sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Kirjahyllyn joulusiivousta ja kielikysymyksiä




Nyt tuntuu vähän samanlaiselta kuin tässä Hugo Simbergin maaluksessa Halla. Hävitimme tänään 12-osaisen taidekirjasarjan ja 6-osaisen eläinkirjasarjan Zoo. Mieheni on ehdottanut kirjojen hävittämistä jo pitkään. Minä olen jarruttanut. Totuus on, että en ole avannut kumpaakaan sarjaa kertaakaan 16 vuotta sitten tapahtuneen muuton jälkeen. Enkä sitä ennenkään. Siis en koskaan. En usko, että kukaan perheessämme on näitä katsellut. Nyt selasin sieltä täältä. Kirjat ovat kömpelön kokoisia ja painavia. Kuvat vaikuttavat nykytasoon verrattuna epäteräviltä. Ja onhan kaikki tämä tieto netissä. Tarvitsemme tilaa uusille kirjoille ja kirjaston kirjoille. Siis joutavat mennä. Miksi se silti tuntuu pahalta? 

Muistan kun kiertävä kirjakauppias poikkesi kotonani Satakunnan pikkukylässä 60-luvulla ja painosti äitiä ostamaan tietokirjasarjan. Minä olin juuri aloittanut oppikoulun. Kuulin, miten lipevä myyjä syyllisti epäröivää äitiäni, että teillähän on tytär oppikoulussa. Myyjän luovutettua ja lähdettyä äitini kysyi minulta huolissaan, pärjäänkö minä ilman näitä kalliita kirjoja. Kaikki muutkin kirjat ja kouluvälineet piti silloin ostaa, ja isäni oli koulunkäyntiä vastaan. Olin vihainen sille myyjälle äidin kiusaamisesta. Äiti oli käynyt vain kansakoulun ja oli satakuntalaisittain epävarma d:n käytöstä. Meirän Marjatta vai meidän Marjatta? Meirän Marjatta pärjäsi kyllä. 



Tässä kuvassa on teurastaja työssään. Hävitimme noin 40 kiloa tietoa ja kauneutta. Entä jos ne olisivatkin joskus arvokkaita?




Nämä säästimme. Mieheni on saanut ruskeakantiset kirjat vuodelta 1966 syntymäpäivälahjaksi abiturientikeväänään 1969. Niistä löytyy hienoja vanhahtavia sanoja ja apu ristisanoihin monesti paremmin kuin Ratkojat-nettisivuilta. Hopeanvärisissä on mm. etymologiaa ja synonyymejä. Mieheni kertoo käyttäneensä niitä joskus, minä en niitäkään koskaan.


Osa 2, Kielikysymyksiä

Kuuntelin nuorten keskustelua. "Pystytkö sä tulla mukaan?" Onko vanhassa muodossa "pystytkö tulemaan" jotain vikaa? 

Sokoksen joulukuvaston takakannessa vaatemalliksi ryhtynyt vapaaottelija Makwan Amirkhani sanoo haluavansa pukea päälleen asioita, jotka edustavat jotain hänen elämästään Milloin vaatekappaleista on tullut asioita? Ai niin, miestä ei esitelläkään mallina vaan brändilähettiläänä. Onpas siinäkin hieno sana!


28 kommenttia:

  1. Meillä on monta tietokirjasarjaa eikä kukaan niitä koskaan avaa, mutta mies ei luovu! Hohhoijaa, tiedon ja kuvat saa nykyään netistä kevyesti ja kätevästi.

    Nuorison kielenkäyttö kyllä särähtää korvaan :) Saanko pyytää käännösapua? Kysyin Facebookissa, mutta kukaan ei suostunut yrittämään :) Eli miten kääntäisit englanniksi seuraavan - vai onko mahdoton juttu:

    Joulu juhlista jaloin, pikkujouluista kontaten. !!! :)) Ite en osannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän käännös ole mahdoton, koska vitsi on yhdyssanassa joulujuhlista ja kaksoismerkityksessä.

      Kun tietosanakirjat katoavat annamme vallan wikipedialle. Itsekin toki luen wikipediaa, mutta kuitenkin.

      Poista
    2. Joo, ei tuota saa käännetyksi. 'Jaloin, ylevin' olisi 'the noblest' ja jalkaisin 'on foot/by foot'. Kielissä on näitä omia juttujaan.

      Poista
  2. MM

    Kirjojen selkämykset ovat kaunista katseltavaa, rauhoittavat.
    Lämmittävät mieltä.

    Lämmittävät hirsitaloa ulkoseinää vasten hyllytettynä, hengittävät.

    Muuten, tuota Nykysuomen sanakirja-sarjaa ristikkoväki kutsuu Nykäseksi.
    - Kato Nykäsestä! kehottavat neuvonantajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykänen - hauska!
      Meillä oli aiemmin isossa omakotitalossa asuessa monia sarjoja. Talo oli "matkustajakotimallia", huoneet leveän käytävän mnolemmin puolin, ja se käytävä oli mahtava paikka kirjahyllyille. Säilytin parempien lehtien vuosikertojakin.
      Hirsitalo kuulostaa kodikkaalta.

      Poista
  3. Meidän perheessä oli myös nuo Zoo-kirjat. Minä taisin olla ahkerin käyttäjä. Katselin kuvia ja luin sieltä täältä. Meillä oli myös joku tietokirjasarja: sitä hyödynsin muun muassa tehdessäni ala-asteella kouluun jonkun esitelmän Konsta Jylhästä. Nuo kirjat ovat edelleen vanhemmillani varmaan jossain varastossa.

    Suomessahan puhuttu ja kirjoitettu kieli eroavat melko paljon toisistaan. Vanhassa muodossa ei ole varmaan vikaa, mutta puhekielikin muuttuu ja saa uusia muotoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, oliko Facta-sarja? Sekin meillä oli, mutta myimme kotikirppiksellä ennen kuin muutimme Kainuusta tänne. Kirjalaatikoita oli muutoinkin järkyttävän paljon.
      Olisi niilläkin historiallinen merkityksensä.

      Noin se on. En oikein "pysty tykätä" verbimuotojen karsimisesta puhekielestäkään. No, näitä nyt tietty tulee ja menee. Asian ja esineen sekoittaminen on ilmeisesti tullut jäädäkseen. En "pysty ymmärtää", että minulla olisi tässä työtasollani tuhat asiaa, mutta mielssäni liikkuu kyllä asioita.

      Poista
    2. Ei ollut Facta-sarja, mielestäni. Kirjoissa oli ruskeat kannet ja muistaakseni pöllön kuva. Googlettelin, mutten löytänyt vielä. Pakko jatkaa etsimistä, koska alkoi nyt itseänikin häiritsemään. Sen muistan, että suuria olivat kooltaan ja hyvin arvokkaan näköisiä.

      Minua ei oikeastaan häiritse puhuttu kieli. Enemmän häiritsee se, etteivät monet ammatikseen kirjoittavat osaa kirjoittaa. Suomalaisia nettilehtiä lukiessa (ja Suomessa käydessä paperilehtiä) on joskus pää hajota. ;D

      Poista
  4. Joku päiväkoti olisi ottanut mielellään vastaan eläintietokirjat. Lasten lempilukemista on katsella eläinten kuvia. Mitä hirveimmät ötökät ja käärmeet, sitä kiinnostavammat katsella.
    Minun tietokirjat ovat kovassa käytössä, kun ne ovat etupäässä kukkakirjoja ja puutarhakirjoja. Miehen kirjat ovat vanhentuneita atk-kirjoja.
    Kävin kirjastoautojen poistokirjamyynnissä (7000 kirjaa) ja tulin tosi surulliseksi, sillä kirjat säilytettiin autotallissa, ne olivat paksun pölyn peitossa ja haisivat polttoaineelle. Vaikka mitä ihania kirjoja, mutta allergisena en pysty sellaisia hankkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan? Voi ei! Mai, minä ajattelin, kun ne ovat - olivat, nyyh -niin painavia, että siellä pelättäisiin, että ne ovat vaarallisia, jos putoavat lasten hennoille jaloille.

      Sairaaloissa ja palvelutaloissa ollaan kai niin tarkkoja, ettei oteta mitään, mikä kerää pölyä tai voi muodostaa palovaaran.

      Kirjat eivät ole arvossaan. Se on surullista.

      Poista
  5. Jos on pelkästään suomenkielisen wikipedian varassa, on kyllä aika heikoilla. Artikkelien kokoelma on melko lailla sattumanvarainen. Monesta merkittävästä kirjailijasta, esim, ei ole sanaakaan.

    Toinen, pahempi puute on tietysti se että wikipediaan ylipäänsä tulee vain niitä asioita jotka nykyään ovat kiinnostavia. Vanhoista tietosanakirjoista taas löytyy niitäkin asioita jotka kiinnostivat vaikkapa vuonna 1970 tai 1956.

    Mutta tietysti aina kantsii tsekata ensin wikipediasta, ainakin englanninkielisestä. Mutta jos haluaa tietoa vaikkapa jostain espanjalaisesta asiasta, sitten sieltä jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tullut jo sellainen olo, että pidän kyllä meidän lopuista tietokirjoista kiinni. Kirjallisuudesta on onneksi tallella opiskeluaikaisia kirjallisuuden historioita, Suomen, brittien ja USA:n.

      Olen huomannut, että Wikipediaa myös päivitetään miten sattuu. Ja niin kuin siellä TIETOkoneessa piti olla kaikki tieto. Kuka tietäjä ne tiedot muuten sinne laittaa?! Eikö voisi siirtää vanhojen tietokirjojen faktoja sellaisenaan, kun kirjoja nyt vielä löytyy.

      Poista
  6. Oijoi joi! Pahaa tekee noiden taidekirjojen tuho, vaikken kuvien laadusta mitään tiedäkään. (Siis ymmärsinkö oikein, että ne meni roskiin/paperinkeräykseen?) Mä kyllä katson taidekuvia myös netistä, mutta tykkään paaaaljon enemmän taidekirjoista, jotenkin niiden tutkiminen on minusta kätevämpää ja kivempaa. Tietty taideteokset livenä on parasta, mutta eihän sitä aina ja kaikkea näe...

    Mäkin katselin noita Zoo-kirjoja paljon lapsena. Käytän niitä joskus vieläkin, jos haluan piirtää eläimiä. Olen siinä niin surkea, että tarvitsen mallikuvan ja mallikuvan tutkiminen ja käänteleminen on, minusta, helpompaa kirjasta kuin ruudulta.
    Kuvien laatu ei kyllä tosiaankaan ole ihan huippua vrt. nykypäivän terävyydet. Joten ymmärrän myös jos nuo vanhat kuvakirjat ei nykyään niin innosta.

    Yhdyn edellisiin kommentoijiin; wikipedian varassa on aika heikoilla. Muutenkin suhtaudun osaan näistä netistä-löytää-kaiken hehkutuksiin varauksella. Luin kerran jonkun tietokirjan (ja puhun nyt enemmänkin tietokirjoista kuin tietosanakirjoista) arvostelun, missä arvostelija totesi, että löytyisihän tämä kaikki tieto netistä, mutta oli kiva lukea se yksien kansien välistä. Niin, voihan se kaikki tieto löytyä netistä, jos osaa etsiä. Perustietoa on helppo löytää, mutta vähän spesifimpää ei välttämättä. Jotain tietokirjaa lukiessa voi tulla semmoinen juttu eteen, mitä itse ei olisi tullut ajatelleeksikaan ko. aiheen yhteydessä -> sitä ei siis itse osaisi netistä etsiä. Tosin voihan se siellä netissäkin tupsahtaa eteen ihan etsimättäkin. Kaikenlaiseen mielenkiintoiseen tietoon olen netissä(kin) törmännyt ihan sattumalta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sanna, kierräät puukkoa haavassa. Älä enää, pyydän...

      Roskiin vain, ohjeiden mukaisesti, kannet irti jne.
      Divarit ei huoli nykyään tällaisia kirjoja, ainakaan meilläpäin. Kirpparilla ei mene kaupaksi. Teimme nyt sitten näin.

      On meillä jotain uudempia tietokirjoja vielä: Suomen luonto, Maarianheinä, mesimarja ja timotei, Koko perheen suuri lintukirja, Myyttikirja, eri uskontojen pyhiä kirjoja, erilaisia kartastoja, taide- ja valokuvakirjoja.
      Karttojakaan ei monella ole muuten enää paperisina. Minä pidän kartoista ja tässä pitkällä työtasollani on myös karttapallo. Kyllä siitä maapallon ymmärtää eri tavalla kuin googlen kuvista.

      Netissä tieto on hajallaan, Sitä olen ihmetellyt, että jotkut haluavat luopua oppikirjoista, joihin tieto on jäsennelty ja annosteltu, eikä kukaan kiellä lukemasta sen lisäksi vaikka kuinka paljon.

      Poista
    2. Meidän kirjatson kierrätyshyllynkään ei kamalasti noita vanhoja kirjasarjoja kaivata. Minä aina kaipaan paperikarttaa, kun pitää vähän enemmän karttaa tiirailla.

      Tuo Kyöstin viimeinen lause... painava, tosi, surullinen.

      Poista
    3. Kirjatso vähän kuin pajatso?;D

      Poista
    4. Kyöstin lauseessa vähään tiivistyy paljon.

      Ajattelen, että 'kirja kaputt' näkyy ehkä jo Pisa-tuloksissa.

      Poista
  7. Jos teillä olisi ollut Ars Suomen taide -kirjasarja, niin sille ei olisi kannattanut tehdä noin. Se on yhä tenttikirja ja kissojen ja koirien kanssa sitä opiskelijalle etsittiin. Antikvariaateissa siitä osataan pyytää paljon, mutta kirpputorilla ilmeisesti joku tietämätön perikunta myi tosi halvalla (mikä oli opiskelijan kukkarolle toki vallan mukava asia!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin katselemassa nettikirjakaupoissa. Ars Suomi -kirjat ovat arvokkaampia kuin nämä meidän, mutta kyllä tätäkin on myynnissä, pyydetään 100 euroa yhteensä kaikista 12 osasta.
      Oliskohan pitänyt kokeilla myydä netissä? No, nyt on turha jossitella.
      Hävitys loppuu tähän. Se on selvä. Katselen työhuoneeni kirjojen selkiä. Enhän minä niitäkään lue uudestaan, mutta ne ovat rakkaita, haluan pitää ne siinä. Ne kertovat minun elämästäni, mitä olen milloinkin lukenut. Ne ovat myös hyviä olemassa, jos haluaa tarkistaa jotain.

      Poista
  8. Hauska muuten miten monet täällä kertovat lukeneensä näitä tietokirjoja lapsena. Sama täällä! Selasin Aina kirjahyllyssämme ollutta Kaunis maailma -kirjasarjaa, sieltäköhän olisi syntyisin tämä alati vaivaava matkakuume... Olinkin suoraan sanoen hiukan järkyttynyt kun viime kesänä äitimme kuolinpesää selvittäessämme tajusin, että äiti oli myynyt kirjat kirpparilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis maailma kuulostaa kauniilta. Sinä surit kirjojen häviämistä surressa lapsuuden muistojen katoamista.

      Kun pojat olivat pieniä meillä oli jättikokoinen kirjasarja vanhoja satuja alkuperäisessä muodossaan. Kirjat olivat varmaan jotain 45 X 40, siis mahdollisimman epäkäytännöllisiä käsitellä. Ensimmäisenä taisi olla Gulliverin retket, mikä ei siinä alkumuodossaan edes ole lastenkirja, mutta ei kiinnosta aikuistakaan, ellei ole tutkija. Onneksi pojat eivät noista välittäneet, toivottavasti ei myöskään nyt roskiin menneistä. Ennen tehtiin komeita kirjasarjoja, jotka ovat hyllyssä hienoja, mutta joilla ei ole paljon käyttöä.

      Enemmän kuin näiden kirjojen katoaminen minua surettaa tällä hetkellä musiikin ja elokuvien häviäminen esineinä. En osaa ajatella, että kaikki on vain jossain pilvipalvelussa ja kuvista katseltavissa. Vinyylilevy ja VHS-kasetti olivat aikanaan hyviä muodoltaan, niihin mahtui kuvitustakin.

      Poista
    2. Kirjoissa oli upea kuvitus, 60-lukua parhaimmillaan! Voisin ehkä jopa ostaa kirjat jos osuisivat eteeni jossain 😁

      Poista
    3. Joku näyttää myyvän 40 eurolla koko sarjan Tori.fi:ssä. Minunkin alkoi tehdä tätä mieli, kun kävin katselemassa. :D

      Minulle kirjoistani tärkeimpiä ovat 70-luvulla opiskelijana ostamani taskukirjat. Muistan lukemisen innon ja nautinnon. Pihistin ruuastakin, että sain ostaa kirjoja.

      Poista
    4. Tein tyhmän tempun kun muutin tänne Ruotsiin, vein suuren osan kirjoistani divariin. Vieläkin muistuu mieleen joku lempikirja jonka arvoa en silloin tajunnut :(

      Poista
  9. Riipaisevaa oli todella hävittä omia tietokirjasarjojaan ja paljon muutakin kirjaa muutossa. Pakon sanelemaa, kirppis ei huolinut, vaikka olisin antanut.
    Kieli muuttuu koko ajan. Muutamia uusia sanontoja on omaksunut. Eivät hassumpia lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutoissa joutuu tekemään ratkaisuja. Kun muutimme Kainuusta Etelä-Suomeen viisikymppisinä, jouduimme ensimmäisen kerran karsimaan paljon. Siihen asti olimme aina muuttaneet isompaan, mikä oli helppoa. On meillä nytkin isoja kirjahyllyjä kolmessa huoneessa ja niissä hyvin sekalainen sisältö.

      Sama huomio, kirppikset ja antikvariaatit ottavat vain sellaista, mikä menee kaupaksi, tietenkin, ja toivovat, että jos tuot niin myös viet.

      Minäkin tykkään monista uusista sanonnoista enemmän kuin jostain vanhoista viisasteluista.

      Poista
  10. No, minä lahjoitin keväällä ison pakettiautollisen kirjoja (myös tietosemmoisia) yhdelle divarinpitäjälle, joka hyvää hyvyttään haki kirjat ilmaiseksi - laittoi varmaankin suuren osan niistä polttouuniin. Onneksi minun ei tarvitse tietää sitä.

    Ja samoin vuotta aikaisemmin lahjoitin äitin kirjoja Kotkassa. 1930-luvun painoksia. Ne menivät kaikki tuhoon kaatopaikalle.

    Eihän nykyään kukaan kirjoja osta, eikä varsinkaan vuotta vanhempia. Miksi tekopyhästi yrittäisi väittää muuta?

    Kirja - kaputt. Ja se näkyy, vähän ajan kuluttua kaikessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyösti, muistan kun kirjoitit blogissasi tuosta Kotkan asunnon tyhjennyksestä.

      Minä vien joskus mökkimatkalla ison kassillisen kirjoja divariin Taavettiin. Ehkä siitä jotakin siirtyy hyllyynkin, divarinpitäjä tuhoaa turhiksi katsomansa. Saan ottaa yhden kirjan vaihdossa. Kerran löysin upean Beatles-elämäkerran vuodelta 1983.

      Näin se menee. Loppulauseesi sisältää paljon asiaa.

      Kirjan arvoa laskee myös se, että nykyään julkaistaan ihan mitä vain, varsinkin julkisuuden henkilöiltä.
      Selasin kirjakaupassa ohutta paljon kuvia sisältävää Otavan julkaisemaa kirjaa ("kirjaa"): Jenni Pääskysaari - Mikko Kuustonen, Isän tyttö, tytön isä. Kirja oli pöydällä ihan ensimmäisenä joulukirjoissa. Sitä mainostetaan niin, että se ei ole kasvatusopas ja jos on niin vahingossa. Jokainen edesmenneen Ilkka Malmbergin pitkä artikkeli HS:n Kuukausiliitteessä olisi kansien väliin saatettuna enemmän kirja kuin tämä.
      Nyt kuuluu korvissani, että annetaan kaikkien kukkien kukkia. Kyllä, mutta silti... jotkut jutut ovat paikallaan naistenlehdissä, joita myös luen paljon.
      Ne ovatkin kertakäyttötavaraa.

      Poista

Tänään tällaista; kesänviettoa lasten kanssa, luettuja kirjoja, koettuja tunteita

Meillä on mieluisia kesävieraita, S, 10 vuotta, ja pikkuveli K, 7 vuotta.   Autoajelut ovat hyviä hetkiä keskusteluihin. Alla olevan j...