Olen nähnyt teemalauseen Kuunnellaan ja kohdataan toisiamme. En haluaisi olla niuho, mutta eihän sijamuoto 'toisiamme' sovi molempiin verbeihin. Kuunnellaan toisiamme ja kohdataan toisemme, eikö niin? Usein kyllä käy niin, että kaikessa kiireessä ja tohinassa me kohtaamme vain pikkasen toisiamme, sen osan toisesta, mikä itselle sopii ja mihin on aikaa, eli silloin partitiivimuoto olisi hassuudessaan sopiva. Silmäilemme toisen puhuessa jo puhelinta tai mietimme malttamattomana mitä sanomme heti kun pääsemme väliin ja unohdamme pysähtyä siihen, mitä toinen sanoo.
Alkukuvassa on ote Leonard Cohenin laulusta Slow, jossa ylistetään hitautta. Paitsi kiirettä ja menoa, niin kyllä nykyään on alettu arvostaa myös elämän hidastamista. Kirjoitin edellisessä kirjoituksessani (eilen, onpas minullakin vauhti päällä!) ajatuksista, joita Mari Mörön romaani Paikkaa ja mieltä herätti. Kirjan lopussa on kohta joka sopii hyvin mielenterveyspäivän kuuntelemisen teemaan.
Ei me kaikki olla sankareita, mutta kaikki olemme asiantuntijoita tässä: omassa elämässä. Kuuntele jotakuta tai ole kuuntelematta, jyrää vähemmän ja pidä huolta, ettei se suista muita raiteiltaan.
"Ole kuuntelmatta" kuulostaa tylyltä, mutta ajattelen sen korostavan rehellisyyttä, sitä että on rehellisempää olla kuuntelematta kuin olla kuuntelevinaan.
Kuunteleminen on aktiivista toimintaa, usein vaikeampaa kuin puhuminen. Se vaatii harjoittelua.
Itselläni on pälpättämisen syynä usein se, että viihdyn paljon yksin, ja kun sitten tapaan muita ihmisiä, niin satsaan tapaamisiin paljon, sähköistyn - ja puhun. Maskista - tuosta kiusasta - saattaa olla apua kuuntelijan rooliin pysähtymisessä. Jos nyt jotain positiivista siitäkin...
Tänään on myös Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä, henkilökohtaisessa elämässäni saunailta ja lukemista sekä telkkaria. Katson dokumentin Leonard Cohenista ja Marianne Ihlenistä ja jatkan Tuomas Kyrön Kirjoituskonevarkaan lukemista. Se on parempi kuin odotin ja sisältää mm. kiinnostavaa pohdintaa kirjailijan työstä.
marjatta
VastaaPoistajaksan nykyisin keskustella vain harvojen kanssa. sama juttu kuuntelun kanssa. varsinkin tasapaksun tusinapuheen edessä on vaikea muuttua kuuntelijaksi. omassa elämässäni on yhden käden sormilla laskettava määrä ihmisiä, joita jaksan kuunnella termin lempeimmässä mahdollisessa merkityksessä.
kuuntelen paljon radiota. kare eskola on suosikkini, koska välilevyjä-ohjelmassa voi vielä kokea, miltä tuntuu, kun sanalla on väliä. sellainen keskittynyt kuunteleminen on tärkeämpää kuin silmissä roikkuminen. kontakti menee syvemmälle.
telkkarin uutisissa taas ei ole oikein mitään, joka pörhistäisi korvia. niissä on liikaa luotaantyöntäviä ja hermostuttavia elementtejä.
hyvää mielenterveyden päivää! mielenterveyshän on aina pieni kysymysmerkki, mutta uskon että kaikenlaiset kulttuurijutut ovat mielenterveyden kannalta hyvä asia.
ps. sun tukka!!!!!
meri
Minullekin kulttuuri on tärkeää suurelta osin juuri mielenrauhan kannalta. Hyvä taide tyynnyttää levottomuuden ja irrottaa huolista. Viimeksi elokuvissa ensin häiritsi maski, kiemurtelin sen kanssa, miten oikein hengittäisin ettei lasit huurru ja pidänkö koko kiusankappaletta naamallani, mutta vähän päästä unohdin sen ja kaiken muun, kun pääsin elämään vähäksi aikaa ihan muuhun aikaan ja paikkaan. Tänään mennään Unton kanssa katsomaan Kouvolan taidemuseoon näyttelyä, jonka nimi on Kauneuden aarteita. Siinä on vanhaa taidetta Eemil Aaltosen museon kokoelmasta.
PoistaKaipaan oikeita konsertteja ja teatteria siinä missä matkalla oloakin. Unton työpöydän luota naapurihuoneesta alkoi juuri kuulua ihanaa musiikkia. Voi kun saisikin istua jossain täpötäydessä konsertissa ulkonäyttämöllä lämpimässä ilmastossa eikä tarvitsisi varoa toisia ihmisiä. Kaipaan myös pieniä, kevyitä rupatteluja ohimennen.
Vänkääminen vänkäämishalun vuoksi, asioiden kieltäminen triviaalien poikkeusten avulla tai kaiken näkeminen todistuksena jostain ennalta päätetystä asetelmasta ovat sellaisia keskustelutapoja, joita vältän.
Kiitos meri tukkakommentista. Tukka on ihmisen kukka. Koitin hymyillä tuolla maskin takana, mutta kuva kertoo, että kyllä se suukin on tärkeä ilmeiden tunnistamisessa. Voi, miten vaikeaa on tunnistaa naista burkan sisällä, kun ainoa, mistä voi päätellä henkilöllisyyden on koko, liikkumistapa ja kengät.
Meri, Marjatta
VastaaPoistaLuen esseeantologiaa filosofiasta ja kirjallisuudesta. Yksi esilletuleva aihe näkyy olevan saksalainen romantiikka ja etenkin Hölderlin. Aloitin kirjan eilen ja nyt tajuan että muistissani on Hölderlinin mentävä aukko.
Olipas siis hyvä että Marjatta luet Kyröä! Olisi kivaa jos tämä aika ei vaatisi jatkuvaa pellenä olemista joka vie aikaa ja varmaan myös energiaa kirjoittamiselta.
Minulla ei näytä olevan Tuomas Kyröltä muuta kuin Södikan kustantama Liitto. Liitto ei ole aivan kevyttä kamaa. Ei se silti kovin hirveän kaukainen kirja ole ajallisesti, 2005.
Mutta eikös ole niin että humoristien elämä on kaikista vaikeinta koska siihen tulee rooli: minkälainen humoristi sinä haluaisit olla? Sitten mietin sitäkin että Suomessa ehkä ei ole helppoa olle humoristi.
Tässä on läsnä historia. Pitää kaivaa saksalaisia romantikkoja ja miettiä mistä niitä rupesi syntymään. Voi kun toivon että kirjailijat voisivat kirjoittaa vailla minkäänlaisia roolipaineita!
Aleksis Kivi tulee mieleen. Tuskin senkään kirjoittajan taival oli pelkästään tuskaa.
Marjatan hiukset ovat säilyneet paksuina! Miten te selviätte maskihuuruista?
Minä en ole lukenut Kyröltä kuin romaanin Kerjäläinen ja jänis ennen Mielensäpahoittajia, joita olen lukenut muutaman. Pidin Kerjäläisestä, hieno satiiri Suomesta ja Euroopasta pakolaisten vastaanottajina ja kunnianosoitus Arto Paasilinnalle, jonka Jäniksen vuosi on taustalla. Kirjoituskonevaras oli pitkälle hyvä, mutta se olisi pitänyt lopettaa aikaisemmin. Kyrö ei ollut malttanut, ja voi miksi kustantamossa ei sanottu, että säästä nuo mielipiteesi kaikesta viimeaikaisesta toisiin kirjoihin, kolumneihin tai muuhun.
PoistaNykyään näkyvyyden vaatiminen vie siihen, että kirjailijankin pitää löytää itselleen rooli, missä esiintyy. Entä jos kirjoja alettaisiin julkaista ilman tekijää. Silloin vain teksti ratkaisisi.
Luulen, että Aleksis Kivellä tai pikemminkin Alexis Stenvallilla oli iloiset hetkensä siinä missä muillakin. Myyttinen kärsivä Minä elän -tyyppi on se, millä häntä on päätetty jälkipolville myydä.
Älä välitä Ripsa, minullakin on Hölderlinin mentävä aukko. Ja monen muun. Ei tässä elämässä ehdi lukea kuin osan tärkeistä kirjoista. Esseekirjallisuudesta luin viimeksi Markku Envallin Kylmää kynäsotaa, mutta se tuntui minusta haalealta.
Huumori on todella vaikeaa. Minuun kolahtaa nykyisistä tv-ihmisistä humoristeina parhaiten Katja Ståhl, jonka tyyli vain paranee vuosien myötä.
Minä en selviä maskihuuruista mitenkään. Onneksi meillä päin on aika vähäväkistä. Olen nyt ryhtynyt käyttämään maskia kaupassa, siirtelen sitä ja koitan selvitä äkkiä. Ei tule tehdyksi heräteostoksia. En usko, että pärjäisin töissä maskin kanssa. Hiukset on paksut perintötekijöiden vuoksi. Isällä oli loppuun asti paksut hiukset. Hän tuli aina parturista ihailusta virkistyneenä, ja kutsuimme häntä siskoni kanssa kahden kesken Fonzieksi.
ripsa, marjatta
VastaaPoistaolen yrittänyt käyttää maskia, mutta se on tällaiselle tukehtumispelkoiselle ehkä saatanallisinta mitä voi olla. happi ei riitä. olen epätoivoisesti yrittänyt löytää oikeaa tapaa olla ja hengittää, mutta ei ole vielä löytynyt. silloin harvoin kun liikun ihmisten ilmoilla, pelkään että joku maskimoraali-ihminen käräyttää minut tästä.
siedettävämpi vaihtoehto on olla täällä peräpönkölässä omaehtoisessa karanteenissa. joku ehdotti, että kaikki maskittomat voisi lähettää esim seilin saarelle. sopii minulle, kunhan siellä on suoratoistomahdollisuus.
bbc kakkosen mandy kolahti viimeksi. aivan uskomaton tyyppi. sarja oli yhtä aikaa kamala ja aivan ihana. absurdeimmatkin tilanteet viedään ronskisti loppuun asti, ja vielä siitäkin yli.
meri
Briteillä on tuo taito, mennä hauskasti ja sydämellisesti yli sopivaisuusrajojen. Kävin vähän googlailemassa tätä Mandy-sarjaa ja Diane Morgania.
PoistaPeräpönkölä - voi näitä sinun sanoja. Hauska!
Meillä on ollut niin päin, että maskin käyttäjät erottuvat, mutta nyt alkaa olla molempia ehkä saman verran, maskinaaamoja ja ilman maskia kulkevia. Minulla on pieni keuhkojen tilavuus, mutta ei senkään pitäisi haitata, keuhkoahtaumaa sairastava ystäväni on kulkenut maski naamalla koko korona-ajan. Se ei vain tunnu hyvältä, kun hengityksen esteenä on kangaskappale. Kun oikein keskittyy johonkin eikä tarvitse liikkua, niin maskin unohtaa. Tämä varmaan selittää sen, että kirurgit pystyvät tekemään erittäin tarkkaa tuntikausia kestävää työtä näitä maallikkomaskeja epämukavammissa suojissa.
Marjatta, Meri
VastaaPoistaTämä Vaasa ei kai oikeestaan ole peräpönkölä, mutta siinä suhteessa on, että täällä on täyskidiootteja opiskelijoista. Lapsen kanssa päiviteltiin nuorten varmuutta kuolemattomuudestaan. Ja aivan vähän aikaa sitten se oli itte kuolematon. Nyt sillä on lapsia jotka ovat kuolemattomia.
Oli mentävä tilaamaan kaukolainaksi Hölderlinin Teokset. Ne on suomennettu 2012, mutta meidän kirjastossa ei ollut. Lueksin nyt mitä netistä löytyy.
Aika tiheätä ja vaikeankuuloista tekstiä.Siis mitä suomeksi löysin.
Minä en hirveästi katso televisiota, paitsi jos siellä on hyviä leffoja. Ei ole ollut pitkään aikaan. Mutta sitten jos haluan jonkun hyvän leffan, voin mennä Open Culturen sivuille. Oikeastaan ajat ovat niin pahasti surrealistisia, että Cocteau voisi tuntua hyvältä.
Tai vaikka Eisenstein. Muistaakseni siinä Iivana Julmassa on lisäksi actioniä.
Meiltä "Vesijumpat ovat peruttu", julmistelin toimiston flikoille kielen raiskauksesta, kävin katsomassa: "Vesijumpat on peruttu"! Hurraa! Olen edes jossain joskus uskottava!
Ripsa, hyvä sinä! Teillä päin ruotsin kieli saattaa vaikuttaa tuontyyppisiin virheisiin.
PoistaMeillä vesijumpat ja kaikki opiston ryhmät toimivat tietääkseni (toistaiseksi vähän tartuntoja toisi kuin teillä), mutta minä etsin sellaisia aikoja uimahallista, ettei siellä olisi paljon muita. Eilenkin saunoin yksin, ja altailla oli lisäkseni kaksi uijaa ja yksi vesijuoksija. Tämä on ylellistä, mutta toisaalta tylsää, ja alkaa pelottaa, että lähiuimahallini suljetaan käyttäjien vähyyden vuoksi.
Minäkään en löydä televisiosta kovin paljon katsottavaa, enkä nykyään Netflixistäkään. Kirjoissa onneksi aina löytyy, ja ihmisiä voi tavata (pitää tavata, ettei mökkihöperöidy!).
Olen juuri keskustellut pojan perheen kanssa nuorten korona-ahdingosta. Perheessä on kaksi lukion kolmatta luokkaa käyvää. He kyllä menettävät tämän poikkeusajan vuoksi paljon sellaista mikä kuuluu nuoruuteen: vapaa liikkuminen, reilaaminen, festarit jne. Voiko ylioppilasjuhlia järjestää ensi keväänä? Ei varmaan samanlaisina kuin ennen. Entä opiskelijaelämä? EU-aikana nuoret ovat päässeet helposti eri ohjelmien puitteissa vaihto-opiskelijoiksi ja työharjoitteluun ulkomaille. Jospa ne ajat vielä palaavat.