maanantai 26. lokakuuta 2015

Helsingin Kirjamessuilla 2015 koettua ja tuumailtua


Ensimmäinen messupäiväni oli perjantai.
Kävin kuuntelemassa, mitä nuoret kirjailijat Alexandra Salmela ja Iida Rauma sanovat kulutusyhteiskunnasta ja syistä, jotka ovat johtaneet siihen.
Salmela sanoi, että ihminen on heikko eläin, jonka käyttäytymistä johtaa mukavuudenhalu.
Rauma sanoi, että ihminen arvostaa liikaa järkeä unohtaen luonnon, tunteet ja vaistot.
Molempien kirjoissa, Salmelan romaanissa Antisankari ja Rauman romaanissa Seksistä ja matematiikasta, jotka tyyliltään ovat hyvin erilaisia, on yhteisenä teemana ihminen vaatimassa oikeuksiaan ja unohtamassa velvollisuudet.


OMASTA AIHEESTA EI SAA LUOPUA
Anna-Leena Härkönen

Toinen perjantailta mieleen jäänyt tilaisuus oli otsikoitu "Saako sanoa?". Aihe tarkentui muotoon, millä kielellä saa sanoa. Kirjailija Sirpa Kähkönen johdatteli kiinnostavaa keskustelua, johon osallistui Venäjän ja suomalaisugrilaisten kielten tuntijoina suomentaja (mm. udmurtin kielestä kääntänyt) Esa-Jussi Salminen, kirjailija-toimittaja-kriitikko Ville Ropponen, kielentutkija Janne Saarikivi ja petroskoilainen muusikko Santtu Karhu, jonka etnorockyhtye 'Santtu Karhu & Talvisovat' esiintyy livvin kielellä. 
Tässä keskustelussa kävi ilmi, että suomalaisugrilaiset vähemmistökielet ovat säilyneet paremmin kuin monet Euroopan pienet kielet, jotka ovat kadonneet jo 1800-luvulla. Tämä johtuu Venäjän myöhemmästä modernisoitumisesta ja mm. siitä, että yhteys isovanhempiin on Venäjällä edelleen tärkeä. 
Kaksikielisyys on vaikeaa toteuttaa Venäjällä, koska se ymmärretään niin, että latinalaisilla kirjaimilla kirjoitettua ei hyväksytä ja kaikki julkaisut pitää kääntää myös venäjäksi. Jos meillä olisi näin, niin esim Hufvudstadsbladet pitäisi julkaista myös suomeksi.
Kaikki keskustelijat kummastelivat, miksi Suomessa ei ole kiinnostuttu kunnolla pienistä sukulaiskielistä. Harrastellaan vain jonkinlaista kansansirpaleromantiikkaa, kolonialismin ja orientalismin perinteen mukaista paapovaa suojelua. Suomalaissukuisilla kansoilla on eepoksia, klassikoita ja uutta kirjallisuutta, josta ei puhuta Suomessa.


KIRJALLISUUDESSA MERKITTÄVÄÄ ON
NIMEÄMÄTÖN
Juha Seppälä

Kävin katsomassa esikoiskirjailijoiden haastattelua. Esikoisensa julkaisseita on hauska kuunnella, koska he ovat niin innoissaan ja tyytyväisiä oma tuore kirja edessään pöydällä.

Seurasin myös vähän aikaa Mihail Siskinin haastattelua. Sveitsissä emigranttina asuva 
Siskin puhui samalla tavalla pettymyksestään kotimaahansa kuin taannoin Helsinki Lit -tapahtumassa, jossa häntä oli viihtyisämpää kuunnella kuin meluisassa messutapahtumassa. 

Suunnittelemani Susanna Alakosken ja Mathias Rosenlundin yhteishaastattelu minulta valitettavasti jäi, koska silloin pitikin jo lähteä valmistautumaan teatteriin. 


Toisen kerran olin messuilla sunnuntaina.  Aamulla oli väljää ja mukava liikkua, mutta puolen päivän aikaan kävi jo melkoinen kuhina.

Seurasin keskustelua vähemmistöistä suomalaisen kirjallisuuden aiheina. Keskustelijoina olivat Anja Snellman, Maija Haavisto ja Mari Pyy. Todettiin, että aiemmin fiktiossa esiintyi enemmän vammaisia, koska heitä näkyi katukuvassakin enemmän. On outoa, että vammaisista kirjoittavalta henkilöltä tivataan usein, miten hän voi eläytyä, koska ei ole itse vammainen. Kirjailijan tehtävähän on nimenomaan eläytyminen. 


#GRANDIOSITEETTIHARHA #MIKÄVITUNKIRJAILIJA?
Anja Snellman

Pentti Linkolalta on julkaistu uusi painos kirjasta Unelmat paremmasta maailmasta, joka julkaistiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1971. En ollut silloin kiinnostunut. Olin varmaan liikaa kiinni omissa nuoruuden angsteissani. Linkolaa haastateltiin lavalla, jonka viereisessä paikassa rallateltiin kovalla äänellä jotain kansanlauluja. 
Toivomus messujen järjestäjille: jättäkää musiikki pois! Avolavalta toiseen kuuluva puhe muodostaa juuri ja juuri siedettävän kakofonian, musiikki on jo liikaa. 
Linkola totesi nyt kirjastaan, että nuorena kirjoittajan tyyli ei ole naseva, Hän ei kirjoittaisi enää samalla runsaalla tyylillä. 
Hänen mielestään ihmisen vapaus on maailman tuho. Ihminen ei toimi viisaasti, ellei häntä pakoteta siihen laeilla ja määräyksillä.  
Tässä haastattelussa minua ärsytti paitsi naapurilavan häly, niin haastattelijan ilme ja tyyli, joka oli täynnä myötätuntoa ja huvittuneisuutta ikäänkuin Linkolan vanhuus olisi jotain vitsikästä. Ainakin minä tulkitsin näin. Linkola täyttää kohta 83, mutta ei kai korkea ikä tee ihmisestä (välttämättä!) huvittavaa.
Samaan aikaan messuilla oli esillä Image-lehden Juha Törmälän kuvasarja 'Kirjallisuuden kuninkaalliset', jossa kirjailijat oli kuvattu vanhennettuina ja vanhanajan tyyliin laitettuina, protestina nykyajan tavalle nuorentaa ja poistaa kuvattavista vanhuuden merkkejä. On kyllä erikoista, että vanhenemisesta tehdään niin iso numero. Käytän tämän kirjoitukseni kuvituksena joitain näistä kuvista Image-lehdestä uudelleenkuvaaminani. Tekstit kuvien alle on laatinut Outi Kaartamo. 
Ostin pari Linkolan kirjaa ja pyysin oikein omistuskirjoituksen. Linkola kirjoitti nimensä kauniisti selvällä kaunolla. Kirjan lopussa oleva itsenäisyyspäivän radiopuhe 1967 on hätkähdyttävän hieno. Muuta en ole kirjasta vielä lukenut.

Lopuksi seurasin kahden nuoren moskovalaiskirjailijan haastattelua. 
Aleksandr Snegirjov ja Jevgeni Babuskin ovat molemmat nuoria palkittuja "herättäjiä". 
Snegirjov on kirjoittanut naisista kirjan Vera, jonka jälkeen hän ei enää ole pitänyt miehiä kiinnostavina kirjan henkilöinä. Miehet ovat Venäjällä menettäneet arvojaan ja naiset ovat vahvistuneet.
Babuskin kirjoittaa satuja köyhille. Hänen sankarinsa hengailevat hylätyissä pommisuojissa. Hän pelkää, että he vielä löytävät vanhoja aseita ja haluavat tuhota niillä maanpäällisen valtakunnan. Babuskin on Ukrainan sodan yhteydessä huomannut, että ihmiset voidaan saada vihaamaan toisiaan jopa muutamassa päivässä. Hän katsookin missiokseen puhua ihmisten yksinäisyydestä ja pelosta ja olla vihaa vastaan. 
  
Jevgeni Babuskin (vas) ja Aleksandr Snegirjov

Kun vielä näytelmäkin, minkä katsoimme Kansallisteatterissa, oli Pirkko Saision kirjoittama Slava!, niin tulihan tässä jonkin verran Venäjä-teemaa. Slava!:n tapahtumapaikka on Venäjä, sekä oikea maa että fiktiivinen tähän näytelmään luotu myyttinen paikka. Näytelmä on hurja satiiri, mutta myös pasifistinen teos, joka puhuu vakuuttavasti rauhan puolesta, järjettömyyttä vastaan.

MARKKINOINTI ON KIRJAILIJAN LUONTEEN
VASTAISTA
Pirkko Saisio

Sellainenkin elämys messuilla tapahtui, että tapasin portaissa toisen bloggarin, Kirjakko ruispellossa -blogin Marin. Bloggarit ovat siis oikeita ihmisiä, ei vain jotain sometyyppejä. Heippa Mari, oli kiva tavata!
Mukavaa syksyä kaikille lukijoille!


25 kommenttia:

  1. No, voi sinä oikea ihminen. Hei hei! Tuo Anna-Leena Härkösen kuva on ihana ja kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Minusta Härkönen on alkanut vanhemmiten muistuttaa paljon toista kaunista, jo edesmennyttä, kirjailijaa Orvokki Autiota.

      Nyt houkuttaa lähteä lueskelemaan toisten messukokemuksia. Olen huomannut, että sinullakin on useamman postauksen verran juttuja, mutta piti saada ensin tämä oma pläjäys tehdyksi.

      Poista
    2. Korjaus:Autio elää, syntynyt 1941. Nyt tekisi mieli lukea Pesärikko-trilogia uudelleen tarkastellen, onko sitä hänen kuvaamaansa jäyhää Suomea enää misään.

      Poista
  2. Olisihan se ollut hauska sinutkin tavata kun suunnilleen samoihin aikoihin messuilla liikuttiin (vaikkei samoja ohjelmia seurattukaan). Mutta Marin tapasin minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin olisi! Korjataan se asia ensi vuonna. Minähän en ymmärtänyt edes hankkia bloggaajapassia itselleni. Äsken vasta tutkin, miten sitä olisi pitänyt hakea. Mari kuitenkin tunnisti minut hassusta blogiselfiestäni (eli on se näköinen!) ja minä kuikuilin hänen passistaan nimen.
      Ja siellä bloggaripisteelläkään en ole tähän mennessä pistäytynyt.
      Pitää ryhtyä sosiaalisemmaksi ... ;)

      Poista
  3. Mukavat messut (ja Helsingin reissu) sinulla näyttää olleen. Tuo vähemmistöt suomalaisessa kirjallisuudessa -paneeli oli kyllä kiinnostava. Sitä seurasin minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistäydyin äsken blogissasi ja huomasin.
      Jos vähemmistön edustaja kuvataan jonkinlaiseksi, niin se piirre yhdistetään helposti hänen vähemmistöidentiteettiinsä. Siksi olisi hyvä, että esim. sukupuolisten vähemmistöjen edustajia olisi sekä pää- että sivuhenkilöinä, sekä sosiaalisia että vetäytyviä, maltillisia ja hurjia. Sekin oli kiinnostavaa, kun joku siellä sanoi, että ne ongelmat ovat yleensä yhteisiä, häpeät ym. ja että alkoholisteista on sekä kirjoitettu että luettu, mutta ei niinkään muista ongelmaisista.

      Poista
  4. Marjatta, anna minun laittaa eräs kriittinen näkökulma, ei sinun päivitykseesi vain yleisesti. Nousi nimittäin tämänkin Kirjamessun tiimoilta mieleeni ajatus, joka jo itsestäänselvyytensä vuoksi, uskon, on ollut monella muullakin mielessä.

    Siis: eräänlaista koko ajan vain laajenevaa Venäjä-kulttuuribisnestä tämä mustavalkoinen asetelma, jossa länkkärit (me ja muut saisiot) ja länteen siirtyneet älymystön edustajat "arvostelevat jyrkin sanoin Venäjän nykytilannetta " ja me ja muut saisiot taputamme, että hyvä, da, oikein koettu.

    Meidän länkkärien Venäjä-huokaukset eivät kuitenkaan näytä olevan kovin monen Venäjällä asuvan venäläisen huolia. Kokevatko he sitten oman tilanteensa väärin? En uskoisi heti niinkään. Ehkä he ovatkin omassa asiassaan ihan oikeassa?

    Oksasen ja Saision leipäpuu, suomalaissilmin kirjoitettu Venäjä-kriitiikki on aiheellista ja tarpeellista, mutta ainakin mulla tässä asetelmassa jokin kalskahtaa, on kalskahtanut jo kauan. Uhrikirjallisuus ja polittis-narratiivinen proosa on kovassa huudossa nykyään, sen tietävät kirjojen markkinamiehet. Me haluamme aina vaan lukea miten kauhiast on asiat jossakin muualla ja miten oikeamielinen on nämä vääryydet "paljastava" kirjailija. Pahimmillaan eräät kynäniekat tässä missiossaan alentuvat, haluan uskoa että tiedostamattaan, lähes Nato-jäsenyyden apostoleiksi.

    Tästä, hyvin tarkkaan rajatusta Venäjä-näkökulmasta tuli lähes kaikki Kirjamessu uutisointi, vaikka taiteestahan siellä piti olla kysymys. ITästä nämä ajatukset nousivat.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, koin nämä nuoret kirjailijat, miehet, joista tuossa lopussa kerron ihan samanlaisina kyseenalaistajina kuin läntiset nuoret kirjailijat. Orpous ja sukupolvien kuilu saattavat kyllä olla vieläkin vahvempia venäläisten eri ikäisten ihmisten ja varsinkin miesten välillä kuin meillä. Miesten eliniänodote on Venäjällä 60, naisten 75. Jostain tuo miesten noin varhainen menehtyminen kertoo.
      Nämä kirjailijat, virallisen Venäjän edustajina, puhuivat huolissaan vihan lietsonnasta ym ongelmista.
      Olen kuullut venäläisten kritikoivan vallanpitäjiensä toimenpiteitä, vähemmistöjen syrjintää ym. Ei se mitään länsi-ihmisten keksintöä ole.

      Saisiosta ei kyllä saa Nato-jäsenyyden apostolia millään. Come on, Jope! Käypä katsomassa Slava!. Sen Vladimir-hahmo on tunnistettava, hauska ja traaginen. Siinä on paljon muuta ja enemmän kuin Venäjä-kritiikkiä, koska se on taidetta.

      Poista
    2. Jope, tarkentaisitko vielä jollakin esimerkillä väittämääsi tarkkaan rajatusta Venäjä-näkökulmasta. Minua tämä jäi mietityttämään, koska en huomannut messu-uutisoinnissa tuota sävyä ja pidin Venäjää ihan samanlaisena teemamaana kuin edellisten vuosienkin teemamaita.
      Eikö kirjallisuudessa yleensä käsitellä paljon ongelmia ja yksilön suhdetta yhteiskuntaan, olkoon vierailijana Venäjä tai Italia? En huomannut aiheen erityistä painotusta tai välttelyäkään. Tietenkin minun näkemäni ja kuulemani on vain pieni osa kaikesta, mitä tapahtui.

      Poista
    3. Purtinin kannatus Venäjällä noin 80-90 prosenttia. Tämä täsmentää meille länkkäreille, mistä siellä ei ole kysymys.
      Meille ei Venäjä kelpaa sellaisena kuin se kelpaa venäläisille, heidän enemmistölleen.
      Tätä tarkoitin kaikessa yksinkertaisuudessaan.

      jope

      Poista
    4. Täsmennän vielä: kun seurasin uutisointia ja aiheeksi nousi messut ja venäläinen kirjallisuus kesti noin 3 sekuntia kun seurasivat reflektiivisesti sanat Putin ja sananvapaus.

      Asiahan ei olisi ongelma, jos Venäjä olisi entinen Neuvostoliitto tai nykyinen Pohjois-Korea, mutta kun maan asujamisto näyttää olevan yllättävänkin tyytyväinen omaan hallintoonsa ja elämäntapaansa niin se kalskahtaa.

      Venäjän-tilanne on eräänlaista kulttuuribisnestä, varmasti myyvä ja taattua julkisuutta saava aihe, millä en tarkoita että ongelmia joita nostaa esiin ei olisi. Niitä on.

      Menossa on kuitenkin eräänlainen yliannostus nyt. Ja totta kai lännen elititi-liberalit ottavat kaiken irti kriittisistä (siis meidän haluamallamme taalla kriittisistä) venäläisistä.

      jope

      Poista
    5. Ilmeisesti taiteilijat aina ja kaikkialla ovat keskimäärin kriittisempää ja muutoshakuisempaa väkeä kuin muut.

      Tuossa meidän kirjoituspiirissä, josta juuri tulin, porukka oli kokenut venäläisvieraat hyvin monenlaisiksi, moniäänisiksi ja huumoria viljeleviksi. Joku oli kuunnellut Valeri Popovia elämäkertojen kirjoittamisesta ja joku oli ihastunut Ljudmila Ulitskajaan.

      Poista
    6. Varmaan näin onkin, tarkoitin lähinnä näitä suomalaissilmin Venäjää tulkitsevia, joita nykyään riittää. Venäläiset ovatkin varmasti omassa asiassaan parhaita asiantuntijoita. Mutta ollaanpa rehellisiä, keneltä meiltä nykyään kysytään kun halutaan Venäjästä julkisuutta saava käsitys. Kyllä, O:lta. No, antaa tämän asian olla. Olet niin hyvä, lämmin ja oikeamielinen ihminen Marjatta että siellä missä minä näen roskaa, sinä näet ruusuja.


      jope

      Poista
    7. Oksasella on varmaan joisssain medioissa ylimitoitettu asema Venäjä-asioista kysyttäessä, mutta eihän hän kai sentään uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa esiinny.
      Enkä ole jope (kuuluuko tämä kirjoittaa pienellä?) siis hyvä ja lämmin, vaan ilkeä ja kylmä. ;) Itse olet kyseenalaistava, mikä on hyvä.

      Poista
  5. Kiitos runsaista messukuulumisista ja mietteistä. sekä teatterikuulumisista. Mukavaa luettavaa kaikki. Minulla on vielä jäljellä TV-tallennuksia. Paljon kiinnostavia haastatteluja. Mukavaa tiistaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rita!
      Tuli mieleeni, että voisin viettää messuja myös sinun tavallasi, mukavasti oman television ääressä. Siinä saisi parempaa ruokaa kuin messuilla ... :)

      Lähden nyt kirjoituspiiriin. Sielläkin keskustelemme messujen annista.

      Kivaa tiistaita sinulle!

      Poista
  6. Sunnuntaina alkuiltapäivästä minäkin messuilla haahuilin -- harmi kun ei törmätty niin oltaisiin voitu halata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei - ensi vuonna katselen paremmin ympärilleni. Tässä virtuaalihalaus <3

      Poista
  7. Olipa kiva tavata, vaihtaa kuulumiset, nauttia hyvä buffeelounas ja jatkaa kukanenkin itselle tärkeisiin tapaamisiin.
    Ensi vuonna otamme uusiksi isolla porukalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, näin voisimme tehdä!

      Messuilta jäi paljon muisteltavaa. Oli kiva tavata sinut ihan aluksi.
      Mukavaa syksyn jatkoa!

      Poista
  8. Kiitokset hienosta messupäivityksestä. En ole kauhean innokas messukävijä, mikä saattaa johtua siitä, etten ole koskaan tehnyt minkäänlaista ennakkosuunnitelmaa, mihin kannattaisi suunnistaa ja mihin keskittyä. Tämä täytyy korjata ehkä ensi syksynä niin messuilukin alkaisi ehkä maistua...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin vaihtui se alkuperäinen suunnitelma.
      Messuilla tulee tunne, että kaikkea on liikaa, siksi pidän enemmän kirjallisuustapahtumista, joissa on vain yksi ohjelma ja jokaisen haastattelun tai paneelin jälkeen aikaa yleisökysymyksille. Itse en yleensä kysy mitään, mutta pidän siitä, että saan toisten kärkevistäkin mielipiteistä uutta pähkäiltävää.

      Poista
  9. Hieno messuraportti, Marjatta! ❤

    Sait varsinaisen Venäjä-annoksen messuilta ja näytelmästä. Slava! pitäisi kyllä jokaisen suomalaisen nähdä, ainakin se avaisi uusia näkökulmia tyytyväisiin venäläisiin ja heidän rakastavaan ja sankarilliseen johtajaansa. Molemmat yhtä pelottavia ilmiötä (satuin nimittäin vieläpä paikalle voiton päivänä). Median manipulointi ja pelolla hallitseminen ovat tehokas yhdistelmä kansan johtamiseen, niillä voi saada oikeuden vaikka sodankäyntiin, kuten historia on osoittanut.

    Mikään puhe sananvapauden puolesta ei ole turhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina!
      Siellä ehti aina raapaista jotakin,, mutta koskaan ei lähde tyhjin eväin. Olen nytkin miettinyt monia messuilla kuulemiani ajatuksia. Jotakin söhräsin muistiin ja jotain jäi muuten pyörimään mieleen.

      Putin on pelottava hahmo mahtipontisuudessaan. Minusta johtajat saisivat olla kaikkialla runsaasti tunneälyä omaavia ja vaatimattomasti käyttäytyviä. Silloin heihin voisi luottaa enemmän.

      Poista

Kulttuuriviikonlopun viettoa nuorten kanssa

Käsiohjelman kansi Meillä oli kaksi teini-ikäistä lastenlasta viikonloppuvieraina. Lauantain ohjelmassa oli teatteria ja sunnuntaina k...