keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Naistenpäivän alla funtsittua



Kuka tämä sirkeä, nätti nuori nainen on? Hän on 20-vuotias Norma Jeane Baker, Los Angeles, California, USA.  Hänen toinen nimensä kirjoitettiin itsepintaisesti väärin Jean.
                                   

Vielä samana vuonna, kun nämä kuvat otettiin, hänet muutettiin: blondattiin, hiusrajaa muokattiin, kulmakarvat, nenä ja hampaat "korjattiin", opetettiin pitämään silmiä puoliksi suljettuina ja katsomaan raukeasti. 

Näin hänestä tuli Hän, Marilyn Monroe.


Kuvat ovat kirpparilta löytämästäni Roger Bakerin kirjoittamasta elämäkerrasta, jossa on 150 mustavalkokuvaa, muutamia Normasta, suurin osa Marilynistä. Kirja on minulla vielä lukematta, mutta jo kuvia katsomalla piirtyy elämäkerta, jossa on sekä loistoa että uupumista. Marilyn-ilmeen me tunnemme. Entä Norma Jean?

Kansainvälinen naistenpäivä...

Puolalainen europarlamentaarikko Janusz Korwin-Mikke esitti hiljattain EU:n täysistunnossa seuraavan näkemyksensä sukupuolten palkkaeroista:
"Tietysti naisten täytyy ansaita vähemmän, koska he ovat heikompia, pienempiä ja vähemmän älykkäitä. Heidän täytyy ansaita vähemmän. siinä kaikki."
Tämä pikku-uutinen oli HS:ssa Sanottua-osastolla lauantaina.

Minä, ärsyttävä nenäkäs emansipoitunut pohjoisen nainen, kysyn nyt herra Korwin-Mikkeltä yhden tarkennuksen: täytyykö myös miesten keskuudessa pienempikokoisten ansaita vähemmän kuin isojen?

No sitten samassa lehdessä maanantaina oli pari sivua naisten tekemästä kuukautistaiteesta.
Toimittaja Arla Kanerva kirjoittaa, että omalla kuukautisverellä tehty taide on feministinen kannanotto ja poliittista aktivismia.
Jutussa sanotaan, että kuukautiset vaikuttavat erityisellä tavalla naisen elämään ja sisältävät kaiken lisäksi mystiikkaa. Helkkari, naiset! Eikö me olla jo päästy kauas niistä ajoista? Minä suhtaudun tähän taiteiluun nyt ihan samalla tavalla kuin joidenkin vimmaan palata kotisynnytyksiin. On saatu hyvät synnytysosastot ja lapsivuodekuolleisuus on olematon - ja ei kelpaa kaikille, kun kotona synnyttämisessä on sitä alkuperäisyyttä.
Eilisen Hesarissa sama toimittaja jatkaa Näkökulma-kolumnissa pakinoimalla kuukautisiin liittyvästä häpeästä ja tietämättömyydestä, jonka lukuisat naiset kertovat johtuvan siitä, että asia koskee vain naisia. Hän toteaa, että nyt tabut alkavat murtua. Mistä häpeästä ja mitkä tabut? Onko minut siirretty aikakoneella jonnekin noita-ajalle tai hihhuliyhteisöön?
Jos miehillä olisi menkat, niin he kuulemma kehuskelisivat niillä. Gloria Steinem on revitellyt tällä ajatuksella esseessään jo 1978, ja sen jälkeen on ollut humoristisia kampanjoita otsikolla "If men had periods".
Enpä usko, että kehuskelisivat. Eiväthän nuo muillakaan eritteillään leuhki.
En siis pidä eritetaiteesta, olkoon erite mikä hyvänsä.
Enkä pidä tällaista taidemuotoa tärkeänä feminismille.


Tervehdin teitä tässä kuvassa aurinkoladulta Kouvolan Käyrälammelta. Asuni on silkkaa retroa. Naamakin on retroa. Se toinen MM, Marilyn, oli aina julkisuudessa seksikkäissä vaatteissa. Kyllä se roolin vetäminen varmaan väsytti. 

Aion lähteä viettämään naistenpäivän iltaa Kouvolan pääkirjastoon. Siellä on naisvaltuutettujen paneelikeskustelu ja sen jälkeen tasa-arvokonsultti Leena Teräksen luento tasa-arvoisesta yhteiskunnasta, sellaisesta, josta kaikki hyötyvät. Lehtihaastattelussa Teräs sanoo, että sukupuolijakautunut työelämä on suomalaisen yhteiskunnan murheenkryyni ja huokaa: "Olisimmepa vain ihmisiä ihmisille."
Tähän asti olen suunnitellut äänestää kuntavaaleissa erästä pätevää miestä, mutta katsotaan, minkä vaikutuksen paneelin jäsenet antavat.

Mieheni lupasi ostaa minulle Naistenpäivän lahjaksi kilon käsipainot. Kuntoutan kättäni ja kaksikiloiset ovat muutamaan liikkeeseen liian painavat. Heikko mikä heikko! Uskoisin, että hän ostaa tulppaanejakin. Jos ei, niin ostan itse. 

Hyvää Naistenpäivää!

15 kommenttia:

  1. Naseva postaus naiseuden eri aspekteista:) Kannatan lämpimästi Leena Teräksen mallia ihmisinä - mieluimmin vielä isolla I:llä - olemisesta. Mielenkiintoista iltaa & ratevaa naistenpäivää:)

    VastaaPoista
  2. marjatta

    kiitos humanistisesta ja humoristisesta kirjoituksestasi, jonka jälkeen tekisi mieli pukea päälle jotain tuulessa liehuvaa ja kavuta kallionkielekkeelle julistamaan.

    korwin-mikkelle haluaisin lähettää sellaiset terveiset, että sukupuolen perusteella ihmisten tyypitteleminen ja lokeroiminen on hyödytöntä ja enimmäkseen haitallista. suomeksi sanottuna korwin-mikken lausunto on sukupuolistereotyyppistä kakkaa.

    kohtuuden nimessä on kyllä sanottava, että sukupuoleen liittyvä syrjintä ei koskaan ole vain naisten tai vain miesten asia, tai missään nimessä kilpailu siitä, kenellä menee huonommin. olemme kaikki samojen rakenteiden vankeja.

    ps. eritetaiteesta olen ihan samaa mieltä, eikä se ole minun teekuppini, ei edes silloin kun puolitoistavuotias poikani sormimaalasi vaipasta kaivamallaan tuotoksella abstrakteja kuvia olohuoneen pellavamatolle.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tasa-arvokonsultti, jota olin kuuntelemassa, puhui hyvin naisten tasa-arvosta, miesten tasa-arvosta ja alueellisesta tasa-arvosta eli Ihmisten tasa-arvosta.

      Vai noin poikasi taiteili. :) Pienet lapset ylpeilevät tuotoksillaan.

      Poista
  3. Minun isäni kasvatti minua siten, että naiset ovat aina miehiä viisaampia. Rakkauttahan se oli ja sitä, että oli isän tyttö. Oppi meni hyvin päähän, mutta olisi hän voinut kehua kolmea veljeänikin. Olen kasvanut tasa-arvoiseksi ja sitä isän opettaa viisautta olen vaalinut. Viisautta on niin monenlaista ja minussa se on sitä, että olen joustava eri asioissa. Kuitenkin äänestän aina naista, sekin oli isän opetus. Jos kaikki maailman naiset olisivat saaneet yhtä kannustavan kasvatuksen vanhemmiltaan, minun tapauksessa isältä, niin maailmassa olisi tasa-arvo ja päättäjistä puolet olisi naisia. Nyt naiset eivät ehkä uskalla luottaa naisiin, en tiedä miksi. Missä vaiheessa usko oman sukupuolen edustajiin katoaa ja äänestyskaavakkeeseen laitetaan sen vanhan , vanhoillisen, miesten etuja ajavan miehen äänestysnumero!!!!
    Nyt naiset äänestämään naisia, upeita, mahtavia, ajattelevia naisia puoluerajoista riippumatta <3

    Ja ihanaiselle Marjatalle upeaa naisten päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa viisas isä.

      Minäkin päätin sittenkin äänestää naista. Tuolla paneelissa oli nainen, jota olen ennenkin äänestänyt ja hänellä oli niin hyvä kanta kaikkeen tärkeään, että päätin, että ehdokkaani on tässä.
      Päätökseeni vaikutti myös se, että kuulin naisten äänestävän meidän kaupungissa miehiä vilkkaammin ja silti naisia on valtuustossa vain 36%, kyllä pitäisi olla puolet. Just mitä sinä tuossa kommentissasi sanot!
      Naiset olivat paneelikeskustelussa tosi ystävällisiä toisilleen ja keskustelu oli rakentavaa.
      Enemmän naisia tärkeille paikoille!

      Ihanaiselle Maille ihanaa Naistenpäivän iltaa! <3

      Poista
  4. Luen juuri parhaillaan Salla Simukan ja Marika Riikosen toimittamaa kertomuskokoelmaa Marilyn, Marilyn. Sikäli kiinnitin heti huomion postaukseesi. Ehkäpä intoudun jonkin elämäkerran lukemaan myös. En muuten koe, että menkat olisi tabu, ehkä teini-iässä mutta ei kai ne nyt muuten. Ehkä mä elän eri todellisuudessa sitten? :D

    Hyvää naistenpäivää<3 /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua alkoi myös kiinnostaa Marilyn. Paljonhan hänestä on ollut lehtijuttuja ja kuvia. Se kaksijakoinen elämä, itsekseen Norma ja lentokoneesta ulos astuessa Marilyn. Tuossa kirjassa on suloisia kuvia, joissa Norma-Marilyn on jossain elokuvassa kiltin baby-sitterin roolissa, oikein girl-next-door, ennen näitä varsinaisia läpimurtoleokuvia. Ja rakastuivatko ne hänen aviomiehensäkin etupäässä siihen Marilyn-kuvaan? Kirjan lopussa on hauraita, väsähtäneitä, viimeisiä kuvia, joissa roolin pitäminen on jo vaikeaa. Ne kiinnostavat minua enemmän kuin nuo hehkeät. Olisi niin hienoa, jos Marilyn eläisi, olisi tehnyt myös toisenlaisia rooleja ja antais haastatteluja jossain yhdeksänkymppisenä kauniina vanhana naisena.

      Minua ärsytti tuo tabuasia juuri koska olen opettajan työssä huomannut, miten luontevasti yläastetytöt tulivat viime vuosina hakemaan miesopettajiltakin särkylääkettä menkkakipuihin. On saatu hyvät suojat ja muut tuotteet, niin että menkat saa unohtaa ja elää täysillä, ellei ole kipuja. Nyt jos niistä pidetään meteliä, niin johan taas nostetaan esiin se, ettei naisista ole kunnolla töihin, kun on ne PMS:t ja muut tuskat.
      Kiitos Tiia, että nuorempana naisena kommentoit tähän asiaan. Ja Tommi siellä vieressä näyttää kompaavan. :)

      Poista
  5. Muistan jonkun ARS-näyttelyn Kiasmassa, jossa pyöri spermaa tehosekoittimessa. Yhtä ällöä ja turhaa kuin kuukautisveri maalausmateriaalina. Pelkkää huomion kalastelua. Sen sijaan voi ihailla suomalaisen naisen kuukautiskuppia, mahtavaa kestokuukautissuojaa, jota viedään jo maailmalle.

    Vaaleissa minusta sukupuolta enemmän painavat muut asiat. Mielelläni äänestän naista, ja olen äänestänyt, jos/kun sopiva löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut tuosta. En ymmärrä, mitä tuo sekoitus voisi tarkoittaa. Huomiotaidetta.
      Meille on tulossa taidemuseoon syksyllä laaja näyttely Sirpaleita suomalaisuudesta - Suomi 100 vuotta. Siellä on esillä mm. Harro Koskisen Sikamessias. Sekin kuuluu sokkitaiteeseen, vaikka ei liity eritteisiin. Pitää katsoa, mitä mielikuvia se herättää.

      Kuukautiskuppi on mahtava tuote vietäväksi myös kehitysmaihin. Se on ekologinen, hygieninen ja varmaan myös terveellisempi kuin kaikenmaailman aineilla, jopa tuoksuaineilla käsitellyt, siteet. Yhteen aikaan pikkusiteitä mainostettiin niin, että niitä pitää käyttää koko ajan.

      Juu, minäkin olen äänestänyt molempia, miehiä ja naisia. Edes puolueella ei ole ollut niin paljon väliä, mutta näyttää aina kallistuvan vasemmalle ja vihreälle. Minusta Li Andersson on nuorten poliitikkojen parhaita.

      Poista
  6. Olen lukenut paljonkin Marilynista ja katsonut hänen elokuviaan. Se kuva joka sieltä piirtyy esille on paljon monimuotoisempi kuin tämä yksinkertaistettu ikoninen "Marilyn". /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Tuossa kirjoituksessani on varmaan liiankin jyrkkä näkemys.
      Katsoin sitä tekstin alkua ja huomasin kohdan, jossa Marilyn sanoo, että muuntautuminen käy hänellä helposti, koska hän on horoskooppimerkiltään Kaksonen.
      Surullinen kotitausta saattaa olla osasyynä siihen, että Marilyniltä jäi elokuvaopinnot väliin (muistan, että hän olisi halunnut myös opiskella) ja hän jatkoi elämää, joka kulutti häntä ja teki yksinäiseksi.
      Olen katsonut Marilyn-leffoja, monipuolisia ja hauskoja ovat. Ei uskoisi, että hän on voinut niin huonosti kuvausten aikana. Tämä on taas jostain artikkeleista saamaani tietoa. Pitääkin nyt ryhtyä lukemaan tuota elämäkertaa.

      Poista
  7. En ihan tajua tuota kuukautisverellä "taiteilua". Tokihan taiteen materiaalina voi käyttää, mitä nyt parhaaksi katsoo, mutta joo. En myöskään ymmärrä, mitä mystiikkaa naisten hilloihin varsinkaan länsimaissa liittyy? Ymmärtäisin mystiikan joissakin erilaisissa maissa/kulttuureissa, joissa ei tyttöjä pahemmin valisteta tai kuukautisten alkamiseen liittyy rituaaleja, mutta siis että länsimaissa ja vielä naisten keskuudessa?! Ei minun mielestäni kuukautisissa ole mitään mystistä: luonnollinen biologinen tapahtuma, ja hyvin se valistus pelasi jo ainakin omassa nuoruudessani kun oikein odottelin niitä hilloja, kun kaikilla oli jo alkaneet, mutta minulla ei (omani alkoivat vasta 17-vuotiaana. meni neitsyyskin ennen sitä).

    Minäkään en usko, että miehiä kiinnostaisi kehuskella menkoilla, jos heillä sellaiset olisi. Kovin on alentava ajatus. En myöskään tunnista ajatusta, että häpeäisin hillojani, koska se koskee VAIN naisia. Miksi? Yhtä lailla voisin kai sitten hävetä rintojanikin. Tai sitä, että minulla nyt ylipäätään on reikä alapäässä "meisselin" sijasta. Omituisia ajatuksia kerrassaan.

    Minä skippasin naistenpäivän. Tuli tunne, että se koskee vain synnyttäneitä naisia. Nainen kun on täysi vasta, kun on synnyttänyt. Alkuperäinen aate (tasa-arvoisuus) on tainnut hukkua kaiken muun alle. Karsein kuva, jonka aiheeseen liittyen näin: kuvassa on naisen elämä kronologisesti piirrettynä vasemmalta oikealle alkaen vauvasta ja päätyen vanhukseksi. Et ikinä arvaa, mitä eri ikävuosien kuvissa on? No tietenkin nainen raskaana ja sitten lapsen kanssa. Nainenko ei ole muuta kuin synnytyskone ja äiti? Ja eikös meillä ole äitienpäivä erikseen kalenterissa, hmp.

    (sori avautuminen, ihanan raikas kuva sinusta, viisaasta naisesta <3)


    Ps. Olen lukenut joskun aikoja sitten Donald Spoton Marilyn Monroesta kirjoittaman elämäkerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, voi kun sinä olet hauska ja suorapuheinen! Ei mitään soria, se on ihastuttavaa. Minä en aina uskalla sanoa noin suoraan.

      Tuossa jutussa käytetään sanoja 'naiserityinen' ja 'henkilökohtaisesta lähtevä aktivismi'.
      Eiköhän me naiset yleensä olla tyytyväisiä naiselle erityisiin asioihin, kuten naiselliseen vartaloon. Minä en ainakaan kaipaa itselleni mitään miehen fyysisiä piirteitä.
      Ja feminismissä pidän tärkeänä tasa-arvoa työelämässä.

      Kyllä naistenpäivän jos minkä pitäisi olla kaikkien naisten päivä. Tässä lapsijutussa naista katsotaan eri tavalla kuin miestä. Lapseton mies saa olla enemmän rauhassa, koska hänellähän on vielä aikaa ja kas, voihan hänellä vaikka olla lapsi jossain.
      Naistenpäivä on ollut ennen Suomessa Minna Canthin päivänä 19.3., joka on nykyään myös Tasa-arvon päivä ja liputuspäivä. Siinä on hyvä nainen esikuvaksi, naisasianainen ja itsenäinen oman tiensä kulkija.

      Kiitos, minä "raikastun" aina heti auringossa, olkoonkin kalpea, harvinainen talviaurinko. Juuri nyt on kaipuu jonnekin lämpimälle merenrannalle.

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...