lauantai 27. helmikuuta 2016

Voi noita nuoria, ihailen miestäni ja epäilen, että olen muuttumassa teiniksi!



Alkoi viehättää tämä päiväkirjatyyli. Tässä jatkoa eiliseen.

Mieheni, joka on taloyhtiön puheenjohtaja, sai illalla alakerran arvokkailta rouvilta äkäisen soiton. He ilmoittivat, että nuorisolauma oli juoksennellut käytävässä ja soittanut turhaan jonkun ovikelloa ja että nyt rikolliset olisivat pihassa napattavana. Me emme olleet kuulleet yhtään mitään. Kurkistimme ikkunasta ja olihan siellä puolentusinaa seiskaluokkalaisen oloista henkilöä. Muutama päivä sitten samaista jengiä oli moitittu siitä, että he hengailivat parkkialueella autojen ympärillä ilman syytä. Silloin mieheni otti ikkunasta heistä kuvan, ikään kuin kaiken varalta todistusaineistoksi. 
No, Unto lähti ulos jututtamaan syyllisiä. 
Keskustelu oli ollut suurinpiirtein seuraavanlainen:

- Terve nuoriso! On tullut vähän valituksia.
- Ei me olla mitää tehty. Eiks täs muka saa olla?
- Olette juoksennellu tuolla käytävillä ja soittanu ovikelloja. Miä olen entinen Myllykosken yhteiskoulun ope ja voin soittaa teidän koteihin, jos ette lopeta häiriköintiä. Nappasin teistä kuvanki tossa yhtenä päivänä. 
- Byää byää ... älä ilmota, please. Mitä sossuki sanoo.
(tekoitkua, itkijänä pieni hento tyttönen)
- Eikö teillä ole mitään paikkaa, missä olla? Vaikka toistenne kotona?
- Ei meille voi mennä.
- Ei meillekään.
- Eikä meille.
Sitten oli seurannut perusteellinen keskustelu nuorten ajanviettopaikoista. Mieheni oli kysellyt nuokkarit ym. mahdolliset paikat ja ottanut osaa ankeuteen.
- Ei meil oo mitään paikkaa, ja tääl tulee kylmä.
- Pitäiskö mun alkaa pitämään teille kerhoa tuolla meidän kellarissa?
- JOO!
- Hei, ei me häiritä enää.
- Hyvä on. Hyvää yötä ja mukavaa viikonloppua kaikille!

Mieheni tuli sisään hyväntuulisena ja kertoi, että rouvat odottivat käytävällä ja tivasivat, että eikö ne huutanu vastaan. Mieheni oli sanonut, että ihan mukavia lapsia olivat. Ei kukaan huutanu, keskusteltiin vain. 

Juttelimme juuri Unton kanssa kasvatusasioista, miten lasta pitää kuunnella eikä aina tietää itse kaikkea paremmin, kun ovikello soi vienosti. Menin avaamaan. Siellä seisoi koko poppoo, yhdellä ruusukimppu kädessä. Pienin kysyi:"Onko se - mikä se  on - kotona?" Ja minä: "Unto, on se. - Hei Ume sulle on vieraita!"
Kuuntelin taustalla ovensuuseremoniaa.
- Me ostettiin sulle nämä - ja täs on tämä. 

'Nämä' kuvasin alkukuvaksi ja 'tämä' on kaupan lahjapakkauspaperin toiselle puolen kirjoitettu lupaus. Tässä se on, sumensin nimet. 


Liikuttavaa! Mieheni vei vielä pipareita lapsukaisille, jotka kiittelivät.

Ihailin taas kerran mieheni diplomaattisia taitoja. Hän sai taannoin talossa arvonimen Ahtisaari, kun ratkaisi neuvottelupöydässä meidän olohuoneessa aikuisten välille syntyneen kiperän tilanteen, jossa oli kyse syrjinnästä, koirista ja salaattipenkistä. 

Tänään lähdimme kumpainenkin omille teillemme. Minä katsastin Kouvolan kauppoja. Valon lisääntyminen on saanut näkemään sekä kodissa että itsessä uudistustarvetta. Kävin kangaskaupassa esikatselemassa kymmeniä erilaisia pehmeänvalkoisia vaihtoehtoja olohuoneen kellastuneiden verhojen tilalle. Itselleni löysin Sokokselta hiussolkia. Pitkäntukan kasvatus on menossa, puolen vuoden päästä saattaa jo syntyä ponnari - ja entäs jos silloin on soljet loppu! Kun olin vielä käynyt Henkkamaukassa ja yhdessä toisessa nuorisokaupassa ja istuin Hesessä juustopurilaisella ja pehmisjädellä, niin päähäni pälkähti, että minähän olen kuin teini - tukankasvatus, teinikaupat ja purilaiset - minulle on tapahtumassa sama mitä Benjamin Buttonille leffassa The Curious Case of Benjamin Button, eli alan nuortua, ensin teiniksi ja sitten taaperoksi. Ihmekös, että minusta ne teinipojat ovella olivat niin suloisia. Sekin kaunis nepalilaisen sherpan näköinen poika, joka kätteli Untoa arvokkaasti läksiäisiksi.

Kävin kaupunkireissulla myös pääkirjastossa. 

Minulla on nyt luettuna kolme kirjaa, joista haluaisin kirjoittaa:
Yousif Abu al Fawz: Taikalintu
Marceline Loridal-Ivens: Isä, et koskaan palannut - Minun keskitysleiritarinani
Teemu Ollikainen: Syö mitä mielesi tekee

Ja seuraaava pino on lainassa:
Bea Uusma: Naparetki - Minun rakkaustarinani
Anu Heberlein: Se ei ollut minun vikani
Niina Repo: Kompleksi
Mikaela Strömberg: Sophie
David Ebershoff, Tanskalainen tyttö
Jenny Lawson: Furiously Happy - A Funny Book About Horrible Things
J.D. Salinger: Franny ja Zooey

Moniin näistä kirjoista olen saanut vinkkejä toisilta bloggareilta. Kiitos teille!
En varmaan loppujen lopuksi lue näitä kaikkia, kunhan pidän vähän aikaa meillä lepäämässä. Voin myös innostua lukemaan jotain ihan muuta. En välitä, vaikka kirjoja -  joista olen sentään maksanut varausmaksunkin - jää lukematta.
On hyvä tukea kirjastolaitosta, ja maailmahan on täynnä lukemattomia kirjoja.

Miehen työhuoneesta kuuluu kaunista musiikkia. Huutelin juuri, mitä se on. Ei tiedä, tulee radiosta, jotain balladeja.

Koko päivän mieleeni on palannut huoli eräästä rakkaasta läheisestä. Mietin kävellessäni, miten voisi auttaa läheisiä, lähimmäisiä,  ja miten kauimmaisia. 

Kävelykadulla soitti harmonikkaa Romanian romani. Pysähdyin, kaivelin kassin pohjalta lompakkoani ja sanoin:"I'll give you my coins!" Hän kiitteli. Vaihdoimme muutaman lauseen. Lähtiessäni hän laittoi käden sydämensä kohdalle ja sanoi:"You made my day!" 

Bussissa istui nuori äiti vastapäätä noin kolmivuotiasta poikaansa. Minä istuin vähän matkan päässä toisella puolen käytävää. Äiti ei puhunut koko parinkymmenen minuutin matkalla mitään lapselleen. Tämä  piirteli pikku sormellaan jotain ikkunalautaan, mutisi itsekseen ja ummisti välillä silmänsä, välillä katseli minua totisena. Hymyilin, hän vain katsoi. Miten voi lapsi olla noin hiljaa? Pääpysäkille tultua äiti ampaisi liikkeelle kovaa katsomatta yhtään, miten poika selviää perässä, vaikka bussi joutui pysähtymään lumipenkan eteen ennen laiturialuetta. Minä seurasin poikaa valmiina ottamaan kiinni, jos hän meinaa kupsahtaa bussin alle. Äiti huusi ovelta kovalla äänellä kuskille "Kiitos!" Ei ollut siis mykkä.  

Kohta syömme kalasoppaa. Mies on varmaan hurjan nälkäinen. Hän oli pysähtynyt mökkireissullaan pikkupurtavalle Taavetin Satun Makiaan, josta toi myös lämpimäisiä, leposkoja. 

Illalla vietämme saunailtaa. Meillä on vanhanajan talo alakerran saunoineen, johon meillä on ollut onni saada kaksi saunavuoroa juuri meille parhaaseen aikaan keskiviikkona ja lauantaina.

Tämmöistä täällä. 

23 kommenttia:

  1. Aivan ihanan lämminhenkinen kirjoitus. Tuli mukavalle mielelle.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa juttua, meilläkin on ollut ovikellon pimputtajia, vain 10 vuotta nuorempia.

    Lainasin JD Salingerin elämänkerran (Kenneth Slawenskin kirjoittama) kirjaversioon on muutettu Franny-osuutta, ihmettelinkin, jos se olisi julkaistu niin kuin kirjassa oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muksuista tuo pimputtelu ja pakoon juoksu on jännittävää puuhaa.

      Oi, tuo elämäkerta kuulostaa myös kiinnostavalta.

      Poista
    2. Osuin muuten Salingeria googlaillessani ruotsinkieliseen Sieppariin. Nimi on 'Räddaren i nöden' - miksi - en tykkää yhtään noin selittävästä nimestä!

      Poista
    3. Elämänkerrasta tuli vahvistus, että Holdenin löysyydessä on paljon Salingeria, mutta sitä en tiennyt, että Salinger tapaili tulevaa Chaplinin vaimoa Oonaa.

      Poista
    4. Maailma on pieni Ameriikoissakin. :)

      Poista
  3. Hauska kuulla, että joku muukin hakee kirjastosta kirjoja kotiin lepäämään! Minulla jotkut kirjat käyvät kolmekin kertaa kotona kääntymässä ennen kuin päätyvät luettavaksi asti. Mikä lie taika siinäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin täällä, joskus tarvitaan useampi visiitti, että päästään syvemmälle tutustumisen asteelle.
      Joulun aikaan olen hävittänyt yhden vierailijan. Etten vain olisi antanut sitä lainaksi jouluvieraille. Kirjastossa annettiin minulle armonaikaa. Pitää odotella, ilmaantuuko kadonnut jostakin takaisin hyllyyni.

      Poista
  4. Hauska juttu :)) Hyvä Unto!
    Minäkin lepuutan kirjaston kirjoja, mutta meillä ei mene varausmaksua. Uusiminenkin onnistuu monta kertaa :) En lue minäkään kaikkia kotiinkantamiani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rupesin katselemaan asioita koomisten lasien läpi. Kun tarkkaan katsoo, niin koomista on paljon, oma itse tietysti ja ympärillä tarpojat. Meidän talossa on tapahtunut niin paljon hauskoja asioita, joista saisi pakinakokoelman.

      Meillä menee tuo 1 euro, mutta monesti kirjan voi uusia lukuisia kertoja, olisko puoli vuotta, ellei kirjaa jonoteta.

      Joillain harvempaan asutuilla alueilla menee 2 - 3 euroa, kun kuljetusmatkat ovat niin pitkiä. Kolme euroa on minusta liikaa!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kyllä vaan, suurimmaksi osaksi.
      Mukavaa sunnuntaita Inna!

      Poista
  6. Raportoit niin ihanasti nuorisolauman ja miehesi kohtaamisen ynnä
    sen seuraamukset että se meni suoraan sydämeeni :) Tuonikäiset
    kaipaavat kovasti aikuisten seuraa (paitsi eivät omien vanhempien)
    ja keskustelua. Hienosti onnistui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta juuri yläasteikäiset ovat niin hauskoja, hämillisiä, ja sekä tahallisesti että tahattomasti koomisia. Heidän heilahteleva tunne-elämänsä saa luulemaan, ettei heissä olisi järkeä, mutta sitähän on. He olivat niin tykänneet, kun mieheni kuuli heitä eikä heti vain sysännyt syrjään heidän valituksiaan.

      Poista
  7. Sinun päiväkirjamaisista turinoistasi innostuneena minäkin laiotin yhden sunnuntaipäivän päällisin puolin kirjalliseen pakettiin.

    Olipa ihana ele noilta nuorilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, riennän lukemaan!

      Kivoja nuoria, kulkivat laumana ja hölmöilivät pikkasen paremman tekemisen puutteessa. Varmaan myös yllyttyivät juoksemaan lisää, kun rouvat kimittivät heille kiukkuisesti.

      Poista
  8. Hieno kohtaaminen nuorten kanssa ja mukavan saunanlämmin postaus :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ;) Nämä arvostivat sitä, että mieheni jutteli heidän kanssaan ja oli kiinnostunut. Heistä oli kiva leikkiä jengiä. Eipä ole näkynyt, ovat pitäneet sanansa. Minusta olisi kyllä kiva, kun olisi eri-ikäisiä ympärillä. Meidän talo on vanhojen ihmisten asuttama, 30 asuntoa ja vain neljässä meitä nuorempaa väkeä.

      Poista
  9. Ihanan kohteliaat nuoret! :)
    Tuo viesti ja kukat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He olivat ovella niin vakavina, että minua hymyilytti. Tehtävä oli tärkeä. Kun mieheni tuli ruusujen kanssa, niin huomasin, että oli hieman liikuttunut. :)

      Poista
  10. Eikös tuo ole ihanaa? Monissa asioissa ei ole ikärajaa. Ei edes Conversejen käytössä.

    Minä kyllästyin tukkani pituuteen joskus viime vuonna, en ole koskan sietänyt pottapäätä, mutta päätinkin antaa kasvaa.

    En ole edennyt Morrisonien kanssa, välttelen lukemista. Olen niin väsynyt lumeen, että olen päättänyt saada kevään. Siniunikko oli talven retuperällä, mutta nyt se ajaa taas ohi kirjojen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hienoa, ettei tarvitse olla arvokas, edes pukeutumisessa.

      Ja kuka senkin on määrännyt, että hiusten pitää lyhentyä iän myötä! Minulla on aasialainen hiuslaatu, paksu ja suora, ja on alkanut tuntua, että se ei pääse oikeuksiinsa lyhyeksi kynittynä. Nyt se hulmuaa jo pitkänä polkkana. Tänään Tokmannin myyjä yllätti minut tulemalla kehumaan, miten upeat harmaat hiukset. Ajattelin, että olen oikealla tiellä. ;)

      Kevätaurinko on herättänyt minussakin puutarhurin. Olen hankkinut uusia viherkasveja, anopinkieliä ja mehikasveja ja vaihdoin vanhoihin mullat ja ruukut. Parvekkeella on jo narsissikori. Jotain raikasta, kukkivaa tekisi mieli vielä hankkia sisälle, vaikka saintpaulioita keittiöön.

      Lukemista on välillä hyvä vältellä. Minustakin on jo jonkin aikaa ollut hauskempi kirjoittaa kuin lukea.

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...