sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Mukavia joulunaluspäiviä ja hyvää joulua teille kaikille!



Posti on tuonut jo jonkinverran kortteja. Itse lähetin tänä vuonna enimmäkseen tätä kisukorttia. Olen ehdottomasti oikeiden joulukorttien kannalla. Enimmillään olen lähettänyt kuutisenkymmentä korttia, nykyään parikymmentä vähemmän. Osa kortinsaajista on poistunut tästä maailmasta ja osan kanssa olemme siirtyneet sähköisiin toivotteluihin.

Rakastan kaikkea jouluun liittyvää, lahjojen paketoimista ja kodin laittamista. Tykkään juosta kaupoissa lahjaostoksilla ja suunnitella, millä ketäkin ilahdutan.

Tänä vuonna hankimme kestokuusen. Se on jo paikallaaan koristeltuna. Lipeäkalalounas lanttulaatikoineen on syöty. Aikaiset seremoniat johtuvat siitä, että ensimmäisen kerran seurusteluajoista alkaen vietämme joulun mieheni kanssa poissa kotoa. Ei kaukana, Turussa läheisten kanssa, jotka eivät juuri noista perinnesapuskoista piittaa. Kinkku kyllä laitetaan ja paljon muuta herkullista. Palattua jatkamme joulunviettoa kotona loppiaiseen ellei nuutinpäivään. Mahdollisimman pitkään. 

Käymme kuuntelemassa Turun torilla joulurauhan julistuksen, jonka olemme yleensä katsoneet televisiosta ennen mantelipuuroa. Meillä on ollut isoja perhejouluja, joskus toistakymmentä joulunviettäjää, ja jouluja kahdestaan, mutta aina meillä kotona. Onkin jo aika muuttaa vaihteeksi konseptia.

Turun joulussa on paljon kivaa. Saan valmistella joulua rakkaille ja yhdessä rakkaiden kanssa. Hetket lasten kanssa ovat ainutlaatuisia. Joulurauhan julistus paikan päällä seurattuna kiehtoo. Kiva kuulla, mitä pojat siitä tuumaavat.

Starttaamme tiistaina. Sitä ennen on vielä paljon puuhastelua, samoin perillä. Siksi minä tätä hyvän joulun toivotustanikin näin aikaisin teille väsään.

Olen saanut jo kaksi aineetonta joululahjaa.
1. Kirjastomme on päättänyt poistaa euron varausmaksut. Tämä ei kyllä ole ihan aineetontakaan, varaan lähes sata kirjaa vuodessa. Olen ollut vähän helsinkiläisille kateellinen maksuttomuudesta.
2. Sain 2,5 -vuotissyöpäkontrollissa hyvät labratulokset. Kasvainviitearvo oli pysynyt ennallaan. Tämä oli jo viides helpotuksen tuova tarkastus. Erään aiemman kontrollikäynnin jälkeen näppäsin autossa selfien, tuon nykyisen leveähymyisen profiilikuvani. Vaihdoin sen entisen totisen tilalle. Jokainen päivä on ilon päivä, kun elää saa. Minulla on hyvä ennuste, mutta eihän sitä tiedä. Syöpäsolut ovat arvaamattomia nomadeita. Keuhkosyöpää sairastanut sädehoitoreissujen taksikaverini kuoli tänä syksynä. Antille oli luvattu kolme vuotta enintään, hän jaksoi kaksi. Toivon, että hän ehti hoitojen välissä etelän lämpöön, kuten silloin yhteisten matkojemme lopussa toivoi.



Kestokuusi on helpompi koristella kuin oikea. Se sopii perfektionisteille. Tässä pitää vielä vähän taivutella oksia ja siirrellä koristeita täydellisen kartiomuodon ja estetiikan saavuttamiseksi. Tuoksu jää puuttumaan, mutta eipä tarvitse kärsiä tukkoisesta nenästä.

Lukeminen jää vähälle yhteisöllisessä joulussamme. Pojat ovat lautapelifaneja, lukeminen ei ole toistaiseksi niin paljon innostanut. Iltasadun sijasta he ovat viime aikoina toivoneet Vaarin kertomia jännittäviä lapsuudenmuistoja, miten elokuviin piti mennä Kaitjärven nuorisoseurantalolle läpi pimeän metsän, vaikka pelkäsi joka askeleella mörköjä. 

Otan kuitenkin mukaan jonkun näistä:



Pidän Leonard Cohenin musiikista. Hänen äskettäisen kuolemansa jälkeen luin muistokirjoituksista, että hän on ollut kirjailija ennen kuin ryhtyi laulamaan. Hän on kirjoittanut 13 runokirjaa ja kaksi romaania. Tunnen nyt kiinnostusta kirjailja-Coheniin. The Favorite Game (1963), suomennettu Lempileikki (2004) on hänen romaaneistaan ensimmäinen. Takakansitekstissä sitä verrataan Salingerin Sieppariin.



Olen kirjoittanut ensimmäisestä Bob-kirjasta täällä (klik). Bob auttoi koditonta elämänsä ryysinyttä James Bowenia uuteen elämään. Mies ja hänen kissansa (hänet v a l i n n u t kissa) myivät asunnottomien Big Issue -lehteä Lontoon kaduilla monta vuotta. Varsinainen terapiakissa. Bobia ei vain voi katsoa ilman että alkaa hymyilyttää. A Gift from Bob (2015) on myös suomennettu juuri täksi jouluksi nimellä Bobin joulu, tylsähkö nimisuomennos. Eräässä haastattelussa paljon lukeva Erkki Tuomioja tunnustaustui Bob-faniksi. 



Janet Framen ensimmäinen 1951 julkaistu kirja, novellikokoelma The Lagoon and Other Stories sisältää 24 novellia. Hän oli kirjan kirjoittamisen ja julkaisun aikaan mielisairaalassa ja on sanonut, että kirjoittaminen pelasti hänet elämälle. 




Janet Frame kirjoitti elämäkerrallisen fiktion ohella 1980-luvulla myös elämäkerraksi nimeämänsä kolme teosta. Ne on koottu hänen kuolemansa jälkeen 2008 yhdeksi teokseksi, jolle annettiin keskimmäisen osan nimi An Angel at My Table
Riitta Jalosen tuore Framen elämästä kertova romaani Kirkkaus pohjautuu paljolti tähän.

Jouluunne rauhaa ja rakkautta toivottaen, 
Marjatta

28 kommenttia:

  1. Mukavia joulun tuulahduksia Marjatta! Tervetuloa Turkuun. Voi olla, että en tänä jouluna ole itse siellä joulurauhan julistusta kuulemassa. Kotimme on siinä vaiheessa vauvalana ja nuo kaksi päähenkilöä aiheuttavat kyllä sellaisia mullistuksia, etten tiedä mihin sen kuusenkaan tunkisi:) Rauhakin saattaa olla tällä kertaa hieman vaakalaudalla, mutta yritetään parasta. Hauskaa se on joka tapauksessa. Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän! Kaksosvauvat muuttavat kodin ja vieraspaikankin vauvalaksi ja työllistävät monta ihmistä. Meidän kaksoset ovat jo teinejä. Kaksosvauvaperhe tuli yleensä meille kyläilemään yöjunalla Rovaniemeltä, ja kerrankin jatkojuna teki aatonaattona oharin Riihimäellä ja mieheni lähti hakemaan porukkaa autolla. Vaivalloista, mutta ikimuistettavaa.
      Leena, odotapas seuraavaa joulua, kun nämä kaksi vilistävät eri suuntiin ja saat järjestää alhaalla olevat tavarat turvaan. :)
      Meillä on nyt 2,5 kuukauden ikäinen vauva täällä lähilapsenlapsena. Pääsemme huomenillalla jo toisen kerran hoitamaan. Hän on rauhallinen ja helppo hoidettava.
      Kivaa vauvajoulua sinne teille!

      Poista
  2. Näinhän se tässä kohtaa eloa menee, että jokainen päivä on juhlapäivä, etenkin ne, jotka sisällään pitävät helpotuksen huokauksen; olen iloinen puolestasi!

    Joulurauhan kuuntelulla aloitamme mekin perinteisesti joulunvieton Kuopuksen perheen parissa, joten herkkuja ja vilskettä luvassa; mainiota. Juonikasta hyvänmielen Turunreissua sekä rauhaa & rakkautta jouluaikaasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka! Noissa perinteissä on jotain rauhoittavaa. Ajattelin tänään juuri toistuvuutta, kun kuuntelin ruokaa laittaessani Kansanradiota, kuten yleensä sunnuntaisin ja siihen päälle säätiedotusta merenkulkijoille, vaikka olen tukevasti maan pinnalla.
      Herkkuisaa ja villiä menoa jouluusi!

      Poista
  3. Oikein lämmintä ja hyvää joulua, rauhaa ja rakkautta Sinulle Marjatta! Ihanaa että kontrollitulokset ovat noin erinomaiset! Ja kiitos kirjavinkistä -- tätini toivoi Jalosen Kirkkautta joululahjaksi & nyt voin hankkia vielä itselleni tuon Framen kirjan, joulun jälkeen varmaankin vaihdamme tädin kanssa kirjat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna!
      Minä olen nyt aivan Framen pauloissa. Kirjastosta on lainassa monta syksyn uutuutta, mutta ei voi mitään, eniten kiinnostavat vanhat Framen teokset. Hassua edes kirjoittaa 'vanhat', koska ne ovat niin ajattomia.
      Mukavaa joulua Sanna Sinulle ja perheelle!

      Poista
  4. Mahdottoman mukava pitkä joulupostaus.
    Ihanaa joulunalusaikaa ja joulua sinulle 🎄

    🍎🌲🌲🌲

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, minulla yksi pitkä ja sinulla blogissasi monta kivaa lyhyttä.
      Saatan laittaa vielä jonkin lyhyen; asiaa olisi, mutta voi sen säästää uuden vuoden mietinnäksikin.
      Lähdemme tänä iltana Johanna Kurkelan joulukonserttiin kirkkoon, joka melkein näkyy ikkunastamme. Olemme usein aiemmin käyneet Tarja Turusen konsertissa Kuusankosken kirkossa.
      Samaa sinne!

      Poista
  5. Oletpas löytänyt mielenkiintoisia kirjoja! Ainakin Cohen ja Bob-kissa pitää minunkin hankkia käsiini. Iloista joulunodotusta! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, kiva että innostuit noista.
      Mukavaa joulua myös sinne Ruotsiin!

      Poista
  6. Joulurauhaa.

    Onneksi ei tarvitse syödä perinteisiä jouluruokia. Perunalaatikko vielä menettelee, mutta ei porkkanalaatikko, kinkku, lasimestarin silli eikä oikein rosollikaan. Konvehditkin on yleensä epäilyttäviä, mutta niitä tulee kuitenkin syötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle, Tuija.

      Onhan nuo perinteiset ruuat kauhean raskaita, jos toteuttaa kaiken pitkän kaavan mukaan.
      Minä en saa syödyksi raakaa kalaa missään muodossa ja punajuurista pidän ilman etikkaa.
      Minulle paras jouluherkku on riisijälkiruoka, jonka teen sekoittamalla kylmään riisipuuroon kermavaahtoa, vaniljaa ja sitruunaa. Sekaan voi heittää rusinoita ja päälle koristeeksi coctailkirsikoita.

      Poista
  7. Ihanaa joulun odotusta ja joulua! ♥

    Tuossa A gift from Bobissa on mielestäni kivempi kuva kuin suomennetussa versiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne myös! ♥

      Samaa mieltä, tässä on sekä nimi että kuva hauskempi.

      Poista
  8. Ihanaa joulun aikaa sinulle, Marjatta! Kaunis kestokuusi. Mekin koristelimme kuusen tänään, se on kotimainen kasvatettu joulukuusi, joten tuoksu (ja neulaset... ja pihka...) on mukana.

    Olen onnellinen hyvistä kontrolliuutisistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Ne uutiset tulevat aina ennen joulua ja kesäkuussa, eli jouluilo ja kesäriemu, ellei sitten joskus huoli. Minulla on sellainen tuntu, että syöpä ei minua enää kiusaa.

      Oi joi, mistä minä saisin sen kuusentuoksun. Kun voiskin kesällä tallettaa sitä pulloon Sippolan arboretumissa kävellessä. Siellä on erityisen tuoksuvia kuusilajeja.

      Joulua... ♥

      Poista
  9. Rentoa ja mukavaa joulunaikaa Marjatta! Ja pieniä tonttulakkeja punaisine poskineen mummun iloksi *<:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kiitos - ja hyvä kun mainitsit tonttulakit. Maiju-mummi menee nyt just hakemaan ne tuohon matkatavaroiden joukkoon. Pakkaaminen kestää meillä vanhoilla monta päivää. <3

      Poista
  10. Mukavaa joulun aikaa läheisten kansaa! ⭐️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Joululainen! Sinä olet nimesi mukaisesti viritellyt joulutunnelmia jo pitkään.

      Palasimme juuri Johanna Kurkelan joulukonsertista. Mies piti eniten perinteisestä Tonttu-laulusta (Pakkasyö on ja leiskuen...), hänellä liittyy siihen lapsuuden muistoja.
      Minä koin syvästi laulun 'Sun särkyä anna mä en'

      Kun voimat oudon maan sun veisi mukanaan
      mä missä lienenkin niin tulen takaisin
      Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon
      sillä en sun särkyä anna mä en ...

      Poista
  11. Jee, iloitsen hyvistä kontrollituloksista kanssasi! Nyt on varmasti mukava laskeutua joulunviettoon ja joulusi kuulostaa idylliseltä läheisineen. Parasta on, että saisi viettää sellaisen joulun kuin haluaa. <3

    Itse en ole jouluihminen, mutta joululaatikoista tykkään. Mies teki viikonloppuna lanttu-, porkkana- ja perunalaatikot. Aattona sitten pakkasesta uuniin ja herkutellaan. Siinä meidän (tai siis miehen, minähän en kokkaa) jouluvalmistelut. Aattona sitten zombie-maraton :D

    Oikein ihanaa joulun odotusta, Marjatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia! Ja terveiset märästä, lumettomasta Suomen Turusta.
      Alamme kohta leipoa pipareita ja torttuja poikien kanssa. Piparitaikinaa saattaa mennä jonkin verran suuhun jo ennen uunia.
      Hyvää zombie-maratonia!

      Poista
  12. Hyvää ja iloista joulua sinulle!

    VastaaPoista
  13. Joulun lämpöä, iloa ja valoa läheisten kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle kaimani! Ja toivotaan, että ensi vuodesta tulee tätä parempi.

      Poista
  14. Kohta loppuu kiire, lento
    Alkaa Joulun aika rento.
    Hiljaisuutta kuulostele,
    nuku, syö ja nautiskele.
    Kunnossa on silloin kuosi,
    kun taas alkaa Uusi Vuosi!
    Hyvää Joulua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulutervehdys aattoaamusta sinulle Mai. Puuronkeitto menossa. 😊

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...