Sitä samaa, sitä samaa... ja myös jotain innostavaa!

Lenkkini varrelta
Myllykosken Koivusaaresta

 

Mika Waltari on kiteyttänyt erään huomionsa muotoon "Kokemus toistuu, tunne kuluu". Presidentti Sauli Niinistö käytti tätä lausetta elokuun lopussa kehottaessaan ihmisiä ottamaan koronauhan edelleen tosissaan, vaikka kesällä tartunnat olivatkin olleet hiipumaan päin. Muistutus oli aiheellinen.

Minulle on tullut tämä mietelause mieleen lukiessani elämäkertakirjoja, joissa ei ole tuntunut olevan minulle mitään uutta. Näin kävi Riitta Kylänpään kirjoittaman Utelias mieli -kirjan kohdalla. Jos on lukenut Claes Anderssonilta Otto-sarjan ja varhaisempia teoksia, joissa hän on myös kertonut omasta elämästään, niin kirja tuntuu paljolti aiemmin sanotun toistolta.  

Raija Orasen kirja Manu tuntui myös tuttuakin tutummalta, koska presidentti Mauno Koivistosta on ollut vuosien mittaan niin paljon lehdissä ja televisossa. Vasta vuosi sitten Jari Tervo teki Koivistoa tunnetuksi ansiokkaalla tv-dokumenttisarjallaan, joka valotti presidentin elämää monipuolisesti lapsuudesta elämän loppuvuosiin. 

Zaida Bergrothin Tove-elokuvaa katsoessa tuli taas se tunne, "same old same old". Tämä kaikki on niin tuttua! Olen lukenut eri vuosikymmeninä Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän sekä heidän aikalaistensa haastatteluja naistenlehdistä ja juorulehtien juttuja rakastajista. Miksi muuten tässä elokuvassa näytetään vain ohimennen työntekoa ja ollaan niin paljon juhlimassa? Miksi elokuvassa keskitytään niin lyhyeen jaksoon päähenkilön elämässä? Olisin pitänyt toisenlaisesta painotuksesta ja Toven elämän pitemmästä tarkastelusta. Alma Pöysti on hyvä ja muuntautumiskykyinen näyttelijä. Hän olisi helposti voinut näytellä Tovea myös teininä ja vanhana.

Muistelin elokuvan jälkeen erästä tuttavaani, joka silloin viisikymppisenä jutellessaan minun, silloisen kolmikymppisen, kanssa päivitteli, miten ennen naistenlehdet tuntuivat tuoreemmilta. Päättelimme siinä yhdessä, että hän on jo nähnyt niin monta pääsiäis- ja joulunumeroa, eikä sitä vaan voi keksiä aina uutta. Toisto kyllästyttää. 

Riitta Jalosen kirjaa Kirkkaus kehuttiin arvosteluissa siitä, miten hän oli päässyt uusiseelantilaisen Janet Framen pään sisään. Olin lukenut useamman Janet Framen omasta elämästään kirjoittaman kirjan ja nähnyt Jane Campionin ohjaaman hienon elokuvan Enkelin kosketus. Janet Frame on harvoja blogiaikana löytämiäni ansiokkaita kirjailijoita. En arvostanut sitä, että toinen kirjailija kirjoitti hänen tarinansa minä-muodossa hänen tyylillään hänen elämässään viipyillen sen sijaan, että olisi suomennettu Framen omia kirjoja, joissa hän on kertonut juuri ne samat asiat. 

Olisin pitänyt kovasti kirjasta Kirkkaus, jos en olisi ikinä kuullutkaan Janet Framesta. Sama koskee noita elämäkertakirjoja. Miten upeaa olisikaan lukea  tuntemattomasta Claes Anderssonista! 

Elämäkertojen kirjoittajat ja muut, anteeksi että olen näin vaikea miellytettävä. Voisitteko yrittää löytää ja kuvata tunnetuista henkilöistä ja asioista jotain uutta tai uudesta näkökulmasta katsottua, kiitos! Sellaista mikä yllättäisi omintakeisuudellaan, innoittaisi ja saisi haukkomaan henkeä ihastuksesta.

Varminta elämäkertakirjoittajalle olisi kai kirjoittaa vain sellaisten henkilöiden elämäkertoja, jotka eivät ole jo itse kertoneet "kaikkea".
Kari Hotakaisen kirja Tuntematon Kimi Räikkönen on kiinnostava, koska Kimi Räikkönen ei ole itse kirjoittanut mitään, eikä paljon puhunutkaan.
Minulla on parhaillaan kirjakasassani Sauli Miettisen kirjoittama elämäkerta Jorma Uotinen. Myös siinä näyttää olevan uutta ja ennen sanomatonta.
Olen myös kiinnostunut Heikki Herlinin isästään Niklas Herlinistä kirjoittamasta kirjasta Tuollapäin on highway. Olen ymmärtänyt, että Niklas on kirjoittanut isästään arvostaen, mikä on hienoa ja poikkeuksellista. Enemmän kirjoitetaan isänmurhakirjoja. 

Varmaan vaativuuteni johtuu osittain myös iästä, "been there, read that, seen that". Mietin, miten nuori ihminen, jolle asiat ovat uusia, kokisi nämä kirjat, varmaan paljon inspiroivampina kuin minä. Mutta onko myös taso laskenut elämäkertakirjoissa? Ovatko ne alkaneet muistuttaa lehtien feature-juttuja?

Vanhempi ihminen tarvitsee makuaistin heikentyessä voimakkaampia makuja - (ja hoivalaitoksissa tarjotaan laimeita pöperöitä!) - pitäisikö myös taidetarjonnan olla iän lisääntyessä vahvempaa? Luullaan, että mummit ja vaarit ovat vähän kuin lapsenlapset, joille pitää tarjoilla iänmukaisesti sensuroitua. Virhekäsitys! Mummit ja vaarit ovat nähneet jo niin paljon, että heitä väsyttää kaikki vähän maustettu ja tylsästi tarjoiltu.  

Olen saanut kirjamessuorganisaatiolta lippuja digimessuille. Kiitän! Jaoin ylimääräiset liput lukeville ihmisille blogin ulkopuolella.
En aio seurata messuja reaaliaikaisesti, koska saan vieraita viikonlopuksi, ja sitten lähdemme muutaman päivän kotimaan reissulle. Messuohjelmat ovat onneksi katsottavissa 8.11. asti, joten katson jotain myöhemmin. Silloin onkin tietoa, mihin toiset messuja jo seuranneet ovat ihastuneet.
Nyt on myös aika tarttua messutarjouksiin ja tilata kirjoja itselle lukemiseksi kaamoksen keskellä, isänpäivän lahjoiksi ja joululahjoiksi.  

Olen lukenut muutaman kiinnostavan kirjan. 
Jussi Seppäsen omaa elämää löyhästi sivuava kirja Jussi Seppänen on kiinnostava kuvaus vakavan sairausdiagnoosin odottamisesta. Eläydyin.
Nancy Hustonin romaani Enkelin kosketus on kaunis tarina rakkaudesta ja sodan mielettömyydestä. Vei mukanaan.
Sanna Hukkasen sarjakuvateos Juuri tarkastelee ihmisen juuria ja juurettomuutta kotiseudulle palaavan henkilön silmin. Sai pohdiskelemaan.
En ehkä ole ihan menetetty tapaus, koska nämä kirjat koskettivat sydäntäni!

PS En tummentanut mitään nimiä, koska tässä kirjoituksessani niitä oli niin paljon. Seuraavassa on vain yksi, kun pohdin juuria (puunjuuria, sukujuuria ja leivän juurta) Sanna Hukkasen inspiroimana sen jälkeen kun olen käynyt omilla juurillani.