torstai 29. joulukuuta 2016

Janet Frame, The Lagoon and Other Stories




Aloin lukea uteliaana Janet Framen ensimmäistä kirjaa, novellikokoelmaa The Lagoon and Other Stories (1951). Onko se niin hyvä kuin on kehuttu? Millainen kirja syntyy mielisairaalassa ja lyhyillä tauoilla sieltä? Kirja, josta Frame sai ison palkinnon juuri ajoissa niin että kirurgi perui hänelle suunnitellun lobotomian? Lobotomialla, jota silloin kutsuttiin leukotomiaksi, oli maine tuskaisuuden poistajana. Se laimensi siinä ohessa myös muita tunteita, muutti persoonallisuutta ja teki leikatuista flegmaattisia. Kirjallisuuspalkinto osoitti, että Framen persoona kannatti säästää; kirjoittamisen lahja on niin vahva avu, että hän ehkä voisi sen avulla elää ja kestää tuskansa.

Onko kirja hyvä? ON!

Kokoelman 24 novellista suurin osa käsittelee lapsuutta, kolme kuvaa nuorten naisten elämää ja yhteisöllistä arkea mielisairaaloissa ja pari novellia kertoo muutoin marginaalissa elävien ihmisten elämästä.

Tyyli on runollista, osittain tajunnanvirtamaista, surumielisyyden sävyttämää. Osassa novelleista on perinteinen juoninovellin rakenne, osa on lyhyitä tunnelmakuvia. Frame käyttää toistoa tehokeinona, niin että novellin alun teksti toistuu lähes samana joskus keskellä novellia ja joskus lopussa.

Frame kuvaa lasten välisiä suhteita tarkkanäköisesti, oma lapsuus tulee lukiessa mieleen. Lapsi kehittää itselleen mielikuvitusystävän, joka on häntä isompi ja pärjäävämpi. Lapsi kokee kateutta erikoisista asioista, kuten siitä, että toinen asuu isovanhempiensa kanssa. Riita syntyy, kun toinen saa kantaa leijaa. Ja yhtäkkiä leikki muuttuu tylsäksi ja mielen valtaa kaiken muun peittävä haikeus, joka panee lopettamaan leikin ja säntäämään kotiin turvaan. Äiti ja isä tietävät kaiken.

- We'll go this quicker way, said Mother, who had been exploring. We'll walk across the lagoon over this strip of land and soon we'll be at the station and then home to bed. She smiled and put her arms around them both. Everything was warm and secure and near, and the darker the world outside got the safer you felt, for there were Mother and Father always, for ever. 
(- Mennään tätä nopeampaa reittiä, sanoi Äiti, joka oli tutkinut ympäristöä. Mennään laguunin poikki tästä kohtaa ja pian me jo ollaankin asemalla ja sitten kotiin nukkumaan. Hän hymyili ja kietoi kätensä heidän molempien ympärille. Kaikki oli lämmintä ja varmaa ja läheistä, ja mitä pimeämpää ulkona tuli sitä turvallisemmalta tuntui, koska oli olemassa Äiti ja Isä aina, ikuisesti.)

Tämä on novellista Swans, jossa äiti tuntee syyllisyyttä jäätyään vahingossa bussista väärällä rantapysäkillä, jolloin lapset eivät päässeetkään hoidetulle rannalle. Laguunin sadat joutsenet ovat kuitenkin lapsille surempi elämys kuin toisten lasten seura, keinut ja karusellit. 

Aivan erilaisia tunnelmia on nuorten naisten kuvauksissa. Niissä epävarmuus ja osaamattomuus piinaavat. Äiti ei tule sairaalakäynneillä lähelle. 
Frame pohtii paljon identiteettiä. Hän kysyy, tiedänkö koskaan, missä minun pitäisi olla, olenko minä aina eksynyt, kuten lampaat. 

Novellissa Jan Godfrey, joka on suosikkini tässä kokoelmassa (Jan lyhenne Janetista ja Godfrey äidin entinen sukunimi) Frame kirjoittaa identiteetin etsinnästä  tavalla, joka  tuo mieleen persoonan hajoamisen. 

   I am writing a story about a girl who is not me. I cannot prove she is not me. I can only tell you that her name is Alison Hendry.
   Alison Hendry. Margaret Burt. Nancy Smith. We cling to our names because we think they emphasise our separateness and completeness and importance, but deep down we know that we are neither separate nor complete nor very important, nor are we terribly happy ....
  (Kirjoitan tarinaa tytöstä joka ei ole minä. En voi todistaa, ettei hän olisi minä. Voin vain kertoa, että hänen nimensä on Alison Hendry.
   Alison Hendry. Margaret Burt. Nancy Smith. Me takerrumme nimiimme koska ajattelemme niiden korostavan meidän erillisyyttämme ja täydellisyyttämme ja tärkeyttämme, mutta syvällä sisimmässämme tiedämme, että me emme ole erillisiä, emme täydellisiä emmekä kovin tärkeitä, emme ole myöskään kauhean onnellisia)

Novellin lopussa on päätös: My name is Alison Hendry. 
Frame pohtii novelleissaan omaa tilannettaan käyttäen useita nimiä. Alison Hendryllä, kuten muillakin alter egoilla (Nancy, Nance, Nini, Ruth, Jan) on Framen tausta, lyhyt opettajan työ, useita mielisairaalajaksoja ja suuri kysymys, onko hänestä kirjailijaksi. I am wanting to write a story today. I am wanting more than anything to write a story. 

Viimeisessä novellissa My Last Story, joka on toinen suosikeistani, Frame toteaa, että se loppuu nyt tähän. 
I'm never going to write another story.
   I don't like writing stories. I don't like putting he said she said he did she did, and telling about people, the small dark woman who coughs into a silk handkerchief and...
(En enää koskaan kirjoita mitään.
   En pidä tarinoitten kirjoittamisesta. En halua kirjoittaa, mitä tämä sanoi ja tuo sanoi ja mitä tämä teki ja tuo teki, enkä halua kertoa ihmisistä, siitä pienstä tummasta naisesta, joka yskii silkkinenäliinaan ja...)
Kirjailija vyöryttää esiin asioita, joista hän ei missään nimessä kirjoita, lumesta ja krysanteemeista, juoposta Charliesta, perheestä Oamarussa...miten kaikilla pilvillä on kultareunus... luettelosta tulee kuin vahingossa kokoelma pieniä tarinoita. Ja sitten:
   Well I'm not going to do any more expressing.
   This is my last story.
   And I'm going to put three dots with my typewriter, 
 impressively, and then I'm going to begin . . .
   I think I must be frozen inside with no heart to speak
of. I think I've got the wrong way of looking at Life. 
   (No, en aio ilmaista enää mitään.
     Tämä on viimeinen tarinani.
     Ja laitan perään kolme pistettä kirjoituskoneellani,
vakuuttavasti, ja sitten alan . . .
      Luulen, että olen jäätynyt sisältä eikä minulla ole ihmeemmin 
sydäntä. Kai minulla on väärä tapa katsoa Elämää.)
     
Novellissa Snapdragons (leijonankidat) Frame pohtii, olemmeko me koskaan vapaita, vai kuljemmeko yhdestä vankilasta toiseen koputtelemaan vankiloidemme seiniä, kuten mehiläinen koputtaa leijonankidan sisällä tai ihminen hakkaa seiniä suljetulla osastolla. Tarinan päähenkilö Ruth on lähdössä äitinsä kanssa laitokselta jouluksi kotilomalle. Hän epäröi. Entä jos häntä pelätään siellä? Entä jos koti ei olekaan enää koti? 

Minua kiinnostaa lukea esikoiskirjoja. Niissä näkyy kirjoittajan rosot ja hapuilut ja suuri into kirjoittaa. 
Framella on kirjassaan tavallista enemmän pelissä, koko elämänsä. Hän on taitekohdassa. Tiedän kirjaa lukiessani sen, mitä hän ei kirjoittaessa tiennyt, että hän on merkittävän kirjallisen uran alussa.

----------
P.S.1 Osallistun näillä 24 tasokkaalla novellilla Omppu Martinin aloittamaan novellihaasteeseen.

P.S.2 Olen kirjoittanut tätä vähän kerrallaan koko päivän, oikeaa kättäni säästellen. Sain aamulla pitkään kipuilleeseen olkavarteeni kortisonipiikin; saan tehdä kaikkea alaspäin suuntautuvaa, joten tuolin käsinoja on korkealla. Epämukavuudesta huolimatta en voi olla pudottelematta näitä sanoja, olen niin innokas kertomaan tästä kirjasta. Framea mukaillen: I am wanting to write a post today. I am wanting more than anything to write a post. 
No, siinä se nyt on. Ja kortisoni tuntuu auttavan. Jospa se siitä. 

10 kommenttia:

  1. Voi kun kuulostaa hyvältä. Kirkkauden myötä alkoi Frame kiinnostaa, nyt kiinnostaa vielä enemmän.
    Toivottavasti käsi paranee pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, tämä on ihmeen hieno kirja. Kun novelleja lukee uudestaan, niistä aukeaa aina uusia merkityksiä. Lapsuudenkuvaukset saavat muistamaan, miten vakavaa lapsuus on.
      Luulen, että käden oireilu johtuu epäonnistuneesta peukalonivelen leikkauksesta. Käsivarsi väsyy, kun käytän kättä väärin välttäen peukalo-otetta. Olen menossa käsiin erikoistuneelle ortopedille kyselemään, mitä voisi tehdä. Luotan siihen, että kädestä saadaan toimivampi.

      Poista
  2. Kiitos Marjatta, kun tuot Framen kirjoja blogiisi. On kumma, että näitä ei ole suomennettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pitäisi suomentaa, onhan Frame Uuden-Seelannin kuuluisin kirjailija.
      Minua alkoi kiinnostaa hänen romaaninsa Living in the Maniototo, jossa hän esittelyjen mukaan käsittelee kepeästi ja leikkisästi fiktion kirjoittamista. Siis aivan erilainen kirja kuin mitä olen häneltä tähän mennessä lukenut.

      Poista
  3. Marjatta, miksi et itse suomenna Framen kirjoja? Olethan jo aloittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih hih, minä suomentaja. Tuija, kiitos! Olen kääntänyt noita pätkiä vain, koska tuttavissani on sellaisia, jotka eivät osaa paljon englantia ja kun näitä ei hemmetti soikoon saa suomeksi.

      Poista
  4. Vaikuttaapa tosiaan mielenkiintoiselta. Kirjan kansi on myös varsin puhutteleva: yleensä laguunit nähdään hieman toisenlaisina, mutta kannessa sekin on ikään kuin vääristynyt, karu (minun silmissäni kyllä kaunis, mutta symboliikka taustalla on voimakas).

    Milloinkohan sitä ehtisi tarttua siihen An Angel at My Tableen! Olen sitä hieman alusta lukenut, mutta nyt ei taida olla oikea aika sille. Täytyy odotella, ei väkisin.

    Toivon vähemmän kipuilua sinun päiviisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta! Laguunista tulee mieleen jotain eksoottista ja lämmintä. Minä näen toistuvasti unia, joissa kahlaan lämpimän turkoosissa laguunissa kuten romanttisessa (koreassa) leffassa Sininen laguuni. Tämän kannen vesi ja konkelopuut ovat hyisiä. Kansitiedoista löytyy kuvaajan nimi Tim Winter ja suunnittelu Andy Vella.

      Minulla on myös tuo elämäkerta, mutta romaanit kiinnostavat enemmän. Odottelen samoin kuin sinä sopivaa hetkeä sen suhteen.

      Kiitos Elegia! Sain aattona joulupuuron mantelin ja toivoin heti, että käsi paranisi. Omahoito ei tepsinyt ja olkavarressa alkoi olla jo jäätyneen olkapään oireita, joten oli kyllä aika hakea apua.

      Poista
  5. Framea suomeksi toivoo hän, siis minä!
    Rakettien paukkeessa toivotan sinulle

    Hyvää Uutta Vuotta ja lukuiloa vuodelle 2017 Marjatta♥

    VastaaPoista
  6. Samaa iloa sinne! Ajattele Mai miten helposti ja halvalla me saamme iloa, kun saamme sitä kirjoista. 💓

    VastaaPoista

Kulttuuriviikonlopun viettoa nuorten kanssa

Käsiohjelman kansi Meillä oli kaksi teini-ikäistä lastenlasta viikonloppuvieraina. Lauantain ohjelmassa oli teatteria ja sunnuntaina k...