maanantai 12. lokakuuta 2015

Henning Mankell, Ruotsalaiset saappaat, monen teeman kirja




Ruotsalaiset saappaat
on Henning Mankellin viimeisin ja viimeinen kirja. Se on rikosromaanin muotoon puettua pohdintaa ihmisenä olemisesta.
Mankell on kirjoittanut kirjansa Jälkisanat viime maaliskuussa. Niiden loppulause kuuluu: Koska totuus on aina väliaikainen ja muuttuvainen. 

Entinen kirurgi, seitsenkymppinen Fredrik Welin on vetäytynyt yksinäisyyteen muistorikkaaseen taloonsa Itä-Götanmaan saaristoon. Hänen rauhansa rikkoontuu pahasti, kun hän herää siihen, että talo palaa. Tämän jälkeen hän kohtaa kaksi naista, oman tyttärensä ja toimittajan, joiden elämän ja motiivien pohtiminen ei myöskään jätä häntä rauhaan.

Koti on ihmisen minä. Oman kodin palaminen tuhkaksi - jo murtovarkaan käynti talossa - saa aikaan kaiken mullistumisen ja uudelleen rakentamisen myös mielessä. Kun ihminen syöksyy palavasta talosta ulos kaksi vasemman jalan saapasta jaloissaan, tilanne toimii samanlaisena jysäyksenä kuin sairauskohtaus. 
Tuli mieleen myös, että talon sortuminen voisi Mankellin kohdalla olla tieto parantumattomasta sairaudesta.

Kun Welin alkaa rakentaa elämäänsä uudelleen, hän tekee kysymyksiä.
Welin kysyy, ketä nuo saaristolaiset ovat, nuo vieraat ihmiset, jotka hän luuli tuntevansa. Mitä salaisuuksia hänen tyttärensä Louise piilottelee? Miksi toimittaja Lisa Modin välillä päästää hänet lähelleen ja välillä torjuu? Ja kuka hän oikein itse on? 

Tietääkö kukaan meistä oikeastaan keitä me olemme?

Eräs Welinin mietiskelyn aiheista on maailman muuttuminen kansainvälisemmäksi, maapalloistuminen. Hän ihmettelee uutislähetysten yhä omituisemmaksi muuttuvaa maailmaa. Arkielämän tilanteissa ihmettely tiivistyy siinä, miten hän tutkii ostamiensa tuotteiden alkuperää ja huomaa, että ne on tehty milloin missäkin oudoissa paikoissa. Perinteisiä Tretorn-ruotsalaissaappaita on hankala saada. 
Tavaroiden tavoin myös ihmiset liikkuvat. Köyhät eivät enää pysy paikallaan, vaan lähtevät katsomaan, löytyisikö heille jossakin parempi elämä.

Puhuimme kaikista köyhistä ihmisistä, joita olimme nähneet Pariisin kaduila.
- Köyhyys tule yhä lähemmäksi meitä, hän sanoi. - Siltä ei välty kukaan.
- Ajattelen toisinaan, etä se aika ja maa , jossa olen elänyt, on suuri, ihmeellinen poikkeus, sanoin. - En ole koskaan kärsinyt rahan puutetta paitsi silloin kun olen itse valinnut niin. Tiedämme hyvin vähän siitä maailmasta, jossa lastemme täytyy elää.

Saaristokokous, joka järjestetään tuhopolttojen selvittämiseksi, paljastaa erään ihmismielen pimeän puolen. Nuori kalastaja nousee todistamaan ääni väristen, miten juuri muukalaiset aiheuttavat kaiken sen, mikä vetää Ruotsia yhä alemmas. Ahventen katoaminen vesistä on "niiden saamarin puolalaisten syytä", muukalaisia vyöryy maahan hallitsemattomasti, kerjäläiset ja taskuvarkaat riehuvat kaupungeissa, yhä enemmän myös maaseudulla ja nyt saarilla. Hän on täysin vakuuttunut siitä, että paljastaa totuuden. Hän ei todellakaan siedä sitä, että köyhyys tulee lähelle. Hän vaikeroi, miten Ruotsi on annettu rellestävien laumojen käsiin, kunnes lysähtää lopulta itsensä itkuun lietsoneena tuolilleen. Sen jälkeen yksi toisensa jälkeen nousee todistamaan samanmielisyyttään.

Muukalaisviha, joka perustui tuskin muuhun kuin uskomuksiin, kuulopuheisiin ja siihen mitä tuttavan tuttavat, ei koskaan puhuja itse, väittivät kokeneensa, kohosi mielipahan pilveksi huoneen ylle.

Tämä muistuttaa paljon erästä asukasinfoa josta kirjoitin muutama postaus taaksepäin. Mitään pelättyä pahaa ei ole hätämajoituksen ympärillä täälläkään tapahtunut. Ainoa paha on erään paikallisen muukalaiskammoisen tuhopolttoyritys.

Vielä on mainittava eräs teema, jonka Mankell nostaa vahvasti esiin tässä viimeisessä kirjassaan, vanheneminen. Osaan samaistua tähän. Olen kokenut jotain samaa vähittäisissä muutoksissa ja luopumisissa. Onneksi ei ole tarvinnut kokea noin isoa jysäystä.

Weling tarkkailee ihmisiä ympärillään kadulla ja tajuaa yhtäkkiä kirkkaasti, että lähestulkoon kaikki muut ovat nuorempia kuin hän. Hän oli ennen niitä ihmisiä, joka kiirehti liukuportaissa. 

En ollut koskaan nähnyt sitä yhtä selvästi kuin nyt. Olin ihmiskunnan marginaalissa. Kuuluin siihen ryhmään, joka oli poistumassa elämästä. Täällä siitä muistutti jokainen ihminen, joka kulki ohitseni ripein askelin kohti määränpäätä, josta minulla ei ollut tietoa.

Vanheneminen oli sitä että jaksoi päivä päivältä hieman vähemmän. Jonakin päivänä kaikki loppuisi kokonaan.

Vanhuus on tullut, kun ei enää voi hypätä veneeseen.

Vanhoilla miehillä ei ole paljon aikaa, ajattelin. Voimme vain toivoa äkillistä rakkautta.

Vanheneminen oli usvaa, joka ajelehti hiljaa mereltä päin. 


Linkki Elegian kirjoitukseen samasta kirjasta. 

14 kommenttia:

  1. Kiitos Marjatta upeasta analyysistäsi Mankellin viimeisestä kirjasta.
    Luin kirjan hyvin nopeasti, kun oli pikalaina ja minua harmittaa se kovasti.
    Olisin halunnut " tulkita" sitä syvällisemmin, löytää viittauksia kirjailijan omiin kokemuksiin, sairauteen jne.
    Tuon saman panin merkille minkä sinäkin, koskien vanhenemista, luopumista, huomiota reunalla olemisesta, seuraavana vuorossa-tunne tuli mieleeni.
    Kaikki nämä ajatukset yhdistettynä tietoon, että meidän pitkäaikainen tuttu, K:n luokkakaveri kuoli yllättäen pari päivää sitten. Kun läheltä lähtee oman ikäisiä ihmisiä niin ajatukset väkisinkin ovat luopumisessa ja ikävässä.
    Otan nuo Ruotsalaiset saappaat uudelleen luettavakseni ja paneudun kirjaan uudella asenteella, olen sen velkaa rakastamalleni kirjailijalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta!
      En nyt tiedä noista minunkaan tulkinnoistani. Jokainen tulkitsee omalla tavallaan ja omasta elämäntilanteestaan käsin. Minä olen seurannut Hesarista Mankellin syöpäpäiväkirjaa, jossa hän raportoi voimiensa vähenevän, ja koska tämä kirjan julkaisu oli niin lähellä hänen kuolemaansa, puolisen vuotta väliä, niin huomaan sen näkyvän tekstissä. Oma tilanteeni on myös tietenkin herkistänyt tälle tulkinnalle.

      Ikätoverien äkkikuolemat pysäyttävät huomaamaan, että itsekin ikääntyy.
      Minä huomaan vanhenemiseni nykäyksittäin. Yleensä luulen olevani nuori tyttö, koska olen järjestänyt elämäni sellaiseksi, että jaksan sen hyvin. Nyt sain todeta pakolaisten auttamisessa, että en pysty niin paljoon kuin haluaisin, 7 tuntia jalkojen päällä on kerrallaan liikaa, 3 tuntia sopiva. Ensin minua harmitti ja masensi. Sitten katsoin itseäni ulkoapäin: syövän jatkohoidossa oleva, nivelsairas harmaahapsi! Minun pitää olla armollisempi itselleni ja tehdä voimieni mukaan.
      Tänään olin ensimmäistä kertaa pilateksessa peukalonivelen operaation jälkeen. Piti välillä levätä. Mutta katsoin taas itseäni ulkopuolisena. Hulluahan se olisi, jos vastapäätä liikkeitä suorittava kolmikymppinen pitäisi taukoja ja minä tekisin kaiken kevyesti.
      Nuo Mankellin vanhuusmiettet ovat minulle paljon tärkeämpiä kuin täällä Senioripäivillä (kaupallinen toistuva tapahtuma) esiintyvien julkkisten pirtsakat puheenvuorot.

      Poista
  2. Olen jotenkin tyytyväinen, että ehdin lukea tuon kirjan ennen Mankellin poistumista. Luin Juoksuhiekkaakin, enkä ajatellut, että hän menehtyisi.
    Italialaiset kengät on upea kirja, mutta pidin tästä vieläkin enemmän. Pidän saarimiljööstä ilman, että se olisi hempeilyä. Se on ihan muuta, enemmän ammatin kautta koettua todellisuutta.

    Olen lukenut paljon Mazzarellaa ja pidän hänen ajatuksistaan vanhenemisesta jne. Kun on tullut pysäytetyksi, niin asiat kokee niin eri tavalla numeroista riippumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Niitä pysäytyksiä voi tulla missä iässä tahansa.
      Vanhuus ilman sairauksia on ihmiselämän vapainta aikaa, ellei itse rakenna aitoja ja pakkoja.

      Poista
  3. Kiitos tästä kirjaesittelystä. En tiennyt kirjailijasta mitään ennen tätä. Kuulostaa viisaalta, lukemisen arvoiselta teokselta, joka sekä viihdyttää että pistää ajattelemaan syntyjä syviä. Vanhenemisen edut ja haitat on aihe, josta tykkään mielelläni ystävien kanssa jutellessa tuoda esiin plussaa. Muut luettelevat aika harvoin vanhenemisen hyviä puolia; naisten vaivat loppuvat, saa nauttia lapsenlapsista, eläkkeellä on aikaa sellaiseen mistä itse pitää jne. tulot pienenevät, mutta elämä rikastuu.

    Tuo kirja olisi kiva lukea ruotsiksi. Muun muassa maahanmuuttajateeman vuoksi.

    Tämä on osuvasti sanottu: "Muukalaisviha, joka perustui tuskin muuhun kuin uskomuksiin, kuulopuheisiin ja siihen mitä tuttavan tuttavat, ei koskaan puhuja itse, väittivät kokeneensa, kohosi mielipahan pilveksi huoneen ylle."

    Yksi tuttavani postasi hiljattain Facebookiin: "Irakilaisista 75% on rikollisia." En tiedä oliko tuo hänen käsityksensä huumorista. Minua se järkytti. Juuri tuollaisista vääristä lausunnoista maailman sodat ja muut raakuudet alkavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhenemisen hyviä puolia on syytä nostaa esiin. Vihdoinkin aika on omaasi - se on parasta! Ainoa huono puoli on, se että enää ei ole yhtä virkeä kuin nuorempana toteuttamaan haaveitaan. Eläkkeelle päästyä pitää ehdottomasti tehdä pian sellaista, mistä on haaveillut, koska myöhemmin sairauksien todennäköisyys lisääntyy. Monet sairaudetkaan eivät kyllä paljon haittaa elämää, saattavat vain vähän väsyttää ja muuttaa elämänrytmiä.

      Jostain syystä nyt on vallalla sellainen ilmapiiri, että maahanmuuttoasioissa ei uskota edes asiantuntijoita, vaan vajotaan johonkin pelon ja vihan hysteriaan. Liioitteleminen ja parjaaminen kuulostaa hurjan sivistymättömältä.

      Poista
  4. Hienon hieno kirjoitus, Marjatta. Olen lukenut tämän teoksen eräänlaisen sisarteoksen Italialaiset kengät, joten tämäkin teos kiinnostaa.

    Mankellin poismeno jätti ison aukon ruuotsalaisen kirjallisuuden kenttään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta! Mankell oli hyvä kirjailija ja hyväntekijä, jota varmaan surraan myös Afrikassa.

      Poista
  5. Marjatta-rakas! Olet ansainnut tunnustuksen, olet niin hieno ihminen!

    http://kirjoitanjaluen.blogspot.fi/2015/10/liebster-award-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Miska, minä arvostan hurjasti tätä arvostusta Sinulta! Kiitos!

      Poista
  6. Hyvä analysointi. Minä en ole lukenut Mankellia, mutta nyt herätit kiinnostuksen. Miten ovatkaan totta nuo ajatukset vanhenemisesta. Alan kuulua kohta siihen ryhmään, jolla on vaikeuksia hypätä veneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo mietteet ovat niin hienoja.

      Samoin. Tai oikeastaan minä kuulun jo siihen ryhmään. Moni ikätoveri on kömpelömpi, mutta kun vertaa nuorempiin, niin köntyshän minä olen. ;)

      Poista
  7. Kiitos tästä postauksesta! Mankel ansaitsi noin kauniin ja selvänäköisen kirjoituksen. Olen häneltä lukenut suurimman osan tuotannosta ja tämä kuljetti hienon kirjailijan lempeään tuuleen. Mankelhan aloittaa monet kappaleensa "oli alkanut tuulla..."Huomasin tämän viikkolainana hyllyssä ja kun olin italialaiset kengät lukenut ja muutenkin tuli sellainen olo, että tuo täytyy ottaa, niin otin. Siitä parin päivän päästä Mankel kuoli ja minulla oli kirja kesken. Luin loppuun hartaudella.

    Onnitteluni blogisi sijoittumisesta kymmenen joukkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut aivan liian vähän Mankellilta. Nämä viimeiset kirjat ovat vakuuttaneet minut siitä, että hän on harvinaisen hieno, vähäosaisten puolella oleva kirjailija. Haluan lukea enemmän hänen varhaisempaa tuotantoaan.

      Hieno huomio tuo tuuli ja lempeään tuuleen kuljettaminen. Tarkkailen tuuli-asiaa, kun luen lisää Mankellilta. Onhan eräs hänen romaninsa nimeltään Tuulten poika. Se on eräs minuun suuresti vaikuttaneista kirjoista.

      Kiitos onnitteluista!

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...