana ilmaisena ystävänpäivätilauksena Savon Sanomat kuukaudeksi. Lähinnä niitä juoruilevia tekstiviestejä tulin lukeneeksi, mutta saahan sanomalehdistä sytykettä. Urheilua olen seurannut aika paljon tekstitv:stä. Aika tylsää sitä on selata, mutta tulokset näkee nopeesti.

    Hopkins ja McDormand ovat tosiaankin saaneet palkintoja, joten toivoisi jo muitakin palkittavia löytyvän. Citizen Kane? Jaksaako tuota enää katsella? Orson Welles oli minusta parhaimmillaan Kenny Everett Show:n hahmona. Kun taas Max von Sydow oli mielestäni parhaimmillaan vanhemmissa ruotsalaisissa elokuvissa. Maastamuuttajat ja se jatko-osa olisi joskus kiva nähdä. Söin eilen vaahterasiirappilettuja, tuli se vaahterasiirapin myynti mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistan Max von Sydowin erityisesti Bergman-elokuvista ja Woody Allenin ohjaamasta Hannah ja sisaret. Hänellä oli melkoinen ura näyttelijänä monen etevän ohjaajan elokuvissa, ja eikös hän myös ohjannut muutaman elokuvan.

      Niinpä. Pitäisikö olla joku raja, miten monta kertaa sama tyyppi saa saman palkinnon? Parhaan naisnäyttelijän palkinnosta oli ehdolla McDormandin ja Viola Davisin lisäksi myös mm. brittinäyttelijä Carey Mulligan, joka on tehnyt isoja rooleja ja ollut aina hyvä.
      Juolahti mieleeni sellainenkin, että jäikö Davis ilman palkintoa moninaisuustiedostamisen vuoksi käänteisesti - vähemmistöryhmille oli jo liikaa palkintoja ja pelättiin kritiikkiä heidän liiasta suosimisestaan.
      Palkintoraatien tehtävä vaikeutuu kiintiöajattelun vuoksi. Onhan siitä ollut puhetta, että pitää vahtia myös sukupuolten tasa-arvoa, että palkintokimarassa kaikki puvustajat ja kampaajat mukaan laskien olisi oltava sopivassa suhteessa naisia, miehiä ja muita. Tasa-arvoon pyritään siis nostamalla esiin ja korostamalla eroavaisuuksia!

      Olen samaa mieltä, ei ehdi mitenkään toljottaa kaikkea sitä runsautta, mitä on tarjolla. Välillä on hyvä toljottaa jotain maisemaakin, aitoa eikä fiktiivistä.
      Sanomalehdistä en pysty luopumaan. Aamukahvin kanssa on oltava lehti. Jos jonain pyhäpäivänä ei lehtiä tule, niin säästän edellisiltä päiviltä joitain artikkeleita.

      Amerikkalaisten poliisien koulutuksessa täytyy olla jotain vikaa, kun he niin herkästi tappavat pidätystilanteissa. Katsoin videon teinitytön pidätyksestä, jossa tyttö uhkasi toista puukolla ja poliisi ampui hänet takaapäin. Suomalainen poliisi olisi ampunut jalkaan ja johan olisi puukko tippunut.
      Maassa on ylipäänsä liikaa aseita, mikä myös tekee tilanteista vaarallisia.

      Me tarvittaisiin tähän meidän kerrostaloon robottipoliisi ottamaan kiinni muutama alaluokkalainen tyttö, jotka ovat kevään tullen alkaneet koulupäivän jälkeen häiriköidä kerrostaloissa. Viimeksi he sottasivat kokiksella rollaattoreita, murustelivat sipsejään pitkin ala-aulaa ja nimittelivät vanhuksia. Minulla on jo tuntomerkit ja Unto jonotti kerran puhelimessa poliisilaitokselle. Me "nuorempina" Unskin kanssa pestiin tahmaiset rollaattorit ja lattia. Jos saan nämä mimmit kiinni, pitelen aloillaan ja pakotan siivoamaan jälkensä, niin joudun syytteeseen ja somessa jalkapuuhun lapsosten fyysisestä ja psyykkisestä pahoinpitelystä. Olen nähnyt heidän myös makaavan maassa lähistöllä vaanimassa, joku vakoojaleikki menossa, jännää. Täytyy ilmeisesti mennä siihen, että pidetään ulko-ovet lukittuina myös päiväsaikaan.

      Poista
    2. Puukotuksesta tuli mieleen muutaman vuoden takainen tapaus Lahden moottoritieltä. Mutta ei aleta siitä tässä keskustelemaan. Netistä voi lukea jos kiinnostaa.

      Mitä tulee aseitten määrään Yhdysvalloissa, se ei tietenkään ole ensi sijassa poliisin vallassa. Eikös Sveitsissäkin ole ihmisillä paljon aseita kotona? Nämä ovat niin monimutkaisia kysymyksiä, että paras antaa kunkin maan omien päättäjien huolehtia säädöksistään.

      Lasten ja nuorten väkivaltainen tai häiritsevä käyttäytyminen on herättänyt minunkin huomiotani. Vaikeata sanoa mistä on kysymys. Näkyvätkö lapsissa vanhempien asenteet? Onko kyse siitä, että kun ei välttämättä voi kiusata koulutoveria, aletaan häiritä muita immeisiä? En tiedä. Mekin on alettu lukita ulko-ovea viime aikoina. Aikaisemmin se oli päivisin auki. Asumme omakotitalossa.
      Niin, tosiaan lapsillehan ei saa oikein sanoakaan mitään poikkipuolista, ettei jotenkin leimaudu.

      Poista
    3. Suomessakin on paljon aseita, metsästysaseita, mutta ei käsiaseita mukana kaupungilla liikkuessa ja työpaikalla. Onneksi!

      Poista
  5. Elokuviin on iso ikävä. En seuraa noita Oscareita, mutta kyllähän palkitut enimmäkseen hyviä ovat. Vähän olen miettinyt tuota Frances McDormandin palkitsemista. Minustakin hän on hyvin sympaattinen ja ilman muuta hyvä näyttelijä, mutta roolit ovat aina aika samanlaisia tyyppejä, että ei niissä paljon variaatiota ole. Karuja totuuden torvia, pohjimmiltaan humaaneja. Vähän kuin Jack Nicholson, jolla aina sama miestyyppi. Onko se semmoinen tyyppi, joka on lähellä omaa oikea tyyppiä.

    Minä en yhtään tykkää tuosta rodullistettu -sanasta. Se on jotenkin sama taannehtiva kielikuva kuin on koko nykyisessä keskusteluilmapiirissä. Koko rodun käsitehän on aikoja sitten kyseenalaistettu ja sitten aletaan taas aktiivisesti käyttää samaa sanaa, osoituksena päinvastaisesta. Vähän seisovan veden makua siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frances McDormand on Coehnin veljeksille (Joel Coehn on hänen aviomiehensä) vähän kuin Kati Outinen on ollut Aki Kaurismäelle, luottonäyttelijä. No, McDormand on työskennellyt monien muidenkin ohjaajien kanssa ja tehnyt parhaat roolinsa muiden kuin Coehnin veljesten filmeissä.
      Olisikin hauska nähdä hänet jossain aivan erilaisessa roolissa.

      Tuolla edellä jo Merin kanssa keskusteltiin rodullistettu-termistä. Se kuuluu näihin uustermeihin, kun ei oikein tiedetä, miten ihmisten erilaisuudesta puhuttaisiin.
      Minusta tuo syyttävä sävy rodullistetussa vaatii, että on joku tilanne, jossa vainotaan etnisen taustan vuoksi. Jotkut kyllä käyttävät tätä termiä aivan yleisesti kuten syrjäytetty-sanaa käytetään kaikista jotka jostain syystä elävät yhteiskunnan marginaalissa ja noita oletettu-termejä ihmisistä, jotka eivät yhtään epäröi omaa identiteettiään.

      USA:ssa on usein ilmoitettava oma ryhmänsä ja joillain on yhdistelmiä, esim Kamala Harris voisi intialaisjamaikalaisena olla Asian African American, mutta on päättänyt olla African American eli Black American. Siellä tähän ei liity mitään erikoista, vähän kuten meillä on lasten koulussa kai edelleen ilmoitettava uskonnollinen statuksensa, mikä taas on monissa muissa maissa niin yksityisasia, että sen kysyminen saattaisi tuntua laittomalta yksityiselämään puuttumiselta.

      Poista
  6. USA:ssa on rotusorto edelleen voimissaan. Toisaalta totuus on, ettei maa pärjäisi ilman mustaa -ja siirtolaisväestöään. Valkoihoisille ei kaikki työ kelpaa.
    Väkivaltaisuus on myös voimissaan ja poliisilla herkkä liipasinsormi. Luin George Floydin ampumisen jälkeen artikkelin, jossa vertailtiin Suomen ja USA:n poliisikoulutusta. Herätti ihmettelyä rapakonkin takana, että Suomessa koulutus kestää yli 3 vuotta ja heillä noin 9 kk ja sitten kadulle töihin.
    Elokuvissa olen käynyt viimeisen 10 vuoden aikana vain kerran. NYt tietenkin korona rajoittaa, mutta muuten pitkät matkat kinoon.
    Ostokanavia meillä ei ole, eikä telkkaristakaan näy kuin muutama kanava häiriöittä, tosin tarjontaakaan ei just ole. Olen siirtynyt yle areenan katsojaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle Areena on hyvä. Pitäisikin useammin katsoa, mitä sieltä löytyy. Minä en myöskään vieläkään juuri kuuntele podcasteja, paitsi sellaisia joista joku on vinkannut.

      Luin tuon saman artikkelin, jossa vertailtiin poliisien koulutusta. Lyhyt koulutus on vähän kuin vartijakoulutus, ei siinä ehdi paljon nyansseja ja etiikkaa käydä läpi.
      USA on siitä outo yhteiskunta, että heillä on perustuslaissa määritelty oikeus kantaa asetta. Sitä on vaikea saada sieltä pois.
      Meksikon rajalla haastatellut ovat olleet sitä mieltä, että USA ei tulisi toimeen ilman laitonta halpatyövoimaa. Siinä on pähkinä purtavaksi, kun sieltä on tietenkin tulossa muitakin kuin työikäisiä. Kyllä pitää tehdä jotain järkevämpää suunnittelua kuin muurin rakentaminen ja ihmisten ampuminen.
      Rajaongelman ratkaiseminen kuuluu kai Kamala Harrisin tehtäviin.

      Poista
  7. Nyt kuule sivuaa postauksesi minun viime viikkoani! Että olin väsynyt eilen, yritettyäni monta päivää puolustaa yhtä (turkkilaista) ystävätärtäni jota oli kohdeltu myymälävarkaana, vain siksi että hän näyttää romanilta ja sattui olemaan huivi päässä. "Taas muslimi varastaa meiltä!" kaikuu varmasti vieläkin hänen korvissaan. Laukku tarkastettiin ilman lupaa ja vaikka mitään ei löytynyt solvaaminen ja syyttely jatkuivat. Olen lähettänyt palautetta myymälään ja selvitellyt asiaa pitkin viikkoa. Henkilökunta kieltää syyllistyneensä mihinkään. Sana sanaa vastaan, kuten kiusaamistapauksissakin. Pyysin että katsoisivat valvontanauhat ja ilmoitin etsiväni ystävälleni lainopillista neuvontaa. Ovat liikkeessä kuulemma "harmissaan siitä että ystäväni otti asian tällä tavoin". Eli kyllä on Suomessakin rasismia ja vieraspelkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt kyllä rodullistettiin niin että paukkui.

      Sinä kohtaat varmaan työsi kautta paljonkin ruohonjuuritason asenteita. Valvontanauhat on hyvä juttu ja niistä löytyy näissä tapauksissa kiistaton todistus tapahtuneesta. Tuon liikkeen henkilökunnan pitäisi olla pahoillaan siitä miten joku/jotkut heistä toimivat eikä siitä että loukattu loukkaantui.
      Hyvä, että olet ryhtynyt ajamaan asiaa. Minuakin suututtaa tämän turkkilaisen puolesta.

      Meillä on molempia, vieraspelkoa ja rasismia. Se keskittyy erityisesti niihin paikkoihin joissa muualta saapuneita ja erinäköisiä tai erilaisia kulttuurisia tapoja noudattavia on paljon.

      Poista
  8. Kylläpä tuli monta katsottavaa elokuvaa taas katsontalistalle! Mutta suoratoistopalveluksi riittää Yle Areena toistaiseksi, vaikka CMorelta olisi nähnyt jo heikkouteni uudet Beckit. Pelkään kuitenkin, että Netflix on tällaisessa "elokuvataloudessa" tie turmioon :D (Siihen liittyen, kyllä se elokuvakirjoitus on tuloillaan, mutta Ferrante kiilasi väliin). Never say never kuitenkaan... Olen huolestunut lisääntyneestä anglismien käytöstä, mutta eniten kyllä tuosta valtakoneiston rasismista. Yhdysvalloissa tilanne on vakava, kuten olemme nähneet ja saamme elokuvassa nähdä. Mutta Suomen virkavallastakin löytyy huolestuttavasti muukalaisvihamielisyyttä ja siihen liittyen myös tietyn poliittisen puolueen kannatusta. Täällä tilanne ei kyllä onneksi ole lähelläkään Yhdysvaltain tasoa, jota pyritään nyt systemaattisesti siellä muuttamaan. Onnea toivotan...

    Palatakseni vielä elokuvaan, odotan kyllä myös pääsyä elokuvateattereihin, mutta mielestäni kotisohva on silti usein se paras penkki, suoratoistolla tai ilman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin minäpä säästänkin sitten ne parhaat elokuvahetkeni sinne sinun blogijuttusi kommentteihin. Noissa edellä olevissa keskusteluissa tuli jo yksi Dancer in the Dark -elokuvan kohtaus, jolla on vahva vaikutus minuun.

      Aseväkivallan vastustaminen on nyt onneksi laajaa USA:ssa, muutoinkin kuin poliisiorganisaatiossa. Oscar-elokuvissa tämä näkyi kaikissa genreissä, fiktiossa, dokumenteissa ja animaatioissa.
      Rasismia harrastetaan tietysti ilman aseitakin, mutta kun nyt pääsisivät siellä edes siitä harkitsemattomasta, helposti tapahtuvasta tappamisesta.

      Sinä olet elänyt tasokkaiden tv-lähetysten aikana ja tottunut katsomaan elokuvia televisiosta.
      Minä aloin katsoa televisiota oikeastaan vasta 70-luvulla, 25-vuotiaana, kun perustin oman kodin ja hankimme pienen mustavalkotelkkarin. Lapsuudenkodissani ei ollut televisiota ja opiskelija-asuntoloissa oli joku telkkari yhteistiloissa. Silloin elokuva tuntui elokuvalta vain elokuvateatterissa isolta valkokankaalta. Nyt on isot tv-ruudut ja hyvä piirto ja ääni, mutta minulle se oikea elokuvan katselupaikka on yhä vaan elokuvateatteri.

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...